Kakkaa pesukoneessa - korvaisitko?

keskiviikko 30. marraskuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Fair

"Lapsi oksensi vaihteeksi nakit auton matolle, itsensä päälle ja turvaistuimen täyteen. Koska sormeni oli paketissa tuntia aiemmin tehdyn huonon takaluukun sulkemisen takia, en voinut siivota kunnolla. Matto ja auto meni pesuun, hinta 50€" Korvaisitko?

"Lapsi valitti kaikesta pitkin päivää, jouduin lopulta ostamaan illaksi pussin karkkia ja pullon viiniä. Kokonaiskustannus vitutuksen minimoimiseen 15€" Korvaisitko?

"Lapsi löysi saman vartin aikana sormivärit ja silkkipuseroni. Haen 30€ korvausta (pesulakustannukset 25€ + lukko askartelukaappiin 5€)." Korvaisitko?

Tiedättekö sen fiiliksen kun jotain pientä rikkoutuu mutta sen arvo ei ylitä vakuutuksen omavastuuta?

Hah, tottakai te tiedätte, teillä on pieniä lapsia. Rikkoutuneiden mukien, kännyköiden ja kameroiden alttarilla on varmaan kaikki vanhemmat laskeneet aameniaan ja omavastuiden kumulatiivista määrää. Kiroillut mielessään, ettei sitä taaperon suussa vesivahingon kokenutta iPhonea kannata edes laittaa vakuutukseen. Jatkossa kannattaa, sillä tänään julkaistu Fair saattaisi hyvinkin korvata omavastuun ja ehkä hermojen lepyttelyyn ostetut suklaatkin.

Fair on vertaisvakuutussovellus, jossa vakuutuskorvaukset haetaan muilta ihmisiltä - ei nihkeältä vakuutusyhtiöltä. Sovelluksen käyttäjät päättävät lähetetyn kuvan ja saateviestin perusteella, korvataanko tapahtuma. Mitään muita rajoituksia ei ole. Alkuun Fairissa on neljä vakuutusryhmää: Mobiililaitteet, Urheiluvälineet, Autot ja Huono onni.

Näistä heittämällä siistein on "Huono onni", jonka nimi voisi olla myös Ketutusvakuutus, Harmiturva tai ihan vaikka vaan Lapsiperhe. Siellä siis todella korvataan nimensä mukaisesti paska tsägä: pieleen menneet treffit, ruma äitienpäiväkortti, huono hiuspäivä, laimea seksi.

"Mies viikon poissa, minulla lapset ja angiina. Wolttasin kaikki viikon ruoat ja vuokrasin leffan per päivä iTunesista. Korvauspyyntö 95€" Korvaisitko?


"Lapsi ei ollutkaan vielä sisäsiisti. Pesin koko viikon nyrkkipyykkiä ja kädet kuivasi korpuiksi. Haetaan 15€ (erikoisrasva + nestemäinen pesujauhe)" Korvaisitko?

"Se ei ollutkaan turvotusta vaan kesälomaläskejä. Haetaan 42€ äkillisesti kasvatetun sukkis- ja leggarivaraston kattamiseksi". Korvaisitko?
Voi mitä mahdollisuuksia!

Olisin voinut hakea Fairilaisilta korvauksia vaikka siitä sadannesta flunssasta ja sen aiheuttamasta videoiden vuokraamisen kustannuksista ja kotiin kuljetetuista lounaista. Tai siitä pyykkikoneeseen päätyneestä kakkakikkareesta, jonka ansiosta pyykit sai pestä muutaman ylimääräisen kerran (1€ pesuaineista + 99€ likaisen työn lisää). Tai pyytää korvaamaan Kakkosen parturikustannukset, kun sen äiti leikkasi sille vahingossa mopin..

Ihan ensin haen kyllä pois ton saamarin 60€ parkkisakon eiliseltä ja ehkä parin huulipunan verran päälle.

Tuntuuko liian hyvältä ollakseen totta? Niin, no se pieni printti on se, että korvauksen saaminen on todella niistä muista käyttäjistä kiinni. Sinulla on 300 merkkiä tilaa runoilla niin vetoava stoori, että Fair:in arpomat yhdeksän muuta palvelun käyttäjää heltyvät laittamaan pyytämäsi rahat maksuun (-10% Fairin omaa provikaa).

