Yhdellä kädellä lääkäriin

maanantai 27. helmikuuta 2017 Valeäiti 6 Kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Lääkärikeskus Mehiläinen.

Muistan jostain syystä jo lapsuudesta käsitteen "Ruusula". Se kuulosti jotenkin maagiselta, ja kuitenkin vähän pelottavalta paikalta.

Ruusula (joka on ollut Mehiläinen nimeltään jo 13 vuotta) kuulosti olevan todella kovan luokan paikka. Ajattelin. että sinne mentiin vain pitkäaikaisten, vakavien sairausten kanssa. Pienten vaivojen käytiin silloin ja myöhemmin omienkin lasten kanssa toisessa keskuksessa, se kun oli vielä niin lähellä ensimmäistä perheasuntoamme.

Sitten Ykkösellä epäiltiin maitoallergiaa.

Lääkäriasema mehiläinen lapsille

Lääkäriasema mehiläinen lapsille
Lääkäriasema mehiläinen lapsille

Jostain syystä suuntasin saman tien Mehiläiseen. Sieltä jos jostain saisi apua tähän. Maitoallergia siellä sitten todettiinkin. Sama tehtiin sitten kakkosella pari vuotta myöhemmin. Kummatkin käynnit jäivät mieleen mukavina ja hyvinä, vaikka asemalla jouduttiinkin melkein koko päivä viettämään. Pienten vauvojen kanssa aika kului kuitenkin ihan hyvin monessa eri leikkihuoneessa pyörien.

Neljä vuotta allergiatesteistä muutimme tismalleen vakkariasemamme ja Mehiläisen puoliväliin. Alkoi suuri taistelu, kumpaan laariin mittavat flunssarahamme kaadetaan? Vastauksena näyttäisi olevan kumpaankin: Insinööri menee edelleen mielellään lasten kanssa vanhaan paikkaan, sillä siellä on tutut lääkärit ja, no se on tapoihinsa kangistunut.

Minä vien lapset aina Mehiläiseen. Se on henkisesti lähempänä (kivempi reitti), siellä on tosi iso ja siisti leikkitila lapsille ja siellä on aina rauhallinen tunnelma. Kaiken kaikkiaan jotenkin vaivaton ja mukava. Ja se on kuitenkin edelleen minulle The Lastenlääkäriasema. Sielläkin alkaa sitä paitsi olla tutut lääkärit, kiitos hyvien tautikierteiden.

Sain lisäpontta valintaani kun eräässä viime syksyn kierteessä varasin uutta aikaa. Otin kännykän käteen, kirjoitin selaimeen Mehiläinen ja minulle aukesi suoraan sivu jossa luki "seuraavat vapaat lastenlääkäriajat". Koko varaus oli tehty alle puolessa minuutissa. Hihkaisin Insinöörille ääneen että nyt on sellaista digitaalista palvelua, jota tässä (nörtti)perheessä osataan arvostaa!

Nyt ei olla (kop kop) muutamaan kuukauteen tarvittu lasten lääkäriä lainkaan, joten kävin ihan varta vasten katsomassa, miltä Mehiläisen digitaaliset palvelut nyt näyttää. Palvelumuotoilija minussa nyökkäsi hyväksyvästi kun näin tämän, nykyisen etusivun:

Lääkäriasema mehiläinen lapsille

Padam. Siinä niin. Ei turhia venkuroita vaan suoraan juuri siihen asiaan, mitä asiakas todennäköisesti haluaa. 10 pistettä. Samoin uusi mobiilisovellus saa multa kriittisen ammattilaisen kiitoksen: käyttöönotto oli alle viidessä minuutissa hoidettu ja kas - lasten Kelakortit saa tänne suoraan Digiklinikkakäyntejä varten.

Lisäsin lasten tiedot palveluun ja sain samantien koko tautihistoriamme näkyviin. Lasten rokotukset, lääkärikäynnit, reseptit ja lausunnot. Myös se löytyi, että olen näköjään itse käynyt selkävaivojeni kanssa siellä vuonna 2006. Vähän masentavaa.

