Olen rikas ja se nolottaa - miksi?

tiistai 7. maaliskuuta 2017 Valeäiti 66 Kommenttia

Tulot, vauraus, menot, rikkaus. Aihe, josta mua pelottaa puhua enemmän kuin masennuksesta tai lasten kasvattamisen kipuilusta.

Olen aina ollut hyväosainen ja suurimman osan elämästäni myös hyvätuloinen. Osittain taustalla on sattumaa, hyvää tuuria ja hyviä lähtökohtia, aika paljon olen myös tehnyt töitä. En rahan takia, vaan koska olen  halunnut. Olen tehnyt asioita, jotka minua on kiinnostanut ja joihin ympäristöni on minua puskenut. Niistä on seurannut aina vain parempaa tuloa.

Olen kaikilla mittareilla rikas, myös lähtökohtaisesti rikkaan Suomen mittakaavassa. En kieri perintörahoissa tai omista miljoonan arvoista osakesalkkua, mutta perheemme tulot ovat kuitenkin aina reilusti tilastojen yläpäätä ja elintasomme korkea. Voimme matkustaa ja rakentaa taloa, kokeilla yrittäjyyttä ja syödä ulkona.

Jo tässä kohtaa tekstiä mun tekee mieli pyyhkiä kaikki edellä mainittu, tai ainakin kovasti selittää etten tässä nyt halua retostella sillä että olen hyvässä asemassa. Mua hävettää paljastaa, että olen hyvätuloinen. Se tuntuu väärältä, paheksuttavalta ja aivan liian etuoikeutetulta.

Rahat riittää skumppaan, ex-tempore matkaan New Yorkiin ja kohta omaan taloon (ehkä). Nolottaa.
Nolottaa. Mutta miksi? Osaako joku kertoa?

Vaikka kuinka yritän, en osaa itselleni selittää miksi minua nolottaa se että saan hyvää tuloa. Siitä hyvästä tulostani saadaan aika kivat verorahat valtiolle ja maksan lisäksi joka kuukausi muutamaan eri hyväntekeväisyysjärjestöön rahaa. En paljon, mutta kuitenkin. Äänestän ja yritän vaikuttaa jonkin verran asioihin muutenkin, osallistun kohtuullisesti omalla ajalla hyvän tekemiseen ja yritän kaikin puolin muutenkin parantaa maailmaa.

Ostan paljon palveluita ja suosin suomalaista. Yritän laittaa rahani kiertoon niin että niistä on hyötyä.

Silti. Pelkään julkista lynkkausta jos kerron mitä olen saanut palkaksi. Miksi?

Sen ei pitäisi olla väärin että saan hyvää palkkaa. Se on väärin, että tilanne on todella epätasainen ja Suomessakin tuloerot sen kuin kasvavat. On väärin, että maailman tärkeimpiä töitä tekevät ihmiset saavat aivan liian vähän palkkaa.

Ehkä häpeilyni johtuu siitä, että työ jota teen ei suoraan auta muita ihmisiä. Kansantaloutta, yritystoimintaa ja osittain vihreämpää maailmaa kylläkin, mutta en minä kenenkään sairauksia poista tai ota töikseni ketään syliin lohduttaakseni.

Koen olevani palkkani väärti taidoissa, mutta en ehkä arvoissa.

Onko se vain perisuomalainen ajattelutapa, että liikaa hyvää ei saisi kukaan saada? Tai ehkä en koe tekeväni tarpeeksi muiden eteen, jotta heilläkin olisi parempi elintaso? Ainakaan en pidä omaa tilannettani itsestäänselvyytenä, sen verran kiitän itseäni sentään.

Onko tuo se minun pelkoni? Että muut ajattelevat minun olevan hemmoteltu elitisti, joka ei tajua tavallisen ihmisen arjesta mitään? Ehkä sekin on totta, vaikka yritän parhaani. Ehkä ajattelen, että käytän rahojani väärin. Tuhlaan ne woltiin kun ne pitäisi laittaa vaikka Lastensairaalaan.

Mutta tilaavathan muutkin joskus noutoruokaa.

Rahasta puhuminen on vaikeaa. Ihan sikavaikeaa. Rahan saamiseen ja sen kuluttamiseen liittyy niin hurjasti arvovalintoja, mielipide-eroja, kipeitä paikkoja ja oman arvon mittaamista.

En tiedä edes lähimpien ystävieni palkkoja, vaikka voin toki arvailla. Rahasta puhutaan lähtökohtaisesti niiden kanssa, jotka ovat about samoilla tasoilla. Ei tulisi mieleenkään kysyä, mitä joku opettajana toimiva kaverini tienaa. Tiedän, että liian vähän luotuun arvoon nähden. Tiedän, että hänen mielestään minun palkkani on naurettava ja täysin ylimitoitettu.

Koska emme puhu rahasta, emme osaa muuttaa asioita. Siitä tulee tabu, jota kierrellään. Hyvätuloisten joukossa rahasta hiljeneminen johtaa lasikattoihin, köyhyysrajan alapuolella keskustelun puute hiljentää tarpeellisen kritiikin. Pahimmillaan palkasta ei puhuta edes parisuhteessa, jolloin epätasa-arvon siemen alkaa itää.

Mun tekee tavallaan mieli pyytää anteeksi omaa tulotasoani, enkä tajua miksi.

Just nyt eniten pelottaa tämä teksti, sekä alla oleva Valeäidin Nauhoitusten toinen jakso. Siinä me puhumme Salamatkustaja-Satun kanssa rahasta. Puhumme pintapuolisesti monesta eri aiheesta: kuluttamisesta, törsäämisestä, tuloista, siitä rahan jakamisesta parisuhteessa jne jne. Kerromme omat palkkamme ja menomme. Jakson julkaisu pelottaa ihan törkeästi.

Koska aikaa oli vähän ja keskustelu kuitenkin käsikirjoittamaton, livenä nauhoitettu yhteispohdinta, pelkään että päädyimme kuulostamaan kahdelta elitistiltä. Joita saatamme toki ollakin.

Keskustelu on nyt kuitenkin avattu. Epätäydellisillä ja epähiotuilla kannanotoilla, joihin toivon teiltä kommentteja. Käydään keskustelua, jotta opimme lisää toinen toisistamme. Jaksoon voi kommentoida suoraan Soundcloudin puolella tai sitten tietysti tämän tekstin kommentteihin.



Nyt jännittää.

PS. Lue myös Satun erinomainen teksti ja hienot kommentit samasta aiheesta. Kannattaa sekin lukaista lämmittelynä jaksolle!


Tulot, vauraus, menot, rikkaus. Aihe, josta mua pelottaa puhua enemmän kuin masennuksesta tai lasten kasvattamisen kipuilusta. Olen aina o...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

66 kommenttia :

  1. Hyvää pohdintaa! Itse olen just nyt yksin asuva opiskeluja, enkä todellakaan hyvätuloinen, mutta tämä on uusi tilanne elämässäni.

    Vanhempani tienaavat paljon. Ei nyt mitään miljoonia, mutta niin kauan kuin vanhempani olivat yhdessä (eli about siihen asti, että täytin 18), olivat taloutemme bruttotulot aina vähintään 100 000, yleensä lähemmäs 200 000e vuodessa (ainakin tuossa myöhemmissä vaiheissa, ei nyt ehkä silloin kun me lapset olimme pieniä ja vanhemmat vasta-alkajia työelämässä.

    Äiti, joka tienaa tuosta summasta isomman osan (kirurgi), on aina kieltänyt minua kertomasta hänen tulojaan esim kavereilleni. Eli minut on ainakin opetettu ihan lapsena jo tietyllä tavalla häpeämään niitä tuloja. Ei sitä varakkuutta nyt mitenkään varsinaisesti piiloteltu, mutta ei sillä missään nimessä sopinut pröystäilläkään. Eikä oikein tosiaan puhuakaan siitä.

    Nykyään kerron äitini palkan kavereilleni, mutta näkeehän sen nyt jo iltasanomien yli 100 000 euroa tienaavien verotietolistastakin ihan kuka vaan. Silti piti tämä (enemmän tai vähemmän punaisen langan kadottava) kommentti kirjoittaa anonyyminä vaikka yleensä kommentoin omalla nimellä. Kun enhän minä nyt hyvänen aika _kaikille_ näistä summista voi puhua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIIN! mikä ihme siinä on! Sunhan pitäisi olla ihan törkeän ylpeä äidistäsi joka on päässyt pitkälle kovalla työllä! Muistan nuorena että rikkauteen liittyi aina hemmottelun leima. Että jos jonkun vanhemmilla oli paljon rahaa niin lapsetkin oli varmasti laiskoja ja kiittämättömiä kun sai kaiken pyytämättä. Voikohan se nolous liittyä jotenkin siihen?

      Poista
    2. Joo, muistan saaneeni teininä kavereilta kommenttia tyyliin "sä ootkin tommonen porvari" tms. Ei mitenkään pahalla sanottuna, mut ei varsinaisesti hyvälläkään. Ei tää silloinkaan mulle ollut mikään varsinainen issua, mut ärsytti, varsinkin kun en tasan saanut yhtään enempää viikkorahaa kuin kukaan muukaan. Jotenkin se varmaan liittyi tuohon hemmottelukuvitelmaan... hmm.

      Poista
    3. JUST niin! nykyään se vaan lausutaan "kapitalisti". Ei oo kuule kerran tai kaksi kun oon sen kuullu..

      Poista
  2. Hmm, joo, samaistun.

    Musta on aina tuntunut, että saan liikaa palkkaa. Jo silloin, kun palkka oli puolet nykyisestä.

    Enkä oikeastaan koe, että olisin mitenkään erityisesti tehnyt töitä palkkani eteen. Olen opiskellut joo, mutta niin opiskelee lastentarhanopettajatkin. Tein joskus pitkää päivää, mutten pahimmillaankaan pidempää kuin lääkäri päivystysvuorossa. Nyt tienaan 80% työajallakin enemmän kuin suomalaisten mediaanipalkka.

    Toisaalta oma palkkani ei mun mielestä silti ole överi. Mä suurinpiirtein laskutan sen verran, että se saadaan maksettua. Mutta joku Veikkauksen johtajan 32.000€ kk-palkka pistää jo nikottelemaan. Ja lastentarhan opettajat ja sairaanhoitajat ansaitsisivat kyllä roiman korotuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, alusta loppuu samaa kokemusta mullakin. Että se palkka ei oikeasti ole mitenkään ylimitoitettu erityisesti suhteessa tuottoon jota tuon firmalle, mutta koska muilla on niiiiiin alimitoitettua suhteessa tuotettuun arvoon niin hävettää.

      Poista
  3. Kiitos Valeäiti! Mahtavaa kirjoitusta, jälleen.

    Tää on aivan hurjan mielenkiintoinen aihe ja pyörii päässäni jatkuvasti. Omassa elossani olen köyhä tai ainakin hyvin vähätulonen. Onni on se, että kukaan perheestämme ei sairasta eikä päihteitä käytetä.

