Muistithan päivittää?

perjantai 21. heinäkuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

Valeäiti on muuttanut. Uudesta osoitteesta www.valeaiti.fi löytyy juuri nyt juttua manööverioluesta ja kohta sinne tulee jotain uutta taas! Tule tule! 

Valeäiti on muuttanut. Uudesta osoitteesta www.valeaiti.fi löytyy juuri nyt juttua manööverioluesta ja kohta sinne tulee jotain uutta taas! ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

UUSI PAKOHUONEPELI TULOSSA!

maanantai 17. heinäkuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

"Ystävämme ovat perustaneet uuden escape roomin, pakohuonepelin, Turkuun. En ole vielä käynyt sitä kokeilemassa mutta ystävieni huumorintajun ja älyn tuntien lafkan ensimmäinen huone Creepy Circus on varmasti nimensä mukainen. Käykää te kokeilemassa!"

Tämä teksti julkaistiin 8.6. uuden Valeäidin puolella, osoitteessa www.valeaiti.fi. Muista päivittää tämän lukulistallesi!
Pääset toki uuteen blogiin tästä klikkaamallakin. Klik.

"Ystävämme ovat perustaneet uuden escape roomin,  pakohuonepelin , Turkuun. En ole vielä käynyt sitä kokeilemassa mutta ystävieni huumo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Rakkaudesta New Yorkiin

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

"Aurinkoa, hyvää olutta, parempia ruokia. Siltoja, puutarhoja, rankkasateita ja hienoja lamppuja. Niin väsyneitä kikatuksia että silmät valuu vettä. Aikaisia aamuja ja sateen raikastamia lenkkejä."
Tämä teksti julkaistiin 6.6. uuden Valeäidin puolella, osoitteessa www.valeaiti.fi. Muista päivittää tämän lukulistallesi!
Pääset toki uuteen blogiin tästä klikkaamallakin. Klik.

"Aurinkoa, hyvää olutta, parempia ruokia.  Siltoja, puutarhoja, rankkasateita ja hienoja lamppuja.  Niin väsyneitä kikatuksia että sil...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

10 VINKKIÄ JET LAGIN SELÄTTÄMISEEN

torstai 13. heinäkuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

"Pysy liikkeellä. Älä missään nimessä istu alas. Seiso jos et muuta keksi mutta HUOM älä nojaa seinään. Se on ihan yhtä vaarallista kuin istuminen.

Tämä teksti julkaistiin 5.6. uuden Valeäidin puolella, osoitteessa www.valeaiti.fi. Muista päivittää tämän lukulistallesi!
Pääset toki uuteen blogiin tästä klikkaamallakin. Klik.

" Pysy liikkeellä. Älä missään nimessä istu alas. Seiso jos et muuta keksi mutta HUOM  älä  nojaa seinään. Se on ihan yhtä vaarallista ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Olisipa se edes PMS

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017 Valeäiti 4 Kommenttia

"Tähän aikaan huomenna astun ulos lentokoneesta ja ihmettelen JFK:n hälinää. Puristan passia hikisesti ja toivon, etten näytä t e r r o r i s t i l t a (eihän ne lue suomalaisia blogeja, eihän?). Venyttelen yhdeksän tunnin aikana vielä pahemmaksi mennyttä selkääni ja mietin, onko vuokraamamme AirBnB kämppä oikeasti olemassa.
Parempi olisi, koska siellä on kattoterassi."

Tämä teksti julkaistiin 30.5. uuden Valeäidin puolella, osoitteessa www.valeaiti.fi. Muista päivittää tämän lukulistallesi!

Pääset toki uuteen blogiin tästä klikkaamallakin. Klik.

"Tähän aikaan huomenna astun ulos lentokoneesta ja ihmettelen JFK:n hälinää. Puristan passia hikisesti ja toivon, etten näytä t e r r ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Helpompi hengittää

tiistai 11. heinäkuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

"Tiesittekö, että vain hyvin puhtaassa ilmassa kasvaa naavanpartaa, pitkäksi kasvanutta naavaa? Minä en tiennyt, opin sen (ja sanan naava) tänään perheemme luonto-oppaalta (Insinööri) pienellä retkellämme kosken varteen. Siellä on kaunis koski, uskomattoman kauniita puita, samettista polkua ja paljon naavaa." 

Tämä teksti julkaistiin 28.5. uuden Valeäidin puolella, osoitteessa www.valeaiti.fi. Muista päivittää tämän lukulistallesi! Pääset toki uuteen blogiin tästä klikkaamallakin. Klik.

"Tiesittekö, että vain hyvin puhtaassa ilmassa kasvaa naavanpartaa, pitkäksi kasvanutta naavaa? Minä en tiennyt, opin sen (ja sanan naa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Muista päivittää Bloggeri lukulistallesi valeäiti.fi!

maanantai 10. heinäkuuta 2017 Valeäiti 4 Kommenttia

Hei te kaikki ihanat, tulin muistuttamaan että Valeäidin uusimmat jutut löytyy osoitteesta WWW.VALEAITI.FI ! Päivitä siis tämä osoite Bloggerin lukulistalle / mistä ikinä blogejasi luetkaan! Olet myös tervetullut seuraaman Valeäidin FB sivuja, joihin uusin postaus aina tulee.

Nähdään!

Hei te kaikki ihanat, tulin muistuttamaan että Valeäidin uusimmat jutut löytyy osoitteesta WWW.VALEAITI.FI ! Päivitä siis tämä osoite Blogge...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Olemme muuttaneet.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää. 

Uudessa uljaassa Valeäidissä sen sijaan on. Siirry siis ihminen jo nyt tänne: 


Kiitos kaloista Blogger!


Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.  Uudessa uljaassa Valeäidissä sen sijaan on. Siirry siis ihminen jo nyt tänne:  www.val...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tarvitaanko telkkaria enää mihinkään?

sunnuntai 21. toukokuuta 2017 Valeäiti 4 Kommenttia


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Watson

Me ollaan Insinöörin kanssa vanhoja sohvapeppuja. A.E.L telkkari oli meillä kaiken vapaa-ajan päällä.

Sitten tuli digitalisaatio, lapset, ruuhkavuodet ja äänten kakofonia. Yhtäkkiä aina taustalla pauhannut telkkari jäi hilijaiseksi. Lasten kanssa ei haluttu katsoa telkkaria ja kun ne meni nukkumaan, telkkarista ei tullut mitään hyvää katsottavaa. Siirryimme tallenteiden ja suoratoistopalveluiden maailmaan ja osa katselusta meni pienempiin näyttöihin, kännykköihin ja pädeihin.

Uuden talon käänteitä miettiessä on sitten tullut pohdittua ihan tosissaan: Tarvitaanko me jättimäistä, sisustuksen pilaavaa telkkaria enää mihinkään?

Tarvitaan, sanoo hän. Ainakin kuumepäivinä.
Kesken pohdintojen saimme testiin kotimaisen Watsonin, jota on minusta helpointa kuvata “nettidigiboksina”. Watsonin kautta voi netin yli katsoa sekä tavallista telkkaria (Ylet, Maikkari, Nelonen jne) että maksukanavia ja Makuunin leffoja. Palveluun voi myös tallentaa ohjelmia rajattomasti. Mistä tahansa laitteesta jossa on netti ja Watson-sovellus (tietokone, kännykkä, pädi, älytelkkari) tulee siis telkkari, ilman digiboksia tai kaapeleita.

Alkuun Watson ei tuntunut minusta kovin kummalliselta. Samalla tavalla netin yli tulee katsottua kaikkea muutakin sisältöä, mikä tässä on niin erikoista? Sitten tuli Euroviisut. Olin unohtanut ne täysin ja harmittelin metrossa somea selatessani muiden päivityksiä kohta alkavasta finaalista. Äkkiä lamppu syttyi päässä: Watson! Iskin luurit korville, avasin sovelluksen ja muutamassa sekunnissa olin minäkin katsomassa lähetystä suorana.

