Bodarin ja dominan* epäonnistunut helluntai

sunnuntai 27. toukokuuta 2012 Valeäiti 11 Kommenttia

Näin, saatiin se kevät pois sieltä rinnasta. Tilalle imaisin aimo annoksen hiekkaa vauvatunneliin. Jokin voima oli mua vastaan jo klo 06:45 aamulla, kun heräsin Ykkösen itkuun normaalin iloisen juttelun sijaan. Kakkonen oli just nukahtanut viimein syvään uneen ähistyään noi puolentoista tunnin ajan. Yhdistä tähän myöhäinen nukkumaan meno oksennusshow:n takia ja muutama yösyöttö, ja soppa oli valmis. Etenkin kun Insinööri toi Ykkösen meidän väliin ja ne sääti keskenään jotain niin että Ykkönen sai vedettyä päivän ekan tennispallon kokoisen herneen nenään. Siinä se ulisi, oli rasittava, ja herätti tietenkin sen Kakkosen.

Päivän tunnelma oli näin lyöty lukkoon ja vahvistin sen lausumalla kovaan ääneen sen rakkaimman viisikirjaimisen sanan.

Sitten alkoi todellinen ilo. Suunnilleen 9.30 aloin tuskastua: "me ei olla tehty mitään eikä ehditä tehdä tänään mitään vaikka tuolla on noin nätti sää ja **** kun täällä on sotkuistakin". Perus.

Koska meillä oli klo 17 sovittu tapaaminen kotona, ainoa järkevä vaihtoehto ulkoilmasta nauttimiseen oli lähteä Ykkösen päiväunien aikana ulos. Suostuin hampaitani sisäisesti narskutellen, kun päässäni jyskytti "nukkuukohan se vaunuissa kunnolla kun sen tarttis nyt kyllä saada nukuttua" -neuroosi.

Järkyttävän siivousrumban jälkeen, ja luonnollisesti asiaankuuluvin lähtökiukutteluin ja -nalkutuksin, saimme itsemme vihdoin juuri Ykkösen päiväuniaikaan ulos. The Suunnitelma, jonka olin tietenkin jo ehtinyt luoda päässäni, oli että Ykkönen nukahtaa joskus 12 jälkeen, sitten asetumme johonkin idylliseen paikkaan piknikille ja juomme rauhassa ne oluset jotka oli pakko ottaa mukaan että mutsi vähän relaisi. Siinä samassa voisin syöttää Kakkosen ja leperrellä sille viltin päällä ja ah miten ihanaa kaikki olisi. Onneksi tämä tarkoittaa ettei tarvitse kävellä kovin pitkää matkaa, koska kesä on vasta alussa ja ballerinakausi on vielä rakkovaiheessa. Tiedättehän.

Kuluu puoli tuntia. Alan kauniisti vihjailla Ykköselle että nojaisi rauhassa siellä vaunuissa taakse ja antaisi unen tulla. "Ei". Selvä, jatketaan kävelyä.

Kuluu toinen puoli tuntia. Vanha rakkolaastari alkaa hiertää. "Ota vaan kulta vähän unta siellä". "Ei."
Mutsi alkaa kiehua. Miksei se nuku?? Ollaan jo tunti yliajalla ja se on kipeä!!! Nuku!!! Imaisen ärtymyksen sisääni (no fine, jos rehellisiä ollaan, olen ollut tässä vaiheessa jo tunnin täysi mulkku Insinöörille) ja vaihdan The Suunnitelmaa lennossa: ehkä se nukahtaa Cafe Regattaan mennessä ja siellä voidaan sitten syödä ihanaa pullaa auringonpaisteessa. Joo, tää on hyvä.

Kuluu taas puoli tuntia. Saavumme Regatan luo. Kakkonen herää, huutaa, kovaa. Vaatii ruokaa. Suuntaamme ensin yhdelle penkille, sitten haluammekin varjoon. Varjoisa penkki täyttyy meidän matkatessa sinne, samoin aurinkoinen penkki. Syötän Kakkosta kadun reunuksella istuen, ja puren hammasta kiinni ettei varsin "pippuriset" ajatukseni karkaisi kaikkien tietoon. Rakkolaastari on sulanut kiinni kengän reunaan. Vieressä juoksee 18 000 reipasta naista. Aurinko menee pilveen.