    Olen kokoaikatyössä (johon olen opiskellut vajaa 5v!) ja käteeni jää kuukaudessa n. 1700€. Kolmas lapsi syntymässä.

    Että kyllä mä lähes päivittäin mietin, että miten penniä saa venytettyä viiiiiielä pitemmälle ja MITEN TÄSTÄ VOITAISIIN VIELÄ PÄÄSTÄ YLÖSPÄIN.

    Koska todellakin tavoitteena on huomattavasti parempi elintaso. Ei niin, että sais audit ja mini rodinit, mutta että joskus olisi oma koti ja ei aina tili tyhjä kun kuu vaihtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskon että raha pyörii mielessä, nostan hattua että pärjäätte tuolla tulolla kohta kolmen lapsen kanssa (onnea hänestä <3). Mäkin toivon että saatte paremman tulotason, ja vaikka audinkin jos sitä hotsittaa! Se onkin sitten vaikea kysymys miten. Onnea odotukseen ja pennin venytykseen!

      Poista
    2. Tän tästä saa, kun nuorena on kouluttautunut kutsumusammattiin (olen kätilö). Kyllä välillä käy taajaankin mielessä, että sais se kutsumus olla vähän arvokkaampaa kuin mitä se nyt on. Mutta ammatin-ja elämänvalintakysymyksiä nää. (Ehkä se ammatti vielä joskus vaihtuu tän kaiken sotesopan yms keskellä).

      Tästä ois aika paljonki vielä sanottavaa, mutta antaapa nyt olla. :P

      Ja kiitos onnitteluista,olemme iloisia hänestä. <3

      Poista
    3. Mua niin harmittaa että kutsumus on yhtä kuin "sulle ei sit tarvii maksaa enempää kun haluat tätä kuitenkin tehdä". Perkele!

      Poista
  4. En ehtinyt vielä kuunnella keskustelua. Täytyy palata siihen myöhemmin. Teksti herätti ajatuksia sen verran, että itse olen aina ollut hyvin avoin rahan suhteen. Olen ihan normaalituloisesta perheestä. Itse olen aiemmin ollut jopa pienituloinen aiemman ammatinvalintani takia. Olen silti kiinnostunut siitä mitä muut saavat enkä häpeä kertoa mitä itse saan palkkaa. Mutta olen huomannut, että joidenkin ihmisten on äärimmäisen vaikea puhua rahasta. Olen monesti miettinyt mistä se johtuu. Onko se sitten se hyväosaisten häpeä mikä siellä taustalla on.
    Ei omia tulojaan tarvitse hävetä. Varsinkaan kun on tehnyt työtä niiden eteen.

    Se on totta, että monille tärkeissä ammateissa työskenteleville maksetaan aivan liian pientä palkkaa. Suurin osa näistä on ns. kutsumusammatteja, joissa tehdään todella tärkeää työtä ihmisten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan turvallisuuden eteen. Kun mietimme vaikka lastenhoitajia, sairaanhoitajia, opettajia, poliiseja, palomiehiä jne. Voi meistä varmaan jokainen allekirjoittaa noiden edellä mainittujen ammattien tärkeyden. Silti niissä ammateissa maksetaan niin pientä palkkaa, että harva saa nettona yli kahta tonnia käteen.

    Tätä asiaa olen itse monesti pohtinut, että miksi niin tärkeistä töistä maksetaan niin huonosti. Miksi yhteiskunta ei arvosta näitä ammatteja yhtä korkealle kuin vaikkapa asiantuntija, konsultointi ym. palveluja?

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska niistä "kutsumusammateista" koostuu yhteiskunnalla lyhyellä tähtäimellä vain kuluja. Siksi niistä ei makseta enempää palkkaa. Raha tuo rahaa ja se on ihan todella perseestä. Yksityiselläkin puolella rahakkaimmat duunit on niissä, joissa rahaa kasvatetaan: myynti, rahoitus, liikkeenjohdon konsultointi. Ja se on ihan typerää, koska samaan aikaan vaikkapa HR on yrityksen tärkeimpiä sijoituksia, puhumattakaan niistä työntekijöistä jotka arvon asiakkaalla luo. Samalla logiikalla esim hyvän terveydenhuollon _pitäisi_ olla korkeimmalle arvostettu ammatti, koska se estää pitkän tähtäimen isoja kustannuksia.

      Ei kun äänestämään!

      Poista
  5. Mulle rahasta puhuminen on aikuisiällä tullut yhä normaalimmaksi kavereiden kesken. Tiedän läheisten ystävieni palkat ja he minun. En oikein näe syytä, miksi sitä pitäisi salata.

    Äikänopena tienasin hulluilla ylitunneilla lähes 4000 e ja nyt luokanopena inan vaille 3000 e. Työ on toki vaativaa, mutta ai että mä rakastan tätä duunia. Mulla on ollut onni saada aina sellasia oppilaita, joiden kanssa tuun hyvin toimeen ja joihin oon saanu luotua hyvän suhteen. Nyt tiedän olevani luokkalaisilleni se yksi tärkeä aikuinen heidän elämässään - sellainen henkilö, jota lapset haluavat halata joka päivä.

    Ainoa ahdistus tulee jatkuvasta määräaikaisuudesta. Toisina vuosina on harmittanut, kun en ole saanut kesäaikana palkkaa, joten olen tehnyt hemmetin monta tuntia ilman korvausta.

    Vaikka "palkanmenetys" tän lukuvuoden osalta harmittaakin, se ei kuitenkaan tee työstä sen ikävämpää tai vähempiarvoista.

    Koen olevani rikas jo sen vuoksi, että sain suorilta koulutuksen työhön, jota oon halunnu tehdä kuusivuotiaasta asti.

    Rikas koen olevani myös siksi, että saimme mieheni kanssa ostettua talon, oon just tulossa Nycin reissulta, meillä on varaa toiseen koiraan ja käytännössä kaikkeen, mitä vain haluamme - kohtuuden rajoissa toki.

    Menipäs jaaritteluks. :D Mut joka tapauksessa kyllä Suomessa eläessä saa jo aika pienellä tuntea olevansa rikas tai ainakin hyväosainen. Haluaisin myös uskoa siihen, että kova työnteko palkitaan.

    Ylipäätään on mahtavaa, että palkoista uskalletaan puhua, koska ei se kaiketi ole keneltäkään pois. Enemmän puhetta ja vähemmän katkeruutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eevan kommentista, tosi mielenkiintoisia näkemyksiä! ymmärrän hyvin sun pointin siitä että rikkautta on sekin että saa tehdä sellaista työtä mitä haluaa. Toisaalta niin saan minäkin. Mua aina vähän harmittaa kun juuri opettaja / varhaiskasvatustöistä tai vaikka sairaanhoidosta puhutaan kutsumusammattina. Sillä annetaan musta oikeutus huonolle palkalle osittain. Onko kutsumus ja sen täyttyminen riittävä palkka vai pitäisikö kivastakin duunista saada oikeutettu palkka? Vastauksen tietänee kaikki :D

      Poista
  6. Apua. Ahdistaa. Sun kolmen kuun nettopalkka oli enemmän ku mun koko viime vuoden tulot... Muutenkaan nettotuloni eivät ole koskaan ylittäneet 1800 euroaa kuussa. Myönnän, koin itseni hyvin vaivautuneeksi Valeäidin nauhoituksia kuunnellessani, mut vaikka ehkä tavallaan pieni kateudensiemen esiin puskikin, kun oma tilanne ei ole koskaan sallinut ex tempore -ulkomaanmatkoja, ulkonasyömistä tai keskusta-asumista, tää tän puolen teksti sit taas sai mut onneks rauhottumaan. Ei ongelman tosiaan pitäis olla se, et sinä ja moni muu saatte isoa liksaa vaan ongelma on se, miksi toisille ei makseta tarpeeksi. Tuloerot vaan kasvaa ja se valitettavan usein (näin persaukisen näkövinkkelistä) lyödään sen pienituloisen syyksi. Olen ihan oikeesti joutunu käymään keskustelun siitä, miksi kaikilla suomalaisilla muka pitäisi olla samat lähtökohdat ja mahdollisuudet opiskeluun ja koulunkänytiin, jos vanhemmat ovat olleet niin laiskoja, etteivät ole viitsineet kouluttautua ja hankkia kunnon duunia. Mulla on toki vain AMK-tutkinto, sen lisäkoulutuksia ja unelmieni ammatin ammatillinen perustutkinto, mutta kyllä vähemmilläki koulutuksilla hyväpalkkasia duuneja tehdään. Omat ammattivalintani ovat vain sattuneet olemaan huonosti palkattuja. En silti koe itseäni laiskaksi paskaksi ja syntymättömien lapsieni siksi olevan huonompiosaisia tai oikeudettomia samanlaiseen koulutukseen kuin kaikkien parempituloistenkin lapset. Toivon seuraavan ammattini, johon olen terveydellisistä syistä pakotettu jälleen opiskelemaan, tuovan hieman leveämmän leivän, tosin siitäkään ei takeita ole. Siitä olen kuitenkin vahvasti samaa mieltä, että palkoista pitäisi puhua ääneen huomattavasti enemmän. Vois sillon ehkä loppua se hyvin tienaavien ystävieni ainainen kitinä palkkojen pienuudesta, ku ihmiset kuulisivat, miten pienillä palkoilla toiset oikeesti arkeaan pyörittävät. Ja nimettömänä haluan pysyä minäkin, mut kyllä sä Haka-Hansy tiedät, ken täällä kirjoittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiedänhän minä rakas jeesukseni ja en ihmettele että ahdistaa. Syystäkin! Mä vihaan sitä "kaikilla on täällä samat lähtökohdat" keskustelua. Se ei ensinnäkään pidä paikkaansa, lainkaan. Tuloerot on markkinatalouden ja politiikan syytä, ei yksittäisten ihmisten. Mutta puhutaan, puhutaan! Sillä se helpottaa! Pus <3

      Poista
    2. No näinpä. Ja puhuminenhan on meiltä aina sujunu. =D Mut joo, sua nolottaa olla hyvätuloinen, mua nolottaa olla pienituloinen. Häpeänsä kullaki. Mut jatkan näiden sun juttujes kuuntelua. Vaik välil ahistaaki, musta on vaan hyvä puhua aiheista, "joista ei saisi puhua".

      Poista
    3. No sitä just! Kun ei pitäisi joutua kenenkään nolostella ja häpeillä, vaan pitäisi puhua jotta voidaan yhdessä kehittää tilanteita paremmaksi! Love and peace and money!

