Yksi unelmia muuttava taulu

tiistai 18. lokakuuta 2016 Valeäiti 1 Kommenttia


Yhteistyössä JM Suomi ja Suomen Blogimedia



Puutalo, ehdottomasti tehdään puutalo. Siellä voi hengittää ja se on luonnollista. Paljon valoa, paljon arjen helppoutta. Autotalli (Insinöörille). Jotain pientä luksusta. Takka olis kiva. Keittiöön aamuaurinko. Vanhempien makkariin oma walk-in-closet (mulle) ja oma kylppäri. Tarvitaanko mitään erillistä telkkaritilaa? Graafista, selkää, "puhdasta". Lähellä kaikkea. Mitä kaikkea? Jotain monimutkaista; nurkkia, kieppejä, piilotettuja valoja. Piha. No, tila ulkona. Jotain kaunista, jossa ei kuulu ensimmäisenä aamuruuhkan hurina ja kaupungin melu. Mutta ei mitään vaivalloista hoidettavaa kiitos. 

Luulin tietäväni tosi tarkkaan, mitä haluan kodilta. Luulin, että siksi emme koskaan löytäneet mitään valmista markkinalta. Kun ollaan niin nirsoja tiedetään niin tarkkaan mitä halutaan. Vaan kappas vain, saattaapi kuulkaa pienet naapurihaasteet ja budjettiongelmat muuttaa varmempaakin mielipidettä. Niin vain ollaan kuluneen vuoden aikana vaihdettu Espoo Itä-Helsingiksi, fudiskenttäpiha kalliokiipeilyksi ja CLT-talokin uhkaa aina välillä taipua rankarakenteiseksi puutaloksi tai jopa kiveksi. Mistä tässä enää pidetään kiinni? 







JM Suomi kutsui täydellisellä hetkellä minut ja muutaman muun bloggaajan tutustumaan uuteen Kuninkaantammen kaupunginosaan ja pohtimaan kodin syvintä olemusta. Ilta oli kaikin puolin mukava ja lämminhenkinen (vaikkakin melko viileä kotikaupunkipolku meillä oli Pauli Salorannan vetämänä, hrr!), mutta erityinen timantti koko homman keskellä oli arkkitehti Ruusa Kääriäisen vetämä työskentely. 

Ruusa alusti tätä aikuisten askarteluhetkeä todella opettavaisella esityksellä. Opin, että meidän perhe on asumisen suurella elinkaarella uudisraivaaja: menemme mielellämme asuttamaan ja kehittämään uutta asuinaluetta. Samoin ymmärsin, että ns. käpertyminen on ilmiönä se, miksi minäkin kaipaan taloon myös pieniä, pimeämpiä loukkoja kaiken sen avaruuden oheen. Tai miksi lattiasta kattoon -akvaarioikkunat eivät ole koskaan ihan houkutelleet, ja että niitä pitäisi ehkä vielä kriittisesti miettiä. Pysäyttävä lause oli sekin (vapaasti muisteltuna), että "Koti on myös rakkautta, läheisyyttä ja hyvinvointia varten. Jos kodissa ei ole tilaa, jossa aikuiset voi olla kahdestaan, sitä läheisyyttä ei tapahdu." Tuli sellainen fiilis että hyvissä taloissa, kodeissa, on erilaisia tiloja erilaisia tunnetiloja varten, ei niinkään erilaisia toimintoja varten. Esimerkiksi kotiin tuleminen on lähes yhtä tärkeää kuin kotona oleminen: missä kohtaa pihaa, tietä tai kaupunginosaa on se siirtymäriitti, joka vie ajatukset pois päivän hälyistä ja oman perheen rauhaan?

Esityksen innoittamana jaoin oman moodboardini suoraan kolmeen osaan ennen leikkaa-liimaa-actionia: Piha (sisääntulo), oleskelu eli julkinen tila ja yläkerta eli perheen oma rauhoittumisen tila. Aikaa oli paljon ja materiaaleja etenkin, joten yllätyin totaalisesti omasta valmiista taulustani. 



Skarppi? Selkeä? Laatu? ja silti aito? Jossain kohtaa työskentelyä huomasin, että kaikki eniten tunteita sytyttäneet kuvat siirsin joko yläkertaan tai pihalle. Sain itseni kiinni ajatuksesta, että näissä tiloissa saamme olla sellaisia kuin haluamme, joten laitetaan tämä tänne ihana kylppäri. Olkkari oli jäämässä joksikin kummalliseksi esittelytilaksi, jonka on oltava moitteeton ja skarppi. Hajuton ja sieluton. Ohhoh. En ehtinyt taulua täysin enää korjaamaan, mutta tärkeintä onkin että nyt voin korjata asennettani ja ajatuksia suunnitelmien suhteen: kyllä sitä rouheutta, turvallisuutta ja jännitystä pitää olla myös oleskelukerroksessa. Tuota sinistä väriä en ymmärrä yhtään kyllä. Mistä se tuonne tuli? 

Tämän taulun työstäminen oli mulle niin iso ajatusvellomo, että nyysin Ruusalta kaikki ylijääneet kuvat kotiin ja aion pakottaa Insinöörin tai ehkä koko perheen tekemään saman vielä mun kanssa uudestaan. Ehkä tästä vielä joskus saadaan oikea koti pelkän talon sijaan. 

Mikä teidän kämpässä on se kohta, joka tekee kämpästä kodin? Oletteko koskaan miettineet miksi? 

Ja kai te tajuatte ton vitsin meidän talon työnimessä? 

Yhteistyössä JM Suomi ja Suomen Blogimedia Puutalo, ehdottomasti tehdään puutalo. Siellä voi hengittää ja se on luonnollista. Pal...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommentti :

  1. Tästä opiskelijakämpästä mulle tekee kodin kaikki ne asiat joita ei taatusti näkisi siustuslehdissä. Ne asiat, jotka ei ole mustavalkoista, modernia ja tyylikästä niin kuin ne asiat joita tänne haluaisin ovat ja jotka näyttävät kuvissa hienoilta. Tästä kämpästä löytyy niin montaa eri sinisen sävyä jotka taatusti eivät sovi yhteen ja se on yksi asia joka tekee tästä minun kodin. Esineet, kalusteet, kuvat ja kortit, jotka muistuttavat läheisistä (ukilta peritty nojatuoli ja hänen tekemänsä ruokapöydän tuolit jotka olen itse maalannut, eri tilanteissa saadut postikortit, kuvat lapsuudesta ja lähempää nykyisyyttä). Kaikki ne sikin sokin olevat tavarat jotka on muka väärässä kohdassa mutta ovat kuitenkin just sopivasti sekaisin niin että täällä on minun näköistä myös silloin kun kaikki on siivottu ja järjestelty vieraita varten. Se tekee tästä kodin ja kotoisan. Ja tietysti ihmiset tekee kodista kodin. Asiat on niin kuin on minua ja minun arkea varten ja ystävät, perhe ja läheiset ovat tervetulleita osaksi sitä arkea niin siivottuun kuin joskus vähemmän siivottuun kotiin. : )

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.