Syötön jälkeen katson taas kerran kelloa epäuskoisena. Se on jo kaksi, normaalisti päikkärit alkaa loppua tässä vaiheessa. Ykkönen hieroo silmiään, jotka on väsymyksestä punaiset, mutta rallattelee silti iloisen virkeänä, vilkuttaen kaikille ohikipittäville mammoille. "Etkö nukkuisi?" "Ei.". Otan kengän pois jalasta, samalla lähtee sulanut laastari ja puolet kantapääni orvaskedestä. Lähdemme kulkemaan naisarmeijaa vastavirtaan. Päätän että nyt on kahvintarve ja pysähdyn ostamaan meille kahvit ja pullat. Kun tulen takaisin kadulle, Kakkonen huutaa taas Insinöörin sylissä, Ykkönen kiljuu "pois" ja on hävittänyt tuttinsa. I swear, nyt alkaa olla julkinen meltdown lähellä. Mainitsinko että sitä todistaisi 18 000 ihmistä? Viimeinen oljenkorsi: mennään puistoon hetkeksi istumaan ja annetaan tolle vekaralle jotain ruokaa, ehkä se sitten nukahtaa.

Ja kas, päivän ensimmäinen fiksu päätös. Ykkönen on aivan onnessaan kukkaisalla niityllä, syö päärynää minun tarjoamana, tanssii ja kikattelee. Minä juon kahvin yhdellä huikalla matkalla puistoon ja perillä melkein samaan tahtiin kaljan ja puolet herkkupullasta. Hengailemme hetken nauraen ja hassutellen puistossa, Kakkonenkin nukkuu kiltisti vaunuissa. Alan unohtaa koko päiväuniajan ja päätän vain katsoa miten tässä käy. Lähdemme kotia kohti kun emme enää muutakaan keksi. Ykkönen nukahtaa vaunuihin muutamassa minuutissa, kolme tuntia "oikean" ajan jälkeen. Kakkonen tietenkin herää taas tässä vaiheessa, mutta nyt olen jo kaljan liennyttämä oman sisäisen rauhani löytänyt, eikä se nyt niin haittaa. Klinksutan kotiin yhdellä kengällä ja Kakkonen rintarepussa. Matkalla haemme herkkupizzan ja syömme sen toisessa aurinkoisessa puistossa. Kotona Kakkonen ja Ykkönen heräävät kumpikin heti ja huutavat kuin eivät olisi ennen saaneet huutaa. Siivoamme tuulispäinä sovittua tapaamistamme varten, ja tajuamme että se on peruttu jo kaksi tuntia sitten.

Loppuillan pelastaa legot ja niistä iloinen Ykkönen, sekä "bulldog-vauva"**. Nyt odottelen oksentaako täällä joku taas tänään, mutta lähinnä haluaisin vastauksen kahteen kysymykseen:
A) Miksi helvetissä se ei nukahtanut??
B) Mikä helvetti siinä sitten on, että menen tälläisille kierroksille jonkun typerän päiväuniajan takia?
Koska jos oikein tarkkaan lukee, tässä päivässä ei ollut sittenkään yhtään mitään vikaa. Ainoa, joka kitisi vähiin jääneitä unia, olin minä. Idiootti.


* Ykkönen oli mummilla hoidossa nähnyt telkkarissa tuttuja ihmisiä. Ensin kuvaan tuli "aivottoman näköinen bodari", johon Ykkönen iloisesti: "isi!" Sitten viereen tuli Domina-henkisiin vaatteisiin pukeutunut nainen, johon luonteva jatko: "äiti!". 

** Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos vauvasi on läski ja lisäksi vielä lötky ja liikkumaton: ota se maha-asentoon, ja liikuttele lähellä lattiaa samalla haukkuen. Se näyttää ihan bulldogilta ja on hervottoman hauskaa niin taaperoiden kuin aikuistenkin mielestä. Jos univelkaa on tarpeeksi.

Näin, saatiin se kevät pois sieltä rinnasta. Tilalle imaisin aimo annoksen hiekkaa vauvatunneliin. Jokin voima oli mua vastaan jo klo 06:45 ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

  1. Voi apua, tunnen syyllisyyden piston sydämessäni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hyvä! ;) Tähän soppaan olin kyllä ihan itse syyllinen. Tuli sitten siivottua kuitenkin, jotain hyvääkin :)

      Poista
  2. dear Valeäiti, myötätuntoaalto vyöryy hipster-alueelle.
    mitä jos nämä ykkösen ikäiset kohta lopettaa päiväunet - tämä on ollut ääneen lausumaton pelkoni jo niin kauan kuin tuo kakkosen tuleva tyttöystävä on ollut maailmassa.
    ja mikä siinä muuten aina on että kun mulla vähänkin keittää yli niin manaan että v**** kun täällä on niin sekaista ja/tai likaistakin!?
    huomenna on aivan varmasti kokonainen ihana päivä. ja onneksi tuli ne lomatkin jo pidettyä niin jaksaa taas, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee, älä kerro tollasia! Siis että päiväunetkin voi joskus olla historiaa? Kiesus. Unohdin tollasen katastrofin vaaran.