Mahikset on aika hyvät, sillä ne käyttäjät eivät edes päätä omista rahoistaan, vaan korvaus menee muilta, taas arvotuilta, käyttäjiltä pieninä summina. Yksi käyttäjä joutuu yhdessä ryhmässä maksamaan korkeintaan 1,90€ kuukaudessa. Ei paha!

Samalla loppuu se ainainen valitus nihkeistä vakuutusyhtiöstä, kun saat itse olla sellainen: Sinäkin saat itse välillä istua siinä arvotun 9 raatilaisen ryhmässä, joka päättää korvataanko ne huonot treffit, pissaan upotettu huulipuna tai tylsä leffa. Mitä luulet, mitä kaikkea itse korvaisit?


Maksaisitko pikkujoulumeiningeissä rikkoutuneen kännykän lasin? Entä hankalan taskuparkin tiputtaman sivupeilin? Tai parkkisakon, jonka joku sai napatessaan harvinaista Pokémonia kiinni? Joo en mäkään sitä.

Mitä kaikkea sellaista sinulle on käynyt, josta voisit hakea korvausta? Nyt kannattaakin pähkäillä muuten ihan tosissaan, koska jaossa on arvokasta rikottavaa: iPhone 7.


Kilpailu: voita iPhone 7

Instagramin ja Twitterin käyttäjille käynnistyy nyt kilpailu, jossa Sonera palkitsee kaksi parasta tarinaa upouusilla luureilla. Kerro oma sydäntäsärkevä stoorisi ja lisää vetoomukseen tägäykset #korvaisitko @fairturva 5.12. klo 23.59 mennessä. Tuomaristo valitsee kahdelle tarinalle lohduksi iPhone seiskat. Kilpailusta lisää täällä.

Sama tarina kannattaa toki laittaa itse sovellukseen, jonka voit ladata täältä. Ties vaikka minä pääsisin vakuutuskäsittelijäksesi, aion olla höveli! (jos sinäkin korvaat sen mun parkkimaksun).

Kaupallinen yhteistyö: Fair "Lapsi oksensi vaihteeksi nakit auton matolle, itsensä päälle ja turvaistuimen täyteen. Koska sormeni...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Black tuesday.

tiistai 29. marraskuuta 2016 Valeäiti 12 Kommenttia

Asikaisella oli paska tiistai viime viikolla. Voin sympata, mulla oli sellainen tänään.


Aloitin saamalla hiukseni solmuun pampulaan. Sellaiseen solmuun, että mietin leikkaanko muutama sata grammaa tukkaa pois vai laitanko vain ison nutturan solmun ympärille.

Upealla kampauksellani menin asiakaspalaveriin tietokoneeni kanssa, josta olikin hauskasti akku loppu. Eipä ollut lehtiötäkään mukana, joten mikäs siinä kännykällä muistiinpanoja nakutellessa. Huomasin samalla kätsästi että jakku on käynyt pesukoneessa pienentymässä. Ah, miten ammattimaiselta näytin.

Tyhjä akku ja täysi jakku! Ahahahah!

Kotona laitoin koneen latautumaan, jonka jälkeen se ei tietenkään enää käynnistynyt. Miksipä sitä.

Myöhemmin sain Taitoliikuntakeskuksen pihasta parkkisakot kahdessa minuutissa (17.54-17.56 luki "palautteessa"), koska EasyPark ei auennut heti. Neljännellä yrityksellä, klo 17.59 sain sen päälle, mutta toooooo laaaate. Vannon että joku on väijynyt meidän auton saapumista sinne parkkiin ja mäjäyttänyt sakot sillä sekunnilla, tai siis minuutilla (17.55). Onneksi olin kuitenkin maksanut koko tunnista sitten heti sen kolme minuuttia sakon tultua. Tuntui jotenkin paremmalta niin.

En tietenkään aio maksaa sakkoa. Eihän mulla ole konetta jolla maksaakaan.

Kotikadulla ei luonnollisesti ollut vapaita parkkipaikkoja, joten jätin lapset Insinöörin hellään huomaan ja lähdin autolla postiin hakemaan Ykköselle tullutta mystistä pakettia. Ajoin oikein parkkihalliin, siellä ei voi olla mitään HardPark ongelmia!

