Isät ottaa lungimmin

maanantai 20. maaliskuuta 2017 Valeäiti 31 Kommenttia

Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liian usein, pitäisikö se unikouluttaa, miksi se ei vielä kävele, onkohan näissä vaatteissa lämmin, pärjääkö se tuolla hoidossa, meniköhän tämä tilanne nyt ihan oikein, milloin se oppii ärrän, liikummeko tarpeeksi ja luemmeko riittävästi?

Erityisesti vauva-aikana sain itseni ihan spiraalille miettimällä, suunnittelemalla ja optimoimalla. Yritin kai aina olla askeleen edellä. Vaikka eihän se vauvojen kanssa auta, sieltä jostain joku oksennus saa aina yllätettyä eikä uhmalta vain voi välttyä.

Siinä missä minä äitiyslomalla luin neuvolan oppaita ja googletin mitä hemmettiä se VK tarkoittaa, Insinööri valmistautui omalle hoitovapaalleen toteamalla:
"Lapset huutaa joskus, sen kuin huutaa." - Insinööri.
Ja about niin helposti se sillä sitten menikin, kuten tuosta neljän vuoden takaisesta haastattelusta voimme päätellä. Vaikka Insinöörikin totesi rutiinien auttavan aika paljon, huomattavasti enemmän sitä tuntuu auttavan sellainen kaiken kattava kyllä se jotenkin järjestyy asenne, jonka ansioista asiat on ehkä välillä vähän hukassa mutta jotain keksitään sitten tilalle.

Sama tuntuu toistuvan monessa muussakin perheessä ympärillämme. Äidit vauhkoaa päiväuniajoista ja isät ihmettelee vieressä miksi aamun kello yksitoista on muka jo niin kamalan paljon.

Minä kadehdin monen isäihmisen meininkiä. Niille kaikki tuntuu olevan niin helppoa, niin stressitöntä. En tunne isiä, jotka heräisivät suoranaiseen paniikkikohtaukseen jos lapsi inahtaa yöllä tai ottaisivat kuumaa nettikeskusteluissa jos jonkun toisen perheen isä päättää matkustaa väärällä tavalla ollen liikaa pois lapsensa luota.

En ummarra.


Miksi isät osaa ottaa rennommin? Voiko se johtua jotenkin osittain biologiasta? Onko naisiin oikeasti kirjoitettu jokin vahvempi suojele lastasi - signaali, joka pakottaa kiinnostumaan vaatteiden toimivuudesta, soseiden koostumuksesta ja nukuttujen päiväunien määrästä? Vai onko se vain luonnejuttu, että naisissa on ylipäänsä enemmän suorittajia, jotka syyllistyvät kaikesta aivan turhasta skeidasta?

Ehkä maailma on täynnä äitejä, jotka eivät stressaa. Ehkä maailma on täynnä isiä, jotka stressaavat. Mitä teidän kokemuksenne tästä sanoo?

Mulla ei ole tähän vastauksia, mutta hieman enemmän ymmärtääkseni otin Valeäidin Nauhoitusten neljänteen jaksoon Iso-Hoon kaverikseni asiaa pohtimaan. Kuunneltuani muutaman viikon ajan herran lungia maailmankatsomusta janosin lisää tietoa. Halusin tietää, mikä on miesten salaisuus, miten ne hoitavat lapsiaan niin lungisti? Mistä ne voi tietää onko vaatteet sopivat, unirytmi kohdallaan, vaippa oikein?

"In the grand scale of things, sillä [vaipalla] ei ole mitään merkitystä. [Sillä on merkitystä] että lapsella on kaikki hyvin." - Iso H
Viisaita sanoja.

Valeäidin Nauhoitusten neljännessä jaksossa selviää viisauksien lisäksi salaisuus miesten lastenhoito-oppaaseen ja se yksi ainoa asia, josta Iso-H kantaa syyllisyyttä vanhemmuudessa. Kannattaa ehdottamasti kuunnella.

Ja tuota...minä räppään siinä. Minuuttikaupalla. VOI LUAJA.

Tästä linkistä pääset suoraan jaksoon. Älä kuuntele sitä pliis Kuulemiin!