Onkin yllättävän kiva juttu että ns. tavallinen telkkari on omassa kännykässä siellä muiden palveluiden täytteenä. Urheilufanille tämä olisi varmaan ihan korvaamattoman tärkeää! Samoin on yllättävän kätevää, että kännykässä majaileva Watson-sovellus toimii kaukosäätimenä myös isolle telkkarille. Esimerkiksi leffavalikoimaa voi selata kännykästä huomattavasti telkkarin kaukosäädintä mukavammin ja kun sopiva pätkä löytyy, sen voi “heittää” isolle ruudulle kännykästä, kuten alla olevista kuvista näkyy. (Tämä tietysti tarkoittaa myös että voi tehdä aikamoisen källin sitä urheilua tuijottavalle miehelleen. Sen kun heittää tilalle romanttisen leffan. Mutta tätä ette kuullu multa.)



Tietyissä kanavissa on myös mahdollista kelata ohjelmaa taaksepäin ja katsoa ohjelmia kahden viikon takaa. Jos satut bongaamaan illan leffan liian myöhään, voit kelata sen alkuun vaikka et olisi ollut sitä tallentamassa. Tein tämän kerran, en vain vieläkään tiedä miten. Tästä päästäänkin ainoaan murheeseeni Watsoniin liittyen: käyttöliittymä ei ole ihan yksiselitteisin. Ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta kaltaiseni diginirppanokka huomaa kyllä ero maailman kärkeen. Kaikki sinänsä toimii täysin moitteetta ja nopeasti, mutta jonkin verran sovellus vaatii opettelua ja sitoutumista sen logiikan ymmärtämiseen.

Sitten kun logiikan sisään pääsee, viihteen maailma on kyllä melko lailla auki. Tästä saa jokainen mökkeilijä, veneilijä ja minimalisti itselleen kaiken mitä telkkarista tarvitsee, ilman turhia bokseja. Siellä se on yhden sovelluksen päässä, netin syövereissä. Tämä yhdistettynä muihin suoratoistopalveluihin on ainakin meidän perheelle aivan täysin varteenotettava vaihtoehto seuraavan kodin telkkarisetiksi. Veikkaan että fyysiset boksit saavat lähteä.

Oma tallenne nopeasti hyvällä laadulla ruudulle - yes please. 
Sen verran varoitan, että jos kodissasi on huono nettiyhteys, homma ei tule pelittämään kunnolla. Koska kaikki tulee verkon yli, huonon yhteyden kanssa kuvan laadun ja sisältöjen latautumisen kanssa voi olla ongelmia. Ja tässähän ei ole mitään järkeä, sillä Watson nimenomaan tarjoaa poikkeuksellisen paljon HD-sisältöjä, eli todella hyvää kuvaa. Pidä siis huoli että nettisi on kunnossa ennen kuin siirryt moderniin aikaan!

Watsonin peruspalvelu maksaa 9,90€ kuussa, sillä saat kattoa telkkaria kännykästä ja tietokoneelta ja tallennettua ohjelmia. Kanavapaketit tuohon päällä maksavat vaihtelevasti, Disney esimerkiksi 4,90€ kuussa, kalleimmat 29,90€. Makuunin leffavuokraamossa on hauskasti ns. dynaaminen hinnoittelu: mitä vanhempi leffa, sitä halvempi. Halvimmillaan leffat on 0,33€ ja kalleimmatkin uutuudet 4,99€.

Eka kuukausi on kaikille kokeilijoille ilmainen, joten lämpimästi suosittelen lataamaan sovelluksen Apple-maailmaan täältä ja Google-maailmaan täältä. Mitään et kokeilemalla menetä, paitsi ehkä hyvää blogien lukuaikaa kun alat tuijottaa taas telkkaria vähän enemmän.

Eh. Älä ehkä menekään lataamaan sitä!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Watson Me ollaan Insinöörin kanssa vanhoja sohvapeppuja. A.E.L telkkari oli meillä kaiken vapaa-ajan päällä. Sitt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pojan (ja puuman) unelmapäivä

lauantai 20. toukokuuta 2017 Valeäiti 2 Kommenttia

Tältä näyttää viisivuotias suomalainen poika, jonka unelma on juuri täyttynyt: 


Tältä näyttää 34-vuotias suomalainen puuma äiti, joka on todella onnellinen poikansa puolesta, ja aika täpinöissä itsekin:


Tältä näyttää sen puuman pojan unelmien täyttymys:




Huh huh mikä keskiviikko. Robinin akustinen minikeikka, tyypin tuijottamista ihan siitä metrin päästä ja meidän (mun) vuoden tärkein keskustelu:

Unelma: No niin tulkaa vaan tänne joku rohkeasti ekana, otetaan kuvia! Huh huh soijaa pukkaa! Editoikaa se sitten pois kuvista (ynnä muuta ihana maanläheistä ja muiden nolostelua purkavaa). 

Puuma: No me nyt sit tästä tullaan! Moi vaan, tässä olis Kakkonen, hän on ollut sun tosi iso fani jo kolme vuotta. Ja tässä on Ykkönen.

Unelma: Ai jaha, siistiä!

Puuma: Hän on siis viisivuotias, et se on aikamoinen investointi. (WHATTAAA? mikä helvetin investointi?)

Unelma: Aikamoist!

Puuma: Hän siis osaa kaikki sun biisit ulkoa.

Unelma: Oho. Määkään en osaa kaikkia niitä ulkoa.

Puuma: No hyvä hyvä, voit kato pyytää apua sitten joskus häneltä!

Levy-yhtiön edustaja mykästi tuijottaen: Lopeta jo. Poistu. Tehkää tilaa. Olet liian vanha.

Unelma: Nyt on muuten siisti lippis. Ja paita!

Puuma: Joo hehe, eikö olekin?

Ja niin edelleen. Vielä noin minuuttia turhaa sanailua, kunnes niiden kymmenen kuvan jälkeen vielä yksi tärkeä lause:

Ykkönen: Robin koski muhun. ih.



Robin suunnitteli Hai-saappaat

Siinä ihastelujen ja esitysten välissä oli jotain asiaakin. Mitä nyt Puuman korviini kantautui, ilmeisesti Nokian Jalkineet ja Hai-tuotemerkin omistava Berner oli pyytänyt Robinia suunnittelemaan uudet saappaat itselleen, ja tästä meille haluttiin tavallisena keskiviikkona kertoa. Yleisön oli ehkä hieman vaikea keskittyä kuulemaan, kuinka Robin oli aloittanut suunnittelun värittämällä mallistonsa kolme paria (kaikki tietysti eriparisia) ihan tavalliselle paperille ja kuinka mukavat lopulliset kengät ovat jalassa kun samalla jokainen mietti: Onpa se mukava. Mitähän sille uskaltaisi sanoa? 




No, minähän sitten sanoin kaikenlaista. Voi luaja.

Mutta niistä saappaista.

Saappaisiin sisältyy jotain vähän hienompaakin kuin makea mallisto. Idea niihin lähti alunperin siitä tiedosta, että kaikilla koululaisilla ei ole joko kiinnostusta kulkea lantsareissa tai varaa kunnon kumppareihin, jolloin ulkoilu Suomen loistavissa keleissä jää pois. Bernerin panos tähän on koululaisillekin kelpaavat bootsit sekä Hai-kilpailu, jossa jollekin koululle lahjoitetaan Robinin toimittamana 30 paria ilmaisia Hai Low by Robin -saappaita. (Saappaista ja kilpailusta lisää täällä)

Olen tosi iloinen, että Suomessa mietitään aktiivisesti lasten ja nuorten ulkoilun tukemista. Olen myös ihan superiloinen, että Suomen nuorille on roolimallina näin sairaan mukava tyyppi, joka on törkeän lahjakas, joka ei kiroile eikä valita ja joka tekee töitä sen eteen että muiden ujostelu vähenisi.

Olen myös todella iloinen ja kiitollinen siitä, että mun hassu ja perheeltä aikaa vievä blogin naputtelu voi joskus antaa mun lapsille näin hienon ja ikimuistoisen päivän. Veikkaan ettei Kakkonen tule koskaan unohtamaan sitä, että Robin kehui sen paitaa, eikä Ykkönen sitä että Robin koski siihen.

