Asioita, joita rakastan jo nyt

torstai 30. maaliskuuta 2017 Valeäiti 8 Kommenttia

Mun on pakko myöntää. En kaipaa sittenkään yhden yhtä asiaa sieltä vanhasta niin ihanasta kodista. Muutosta on nyt viikko ja minä olen rakastunut. Seuraa lista asioita, joista rakastan jo nyt uudessa asunnossa ja asuinalueessa.






60-luvun arkkitehtuuri. Tämä asunto ja taloyhtiö on 60-luvun hyvin rakennettua kamaa. Asunto on hiljainen ja toimiva. Tilavissa kaapeissa on lankavetimet ja huoneisiin vie paksut ovet, jotka sulkevat heti kaikki äänet taakseen. Keittiön kaapit ovat olleet täällä jo vuosikymmeniä ja näyttävät kestävän vielä monta vuotta.

Parveke. Olen aina, aina, sanonut ettei tarvita parveketta. Nyt kun se on tuossa, keksin sille miljoona käyttötarkoitusta. Ensimmäisenä sadan muuttolaatikon säilytys, toisena kaljan viilennys. Tulossa vielä ainakin aamukahvit, villapaitojen tuuletus ja iltaviinit.

Yhteisö. Se huokuu joka paikasta läpi. Täällä tunnetaan naapurit ja välitetään ihmisistä. Asuinpaikalla on oma FB-ryhmä, jossa joku kertoo jotain kivaa päivittäin, tai huomauttaa jostain korjattavasta asiasta. Siellä jopa raportoi teini, joka kertoo miten mahtavaa täällä on asua.

Lapset. Mein gott miten paljon lapsia. Ensimmäisen kolmen päivän aikana Ykkönen löysi kaksi uutta kaveria. Oikean ikäisiä kavereita löytyy Facebookin, pihojen ja tuttujen kautta joka päivä lisää. Tätä ennen meillä ei koskaan ole ollut muita kuin tarhakavereita ja nyt yhtäkkiä koko maailma on yhtä leikkiseuraa.

Lähiömeininki. Taloyhtiömme pihassa on kaksi turvallista, hyvää leikkipaikkaa, johon lapset uskaltaa päästää yksin. Ensimmäisestä päivästä alkaen iso muutos elämässämme. Nyt mennään lapset ulos -maanittelun sijasta meillä kaikuu äiti voinko mä jo mennä ulos, jonka jälkeen vain viuh ja itse itsensä pukenut lapsi on ulkona. Tänään se otti siellä juoksuskabaa skuuttia ja pyörää vastaan. Ja mikä parasta: nyt saadaan huutaa ikkunasta syööööömääään.






Miljöö. Tulevan talon järkyttävä kustannus pienenee mielessäni jokaisella lenkillä. Tämä paikka on ihan älytön! Merta, puistoja, mäntyjä omassa ikkunassa, kalliota, mäkiä. Niin kaunista, niin lähellä! Kirjaimellisesti talomme takaa alkaa ulkoilualue, joka on (anteeksi rakkaani) oikeastaan kauniimpi kuin se Seurasaari.

Männyt. Vielä erikoismaininta kuuluisille ikkunoistamme näkyville männyille, joista talon entinen asukki osasi kertoa kun tämän kämpän vuokraamista harkittiin. Kuulemma ne pelastivat vauvavuonna mielen hajoamiselta, enkä ihmettele. Niiden huojumista on näistä valtavista ikkunoista i h a n a katsella. Ihana.

Oijoi, aika pitkä listä jo. Ja tämä kaikki maaliskuussa, mitenköhän mahtavaa täällä on asua kesällä?

Ei muuten tunnu ollenkaan niin pahalta, että tilasimme tänään talopaketin. Nyt se oikeasti alkaa. Lisää tonttipäiväkirjan puolella!

Mun on pakko myöntää. En kaipaa sittenkään yhden yhtä asiaa sieltä vanhasta niin ihanasta kodista. Muutosta on nyt viikko ja minä olen raka...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Onnea tyttö, mä uskon suhun

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017 Valeäiti 6 Kommenttia

Täytin tänään 34. Vietän juhlapäivääni verkkareissa sohvalla, jonka tyynyjen päällisistä puolet on pesussa, tunnustellen tuleeko Kakkosella eilen alkanut noro minullekin. Toistaiseksi tilanne on aika 50/50.

Aamulla sain aamupalaseuraa kaukosäätimensä kanssa, kukkia ja lahjakortin juoksukenkiin. Illalla kävin Ykkösen kanssa Itiksessä shampoota ja Uno-peliä ostamassa. Ihan tavallinen ruuhkamutsin päivä, jossa sekoittuu ilo ja onni, turhautuminen ja väsymys, pikkukinat puolison kanssa ja hetkelliset onnistumiset töissä. Same same, mutta kuitenkin hyvä tai ehkä vähän keskivertoa parempi.