Lue myös: 
Pastaa ja unohtuneita lapsia - Hoitovapaa Insinöörin silmin


Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liia...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

31 kommenttia :

  1. Ehkä isät ei stressaa, koska äidit tekee sen niiden puolesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennan: musta tuntuu, että ne ilmenneet ongelmat ratkaisen usein minä, joten mä myös pyrin välttämään ne. Miehen taktiikkana tuntuis joskus olevan stressin ulkoistus - jos joku sen huoleton viritys ei toimi niin hey presto, tossahan toi vaimo on ja se on ennenkin ollut niin kätevä ratkomaan näitä.

      Poista
    2. Äärimmäisen hyvä vastaus. Kyllä mä uskon että tossa on jotain totuusperää. Samalla tavalla mä heittäydyn ihan hällä väliksi jos seurassa on joku mua enemmän stressaava.

      Poista
  2. Meillä tämä menee kyllä toisin päin. Insinööri-isä stressaa jatkuvasti, onko vauvalla liian kuuma tai kylmä vai sopivaa ja jokainen pieni hormoninäppy tai syntymämerkki on aivan varmasti ihottumaa/allergiaa/ties mitä vaarallista ja milloin on syöty liikaa tai liian vähän. Itsellä rennompi asenne, joskin myönnän googlettaneeni, minkä värinen kakka on normaalia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että menee toisinpäin, sitä just mietinkin että varmaan on näitäkin! :) kukapa ei olisi kakkaa googlettanu ;)

      Poista
  3. Pakko kuunnella (eka podcast ikinä)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No JEE! Vähän aikaa jotuuu vielä odottamaan, tämän päivän jakso tulee vähän myöhemmin teknisistä syistä. Muuten tulevat aina sitten aamulla! Toivottavasti tykkäät :)

      Poista
  4. Omasta kokemuksestani en ihan allekirjoita tuota väitettä. Minä ja mieheni stressaamme eri asioista, mutta hän ottaa kierroksia erit. aikatauluista, niin kuin vaikka päikkäreiden ja ruokailujen ajoituksista, sekä taaperon yöheräi- ja -häröilyistä yleensä enemmän kuin minä. (Mä kyllä joo sit mietin enemmän, onko lapsilla oikeat kamppeet ulkoillessa ja onko päiväkodilla riittävästi varavaatetta...) Mieheni on nyt kuopuksemme kanssa hoitovapaalla ja minä töissä, mitä ratkaisua voin suositella lämpimästi monestakin syystä, mutta tämä on yksi niistä: olen itse kova suorittajaperfektionisti, mutta olen oppinut luottamaan siihen, että mies hoitaa tyylillään. Aikataulut pedantisti, lasten vaatevalinnat boheemisti ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ollutkaan väite vaan pohdinta ja kysymys :) Se on totta että usein stressin aiheet on eri. Meilläkin mies periaatteessa on paljon lungimpi mutta sitten on joitain asioita, joissa on paljon mua tarkempi. Meillä tosiaan Insinööri oli kans hoitovapaalla ja ehdottomasti myös suosittelen sitä kaikille!

      Poista
  5. Mäkään en kyllä allekirjoita tuota että naiset stressaisivat enemmän. En myöskään kokenut vauva-aikaa millään tavalla stressaavana. Mulle ja miehelleni on ollut aika selkeitä ne asiat jotka ovat meille tärkeitä ja ne jotka ovat sitten meidän näkövinkkelistä vähäpätöisempiä asioita ja onnellisesti nämä ajatukset ovat meillä jopa osuneet hyvin yksiin. Luin vauva.fi palstaakin ekan kerran kun toinen lapseni oli jotain 2 tai 3 vee, joten ehkä onnistuin ulkoistamaan itseni kaikelta äitiystuskalta. Eihän mulla ollut äitiyslomien aikana edes älypuhelinta! Mä vaan lenkkeilin koiran ja vauvan kanssa ja noudatin kuuliaisesti neuvolan ohjeita niistä ahdistumatta koska ne ohjeet oli mun mielestä oikein järkeenkäypiä. Toki olen soittanut synnärille ja kysynyt onko ihan normaalia että vauvan kakassa on raejuuston näköisiä valkoisia asioita, äitiysneuvolasta tarkistin millä pesuaineella vauvan amme pitäisi pestä ja monesti soitin neuvolan puhelimeen jostain mitättömästäkin asiasta. En silti koe stressanneeni. Mielestäni selvitin itselleni outoja asioita, otin niistä selvää ja opin uutta. Miksi se olisi lähtökohtaisesti stressaamista? Kyllä mä edelleen enemmän funtsin lapsiin liittyviä asioita kuin mieheni mutta pääsääntöisesti olen myös herkempi aistimaan ja näkemään lasten mielialat ja sen jos joku asia heitä vaivaa. Nyt kun mietin niin ainoa oikeasti stressannut asia oli imetys kun musta ei täysimettäjää tullut vaikka kuinka olisin tahtonut. Tai joku suru se silloin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksilöjuttujahan nämä on, tietysti! Luulen silti että on yleisempää että se on nainen joka stressaa? Mut sitä tossa juuri pohdinkin että haluaisin olla yhtä lungi kuin esim te selkeästi, mutta mulle se ei vaan onnistunut. Varmasti siihen liittyy vahvasti taipumus ahdistukseen ylipäänsä.