Enkä minä tule unohtamaan tätä.




ME OLLAAN SIIS ROBININ KAA IHAN ET <3.


Lue myös:
Fanikirje yhdeltä Robinilta toiselle

Kuvat 7,8,9 (c) Riikka Sipilä Riikan Blogista.

Tältä näyttää viisivuotias suomalainen poika, jonka unelma on juuri täyttynyt:  Tältä näyttää 34-vuotias suomalainen puuma äiti, j...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Out of office x 3

perjantai 19. toukokuuta 2017 Valeäiti 0 Kommenttia

Hei,

haluaisin laittaa muutaman lomailmoituksen päälle.

1. Lähden huomenna Tallinnaan. En aio tehdä kenellekään ruokaa, pyytää ketään pesemään käsiään, ihmetellä kenenkään poikkeuksellista väsymystä, kaivella syitä kiukkukohtaukseen tai pyytää porukkaa menemään vaikka eri huoneisiin jos ette kerran pysty samassa paikassa nätisti olemaan.

Toivottavasti matkaseurueeni pystyy tuohon kaikkeen.

2. Sunnuntaista alkaen käytän kaiken blogiajan muuttohommiin. Pakkaan vanhan Valeäidin virtuaalilaatikoihin, putsaan pölyt Bloggerista ja siivoan uuden kämpän nurkkia keksien teksteille uusia hyllyjä. Tahtoo sanoa: Tulee pieni tauko jonka jälkeen tulen takaisin entistä ehompana (eli täynnä bugeja, tuskia ja vääränlaisia fontteja).

3. Sitten, ihan kohta, en kestä, en kestä, lähden New Yorkiin!!! Kahden kaverin kanssa!!! Huutomerkit ei riitä!!!! Silloinkaan en aio päivitellä. En liian kovalla olevaa telkkaria, vääränlaisia ulkohousuja, märkiä myttyä auton lattialla enkä blogia.

Huomannette, että tulevaisuus on kirkas. Siellä on vaikka mitä jännää odottamassa, ihan älyttömiä tilaisuuksia ja unohtumattomia kokemuksia. Siirryn nyt kirjoittamaan niistä toisen huomiselle.

Haluan kiittää yhteistyöstämme tähän mennessä, ja toivotan mitä parhainta viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Valeäiti.


Hei, haluaisin laittaa muutaman lomailmoituksen päälle. 1. Lähden huomenna Tallinnaan. En aio tehdä kenellekään ruokaa, pyytää ketään pe...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Koulun alku pelottaa

keskiviikko 17. toukokuuta 2017 Valeäiti 34 Kommenttia

Mun on nyt myönnettävä, että tämän kaiken ruuhkan keskellä yksi huoli on ylitse muiden: Ykkösen koulu. Koulun alkamisesta varoittelee joka toinen vanhempi. Että se on kyllä rankkaa hommaa sitten koko perheelle, toi tarhaelämä on vielä tosi helppoa. 

Alan uskoa niitä. Elokuun toisella viikolla vien tuon pienen takkutukkani kouluun ja se saa minussa aikaan kymmeniä eri kysymyksiä ja huolenaiheita.

Saako se siellä kavereita? Osaako se mennä sinne yksin, voidaanko edes päästää kulkemaan yksin? Meneekö meidän arki tosi vaikeaksi? Pysyykö tavarat hallussa, tehdäänkö me niitä läksyjä, kuinka iso ja äänekäs luokka on, saako siellä koskaan ääntään kuuluviin, onko ope kiva, mahtuuko IP-kerhoon, kuka lohduttaa jos kaatuu, muistaako se pyyhkiä ja syödä tarpeeksi?

Pärjääkö se?

Akateemiset taidot on jo kondiksessa, mutta onko elämäntaidot riittävät?
Ja millä helvetillä minä pärjään tämän Katjankin kuvaamaan kaaoksen keskellä, josta kaikki tuntuvat varoittelevan jo nyt:
"On kirjojen päällystämistä, erilaisia lomakkeita, kellon opettamista, Wilma-tunnuksia, vanhempainiltoja, kerhoilmoittautumisia, läksyjen tarkistamista, uuden aamurutiinin sisäistämistä ja koulumatkan opettelua."
Voi apua. Voin kertoa, että jo tämä eskarivuoden pakollinen 8.30 paikalla olo on ollut meidän perheelle mahdoton tehtävä. Jokainen "kotitehtävä" on jäänyt palauttamatta, keskustelut varaamatta ja retket valmistelematta. Me ei hanskata tätä hommaa, te ette voi lähettää meitä kouluun! Ykkönen on ehkä koulukypsä, mutta me ei.

Sitten on vielä ne kolme pahinta kysymystä, jotka pulpahtavat päähäni aina silloin tällöin, vaikka en haluaisi.

Entä jos käy niin kuin kävi Töölössä. Entä jos pieni koululaiseni jää auton alle, koska aikuisilla on kiire töihin.

Entä jos joku päättää, että lapsestani tulee se lapsi, jota kaikkien on kiusattava.

Entä jos lapseni ei löydä tapaa toimia uudessa ryhmässä ja alkaa itse kiusata.

Ihan sairaan pelottavaa. Enkä tiedä miten mihinkään tästä voi varautua, varsinkaan kun koulun aloitus on eri paikassa kun nykyinen eskari, emmekä tunne uudesta koulusta vielä ketään. Kouluun tutustuminen jää yhden yhteisen aamun varaan.

Ykkönen tuntuu olevan ihan intopiukeena syksystä, mutta mulla naama menee valkoisemmaksi sitä mukaa kun puut vihertyvät.

Minityylin Ulliksen perheessä eka vuosi on mennyt tosi kivasti. Kertokaa nyt joku muukin, ettei se ole niin kamalaa? Hyvin se menee?


Mun on nyt myönnettävä, että tämän kaiken ruuhkan keskellä yksi huoli on ylitse muiden: Ykkösen koulu. Koulun alkamisesta varoittelee joka ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

34 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lahjat tarhan tyypeille - vinkki!

tiistai 16. toukokuuta 2017 Valeäiti 2 Kommenttia

Nyt taputan itseäni selkään. Ratkaisin aivan nerokkaasti äkillisesti kalenteriin ilmestyneen kevätjuhlaongelman huomisaamulle. Mielestäni. Ei, kyllä tämä on ihan objektiivisesti katsottuna nerokasta. Aikaa hankintoihin kului 15 min* (rahaa vähän enemmän) ja lopputulos on musta just hyvä.

Arvaatteko mitä täältä paljastuu?



Sieltä paljastuu pieniä lahjakortteja Kicksiin, josta saa ostettua kaikkea dödöstä huulipunaan. Latasin 20€ per tyyppi, sillä saa jotain tosi kivaa ja turhaa tai jotain oikein tarpeellista ja käyttöön menevää.

Lahjojen kyytipojaksi menee kortit, joissa me vanhemmat kiitämme ja kerromme miten tärkeä tyyppi on meille perheenä ollut. Kasvatuskumppanina ja lapselle tärkeänä henkilönä. Kortissa on myös lapsen itsensä kertoma kuvaus tyypistä, kuten "Yleensä xx on mun kaa. Ei mun mielest se tee muuta" tai "Se herättää yleensä mut päiväunilta. Välillä se vähän halaa mua jos se ei nähnyt et mä tuun tarhaan."

Ihania tyyppejä! Sekä lapset että hoitajat.