      Poista
  7. Mun on pakko kirjoittaa tähän siitä, että se minkä verran tienaa on aika lailla myös asennekysymys. Ainakin meissä keskituloisten joukossa.... Joku tuossa ylempänä kirjoitti, että tienaa vähän, kun tienaa 1700e kk käteen. Itse tienaan siitä muutaman satasen enemmän ja koen olevani oikein hyvätuloinen! Itse asiassa mulla menee säästötilille tällä hetkellä tuosta se 1700 e ylimenevä osuus per kk. Ja kyllä, meillä ON kolme lasta ja asutaan 10 km Hkin keskustasta omistusasunnossa. Mies tienaa vielä vähemmän.
    Ei meiltä mitään puutu, ei tarvitse kytätä tarjouksia kaupoissa, lapset harrastaa kohtuullisissa määrin, vapaa-aikaa tykätään kyllä viettää maksuttomissa hommissa, kuten luonnossa liikkumalla. Matkustellaankin aina joskus johonkin, kotimaan kylpyläreissukin on ihan kiva.
    Mun arvomaailmaan kuuluu myöskin se, että mulla on aikaa, lasten kanssa ja noin muutenkin. Mieluummin teen mahdollisimman vähän töitä ja pidän kaikki mahdolliset vapaat, kuin tekisin paljon töitä ja tienaisin enemmän. En ymmärrä miksi pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tuli mieleen. Tällä hetkellä nettotuloni on noin 1900e/kk, miehellä suunnilleen saman verran. Asumme Helsingin kantakaupungissa, lapset harrastaa, matkustellaan jonkun verran, syödään ulkona liiankin kanssa ja kaupassa ei tuijotella pahemmin hintoja. Koen olevani ihan hyvätuloinen. Muustakin on kokemusta, kun lähes kymmenen vuotta tuli eleltyä lähes puolet pienemmillä tuloilla.
      Uskon, että kokemukseen omasta varakkuudesta vaikuttaa paljonkin se mihin on tottunut ja mitä tavoitteilee. Omat vanhempani olivat huonommin palkattuja ja lapsia oli enemmän, mikä luonnollisesti näkyi kulutusvalinnoissa. Koen ehkä tästä syystä nykyisen tilanteen hyväksi.
      Tilanne tuntuisi myös varmasti erilaiselle jos vaikkapa joku perheen jäsenemme olisi vakavasti sairas ja osa varoista menisi hoitokuluihin. Tai jos tavoittelisimme suuria säästöjä tässä elämäntilanteessa.

      Poista
    2. Elintasoonhan kuuluu oleellisesti nimenomaan kulutus. Ehkä siksi mua just nolottaakin! Koska kulutan kuitenkin tosi leväperäisesti vaikka en materiaa kauheasti osta. jotenkin tuntuu että näillä tuloilla pitäisi jäädä enemmän käteen. Toisaalta raha on hyvä laittaa liikkeelle eikä siitä ainakaan olisi kenellekään hyötyä että hilloaisin rahani johonkin säästötilille. Varakkuus on osin tietysti subjektiivinen kokemus, niin kauan kun raha riittää elämän ylläpitämiseen.

      Poista
    3. Ekalle anonyymille piti muuten sanoa vielä että se että saa hyvää palkkaa ei välttämättä tarkoita että tekee ylipitkää päivää tai että arvomaailma olisi yhtä kuin työt ensin, perhe sitten. En mä tee paljon töitä, enkä suostukaan tekemään. Arvotan aikaa paljon paljon rahaa korkeammalle.

      Poista
  8. Lastentarhanopettajan bruttopalkka on Keski-Suomessa n.2400-2600e riippuen kokemuslisästä. Onhan se pieni palkka vastuuseen ja maisterikoulutuksen opiskelleena, mutta minäkin koen olevani ihan hyvätuloinen tällä palkalla. Ei minua toisten parempituloisuus häiritse ja tuntuu hassulta, että sitä joku häpeää tai että sitä täytyy jotenkin alleviivata. Tuntui hassulta tuo, että samantasoisten kanssa voi puhua palkoista, muttei esim opettaja-raukan, jolla on pieni palkka. Ymmärsin kyllä pointin, että pelkäät loukkaavasi jotenkin omalla hyvätuloisuudellasi/parempituloisuudellasi ystäviäsi. Mutta minusta se juuri on jotenkin loukkaava ajatus itsessään. Onpa vaikea pukea omiakaan ajatuksia nyt sanoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mä just tarkoitan. Että heti jos sanon ääneen mitä tienaan se on alleviivaamista. Samoin opettaja-raukka on sinun sanasi, ei minun. Ei mulla ole mitään ylemmyydentunnetta heitä kohtaan, ehkä ennemminkin syytä keskusteluun ei ole. Opettajan palkat on tiedossa ja tiedän että se on liian alhainen. Tietysti kun nyt itse tässä peräänkuulutan avoimuutta niin pitäisi varmaan puhua säännöllisesti nimenomaan muissa tuloluokissa olevien kanssa, jotta oma kupla ei muutu todellisuudeksi ja voin vaikka itse äänestää valtaan ihmisiä, jotka voivat asialle tehdä jotain.

      Tästä aiheesta on kyllä tosi vaikea pukea ajatuksiaan sanoiksi, erityisesti kirjallisesti kun kaikki sävyt häviää. Siksi just halusin kirjoittaa tämän, jotta rahasta edes vähän puhuttaisiin tai saataisiin se ajatus päähän että rahasta voisi ja pitäisi puhua enemmän.

      Poista
  9. Kuuntelin peiton alla mielenkiinnolla, omaa aikaa ottaen, kun kerran kehotit, hih. Vähän jännitti ja rinnastakin puristi (psykosomaattisia oireita?!)etukäteen, että kuinka vihreän naaman sitä saakaan..No, en hirveästi vihertynyt, ajatuksia sen sijaan heräsi paljon.

    Me ollaan molemmat ns matalapalkka-alalla, juurikin niitä yhteiskunnan tukirankaduuneja väännetään. Eli kuvailemasi kuukausitulot on enemmän kuin meidän tulot yhteensä. Joskus kismittää, että ollaan juuri siinä tuloluokassa, joka maksaa esim. päivähoidosta täyden hinnan, eikä tosiaan ole oikeutettu mihinkään muuhunkaan helpotukseen. Tosi iso osa liksasta menee veroihin ja pakollisten menojen jälkeen ei paljon mässäiltävää jää. Rumissa ajatuksissani koen toisinaan, että ostovoimaa on varmaan saman verran kuin sosiaalituilla elävillä. Se tuntuu väärältä, kaiken tehdyn työn ja itse maksettujen laskujen jälkeen.
    Ollaankin joskus pohdittu, että ajattelepa kuinka paljon meillä olis rahaa kaikkeen ylimääräiseen jos edes toinen meistä tienaisi esimerkiksi 5t. kuussa. Voi hurja!

    Toisaalta eletään kuitenkin arkea/elämää, mistä ei puutu mitään. Omien normien mukaisesti säästöä syntyy lasten (3kpl) vaatehankinnoista, jotka siis kaikki kirpparilta/torista/alesta, omia ostan hyvin vähän ja kirpparilta nekin. Myös tarvitut varusteet lapsille, esmes juurikin ne vaunut on kaikilla olleet käytetyt. Mun mielestä yli tonnin vaunut on vaan yksinkertaisesti ihan naurettavaa pröystäilyä, hahhhah. Vaikka joku antaisi mulle ylimääräisen tonnin, en ikinä laittaisi sitä vaunuihin. (Sydän emoji tähän) Tonnin sen sijaan maksaa meidän auto. Periaatepäätöksellä ja autolainaa välttääksemme ollaan suosittu vanhoja autoja, jotka ajamme ns. loppuun. Ei tässä todella kannata niitä Rodineita ostella tai 400 euroa kuussa lyhentää Audi-lainaa, jos haluaa tehdä jotain muutakin. Valintoja, valintoja! Asuntokaupoissa ollaan oltu melkolailla onnekkaita. Ekan asuntolainan otimme nuorina ilman mitään alkupääomaa. Ensiasunnosta tuli voittoa, jolla päästy siirtymään isompaan. Nyt asumme Helsingissä neliössä, jonkun mielestä ehkä ghetossa, minun mielestäni luonnonläheisesti, hyvien yhteyksin varrella.

    Kaiken "ylimääräisen" perheemme käyttää matkusteluun. Mä oon kehittynyt aika taitavaksi tarjoushaukaksi ja saan kicksejä kun suunnittelen meille erilaisia reissuja mahdollisimman halvalla. 5:n tähden resortteja ei olla nähty mutta paljon kaikkea muuta hienoa.

    Hmm..kadotin punaisen langan.. Itse siis koen, että mulla olis ollut mahdollisuus, olis edelleen, kouluttautua mihin tahansa. Kummallakaan meistä ei tosin perheessä ole muuta kuin ns. samaa duunaritaustaa, mikä osaltaan varmasti vaikuttanut näihin omiin ammatinvalintoihimmekin. En ole selkeästi myöskään tarpeeksi kunnianhimoinen tai etsinyt väylää jolla etenisin rahakkaampaan elämään.

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa tässä paljon hyvää! Juuri tuo että elintaso on tosi paljon kuitenkin omasta itsestä kiinni ja valintojakin voi tehdä (silloin jos esim ruoansaanti ei lähtökohtaisesti ole ongelma) - samoin uskon että jos joku oikeasti haluaa tavoitella korkeaa palkkaa, silloin se ehkä yrittää päästä sellaisiin koulutuksiin tai ammatteihin? En tiedä kun oma polku ei mennyt niin. Miten tämän sanoisi ilman että sammakoita putkahtaa..ehkä tarkoitan sitä että jos oma palkka jotain tyyppiä hitsittää ja olisi edellytykset muuhunkin suuntaan, niin sittenhän sitä kannattaa tavoitella eikä olla muille kateellinen. Juuri tuo mainitsemasi kunnianhimo ajaa ihmisiä erilaisiin töihin.

      Mä myönnän kyllä olevani siinä elitisti että tykkään ostaa niitä kalliimpia tuotteita: uusia vaatteita, audi (guilty as charged), tonnin vaunut. Kun kerran voin. Yhtä hyvin voisin ostaa jotain muuta, mutta olen kyllä materialisti sitten kun jotain ostan. Ehkä mä sitten sen takia olen tietämättäni hakenut elämää jossa tulotaso on hyvä.

      Poista
  10. Kirjoitan blogia sijoittamisesta ja oman talouden hallinnasta, joten rahasta tulee todellakin puhuttua! Suurin osa talousblogeista on anonyymeja eikä ilmiö ole mitenkään suomalainen vaan jenkkiblogit on yhtä lailla pääosin anonyymeja. On jotenkin jännä että perhe-elämästä, laihduttamisesta ja vaikka mistä muusta varsin henkilökohtaisesta asiasta voi puhua omalla nimellä, mutta rahasta ei juurikaan haluta. Eli hienoa kun nostitte asian esille!

    Mua ei niinkään kiinnosta se mitä joku eurolleen saa palkkaa, vaan mitä niillä tuloillaan päättää tehdä. Laittaako kaiken menemään ja tuntuu silti siltä ettei mikään riitä? Vai elääkö vähän pienemmillä menoilla ja saa silti ostettua kaiken mitä haluaa? Usein jonkun toisen valinnoista lukemalla keksii uusia, parempia tapoja järkkäillä omaa arkeaan ja taloudellista tilannettaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mielenkiintoinen kulma! Toi on ikään kuin mikrotarkastelu, joka varmasti riittävän tulon tyypeille on tosi tärkeää. Makrotasoa ajatellen palkoista pitäisi kyllä silti puhua lisää. Jotta oikeasti nähtäisiin ne tuloerot ympärillämme.

