Miten tulot ja menot tasataan yrittäjäperheessä?

tiistai 6. joulukuuta 2016 Valeäiti 70 Kommenttia


Meillä on aina ollut Insinöörin kanssa mielestäni mutkaton suhtautuminen rahaan osana parisuhdettamme. Avasimme yhteisen tilin seurusteltuamme kolme kuukautta. Sille annettiin nimeksi "ruokatili", koska emme halunneet vertailla kauppakuitteja ja kiistellä kumpi on raahannut ruokaa kotiin useammin. Tai kumpi syö enemmän. Otimme yhteisen tilin, joka maksoi kaiken jääkaappiimme päätyvän. Toimi, ei riitoja!

Kymmenen vuoden ajan homma on ollut aina hyvin selvä. Kummallakin on omat tilit ja rahat, mutta meillä on myös se yhteinen ruokatili, johon menee kummaltakin iso könttä joka kuussa. Sieltä maksetaan nyt maitojen lisäksi lasten toppahaalarit, yhteiset lomamatkat, uudet telkkarit ja lukuisat Pikkujätti-käynnit. Jos (ja kun) jossain kuussa menoja on yllättävän paljon, kumpikin laittaa yhtä paljon lisää tilille.

Myös äitiysloman aikana jako oli helppo: meillä oli melkein eurolleen samat palkat ja yhteinen syy tulojen menetykseen. Insinööri tilitti minulle kuukausittain sen verran rahaa, että molempien tulotasosta lähti eurolleen yhtä paljon rahaa. Äärimmäisen tasavertaista siis.

Nyt kaikki on toisin. Ekaa kertaa ikinä tulotasomme on jyrkästi erilainen. Insinööri nauttii edelleen vakaata palkkaa bonuksineen, minä saan silloin tällöin jotain, välillä en ehkä mitään. Ja tällä kertaa syynä ei ole kaksi minuuttia onnea lakanoiden välissä vaan ihan minun oma valintani ottaa ja hypätä, tavoitella jotain suurempaa.

Miten silloin jaetaan talouden rahat? Onkohan tässä edessä ongelma?


Ensimmäinen osa ongelmaa paljastui eilen, kun kävi ilmi että olimme unohtaneet käydä tästä keskustelun. Minä olin ajatellut, että voin mennä hetken vaikka palkatta, koska Insinöörillä on hyvä palkka ja voi sieltä tukea meitä. Insinööri oli ajatellut, että minä voin välillä olla palkatta, koska mulla on kohtuulliset säästöt, joita voin syödä pois.

Aika eri. Toisessa vaihtoehdossa ollaan liemessä yhdessä, toisessa minä maksan yrittäjän vapaudesta. No, rahat puoliksi taas vaan, eikö? Kyllä, mutta entäs jos päädyn viiden vuoden ankaralla työllä kasvattamaan ison yrityksen, josta saan paljon hyvää - mitä jos päädyn tulouttamaan tästä investoinnista vaikka satoja tuhansia euroja? Tilitänkö siitä sitten puolet Insinöörille? Maksaisinko sillä talolainan pois, vaikka Insinööri omistaisi siitä sitten puolet?

Tai entä jos käteen jääkin pyöreä nolla? Kuka siitä on maksanut lunnaat ja millä jakoperiaatteilla?

En tiedä.

Kysymyksiä on sata muutakin: Mistä voisimme karsia, miten verot mahtaa mennä, kuinka paljon pitää tienata että on varaa kampaajaan, montako kuukautta näin voi mennä, onko rahaa mennä lomalle, pitäisiköhän meillä olla avioehto, milloin pitää hakea duuniin jos tämä ei toimi, mikä on mun eläke? 

Hirveän vähän vastauksia toistaiseksi. "Päivä kerrallaan" ei myöskään ole ihan oikea asenne kun tässä pitäisi kerrankin olla vähän kauemmas katsova. Onko teillä siellä valmiita vastauksia tai kokemuksia?

Meillä on aina ollut Insinöörin kanssa mielestäni mutkaton suhtautuminen rahaan osana parisuhdettamme. Avasimme yhteisen tilin seurustel...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

70 kommenttia :

  1. Hyvää pohdintaa! Mulla ei ole välttämättä oikeaa vastausta, mutta näkemys on :D
    Jos sun puoliso antaisi palkastaan sulle vaikka viidenneksen sun työsuhteessa tienaamastasi palkasta sanotaan vaikka seuraavan parin vuoden aikana. Kaupantekijänä sä annat sille viidenneksen sun omistamista yhtiösi osakkeista kahden vuoden kuluttua - jos yhtiö on pärjännyt, sun mies on tehnyt hyvän sijoituksen. Jos kävisi niin että se ei ole pärjännyt, sun mies ei kuitenkaan menetä rahallisesti paljoa. Eräänlainen optio-ohjelma siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohoo mikä bisnesmuija - miten mulle ei tullut mieleenkään! Ihan loistava ehdotus, laitan heti pitch deckin insinöörille menemään :D :D

      Poista
  2. Kiinteän omaisuuden pitää olla 50/50, jottei tule epäselvyyksiä, jos ero sattuisi tulemaan. Samasta syystä kummallakin on syytä olla omaa rahaa omalla tilillä. Muuten kaikki yhteiset kustannukset maksaa se, jolla sillä hetkellä sattuu olemaan rahaa. Jos toisella on enemmän, se maksaa yhteisiä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tossa "kummalla sattuu olemaan" piilee juuri riitojen vaara: Mulla on melkein aina vähemmän rahaa kuin Insinöörillä koska kulutan vaan enemmän vaatteisiin ja kampaajaan jne: Miksi sen pitäisi sitten maksaa enemmän yhteisiä vaan sen takia että mä olen jo käyttänyt omiani omiin juttuihin? Mutta muuten olen samaa mieltä; kaikki 50/50 selvyyksien vuoksi.

      Poista
  3. Meillä kumpikin on yrittäjiä. Mun bisnes on pieni, vähäriskinen ja vakaatuloinen (olen ammatinharjoittaja lääkäri). Mies päätti 3-4v sitten laajentaa omaansa isommalla riskillä mutta myös toki isommilla tuotto-odotuksilla (perusti oman hammaslääkäriaseman). Oli ihan selvää, että hän maksaa suurista menoista puolet omista säästöistään. Jos miehen firma joskus tuottaisi hillittömästi ja hän haluaisi käyttää rahat esim asunnon ostoon perheelle, niin toki asunto olisi sitten hänen nimissään.

    Maksathan itsellesi YELiä. Ei siksi, että saisit joskus eläkettä (tod näk et saa), vaan siksi, että jos sairastut vakavasti esim syöpä tai solisluunmurtuma, niin saat kelan tuloihin sidottua sairauspäivärahaa joka on riippuvainen YEL maksuista.

    T. Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en muuten maksa vielä. PItääkin hoitaa. Teillä on siis selkeästi omat rahat kummallakin?

      Poista
    2. A P U A tsekkasin just ton YELin...nyt mä ymmärrän miksi valitetaan tästä yrittäjän eläkemaksuista! MITVIT?? Täähän on ihan jäätävän kallista touhua!

      Poista
  4. Joo. Meillä on selkeästi omat rahat kummallakin. On myös avioehto, että eron sattuessa kumpikin pitää omat rahansa ja omistuksensa. Meille systeemi on toiminut hyvin. Sen mukaan eloa mitoitetaan kumman budjetti on tiukempi. Toki joustoakin löytyy. Kun minä halusin etelään lomalle mutta miehellä ei ollut siihen sinä vuonna varaa, niin maksoin huvin koko porukalle.