Kortit eivät myöskään ole ihan mitä tahansa kortteja, vaan aivan törkeän hienoja teoksia, joiden toivon päätyvän hotajien kotiin esille muistoksi. Katsokaa nyt näitä**:




Kortit ovat lahjakkaan Ainon käsialaa, jonka uudistuneesta verkkokaupasta näitä saa tilailtua 2€ huokeaan kappalehintaan. Valikoimassa on kaikkea just täydellistä, kuten tämä mun suosikki joka on kuin suoraan Kakkosen suusta: 


Tästä tuli mun mielestä kyllä tosi toimiva setti! Yleensä olemme tyytyneet kertomaan kiitollisuutemme livenä ja antamaan ehkä lapsen tekemän kortin, nyt oli aika tehdä jotain spessua kun jätämme tämän ihana tarhan neljän vuoden matkan jälkeen taaksemme tämän kevään päättyessä.

Toivottavasti lahjat on mieluisat, huomenna klo 8.30 se selviää.

*Okei, pääsin vähän helpolla. Pyysin Ainoa nappaamaan kortit mukaan toimistoltaan ja hain ne itse samalla kun suunnittelimme viimeisiä suuntaviivoja ihkauuteen Valeäitiin, joka aukeaa ihan kohta ehkä en kestä! 

**Kuvista tuli nyt vähän mitä tuli koska päivänvalo karkasi minulta sillä aikaa kun etsin viisivuotiaan itselleen omimaa Helppo kuin nakki - korttia, jonka se ehti alle minuutissa hävittää. 

Nyt taputan itseäni selkään. Ratkaisin aivan nerokkaasti äkillisesti kalenteriin ilmestyneen kevätjuhlaongelman huomisaamulle. Mielestäni. E...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

STOP THE PRESS: Se alkoi!

maanantai 15. toukokuuta 2017 Valeäiti 2 Kommenttia

"Piiinnnng!" sanoi kännykkä tänään kesken töiden. Tontilta kuului mitä ihmeellisimpiä uutisia, yhden kuvan muodossa: 


IIIIIIK SIELLÄ SE ON!!! SIELLÄ SE KAIVAA!!! TOHON TULEE TALO! 

Sori isot kirjaimet ja valtava fontti, mutta onhan tämä nyt aikamoista. Ensimmäistä kertaa sitten elokuun 2015 haave talosta on muutakin kuin kaoottinen Pinterest-taulu.

Tonttiprojekti on nyt virallisesti jotain muutakin kuin kasa lappuja. Ihan kohta se on kasa kiviä. 

Päivän päätteeksi oli pakko kurvata lasten kanssa saman tien sinne kaaoksen keskelle. Kaivuri nökötti tontin laidalla ihan syyttömän näköisenä, vaikka oli juuri rouhinut menemään Insinöörin huolella puuhasteleman kallion ja räjäyttänyt lasten kiipeilykiven kymmeneen osaan. 



Huomenna tuohon jumalaisen valon osoittamaan kohtaan tulee valtava kuoppa. Aikamoista. 

Kuinka osuvaa, että postilaatikosta kolahti tänään kahdeksalla tuhannella eurolla laskuja. Nyt se todella on alkanut. 

"Piiinnnng!" sanoi kännykkä tänään kesken töiden. Tontilta kuului mitä ihmeellisimpiä uutisia, yhden kuvan muodossa:  IIII...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tällä viikolla olen

sunnuntai 14. toukokuuta 2017 Valeäiti 9 Kommenttia

Saanut töissä pari ahaa-elämystä, muutaman kivan palautteen, pari(kymmentä) epävarmuuden ja huijarisyndrooman hetkeä mutta myös kolmen tunnin huippusetin, jossa aivot kärysi ylikierroksilla ja keskittyminen oli totaalinen. Ihanaa.

Käynyt kesän ekan Lintsit. Vihdoinkin 120 rikkonut Ykkönen tuli mun kanssa reippaasti vuoristorataan, vaikka pelotti hirveästi. Minä kiljuin ja se oli aivan chillisti. Myöhemmin opin, että sillä oli silmät koko matkan kiinni.


Käynyt lenkillä yksin ja lasten kanssa. Nyt kun ne kumpikin pyöräilee hyvällä vauhdilla ja vakaalla otteella, me voidaan lähteä oikeasti koko perhe juoksu+pyörälenkille. Miäletöntä!

Panikoinut niitä keskenään kolaroivia pyöräilyhulluja (= rakkaat palleroni). Ei helvetti. On se hienoa että kumpikin osaa nyt pyöräillä, mutta voisiko se toinen ymmärtää ettei muita päin voi ajaa? Ihan liian hermostuttavaa touhua mulle.

Ajanut ekaa kertaa ikinä potkulaudalla itse.

Käynyt salilla ekaa kertaa kuukauteen. Heti kesäkuussa sitten taas.

Alkanut pitää tonttihankkeesta. Kohta sinne tulee kuoppa ja se on sairaan siisti juttu.

Istuttanut kukkia. Apua. Tämä + tontti + Prisma + lähiö..olenko aikuistumassa?

Ärsyyntynyt ja siten oiketetusti marttyyrina kiukutellut pöydälle jätetyistä tiskeistä, keskellä eteistä majailevista kengistä, liian täydestä bioroskiksesta ja ikuisesti seilaavista nukkekamoista.


Saanut aamulla viereeni yhden iloisen pienen äitienpäivän toivottajan ja toisen jolla kuulemma ei ollut mitään asiaa, mutta kylmä olisi. Käpertyi kainaloon lämmittelemään, se oli riittävä toivotus ja paljon enemmänkin.

Panikoinut punkkeja. Nyt on tonteilta varma havainto, eikä meillä vieläkään ole rokotuksia. Huomenna hoidetaan.

Ostanut vahingossa ruskean huulipunan. Ne oudon makeet Ozzy-lasit nyt vielä menee mutta tähän vedän rajan.

Nauhoittanut vielä yhden podcast-jakson, sittenkin. Todennut taas kerran että se on tosi kivaa hommaa.


Nähnyt ihanaa ystävää monen tunnin ajan ilman mitään tekemistä, suunnitelmaa tai kissanristiästä. Haahuiltiin ympäri Helsinkiä vähän väsyneenä, puhuttiin ihan kaikesta, juotiin maltillisesti, syötiin liikaa ja naurettiin. Aivan parasta.

Keksinyt sillä reissulla, että varttuneiden naisten kasvohoitosarjan nimi pitäisi olla Au Maturel.

Vihdoin osannut hellittää sellaisesta velvollisuuden tunteesta että pitäisi kirjoittaa jotain, ja kirjoittanut vain silloin kun olen halunnut kirjoittaa jotain. Same same mutta iso ero.

WhatsApp-riidellyt ja -sopinut.

Tehnyt monta koomista autocorrect-virhettä (tämä ei liity ylläolevaan riitaan).


Pessyt ainakin kymmenen koneellista pyykkiä.

Suunnitellut ihan kohta koittavaa NYC reissua, YEAH BABY!

Miettinyt matkalla tontille pyöräilevien typpien luo, että tässä se kyllä on. Hyvä arki, hyvä elämä. Prismaa ja iltapalaa, verkkareita ja korkokenkiä, töitä ja kevätjuhlia, mutaisia housuja, kasvustrategioita, seminaareja ja kadonneita sormikkaita. Niin paljon kaikkea, välillä liikaa mutta ei koskaan liian vähän.

Olen ollut sopivasti onnellinen sitten kai.

Saanut töissä pari ahaa-elämystä, muutaman kivan palautteen, pari(kymmentä) epävarmuuden ja huijarisyndrooman hetkeä mutta myös kolmen tunni...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

10 vuotta 10 profiilikuvassa

tiistai 9. toukokuuta 2017 Valeäiti 12 Kommenttia

Joskus sitä käy niin, että ajattelee jättävänsä koko kirjoitushomman sellaisiin hetkiin kun arvelee että timanttista on tulossa. Ja sitten kuitenkin päätyy julkaisemaan tämän. 

Tämä on kaikki Rimpuilevan Mamman syytä, niin kuin tavallista. Kaikki hulluuteni tuntuvat liittyvän siihen ihanan hulluun muikkeliin. Se lähti ekaan podcast-jaksoon kysymättä vieraaksi ja nyt se haastoi julkaisemaan omat FB profiilikuvat kymmeneltä vuodelta, yksi per vuosi. 


