Idässä kaikki sedät kiroilee

tiistai 21. helmikuuta 2017 Valeäiti 10 Kommenttia

Nyt vahvistui: tämä perhe muuttaa ihan kohta. Saatiin napattua meille sopiva ja oikealla sijainnilla (=Ykkösen tulevan koulun lähellä) oleva vuokrakämppä, joka on siis tosi jee. Vähän buu on se että joudutaan muuttamaan jo maaliskuun lopulla. Edessä on siis kolme kuukautta lasten kuskausta Itäväylän yli Punavuoreen.

Siis hetkinen. Itäväylä. Itä-Helsinki.

Me (minä) kun ollaan tällaisia rauhallisia espoolaisia tai kultivoituneita paljasjalkaisia (lapset), meitä (mua) vähän kauhistuttaa se pahamaineinen ghetto.

Mielikuvien Itä-Helsinki. Kuvituskuva.



Otettiin Ykkösen kanssa vähän tuntumaa tuleviin kovan elämän tunnelmiin ja matkattiin poikkeuksellisesti metrolla hammaslääkärireissun jälkeen. Olikin aikamoinen elämys sitten se.

Rullaportaissa kolmen kymmenvuotiaan pojan joukkio leikki Katuvarpusia ja vitut lenteli kun ne skuutit heiluen mietti pitääkö mennä pummilla vai ei. Perillä Kampissa tavattiin nk. kanta-asukkaat, joku perus Pertsa ja Mara, jotka kaverillisesti sanaili toisilleen. Tiedättehän vittu mä ammun sut saatana, hä, anna nyt ne röökit tänne jumalauta. 

Ohjasin Ykkösen pois todeten, että antaa noiden nyt rähistä siinä vaan keskenään, hölmön hommaa. Pieni viisas tyttäreni mietti hetken ja totesi sitten:
Helsingissä on aika paljon kiroilevia setiä. Onneksi meidän isi ei ole semmoinen kiroileva setä. 
Niin, eihän se vielä olekaan. Mutta me muutamme rakkaani kohta Itä-Helsinkiin. Sitä ei tiedä minkälaiseksi siellä pitää muuttua.


Ps. Oikeastihan siitä alueesta kuuluu pelkkää onnellisten ihmisten myhäilyä, mutta silti: sinne mennään Itäväylää eli ghetto.

Nyt vahvistui: tämä perhe muuttaa ihan kohta. Saatiin napattua meille sopiva ja oikealla sijainnilla (=Ykkösen tulevan koulun lähellä) oleva...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

  1. Tietämättä nyt ihan tarkalleen mihin muutatte niin hei, jos menisitte vielä enemmän itään, pääsisitte Sipooseen ja vielä vähän idemmässä olisi Porvoo. Aina vain paranee. Että eihän se itä nyt silleen pelkästään huono voi olla. Tai sit nimeätte uuden lokaationne espoolaisittain Westendiksi jos siitä tulee parempi mieli. (En siis ole koskaan käsittänyt miksi itäisin kolkka Espoossa on Westend?!?!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa, totta! Äärimmäisen hyvä huomio :D

      Poista
  2. Itä-Helsinki on ihana! ❤ tervetuloa😍

    VastaaPoista
  3. En saanut nyt selvää kauhistuttaako sua oikeasti Itä-Helsinki? Jos, niin mikä siinä on se pahin juttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän, osa tässä oli totta. Osittain lapsuudentraumaa: olin 13v Itiksen metroasemalla kun joku perus narkki yritti pölliä multa rahaa ja löi mua sitten päähän ja jäi seuraamaan mun matkaa, tappomerkkejä tehden. Kukaan aikuisista ei auttanut. Siitä asti Itä on ollut ghetto. Ei meillä Espoossa vain tollasta ollut :D

      OIkeasti enemmän on kyse siitä kaikki uusi pelottaa, muutto on aika iso asia ja alue kuitenkin mulle melkein täysin tuntematon. Voisi yhtä hyvin olla vaikka Pohjois-Helsinki, Vantaa tai Sipoo ja olisin yhtä kauhuissani :) Puolen vuoden päästä mielipide varmasti jo ihan toinen!

      Poista
  4. Tehän muutatte johonkin ei-kovin-kauas meistä? Kohta sun perspektiivi muuttuu sillä tavalla, että Punavuori on vaikeasti saavutettava tympeä mesta, jonne ei pääse järkevästi millään modernilla kulkupelillä :D Mutta ei sekään ole uhka vaan mahdollisuus. Täällä on parhaat juoksureititkin. Ja minä. Ai että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kohta ihmisellä asiat elämässä hyvin! :)

      Poista
  5. 11kk sitten muutettiin rakkaalta Tampereelta itä-gheton ytimeen, Kontulan taakse Vesalaan. Kyllähän tämä pienoinen shokk... elämys on ollut. Metromatkailu vastasyntyneen beben kanssa sai kesällä aikamoiset inhopelkoviha-reaktiot. Nyt se on melkein ihan ok :D

    En tiiä sitten kantakaupunkilaisena/espoolaisena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä sitten kantakaupunkilaisena/espoolaisena että kuinka suuri kulttuurishokki tulee... Tsemppiä!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.