    T. Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vau, ootte edistyksellisiä! Me ollaan jotenkin luonteeltamme sellaisia että tosta etelänmatkasta sitten kuittailtaisiin myöhemmin. Että minähän maksoin silloin sen..

      Poista
  5. Meillä vähän sama tilanne ja kuitenkin eri. Selvästi edustan tässä enemmän sinun ajatteluasi, mutta olen puolestani maksumiehenä, jotta mies saisi olla aikaisempaa mielekkäämmässä työssä. Puolitoista vuotta sitten mies vaihtoi alaa, mikä tarkoitti osa-aikaisen aloitustason paikan ottamista ja samalla oikeasti todella pieniä tuloja. Mies viihtyy työssään ja perheenä meillä on kivempaa näin, mutta samalla talous on aika tiukalla, kun menot eivät juuri pienentyneet. Maksan suurimman osan perheen kuluista ja kun huomaan miehen tilin olevan tyhjillään, siirrän oma-aloitteisesti sinne lisää rahaa ja laitan vain viestin perään. Kyllähän tietysti itse vähän kärsin siitä, ettei raha-asioita voi hoitaa ihan niin kuin itse haluaisi, mutta jotenkin olen ajatellut, että perheessä se maksaa, joka pystyy. Jossain tilanteessa voisin itse olla opintovapaalla, työttömänä, pitkällä sairaslomalla tms., ja olettaisin silloin asian toimivan samalla periaatteella toisin päin.

    - Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä sulla koskaan tule vähän katkera olo? Tai jos miehen tili on tyhjentyny jonku kavereiden kanssa tehdyn reissun seurauksena, eikö tee mieli sanoa että älä tee tommosia reissuja niin rahat ei lopu? Ehkä se ei teekään, en tiedä :D Mut pelkään aina että se jollla on enemmän rahaa alkaa olla enemmän vallassa.

      Poista
    2. No kyllä varmasti katkeroituisin, jos mies alkaisi tyhjentää tiliä jollain omilla reissuilla. :D Hyvin säästeliäästi eletään jo kaikkien vaatemenojemme ym. suhteen tällä hetkellä ihan pakon sanelemana, ja isommista menoista sovitaan yhdessä. Mies maksaa asunto- ja autolainoista puolet, muuten sen, minkä pystyy, mutta varmasti suhteessa tuloihin ainakin saman kuin minä. Ja ehkä siis jotenkin olennaista minulle on juuri tuo maksujen suhteuttaminen tuloihin. Kun näkee, ettei toinen juuri mihinkään tuhlaile, ihan mielellään sille välillä vaikka farkut piffaa tekemättä siitä numeroa myöskään.

      - Riikka

      Poista
    3. Niin ehkä meidän tiukka tasajako johtuu siitä että ollaan tavallaan kumpikin aika kovia tuhlailemaan, tai tehdään sellaisia puolityhmiä ostopäätöksiä "koska teki mieli". Mä ehkä ostan joskus kalliimpia vaatteita tai ylipäänsä paljon, mies saattaa sitten yhtäkkiä päättää ostaa pyörän. Kumpikaan ei toisen päätöksiä aina ihan ymmärrä mutta tähän asti se on ollu ihan ok kun ne on olla aina omia rahoja joita tuhlataan :)

      Poista
  6. Heippa =) aikaisemmin meillä molemmilla oli omat rahat ja maksoimme ruoat 50/50 ja muut sitten 70/30, suhteutettuna tuohon tuloeroon. Minä vähemmän tienaavana maksoin isoista vähemmän ja rakas mieheke enemmän. Toisaalta itse hoidin mm. kaikki lastenvaate ostokset.. Nyt kuppi on kaatunut päälaelleen tietoisesti. Asumme ulkomailla mieheni työn vuoksi ja minä olen tällä hetkellä vailla kodin ulkopuolisia tuloja (mies siis siirtää rahaa minulle ja käytämme talouskuluihin paikallista tiliä). Puhukaa asioista - tai siis rahasta tai sen puutteesta. Moro

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenvaatteet, mun lemppariaihe! Ihan liian usein kuulen, että äidit ostaa ne kaikki. Se on ihan hemmetin iso menoerä, mulle sais aika paljon perustella miksi mä joutuisin maksamaan satasia tai jopa tuhansia vuodessa jostain asiasta, joka ei vain toista kiinnosta (tai mikä se syy onkaan). Meillä menee siis nämäkin ruokatililtä.

      Ja hei normaalisti me kyllä puhutaankin, tää oli vaan unohtunut! Mutta hyvää ratkaisua ei vielä keksitty :)

      Poista
  7. Joo. YEL on perseestä. Sika kallis. Muutamana ekana yrittäjäkuukautena maksoin enemmän YELiä ja veroja kuin sain tuloja. Mutten ole keksinyt oikein muutakaan keinoa vakuuttaa itselleni kohtuullista sairauspäivärahaa/eläkettä. Toki en maksa YELiä nytkään niin paljon kuin tienaan vaan sijoitan osan tuloistani itse eläkepäiviä silmällä pitäen.

    T. Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä olen ihan sokissa tästä. Sairas summa. Sit se pitäis saada kokonaan takaisin heti! :D

      Poista
    2. YEL määrä on samaa suuruusluokkaa kuin mitä palkansaaja ja työnantaja yhteensä maksavat TYEL maksuna. Sitä työnantajan maksamaa ei vaan moni tiedä ja huomaa kun se ei missään palkkakuitissa koskaan näy.

      Poista
    3. Näin hiffasin eilen. Tuli palkkaa ikävä.

      Poista
    4. Pakko keulia, että Islannissa YEL on paljon pienempi: noin 12% yhteensä sotu- ja eläkemaksu palkasta.

      Suomessa yrittäjänä mä ratkaisin ton yel:n silleen että maksoin minimisummasta yel:n ja sitten otin itselleni jonkun kultaturva-vakuutuksen, joka olisi korvannut vakavat sairastumiset kuten syövän hoidon (yksityisellä).

      Poista
    5. Aaaaagh mene muualle keulimaan, mene vaikka uimaan! :D No ei, kiitos vinkistä <3

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Hyvä aihe, etenkin näin yrittäjänäkökulmalla höystettynä. Me olimme viisi vuotta sitten tilanteessa, jossa puolisolla ei ollut töitä eikä työllistymisnäkymiä ja itselläni siinsi edessä mukavan keskiluokkainen ja varma palkkatyö. Nyt olemme tilanteessa, jossa minä teen opiskelijapalkalla töitä pienessä sydämellisessä firmassa siksi, että sieltä olen löytänyt oman alani itselleni sopivimman nurkkauksen. Puolison joitain vuosia sitten perustama yritys on puolestaan nousukiidossa ja hän voisi ostaa asunnon käteisellä. Hänellä on myös melko selvä burnout, joten käteisen on riitettävä myös melko pitkän työtauon ajaksi. (Henkilö on Pohjois-Amerikasta eikä ole sopeutunut hyvinvointivaltioon vielä siltä osin, että maksaisi itselleen vakuutusta tulojen suhteessa, vaan säästää mielummin itsenä. Minähän tuhlaisin rahat heti kenkiin ja karkkiin, joten ei toimisi.) Rahankäyttöpersoona myös vaikuttaa tässä paljon, miehelläni on vain yhdet kengät ja niiden pohjassa on reikä. Hänen rahansa kasvavat korkoa ja minä saan säästettyä omastani vain sen osan, joka katoaa toisessa pankissa olevalle säästötilille kuukausittain.