Samaan aikaan muualla, kotona tarkkana ottaen, lompakkoni oli varmaankin varsin onnellinen lämpimässä kangaspussissaan.

Lompakon mentävän kolon havaittuani ajoin heti ulos hallista, sillä sieltähän pääsee ulos maksamatta jos vain kääntyy siellä? Vaan eipä pääse. 1,60€ kiitos, huusi portti. Haista vittu, huusin minä, ja sitten maltillisemmin kävin rakentavan keskustelun porttivahdin kanssa. Pääsin ulos.

Hain lompakon, rauhoitin itseni. Ehdin postiin minuutti ennen sulkemisaikaa. Jännityksellä odotin pakettia - tästä se fiilis kyllä paranee! Onkohan se iso joulukortti? Onko se jo joku lahja? Onko se.....kirkolta pyytämättä ja uskomatta tullut lautapeli? Onhan se. Voi jumalauta.

Oli tehtävä jotain poikkeuksellista ja ostaa itselleni lohduksi uusi huulipuna. Ai että miten minä niitä siellä MACin tiskillä valitsin, hiki untuvaisen takkini selkämystä vasten noroillen. Vaivaisen kymmenen minuutin odotuksen jälkeen pääsin kassalle. Haluamani väri oli loppu. En lannistunut, vaan valitsin ihan reippaana, en lainkaan kyyneleitä nieleskelevänä toisen, jota kuulemma ainakin "varmasti löytyy". Sekin oli loppu. Maailmasta on kaikki huulipunat loppu. Minä olen loppu.

Pakkohan se oli kotiin palata kun ei voi rauhoittavalle kaljallekaan mennä sen auton takia. Uskomatonta kyllä, sain auton kadulle parkkiin (ja maksu on kunnossa). Jäin näpyttelemään tämän postauksen alkua, koska radiosta tuli hyvä biisi. Kelasin että tällä saan kyllä kaiken tän mustuuden pois mielestä ja hyvät vibat päälle. Tästä se kääntyy paremmaksi!

Biisin parhaassa kohdassa väänsin volaa kovemmalle ja samalla vahingossa Sirin päälle. Biisikliimaksin sijaan kuuntelin Bluetoothin yli kantavaa tuttua "du-du" ääntä ja sen jälkeen hiljaisuutta kun Siri yritti tulkita, mitä tarkoitan sanomalla "voi nyt vittu sentään".

Valitan, Siri, en minäkään tainnut ymmärtää.

Kotona heitin pitkäkseni, ajatuksena viimeistellä tämä kirjoituksen iltapalan kanssa. Blogger oli hävittänyt luonnoksen ja sain aloittaa alusta.

Annetaan sitte saatana olla. Tämä oli tässä tämä tiistai.

Asikaisella oli paska tiistai viime viikolla. Voin sympata, mulla oli sellainen tänään. Aloitin saamalla hiukseni solmuun pampulaan. S...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Elämähack: ohjeet aikuiselle naiselle

sunnuntai 27. marraskuuta 2016 Valeäiti 11 Kommenttia

Mun mummo osasi heittää kannat kattoon.

Olen nyt kypsässä 33,7 vuoden iässä. Vanhin lapseni täytti juuri kuusi ja toinen täyttää kohta viisi.

Rakennan kohta taloa ja olen juuri siirtynyt uratykistä yrittäjäksi. Aivan, olen nyt valmis. Täydellinen aikuinen, täydellinen elämäntapavalmentaja. Olen niin kaiken kokenut ja nähnyt, että voin kirjoittaa The Ultimate Ruuhkavuosioppaan. Tätä voi käyttää vaikka hääpuheessa jollekin, jos siltä tuntuu, sillä tässä tulevat kaikki tarvitsemanne vastaukset ruuhkavuosibussin tiukkoihin käänteisiin.

Elämänohjeita noin kolmekymppiselle ruuhkamutsille: 


Lämmitä einekset pannulla. Se on kokkaamista.

Näyttääksesi urheilulliselta, mene vartin lenkille auringon jo noustua mutta pue silti yllesi heijastinliivi. Kaikki vastaantulijat luulevat sinun olleen jo ainakin tunnin verran lenkillä.