34 on jotenkin tylsä luku. Ei vielä iso 35, mutta toisaalta kolmenkympin kriisit on jo niin nähty. Ensin ajattelin, etten edes jaksa kirjoittaa perinteistä synttäritekstiä, että se viimevuotinen kyllä kattaa kaiken. Sanoinhan siinä niin kovin viisaasti että
"..onnea vain Minä, sulla menee aika hyvin! Perheesi on ihana, lapset isoja ja helppoja ja aviomies loistava. Teet työtä, joka on sinulle merkityksellistä ja jossa olet hyvä. Asut kivassa kodissa ja seuraavakin on varmasti just hyvä, vaikka siinä nyt vähän kestääkin. Ympärilläsi on rakkaita ihmisiä, joille sinä olet tärkeä, ja jotka ymmärtävät kun sanot ettet tänään jaksa. Harrastat ja touhuat ja olet tosi terve, vaikka se selkä välillä vihoitteleekin. Kroppa ei tosiaan ole enää 19v, mutta toisaalta mitäpä siitä kun se 19v kantajakaan ei ollut siihen ikinä tyytyväinen. Tämä vanhempi versio on oikein hyvä, selluineen päivineen. Naama ehkä ryppyyntyy ja kapenee ja silmänaluset sen kuin mustuvat enemmän, mutta hymysi on vähän aiempaa svyempi ja sitäkin kauniimpi.

Pidä siis toi, sulla on nyt hiton hyvä buugie. Ensi vuosi on vielä parempi..."

Tuossahan se oli kaikki sanottu, ihan samalla linjalla vahvasti edelleen! Paitsi että. Ihan muutama yksityiskohta täytynee mainita. Kuluneen vuoden aikana, näiden kahden tekstin välissä, olen:

sairastanut masennuksen ja ahdistuksen
vaihtanut työpaikkaa 
...kahdesti 
myynyt pois tontin ja ostanut uuden tilalle
perustanut yrityksen 
ajautunut elämäni pahimpaan selkäkriisiin
tehnyt yhden tuotantokauden omaa podcastia
muuttanut. 

Että tuota, ehkä silloin viime vuonna kaikki ei ollutkaan ihan niin valmista kuitenkaan. Melko jännä nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, sen lisäksi että luvuksi pyörähtää vihdoin jotain helposti muistettavaa.

Loppuun yritin ottaa sellaisen nätin synttäriselfien, mutta ei siitä oikein tahtonut tulla oikein mitään täältä sohvan nurkasta laiskana. Kymmenen epäonnistuneen kuvan jälkeen päätin valita sen ekan, jolla voin taltioida hetken juuri sellaisena kuin se oli, minut juuri minuna, kaikki 34 vuotta silmäpusseissa ja tukan sekoilussa näkyen. (toim. huom. ryppyjen määrä edelleen siedettävä ellei maltillinen, naaman kapeus vielä hallittu).



Ja ihan loppuun vielä Ryanilta tsemppiviesti minulle ja kaikille muillekin:



Good luck girl, I believe in you. 



Täytin tänään 34. Vietän juhlapäivääni verkkareissa sohvalla, jonka tyynyjen päällisistä puolet on pesussa, tunnustellen tuleeko Kakkosella ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Perhematkailu pitää tehdä aikuisten ehdolla

tiistai 28. maaliskuuta 2017 Valeäiti 2 Kommenttia

Me ollaan matkailtu lasten kanssa jonkin verran. Ollaan oltu pakettimatkalla Kanarialla, kaupunkilomalla Roomassa, agriturismoissa Toscanassa (täällä ja täällä juttuja) ja sitten on tietysti se syvältä Huonojen Ideoiden Laatikosta poimittu jenkkireissu, jossa menimme viisikuisen ja reilusti alle kaksivuotiaan kanssa vahtimaan kolmea muuta lasta.

Joo en tiedä mitä ajateltiin, mutta hengissä selvittiin.

Kaikista reissuista huolimatta (tai ehkä vähän niiden takia) olen taipuvainen ajattelemaan että matkustaminen lasten kanssa on vain arjen pyörittämistä vaikeammissa olosuhteissa. Erityisesti ihan pienten lasten kanssa. Muistan ajatelleeni siellä Kalifornian rannalla Ykkösen kiljuessa ilosta että okei, oli se kaikki oli tämän arvoista, mutta kyllä muistan myös kipeästi ne kaksi viikkoa, jotka käytimme jet lagista toipumiseen.