O M G. Mun MP on että SOS. Aloitamme parhaasta: 

2007: Chicks eating burgers eyes half-closed



Haluan korostaa että tämä kuva löytyi profiilikuvakansiosta kahdesti. Yksi kerta ei riittänyt. Mitään muuta en osaa tästä kuvasta kertoa. En tiedä miksi se on ollut mielestäni hyvä, hauska, sarkastinen tai....en tiedä, en. Kovin yllättäen, myöskään yleisö ei ole tälle lämmennyt. Vaikka laitoin sen hei kaksi kertaa, kamoon!

2008: Chicks trying to look sexy end up scary 



Oikeastaan en tiedä mitä siinä yritin. Mutta kovat on meikit ja otsis. Muistelisin että tähän liittyy risteily jonka nimi on Perinteinen IsoKänni eli PeIsKä. Onpa kumma. 

2009: Chicks pretending like they've chilled the fuck down



No kukas se on siinä niin eteerisenä menossa naimisiin, katseessaan pelkkää toivetta tulevasta ja lupauksia ihanasta elämästä! Ai että. Hyvä minä. Se on hienoa että osaat unelmoida. 

2010: Chicks thinking they gonna blow up soon and then kill you



Laskettu aika kahden viikon päässä. Ykkönen veteli vielä neljä viikkoa tossa pallossaan. Huomaa vähän vähemmän eteerinen katse, vähän vähemmän toivoa ja pikkaisen enemmän pulleaa rakkoa ja kivistäviä liitoskipuja. Oi niitä aikoja. 

2011: Chicks showing off them biceps thinking they cool



Oli vauva, oli vähän väsymystä. Oli paljon kantelemista ja aika vähän syömistä. Ykkönen oli ensimmäistä kertaa mekossa ja minä päätin näyttää maailmalle kuinka ihastuttavan tikissä kunnossa olen, kiitos univelan, ahdistuksen ja syömisen hankaluuden. Lähdin hakemaan eteerisen suloista kuvaa ja lapsi ei päästänyt korusta millään irti. 

2012: Chicks hitting them rough times shitty hair and them kids screaming, thinking they never gonna fucking make it with no fucking idea how to do this shit and still being pretty damn happy (sort of)


Mökkeily. Ihmisen parasta aikaa. Myöskin: herranjumala, vasta viime vuonna niitä oli yksi. Oikeasti kuitenkin tässä hetkessä myös aika fiiliksissä (muissa hetkissä ei niinkään tällä reissulla).

2013: Chicks putting on a fake stache thinking they so fucking funny


Hassuttelu best. Puuttuu enää hassu lakki. Ei, korjaan, se oli myös tämän vuoden saldoissa. Valitsin viikset.

2014: Chicks ditching kids and thinking they look ok now but forget they have them damn black things under eyes and they look like they nekked



Mallorca, Teneriffa tai joku sen kaltainen. Matka ilman miestä, ainoa kuva itsestä yhden käden selfie heppatalutuksen keskeltä. Kuitenkin ilmeisesti riittävän kova profiilikuvaksi, vaikka antaa ymmärtää olevansa kropattu nakukuvasta.

2015: Chicks just being happy chicks


Kahden viikon Kalifornian reissulla viimeisen päivän vikat tunnit ja vihdoin kesäkelit. Muijat oli iloisia.

2016: Chicks pretending they got their shit together but really they cry all day all night



Iloiselta se näyttää, mutta muistelisin itkeneeni aika rajusti näissä vaatteissa. Paha vuosi aluillaan. Ahdistukset ja masennukset matkalla pinnalle, oh joy. Ihan nätti flika kuitenkin! 

2017: Chicks laughing for realz 



Ai että. 2017. Paras vuosi sitten vuoden 2014. Hommat etenee, nainen hymyilee ja mielen koukerot alkaa tuntua ymmärrettäviltä. Tältä mä näytän, tämä minä olen. Kuva podcastin kuvituskuvasessiosta, hymy aidosta ilosta ja tukka ihan kummallisesti mutta sellasta se nyt sit on. 

Mitä helmiä sun arkistoista löytyy? 

Joskus sitä käy niin, että ajattelee jättävänsä koko kirjoitushomman sellaisiin hetkiin kun arvelee että timanttista on tulossa. Ja sitten ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Erakkoja, parisuhteen saloja ja sinkkumutseja

maanantai 8. toukokuuta 2017 Valeäiti 2 Kommenttia

Huomatessani perjantaina että voit on vähän vähissä, pidin huomaamattani pienen tauon somesta. En mitään dramaattista enkä tarkoin harkittua, mutta sillä lailla terveen sokeriaddiktin tavoin vähensin kun sokeri alkoi tuntua hampaissa pahalta.

Te ette ehkä ehtineet edes huomata mitään, eikä ollut tarpeenkaan. Mulle tämä kolmen ja puolen vuorokauden hiljaisuus tuntui tosi pitkältä. Erakoitumiselta.


Erakoitumisen fiilis johtuu siitä, että olen jotenkin ylivireystiloissani ajautunut ihan maaniseen päivityspakkoon. Ajattelin, että blogia on pakko päivittää joka päivä su-to välillä eli juttuja on kirjoitettava läpi viikonlopun (juu ei ole). Että jokaisesta podcast-jaksosta on pakko kirjoittaa sen julkaisun iltana (ehei). Että Instassa pitäisi olla jotain timanttista ainakin kerran kahdessa päivässä, ja FB statuksia nyt vähintään pitää olla jos ei muuta (eih eih eih).

Niinpä. Poskettoman hullua.

En minäkään tiedä mistä tuo ajatusmalli tuli, mutta nyt se on poissa. Hetkellisesti. Löysin taas sellaisen tolkun ihmisen sisältäni, joka käy töissä, juttelee lasten kanssa, syö ystävien tekemää törkyhyvää ruokaa ja käy ehkä lenkilläkin eikä koe pakonomaista tarvetta kertoa näistä jokaisesta heti paikalla tai ehkä ollenkaan nettiin.

Oli ihanaa. On edelleen ihanaa. Löysin myös tämän tärkeimmän taas sieltä tavoitekerrosten alta: Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu. Kun tekee mieli sanoa jotain, kun haluan kirjoittaa jotain itselleni muistiin, enkä tykkäysten perässä.

Sillä myönnettävä se on; sitähän tämä kaikki on. Pitäisi saada parempaa, kovempaa, enemmän ja isompaa! Peukkuja ja kommentteja! Enemmän tykkäyksiä FB-sivulle (melkein yli haamurajan 2000 mutta kuka niitä laskee), enemmän sivulatauksia, missä seuraava viraali! Ei siksi että sillä olisi yhtään mitään helvetin arvoa mulle, vaan siksi että kun jotain ryhdyn tekemään, se pitää tehdä kunnolla. Ehkä jopa paremmin kuin muut.

Tiedän, tiedän. Olen Kreisibitch83.

No mutta, tästä on suunta vain ylöspäin. Sain mm. salilla suuren ahaa-elämyksen, josta ajattelin sitten kirjoittavani oikein pitkän tekstin. Ajattelin että hyvin kirjoitetusti siitä voisi tulla oikeinkin hyvä ja vaikka viraaliksi lähtevä teksti. En jaksa, ketä kiinnostaa. Kerron sen lyhyesti (sen sijaan tämä koko postaus alkaa olla jo kaikkien sääntöjen vastainen sekä mitassaan että laadussa. Fuck this diem myös).

Valeäidin vinkki parisuhteeseen: "Jaa se puolisolle"

Kun näet jotain hauskaa jaettavaa Facebookissa tai keksit jotain nasevaa joka sopisi hyvin Twitteriin, älä ota kännykkää käteen. Älä "jaa" yhtään missään. Kerro se hauska juttusi mieluummin puolisolle. Kummastele hänelle mitä outo tyyppi salilla teki, kerro kuinka mielenkiintoisen artikkelin luit tänään ja kuvaile miten siistin näyn näit tuolla lenkilläsi. Puolisolta saatu hehe, wau! tai aijaa? voittaa milloin tahansa sata virtuaalipeukkua ja saattaa aiheuttaa livekeskustelua. Saattaa jopa pelastaa kännyköihin valuneen parisuhteen.