      Tottakai asioita pitää selvittää, en mä ainakaan tarkoittanut sanoa että se olisi itsessään stressaamista. Se että minä itse stressailin on eri asia. Imetys onkin helposti stressin arvoinen asia (vaikka kivahan se olisi jos senkin osaisi ottaa lungisti) - se on niin iso asia saako oman lapsensa ruokittua "niin kuin luonto määrää".

      Poista
  6. "Mielestäni selvitin itselleni outoja asioita, otin niistä selvää ja opin uutta. Miksi se olisi lähtökohtaisesti stressaamista? Kyllä mä edelleen enemmän funtsin lapsiin liittyviä asioita kuin mieheni mutta pääsääntöisesti olen myös herkempi aistimaan ja näkemään lasten mielialat ja sen jos joku asia heitä vaivaa. "

    Sama kokemus täällä. Minä googletan äitiysjuttuja myös ajanvietteeksi, se ei kuitenkaan tarkoita että olisin enemmän huolissani.

    Nupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitähän ei tässä kukaan sanonut että asioista selvän ottaminen olisi lähtökohtaisesti huolestumista. En ole tullut ajatelleeksi noin päin mutta nyt kun sanoit niin mullakin osa selvittelystä oli ajanvietettä tai sellaista harrastuneisuutta!

      Poista
  7. *sarkasmivaroitus*

    Ehkä se johtuu vaan siitä että miehet on meit äitejä parempii vanhempii onhan ne on parempii muutenkin kaikessa.

    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos. Sarkasmi pelastaa päivän :D :D

      Poista
  8. Mä olen meillä se stressaaja ja mun olis tietty siksi helppo kuvitella että kaikilla muillakin on näin päin. Mutta puhun nyt ihan vain omasta kokemuksestani kuitenkin :)

    Mä pelkäsin lasten saamista ja sanoin miehelle jo etukäteen että haluan että se ottaa todellakin sen puolet vanhemmuudesta. Kuitenkin ekojen päivien jälkeen jo huomattiin meidän vanhemmuudessa iso ero. Lapsen syntymän jälkeen mulle oli tullut hyvin vahvasti ja kirkkaasti halu olla niin hyvä äiti kuin musta olisi mahdollista tulla ja että jos johonkin elämässä kannatti panostaa, se oli vanhemmuus.

    Miehelle ei. Sen vanhemmuus on mallia 'no kyllä ne selvii'.

    No varmaan usein selviäisikin mutta mulle se ei riitä kriteerinä.

    Eli lyhyesti, isä ottaa meillä lungimmin koska sille ... emmä tiedä? Ei ole niin tärkeää että hommat tapahtuu 100% oikein, vaan riittävän oikein? Näkee omilla kasvatusvalinnoillaan olevan vähemmän merkitystä lasten elämässä kuin minä? On laiska eikä jaksa mennä sitä extra mailia? Who knows. No mutta näin meillä. Ja siis mies on hyvä, mahtava isä, emmä sitä. Mutta se kokee tän homman vähän erilailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain popularisoidun tieteen kirjassa sanottiin jotenkin silleen, että vanhemmuus on vähän kuin c-vitamiini. Sitä pitää olla tarpeeksi, mutta sitten kun sitä on tarpeeksi, sillä ylimenevällä osalla ei näyttäisi olevan juuri merkitystä.

      Mun on pakko myöntää, etten alkuunkaan tajua ajatusta siitä, että joku menisi 100% oikein. Eihän mikään ikinä voi mennä. Ei koskaan.