Kaupunkilomilla taapero haluaa vain kävellä, isompia ei napostele automatkat, laivalta tulee aina noro (ja Junibacken on sittenkin kiinni), kaikille tulee kylmä rinteessä ja rantalomat on pelkkää hiekan siirtelyä. Lystistä saa maksaa vielä itsensä kipeäksi. Ei siis kannata lähteä matkalle ollenkaan.

Vai kannattaako?


Ehdottomasti kannattaa, sanoo Inna-Pirjetta Lahti, matkailun kruunaamaton kuningatar ja Suomen positiivisin matkamessuilija. Inna kirjoittaa siskonsa Inarin kanssa Lapsiperheen matkat -blogia ja yhdessä naiset ovat julkaisseet myös kirjan Lapsiperheen Matkakäsikirja. Inna on tietysti myös matkustellut todella paljon perheensä kanssa erilaisilla kokoonpanoilla.

Pyysin Innan Valeäidin Nauhoituksiin juttelemaan, koska tiesin Innalla olevan sata hyvää tarinaa matkailusta lasten kanssa. Ja olihan niitä, äkkilähdöistä hyisiin veneimetyksiin. Mutta kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en saanutkaan Innasta irti sellaista sotamuistojen vertailuja. Tiedättekö, joo meilläkin se yksi reissu meni vain oksentaessa ja lasten kanssa lentokoneessa on kyllä ihan kamalaa ja ei hitto niitä kaupunkireissuja. 

Sainkin matkakuumeen, liudan hyviä kohdevinkkejä ja yllättävän neuvon: lapsiperheen matka pitää aina suunnitella aikuisten ehdoilla.

Tässä siis kaikille puolituntinen matkakuumetta nostattavaa, huolia hälventävää vinkkikimaraa: Miten lapsiperheen kanssa oikein matkustetaan by Inna.

KÄNNYKÄN käyttäjille tästä suoraan jaksoon ja lisäksi vinkki: Juttu jatkuu mainoksen jälkeen kyllä vaikka homma hiljenee. Jaksoon tulee vain pitkä tauko jostain syystä, korjataan pian!

 

Me ollaan matkailtu lasten kanssa jonkin verran. Ollaan oltu pakettimatkalla Kanarialla , kaupunkilomalla Roomassa, agriturismoissa Toscanas...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Äiditkin poraa

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017 Valeäiti 21 Kommenttia

Eilen lastenhuoneesta kuului ihmettelevä, vähän ehkä pelokaskin kuiskaus: "Kakkonen, äiti aikoo yrittää porata seinää!"

Voi prkl sentään, ei siitä nyt niin montaa vuotta ole kun porasin itse ihan jokaisen taulun kiinni, kytkin valaisimet suoraan sokeripalaan ja tyhjensin hajulukot viemäristä. Miten ollaan tultu tilanteeseen, jossa pelkkä poraan tarttuminen saa lasten silmät hämmästyksestä pyöreiksi?

Ennen kuin tapasimme Insinöörin kanssa, elin nelisen vuotta sinkkuna. Siihen aikaan sisältyi muutto Turkuun, kaupunkiin jossa en koskaan ennen ollut käynyt. 19-vuotiaana mirkkuna ajelin laina-autolla keskustaan ja lähdin etsimään sopivia asuntoja. Neuvottelin, tein sopparin ja muutin itse omaan kämppääni. Hoidin kodin kuntoon. Asensin ne hiton lamput ja taulut. Ostin, kasasin ja siirsin huonekaluja vaikka sentti kerrallaan, jos voimat eivät riittäneet isompiin liikkeisiin.

Meillä tytöt leikkii tekniikkalegoilla.
Muistan jo silloin ajatelleeni, että on hienoa olla näin itsenäinen. Toisaalta jännitti osaanko heittäytyä vielä joskus parisuhteeseen ja antaa jonkun toisen ottaa haltuun asioita. Menettämättä kuitenkaan niitä itsenäisestä hankittuja taitoja.

Nyt ollaan sitten juuri siinä tilanteessa. Olen kipuillut tosi paljon vastuun jakamisesta ja edelleen pusken itsepäisesti kaiken ite niin kuin mikäkin kolmevuotias. Ja kuitenkin olen jättänyt poraus- ja viemärihommat miehelle, kun kerran voin. En minä niistä koskaan nauttinut, vaikka ne hanskasinkin.

Kahdesta pienestä porauksesta kasvoi äkkiä pääni sisällä feministinen kysymys. On se nyt perhana jos minun tyttäreni ei kasva sellaisen naisen malliin, jossa voi samana päivänä porata seinää ja kyyneliä. Tehdä uraa ja halia lapsia, tykätä autoista ja silittää omat työpaidat.

