Leffatähtijalat helposti (teille, mulle ei)

keskiviikko 3. toukokuuta 2017 Valeäiti 10 Kommenttia


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Orkla 

Orkla pyysi testaamaan Salvequick-kuorintasukkiaan ja kertomaan sitten teille, miten kauniit jalat tuli. Minulla on kaksi tunnustusta:

1. Olin testannut sukkia jo aiemmin blogimainonnan uhrina.

2. Jalkani eivät ole (silti) kauniit.

Viimeisestä ei voi näitä viattomia sukkia syyttää lainkaan. Ne tekevät kyllä tehtävänsä! Tälläkin hetkellä kantapäissäni kihelmöi taannoisen sukkasetin jälkeen ihanasti ja voin oikein tuntea marmoria kovemman, ihoksi kutsutun panssarin antavan periksi hapon voimalle.

Sileää jalkaa on siis taas tulossa, sopivasti kesää vasten. Mutta kun jalkani vain ovat ihan todella rumat, olivat ne sitten sileät tai eivät. Ei sille voi hienoinkaan pussukka mitään.

Sain jalkageeneissä huonon jaon. Ensinnäkin, ne ovat kokoa 41. Lisäksi ne ovat leveät. Pottuvarpaat sojottavat ylöspäin ja kynnet kasvavat jotenkin aina väärin, puhkoen kaikki kengät ja sukat kärjistään. Varpaissa kasvaa karvaa. Se on kuulemma terveyden merkki mutta on se myös helvetin pitkän sukkakauden merkki (Anteeksi, unohdin: tässä tekstissä ei saanut ällöttää lukijoita.)

Sileät tai ei, en minä niistä ala teille kuvia ottamaan. Tämä saa riittää:

video


Teksti pyydettiin kuitenkin kuvittamaan kauniilla jaloilla, joten olkaa hyvät:



Veikkaan kysymättä että kuvan jalat saattavat olla kuorintasukkien ystäviä. Ei kiireinen jalkamalli ehdi jalkahoidoissa käymään.

Sen kyllä sanon sinulle, senkin onnetar, että jos sinun jalkasi ovat sellaiset normaalimmat sirot kolmekasit suorilla kynsillä ja karvattomilla varpailla, näillä sukilla saat niistä vaivatta tosi kauniit. Siitä vaan rapiseva pussukka jalkaan, nokka kohti hyvää leffaa, koipien pesu ja odottelemaan. Parin viikon sisällä kaikki turha kama rapisee jaloistasi pois ihan itsestään ja sinulla on taas leffatähtijalat.

Minä sen sijaan jonotan paikkaa statistina seuraavaan Hobitti-leffaan. Nähdään.

Sata nopeinta saa itselleen testiin nämä samat alla näkyvät suhinapussukat (oikealta nimeltään kuorintasukat ja OVH noin 22€), tästä linkistä voit ilmoittautua testaajaksi.

Aurinko paljastaa kantapäät ihan just. Valmistaudu.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Orkla   Orkla pyysi testaamaan Salvequick-kuorintasukkiaan ja kertomaan sitten teille, miten kauniit jalat tuli....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

  1. Karvaton 38. Tikahdun!
    Kädet tarvis samanmoiset hommat. Tällä hetkellä käyvät hiomapaperista ja kynsivallien ylitykseen tarvii tikapuita. Että semmonen lady :D

    VastaaPoista
  2. Onneksi Suomen kesässä voi käyttää myös maihareita :D
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
  3. 41 oli jo ala-asteella kengännumero, josta pystyin vain haaveilemaan. 43-kokoon se sitten yläasteella pysähtyi. Siinä koossa ei juuri korkokenkiä myydä, ainakaak sellaisia, joissa hintaa olisi alle 200 euron edestä. Leveät ne eivät sentään ole, yhteen normaalilevyiseen 43 tennariin saa molemmat jalat...
    Eli ymmärrän kyllä tuota tuskaa osin.
    "Suhinapussisukat" on kyllä osuva nimitys muuten noille kuorintasukille, testasin nimittäin viikonloppuna ja ne jalassa kävely herätti hilpeyttä kanssaihmisissä :D nyt odotellaan niitä jalkamallin jalkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, vilpitön osanottoni. 42 ylöspäin on toooosi vaikea löytää kenkiä ylipäänsä.

      Poista
  4. Laskutavasta riippuen olen kokeillut näitä kuorintasukkia yhden tai kaksi kertaa- ensimmäisen ja viimeisen.
    Hirveä kirvely jaloissa monta päivää, vaikka iho oli aivan ehjä, ei siis haavoja, ihottumaa tms.
    Ehdin heittää pakkauksen roskiin, ennenkuin ehdin katsoa, mitä helvetin happoa nämä oikein sisältää.
    Ja jalat tosiaan hilseili inhottavan näköisinä viikkotolkulla.
    Suosittelen ammattitaitoista jalkahoitajaa, mahsaa muutaman kympin enemmän. mutta kokemuksena paljon miellyttävämpi ja lopputulos 100 krt esteettisempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, voi harmi! Varmasti ei sovi kaikille nämä, mietin kans ekalla kerralla että mitenhän sitä voisi helpolla kokeilla vähän (sama kuin hiusvärien kanssa). Mulle onneksi toimii kyllä tosi hyvin, mutta voin hyvin kuvitella että tekee kipeää jos ei sovi.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.