    Mutta näin, siis tilanteet muuttuvat! Meillä on myös avioehto, joka aikanaan laadittiin lähinnä, jottei hätiköidyn naimisiinmenon lisäksi vuoksi jossain vaiheessa sotkeentua mannertenvälisiin perintöriitoihin. Mutta itse asiassa sen olemassaolo on pakottanut puhumaan rahasta moneen otteeseen. Missä suhteessa mitäkin maksetaan ja omistetaan on pakko puhua halki. Mitään viisastenkiveä en kuitenkaan osaa tarjota, päin vastoin! Ja kuviohan on vielä hyvin selvä tässä vaiheessa, kun ei ole huollettavia. Puolisoni on ihan järkijätkä, mutta silti ennen mahdollista perheenlisäystä olen valmistautunut neuvottelemaan siitä, miten kustannukset jakautuvat.

    P.S. Entäpä vuoden 2018 ennakkovero? En osaa kadehtia yrittäjyyttä sellaisena, kun se meillä kotona näyttäytyy. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA MIKÄ HITON ENNAKKOVERO :D :D kuten saattaa huomata, olen näissä oman talouden asioissa tosi noheva. Jaksan pitää asioista huolta ja niin. Kiitos hyvästä näkökulmasta, mä ihan liputan kanssa avioehtojen puolesta ja muutenkin asioista sopimisen puolesta!

      Poista
    2. No ennakkoverostahan ei tarvitse kantaa juuri huolta niin kauan kuin yritys ei juuri tee tulosta eli no hätä! Mutta sitten kun tilille alkaa kertyä roposia, paljastuu järjestelmän hauskuus.

      En ole itsekään mikään talousvelho. Sinänsä onni, koska muutenhan joutuisin koko ajan näin natiivin asemassa neuvomaan. Nyt voin aina vaan vastata: "En on koskaan kuullukaan, kysy sun tilintarkastajalta." (Vaikka todellisuudessa sivusta seuraamalla on tullut aika paljon opittua.)

      Poista
    3. No tälläisessa asianatuntijabisneksessä on tavallaan vaikea olla tekemättä tulosta kun kuluja ei juuri ole..täytyy alkaa vaan maksaa itselle palkkana pois noita kertyneitä ropoja. Onneksi on kirjanpitäjä joka voi neuvoa!

      Poista
  10. Meillä on uusioperhe ja teimme avioehdon jo ennen naimisiinmenoa. Talo on miehen koska hän on asunut siinä ja rakentanut sen jo ennen tapaanistamme lasten kanssa. Teimme samalla myös testamentin. Erossa en saa mitään kuolemantapauksessa puolet talosta. Meillä on kolme lasta joista yksi yhteinen kaksi miehen. Yhteinen ruokatili, muuten omat tilit. Ruokatilille mies laittaa rahaa, minä silloin tällöin. Tämä ollut käytäntö, koska alussa "hänen" syöviä suitaan on enemmän. Minä taas usein käyn ruokakaupassa ihan omalla rahallakin.

    Käytännössä rahamme ovat yhteiset. Se maksaa kummalla on rahaa. Saatamme siirellä laskuja ihan kuukausitasolla toiselta toiselle.

    Isommat menot budjetoidaan yhdessä ja katsotaan että kokonaistalous ne kestää. Mies hoitaa taloon liittyvat kustannukset,minä taas ostan melkein kaikki vaatteet. Kumpikin hoitaa oman autonsa menot.

    Jos toisella on tiukkaa toinen peesaa.

    Juuri kävimme sijoitusneuvojalla tarkastelemassa säästöjämme ja siellä kyllä korvaan kalahti ajatus yhteisestä sijoitustilistä jolle molemmat laittavat rahaa, mutta se voi olla vain toisen nimissä. Tähän en suostuisi. Haluan kuitenkin, että mun rahat ja säästöt on mun ihan tälläi kerran eronneena realistina. Vaikka päivittäisellätasolla puöritämme tätä konkurssia yhteisillä rahoilla. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, olispa aika outo systeemi toi! En mäkään siihen suostuisi :)

      Poista
  11. Tää on mielenkiintoista. Oon satunnainen blogisi lukija, ts. pari kertaa käynyt lukemassa blogiasi mutta nyt on pakko kommentoida.

    Rahahan on aina sellainen joka puhututtaa aina ja ikuisesti.
    Olen parisuhteessa, naimisissa ja meillä on kolme lasta.
    Meillä kaikki rahat ovat yhteisiä, katsomatta sitä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Molemmat osallistuvat tämän perheen pyörittämiseen ja elämään sekä kulujen jakaamiseen samalla lailla.
    Puhumme mun rahoista ja miehen rahoista, mutta siitä huolimatta ne on yhteisiä. Meillä on käyttöoikeus toisitemme tileille, maksamme laskut ym siltä tililtä missä sattuu rahaa olemaan ja tarpeen tullen siirrämme rahaa omalle/toisen tilille.
    Olemme molemmat yrittäjiä, tilanne kuitenkin se että mies tienaa huomattavasti enemmän kuin minä.
    Rahasta ja rahan käytöstä ei juuri tarvitse suuremmin keskustella/riidellä. Isommat asiat: lomamatkat, hankinnat (rattaat, toppahaalarit, auto ymym), ja omat menot ja mahd hankinnat keskustellaan kuitenkin läpi.
    Ehkä se että molemmilla on samanlainen suhtautuminen rahaan, kumpikaa ei mitenkää tuhlaile ja ostele järjettömyyksiä (Mä toki kulutan enemmän, köhnöh:D) helpottaa tätä asiaa.

    Ajatus ja tahto on kuitenkin toimia yhdessä ja elää yhdessä. Niin eiköhän ne rahatki oo silloin yhteisiä. Miksi toisella olisi siis tarvetta säästellä rahoja omalla tilillä ja kasvattaa säästöjä omaa itteään varten, koska yhteisestä hyvästä tässä on kyse. Mua ainakin ahistaa ajatus siitä, että joutuisin miettimään että kaiken varalta säästän ja pidän nää rahat itellä, jos tulee ero.
    Mielummiin niin että meille ei tule eroa ja pistämme kaikki peliin ja elämme ja toimimme toistemme parhaaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä siitä olekaan kyse että säästellään itsellemme eroa varten, vaan nimenomaan siitä mahdollisuudesta käyttää "löysiä rahoja" (jos niitä on) ihan vapaasti siihen mihin haluaa. Mies esim ei ihan ymmärrä miksi käyn kampaajalla (á 170€ mun tukalla) enkä värjää itse (á 20€). Jos kaikki ylijmääräiset rahat olisi yhteisiä, jouduttaisiin käydä esim tosta isosta kuluerästä aina erikseen keskustelu ja se riepoisi mua tosi paljon.

      Mun mielestä ei ole lainkaan ahdistavaa että sopii asioista järkitasolla etukäteen, vaikka ei ajattelisikaan että ero voi joskus tulla. Mä näen kaikki sopimukset ennemmin sellaisina että ne poistaa kaiken tulkinnan tarpeen ihan yhdessäoloaikana ja turvaavat ettei eroa tule :)

      Kiva kun kommentoit, tule ihmeessä uudelleenkin satunnaisesti!