      Poista
    2. Lydas teidän tarinassa on paljon samaa kuin meillä. Mullakin on jotenkin sellainen painava vastuu ollut pään sisällä että "hitto vie tämä homma on pakko tehdä hyvin", Insinöörillä ehkä vähän leppoisampi asenne. Se ei tarkoita etteikö se tekisi omaa osuuttaan ja hommia tosi hyvin, mutta se vaan ei vallannut niin paljon se ajatuksista kuin mulla silloin alussa. Nythän me ollaan jo kummatkin ihan heissulivei ja hälläväliä :)

      Liina: haha aika osuva. Olisipa mulla se oikea C-vitamiinitaso yhtä hyvä :D Toi 100% oikein asiahan on luonnekysymys elämässä muutenkin. Mä olen aika nipo ja vaativa itselleni niin toki se siirtyy sitten äitihommiinkin.

      Poista
    3. Tokihan asiat ei mene 100% oikein - mutta se ei estä laittamasta kriteeriä sinne ;) No ei, kyllä tulee paljon onnistumisen ja palkitsevuuden tunteita, mikä ehkä vielä kannustaa kehittämään itseäni. Mutta varmaan kyse on paljolti just tosta c-vitamiinista, riittäisi vähempikin mutta mussa tuntuu olevan joku kauhean vahva sisäinen tarve silti yrittää ja olla parempi.

      Poista
    4. Mielenkiintoista. Mä en ole ajatellutkaan että voisi kokea ettei voi onnistua 100 %:sti. Mut ehkä mulla on vaan rima alempana ja se 100 % tulee vähän niinkuin helpommin vastaan.. ;) Kyl mä ihan aidosti aina välillä koen onnistuneeni joissain asioissa elämässä ihan 100 %:sti.

      Mut tosta miesten ja naisten erosta vielä. Mua välillä vaivaa se kun mies ei tosiaan oo yhtään kiinnostunut lukemaan mitään vanhemmuusjuttuja vapaa-ajallaan eikä sen ajanvietettä ole esim. just tällaisten keskustelujen seuraaminen. Siitä on seurannut sitten se, että mä olen ehtinyt jo funtsia kaikenlaisia ratkaisuja juttuihin jotka ovat vasta ns. tulossa meille ongelmiksi. Siis kun näistä keskusteluista ym. saa tosi paljon uusia näkemyksiä ja joutuu omiakin näkökantojaan uudistamaan ja sit musta tuntuu että mies tulee helposti näissä vähän jälkijunassa. Lueskelen itse ammattilaisten kirjoja ja artikkeleita myös ja niiden kautta kirkastuu myös tiettyjä juttuja aina välillä mitä haluaa itse korostaa ja ottaa lastenkasvatuksessa huomioon. Sit tosiaan mies vois herkemmin vetää vain sellaista "tällä mennään" -linjaa ja moni tärkeä juttu jäis kokonaan huomiotta.

      Poista
  9. Tieto lisää tuskaa? ;)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
  10. Osasyynä on varmasti stressin ulkoistus, mutta myönnän syyllistyväni stressin ulkoistukseen kun on kyse auto-, naulaus-, poraus-, tai tavaroiden raijaus hommista. Mutta - vähän ennen kuin meidän talouteen tuli vauva, oli Spiegelissä (jota en nyt jaksa etsiä) artikkeli, jonka mukaan lapset tarvitsee molempia näkökulmia: tarkkoja rajoja (äiti) ja sitä että ne välillä unohdetaan (isä). Joissain perheissä nää menee varmasti toisin päin, mutta että ois molemmat. Kerran komensin miehen ja kaksivuotiaan käsienpesulle ennen ruokailua ja kuulin vessasta "ei oo niin pahat, ei tarvi pestä. me ollaan miehiä" - ei kai mun ois tätä tarvinnut kuulla, mutta kuulin enkä kyl koskaan unohda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha apua, toi selittää niin paljon :D ehkä kaikille miehille on pienenä sanottu et ei oo niin paha :D Hyvä toi tutkimus, pitää penkoa! Ja myönnän myös syyllisyyteni tohon autostressin ulkoistamiseen...