Meillä tytöt temppuilee välillä rämäpäisestikin.
Jotta Ykkösestä ei tule nainen, joka kertoo Hesarin haastattelussa Suomen olevan jo riittävän tasa-arvoinen (vinkki: ei ole), tartuin poraan kahta innokkaammin ja huikkasin lastenhuoneeseen "porata voi kuka vaan kun vain harjoittelee!".

Sain muuten koiran pyllyt seinään. En ihan ohjeitta, enkä ehkä ihan oikein, mutta sainpa kuitenkin. Mikä tärkeintä, lapset saivat nähdä että äiditkin poraa. Ihan tosta noin vaan.

Meillä tytöt poraa.

Eilen lastenhuoneesta kuului ihmettelevä, vähän ehkä pelokaskin kuiskaus: "Kakkonen, äiti aikoo yrittää porata seinää!" Voi prkl...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Takinkääntäjä palasi palkolliseksi

perjantai 24. maaliskuuta 2017 Valeäiti 17 Kommenttia

Tänään on se päivä, kun tekee mieli kertoa teille. Olen mennyt töihin. Töihin-töihin.

Aloitin työntekijänä ihan oikeassa yrityksessä maaliskuun alussa. En kyllästynyt yrittämiseen eikä se ollut liian vaikeaa. Se meni tosi hienosti ja nautin siitä ihan suunnattomasti. Vastaus kysymykseen "miksi sitten vaihdoit" on monipuolinen.

Minua pyydettiin. Joukkoon, jonka tunnen hyvin ja jonka kanssa töiden tekeminen on ollut työurani parhaita kokemuksia. Minua kiinnosti. Uusi yritys, jossa yhdistyy kaksi vahvinta osaamistani, ja jolla on kova meininki. Minua vähän pelotti. Yrittäjän palkan vaihteleva määrä tai sen puute, epävarmuus oikeasta suunnasta, talon rakentaminen. Ennen kaikkea stressin määrä näiden yhdistelmästä. Hyvä, säännöllinen palkka hyvin kasvavassa yrityksessä ei tuntunut lainkaan hassummalta.

Koska se tuntui oikealta. Muistatteko kun valitin päätöksenteon vaikeudesta? Se enteili jo tätä. Jokin ei ollut ihan paikoillaan. Nyt kaikki on todella kohdallaan, ainakin näin kolmen viikon kuherruskuukauden perusteella.

Tuntuuko siltä, että selittelen? Se johtuu siitä, että olen vähän pelännyt asiasta kertomista. Mua jännitti, että tätä pidetään luovuttamisena, epäonnistumisena, pelkuruutena. Pelkäsin saavani kommentin no sä et kauaa jaksanut sitä yrittämistä. 

Uusi etätoimistokin toimii.

Sitten sain sen kommentin, livenä.

Eikä se tuntunut pahalta, koska tiedän ettei se ole totta. Kyllä minä jaksoin ja jaksan varmasti joskus uudestaankin. Ei se firma tuosta mihinkään häviä, sinne tehtiin hyvät perustukset. Nyt vaan kävi niin että tielle sattui jotain siistimpää. Hyppäsin kyytiin.

Tänään tuli sitten se päivä, että oli jo pakko jotakin kirjoittaa, koska olen niin fiiliksissä eilisestä.

Kävin myyntikäynnillä yksin, koska kollegalle (kollega!) tuli yllättävä tuplabuukkaus. Jännitti ihan simona. En tuntenut firmaa enkä toimialaa kovin hyvin, ja uuden työpaikkani (työpaikka!) asiat eivät ihan ole vielä takaraivossa. Sain matkaani kollegojen etukäteen valmisteleman matskun, joka oli aivan timanttisen kova.

Käynti meni tietysti tosi hyvin. Oli mahtavaa tajuta, että olen kolmessa viikossa jo oppinut tosi paljon. Oli upea tunne tuottaa arvoa. Oli maailman ihaninta tajuta, miten hyvä tiimi meillä tuolla jo on.

Tässä talossa on niin osaavia, hyviä, mukavia, avuliaita ja minna-canth-do ihmisiä, että halkean. Viisaita naisia ja fiksuja miehiä. On ihanaa olla sellaisten ympäröiminä, jotka eivät pelkästään ole minua fiksumpia mutta myös välittävät toisistaan, tsemppaavat ja jeesaavat.

Nyt on semmoinen olo että olen tullut kotiin. Se on aika tervetullut olo tässä ikuisen muutoksen keskellä.

Lue myös: 
Vaikeinta on päättää 
Vika palkka kädessä
Hypyn anatomiaa - miten siirryin yrittäjäksi?

Tänään on se päivä, kun tekee mieli kertoa teille. Olen mennyt töihin. Töihin-töihin. Aloitin työntekijänä ihan oikeassa yrityksessä maali...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Synttärit by Taitoliikuntakeskus

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017 Valeäiti 3 Kommenttia

VAIHTOKAUPPA: Taitoliikuntakeskus tarjosi juhlat ja minä tekstin.