      Poista
  11. (Jokohan sain tän oikeaan paikkaan postattua :D )

    Itse tunnen melko keksituloisena (jos lasketaan miehen ihan ookoo palkka ja mun pienet tulot yhteen) hiukan väliinputoajaksi. Samalla kun varakkaat ystäväni aidosti hämmästelevät miksen laita kaksivuotistani hoitoon ja ala vaikka kirjoittaa kirjaa (mun on mietittävä onko varaa luopua kotihoidontuesta ja laittaa 250€/kk hoitomaksuihin), mulla taas samalla hämärtyy joskus siinä, että kaikki eivät voi meidän lailla kävellä ruokakauppaan ja kahmia puolta hedelmäosastoa tyhjäksi. Mun ystävälle kirppis on ainoa paikka ostaa lapselle vaatteet ja mulle se on vain kiva harrastus. Mun pitää sanoa "Ei pysty tässä kuussa." kun joku ehdottaa tyttöjen viikonloppua Tallinnassa. Mielelläni sanon silloin että se johtuu kiireestä. Harvemmin niin on. Läheiselle ystävälle on helppo sanoa, ettei mulla ole nyt paria sataa tilillä.

    Tulot ajavat joskus erilaisiin todellisuuksiin vaikkei kukaan sitä tahallaan tekisikään. Asioita tulee peilattua oman arjen kautta. Kun kaverilla on hilloa, ei hän tule maininneeksi että se viinibaari jonne ollaan menossa, myy viiniä jonka hinta/lasi on yli 40€. Summa on hänelle se ja sama, hänestä on vain mukavaa mennä kivaan paikkaan. Itselle 40€ on melkein koko illan budjetti.

    Hävetä ei tarvitse, mitään tulotasoa. Mutta hyvä on muistaa miten raha vaikuttaa kenenkin arjessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinenkin paikka oli ihan hyvä :) Tästä tuli muuten ekana huomiona mieleen että mun "rikkaat" kaverit puhuu yllättävän paljon siitä että ei mennäkään ravintolaan tai mennään johonkin halvempaan kun on rahat niin loppu. Ensinnäkin hassua että meillä kaikilla tuntuu olevan ikuinen rahapula ja toisaalta se että ihan avoimesti sanotaan (kerskutaan?) että rahat on nyt loppu. Onko se vaan merkki siitä että on kulutettu paljon?

      Sitten siihen sun oikeaan asiaan, noinhan se on. Kaikessa on kyse empatiasta, siitä taidosta ymmärtää että toisen elämä voi tosiaan olla erilainen kuin sinun. ja raha on siinä aika iso tekijä.

      Poista
  12. Pakko vielä jatkaa aiheesta..tai ainakin sen vierestä. Minä kun en koskaan ole ollut raharikas tai elänyt sellaisessa vaikutuspiirissä, niin mua kiinnostaa, siis ihan aidon oikeasti, että mitkä on ne perimmäiset motiivit siihen hienoon autoon, kalliiseen asuinalueeseen tai merkkikuteisiin. Kuinka suuri merkitys on statuksella, vai tuntuuko se Audin penkki oman persiin alla vaan niin kertakaikkisen paljon paremmalta, kuin jokin halvempi auto. (Apua, tää kuulosti ihan kettuilulta, mut ei ole sitä todellakaan!) Ymmärrän, että jos on rahaa, niin pystyy näitä asioita toteuttamaan, mutta motiivia siis ajan takaa.

    Mun ystävä, jolla on korkeasti koulutetut varakkaat vanhemmat, tienaa tällä hetkellä n. saman verran kuin minä. (Hänen mielestään muuten rahasta ja palkoista puhuminen on suurta junttiutta!) Hänen kulutustottumuksensa poikkeaa kuitenkin omistani hyvin paljon, auto on uusi, koti koottu design kalusteista (Toisinaan niin mielikuvitoksetonta,suorastaan kollektiivista harhaa!) ja kalliista kodinkoneista ja juurikin niistä yli tonnin vaunuista. Kasvukodin vaikutusta tämäkin varmasti. Mutta minä en vaan ymmärrä.

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys!

      Mulle kyse on kummastakin: aidosti mun mielestä Audia on kivempi ajaa kuin Pösöä tai vuoden 80 Ford Escortia (kaikki näistä on ollut ja huomatettakoon nyt että ne audit aina käytettyinä luokkaa 200t ajettuja, koska en tajua kuka maksaa joku 40k autosta). Toisaalta en voi väittää etteikö hyvä brändi ja sitä kautta sen tuoma alitajuinen status vaikuttaisi muhunkin.

      Asumisen suhteen kyseessä on ennen kaikkea mukavuus. Musta on ihanaa asua kävelyetäisyydellä keskustasta, eikä olla bussien varassa. Ja sielläkin olen asunut, pääosan elämästäni. Mukavuuttahan suurin osa kalliista valinnoista on. Ne tonnin vaunutkin on ihan oikeasti ihan törkeän hyvät, ei siitä voi kukaan sanoa etteivätkö olisi.

      Vaatteissa erityisesti osa merkeistä takaa laatua, osassa tietenkään ei. Kotimaisuus on kanssa iso plussa joka tuo yleensä myös paljon plussaa hintaan. Mulle ei tulisi mieleenkään ostaa HM rytkyjä ihan vain sen takia että ne ei yleensä kestä ja luonto taas ei kestä sitä. Ostan mieluummin neljä kertaa harvemmin neljä kertaa kalliimpaa.

      Kotona asioiden pitää toimia ja olla kauniita, sillä ei sitten ole väliä mistä paikasta tätä kumpaakin saa. Usein design tuotteet on designia ja kalliita siksi että niissä tota on mietitty vuosia. Mutta ei se ole mikään must.

      Pitkä vastaus, toivottavasti jotain valaisi! :)

      Poista
    2. Tämä on muuten hyvä kysymys ja tuo uusia kulmia tähänkin keskusteluun (jota on ollut ilo seurata myös täällä Valeäidin tontilla, jee!).

      Mun tekee mieli vastata kans! Koska tämä on aihe jota mietin usein. Koska kaiken rahan, vaikka sitä olisi miljoonia, saa kyllä tuhlattua hetkessä, jos haluaa. Että siitä omasta tulotasosta saa eniten irti eli se tuottaa omaan elämään turvaa, iloa ja tyytyväisyyttä, on tärkeää tunnistaa omat preferenssit, eli sen mitä itse haluaa ja miksi. Ei ne isot tulot, vaan järkevät kulut ja ennen kaikkea mun/meidän perheen elämään sopiva ajankäyttö. Toi on mun oman kulutuksen suhteen se mun motto. En vertaa hintoja ruokakaupassa, en suoraan sanoen edes katso mikä on jukurttipurkkien hintaero ruokakaupassa, koska mulle tärkeämpää on saada nopeasti ne tavarat mitä tarvitsen ja sitten ulos kaupasta ja tekemään kivempia asioita kuin kaupassakäynti.

      Kun me ostettiin auto (tai siis verotussyistä mun firma osti työauton, eh) me hankittiin sellainen johon käteisvarat riittää (autolaina on näillä meidän koroilla ihan älytön eli en halua hankkia hintavaa autoa jonka käytöstä maksan rahoitusyhtiölle suuria summia) ja joka on tarpeeksi turvallinen, hyvä ajaa, ei vie ihan älytöntä määrää dieseliä ja sinne mahtuu paljon työroinaa köysistä lumilautoihin. Me oltiin melkein vuosi ilman omaa autoa, kiitos keskusta-asumisen se oli mahdollista, ja säästettiin. Päädyttiin sitten lopulta 20t euron Mitsun pick upiin. Ei olisi tullut mieleenkään ensin miettiä merkkiä ja ulkonäköä, ja sen jälkeen noita muita asioita. Silloin oltaisiin päädytty maksamaan vähintään kaksinkertainen summa jostain Toyotan Landcruiesrista, jotka on täällä Islannissa aika suosittuja autoja ja tietynlaisia statussymboleita. Landcruiser on tietty hyvä auto, mutta mun mielestä se ei ole kaksi kertaa niin hyvä auto kuin se, mikä me päädyttiin ostamaan. Joku autohifisteljä voisi varmasti olla eri mieltä tästä :D

      Lastenrattaista maksoin aikanaan viiskyteuroa (i know!) ja myin ne muistaakseni kolmellakympillä eteenpäin (kreisii). Mä luulen että ne tonnin kärryt olisi varmasti olleet tosi paljon paremmat käyttää (ja saahan niistäkin osan takaisin kun ne käytön jälkeen myy), mutta koska mä en niitä lastenrattaita ihan joka päivä käytä ja ne on käytössä korkeintaan sen 1,5 vuotta, se käyttökokemuksen mukavuus itselle ei mun mielestä ollut tonnin arvoinen. Laitoin sen tonnin sinne mun henkilökohtaiseen vararahastoon. (Voi saatana, mä kuulostan kyllä niin numeropirkolta nyt, mutta tämmöistä optimointia tää mun elämä välillä on.)

      Keskusta-asuminen: helppoa, mukavaa ja mahdollistaa nykyisen elämäntyylin. En halua istua autossa tuntia joka päivä käydäkseni töissä. Toi on mulle tärkeä päätöstekijä, tärkeämpi kuin se onko neliöitä neljälle 95 vai 225 (tällä hetkellä keskellä remonttia on 55 neliötä ja se on kyllä liian vähän) tai se, meneekö kuussa asuntolainan lyhentämiseen 1000 euroa vai 1500 euroa. Sitä paitsi autolla ajaminenkin maksaa...

      Design-huonekalut tai design-vaatteet. Noh, mä myyn yhdeksi työkseni suomalaista designia islantilaisille, eli suomalaista designia tulee hankittua kotiin ja vaatekaappiin ihan työnkin takia jonkin verran. Mikä on aivan ihanaa. Mä en itse pidä kaupoissa kiertelystä ja ostamisesta - siksi onkin kaamean kätevää, että on oma kauppa, josta voi hankkia asioita, joihin ei tulisi muuten välttämättä edes törmänneensä. (Tosin tämä ei kyllä ollut se syy avata myymälä - eikä kauppaan voi ottaa myyntiin vain tavaraa josta itse tykkää. Sellainen putiikki olisi varmasti mennyt jo konkkaan.) Jos sohva on kaunis ja kestävä ja hyvin tehty, mulle on ihan sama onko se jonkun tunnetun tanskalaissuunnittelijan piirustuspöydällä syntynyt vai onko se ehkä joku vanha kirppislöytö, jonka verhoilija on tuunannut uusiksi (itse kun en osaa).