Tosin, kerroin sitten omien oppieni mukaisesti tämän timantin Insinöörille, eikä sitä kamalasti kiinnostanut. Kävi vain puhumaan jotain veroilmoituksesta.

Menen siis tekemään sitä.

Toivotaan, että keksin taas paljon juttuja joista kirjoittaa, koska kirjoittaminen on edelleen ihanaa. Ja hei jos toivomaan lähdetään, niin menkää kuitenkin kuuntelemaan viime viikon podcast-jakso, jossa maailman ihanin Tiina kertoo minkälaista on olla äiti ja sinkku. Både och. Se oli ihan sikahyvä jakso sekin.

Laitan sen tähän alle vähän niin kuin kokeeksi. Ja kirjoitan siitä sen standardieni mukaisen julkaisun sitten myöhemmin. (Jos jaksan).



Huomatessani perjantaina että voit on vähän vähissä , pidin huomaamattani pienen tauon somesta. En mitään dramaattista enkä tarkoin harkittu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Antakaa lisää voita tai vähemmän leipää

torstai 4. toukokuuta 2017 Valeäiti 6 Kommenttia

"I feel thin, sort of stretched,
like butter scraped over too much bread."
Bilbo Baggins. 

Ollaan syvällä. Lainaan elokuvahahmoa, toista kaltaistani hobittia. Mutta kun se lause jäi jo silloin vuonna 2001 päähän. Että tuoltahan se juuri tuntuu! Voiraukka. Sitä vaan raavitaan ja raavitaan, eikä silti riitä. 

Minä olen nyt taas se oman elämäni voi, oma elämäni on se leipä. Iso leipä. Kaikki on ihanaa ja innostavaa, mutta kaikkea on liikaa. Alan tunnistaa taas niitä oireita, joissa venytän itseäni ihan turhaan koko leivän päälle. 

Tällä kierroksella osaan onneksi pysähtyä ja miettiä mistä se johtuu. Ei ole vaikea keksiä syitä: 

1. Olen päivätöissä. Ihan täyspäiväisesti. En tunnu tekevän siellä juuri mitään. 

2. Sen lisäksi käytän 1-3h päivässä blogiin ja podcastiin, vaikka en tekisi juuri mitään.

3. Istun erään yrityksen hallituksessa. En tee sen eteen juuri mitään. 

4. Istun erään hankkeen ohjausryhmässä. En tee sen eteen juuri mitään, vaikka perääni kysellään jo sähköpostilla. 

5. Rakennutan taloa. Tämän eteen en todellakaan tee yhtään mitään, kaikki kunnia Insinöörille. 

6. Asun jossain. En tee sen eteen mitään. Pyykit lentää lattialle sängyltä joka ilta, kunnes ne puetaan sieltä päälle tai laitetaan takaisin pyykkiin (lattia ei yllättäen ole kovin puhdas). 

7. Minulla on lapsia, kai joku mieskin. Heitä pitää rakastaa ja hoivata. Nähdä ja koskettaa. Tässä pysyn juuri ja juuri perässä. 

8. Minulla on surkea selkä, jota pitäisi hoitaa. Päivittäin. En tee sen eteen juuri mitään. 

Ihan selkeä voi-syndrooma. Liikaa hommia, ja kaikista huono omatunto koska yhdenkään eteen en tee juuri mitään. Todellisuudessa teen ihan helvetisti koko ajan. En vain osaa ajatella tekeväni yhdessäkään asiassa tarpeeksi. Huokailen päivittäin työlistojani, saamattomuuttani ja tulevia kiireitä. Nukun huonosti, syön huonommin, en liiku ollenkaan ja kaipaan aktiivisesti passiivista hömppäaikaa.

Kaikki listan asiat ovat pieniä, mutta tuntuvat isoilta. Yhdessä ne ovat valtava ruuhka, tuke omassa hyvinvoinnissani. Päivässä ei kirjaimellisesti juuri nyt ole ylimääräisiä tunteja. Yhden kaverikyläilyn järkkääminen on liikaa. Yksi podcast jakso on liikaa. Työmatkan pituus on liikaa. Koko kalenteri romahtaa kaikesta yli puolen tunnin hommasta. 

Katson listaa uudestaan. Tunnistan asiat, joista saan iloa. Mitä teen silloin kun aikaa ei ole, kurkkua kuristaa ja väsyneet silmät meinaavat vähän tirauttaa? 7,2,5,1. Tässä järjestyksessä, vaikka ne tulivat ulos näppikseltä ihan toisessa järjestyksessä. Näille raivaan aikaa N Y T. Nämä asiat paremmin hoitamalla ratkeaa myös kohta 8. Muille kohdille saattaa kohta lähteä ystävällinen, mutta päättäväinen erokirje. Laitan siihen kuvitukseksi tämän saman upeasti kuvitetun lainauksen: 



Antakaa anteeksi. 

"I feel thin, sort of stretched, like butter scraped over too much bread." Bilbo Baggins.  Ollaan syvällä. Lainaan elokuvah...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Leffatähtijalat helposti (teille, mulle ei)

keskiviikko 3. toukokuuta 2017 Valeäiti 10 Kommenttia


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Orkla 

Orkla pyysi testaamaan Salvequick-kuorintasukkiaan ja kertomaan sitten teille, miten kauniit jalat tuli. Minulla on kaksi tunnustusta:

1. Olin testannut sukkia jo aiemmin blogimainonnan uhrina.

2. Jalkani eivät ole (silti) kauniit.

Viimeisestä ei voi näitä viattomia sukkia syyttää lainkaan. Ne tekevät kyllä tehtävänsä! Tälläkin hetkellä kantapäissäni kihelmöi taannoisen sukkasetin jälkeen ihanasti ja voin oikein tuntea marmoria kovemman, ihoksi kutsutun panssarin antavan periksi hapon voimalle.

Sileää jalkaa on siis taas tulossa, sopivasti kesää vasten. Mutta kun jalkani vain ovat ihan todella rumat, olivat ne sitten sileät tai eivät. Ei sille voi hienoinkaan pussukka mitään.

Sain jalkageeneissä huonon jaon. Ensinnäkin, ne ovat kokoa 41. Lisäksi ne ovat leveät. Pottuvarpaat sojottavat ylöspäin ja kynnet kasvavat jotenkin aina väärin, puhkoen kaikki kengät ja sukat kärjistään. Varpaissa kasvaa karvaa. Se on kuulemma terveyden merkki mutta on se myös helvetin pitkän sukkakauden merkki (Anteeksi, unohdin: tässä tekstissä ei saanut ällöttää lukijoita.)

Sileät tai ei, en minä niistä ala teille kuvia ottamaan. Tämä saa riittää:

video


Teksti pyydettiin kuitenkin kuvittamaan kauniilla jaloilla, joten olkaa hyvät:



Veikkaan kysymättä että kuvan jalat saattavat olla kuorintasukkien ystäviä. Ei kiireinen jalkamalli ehdi jalkahoidoissa käymään.

Sen kyllä sanon sinulle, senkin onnetar, että jos sinun jalkasi ovat sellaiset normaalimmat sirot kolmekasit suorilla kynsillä ja karvattomilla varpailla, näillä sukilla saat niistä vaivatta tosi kauniit. Siitä vaan rapiseva pussukka jalkaan, nokka kohti hyvää leffaa, koipien pesu ja odottelemaan. Parin viikon sisällä kaikki turha kama rapisee jaloistasi pois ihan itsestään ja sinulla on taas leffatähtijalat.

Minä sen sijaan jonotan paikkaa statistina seuraavaan Hobitti-leffaan. Nähdään.

Sata nopeinta saa itselleen testiin nämä samat alla näkyvät suhinapussukat (oikealta nimeltään kuorintasukat ja OVH noin 22€), tästä linkistä voit ilmoittautua testaajaksi.