Me ollaan järjestetty lastensynttärit jo 16 kertaa.  Se on aika paljon. Kun Kakkosen viisivuotissynttärit osuivat vielä tähän muuttohässäköiden keskelle, päätin että nyt jos koskaan on aika ulkoistaa edes ne tarhakaverisynttärit. Otin heti yhteyttä meille rakkaaseen temppupaikkaan, jonka olin nähnyt järjestävän myös synttäreitä.

Kutsuimme koko ryhmän (23!) juhliin ja paikalle juhlimaan saapui lopulta 18(!) lasta. Se on ihan törkeän paljon millekään itse järjestetylle, mutta yllättäen juuri sopiva määrä vauhtisynttäreille Taitoliikuntakeskuksessa!










Juhlat aloitettiin ohjatulla temppuradalla, jossa tehtiin helppoja perusliikkeitä ja vähän vaikeampiakin kieppejä, köydessä roikkumista ja esteiden yli kiipeämistä. Ohjaajat pärjäsivät ihmeellisen hyvin ison lauman kanssa. Homma pysyi hanskassa ja lapset liikkeessä. Tunnin jälkeen juhlahuoneeseen pölähti 18 punaista naamaa ja iloista hymyä. Kaikilla oli kuulemma ollut tosi kivaa ja lemppareiksi mainittiin ainakin se temppurata ja trampoliini.

Olin itse panostanut juhliin yhden mokkakakkupellillisen verran. Ostin myös vähän kertakäyttöastioita ja ilmapalloja, mutta perillä huomasin senkin olleen turhaa. Talon puolesta olisi löytynyt muoviastiat ja vedet koko porukalle. Huonekin on valmiiksi ikikoristeltu juhlia varten.

Kahden tunnin juhlat oli kaikin puolin aivan loistava konsepti. Oma vaivannäkö oli ihan minimissä ja laspet tykkäsi tosi paljon. Myös kaikki paikalla olleet vanhemmat viihtyivät hyvin juhlissa oman lapsen temppuilua katsellessa. Meille tämä oli hyvä mahis tutustua ryhmän lapsiin ja vanhemmiin vähän normaalia hakuhetkeä paremmin.









Myönnän että pelkäsin vähän etukäteen, miten noin ison porukan kanssa juhlitaan mutta kaikki menikin ihan super hyvin, kiitos valtaosin Taitoliikuntakeskuksen mahtavalle porukalle ja hyvälle palveluasenteelle. 

Kaverisynttäreiden hinta on 250€ kymmenen lapsen ryhmälle, siitä eteenpäin jokainen lapsi 10€ päälle. Hintaan kuuluu juhlatilan käyttö, ohjattu tunti (2 ohjaajaa jos yli 15 lasta, +50€), vapaata liikuntaa tunnin verran ja kaikille vielä popparia ja Slushie-juoma.

Suosittelen ehdottomasti sekä näitä kaverijuhlia että lasten temppuryhmiä. Tiistain Tenavavoikka on ainoa harrastus, josta meidän ipanat on edelleen vuoden jälkeen innoissaan (ja johon vanhemmatkin jaksa niitä kuskata).

Kiitos Taitoliikuntakeskus ja kiitos muut vanhemmat kivoista juhlista, lahjoista ja kuvausluvasta!



Lisää tietoa synttäreistä: 
Taitoliikuntakeskuksen sivut

Aikaisempi juttuni Taitoliikuntakeskuksesta:
Taitoliikuntakeskukselle viisi tähteä

VAIHTOKAUPPA: Taitoliikuntakeskus  tarjosi juhlat ja minä tekstin. Me ollaan järjestetty lastensynttärit jo 16 kertaa.  Se on aika palj...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

3 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Isät ottaa lungimmin

maanantai 20. maaliskuuta 2017 Valeäiti 31 Kommenttia

Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liian usein, pitäisikö se unikouluttaa, miksi se ei vielä kävele, onkohan näissä vaatteissa lämmin, pärjääkö se tuolla hoidossa, meniköhän tämä tilanne nyt ihan oikein, milloin se oppii ärrän, liikummeko tarpeeksi ja luemmeko riittävästi?

Erityisesti vauva-aikana sain itseni ihan spiraalille miettimällä, suunnittelemalla ja optimoimalla. Yritin kai aina olla askeleen edellä. Vaikka eihän se vauvojen kanssa auta, sieltä jostain joku oksennus saa aina yllätettyä eikä uhmalta vain voi välttyä.