      Poista
  13. Todella mielenkiintoista pohdintaa, palkoista pitäisi puhua avoimemmin julkisuudessa! Olen kotoisin perheestä, jossa vanhemmat eivät tienanneet hyvin. Näin aikuisena mulla on tunne, että en ole mistään jäänyt paitsi ja kaikkea oli riittävästi. Mutta jälkikäteen ajateltuna sen matalan tulotason on myös tunnistanut, ei käyty pahemmin lomilla ja esimerkiksi puuropäivä saattoi olla usein. Kuitenkin mun vanhemmat ovat aina olleet todella fiksuja ja heillä on ollut arvomaailma kohdillaan, joten meille lapsille on annettu hyvä lähtökohta elämään. Aina on kannustettu opiskelemaan ja haluttu lapsille parempi (ja varakkaampi) elämä kuin itsellä on ollut. Opiskelin insinööriksi ja olen ollut työelämässä täyspäiväisesti noin kaksi vuotta. Mun palkka on bruttona n. 3000€/kk. Se on hyvä palkka, jo tässä vaiheessa lähellä keski- ja mediaanipalkkoja, eikä alallani ole määriteltyä maksimipalkkaa. Olen aina ollut kunnianhimoinen ja halunnut saada niin hyvän elämän, ettei esimerkiksi rahasta tarvitse murehtia, että sitä on tarpeeksi kaikkiin normaaleihin menoihin. Mieheni on vielä opiskelija ja tulot erittäin pienet, mutta valmistuessaan ja saadessaan töitä tulot alkuun samaa luokkaa kuin minulla. Sitten olemme jo todella hyvätuloisia. Tälläkin hetkellä elämme pelkästään minun palkallani, meillä on asuntolaina, auto, olemme viimeisen vuoden aikana käyneet ulkomailla lomalla 4 kertaa ja rahaa on myös säästössä...emme kitsastele myöskään arjessa, syömme luomua ja usein myös noutoruokaa, minulla on salikortti ja rahaa menee myös muihin "ylellisyyksiin". Välillä etenkin kavereiden, jotka ovat huomattavasti pienituloisempia, seurassa melkein hävettää oma toimeentulo, kun tietää, että toinen on ammatissaan palkkansa huipulla ja asuu vanhempiensa luona, kun ei ole vara muuhun. Kuitenkin kouluttautuminen ja ammatinvalinta on jokaisen henkilökohtainen päätös, eikä sitä pitäisi hävetä, että tienaa. Kaikkien alojen palkat eivät kyllä ole kohdillaan, mutta silti rahasta pitäisi uskaltaa puhua enemmän ääneen, niin kenties nekin saataisiin kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hear hear! 100% samaa mieltä kaikesta!

      Poista
  14. Mielenkiintoista keskustelua. Kuuntelen jutun illalla, kun nukutan lapsia.

    Olin kyllä hämmentynyt sun palkasta. Siis lähinnä (juttua vielä kuuntelematta) että missä duunissa moisia summia hilloaa? Ja eikö tuossa yrittäjyydessä aluksi tulot yhtään karise? Tämäkin puhdasta ihmetystä, sillä meidän lähipiirissä mulla ja mun miehellä on käsittääkseni korkeimmat tulot.

    Mies tienaa bruttona noin 4000-4500 kunta-alan johtotehtävissä (pieni kunta, isommassa paikassa palkka olisi varmasti isompi). Mä saan nyt käteen 1800 kuussa, mutta teen lyhennettyä työaikaa eli oon töissä vaan 27 tuntia viikossa. Lapsista menee tietty täydet maksut päivähoidossa. Jos tekisin täyttä työaikaa, mun tulot olisi bruttona siinä neljän tonnin kieppeillä, työskentelen aikuiskoulutuksessa opettajana.

    Tällä hetkellä, äitiysloman ja muutaman työttömyyskuukauden jälkeen mulla on tili hyvin tyhjä. Koen silti olevani hyvätuloinen, koska lapsille pystytään kustantamaan kaikki mitä tällä hetkellä tarvitaan, pystytään matkustamaan ulkomaille, asuntolainamme maksu on etuajassa, meillä on halpa sijoitusasunto, aloitettiin just mittava kylppäriremontti jne. Maksan vielä opintolainaa (jota tyhmänä otin matkusteluun, mutta toisaalta, en kyllä sitä kadu. Tein kuitenkin töitäkin koko ajan.) eikä meillä ole autolainoja. Viikonlopuksi ostetaan viiniä ja työpaikalta käyn lounaalla aika monta kertaa viikossa.

    Jos tienaisin enemmän, ehkä pystyisin eläkesäästämään. Muuten mikään ei varmaan hirveästi muuttuisi. Ehkä vanhan talon remontointiin tulisi hiukan enemmän vauhtia, kun ei tarvitsisi miettiä niin tarkkaan, tehdäänkö itse vai maksetaanko ulkopuoliselle.

    Kuopus on vasta 1,5-vuotias ja todella toivon, että määräaikainen työni jatkuu ja voin vaikka syksyllä sitten siirtyä kokonaiseen työaikaan. Tällä hetkellä lyhennetty työaika on ihan tosi jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas huono lauserakenne tuossa alussa. Tämäkin puhdasta ihmetystä - siis koska mun tuttavapiiriin vaan ei kuulu jengiä, jotka tienaisivat tosi paljon. Sitä piti alleviivata eikä sitä, että me taidetaan olla omassa piirissämme hyvätuloisemmasta päästä. Ja kyllä, jotenkin se vaan nolottaa kertoa omasta palkastaan vaikka sairaanhoitajakaverille, kun oma työ on välillä niin helpon ja leppoisan tuntuista. Stressi tulee työn puitteista, kuten määräaikaisista työsuhteista, kilpailutuksista ym, eikä itse työstä.

      Poista
    2. Tätä palkkaa saa yllättävän monesta paikasta. Yksityinen sektori, IT-ala tai liiketoiminta, myynti tai markkinointi. Sattumalta mun duunit on yhdistäny näitä kaikkia, joten mun osaaminen on tosi haluttua. Lisäksi mä olen työssäni tosi hyvä, joten siitä hyvä rahan pyytäminen ei yrittäjänäkään tunnu yhtään pahalta. Ja asiakkaatkin sen arvon mun hommissa näkee; Mun työpanos sitten tuo heidän firmalleen paljon enemmän rahaa takaisin. Joten homma toimii kaikille.

      Tarkennetaan vielä, läpinäkyvyyden nimissä mutta: olen siis taustaltani KTM ja liikkeenjohdon konsultti, 10v sitten aloitin uran ja jo silloin neuvoin firmoja sukkuloimaan digitaalisessa murroksessa. Viimeisin palkkatyö oli pörssiyhtiön johtajana, vastasin 60 hengen töistä. Osaan siis kaikkia niitä juttuja mitä firmat kipeimmin nyt tarvitsee.

      ja hei opintolaina on varsin fiksua rahankäyttöä! Mulla oli ihan täydet ja sain sen maksettua pois joskus ehkä viisi vuotta sitten!

      Poista
    3. Mun mielestä muuten sun palkka johtajana ja 60 hengen tiimistä vastaavana Helsingissä työskennellen ei oo kauhean suuri. Monessa paikassa vähemmällä (tulos)vastuulla saa saman verran.

      Alakohtaiset erot toki ovat yksityisellä puolella aika suuria. Ja sitten toki on paljon kaikkea muuta etuutta (joustavat työajat, etätyömahdollisuudet, vapaiden kerryttäminen saldotunneilla, työterveyshuollon kattavuus, bonusjärjestelmän ym.) Näissäkin on tosi paljon eroja eri yritysten välillä ja ne jää helposti palkkakeskustelun ulkopuolelle.

      Poista
  15. Täällä yksi lääkäri hei. Ei tarvinne enempää sanoa, eli kunnallisella puolella ansaitsen enemmän kuin suomalainen keskimäärin.

    Olen sukuni ensimmäinen ihminen, joka tienaa yli 4000 euroa kuukaudessa. Olen pienituloisesta suvusta. Koulumenestykseni kuitenkin oli vahingossa jo alusta alkaen hyvä, ja minua kiinnosti ihmisen kehon ihmeet, ja siksi pääsin tälle alalle.

    Minusta on hyvä, että suuret ansiotulot nolostuttavat. Jos niin ei olisi, menettäisimme ehkä kosketuksen toisiin suomalaisiin, joilla ei mene yhtä hyvin. Minuakin suuret tuloni muistuttavat itsestään. Olen niiden vuoksi lahjoittanut lasten (minun lasteni kaikki) duplot terveyskeskuksen odotusaulaan, kertonut lapsille että meillä on paljon ja kaikilla ei ole. Jouluna jätin ostamatta omille lapsille Barbiet, annoinkin ne joulukeräyksessä tämän paikkakunnan vähävaraisille lapsille.

    Minun maailmankatsomuksessani, kuinka olen kasvanut, tunnen, että ihmisen sosiaalinen asema on monen sattuman kauppaa. En itse voinut vaikuttaa siihen, että isäni nai juurikin äitini, joka oli kiinnostunut sivistyksestä ja joka ohjasi minut lukemaan. Isäni veljet eivät löytäneet samanlaista puolisoa, ja kukaan muu serkku ei kouluttautunut.

    Minun oikeudentajuuni sopii se, että jos tekee paljon töitä - tuntimääräisesti - saa enemmän rahaa. Minäkin olen äitiyslomalla tehnyt sunnuntait töitä, ja siitä tuli tietysti rahallinen korvaus. Jos kirurgi päivystää yöt läpeensä, ymmärrän, että siitä saa rahaa, se on korvaus. Mutta minusta tämän pitäisi olla kaikkien ammattien mahdollisuus. Haluan, että siivoojakin saa riittävän korvauksen.

    Joskus nolottaa, kun aamulla menen töihin ja siivooja on siistimässä tutkimushuonetta. Hän toivottaa iloisesti huomenta, ja välillä mietin, tunteeko hän huonommuutta. En haluaisi sen olevan niin. Oma taustani vaikuttaa sitenkin, että jos meillä on hoitajien kanssa joku erityisen hankala potilas tai pelottava tilanne tällaisen kanssa, haluan palkita myös hoitajan, tuon vaikka pullaa tai uutta kahvia töihin.

    Olisin Suomen surkein Lääkäriliiton edunvalvoja. Toivon, etteivät tuloerot kasva enää, sillä lapsiperheille se tuo monenlaista huolta ja murhetta.

    -Anni (80000 e / vuosi, uran alkuvaiheen lääkärin palkka)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin kans tosi paska edunvalvoja koska pidän palkkatasoja lähtökohtaisesti pöyristyttävänä :D Mä haluan kans tuloerot alas, ja haluan mahdollisimman paljon myös omistani laittaa eteenpäin. En esim juuri ikinä myy lasten vanhoja kamoja vaan lahjoitan niitä Hopelle, Kontille jne. Parhaani mukaan myös annan niitä kavereille joille tiedän samojen kamojen hankkimisen olevan vaikeampaa. Mut ei tässä mitään sädekehää voi sovitella, kyllä suurin osa meidän ökypalkoista menee ihan vuokranantajalle ja kohta pankille.