      Poista
  12. Tosi mielenkiintosta lukea kaikkien kommentteja! Me ei olla kumpikaan yrittajia mutta tuloerot on suuret koska on paatetty etta ma olen ollut 75% lasten kanssa kotona. Oon ollut valilla kokoaikaisesti toissa mutta suurimmaksi osaksi vain osa-aikaisena, joten mies on viimeiset 7 vuotta tienannut huomattavasti enemman.

    Tilit on ollut alusta asti yhteiset (myos ennen lapsia), samoin autot, asunto ja luottokortit. Ainoat ns. 'omat tilit' on elakesaastotilit, mutta niissakin luonnollisesti puolisot edunsaajina. Miehella ei ole koskaan ollut sellanen asenne etta ma en jotenkin 'ansaitsisi' yhtalasta kayttooikeutta rahoihin, koska on ajateltu etta mun tyo kotona on vahintaankin yhta arvokasta kuin hanen tyonsa kodin ulkopuolella. Kumpikaan ei tuhlaile alyttomia, mutta ei myoskaan kyttaa toisen paivittaisia ostoksia. Isoista hankinnoista luonnollisesti keskustellaan yhdessa.

    On ajateltu vahan samalla lailla kun tossa edellisessa kommentissa etta kaikki raha mita tahan perheeseen tulee menee joka tapauksessa yhteisiin tavoitteisiin ja jos ero joskus tulee niin voi niita rahoja sitten jakaa. Muakin ahdistaa se etta ajattelisin koko ajan etta: 'mita jos?'. Ja toisaalta kun molemmat nakee tasan tarkkaan mita siella tililla tapahtuu niin tulee itekin mietittya enemman etta tarviinko ma nyt just tan asian A tai B niin kovasti. 95% meidan rahoista menee ruokaan, lasten erinaisiin tarpeisiin ja yhteisiin matkoihin/muihin perhejuttuihin, joten tarvetta erillisille tileille ei juurikaan ole. Tietty kertoo myos siita ettei ylimaarastakaan kauheesti oo :D

    Tsemppia kaikkien yrityskuvioiden setvimiseen ja kylmaan/pimeaan, kohta se kaikki taas helpottaa!

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no on varmaan yksi mielenkiintoisimmista ketjuista! mä ymmärrän hyvin ton tavan, joka teilläkin on, että kaikki on täysin yhteistä ja ei haluta erotella omaisuuksia. Mulle se ei ole mikään eroa varten tehtävä juttu vaan osa itsenäisyyttä niin kuin tossa alla hyvin kommentoidaan.

      Ja varmaan tämä kaikki on eri siksikin että meillä ei mene 95% ruokaan vaan sinne on aiemmin hyvissä tuloissa mahtunut paljon höpöäkin!

      Kiitos tsempeistä, kyllä kohta taas valoa piisaa (heti 4kk päästä)!

      Poista
    2. Ma ymmarran kanssa hyvin ton itsenaisyyspointin, se on ollu mullekin usein tosi tarkeeta ja oon ollu ylpee etta oon pystynyt elattamaan itseni ja maksamaan opiskelijavaihdon ja tanne muuton ihan omasta pussista ilman kenenkaan apua. Varmaan meillakin olis jollain tavalla erilaista jos tulot olis isommat mutta talla hetkella tuntuis ihan hullulta ajatukselta etta mies laittais mulle erilliselle tilille 'elatusapua' vaikka yhdessa kuitenkin viela ollaan!

      Tosi hienoa etta ihmiset pystyy nykyaan puhumaan niin helposti naistakin asioista ja vertailemaan keskenaan, moni saa varmasti kannustusta selvittaa perheen keskinaisia kaytantoja entisestaan jos ne tuntuu omasta mielesta vahankaan epareiluilta.

      Enaa 12 paivaa ja ja valo alkaa vahitellen lisaantya!

      -Henkka

      Poista
  13. Meillä ei yrittäjäperhe, vaan pätkätyöpalkansaajia ja meillä on ollut yhteenmuuttamisesta lähtien käytössä yhteistili vuokralle/vastikkeelle/lainalle/sähkölaskulle/jne kiinteille yhteisille menoille (sinne 50/50 rahat). Muuten kumpikin käyttää omaa tiliään (kuten haluaa) ja yhteiset menot (ruokakauppa, lapsen menot jne) merkitään The vihkoon (alussa ihan ruutuvihko, mutta nykyään google docs pelastaa). Ei vie aikaa kun hetken ja paljastaa, että vaikka kuinka ois fiilis että ihan yhtä paljon ostetaan, niin hups toinen voi olla monta sataa plussalla. Eli pilkunviilajaperhe täällä ja proud of it. Ei tartte paljon rahasta kinastella kun tietää, että asiat on reilusti hoidettu (ja ei ole luottamuspulaa tässä suuntaan tai toiseen :).

    Pääosa meidän yhteiselosta meillä on ollut melkein eurolleen sama (ja varsin kohtuullinen) palkka, nyt meillä on palkkaeroa melkein tonni (brutto) miehen hyväksi (eli nettona sit paljon vähemmän) ja on sovittu että hän laittaa lapsen tilille vähän enempi kuin minä (lapselle kumpikin siirtää pienen summan rahaa kuukausittain). Siksi aika helppoa. Perhevapaiden aikaan on sit tehty niin, että kotona olevan tulotason menetykset jaetaan, eli kaikki tulot yhteen ja kummallekin yhtä paljon rahaa käyttöön. Mutta jos tulisi hetki, että minä haluaisin lopettaa oravanpyörässä olemisen ja etsiä itseäni, niin tiedän ettei mies sitä kustantaisi (sairasloma olisi tietty eri asia), koska mies suhtautuu hyvin kriittisesti siihen että "jää kotiin makaamaan" (hällä on lähipiirissä kokemusta siitä että toinen raataa niska limassa perheen eteen ja toinen makoilee kotona ja se selvästi vaikuttaa miehen mielipiteiden jyrkkyyteen tässä asiassa). Omalla kohdalle en olisi ehkä niin jyrkkä (mutta toisaalta miehellä on huomattavat säästöt, joten kyllä voisi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa, että voit käyttää säästöjäsi).

    Kommenteista Satun näkemys on suorastaan loistava, kannatetaan (toki bisnesmuijana vedät vaan miehen saaman osakeosuuden mahdollisimman pieneksi). Ja just in case, että menestys on hurjaa, niin kannattaa ehkä tehdo oikea sopimus (nimittäin jos ne osakkeet on hurjassa arvossa, niin veikkaan että on verotuksellisesti eri asia, että lahjoitat 2 vuoden kuluttua miehelle osakkeita, kuin että teet sopimuksen, jossa mies ostaa osakkeet vuosien kuluessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä omiin tileihin ja omiin säästöihin ja siihen että moni kommentoija kokee tarpeettomaksi ne ja jotenkin epäluottamukseksi. En tajuu. Siis mulle henk.koht. on ollut aina selvää, että itsenäisyys raha-asioissa on tärkeä. Oon omat säästöni itse kerännyt kovalla työllä ja mieheni omansa. En mä halua miehen rahoja, eikä se halua mun. Toki varmasti molemmat käytetään näitä rahoja yhteiseen hyvään (ts. kun ostetaan uusi asunto). Mutta...ehkä tässä on sellainen ero, että meillä taloustilanne on hyvä ja meidän menot on aika pienet (ts. ollaan tilanteessa, että menot on keskimääräistä pienemmät ja tulot keskimääräistä suuremmat, etenkin kun meillä on kaksi palkansaajaa perheessä, asuntolaina on maksettu ja autoo ei oo), mikä tarkoittaa että sitä rahaa jää kuukausittain yli pakollisten menojen jälkeen (tyypillisesti mulla säästöön siirtyy 500-1000 euroa kuussa). Eli ei ole kyse siitä, että säästäminen ois pois "perheen yhteisestä hyvästä", vaan sitä että rahaa on säästöön laitettavaksi.