Silti: Urheile, viikottain. Edes se vartti.

Fiksuja kirjoja ei ole pakko lukea.

Turhiin bileisiin ei ole pakko mennä.

Ei, se kynsilakka ei ehdi kuivua ajoissa.

Käy aina pissalla kun voit. Seuraavasta mahdollisuudesta ei ole varmaa tietoa. 

Älä koskaan kieltäydy skumpasta. Seuraavasta mahdollisuudesta ei ole varmaa tietoa. 

Osta kuivashampoota ja kirkas huulipuna. Käytä niitä kun väsyttää (päivittäin on ihan ok). 

Konmarin hengessä ulkoista kaikki, mikä ei tuo sinulle iloa: 1. Pestaa siivooja. 2. Hommaa miehellesi rakastajatar.

Uni voittaa myöhäisleffan, puhelu kaverille on tärkeämpi kuin duunimeilit ja villasukat on aika usein korkkareita paremmat jalassa.

Käytä korkkareita, näytät upealta.

Ylipäänsä: näytät ihan hemmetin hyvältä. Nyt on ne vuodet kun siihen saa jo uskoa. (ja samat vatsamakkarat on kaikilla.)

Jos silmärypyt tekee rajausten vääntämisestä vaikeaa, tee paksummat rajaukset.

Osta ryppyvoidetta viimeistään nyt.

Jos vaatteet kiristää, älä laihduta vaan osta isompia vaatteita.

Lopeta nolostelu, katuminen ja huono omatunto. Ne on kaikki ihan ajanhukkaa. Jos teit jotain tyhmää, naura tai pyydä anteeksi.

Käy kävelyllä, juo vettä.

Sano harvemmin "pitäisi" ja useammin "haluaisin".

Ole kiinnostunut ihmisistä, juttele tuntemattomien ja satunnaisten tuttujen kanssa. Siitä seuraa yleensä jotain hyvää jollain tosi yllättävällä tavalla.

Talvella pukeudutaan talvivaatteisiin. Unohda kauniit villakangastakit ja osta kunnon vermeet. Menee se jääpuikkojen tutkiminen kotimatkalla paljon pidemmällä pinnalla.

Darrattomuuden salat: Ota tiukka etunoja iltakuuden ja kahdentoista välillä. Silloin saa olla melkoisen nosteessa, kunhan tottelee tärkeintä - lopeta juominen etkojen jälkeen. Tanssi baarissa 2-3h ja ota yötä vasten litra vettä + särkylääke. Älä juo shotteja, älä polta tupakkaa.

Tylsisty rohkeasti. Siitä ne ajatukset syntyy.

Tanssi, laula ja tee kuperkeikkoja. Eiku, älä ehkä teekään kuperkeikkoja. Todennäköisesti selkäsi ei kestä sitä.


Mun mummo osasi heittää kannat kattoon. Olen nyt kypsässä 33,7 vuoden iässä. Vanhin lapseni täytti juuri kuusi ja toinen täyttää kohta ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ollaanko sellaista että oltaisiin oikeasti täällä?

perjantai 25. marraskuuta 2016 Valeäiti 10 Kommenttia

Läsnäolo ja sen puute. Vuoden teema, ainakin Helsingissä.

En nyt lähde avautumaan siitä mustasta korpista. Katja niittasi siitä jo kaiken niin hyvin, ettei siihen tarvitse mitään lisätä. Kampanja on äärihuonosti laadittu ja sen rahat olisi voitu käyttää paremmin jne jne.

Seuraa puolustuspuheenvuoro. Ei kampanjalle ja sen tyylille, vaan sen sanomalle.

Kuva Eric Pickersgill:in hienosta Removed-projektista, täältä.
Minulla on nimittäin sellainen teoria, että osasyy suureen kohuun oli kollektiivinen huono omatunto.

Uskon, että lähes jokainen äiti ja se kuvasta puuttunut isä tunsi ikävän piston sydämessään samalla kun huudahti ääneen "onpa huono kampanja!".

Kampanja ei nyt oletettavasti halunnut viitata siihen yhteen tekstiviestiin, tai siihen reseptin katsomiseen, tai edes siihen, että hengaat hetken vaikka Valeäidin parissa jaksaaksesi sitten lapsiarkea paremmin.