      Poista
  11. Mulla ei edelleenkään ole niitä lapsia, mutta tämä on ihanan sympaattinen keskustelu! En usko sukupuolijakoon (lähipiirissä esimerkkejä molemmin päin) eikä aina varmasti edes ole selvästi stressaajaa ja huithapelia, vaan vanhemmat ovat tiukkoja ja rentoja, rauhallisia ja hössöttäviä eri aiheista. Esim. omilla vanhemmillani on selkeästi omat osastonsa: isäni oli tiukempi kasvattaja, mutta toisaalta luottavainen, että asiat järjestyvät. Äitini on avarakatseinen ja todella lepsu, mutta huolehtii stressaamalla meidän lastensa kohtaloita.

    Keskenään erilaiset vanhemmat ovat rikkaus! Joskus jopa elinehto, jos on käynyt niin ikävä tuuri etteivät kemiat toisen vanhemman kanssa vaan kohtaa.

    Voisko äideillä olla tässä kuitenkin suurempi riski ajautua stressaajan rooliin myös siksi, että helposti sisäistää oletetun odotuksen siitä, että soljahtaa naisena luontevasti äidin rooliin ja pitää langat käsissään? Miehen on hyväksyttävämpää olla vanhempana vähän kädetön, niin ei yhtä moni isä kasaa itselleen samanlaisia paineita? (Pystyn itse jo kuvittelemaan, miten puolisoni kääntyisi puoleeni tiedustellen, mitä hänen tulisi huutavan vauvan kanssa tehdä. Ihan niin kuin naisena syntyisin ohjekirja takataskussani.) Jos tilastollinen ero on löydettävissä, voisi johtua tällaisestakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että siinä on myös jonkun sortin oppimisprosessi. Ensin hormonit pehmentää aivot ja pistää stressaamaan ja hormonitoiminnan palattua normaaliksi käytösmalli on jo opittu.

      Poista
    2. Varmasti totta kyllä tuokin. Kuten sanottua, on tämä omakohtaisesti kokematta niin unohtui tuo hormonien invaasio.

      Poista
    3. Tosi hyviä pointteja tässä! Ihana seurata näin fiksua keskustelua :)

      Poista
  12. Ensinnäkin, kiitos hauskoista podcasteista! Olen kuunnellut kolme ensimmäistä ja tykkäsin kovasti. Kunhan ehdin, kuuntelen tämänkin.
    Toiseksi, itse aiheesta olen samoilla linjoilla kuin joku jo tuossa aikaisemminkin, että uskon syynä olevan ennen kaikkea sisäistetyt odotukset ja roolit. Äitien ja isien vanhemmuutta arvioidaan edelleen eri kriteereillä. Kärjistetysti sanottuna isä saa aplodit, jos saa vauvan pidettyä hengissä sillä aikaa kun äiti käy suihkussa. Äitiä arvioidaan paljon tiukemmin kriteerein ja esimerkiksi neuvolan ohjeet suunnataan kuitenkin enemmän äideille edelleen. Helppohan sitä vanhemmuutta on vetää, jos saa positiivista palautetta jokaisesta pikku teosta toisin kuin silloin jos kaikesta mitä teet, joku löytää jotain arvosteltavaa.

    Omalla kohdalla olen huomannut tämän muun muassa siinä, että olen esimerkiksi kummilasten kanssa touhutessa paljon rennompi ja leväperäisempi kuin omani kanssa. Olen tulkinnut tämän johtuvan siitä, että siinä ei tarvitse huolehtia siitä kokonaiskuvasta ja viimekätinen vastuu on jollain muulla kuin mulla. Voin siis olla se hauska täti, joka syöttää karkkia lounaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onpa kiva kuulla että oot tykänny! Mä uskon kanssa että noi roolit vaikuttaa tosi paljon. On tosiaan helppo olla lungi jos joku muun on tiukkana :)

      Poista
  13. Jep, mä nipotan illalla nukkumaanmenoajasta, koska näen selvän syy-yhteyden seuraavan aamun töihinlähtöön. Lasten myöhäinen nukkumaanmeno tarkoittaa työlästä herättelyä seuraavana aamuna. Samoin myöhästynyt ruoka-aika tarkoittaa kiukkua hetken päästä, siks ei voida mennä vielä yhtä kierrosta leikkikentällä,
    Lasten isä ei ole ollenkaan näin tarkka, hän kai jotenkin selviäisi nälkä- ja väsykiukuista, kun minä yritän välttää niihin joutumista.

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.