      Yksi pointti vielä, että jos on vain yhteinen tili ja toinen kuolee, niin silloin tilin käyttö tulee haastavaksi just siitä hetkestä lähtien (se tili on osa kuolinpesää ja toinen omistaja on perikunta ja käyttöoikeudet jne vaatii säätöä). Että siinä ikävässä tilanteessa, jos toinen kuolee yllättäen on oikeasti ihan kiva että on ihan ikioma tilil, josta rahojaan voi käyttää on ihan kiva juttu...kun voi olla muutakin ajateltavaa.

      Poista
    2. Ei vitsi miten täydelinen kommentti, puit just kaikki meidän ajatukset ja mallit sanoiksi! Meilläkin on raha-excel jossa katotaan onko ylimääräiset menneet suunnilleen tasa :D Eikä se tosiaankaan ole luottamuskysymys vaan ihan puhtaasti reiluuskysymys.

      Tuo kuolemakysymys on myös tärkeä. Mulle vähän samanlainen asia kuin ero: en minäkään halua ajatella että niin tapahtuu mutta en myöskään aio ummistaa silmääni siltä tosiasialta että niin voi kuitenkin kaikesta tahdosta riippumatta tapahtua.

      Poista
  14. Yrittäjyysnäkökulma on mielenkiintoinen lisä tähän keskusteluun. Useinhan se menee pikkulapsivaiheessa niin päin, että mies on yrittäjä ja äiti kotona/tekee lyhennettyä päivää mahdollistaen näin miehen yrityksen vaatimat pitkät päivät. Tällöin myös sen kotona olevan /kotihommista päävastuun ottaneen työpanos on osaltaan mahdollistanut yrityksen mahdollisen myöhemmän tuoton. Jos rahat on tiukasti erilliset, niin mahdollisen eron sattuessa se kotona oleva/ lyhennettyä työaikaa tehnyt jää puille paljaille. Saattaa jäädä liiton jatkuessakin. Ja toisaalta jos alkava yritys ei alkuun tuota mitään, niin lisäksi taloudellinen vastuu voi siirtyä pitkäksikin aikaa sille puolisolle. Ei ole siis oikein, etteivät mahdollisen yrityksen tuotot jatkossa siirtyisi miltään osin sille puolisolle.

    Meillä on aiheesta käyty keskustelua, myönnän myös riitaa, juuri siinä vauva-taaperovaiheessa, kun minä olin kotona ja mies palkkatöiden lisäksi mukana start-up-bisneksissä. Hänen mielestään hän kantoi niistä yksin yrittäjäriskin, teki työn omalla ajallaan ja omilla rahoillaan, joten ne olivat puhtaasti hänen menetyksiään/tulojaan. Minun näkökulmastani taas jokainen niihin käytetty työtunti oli pois minun ja perheen yhteisestä ajasta, mutta lisäksi myös minun mahdollisuuksistani palata työelämään tai tehdä extratöitä (kerryttää omaa eläkettäni, säästöistä puhumattakaan). Vasta kun nämä extrayrittämiset jäivät, minulle tuli oikeasti mahdollisuus edetä omalla urallani ja päästä paremmille palkoille. Vaikeita kysymyksiä. Jos toisen yrittäminen tai ura on pois toisen mahdollisuudesta yrittää/ edetä omalla urallaan, niin tämä tulisi huomioida jotenkin myös rahallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Kyllä menetetty aika on oma kustannuksensa; jos ei voi lasten hoidon takia edistää omaa uraa, on sekin tavallaan investointia. Nää kaikki pitäisi jotenkin osata keskustella kunnolla auki, katkeruus itää aika helposti juuri näissä tasa-arvon asioissa. Kun kuitenkaan mitään ei voi ihan tasan jakaa.

      Poista
  15. Meillä on tilanne eri, mutta mielenkiintoista aihetta on mukava kommentoida. Minulla ja puolisollani on hyvä taloudellinen tilanne (ansiotulojen muodossa, muualta saatua omaisuutta tai muuta perusvakautta ei kummallakaan ole), itselläni vielä parempi. Itsenäisyys on minulle yksi ominaisimmista luonteenpiirteistä, enkä voisi kuvitella kokonaan yhteisiä rahoja. Meillä pakolliset asiat maksetaan yhteistililtä, johon kumpikin laittaa saman verran rahaa (täältä menee siis asuminen, ruokakauppa, päivähoito, satunnaisesti lapsen vaatteet). Isot hankinnat ja huvittelut maksaa se, kumpi haluaa - ne saatetaan maksaa myös puoliksi. Näitä ovat huonekalut, lomamatkat, lapsen turhat, mutta söpöt vaatteet yms yms. Mikäli meillä olisi vastaavanlainen tilanne, ratkaisisimme asian todennäköisesti niin, että yrittäjä (tai vaikka äitiyslomalainen) osallistuu tuloillaan ja säästöistään pakollisiin menoihin (=asuminen, päivähoito, ruokakauppa). Vapaaehtoiset menot maksaa se varakkaampi taho - toisin sanoen lomamatkat, uusi auto, nice to have -asiat. Jos ja KUN yrityksesi menestyy, voisin kuvitella, että maksat oman osuutesi asuntolainasta pois, ostat sijoitusasunnon lapsiesi tulevaisuuden turvaksi ja tämän jälkeen suuremman nettokassavirtasi ansiosta menette kerran-pari vuodessa mahtavalle matkalle, jonka sinä maksat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tää on tosi lähellä meidänkin ajatusmaailmaa! Ja about noin se onkin nyt mennyt, mutta ehkä pitää vielä puhua kuitenkin tarkemmin auki ettei vahingossa jää huomioimatta jotain mikä sitten harmittaisi myöhemmin. Kiitos kommentista!

      Poista
  16. Tää koko postaus tuntuu niin absurdilta. Siis wtf?? Olispa ihan hirveää elää niin, että miettii koko ajan että sun rahat ja mun rahat. Kun on vakaa parisuhde, yhteinen koti ja yhteiset lapset, eikö pitäisi olla itsestään selvää, että silloin rahatkin ovat yhteisiä? Ei sillon tartte miettiä kuinka paljon kukakin tienaa tai maksaa... Eikö se ole ahdistavaa ja hankalaa? Kun on kerran alttarilla luvannut rakastaa kuolemaan asti, ei tarvitse ottaa murhetta raha-asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä ei kyllä kukaan tietääkseni sanonut että miettii jatkuvasti rahaa.

      Mä en yhtään ymmärrä tätä logiikkaa, että rahan miettiminen on yhtä kuin en rakasta sinua tarpeeksi. Oikeesti naiset, jumaliste. Raha, ansainta ja itsenäinen toimeentulo on tosi tärkeitä asioita elämässä, jossa voi käydä mitä vaan. Ei se tarkoita sitä, ettei saisi jakaa kaikkea ja olla ultrarakastuneen luottavainen kaikkeen, mutta on se ihan tervettä miettiä miten jaot periaatteessa tehdään ja sopia etukäteen miten tehdään jos jotain muuttuu.

      Raha ei ole rakkaus. Rahasta puhuminen ei ole rakkauden puutetta.