Siinä missä minä äitiyslomalla luin neuvolan oppaita ja googletin mitä hemmettiä se VK tarkoittaa, Insinööri valmistautui omalle hoitovapaalleen toteamalla:
"Lapset huutaa joskus, sen kuin huutaa." - Insinööri.
Ja about niin helposti se sillä sitten menikin, kuten tuosta neljän vuoden takaisesta haastattelusta voimme päätellä. Vaikka Insinöörikin totesi rutiinien auttavan aika paljon, huomattavasti enemmän sitä tuntuu auttavan sellainen kaiken kattava kyllä se jotenkin järjestyy asenne, jonka ansioista asiat on ehkä välillä vähän hukassa mutta jotain keksitään sitten tilalle.

Sama tuntuu toistuvan monessa muussakin perheessä ympärillämme. Äidit vauhkoaa päiväuniajoista ja isät ihmettelee vieressä miksi aamun kello yksitoista on muka jo niin kamalan paljon.

Minä kadehdin monen isäihmisen meininkiä. Niille kaikki tuntuu olevan niin helppoa, niin stressitöntä. En tunne isiä, jotka heräisivät suoranaiseen paniikkikohtaukseen jos lapsi inahtaa yöllä tai ottaisivat kuumaa nettikeskusteluissa jos jonkun toisen perheen isä päättää matkustaa väärällä tavalla ollen liikaa pois lapsensa luota.

En ummarra.


Miksi isät osaa ottaa rennommin? Voiko se johtua jotenkin osittain biologiasta? Onko naisiin oikeasti kirjoitettu jokin vahvempi suojele lastasi - signaali, joka pakottaa kiinnostumaan vaatteiden toimivuudesta, soseiden koostumuksesta ja nukuttujen päiväunien määrästä? Vai onko se vain luonnejuttu, että naisissa on ylipäänsä enemmän suorittajia, jotka syyllistyvät kaikesta aivan turhasta skeidasta?

Ehkä maailma on täynnä äitejä, jotka eivät stressaa. Ehkä maailma on täynnä isiä, jotka stressaavat. Mitä teidän kokemuksenne tästä sanoo?

Mulla ei ole tähän vastauksia, mutta hieman enemmän ymmärtääkseni otin Valeäidin Nauhoitusten neljänteen jaksoon Iso-Hoon kaverikseni asiaa pohtimaan. Kuunneltuani muutaman viikon ajan herran lungia maailmankatsomusta janosin lisää tietoa. Halusin tietää, mikä on miesten salaisuus, miten ne hoitavat lapsiaan niin lungisti? Mistä ne voi tietää onko vaatteet sopivat, unirytmi kohdallaan, vaippa oikein?

"In the grand scale of things, sillä [vaipalla] ei ole mitään merkitystä. [Sillä on merkitystä] että lapsella on kaikki hyvin." - Iso H
Viisaita sanoja.

Valeäidin Nauhoitusten neljännessä jaksossa selviää viisauksien lisäksi salaisuus miesten lastenhoito-oppaaseen ja se yksi ainoa asia, josta Iso-H kantaa syyllisyyttä vanhemmuudessa. Kannattaa ehdottamasti kuunnella.

Ja tuota...minä räppään siinä. Minuuttikaupalla. VOI LUAJA.

Tästä linkistä pääset suoraan jaksoon. Älä kuuntele sitä pliis Kuulemiin!


Lue myös: 
Pastaa ja unohtuneita lapsia - Hoitovapaa Insinöörin silmin


Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liia...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

31 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Asioita joita tulen kaipaamaan

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017 Valeäiti 4 Kommenttia

Muutto on päällä, isosti. Tavarat ovat jo sinisissä laatikoissaan ja me suhaamme uudella kämpällä siivoamassa. Mieleni on kuitenkin vielä täällä, näissä ihanissa kiviseinissä, mustan katon alla, tiilien sisällä kaarevassa talossa.

Itselleni muistoksi tein listan asioista, joita tulen kaipaamaan.




Näkymät. Oi ihana Temppeliaukion kirkko, pääsit heti ensi näkemältä sydämeeni ja sinne jäit. Maailman kaunein pikku nyppylä, jonka päällä runollisesti vain yksi vuodenaikoja mittaava vaahtera ja takana kauniit vanhat talot. Postikortti. Sisäpihan puolella melkein samanlainen; iso vanha lehmus suojaa hiljaista leikkipaikkaa ja naapurissa nousee näyttävä rivi vanhoja rouvia: kivitaloja edellisen vuosisadan alusta.

Lasten kylvyttelyt. Meidän isot ipanat rakastaa kylpemistä ja leikkivätkin pienessä muoviammeessaan melkein joka ilta. Se on kylpy tai ei mitään, suihkussa ne ei edes osaa käydä. Uuteen vuokrakämppään amme ei enää mahdu ja seuraavaan on turhan pitkä aika. Luulen että kylvyt on nyt kylvetty. Viimeinen niitti vauvaelämän päättymiselle.