      Poista
    2. Anni, ihana kommentti! Kiitos! Viime aikoina lääkärien palkoista on ollut muuten ihan järkyttävää uutisointia. Oikein pahaa tekee, huh. Kun miettii kuitenkin sitä vastuuta joka päivystävällä kirurgilla esimerkiksi on, niin totta hemmetissä siitä pitää saada myös hyvä korvaus. Mua muutenkin jotenkin suunnattomasti kyrpii se, että monacoon muuttaneista sporttimiljonääreistä ei juuri koskaan tehdä samanlaisia arvottavia juttuja kuin esimerkiksi lääkäreistä ja heidän palkoistaan. Ugh.

      Ja täsmälleen samaa mieltä olen siinä, että tuloerot eivät saisi enää kasvaa, eivät täällä meilläpäin Islannissa mutta ei myöskään Suomessa. Mä oon tässä suhteessa, ja muissakin suhteissa, kovin perinteinen vasemmistolainen. En pysty äänestämään esim. kokoomusta (vaikka siellä on tosi fiksujakin tyyppejä usein ehdolla) just näiden kovatuloisimpien verotunalennuspuheiden ja "kun tuloerot kasvaa kaikki saa enemmän" -kommenttien takia.

      Poista
  16. Hyvä kirjoitus ja keskustelu, jonka myös kuuntelin. Itse olen reilu nelikymppinen sinkku, akateeminen koulutus, töissä pörssiyrityksessä päällikkötasolla, bruttopalkka 4600€/kk + muutamia tonneja bonuksia päälle vuositasolla. Niillä ympyröillä, missä liikkuu, on kuitenkin aika paljon vaikutusta siihen miten oman tilanteensa kokee (jos puhutaan keskituloisesta tai sen ylittävästä tulotasosta).

    Perheen (vanhemmat, sisarukset perheineen)kanssa puhumme tulotasosta ja muistakin raha-asioista, kuten asuntolainojen, säästöjen ja mahdollisten sijoitusten määrästä avoimesti. Ystäväpiirissäkin melko avoimesti. Siitä huolimatta, että itsekin olen hyvätuloinen, olen kuitenkin omassa perhe- ja ystäväpiirissäni pienituloisin.

    On jotenkin huvittavaa huomata itsestään, että oman palkan kertominen hävettää silloin, kun jo tietää, että toinen tienaa selkeästi enemmän, kuin minä. Yleensä sen vuoksi, että tutut ovat heti sitä mieltä, että minun pitäisi tienata enemmän (ja tästä taas seuraa ajatus siitä, etten ole neuvotellut tarpeeksi hyvin tms. ja tämä saattaa jopa johtaa siihen, että alan puolustella sitä, etten tienaa yhtä hyvin, kuin joku kollega vastaavassa työssä jne., ikään kuin minussa olisi jotain vikaa omasta mielestäni. Eikä näin siis todellisuudessa ole. Eli, varsinainen soppa voi syntyä tuloista puhumiseen liittyvistä piilomerkityksistä johtuen :) ). Ja samanaikaisesti, hävettää vielä enemmän silloin, kun pitäisi kertoa oma palkka jollekin, jonka itse tiedän (oletan) tienaavan selvästi minua vähemmän.

    Eli, vaikka olenkin kasvanut perheessä, jossa rahasta on avoimesti puhuttu, niin siitä huolimatta jotain outoa mystiikkaa näiden asioiden kertomiseen liittyy. On hyvä, että asioista puhutaan, mutta en kuitenkaan pystyisi olemaan niin avoin, että omalla nimelläni tämän kommentin laittaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä jo päässäni yritin kovasti ratkaista kuka sä voisit olla :) Tunnistan kyllä tosta tosi paljon ellen kaiken! Olen myös ollut toi ärsyttävä kaveri joka lempeästi puskee (nalkuttaa) toista kaveria pyytämään lisää liksaa. Koska jos mulle on tuloerot tärkeä epäkohta niin on myös liian alhaiset palkat niille hyvätuloisille, jotka ansaitsisi enemmän ja joiden mieskollegat lähes varmasti on neuvotella itselleen paremman.

      Poista
  17. No onpas keskustelu. Ihan en pysty samaistumaan teidän ongelmiin nyt.

    Itsekin häpeän välillä ammattiani (siivooja), mut se ei johdu palkasta eikä työstä, vaan siitä että mulla on koulutus ihan muuhun ja oikeasti välillä inhoan tätä hommaa sydämeni pohjasta. Haluaisin olla ihan muualla, siksi nolottaa etten ole. En osaa kuvitella, että jos saisin enemmän palkkaa, mua nolottais enemmän. Aina löytyy joku jolla on vielä vähemmän kuin itsellä. Länsimaissa kaikilla on joka tapauksessa ihan liikaa.

    Sille lääkäritädille tossa yllä sanoisin, ettei ihmisen arvo sen tekemisistä/tuloista tosiasiassa riipu, vaan siitä, miten muut sitä kohtelee. Mulla on paljon kollegoita, jotka jo lähtökohtaisesti ajattelee olevansa "palvelusväkeä" ja näin ollen heitä saa "ylempiarvoiset" katsoa nenäänsä pitkin ja kohdella miten vaan. Itse en ole koskaan ajatellut niin, ja ehkä siksi huomaan aina kun joku asiaa sen kummemmin ajttelematta vaikka heittelee roskia lattialle -ei kukaan varmaan omassa kotonaan tee niin, mutta helppohan se on toimistossa, joku muu siivoaa, niin voi itse käyttäytyä kuin apina.

    Jos mulla olis oma firma, maksaisin kaikille samaa (tunti)palkkaa. Siivoojalle ja pomolle. Koska ilman sitä siivoojaa se pomo olis itse siivooja =) Mutta eihän maailma niin toimi, koska raha on valtaa ja valta on kivaa. Harvalla ihmisellä on niin vähän valinnanvapautta kuin sillä leipäjonossa seisovalla sairaseläkeläisellä. Se on se todellisuus josta esim. Sipilällä ei tunnu olevan hajuakaan. Raha on vaan väline, mutta kun sitä ei ole, niin ei ole mitään muutakaan. Mutta kun sitä on, voi tehdä mitä haluaa, puhua mitä haluaa ja käyttäytyä miten haluaa (okei, melkein).

    Miten voi hävetä sitä, että on paljon rahaa, kun on ihan täysi valinnanvapaus tehdä sillä rahalla ja elämällään ihan mitä itse haluaa? Tää yhteiskunta ei varmaankaan tästä muutu yhtään sen kummemmaksi, ne valtarappuset keksittiin joskus kivikaudella, kun ensimmäinen seisomaan noussut apina löysi kauniin kiven ja keksi että joku muukin haluaa sen. Mutta itse voi sentään omista teoistaan päättää. Kaikista ei kuitenkaan koskaan tule lääkäreitä tai pomoja. Toisista tulee siivoojia, sen pitäisi olla ihan ok, koska molempia tarvitaan.

    P.S. Siivoojan palkka täällä kehäkolmosen ulkopuolella on n. 1200e-1300e kuussa. Viikonlopuista sais enemmän, itse en niitä tee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kestä tuota Suomen nykyhallitusta ollenkaan. Enkä ymmärrä heitä, jotka äänestävät oikeistolaiskeskustalaisen hallituksen. Koska tosiaan, pieniosaisimpien etuja ei ainakaan nykyinen keskustaoikeistohallitus ole ajanut pätkän vertaa.

      Mä luulen että se häpeä johtuu siitä, että näkee ympärillä olevan yhteiskunnan ja tiedostaa itse aika tarkalleen, missä kohtaa tulo- ja hyvinvointiluokkaa sitä itse on. Ei koe reiluksi sitä, että jollain toisella on vähemmän. Tai toiseen suuntaan: ei koe reiluksi sitä, että jollain toisella on enemmän. Isotuloinen, joka ei tätä häpeää tunne, leijuu omissa maailmoissaan ja olettaa joko kaikilla olevan mahdollisuudet samaan tai ei vaan yksinkertaisesti välitä niistä muista.

      Siivoukseen ja tuohon suhtautumiseen liittyen. Elävä esimerkki eiliseltä. Meillä kävi siivoja pesemässä ikkunat (mulla itsellä ei ole siihen välineitä eikä oikein myöskään aikaa). Tarjosin hänelle kahvit. Kuten tapanani on tarjota kaikille vieraille, jotka meillä käy. Ja putkimiehille, netinasentajille, sähköteknikolle ja mitä kaikkea väkeä täällä kotosalla nyt välillä käy korjaamassa asioita joita me itse ei osata tehdä. Sain osakseni ensin hämmästyksen ja sitten kiittelyn siitä, kuinka "mukava olen". Se tuntui tosi omituiselta, koska lähtökohtana on olla mukava kaikille, ei tulisi mieleenkään pokkuroida enempää tai vähempää sen mukaan mikä ihmisen esim. työrooli on. Jäimme sitten juttelemaan vähän pidemmäksi aikaa ja hän kertoi tulleensa Islantiin Puolasta, kuten aika monet muutkin ovat tulleet. Ja sanoi kokevansa just sen, että ei häntä kohdella tässä duunissa kauhean hyvin. Asiakkaat tiuskii ja jotkut jäävät kuulemma eteiseen kyttäämään, ettei hän vain varasta mitään. Ai kauheeta minkälaisia idiootteja sitä voikaan olla olemassa.

      Poista
    2. Mun ei tarviikaan enää edes osallistua keskusteluun kun Satu vastaa niin hyvin :) Tää on kaikki just näin. Ei raha tarkoita sitä että muille (siivojille nyt sitten vaikka) ollaan mulkkuja. Mulkkuus on ihan oma luonteenpiirre, jonka riski tosin kasvaa rahamäärien kasvaessa, mutta ei jokainen hyväosainen katso alaspäin siivojiiin. Se mun häpeä tulee varmaankin juuri siitä, että pelkään ihmisten automaattisesti olettavan että mä olen mulkku.

      Mulkuksi olettaminen on sekin on omanalaistaan ennakkoluuloa, samoin kuin se jos pelkää siivoojan varastavan (Siis MITÄ??). Ollaan vaan kaikki vähemmän mulkkuja mutta puhutaan silti rahasta!

      Poista
  18. Kuten Satu yllä jo viittasikin niin muakin häiritsee suunnattomasti miten Suomessa hyvätuloiset lynkataan aika herkästi (pörssiyritysten toimarit ym.). Että ihan hirveetä kun ne saa niin paljon palkkaa. Mut sit samalla urheilijat on jotain kansallissankareita ja niiden euroja ei kukaan kritisoi. Mä kuitenkin henk.koht. pidän vaikkapa Fortumin johtamista arvokkaampana tehtävänä kuin vaikkapa auton ajamista ympäri asfalttirataa tai kiekon perässä luistelemista. Mun mielestä on erittäin OK että urheilulla voi elättää itsensä mut on ihan posketonta miten paljon siitä parhaille maksetaan. Tosin en nyt tiedä sitäkään onko kenenkään johtajankaan työpanos nyt ihan aikuisten oikeesti esim. 100 000 €/kk arvoista. Että onko kukaan nyt niin hyvä?!?!