      Poista
    2. Ei juma musta tuntuis absurdilta että jos nyt ois oikein alttarilla sattunut lupaamaan että rakastaa kuolemaan asti, ei tarttis murehtia raha-asioista. MUAHAHAA. Tai hei jos tää on ratkaisu rahaongelmiin niin avot, varaan heti kirkon!
      Ei vaan.
      Tietenkin täydellisessä ideaalissa, jossa molemmat tienaa saman verran, pitää vanhempainvapaita yhtä paljon, on kulutuskäyttäytymiseltään identtisiä ja muutenkin epätodellisen stabiileja niin hei, joo, oiskin vähän outoa laskea senttejä tai joka kuukausi tehdä kirjanpitoa. Lienee ihan selvää, että kun perhe on yhteinen niin pidetään yhdessä huoli että kaapissa on ruokaa ja katto pään päällä eikä toinen syö puuroa koko kuukautta ja toinen osta stereoita. Mutta tohon väliin mahtuu todella monta eri elämäntilannetta ja valintaa ja rahavirtojen vaihtelua, joissa aika monessa perheessä on usein tilannekatsauksen ja periaatekeskustelun paikka.
      Mutta joo mulle ei ole mitenkään itsestään selvää että rahat on yhteisiä. Itsestään selvää on, että perheeseen sijoitetaan, molemmat tekee parhaansa että elintaso on toivotunlainen ja pyritään siihen, että perheen sisäisiä tuloeroja tasataan tarpeen mukaan mutta ei se siitä parisuhteesta tee mitään jatkuvaa lainaneuvottelua jos ei ookkaan yhteistä tiliä.

      Äh. Menipä ränttäykseksi! :D

      T. PeNa kierroksilla

      Poista
    3. Ihana rant, ebin suorastaan <3

      Poista
    4. No vielä hirveempää olisi elää niin, että tuli ero tai puoliso kuoli ja sitten on vielä siinä muutenkin kamalassa tilanteessa kaikki rahatkin loppu.

      Poista
    5. Niin. Musta on tosi absurdia ettei saa varautua pahimpaan.

      Poista
  17. Olipa mielenkiintoinen aihe! Minusta näissä asioissa ei ole yhtä oikeaa vastausta vaan jokainen tehköön niin kuin itselle ja kumppanille parhaiten sopii. Me olemme menneet naimisiin nuorina ja meillä on ollut aina yhteiset rahat, meille se on ollut itsestään selvää. Kuitenkin kokonaisuus on mietitty niin että pärjäämme hyvin vaikka toinen kuolisi tai tulisi ero ja kaikki omistetaan puoliksi. Minusta se että kaikki on yhteistä eikä tarvitse ikinä miettiä sitä sen enempää on vapauttanut hirveästi energiaa muuhun, ja taannut sen että toinen on voinut välillä rauhassa keskittyä opiskeluun, lasten kotihoitoon ym, kun kaikki nähdään investointeina yhteiseen parempaan tulevaisuuteen. Nuorina laskettiin tosi tarkkaan mitä jää säästöön ja ostettiin heti kun mentiin naimisiin 1. sijoitusasunto. Nyt niitä on useita. Eli siis minun pointti on se että se ettei nainen/mies mieti "omia rahojaan" voi olla myös tosi fiksu ja kannattava valinta ja vapauttaa valtavasti energiaa yhteiseen talouden ja tulevaisuuden suunnitteluun sekä säästää katkeruuden tunteilta. Näin siis on toiminut meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten yhteiset rahat vapauttaa aikaa ja energiaa? Siis miten erillisten rahojen perheissä tarvitsee raha-asioita pohtia yhtään enempää kuin jos kaikki olisi yhteistä?

      Mulle henk.koht. yhteinen käyttötili vaatisi ylimääräistä tsekkailua, että onhan siellä rahaa ostoksiin (koska toinenkin käyttäjä joka voi tehdä ostoksia), omasta henk.koht. tilistä tiedän ilman tarkasteluja että rahaa riittää. Lisäksi olisiko rasittavaa jos pitäisi keskustella miehen kanssa, että voinko ostaa sitä sun tätä (ja sama toisin päin). Omilla rahoillaan aikuinen ihminen voi ostaa mitä haluaa (tai meidän perheen aikuisten tapauksessa säästää pääosin, mutta se ei liene pointti).

      Poista
    2. Mä en kans ihan seuraa tätä logiikkaa, mutta varmasti tämä on erilaista eri ihmisillä. Kyllä mä jotenkin voin ymmärtää tuon että kaiken yhteen dumppaamalla pääsee eroon siitä mahdollisesta katkeruudestakin!

      Päätöksenteko yleensä rasittaa ihmistä aika paljon, siksi kai koen ite että on helpompaa hallita omaa "tuhlausvarastoa" vain itse - ei tarvitse päättää toisen puolesta lisäksi.

      Poista
  18. Minäkin olen sitä mieltä, että asioista kannattaa puhua ja miettiä mten toinen pärjää jos yhtäkkinen kuolema esim. yllättää. Kun muutimme saman katon alle, hommasimme aivan ensimmäisenä yhteisen käyttötilin, johon molemmilla on visa electronit. Aluksi sinne laitettiin 65% molempien palkasta, mutta tilanteiden muuttuessa myös tämä summa on muuttunut paljon. Välissä on ollut työpaikan vaihdosta molemmilla, kituuttamista kotihoidon tuella ja nyt sitten iso laina ja omakotitalo. Mieheni on aina tiennanut enemmän kuin minä, välillä jopa tuplasti, puhumattakaan niistä ajoista jolloin elin kotihoidontuella.

    Nyt prosentti on siis jo huimat 93% molempien palkasta. Yhteiseltä tililtä maksetaan käytönnössä kaikki muut paitsi ne ihan omat jutut, ja kieltämättä mies saa säästettyä hieman isompia summia kuin minä. Mutta toisaalta itse en saanut henkivakuutusta ja miehelle se otettiin, joten molempien tulevaisuus on siis myös turvattu ainakin osaksi jos toiselle kävisikin jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rrrrakastan sitä että teillä on noin tarkka prosenttiluku antaa :D :D Tuo on tavallaan tosi reilu jako, mutta toisaalta jos toinen tienaa tonnin ja toinen viisi niin käteen jäävä määrä on tosi eri. Eniten mua alkaa nyt houkuttaa se ystävieni malli, jossa kaikki rahat laitetaan yhteen ja sieltä kumpikin saa sitten saman määrän "omaa rahaa". Se tosin ei ratkaise sitä tulevaisuuden tilannetta, jos rahaa olisikin yhtäkkiä paljon jaettavana. Mikä olisi aika positiivinen ongelma :D

      Poista
    2. Silloin kun elit kotihoidontuella, etkö kuitenkin huolehtinut siellä kotona teidän yhteisistä lapsista? Eikö silloin voisi ajatella että olis reilua että saisit siitä myös palkkaa, ja palkan maksaisi se joka tekee palkkatyötä ja säästää sinun kauttasi päivähoitomaksuissa?

      Poista
  19. Mielenkiintoinen aihe on. Meillä on vain omat tilit, ja ollut siis nyt 19 vuotta. Omaisuutta ei juuri ole, vuokra ja muut laskut menee mun tililtä, johon mies sitten siirtää oman osuutensa (yleensä puolet). Ruokaa molemmat ostaa omilta tileiltään, lastenvaatteet ostan minä, matkat maksetaan sen mukaan kenellä rahaa on (viime vuosina miehellä).

