Robin opetti lukemaan

maanantai 16. tammikuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

Tiedättekö sen työpaikkahakemuksen, jossa hakija kertoo olevansa "motivoitunut tiimipelaaja"? Se on paitsi kliseistä, myös väärin.

Kukaan ei ole lähtökohtaisesti ja aina motivoinut. Sellaista työntekijän ominaisuutta ei ole olemassa. Että naks, laitanpa tästä motivaationi päälle ja hommat hoituu!

Motivaatio on aina sisäistä, eikä sitä voi pakottaa. Jostain pitää tulla oma sisäinen halu tehdä jotain. Motivaatio saattaa aluksi syntyä ulkoisesta lähteestä (raha, maine, pomolta taputus olalle), mutta kestävä ja asioita eteenpäin vievä motivaatio kumpuaa aina ihmisen omasta halusta tehdä jotain.

Ulkoinen motivaatio loppuu jossain kohtaa kesken. Pitkät päivät ei enää muutaman kuukauden päästä maistu, jos työ ei tunnu merkitykselliseltä, hiilareita ei jaksa vältellä jos tavoitteena on vain muiden hyväksyntä, shoppailu ei lopu jos kauniit vaatteet on oikeasti säästötiliä kiinnostavampia.

Ehdotonta, ikuista motivoitumista tärkeämpää on oppia löytämään ne itselle toimivat keinot motivoitua. Hyvin harvalle se on raha. Useimmille se on tunne siitä että tekee jotain merkityksellistä. Oppiminen, muutoksen tekeminen tai muiden auttaminen ovat yleensä aika helppoja motivoitumisen lähteitä. 

Jos siihen työpaikkailmoitukseen kannattaa jotain motivaatiosta laittaa, mainitse asiat, jotka sinua yleensä motivoivat. Silloin työnantaja osaa miettiä, löytyykö heiltä sinun motivaatiotasi tukevia tekijöitä (luova ympäristö, paljon kollegoja, merkityksellinen missio?) vai päädyttekö alkuhuuman jälkeen ikuisesti keskustelemaan roolistasi ja työtehtävistäsi.

Kaikista kiinnostavin hakija olet jos voit sanoa: "tunnistan hyvin omat motivaatiotekijäni ja osaan puskea duunit sinnikkäästi loppuun myös silloin, kun niitä ei löydy."

Tällä retkellä paluukävelu motivoitiin suklaakekseillä.
Kakkonen on elävä esimerkki motivaation tärkeydestä. Tämä jäbähän ei tee mitään vain käskemällä (ja hyvä niin*).

Vielä kuukausi, kaksi sitten Kakkonen käytti kirjoja lähinnä oman keikkalavansa tukipilareina. Nyt se on nenä kiinni kirjassa kaikki mahdolliset hetket, ja yrittää kovasti lukea enemmän kuin kolme kirjainta kerrallaan.

Sillä ne kolme kirjainta se jo osaa! Niin hyvin, että aiomme ylpeänä merkata vauvakirjaan, että Kakkonen oppi virallisesti 4v 10kk iässä lukemaan. Pieniä sanoja, mutta kuitenkin.

Mikä näin ison muutoksen saa aikaan? Kohdilleen osuva motivaatio. Keikkailevan artistin piti löytää oikeat biisit Spotifysta ja vanhempien laiska apu alkoi kyrsiä. Se alkoi siis itse tutkia sanoja ja kirjaimia tarkemmin. Ensin löytyi helpot Robin, Risto (räppääjä), Anna (puu) ja vähän jo vaikeampi Chisu.

Kun se sitten yhtäkkiä osasi itse etsiä Hectorin sekä Teflon Brothersin Lähiöunelmii, heitin sen eteen vähän perinteisempiä sanoja kuten "isi" ja "hei" ja nyökyttelimme tyytyväisenä ääneen lukijan vieressä. Niin sitä sitten opitaan kun motivaatiovipu löytyy.

Nyt tarvitsee enää keksiä, millä sen motivoisi pukemaan itsenäisesti päälle ja käymään vessassa vaikka "mä kävin jo eilen".


* Tähän ajatukseen liittyy myös paljon ajatuksia koulusta ja oppimisen tavoista siellä. Siitä "tytöt pärjää koulussa paremmin" - höpinästä. Kerään vielä hetken siitä ajatuksiani ja sitten pärähtää! 

Tiedättekö sen työpaikkahakemuksen, jossa hakija kertoo olevansa "motivoitunut tiimipelaaja"? Se on paitsi kliseistä, myös väärin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.