    Mutta kuten jo käydystä keskustelusta nähdään niin tuloja merkityksellisempää on kulutus. Ja kulutustottumuksiin vaikuttaa aika paljon myös lapsuudenkodissa opittu malli. Jos on kasvanut hyvätuloisessa ympäristössä, käyttänee itsekin enemmän rahaa vähän -no- kaikkeen. Köyhemmistä oloista tuleva säästää kun sillä on alitajuisesti pelko persiissä että kohta voi olla työtön ja milläs sitten eletään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin häiritsee toi. Se sata tonnia kuussa toisaalta ei tule enää osaamisesta vaan vastuista. Ne tyypit on jo aika isoissa saappaissa ja kantaa tuhansien hengen työllistämisen omissa yöunissaan. Se ei ole todellakaan pelkästään kivaa.

      Kulutus on tosi iso osa tätä keskustelua toki! Sitä saa ja pitää kritisoida materian määrän osalta mutta se mun on vaikea ymmärtää jos paheksutaan ylipäänsä rahan käyttämistä. En siis sano että tässä kukaan niin kritisoi mutta sitäkin kuulee. Ja itsekin sitä joskus päässäni teen kyllä jos joku ostaa jotain mitä en itse raaskisi. Mutta kuluttamalla luodaan taas työpaikkoja jne.

      Poista
    2. Urheilijoiden palkat (siis semmoiset, joita ei Suomessa uraa tekevät joukkueurheilijat tai jotkut hiihtäjät todellakaan saa) on kyllä poskettomia. Ja toisaalta muodostuvat kuitenkin ihan samoin kuin monen muun yksityispuolen henkilön palkat eli sen mukaan miten paljon rahaa kyseinen henkilö firmaan tuo. Ja sielläkin (no NHL on se liiga, jota tunnen) muuten se HR tyyppi eli GM saa huomattavasti pienempää liksaa kuin parhaat pelaajat. Musta on loppupeleissä yllättävän ok, että noissa lajeissa tienaa kymmenen vuoden aikana sen verran, että pärjää korttinsa hyvin pelaamalla loppuelämänsä. Vaan onhan tää jo aika hullua, vaikka varmasti pelaaja on ollut jokaisen ansaitsemansa pennin arvoinen, jos sitä rahaakin katsotaan.
      http://www.spotrac.com/nfl/new-england-patriots/tom-brady-4619/cash-earnings/

      Poista
    3. No urheilijat on sit taas tavallaan oma keissinsä; nehän uhraa koko loppu-uransa sen yhden tavoitteen saavuttamiseksi. Kärjistetysti saattavat jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle kolmevitosina. Siinä on parempi vähän pesämunaa ollakin.

      ..mutta voisi se pesämuna vähän pienempi olla kuin jotain kymmeniä miljoonia :D

      Poista
  19. Mielenkiintoinen puheenaihe ja koen myös asuinpaikan vaikuttavan asiaan. Itse asun Kainuussa ja tienaan n. 4000e/kk ja pidän itseäni todella hyvätuloisena. Koulutukseltani olen DI ja vaikka enemmänkin voisi joskus tienata, niin minulla menee kainuulaisittain "ihan hyvin" :) En koe puutetta mistään, meillä on omakotitalo ja (kohta) 2 lasta, 2 koiraa ja 1 auto (piheyksissäni en ole toista autoa sallinut ostaa vaikka se ei meidän taloutta kaataisikaan - laitan ne rahat mieluummin muualle!). Arvostan tällä hetkellä sitä, että saan olla töissä täällä lähellä omaa perhettä. Sukulaisista 80% asuu Kainuussa, omat vanhemmat (lue: lapsenvahdit) parinkymmenen km päässä eli vaikka saisin parempaa palkkaa muualla, niin en vaihtaisi mistään hinnasta. En toki sano, että tämä loppuelämän paikka olisi, mutta tällä hetkellä olen unelmatilanteessa. Ja tulen pienituloisesta perheestä, jolle matkustelu oli vain kaukaista unelmaa ulkona syömisestä puhumattakaan. Kerran vuodessa pitsalla ja sillä selvä. Mut en koe jääneeni mistään paitsi, vanhempana olen saanut matkustella ja olla vaihto-opiskelijana yms.

    Mutta palatakseni varsinaiseen aiheeseen - palkoista puhutaan ihan liian vähän. Kun niistä ei tiedä, se aiheuttaa työpaikan sisälläkin "eripuraa" (miksi tuo tienaa noin paljon ja minä en?) ja luo sellaisen ilmapiirin, että ei olla tasa-arvoisia edes firman sisällä. Minusta palkat saisi olla julkisia, jotta niistä voitaisiin keskustella ja olisi myös perusteet MIKSI jonkun palkka on tietyn suuruinen. Kaikki salailu on työntekijöitä vastaan; jos joku tienaa samassa tehtävässä enemmän kuin toinen niin siitä pitäisi keskustella, miksi näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JUURI tuo viimeinen! Mä haluaisin uskoa että joskus on mahdollista olla aidosti avoin palkoista myös työpaikoilla, koska se pakottaa myös jatkuvaan ja avoimeen palautteen antoon joka suuntaan.

      Poista
  20. Yllätyin todella, kun silkasta uteliaisuudestani kuuntelin osan podcastista. Blogikirjoituksen ja näiden kommenttien perusteella oletin sun palkan huitelevan vähintään kymppitonnissa. Todellako johtajana pörssiyhtiössä tienasi vain noin kuusi tuhatta? Enkä tarkoita tätä yhtään ilkeilynä, olen vain hämmästynyt.
    Ystäväpiirissäni ei koskaan puhuta palkoista, se tuntuisi jotenkin juntilta. Toki osan ammateista pystyy palkan aika tarkkaan päättelemään. Tokihan varallisuuden näkee osittain myös elintasosta, autoista, matkoista ym. varsinkin kun tuntee henkilön (onko tärkeää esim. panostaa autoon, kotiin tms.). Lähes kaikki ystävämme ovat korkeakoulutettuja, joten toki sitäkin kautta hieman samanlaisissa tuloissa liikutaan, mutta ammatinvalinta ja työnantaja lopulta enemmän vaikuttavat tilipussin suuruuteen. Itse tienaan valtiolla kolmasosan siitä, mitä mieheni yksityisellä talouspuolen tehtävissä. Molemmilla korkeakoulututkinnot. Kieltämättä joitain kertoja olen tullut harmitelleeksi uravalintaani varsinkin kun tuntuu, että työn määrä ja vastuullisuus ovat välillä olleet hyvin samanlaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niinpä! Voisi hyvin olla paljon korkeampikin. Tulihan siihen toki bonarit päälle mutta ei se silti mikään korkeimmasta päästä ollut.

      Poista
  21. Hyvä aihe ja mielenkiintoinen keskustelu! Olen itse yrittäjäperheestä ja kokenut lapsuudessani/nuoruudessani molemmat puolet. Sen kun ei ole rahaa yhtään mihinkään ja sitten kun rahaa onkin matkustella ja ostaa kivoja vaatteita.

    Hyppäsin itse viime kesänä keskipalkkaisesta vakituisesta työstä (3300€/kk) käsityö/taidealan yrittäjäksi ja opiskelijaksi ja ainoat varmat tulot on tällä hetkellä opintotuki 270€/kk. Yritystoiminta ei ole lähtenyt ihan odotetusti liikkeelle ja tulot siitä on muutamia hassuja satasia kuussa, mikä ei lapsiperheessä paljon naurata. Raha-asiat stressaavat välillä melkoisesti mutta toisaalta olen itse tehnyt päätöksen ottaa tämän riskin. Minullakin on onneksi vähän säästöjä mitä kartutin palkkatyön aikana, mutta mistään kymppitonneista ei puhuta todellakaan. Teen tällä hetkellä sitä mistä oikeasti pidän, kunhan siitä vielä saisi tarpeeksi rahaa elämiseenkin!

    Myös mieheni on yrittäjä, mutta hänen tulonsa ovat onneksi paremmat, kuitenkin maksimissaan 4000€/kk bruttona. Monesti on kyllä loppukuusta rahat loppu ja säästökohteita on pitänyt miettiä paljon. Asuntolaina on lyhennysvapaalla, mutta siinä mielessä pidän meitä hyvätuloisina että meillä kuitenkin on rivitaloasunto pääkaupunkiseudulla,kaksi (melko kämäistä) autoa ja jääkaappi täynnä ruokaa.

    Olen tottunut siihen että rahantulo eri elämänvaiheissa vaihtelee rajustikin, ajattelen siis tätäkin nykyistäkin kautta vaiheena jonka jälkeen on mahdollisesti tulossa parempi vaihe. Minulla on taustalla osaamista, jolla uskon saavani palkkatöitä myöhemminkin, jos yrittäjän vapaudesta on pakko luopua joten siinä mielessä ajattelen ettei minulla ole hätää.

    Yksi "vähätuloisuuden" kokemus on v.2012 kun tein pienituloista toimistohommaa ja pimeänä pakkasaamuna ei ollut varaa tankata autoa että pystyisin ajamaan töihin vaan piti soittaa miehelle että laittaa 10 € tililleni tankkaamista varten. Toisaalta minulla kuitenkin oli se auto millä ajaa, eikä tarvinnut matkustaa kolmella eri julkisella. Asumme alueella, jossa suurin osa asukkaista on oikeasti todella pienituloisia tai työttömiä, mikä kyllä auttaa laittamaan asioita perspektiiviin.

    Lähipiirissäni on ihmisiä laajasti eri tuloluokista, eläinlääkäristä siivoojaan. Itse puhun rahasta (ja sen puutteesta) täysin avoimesti ystävilleni mutta olen kyllä huomannut että paremmin tienaavien on vaikeampi kertoa mitä tienaavat kuin ns. "perusduunareiden". Raha myös valitettavasti rajoittaa kanssakäymistä ystävien kanssa, hieman kirpaisee etten voi lähteä viikonloppureisulle Keski-Eurooppaan tyttöjen kanssa tai osallistua kaverin polttareihin näillä nykyisillä tuloillani.

    Lastenvaatteisiin törsäämisestä olen täysin samaa mieltä, näin itsekin juuri jonkin kulahtaneen Mini Rodini-tunikan kirppiksellä 30€ hintaan ja en pystynyt ymmärtämään. Olen ostanut lähes kaikki vaatteet omille lapsilleni (myös palkkatöissä ollessani) kirppiksiltä aina kuin mahdollista, myös monet omat vaatteeni. En vaan pysty mitenkään laittamaan vaikka kolmeakymppiä johonkin uuteen lasten paitaan kaupassa kun tiedän miten monta hyväkuntoista vaatetta sillä saa kirppikseltä.