    Me ei olla juuri riidelty rahasta ennen yrittäjäkuvioita. Kun mä hoidin lapsia, niin mies maksoi isomman osan menoista, mutta se oli ehkä selkeämmin yhteiseksi hyväksi, sen sijaan kun mun tulot oli pienet siksi, että toteutin itseäni yrittäjänä, niin se ei enää tuntunutkaan pidemmän päälle reilulta. Joku aikaraja on varmasti hyvä miettiä ja sopia yhdessä, milloin yrityksestä pitäisi pystyä nostamaan palkkaa (ja minkälaista palkkaa).

    Nyt meidän tilanne on pitkästä aikaa kääntynyt niin, että mulla on isommat tulot, kun olen palkansaaja ja mies jatkaa opiskelua. Mä maksan siis myös isomman osan menoista, mikä tuntuu vain kivalta - enkä mä oikein keksi, mihin mä sitä rahaa muutenkaan käyttäisin. Tosin eipä epäpätevän lastenhoitajan palkkaa niin hirveän vaikea olisi saada kulumaan. :D

    YEL on kyllä todella syvältä. Sen suuruus ei ole missään suhteessa siihen, millaista eläkettä sillä sitten (ehkä) saa. Maatalousyrittäjien vastaavat maksut on puolta pienemmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mielenkiintoista, juuri kun teilläkin on niin vaihtuneet tilanteet! Aikaraja on hyvä pohdinta, sitä mekin ollaan mietitty. Mutta ei olla saatu sitäkään keskustelua päätökseen, hups :D

      Poista
  20. Pakko viela kommentoida kun taa on niin mielenkiintoinen aihe ja yksiloiden erot tulee niin avoimesti nakyviin. Mun keittiopsykologin nakokulmasta nayttaisi silta etta osalle turvan ja luottamuksen tunnetta luo selkeasti erilliset tilit ja talouden tarkka suunnittelu ja mitoitus, seka vapaus kayttaa omaa rahaansa miten haluaa. Osalle taas turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta tuo yhden tilin malli, joka koetaan 50/50 rahastoksi ilman sen suurempia allokaatioita kummankaan omaan kayttovarastoon ja jossa kaikista suuremmista hankinnoista keskustellaan yhdessa mutta jossa paivittaista rahankayttoa ei kuitenkaan tarvitse vahtia.

    Naiden erottelu tuntuu mun mielesta vahan niinkun kantoliina vs. rattaat keskustelulta, eli ei niita oikeen voi laittaa objektiiviseen paremmuusjarjestykseen, vaan jokainen valitsee itselleen parhaan vaihtoehdon. Molemmissa tapauksissa ero, sairaus tai puolison kuolema on aina tragedia ja aiheuttaa oman saatamisensa oli sitten kolme eri tilia tai yksi. En tieda miten Suomessa laki toimii mutta taalla rapakon takana ainakin erotapauksessa erillisten tilienkin rahat pitaa jakaa jos ei ole avioehtoa, tama lahinna suojelisi sita huonotuloisempaa jos toinen, parempituloinen, on koko ajan laittanut rahaa erilliselle omissa nimissaan olevalle tilille.

    Pointtina siis se etta erilaiset ihmiset kokee erilaiset ratkaisut turvaa ja tasapainoa tuoviksi ja tarkeinta olisi varmasti se etta jokainen perheyksikko on samalla aaltopituudella siita mika heille toimii. Joillekin rahojen jaosta kaytava keskustelu ja erillisten tilien hallinta liiton aikana siis tuo luottamusta tulevaisuuteen ja joillekin luottamus syntyy yhteisista varannoista. Tilanteet toki muuttuu (esim. riippuvuudet yms.) ja silloin taytyykin arvioida tilanne uudestaan ja tuunata jarjestelya. Kukaan ei voi naissakaan asioissa paattaa toisen puolesta ja jokaisella on varmasti lahipiirin esimerkkeja suuntaan ja toiseen, paras ratkaisu on se jossa itse tuntee olevansa turvassa eika asiasta tarvitse stressata/riidella luvattoman usein.

    Viela jos kaikki muistettaisiin laittaa pari ropoa vaikka pelastusarmeijan pataan niin etta ne jotka ei ole tata keskustelua lukemassa eivatka edes paase naita ongelmia juuri nyt miettimaan saisivat vaikka lampiman jouluaterian parin viikon paasta <3

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno jatko! Oli mennyt jostain syystä roskapostiin vaikka oli kommenttien eliittiä <3

      Poista
  21. Mun logiikka menee jotenkin niin että ns Perhe Oy rakentaa oman yhteisen ison kuvan ja energia menee vain siihen että miten saamme parhaiten tämän Perhe Oyn toimimaan ja taseen sekä tulovirrat hallintaan. Sen sijaan että pohditaan yksittäisiä menoeriä. Yhdistämällä resursseja voidaan saavuttaa enemmän niin se vain on. Jo esim sijoitus/yrityslainan hankinnassa on heti eri tilanne jos se on ns "oma yritys" versus yhteisyritys. Itse asiassa kyse on ihan perinteisestä avioliiton logiikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja edelleen en sano että olisi mikään paras ratkaisu tämä, mutta meillä toiminut :)

      Poista
  22. Satu: ihan hyvä logiikka! Mä luulen että näissä kaikissa eri tavoissa on ainakin se ero, minkälaisesta määrästä jaetaan. Jos löysää rahaa ei juurikaan jää, on selkeästi fiksuinta laittaa kaikki yhteen. Jos taas on paljon millä mällätä (toim. huom. ei ole, mutta hypoteettisesti :D ) niin asiat muuttuukin hieman. Jos pitää sopia millä periaatteilla kumpikin saa tuhlata, ei ehkä olekaan 50/50 ihan selvä? Kyllä mä ton logiikan ihan ymmärrän, mutta jotenkin itselleni tuntuu toimivan paremmin itsenäisempi ote. Nämä on aika vaikeita juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggeer ei antanut kommentoida suoraan sun kommentin alle :(

      Poista
  23. Me kuulutaan tähän ryhmään jossa meillä on Oy Perhe Ab, vuosia perheen rahavirta oli 100% yhden aikuisen vastuulla. Nyt kun työssäkäyviä aikuisia on kaksi, on jako 84/16. Se minkälaisista rahavirroista on kysymys, on epäoleellista koska myös kulurakenne on toisenlainen Yhdysvalloissa.

    Kaikki raha menee yhdelle tilille. Niin se on mennyt jo herran vuodesta 1993, siis 23 vuotta. Ei ole sinun tai minun rahoja on vain Oy Perhe Ab:n rahat. Myös verot maksetaan yhteisesti Oy Perhe Ab:na ei erillisistä palkkatuloista, onhan meillä tässä maassa perheverotus. Rahat siis lasketaan yhteen ja sen jälkeen verotetaan kokonaisuutena.

    Kuten missä tahansa yrityksessä, on yrityksellä pakolliset menot – kiinteät kulut. Ne maksetaan ensin. On ollut vuosia kun investointeihin ei juuri ole ollut varaa, ja sitten taas leveämpiä aikoja. Investoinnit tehdään tarveharkintaisesti, ei reiluus tai tasa-arvoisuusperiaatteen mukaan. Eihän myöskään lasten vaatteita osteta niin että kaikille kolmelle varattaisiin tasan samaa budjettia, vaan jokaiselle ostetaan tarpeen mukaan. Joskus minä haluan tai tarvitsen, joskus Fredde. Jos kulutus ylittää sisääntulevan kassavirran ärähtää talousjohto ja käskee pitämään luottokortin käsilaukussa.