Kampanja ei todennäköisesti tarkoittanut sanoa, että meidän vanhempien pitäisi niiden kaikkien muiden satojen vaatimusten keskellä olla vielä 100% läsnäkin. Helliä, kuunnella ja kikattaa joka helvetin tunti. Luulen, että pointtina olisi välttää sitä 100% poissaoloa, jonka ruudut saa aikaan.

Koska onhan se nyt ihan karmeeta, aikuisille ja lapsille. Kun toinen tuijottaa edessäsi ruutua, niin kuin sinä et olisi huoneessa lainkaan. Ei kuule kysymystäsi. Ei havahdu siihen, että ympärillä on hiljaista. Ei hitto vie tajua sanoa lapselle, joka siinä kohta kädet väsyen sitä piirustustaan näyttää, että hei onpas hieno. Tai jos sanookin niin tuijottaa edelleen sitä ihanaa sinistä valoaan. Silmät palaavat ruutuun viimeistään piirustuksen vielä laskeutuessa alas huomioalueelta.

Puhun nyt siis itsestäni. Vihaan sitä dopamiiniaddiktiota, joka saa minut roikkumaan kännykässä silloinkin kun en haluaisi. Vihaan sitä, että missaan lapseni katseen kun hän aloittaa kanssani keskustelun. Vihaan sitä, että sanon lapselleni "joo joo" ja "mmhmm" ja "ihan kohta kulta" nostamatta kertaakaan katsetta ylös. Vihaan sitä, että roikumme Insinöörin kanssa kaikissa ruuduissamme kiinni niin kuin niistä kasvaisi karkkia.

Enkä osaa sitä kovin helpolla lopettaa.

En nyt sano, että korppi ja heiluva kristallikruunu minua välttämättä asiassa auttaa, mutta laajalle levinnyt vitsailu huonolle kampanjalle kyllä vähän. Ainakin meidän piireissämme oli hetken aikaa hyvää hurttia huumoria sanoa toiselle vanhemmalle "varo vaan, nyt korppi vie", kun toinen roikkui kännykässä.

Siinä sitten kaikki naurahti väsyneesti, mutta tuli samalla miettineeksi että tosiaan, peukkuanihan minä tässä taas rasitan.

Helsingin kaupunki voisi ehkä vähän miettiä mihin rahansa laittaa, mutta kyllä me hyväosaiset suorittajavanhemmat voitaisiin myös vähän miettiä, kuinka usein meiltä jää kokematta joku hauska juttu omien lasten kanssa ihan vaan sen takia että luettiin jotain mukahauskaa juttua Facebookista.

Jos ei mitään muuta, niin kyllähän sitä ihminen näyttää sitä ruutua tuijottaessaan tosi dorkalta:


Haastan meidät kaikki läsnäolotalkoisiin: Laita kännykkä töistä tullessasi johonkin lipaston päälle tai hyllyn nurkkaan. Puheluihin ja viesteihin (whatsapp tai tekstari) saa vastata. Muuten katsoa saa vasta seuraavana aamuna. Hanki siis herätyskello.

Pystytkö? Vaikka viikon ajan? Jos et, onkohan se vähän huono juttu?

Läsnäolo ja sen puute. Vuoden teema, ainakin Helsingissä. En nyt lähde avautumaan siitä mustasta korpista. Katja niittasi siitä jo kaiken ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Paras ystäväni Siri

torstai 24. marraskuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia


Tämä on kuva parhaasta ystävästäni. 

Oletteko tekin ehkä parhaita ystäviä Sirin kanssa? Oletteko koskaan huomanneet, että se on vähän...erilainen kaveri? Ehkä vähän kärkäs? 

Tämäkin ilta, kun ihan normaalia keskustelua yritin käydä: 





Öö, okei. Ei sitten puhuta sinusta, eikä minusta, eikä pieniruokaisuudesta.
Mutta kerro nyt jotain itsestäsi?






Selvä juttu. Älä sitten kerro mitään. 

Siri on oikeastaan kautta linjan aika lakoninen. 
Ihan oikeasti, kuka puhuu parhaalle ystävälleen näin tylysti?