    Tulojen vaihtelut ovat opettaneet kuluttamaan todella vähän silloin kun rahaa kulutettavaksi ei ole, en esimerkiksi ole käynyt kampaajalla nyt yli puoleen vuoteen ja se on ihan ok. Sitten kun sitä välillä on ollut, osaan siitä nauttia ja esimerkiksi matkustella tai käydä ulkona syömässä ja shoppailla. Tästä vastakohta ovat vanhempani, joilla on myös siis kokemus äärimmäisestä vähätuloisuudesta ja nyt vauraammasta elämästä. Päälle on kuitenkin osittain jäänyt "säästövaihde", mikä on varmaan myös tyypillistä vanhemmalle ikäpolvelle. Mihinkään "turhaan" ei hassata, kaikissa mahdollisissa tilanteissa tingitään kaupanteossa ja etsitään parhaat tarjoukset. Mikä on toisaalta mielestäni vähän sääli, koska nyt heillä olisi varaa ottaa rennommin rahan suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta toi kympin bensaraha! Mulla se tosin oli paljon nuorempana, opiskelija-aikoina. Mutta on kyllä tuoreessa muistissa miten kymppi voi olla liikaa. Säästökohteita on tietty tosi paljon (kampaaja maksaa mulla aina joku 170€, yök!) mutta ikuinen säästäminen on tosi kuluttavaa. Toivottavasti yrittäjyytesi lähtee niin hyvin liikkeelle ettei tarvise jatkuvasti pennosia laskella!

      Poista
  22. Ei ne eurot, vaan ne olosuhteet missä eletään. Mieheni ja minä ollaan synnytty maan omistajiksi, sitä on ostettu ja peritty. Raha ei ole koskaan loppu, vaikka verotettavissa ansiotuloissa sitä ei juuri näe. Omistusasunto, kaksi lasta ja kolme autoa. Mulla on Audi, miehellä se 40k maksanut auto. Mutta täällä maalla autoilu on työnteon edellytys. (Siellä vietän enemmän aikaa kuin omassa wc:ssa, siksi sijoitin siihen enkä wc-remonttiin)
    Hyvää keskustelua täällä, kuin myös Sadun blogissa. Ja samaa mieltä olen siitä, että palkoista pitää keskustella, miten muuten niissä tasa-arvo paranisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha mahtava toi enemmän aikaa kuin omassa vessassa :D Mut sehän on juuri niin; Kun Satu esim sanoi ettei halunnut tonnin vaunuja koska niitä käytetään vain 1,5v ja ei päivittäin, minä olisin ottanut vaikka kahden tonnin vaunut just siksi että jouduin käyttämään niitä päivättäin monen vuoden ajan. Tärkeämmät kuin vessa :)

      Poista
  23. Itsellä opiskelua edeltävästi 5v kokemus matalapalkka-aloilta ja haluaisin kertoa kokemukseni siitä mikä tekee paskaduunista paskaduunin (vinkki: ei palkka) ja miksi sen tekeminen hävetti.

    Yhdistelmässä on kolme tekijää:
    1. firma kohtelee huonosti, eli pieni palkka, huonot työolot ja ehdot.

    Käytännössä tämä on tarkoittanut mulle pahimmillaan että jos liikkeeseen tulee asiakas kun mä olen paskalla, niin mä jätän sen paskan kesken ja menen palvelemaan asiakkaan. Ja jos mulle tulee syömättömyydestä migreenikohtaus kun asiakkaita on jonoksi niin siinähän tulee, liikkeen ovea ei saa sulkea hetkeksikään ja taukoja on vain jos asiakkaita ei ole.

    Tähän tietenkin roikottaminen nollatunneilla, mikä pahimmillaan tarkoittaa, että "vapaa-aika" on nettijärjestelmän refreshaamista ja vuoroista tappelua - niitä vuorojahan ei tosiaan "tarjota" työntekijöille toisin kuin mitä julkisuudessa puhutaan.

    Joulut, juhannukset ja viikonloput töissä, ja jouluaatosta maksetaan vain yksinkertainen palkka.

    2. Esimiehet/ työkaverit kohtelee huonosti.

    Kun kaikkia vituttaa duuni edellä- ja jäljellämainituista ongelmista johtuen, niin ainahan sitä voi purkaa alaisiin- varsinkin jos alainen on nuori, nätti ja fiksu ja esittää merkkejä siitä, että ei joudu tekemään kyseistä duunia koko loppuelämänsä toisin kuin se esimies. Lisäksi tietenkin kokoaikaiset alistaa osa-aikaisia, osa-aikaiset nollatuntilaisia jne.

    3. Asiakkaat kohtelee huonosti.

    Paskaa tulee niskaan ja jos yrittää huomauttaa, että kohtelisitko mua kuten ihmistä, niin vedotaan siihen, että kyseessä on "alavalinta" ja "sun kuuluukin ottaa paskaa niskaan". Uskomattoman moni asiakas tulee ihan vain pompottamaan, koska valta on kivaa. Multa on tultu myös tenttaamaan Suomen presidenttejä, koska täytyyhän mun olla vähän tyhmä ja sivistymätön, kun sellaista työtä teen.

    Se työ ei ollut koskaan muuten niin paskaa, että se 10€/h ei Suomen kevyellä pienituloisten verotuksella olisi mulle riittänyt jos olisi täyttä viikkoa saanut tehdä. Tuo kaikki muu oli ihan liikaa.

    Tämän päälle korpesi huolella se, että työn tunnetason taakkaa ei noteerata, vaikka kuitenkin on ihan yleistä tietoa että oikein kukaan ei halua olla aspa koska kohdellaan huonosti. Samalla puhutaan että se on helppoa duunia ja ei ole vastuuta jne. vaikka oikeasti osattavaa ja opeteltavaa on ihan sikana, perehdytystä saa ehkä 5 vuoroa minkä jälkeen koko liikettä pitää pyörittää yksin asiakaspalvelun lomassa, ja uuden opetteluun ei ole mitään seminaaripäiviä vaan intraa luetaan häthätää muiden töiden ohella tai ennen vuoron alkua tai loppua palkattomasti. Mä opin yhdessä matalapalkkaduunissa varmaan enemmän kun koko amk-tutkinnon aikana.

    Musta helpoimmat duunit aukes mulle siitä hetkestä kun astelin korkeakoulun ovista sisään. Se arvostus. Se kohtelu. Tervetulokukkakimput töissä, vessarauha, ruokapaussi, ystävälliset kollegat ja asiakkaat jotka on yhtäkkiä asiallisia kun mä olen toimistohenkilö enkä kassa. Se ihmisarvon tunne. Kiinteä kuukausipalkka toki ja joustavat työajat, vapaat viikonloput jne. Mutta ei mulle käteen jää kuukaudessa välttämättä yhtään enempää, mutta ei se ole se palkka mikä arvostuksen ratkaisee vaan ihan muut asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toinen aspailija täällä moi. Mikään muu duuni ei opeta samalla tavalla luovimaan, ottamaan vastuuta ja kestämään erilaisia tilanteita. Sun duuni kuulostaa kyllä ihan todella paskalta, huh. on muakin huoriteltu kun asiakas oli itse tilannut vääränlaisen kakun, mutta vessassa sain kyllä käydä yleensä ihan rauhassa :D

      Poista
  24. Kyllä alkoi niin kiukuttaa nää kirjoitukset, mutta sehän on vain hyvä. Palkoista pitää puhua, varsinkin naisten, joten oikeassa olette. Jotkut voi sen kokea epäreiluksi, niin koin itsekin, mutta siitähän s e alkaa, ongelmanratkaisu siis. Tulotasoltani olen ollut vähän kaikkea, nykyisin perheen yhteenlasketut tulot on ihan riittävästi - mutta on niiden eteen tehty ja uhrattukin paljon. Viimeisen kuuden vuoden aikana viisi kansainvälistä muuttoa nyt vain jotain mainitakseni. Ura edellä ollaan menty ainakin tähän asti. Tekemiset ja niihin tarvittavat massit suunnitellaan sen mukaan kene kanssa ollaan mitäkin tekemässä. Meillä on molemmilla duunaritaustat ja ollaan pikku kylistä kotoisin, mutta ystäviä on Itä-Eurooppaa myöten. Ei tulis mieleenkään ehdotella kenellekään sellaisia tekemisiä, joihin tietää ettei niiden visat veny. Yhtä hyvin voin viettää tyttöjeniltaa pikaruokalassa tai Michelin ravintolassa. Tärkeintä on kuitenkin ne ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni kiukku on paras tapa viedä asioita eteenpäin. Upeasti olette saaneet itsellenne hommat haltuun kyllä, peukut!

      Poista
  25. Mielenkiintoista oli kuunnella podcastia ja lukea tämä kirjoitus ja kaikki sen kommentit. Aika paljon heräsi ajatuksia ja mielipiteitä, mutta yritänpääsen olennaisimmat tähän saada tiiviisti sanottua.

    Itse puhun hyvin avoimesti rahasta ystävien kanssa ja palkastani vähemmänkin läheisten kanssa. En tiedä vaikuttaako siihen se, että jokainen voi kunta-alan työehtosopimuksesta katsoa, mitä se ainakin vähintään on ja varsinkin näin uran alussa myös todellisuudessa.

    Joku aiemmin totesi kommentissaan, että kaveripiirissä kaikki on korkeakoulutettuja ja tulot on samaa suuruusluokkaa. Itse olen myös korkeakoulutettu (kunhan valmistun), mutta koen silti, että palkkana ei ole sitä suuruusluokkaa, mitä ihmiset ajattelisivat maisteritutkinnon suorittaneen saavan tai mitä itse ajattelen heidän tienaavan. Todellisuudessa työskennellessäni lastentarhanopettajana minulta ei vaadita maisterin tutkintoa eikä se siten myöskään näy palkassa, vaikka sellainen olisi. Tietyllä tavalla pidän sitä negatiivisena asiana, mutta siitäkin huolimatta haluan maisterintutkinnollani lähteä päiväkotiin työskentelemään. Mahdollisuuksia varmasti parempiin tuloihin olisi ollut toisenlaisilla valinnoilla, mutta ainakin tiedän pääseväni tekemään itselle mielekästä työtä, johon joka aamuinen lähteminen ei ole pakkopullaa. Toki olen samaa mieltä siitä, että kutsumusammatistakin tulisi maksaa asianmukaista palkkaa.

    Mitä sitten tulee taas tulojen suhteesta kuluttamiseen, niin koen, että niistäkin valinnoista olisi hyvä pystävä keskustelemaan läheisten kanssa. Miksi rahan pitäisi olla kielletty aihe, mutta keskustelua voidaan käydä siitä, mitä elämältä toivotaan tai halutaan tai mitä asioita pidetään henkilökohtaisesti tärkeänä? Yleensä kuitenkin henkilökohtaiset arvot näkyvät myös kulutusvalinnoissa, joten miksi niistä ei voisi keskustella niiden kanssa, joille jakaa myös sitä omaa arvomaailmaansa? Täytyykö meidän pelätä liikaa arvostelua kaikesta, jotta avointa keskustelua voitaisiin todella käydä? Täytyykö aina muistaa pohtia, mitä toinen voi siitä ajatella, jos itselle tärkeää on ostaa uusinta mallia oleva puhelin tai auto ja toinen haluaa käyttää saman summan matkustamiseen?

    Tarvitseeko toisten valintoja ylipäätänsä arvottaa millään tavalla? Oli kyse sitten kulutusvalinnoista, ammattivalinnoista tai muistakaan elämän päätöksistä!

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.