      Ja sotkun aiheuttama trauma on jollain tapaa luterilaisen epämukavuusalueen ylittämistä selkäesti.

      Poista
  3. Kiitos tästä :) iltani parani kummasti. En ole ainut joka stressaa päiväunia. Tänään oltiin kaverin tytön 5 v synttäreillä ja koko päivän olin suunnitellut monelta sinne mennään. Jos Anna nukkuu tähän ja tähän aikaan niin sit voidaan olla siellä jo klo 16 sitä ennen pitää käydä vanhemmilla kun ne stressaa sitä et Anna on voinut muuttua niin paljon sitten viime näkemän (joka oli to) että kohta se ei enää tunnista meitä. Lopputulos se että kun saavuttiin syntymäpäiville oli 1/2h aikaa et Anna menee seuraaville päiväunille. Se kun nukkuu sen puoli tuntia kerralla ja jaksaa olla valveilla 2.5h maksimi ja sit kauhea huuto. Koko synttäreiden ajan sanoin et me sit lähdetään kohta et Anna pääsee päiväunille. Neiti tyytyväisenä katteli uusia ihmisiä eikä itkenyt ollenkaan. Oltiin synttäreillä tunti suunniteltua pidempää ja olin laskenut että se nukahtaa autoon. Ei nukahtanut. Olin aivan varma että ilta on yhtä huutoa. (jäänyt traumat alkuajoista kun Anna ei nukahtanut vaikka oli ihan yliväsynyt) neiti söi tyytyväisenä puuron kävi kylvyssä ja nukahti 19.30 oli hereillä 5h putkeen. Eikä herännyt puolen tunnin jälkeen vaan on nukkunut tähän asti. Stressasin ihan turhaan. Onneks en ole ainut. T. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "koko päivän olin suunnitellut". niinpä.

      Tästä se johtuu se stressi. Meidän pitäisi vaan oppia olemaan tekemättä niitä The Suunnitelmia. Kun ainoa mikä tässä lapsielämässä on varmaa, on se ettei suunnitemlat toteudu.

      Poista
  4. Samat kierrokset on käyty täälläkin. Ihaninta oli silloin, kun meidän ykkösen alko olla jo vaikea nukahtaa päikkäreille ja nuorempi ei sit taas enää nukkunutkaan koko aikaa - tilanne oli äärimmäisen räjähdysherkkä. Karjuin tyynyyn pahimmat ;) Tai sit, kun nuorempi piti opettaa nukkumaan ne yhet päikkärit sisällä, ja isoveli paukkaa makkarin ovesta sisään just kriittisellä hetkellä. Mä oon aatellut, että sen kierrosten ottamisen syynä on tietty osin se hetken rauhan tarve (vaikka toinen oiskin hereillä niin on silti paaaljon rauhallisempaa) ja toinen syy on tietty se, että tietää mikä ihana ilta on edessä kitinämielessä, jos se lapsi ei ymmärrä nukkua.

    Tsemppiä. Onneks ees aurinko paistaa! (Ja saa tapella lapsen kanssa aurinkorasvan käytöstä. Joka vuodenajalle omat erikoisilonsa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tää päiväunien loppuminen ei kyllä nyt ole ollut mielessä ollenkaan. Mä olin eläny siinä luulossa että nää ekat kuukaudet on vaikeita, eipä tullu toi nukutusvaikeus x 2 mieleen. Voi saatana.

      Poista
  5. Kaak.....olen kans miettinyt valilla, etta mita kay kun lapsi tulee taloon. Rakastan aikatauluja ja tykkaan monta viikkoa etukateen suunitella jonkun paivan ohjelman.....minako vahan outo...ukon kanssa tulee jo valilla hirveita matseja kun se ei voi kasittaa mun tarvetta aikatauluttaa kaikkea...ja huomaan, etta lapsen kanssa se on melkein mahdotonta...huokaus...ja hei...hatunnosto rakoilla kavelemisesta....itse pistin karheanuudet ballerinat jalkohin tyopaivaksi (ilman vaihtokenkia tietty..) ja sitten sen jalkeen jouduin pitamaan rantasandaaleja kolme paivaa....satoi ja oli kylmaa....mutta se oli joko ne tai aamutossut...