Kamppi. Meidän lähikauppana ja -keskuksena on lähes tasan kymmenen vuotta ollut Kamppi. Onhan siinäkin puutteensa; ruuhkaiset iltapäivät ja kiireiset ihmiset, aamuyön mäkkärikansa. Mutta siellä on myös kaikki, mitä ihminen tarvitsee.

Mun punttis. Ihana, konstailematon vanhan liiton bunkkeripunttis, jossa vihdoin opin käymään salilla niin että se on minustakin kivaa. Kolme kertaa tyhjäksi käytetty 10-kortti ei voi olla väärässä.

Töölönlahti. Se on pieni, se on vähän likainen. Tai sitten se on juuri sopivan kokoinen ja aina täynnä elämää. Olen kävellyt ja juossut sen ympäri vuosikymmenen ajan suruja, huolia ja aivopähkinöitä pois. Kaverin kanssa ja ilman. Se on ollut siellä aina valmiina, naapurina. Nyt sen tulee peittoamaan oikea merenranta, enkä usko että enää näemme lenkin merkeissä.






Hietsu, Lapinlahti ja Seurasaari. Vielä isompien murheiden tai parempien juorulenkkien kierros. Kaikkina vuodenaikoina uskomattoman kaunis ja silti niin urbaani. En kestä.

Hiljaisuus. Vaikea uskoa, kun ihan tässä ytimessä ollaan, mutta kodissamme on todella hiljaista. Sekä sisäpuolella että heti tuossa omalla kadulla. Jos astuu rappuset alas Oksasenkadulle, pääsee suoraan vanhaan Töölöön. Museokatu, Tunturikatu, Apollonkatu...ihanat korttelit, joita pitkin ollaan pyöräilyt, juostu ja kikateltu.

Naapurit. Okei, ei olla oltu oikeasti naapureita melkein kahteen vuoteen. Mutta nähdään paljon ja tehdään paljon yhdessä. Miten nyt voi ikinä enää viettää pizzaperjantaita, kysynpä vain?

Tämä koti. Siinä meni melkein vuosi ennen kuin osasin rakastua ja kämppä muuttui kodiksi, mutta sitten se olikin menoa kunnolla. Heti sen jälkeen melkein jo muutettiinkin. Ihanat, korkeat huoneet, avarat tilat,  kauniit harmaat seinät, leveät ikkunalaudat, iso ja valoisa keittiö, valtava lastenhuone ja sanoinko jo ne näkymät?

En kestä miten pitkä lista. Ikävä tulee.  Asioita, joista tulen pitämään - listallekin on onneksi löytynyt jo muutama kohta. Ainakin tämä valo ja keittiön ikkunoista näkyvät männyt saavat mielen jo nyt pirteäksi.

Muutto on päällä, isosti. Tavarat ovat jo sinisissä laatikoissaan ja me suhaamme uudella kämpällä siivoamassa. Mieleni on kuitenkin vielä tä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Muuttovinkit lapsiperheelle

torstai 16. maaliskuuta 2017 Valeäiti 2 Kommenttia

Moon niin poikki.

Tämä viikko on ollut ultrarankka aivoille, selälle, mielenterveydelle, kaikelle. Tänään mm. piti vetäistä naftaliinista vuoden takainen presentaatio ja esittää se isolle yleisölle. Sen jälkeen nakuttelin yhden tarjouksen alusta loppuun valmiiksi.

Käytiin myös kuulemassa potentiaalisen talototeuttajan luona että talo on vaihteeksi liian monta kymmentä tonnia liian kallis. Huomenna nauhoitetaan Valeäidin Nauhoitusten viimeinen jakso, jota en ole ehtinyt valmistella tarpeeksi. Kalenterin mukaan sitä ennen, klo 8 jos tarkkoja ollaan, meille tuodaan 100 muuttolaatikkoa, koska ollaan kuulemma muuttamassa ensi viikon keskiviikkona.

Happi loppuu, pierettää, ihan niin kuin se Rimpuileva Mammakin tänään kirjoitti. Samassa venessä uidaan vai miten ne nyt sanoo.

Ei auta kuin tehdä asia kerrallaan. Alan nyt siis katsoa podcast-hommia ja annan menneisyyden minän kertoa minulle ja teille, miten muutto kannattaa tehdä.

Valeäidin vinkit: Muutto lapsiperheenä.  

Muuta kivaan kotiin. Muuttaminen on kamalaa, joten palkinnon on parempi olla sen arvoinen. Muistele parhaita kohtia rumban keskellä: valoisa keittiö, uusi astianpesukone, kauniit ikkunat!