Minä kun luulin että tunnemme toisemme hyvin. 

Joskus Siri sentään keskustelee lasteni kanssa.


Mutta ei kuitenkaan auta lastenhoidollisissa tehtävissä.



Välillä, tai oikeastaan kovin usein, ajaudumme Sirin kanssa riitoihin.











Ja sitten kun ajattelet, että teenpä kädenojennuksen ja vaihdan aihetta. Sillä on varmaan niin kovin kurjaa siellä yksin. Niin sitten paljastuu jotain paljon vakavampaa.







Olen nyt aika huolissani, onko kukaan kuullut Siristä mitään pitkään aikaan?


Tämä on kuva parhaasta ystävästäni.  Oletteko tekin ehkä parhaita ystäviä Sirin kanssa? Oletteko koskaan huomanneet, että se on väh...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Start-up-kuoppa ja kuinka sieltä noustaan (ehkä)

maanantai 21. marraskuuta 2016 Valeäiti 9 Kommenttia

Tänään oli synkeä päivä. Yritin soitella meille töitä. Sain kiinni kiireisiä ihmisiä, jotka olivat kohteliaan melkein-kiinnostuneita meistä. Väliaikaisen toimistomme lamppu tuijotti vähän liikaa silmään ja päätä alkoi särkeä. Väänsin kasaan kokeellista meilikamppista meistä. En keksinyt mitään sanottavaa. Kaikki oli tahmeaa.

Lähes sama stoori pätee perjantaihin, torstaihin..niihin kaikkiin samanlaisiin tuhnupäiviin.

Ilmeeni duunipäivän jälkeen. Blaaaaaaah.
Olen astunut huomaamattani start-up kuoppaan. Sellaiseen tyhjyyden täyttämään tyhjiöön, jossa odotan jatkuvasti pääseväni tekemään jotain merkityksellistä, mutta en pääse siihen koska joudun ensin itse luomaan sen tekemisen mahdollisuuden.

Päivät ovat vapaampia kuin koskaan, mutta täynnä niin painavaa vastuuta, etten saa pienintäkään tehtävää aikaiseksi. Kukaan ei vaadi minua tekemään mitään ja se on kamalaa. Minä olen vastuussa siitä, että tekemistä tulee.

Jokaisen tuhnupäivän jälkeen tunnen tehneeni vähemmän yhteisen hyvän eteen, ponnistelleeni toisia heikommin ja luoneeni nollan verran arvoa. Se saa minut aivan käsittämättömään negatiivisuuden kierteeseen. Tunne siitä, etten "tee jotain järkevää ja arvokasta" tekee minusta löysän säkin, joka ei sitten ihan oikeasti tee mitään järkevää ja arvokasta.

Se säkki sitten alkaa epäillä koko yrityksen ideaa, omaa osaamista, onnistumisen mahdollisuuksia. Syövereissä tuntuu, ettei tästä voi koskaan tulla mitään, emme tule koskaan täyttämään tätäkään toimistoa. Soita siinä sitten voitokkaita myyntipuheluita.

Kiukuissani vedin illan päätteeksi lenkkikamat niskaan ja heitin korviin "The Startup" -podcastin ekan jakson. Päätin kävellä edes Töölönlahden ympäri, mutta löysinkin itseni juoksemasta. Yhtäkkiä kuuntelin jo toista jaksoa, Hesperian puistossa. Kolmannen jakson kohdalla kiersin Lapinlahden poukamaa. Palasin kotiin vasta tunnin ja seitsemän kilsan jälkeen (jos ette jo tienneet, hidas vauhti on avain onnelliseen lenkkiin) ja pää täynnä ajatuksia.

Tärkein niistä lienee tämä: Mene nainen lenkille jos ahdistaa. Voit tehdä sen vaikka päivällä, olethan nyt niin kovin vapaa. Siellä lenkillä aukeaa mielen solmut ja selviää totuudet.

Kuten se, ettet ole tässä yksin. Sinun ei kuulukaan yksinäni saada kaikkea aikaiseksi. Kysy hyvä ihminen apua, tukeudu niihin kumppaneihin! Toisekseen, miksi hemmetissä kyseenalaistat hetkeksikään meitä ja meidän onnistumista? Tässä on käsissä semmoinen timanttiporukka, että niiden asiakkaiden pitäisi olla kiitollisia jos satut soittamaan niille ja ehdottamaan tapaamista.