Aurinko paljastaa kantapäät ihan just. Valmistaudu.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Orkla   Orkla pyysi testaamaan Salvequick-kuorintasukkiaan ja kertomaan sitten teille, miten kauniit jalat tuli....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Rakentamisen 5 rumaa ja 1 kaunis

maanantai 1. toukokuuta 2017 Valeäiti 13 Kommenttia

Tämä kivi. Siitä ei tiedä mahtuuko se, toimiiko visuaalisesti, mitä pois vienti maksaisi tai pystyykö siirtää. AAAARGH.

Talon rakentamisessa on paskinta: 

1. Epävarmuus ja riskit

Välillä tuntuu että tämä talo on kuin mikrokokoinen Länsimetro. Kaikki on kallista, epävarmaa ja riskipitoista. Juuri kun uskot johonkin, se osoittautuu vääräksi luuloksi. Paraskaan urakoitsija ei osaa sanoa, mitä kalliolle tapahtuu kun sitä lähdetään louhimaan. Kukaan ei voi ennustaa, miten naapurit suhtautuvat hankkeeseen tai sataako koko heinäkuun vettä. Jokaisen nurkan takana on uusi uhka, joka voi viivästyttää hanketta kuukaudella ja / tai maksaa kymppitonnin. Kun takaajana ei ole veronmaksajat, nousevat kustannukset tuntuu törkeän pahalta. Onko tähän lopulta varaa, tuleeko tästä hyvä?


2. Tuhat päätöstä - ilman tietoa

Minkä väristen on oltava ikkunan karmien? Entäs sieltä alumiinikarmin toiselta puolelta? Minkä muotoiset pistorasiat haluatte? Montako? Mihin? Minkälainen ilmastointijärjestelmä? Sanotaan, että rakennusprojektin mukana tulee tuhat päätöstä. Veikkaan ettei se riitä. Suurin osa päätöksistä on mahdottomia tehdä: niiden kustannusvaikutus ei ole tiedossa, et osaa visualisoida lopputulosta (tämä on mulle yksittäinen pahin! En vain pysty ymmärtää miltä joku karmi näyttää) tai jo tehty päätös pitää pyörtää koska naapuri valittaa, kirvesmies sanoo ettei pysty tai haluttua materiaalia valmistaakin vain yksi kääpiö Kirgisiassa salaisella taikasauvalla. Ja se kääpiö on kipeänä.

3. Kusetetaanko meitä?

Ikuinen ilmassa leijuva uhka. Vaikka miten tarkkailet tyyppejä ja haluat luottaa vaistoihisi, aina jostain kuulee yhtäkkiä niitä tarinoita. Työmiehet lähti lomalle. Ikkunoita ei asennettu. Kamat pöllittiin. Joku meni konkkaan. Seinät on tehty vinoon. Ei vaan seinät olikin suorat ja sisätyömiehet yrittää kusettaa teitä. Meille ei ole vielä ehtinyt tapahtua mitään, mutta se pelko painaa päätä. Tämä bisnes on niin läpimätä, että kaltaistemme naiivien ja tunnollisten ihmisten tekee välillä aika pahaa.


4. Täyttä ruuhkaa - eri kaistoilla 

Toisella pyörii päässä ilmastoinnin järjestäminen, välipohjan eristys ja UYW vai UYS. Toinen murehtii kaappitilan riittämistä, päiväkotipaikkoja ja huomisen ruokaa. Kukaan ei siivoa, joku käy tontilla ja ruokavaliossa on ihan liikaa tilattua pizzaa. Ai niin ja ne työtkin vielä. Tiukimpina viikkoina eletään kahdessa eri kuplassa, joista kumpikaan ei osaa purkaa toiselle omia tuntojaan.

On päiviä, jolloin kumpikin vain kiukuttelee toiselle ja makuuhuoneessa soi Fifty shades of "ei".  (kunnes tulee tämän tekstin viimeinen kohta ja kaikki ovet aukeavat).

5. Lopputulos on silti arpapeliä

Talo suunnitellaan ja rakennetaan pitkälti paperilla. Vaikka 3D-mallinnokset ovat nykyään ihan hyviä, et millään saa niihin oikeita sävyjä, tilan tuntua, valon suuntaa. Ajattele, että shoppaisit itsellesi netistä omakotitalovaatteen. Paitsi että ostat asukokonaisuuden kaikki osat eri verkkokaupasta. Siinä on sitten hyvä postipaketin edessä miettiä, tuliko sopivat rintsikat ja farkut.

Talon rakentamisessa on parasta: 





1. Ne hetket, kun jotain nytkähtää eteenpäin. 

Sellainen oli viime viikolla kun ME SAATIIN RAKENNUSLUPA! Puolitoista vuotta odottanut Möttönen pääsi vihdoin pannastaan ja pääsi suoraan tonttimaljoihin. Kreisiä, tästä se oikeasti nyt alkaa.

(ehkä me vielä hetki jaksetaan.)

Tämä kivi. Siitä ei tiedä mahtuuko se, toimiiko visuaalisesti, mitä pois vienti maksaisi tai pystyykö siirtää. AAAARGH. Talon rakenta...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lapset netissä - kuka on pahin uhka?

torstai 27. huhtikuuta 2017 Valeäiti 21 Kommenttia

Lapset netissä. Ihan älyttömän vaikea aihe. Saako lapsesta kertoa netissä? Saako lapsen kuvia julkaista? 

Suoraan sanottua en oikein tiedä, vaikka olenkin oman valintani tehnyt.

Olen kirjoittanut reilu viisi vuotta blogia, jonka inspiraationa, keskipisteenä ja aika usein huumorin aiheena ovat lapseni. Ykkönen ja Kakkonen, kuten heitä olen alusta asti kutsunut. Blogin alkaessa Ykkönen oli vuoden ja kolme kuukautta vanha, Kakkonen oli vasta tulossa. Heiltä ei voinut kysyä, onko blogi ok. Tein siis lapseni puolesta ison päätöksen: osa elämästäsi menee nyt nettiin. 

Päätin melko alussa jättää tunnistettavat kasvokuvat pois. Alusta asti oli myös selvää, etten puhu lapsista oikeilla nimillään. Mitä vanhemmaksi lapset ovat kasvaneet, sitä vähemmän olen täällä kertonut heidän yksityisiä asioitaan. Sellaisia, joita tiedän etteivät he itse haluaisi muille kertoa.

Silti olen pääosin sitä mieltä, että lasten viemisestä nettiin ollaan vähän turhan tiukkapipoisia. Osittain keskustelu tuntuu jääneen aikaan, jolloin me itse olimme lapsia. Maailma muuttuu, media muuttuu, median tekijät muuttuu.

Ykkönen aka Pihlaja tekee toista omaa videotaan omalle tube-kanavalleen.
On selvää, että vanhempi tekee lapsen puolesta päätöksen yksityisyyden raottamisesta verkossa. Vanhempi tekee toki monta muutakin päätöstä lapsen puolesta: Miten pukeudutaan, mitä syödään ja keitä tavataan vapaa-ajalla. 

Netissä on kuitenkin yksi tosi nihkeä puoli: kaikki sinne laitettu on siellä aina. Emmekä voi koskaan ennustaa, miten joku viattomalta tai söpöltä tuntunut asia voi kääntyä myöhemmin elämässä, vaikka kiusaajan käsissä. Kiusaajaksi lasken tässä muuten sekä koulun pihalla tapahtuvan, että keskustelupalstoilla tapahtuvan ilkeilyn.

Mutta emme voi kiusaamiselta muutenkaan suojautua, paitsi kasvattamalla lapsiamme paremmin, niin että he eivät kiusaa. 

