Idiootit huoltsikalla

keskiviikko 19. syyskuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Lähtisin veikkaamaan, ettei meidän perheessä nukuta ihan riittävästi. Perusteluina äskeisen huoltoasemakeikka.

Kävimme siis tankkaamassa. Koska en halunnut jäädä autoon siltä varalta että eräs aloittaa huutokonsertin ajattelin kerrankin olla reilu, tarjouduin maksamaan. Luonnollisesti taka-ajatuksena oli ostaa samalla myös karkkia - ja myös luonnollisesti Insinöörin kortilla. Sitten niihin perusteluihin.

Perustelu 1: päättämättömyys.
Seisoin karkkihyllyn edessä tolkuttoman kauan. Vaihdoin pusseja kädessä varmaan neljä kertaa. Valinta tuntui jotenkin aivan liian vakavalta ja väärän päätöksen seuraukset peruuttamattomilta.

Perustelu 2: puheongelmat, ei sosiaalista korvaa, muistiongelmat, hermostuneisuus.
Kun vihdoin vaapuin yhden tikkarin salmiakkipussin ja suklaapatukan kanssa kassalle, olin jo unohtanut Insinöörin noin kolme minuuttia sitten kertoman korttinsa tunnusluvun. Muistelin sitä hetken paniikissa, samalla kun pelkäsin että myyjä saa minut tästä suuresta korttipetoksesta kiinni. Taisin näyttää aika dorkalta, etenkin kun samalla sopersin hermostuneesti että nämä ja sitten bensaa tosta..öö..no tosta missä toi musta auto on, oisko se..nelosen toisella puolella? Myyjä kohotti toista kulmakarvaa (standardiliike, joka tehdään kun arvioidaan onko vastapuoli kännissä, hullu, pahoissa aikeissa vai ainoastaan idiootti) ja totesi ettei siellä mittarissa kolme koneen mukaan kyllä kukaan mitään tankkaa.

Perustelu 2: nollat taulussa.
Huomaan Insinöörin lähestyvän ovea. Se astuu naurua pidellen sisään ja kysyy kylähullun elkein: "Sori, mä en vissiin tankannu? (...) Annatko sen tankkausluvan uudestaan." Ovi sulkeutuu ja jäämme myyjän kanssa kaksin sisään ihmettelemään. Puhumatta. Kyllä tässä nyt joku on hullu. Odottelemme yhdessä tankkausta, hermostuksissani (nyt sillä on enemmän aikaa huomata etten maksa omalla kortilla) haen vielä yhden pussin karkkia. 

Perustelu 3: liian isot naurut.
Palaan autoon ja kohtaan nauravan Insinöörin. Katseeni ja toki ääneni kysyy että "mitä h****ä...?" ja kuulemma hän ei oikein tiedä. Muuta kuin että siinä seisoi pyssy kädessä, tankkasi menemään ja lopetettuaan huomasi että bensaa oli mennyt sisään 0,07 litraa. Bensapumppu kai jotenkin ei toiminut, mutta hän ei vaan huomannut mitään. Selvä. Ensin se on seissyt pyssy kädessä tankkaamatta, ja toisella kierroksella se on seissyt pyssy kädessä itsekseen pimeydelle nauraen. 

Tässä kohtaa selviää siis, että se ei ole (vielä) (täysin) hullu, mutta ainakin suht nollat taulussa on sekä mies että mittari olleet. Ja sitten seuraa grande finale: Tapaus on juuri paljastunut ns. uutisankaksi (ei se mies ihan niin väsynyt ollutkaan vaan mittarissa vikaa), mutta me nauretaan silti aivan kohtuuttoman paljon. Niin paljon että silmät valuu vettä ja Ykkönenkin ottaa tutin pois suusta nauraakseen ja todetakseen "isi nauraa".

Väsyneillä on halvat huvit, vai miten se nyt meni.

P.s.: Alan epäillä lievää karkkiongelmaa. Ensimmäinen vinkki oli ehkä ne kolme pussia jotka ostin, toinen vinkki ne kaksi tyhjää jotka otin samalla autosta pois. 
P.p.s: Yksi pusseista saattoi olla jotain arvontapalkintoa varten.
P.p.p.s: Saan taas kännykällä julkaistua sekä Facebookiin että Bloggeriin, ehkä tämä tahti tästä taas vähän nousee. 
P.p.p.p.s: Hyv'yöt.

Lähtisin veikkaamaan, ettei meidän perheessä nukuta ihan riittävästi. Perusteluina äskeisen huoltoasemakeikka. Kävimme siis tankkaamassa. ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

  1. kertooko jonkin sortin väsymyksestä/hulludesta/mistälie se, että perustelu 2 oli kaksi kertaa? ;) vai oliko se tahallista ::D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha, ei ollut tahallista :D :D Ja jouduin vielä tämän kommentin luettuani tsekkaamaan etten ollut kirjoittanut koko perustelua kahteen kertaan...;)

      Poista
  2. Näitä juttuja on kyllä todella ilo lueskella, jotenkin niin ihanan arkipäiväisiä ja todenmukaisia... meille on tulossa marrasakuussa kakkoenn ja saa nähdä minkälaiseen pyöritykseen meillä joudutaan sen jälkeen.

    Eilen hormoonihuuruissani kun tulin ykkösen kanssa muskarista niin molemmat itki ja mies oli ihmeissään (eikös muskarissa pitäisi yleensä olla kivaa). Syynä tähän on ykkösen "minä itse" ikä, sade ja hormoonit. Ykkönen olisi ihan itse halunut kumpparit jalassa kiivetä omaan penkkiin istumaan monta kertaa sitä yrittäessään minun seistessä sateessa ei onnistunut, lopulta nostin hänet penkkiin ja siitäkös taistelu syntyi. Jota itkettiin ja puitiin koko matka kotiin autoassa ja kotiin tultaessa molemmat itkettiin kun molempia harmitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea uudesta tulokkaasta! :)

      Niin tutun kuuloista toi kummankin itkeminen, sitä on täälläkin harrastettu aika paljon. Välillä kaikki kolme yhtäaikaa ;)

      Tsemppiä, kyllä ne hormonit tossa oikeasti pajon vaikuttaa joten kohta vähän helpottaa! :)

      Poista
  3. Hahaa haa :D Mä NIIN rakastan tätä blogia..on pitänyt jo aiemmin kehua, mutta en muista olenko jo niin tehnyt..väsyttää siis täälläkin! Ja melko samanlainen maksukokemus eiliseltä, paitsi että olin vielä apteekissa ja hain lapselle ja itselleni kipulääkkeitä (tuntuu et pitää selittää:eka lapsi, maitoallergia ja hampaat 6 kk kunniaksi tulossa + äidin tulehtuneet niskat...) joten olen varma että mua epäiltiin vähintään sekakäyttäjäksi :) Mutta siis ihana blogi, nauran ääneen usein tätä lukiessa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt mä ehkä vähän rakastan sua, kiitos! :)

      Yksi sekakäyttäjä-äiti mahtuu aina tänne joukkoon mukaan!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.