Tsekkaa, onko muuttopäivä sinun yrityksessäsi oikeutus vapaapäivään. Joillain aloilla ja joissain työehtosopimuksissa työntekijä on oikeutettu yhteen palkalliseen muuttopäivään vuodessa. Lämmin suositus yhden arkivapaan ottamiseen joka tapauksessa - muuttofirmat ovat jopa -25% halvempia, ja sinulle jää yksi ylimääräinen päivä muuttaa.

Raivaa vanhat roinat ajoissa pois, kauan ennen muuttolaatikoita. Ikuisuustuska, koska tätähän ei kukaan ikinä tee. Ota viikkostrategia ja käy yksi kaappi viikossa läpi. Jokainen kaappi ja jokainen poisviety laatikko helpottaa! Sitten ei tarvitse muuttaa enää sitä viisi kertaa muutettua laatikkoa otsikolla "Semitärkeitä papereita, sälää, lehtä (sic)". Arvatkaa oliko semitärkeitä papereita vai ei.




Vuokraa kunnon muuttolaatikot, ja jos budjetti mitenkään riittää, ota myös ammattimiehet muuttajiksi. Laatikoita kannattaa tilata ne kotiovelle kuljetettuina. Jos sinulla on vain yksi päivä aikaa muuttaa, tilaa laatikot maksimissaan viikkoa ennen kotiin kuleksimaan. Ne vievät jäätävän paljon tilaa, etenkin täytettyinä. Jos et ole kamahamsteri, laatikoita kannattaa vuokrata noin yksi per asuinneliö. Eli jos sulla on lapsia, laita ainakin 10% tohon päälle.

Pakkaa lasten tavarat viimeisenä ja helposti saataville. Pyri tekemään lapsille nopea kodista kotiin muutto niin, että uusi koti on melkein ensi hetkestä tutun tuntuinen. Pakkaa petivaatteet, yöppärit, hammasharjat ja ekojen päivien vaatteet matkalaukkuun, jolloin ne on tosi helppo nostella laatikkomeren keskeltä suoraan osaksi elämää, etkä ainakaan päädy etsimään niitä lamputtomassa asunnossa lasten itkiessä taustalla ikävää vanhaan kotiin.

Organisoi ja valvo. Jos olet yhtä laiska huonoselkäinen kuin minä, ja tehtäväksesi jää lähinnä ohjata kantajia. Hoida se hyvin: pidä huoli ettei esim lasten huonetta tungeta täyteen pelottavia laatikoita ja että vessaan mahtuu kulkemaan.





Valmista lapset muuttoon henkisesti. Alle vuoden ikäinen ei muutosta tajua mitään, eikä ehkä vielä kaksivuotiaskaan. Mutta kolmevuotiaankin kanssa kannattaa jo vähän olla tarkkana. Jos käytte yhdessä katsomassa koteja, muista kysyä lapselta edessä näennäisesti mielipidettä, päätös käsittää hänenkin kotinsa. Vältä kuitenkin erästä pahaa sudenkuoppaa, ja kerro selkeästi lapselle että tässä etsitään koko perheelle uutta kotia. Kuulin tarinan, jossa nelivuotiaalle ei mikään koti kelvannut. Lopulta selvisi että kysymys "olisko täällä sun mielestä kiva asua?" tarkoitti hänen mielessään vain häntä, eikä koko perhettä. Luuli raukka muuttavansa yksin tähän uuteen kotiin, ei hyvä.

Kerro lapsille milloin muutto on edessä, mutta älä korosta asiaa koko ajan. Muuttoviikolla voi jo laskea montako yötä on jäljellä, ja mitä uudessa kodissa heti ekana tehtäisiin. Voit harkita myös pientä lahjontaa, mitä jos uudessa kodissa odottaisi jotain kivaa tervetuliaislahjana? Ennen kaikkea: älä stressaa itse. Jos nyt kuitenkin stressaat, koita piilottaa sitä edes vähän lapselta.

Rakastu huoletta eineksiin. Ei ole mitään pahaa elää niillä vaikka eka viikko. Tai hakea pizzaa uudesta lähi"ravintolastasi". Paljon tuskaisempaa on etsiä kaiken keskellä kattilaa, pastaa, pannua, sihvilää tai mausteita. Ei ole sen arvoista. Sitäpaitsi jokainen vapaatuntisi tästä lähin menee laatikoiden purkamiseen. Oikeasti.

Varaa jääkaappiin paljon kaljaa ja viiniä. Ei niille muuttajille, vaan sinulle kun vielä viikon päästä väistelet purkamattomia laatikoita ja hermot menee. Ota välillä kalja ja kirjoita blogia. Hyvin sä vedät!



Moon niin poikki. Tämä viikko on ollut ultrarankka aivoille, selälle, mielenterveydelle, kaikelle. Tänään mm. piti vetäistä naftaliinist...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.