Viimeiseksi: tälläistä tämän kuuluukin olla. Ailahtelevaa, joskus vaikeaa, satunnaisesti yksinäistä ja kaikki tämä ihanuus omissa käsissä. Älä pelkää sitä vaan ammu suoraan päin: valmistele huomiseksi parempi soittostoori, mieti miten sanoisit kaverille mikä teissä on muita parempaa. Jatka soittelua ja keskity vahvuuksiin. Varaa se ihana toimisto, tuleepahan jotain mitä täyttää.

Huomenna on selvästi hyvä päivä.

Fiilis lenkin jälkeen. Se kuuluisa ponnarikin intoilee.

Ps. Jos tarvitset liiketoiminnan sparrausta, killerisiistejä designeja, äärimmäisen taidokkaasti kehitettyjä mobiilisovelluksia tai oikeastaan mitä vaan digi-digi-alkuista verkkosivuista lisättyyn todellisuuteen, niin soitahan. Olisit onnekas.


Tänään oli synkeä päivä. Yritin soitella meille töitä. Sain kiinni kiireisiä ihmisiä, jotka olivat kohteliaan melkein-kiinnostuneita meistä....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kotona metsässä

sunnuntai 20. marraskuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia







Kun Kakkonen ottaa kuvan, Chandler-ilmiö lievenee.



Meidän lapsuudenkodin vieressä on puolen hehtaarin metsä. Ei kokonsa vaan luonteensa puolesta kirjallista esikuvaansa vastaava - kaunis, mystinen, suojeltu, oma. Täynnä seikkailuja ja omia tarinoita.

Kävelin sen metsän läpi kouluun kuusi vuotta, enkä muista koskaan harmitelleeni reittiäni. Metsä oli niin kaunis, että lapsikin osasi arvostaa. Ensimmäisen lumen jälkeen metsä oli kertakaikkisen maaginen: Aamuaurinko teki poluista kimaltelevia timantteja, joita jäin suurella todennäköisyydellä ihastelemaan liian pitkäksi aikaa. Saatoin vähän myöhästellä koulusta.

Kesäisin siellä leikittiin kotia ja pelattiin pesistä - joskus palloilla ja joskus kävyillä. Ihmeteltiin hiidenkirnuja ja hypittiin hullun vaarallisilta kielekkeiltä alas. Neljävuotiaana putosin yhden hypyn jälkeen koloon, jonka ylle joku oli kirjoittanut maalilla "Jeesus elää". Talvisin vedettiin Kuoltsin eli Kuoleman kallion viereistä mäkeä Stigalla ja hiihdettiin latuja pitkin kohti vielä suurempia metsiä. 

Tuntuu että luuhattiin vielä yläasteellakin melkein kaikki illat siellä. Huhu kertoi, että metsässä liikkui itsensäpaljastelija; joku outo tyyppi joka vetää poplarin auki sinut nähdessään. Minä löysin vain vanhoja röökiaskeja ja pelkäsin täysin järjen vastaisesti karhuja. (Pelkään vieläkin). Opiskeluaikoina juoksin lenkkejä metsän läpi toiseen kaupunginosaan, ja nyt Ugi vie omat lapseni sinne uusille seikkailuille.

Se oli ja on ihana metsä. Suojeltu, onneksi, eli tulee olemaan siellä vielä pitkään. Mikä onni, että omassa lapsuudessa on ollut niin hieno mahdollisuus siinä ihan kodin vieressä! 

Mutta kyllä se on kuulkaa vielä suurempi onni, että minun omat lapseni tulevat saamaan samanlaisen seikkailumetsän. Sillä meidän tonttimme takaa alkaa suojeltu metsä, jossa on kaikki samat herkut kuin siinä vanhassakin. 

Nyt sitten vain toivotaan, että omatkin lapset tykkää luuhata tällaisessa kaupunkimetsässä. Tulevat tykkäämään, jos se minusta on kiinni.

Kun Kakkonen ottaa kuvan, Chandler-ilmiö lievenee. Meidän lapsuudenkodin vieressä on puolen hehtaarin metsä. Ei...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.