Tästä kirjoitti hienosti vastikään Minttu, jonka blogissa lapset esiintyvät sekä nimillään että kasvoillaan.
"Kaikista useiten kuulemani argumentti tapaani toimia vastaan on se, että lasta saatetaan myöhemmin kiusata. Kiusata siis siksi että hänestä on jotain tietoa tai kuvia netissä. Jos näin tapahtuu niin sehän tottakai aivan väärin, mutta oletus siitä että näin tulisi tapahtumaan on mielestäni myös aika hullunkurinen. Meillä aikuisilla on suuri vastuu kasvattaa lapsemme niin ettei ketään kiusata. Paras tapa siihen on usein esimerkki. Yrittäessäni etsiä vanhaa postaustani tästä samasta aiheesta, törmäsin aika moneen keskusteluun, jossa meitä lapsiemme henkilöllisyyden paljastavia bloggaajia arvosteltiin ja haukuttiin aika rankalla kädellä. Suurin osa tekstistä oli täysin asiattomia. Ja samaan hengenvetoon kuitenkin kauhisteltiin sitä, miten meidän lapsiamme tullaan sitten joskus kiusaamaan. Niin kai, jos vanhempien esimerkki on tuo."
Myös Minityylin Sari pohti lasten roolia verkon käyttäjinä ja sisällöntuottajina (halusivat he sitä tai eivät) erittäin tarkkanäköisesti omassa blogissaan. Tässä kiteytyy se, mitä minäkin ajattelen lapsista netissä:
"Lapset kasvavat sosiaalisen median käyttäjiksi pienestä saakka, ja se, että hyvin pieni osa heidän lapsuuttaan on jo tallentunut verkkoon, ei ole pelkästään uhka, vaan myös ilon ja ylpeyden aihe. Eikä tämä tarkoita sitä, että voisimme jakaa lapsistamme mitä tahansa yksityistä tietoa, jollaista emme jakaisi itsestämme. Meillä vanhemmilla on vastuu ja velvollisuus kasvattaa lapsemme myös tähän some- ja datamaailmaan, jota emme itsekään täysin hallitse. Se vaatii opettelemista ja aikaa. Jaksammeko? Osaammeko?"
Sain pienen vilauksen Sarin fiksuista ajatuksista jo pari kuukautta sitten kaljatuopposen ääressä. Vertailimme blogiporukalla kuka kertoo mitäkin lapsistaan omassa blogissaan. Sarin keskusteluun lisäämä näkökulma sai minun podcast-nenäni heti havahtumaan. Sari sanoi, että hänen lapsensa (9 & 16v) ja heidän kaverinsa eivät pidä blogeissa ja muualla somessa näkymistä pahana asiana. Päinvastoin, he suorastaan odottavat sitä.  (Asia referoituna noin suunnilleen, kaljoja oli juotu silloin jo muutama joten havainnointikykyni ja muistini saattavat yhtäaikaisesti pettää).

Pyysin siltä istumalta Saria avaamaan ajatuksiaan kanssani Valeäidin Nauhoituksiin. Sen puolen tunnin jutustelun jälkeen itselläni oli valtavan helpottunut olo: Sarin omien kokemusten perusteella tämän hetken teinit ja lapset tuntuvat olevan erittäin fine netissä olemisen kanssa. Se on tavallista, tylsää ja ehkä jopa vähän oletettua.

Yksi suurempi huoli keskustelun aikana nousi kuitenkin esiin. Lapset netissä. Siis lapset itse netissä, aktiivisina käyttäjinä. Mitä he siellä tekevät, kenen kanssa keskustelevat, mitä kuvia laittavat ihan itse itsestään?

Juuri nyt uskon, että mammablogia suurempi uhka lapsen netti-identiteetille on lapsi itse. Meidän vanhempien vastuulla on toki miettiä tarkkaan, mitä lapsistamme nettiin kerromme. Mutta vielä suurempi vastuu meillä on mediakasvattajina ja esiliinoina, tosi monen vuoden ajan. Vanhemman tehtävä on suojella lapsen yksityisyyttä, ja se pätee myös lapsen itse tekemiin asioihin.

Alla Sarin ja minun jutustelua aiheesta. Puolituntinen, joka sai ainakin mut miettimään asioita vielä vähän toiselta kantilta. Muuttuiko joku ajatus sulla?

Jaksoon pääset tästä tai alta klikkaamalla.



Ps. Ykkönen ja Kakkonen istuivat koko tämän tekstin kirjoittamisen ajan sylissä ja lukivat sitä samalla. Mikä mahtava tilaisuus mediakasvatukseen!

Lapset netissä . Ihan älyttömän vaikea aihe. Saako lapsesta kertoa netissä? Saako lapsen kuvia julkaista?  Suoraan sanottua en oikein t...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Menovinkki: Rush trampoliinipuiston Naperopomppu

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017 Valeäiti 2 Kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rush Trampoliinipuisto


Muistatteko, mitä meidän pieni Robin teki siellä sirkuskoulussa aikanaan? Hyppi trampoliinilla. Pelkästään. Jonotti vartin omaa vuoroaan, pomppi kaksi minuuttia frontsideollieeee huutaen ja palasi sitten jonoon.

Oli muuten hyvin investoitu harrasteraha se.

No, nyt on löytynyt paikka, jossa Kakkosen kanssa saa niin sanotusti rahalle vastinetta. Rush trampoliinipuisto on juuri sitä, miltä kuulostaakin. Lähes pelkkää trampoliinia silmän kantamattomiin, ja niiden välillä kiireessä juokseva tramppalover12. Kun jokaiseen pitäisi ehtiä.

Viime perjantaina me ehdittiin juosta vihdoin koko puiston kaikki trampat läpi. Päiväkoti oli kiinni, joten otettiin ilo irti arkivapaastamme ja käytiin tutustumassa Rushin uuteen Naperopomppuun, jossa koko puisto on varattu puolentoista tunnin ajaksi vain alle kouluikäisille.

Konsepti oli aivan mahtava!






Puistossa oli ihanasti tilaa, eikä tarvinnut pelätä että pieni Robin juoksee jonkun isomman lapsen tuplatriplavoltin alle innoissaan. Kaiuttimista raikui (ja välillä vähän särisi) lastenmusa ja ilokseni vanhat Disney-klassikot (jos näit jonkun laulavan Hakuna Matataa ja eläytyvän Let it Gohon polttopallokentän korkeimmassa kohdassa lasten odottaessa kärsivällisesti sitä heittoa, se en ollut minä).

Siellä me upouusissa tahmasukissamme sitten pompittiin niin että aivot tärisi. Tai siis minä instailin ja Rushin Petteri pelasi lasten kanssa polttopalloa. Puistossa oli toki paljon muutakin kuin tramppoja: vaahtomuovimonttuja, koripallomeininkejä ja jotain joka näytti lähinnä Gladiaattorien radalta.



Aikaa touhuiluun oli varattu se puolitoista tuntia, mutta noin 50 minuutin kohdalla tyypit alkoi näyttää tältä:



Suunnilleen näissä kohdin Ykkönen pyysi multa vienosti että voitaisko me jo lähteä kotiin. Pakkasin kaksi hikistä, punaista, väsynyttä ja kaikin puolin onnellista tyyppiä takapenkille ja mietin kateellisena, että olisin minäkin kyllä pomppinut, jollei olisi tämä selkä. Ja nämä synnyttäneet sisuskalut.

Ei siitä sen enempää.



Jos sulla on tulevana perjantaina aamupäivällä aikaa, kotona energisiä lapsia ja lantionlihaksissa voimaa, pakkaahan koko konkkaronkka pienelle retkelle Pitäjänmäkeen!

Tämän viikon perjantain (28.4.) Naperopomppuun saat liput -20% alennuksella kun kerrot superyllättävän ja salaisen koodin "valeäiti" verkkokaupassa lippuja ostaessasi (koodia kysytään vaiheessa 3).

Naperopompun lippujen hinta normaalisti 7€/1h tai 10€/1,5h / hlö (Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi) + pakolliset Rush-sukat 3€ /hlö.

Kaksi viimeistä kuvaa by Jukka Kiistala, editointi minun.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rush Trampoliinipuisto Muistatteko, mitä meidän pieni Robin teki siellä sirkuskoulussa aikanaan? Hyppi trampolii...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.