Yksittäisen käynnin historiatiedoista voi suoraan varata samalle lääkärille ajan. Plussaa myös siitä että lääkärin kuva on mukana. Siitä on hyvä lapsellekin näyttää että muistatkos, tämmöinen kiva lääkäri se oli. Tämä kaikki helpottaa muuten oikeasti aika paljon kun kantelet kipeää lasta toisessa kädessä...

Lääkäriasema mehiläinen lapsille
Näkymä mobiilisovelluksesta. 


Nyt sitten kun manasin tällä tekstillä meille seuraavan taudin ihan heti vaikka huomiselle, niin onpa muuten helppo mennä lääkäriin. Tuossahan se on, kännykässä.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ : Lääkärikeskus Mehiläinen. Muistan jostain syystä jo lapsuudesta käsitteen "Ruusula". Se kuulosti jotenk...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

  1. Muistuipa mieleen yksi kerta, kun lapsella oli silmätulehdus (haimme arkena miehen kanssa pois päiväkodista ennen klo 9) ja mies halusi kokeilla terveyskeskusta jonka vieressä asumme. Tiukkailmeinen vastaanottovirkailijanainen ensimmäisenä kiukutteli että miksi emme soittaneet palvelunumeroon ja odottaneet takaisinsoittoa (no kun olimme ihan vieressä ja eihän täällä ole edes mitään jonoa). Sitten saimme ajan jonnekin iltapäivän viimeiselle tunnille...samaan aikaan kun mies asioi tiskillä sen yrmyn naisen kanssa, surffailin kännykällä (ei ollut appeja silloin vielä) mehiläisen sivuille ja ilmoitin miehelle että meillä on 20 minsan päästä aika Töölössä. Joo, ja sattuneesta syystä ollaan Mehiläisen kanta-asiakkaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, meillä on lähes tismalleen identtinen kokemus takana! Just noissa helpoissa pienissä tapauksissa, kuten silmätulehdus, toi perus terveyskeskus meininkin on hieman haastavaa...koko päivän hommia ne :)

      Poista
  2. Lääkärin henkilöllisyydellä on muuten jännästi väliä.

    Meillä oli onni tavata kaksi lääkäriä eri paikoissa sunnuntaina. Lapsi hyväksyi varauksellisesti ensimmäisen, joka lupasi reippaudesta palkinnoksi joko keittosuolarokotuksen tai tarran ("se oli aika hauska"), mutta supisi sitten seuraavassa paikassa, että toivoisi kyllä tällä kertaa tyttölääkäriä kun edellinen oli poikalääkäri.

    Koin lämpimiä tunteita tajutessani, että lapsi ei liitä ammattitaitoa ja miehisyyttä automaattisesti toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä henkilöllisyydellä on tosi paljon väliä! Me puhutaan usein juuri nimillä "mennään tapaamaan Jukkaa" ennemmin kuin että mennään lääkäriin. Ja tuolla on aina tosi kivasti Jukat ja muut ottaneet lapset ihan oikeasti asiakkaina vastaan - viimeksikin kätteli ja kertoi oman nimensä. Vähän eri kokemus kuin sukunimellä sisään huuto ja suoraan asiaan :)

      Poista
    2. Joo, lääkärillä on väliä. Erityisen pahaa sanottavaa ei kyllä ole kenestäkään lastenlääkäristä Mehiläisessä eikä lasten tk-päivystyksessäkään (paitsi että lapsi harmittelee vieläkin kun yksi lääkäri ei antanut sellaista makutikkua), mutta Ove valitaan aina jos vaan sopiva aika löytyy. Mutta labratyypeissä on sitten ollut enempi vaihtelua (parhaat tsemppaa ja antaa tarroja, karuimmat eivät lapselle puhu mitään, huoh).

      Poista
    3. Meillä oli viimeksi Ove! Oli ihana!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.