    Isommista investoinneista päätetään yhdessä, siis kodinkoneista, remonteista, matkoista jne. Autoja Fredde ostelee mielensä mukaan. Siihen minä en puutu, se on sen harrastus.

    Jos Oy Perhe Ab riitautuisi ja johto ajautuisi erilleen luottamuspulan vuoksi on täällä irtisanoutuvalla osapuolella velvollisuus huolehtia jäljellejäävän toimeentulosta.

    Omasta lähtökohdasta tuntuu siis vieraalta se tulojen ja menojen vertailu, se että on omat rahat, mutta varmasti se tuntuu toisille hyvältä ja oikealta ratkaisulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alla olevasta Katjushkan kommentista tuli vielä mieleen, että kuoleman tai vammautumisen varalle on toki sit vielä henkivakuutukset ja työkyvyttömyysvakuutukset, jotka pitää huolen siitä ettei siitä tarvitse ottaa stressiä.

      Poista
    2. Mutta osakeyhtiöissäkään kaikki ei mene kristillisesti tasan ;) Mutta joo ymmärrän analogian ja toimivahan se on. Henkka tossa yllä hyvin kiteyttää että tässä on selkeästi luonne-erotkin kyseessä.

      Poista
    3. Mutta eihän mikään elämässä kai mene kristillisesti tasan? Vai meneekö? Tottahan tässä on kyse myös luonne-eroista ja meillä menee sopivasti niin että se joka tienaa enemmän tykkää myös tuhlailla enemmän, mutta se tuhlaa mielellään myös muhun ja turhautuu kun leikkaan hiukset ihan itse ;)

      Poista
    4. Mitä enemmän näitä kommentteja luen, sitä varmempi olen että tää on nimenomaan luonnekysymys eikä valmiita vastauksia ole :)

      Poista
  24. Onpa täällä mielenkiintoista keskustelua aiheesta. Itse ehdotin vuonna 2008 kun muutettiin yhteen, että perustettaisiin yhteinen käyttötili jonne siirrettäisiin joka kuukausi saman verran rahaa kiinteisiin menoihin (asumiskulut, ruoka, sähkö- ym. laskut), mutta mies oli sitä mieltä että mitä suotta. Tähän asti onkin pärjätty hyvin ihan omilla tileillä.
    Kun ostettiin talo ja otettiin laina, niin avattiin pankin suosituksesta yhteinen lainanhoitotili jonne laitetaan kuukausittain rahaa maksettavan erän verran mutta siinä se. Ko. tili on myös hyvä talouden sisäisiin rahansiirtoihin, kun ei tartte mitään pankkitunnuksia vaan voi siirtää lainatilille rahan ja puoliso taas omalleen.

    Meillä on tulot melko samat tällä hetkellä, joku kuukausi toinen saa enemmän ja joku kuukausi toinen (ollaan molemmat myyntityössä jossa peruspalkan päälle tulee joku summa myyntipalkkiota perustuen siihen miten hyvin on töissä pärjännyt). Kun palkka tulee tilille, maksetaan laskut (lainat, vakuutukset, päivähoitomaksut, sähkölaskut, nettilaskut yms.) siten että molempien tilille jää suunnilleen saman verran rahaa. Toinen yleensä siirtää sinne lainatilille rahaa ja toinen maksaa enemmän sit muita laskuja. Lisäksi mun tililtä menee joka kuukausi pieni summa yhteiseen sijoitusrahastoon, mutta sekin lasketaan menoihin eli kaikkien noiden jälkeen molemmille jää about saman verran. Ruokaostokset tehdään miten sattuu ilman vuorottelua, ja varsinkin loppukuusta se maksaa kellä rahaa on. Itse olen aina ollut kovempi tuhlaamaan, mutta käytännössä omakin rahan kulutus on vaatteita lapsille tms. jonka mies hyväksyy. Ei myöskään ole koskaan tullut riitaa siitä että mä käyn kampaajalla (kun mieheltä ajellaan sänki pois kerran viikossa niin sen ei tartte) ja käyn esim. hierojalla säännöllisen epäsäännöllisesti. Mitään kalliita harrastuksia ei ole kummallakaan, ja jos tulee joku kalliimpi investointi (esim. elektroniikkaa tai ylipäätään jotain joka maksaa yli 100e) niin sit kysytään lupa ja keskustellaan.
    Ei vahdita toistemme rahankäyttöä eikä lasketa kumpi on maksanut mitäkin. tällä hetkellä kiinteissä menoissa on myös esim. miehen auton lyhennykset, sit kun se on saatu maksettua pois niin mun on aika hankkia uusi auto ja lyhennetään sit vuorostaan sitä.

    Hoitovapaalla ollessani käytettiin säästöön saatuja rahoja ja miehen palkkaa, ilman että olisi tarvinnut laskeskella jäänkö jotain velkaa. Rahaa tulee kuun viimeinen päivä ja käytetään se mitä tarttee, yleensä tilit on tyhjät kuun lopussa mutta kun heti laitetaan kuun alussa vähän säästöön niin alkaa meillä olla jo ihan hyvin rahastoakin pahan päivän varalle, ja se on siis yhteinen rahasto. Lisäksi on henkivakuutus jossa ollaan toistemme edunsaajia, eli jos jotain sattuu niin sen pitäisi auttaa myös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ehkä just toi "kalliimpi investointi" puoli joka mua risoo. Ollaan kummatkin sen verran itsekkäitä että nähdään kyllä aina tarve niille omille humputuksille mutta ei ehkä toisen :D No ei me oikeasti olla, kyllä me annettaisiin toisillemme lupa. Mutta "luvan kysyminen" saa mulla jotkut näppylät kyllä nousemaan. Taidan olla sitä lajia, että haluan olla yli-itsenäinen ja siihen liittyy myös rahat ja niiden käyttö.

      Poista
  25. Tämä on todella mielenkiintoinen aihe, kiitos kaikille keskustelijoille! Olen naimisissa ja meillä on kaksi pientä lasta. Itse olen asiantuntijana palkkatöissä ja mieheni taiteilija, jonka tulot perustuvat epäsäännöllisiin apurahoihin ja palkkioihin. Ensimmäisen lapsen synnyttyä perustimme taloustilin yhteisiä menoja varten (kaikki lasten menot, ruoka, kodin hankinnat, lomat...). Molemmat siirtävät sinne 70 % nettopalkastaan ja sen mukaan eletään. Jos jää ylimääräistä niin siirretään yhteiselle säästötilille. Loput 30 % tuloista on omilla tileillämme ja ne voi käyttää vapaasti. Kun olin hetken kotihoidontuella, maksoimme minulle yhteiseltä säästötililtä kompensaatiota (määrittelimme oman rahan tarpeeksi 350 eur kuukaudessa). Sama tehdään nyt kun mieheni jää kotihoidontuelle. Palkkani mahdollisesti noustessa ensi vuonna saatan nostaa oman osuuteni yhteisistä menoista 80 prosenttiin. Mielestäni tämä on siitä hyvä systeemi että taloustililtä näkee nopeasti miten paljon perheen pyörittämiseen menee rahaa, tai että nyt voisi yrittää nipistää ruokalaskusta.

    VastaaPoista
  26. Korjaus ylläolevaan: saatan siis jatkossa maksaa 80 % omista nettotuloistani taloustilille, jos palkkani nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin :) Hyvältä systeemiltä kuulostaa ja alkaa tuntua siltä että monissa perheissä tämä on jotenkin näin hoidettu!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.