    T.Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikatauluaddikteille tämä elämänvaihe voi olla vähän rankka :D on siinä hyväkin puoli, lapsenne tulevat olemaan hyvin rutinoituja eli ohjelmoitavissa! Ehkä. Mutta äidille voi olla vähän rankkaa, mä olen onnekseni vähän jo oppinut elämään hetkessäkin. Ja sitten joskus on näitä päiviä.

      Oon muuten vedelly töissä aika usein paljain jaloin smaoista ongelmista johtuen. Nykyinen työpaikkani ei vaan sovellu moiseen yhtä hyvin kun pitää tallata noita katuja ja leikkipuistoja...

      Poista
  6. Puntti-iso kankeuteni, tai tarkkaan ottaen mittava kangistumiseni, tämä veret seisauttavan tykyttävä pystyynponkaisuni, vaihtuili jo normin nopsaan stoalaiseen tyyneyteen, lepotilan raukeuden rauhoittaessa ison pikkukaverin pään. Kai paremmin sanoen minun pääni. Jonka menoksi ennätin ensiksi peljästyä punotun jonkinmoisen. Kahdeksan päivää -tyyppisen lööppirevittelyn. Otsakkeesi hakupalvelimessa sattumoisin kohdatessani.

    Kerrassaan näet säikähdin kyseessä mahdollisesti olevan asioista tietäväisen tahokkaan paljastus muutaman vuoden takaisista eri vertikaalis-veikeähköistä letkeän heiluvaisista heilahteluistani, eritoten semisti esihelluntaisista pippaloitten jälkiheilasteluistani sittemmin exäksi prefiksoituneen tyttöystäväni kanssa. Ketterät kemut. Kekseliäs chicksi tai puuma kun väen väkisin, tai, noo, ainakin puoliksi väkisin, tai, noo, ei välttämättä väkipakolla laisinkaan, päätti päättäväisen päällekäyvästi näyttää kaapin paikan, joksi kaapin tai kehonrakentajan paikaksi osoittautui leveän sängyn ja leveän selän kohtaaminen, sekä minkälaisia varsin korkean korko- ja koko- ja kokonaisvaltaisia huoneenkalullisuuksia aikaansaa neljän pitkän silkkihuivin viehkeä omistajatar yhdstelemällä edellä mainitun kaapin enemmän tai vähemmän tilapäisesti vaikkapa neljään sängynjalkaan. =)

    Blogikirjoituksesi kuitenkin onneksi käsittelikin vallan muita muikeita. Pirteästi vieläpä. Pistänpä sentähden kirjanmerkin, jokukerta palatakseni tarkastelemaan blogihistoriaasi perusteellisemminkin (semminkin, koskapa aluksi emminkin =) ).

    Krusifiksi sydämelläni täytyy vielä täsmentää, että tuota muuatta episodin poikastani herkistelyitten persoonakohtaisessa ihmemaassa massa-anekdotisoidessani sivulauseenvastinein ei vasiten taikka vasitusten kovin lanteet sivuitta vasten hyppelehtien jäsentelemäni syy- ja seuraussuhteeni sekavuus antanut aihetta syyksi seurustelusuhteeni sekalais- ja sekavais-ajantakaisten kirmailuitten ja kismailuitten uusiksikaan jakoihin sen enempää kuin kissoloitten ja kattiloitten. =) Pre-, ensin, sekä preesensin ideaalisestikin fiksiset sun muut raffa- ja rafla- ja rafaeliittiset enkelittäret elämässäni kun vakaahkon mutkattomasti ovat vaihtuneet joskin muutamasti eivät ylenpalttisesti. Kun ei täällä meilläpäin pleijereitä olla. Saati että olisi sanottavampi flaksikaan. Että suureksi pelimieheksi en itse itseäni peilikuvassa tunnistaa tohdi. Ja jos moiseksi itseni tuntisinkin ja peilissäni tunnistaisin, en tunnustaisi. =) Meitsi mikään pukki ole. Vaan skorpioni. =) Bodarilla mitään sutinaa ikinä. =)

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.