TOP 7 lapsille luettavaa asiaa

sunnuntai 30. lokakuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

SISÄLTÖYHTEISTYÖ: Yhteistyössä McDonald's Suomi ja Suomen Blogimedia


Lapsille ja lasten kanssa lukeminen on tärkeää. Lukeminen kehittää ajattelua sekä vuorovaikutustaitoja, auttaa keskittymään ja rauhoittaa lasta virikkeiden keskellä.

Täällä meidän täydellisessä perheessä luetaan tietysti lapsille ääneen melkein joka ilta. Myös sille lukutoukalle, joka haluaa nykyään lukea itse. Yleensä minä aloitan lukemalla jotakin lastenhuoneen lattialla ja muutamassa minuutissa on syliin kiivennyt yksi tyyppi toisen kurkkiessa ylhäältä hiljaa leuka sängyn laitaan nojaten. Lukemisen ehtona on, että siitä on myös meille aikuiselle jotakin iloa: kieli on kekseliästä, kerronta soljuu ja kirjasta voi oppia jotakin. Oleellisinta ilta-aikaan tapahtuvassa lukemisessa on toki kirjan rauhoittava vaikutus. Lukemisen on syytä päätyä johonkin muuhun kuin uuteen nakuralliin keittiön ympäri.

Koska jokaisen vanhemman viikossa tulee se ilta, jolloin mikään lastenhuoneen kirjoista ei meinaa napata ja äänikirja on raaputettu rikki, ajattelin julkaista tässä pienimuotoisen kirjaraadin - listauksen meidän perheen lempparilukemistosta! Jollei näiden avulla voi aikuinen hipsiä hymy huulillaan lastenhuoneesta pois, nukahtaneiden silkohapsien otsaa vielä kerran silittäen, en tiedä sitten millä.

Hetkinen: onko tuon kirjan kannessa Kasper Strömman?


Lukemistomme TOP 7 (järjestyksessä huonoimmasta parhaimpaan):

7. Vanhan kotimme uunin käyttöohje
Luettu rintarepussa riehuvalle Kakkoselle vanhan asunnon keittiössä 30.-31.05.2012 klo 22-24 nukahtamisen edistämiseksi ja hulluuden välttämiseksi, täysin tuloksetta.  1.6.2012 kieli vaihdettiin saksaksi, mutta toivottua vaikutusta ei edellenkään syntynyt. En koskaan oppinut käyttämään sitä saamarin ajastinta. Verdammt.

6. Go the f**k to sleep. 
Testattu reilu vuosi myöhemmin. Jopa Samuelin lukemana aivan yhtä tehoton kuin edellä mainittu. Plussaa toki siitä, että äitiä vähän hymyilytti kaiken sen katkeruuden alla.

5. Maitotölkit, juustopaketit ja ketsuppipullot - ja lehtien kannet
Lukemaan opetteleva lapsi tulkkaa maailmaa jatkuvalla syötöllä ja kysyy jokaisesta näkemästään koukerosta, mitä siinä lukee. Heinz-purkin kyljessä muuten todella on numero 57, ilman järkevää selitystä. Ja Trendistä löytyi toukokuussa hieno artikkeli Maria Veitolan seksielämästä. Kannattaa lukea, Ykkönenkin suosittelee!

4. Numerot ykkösestä kymppiin. 
Perheemme vanha suosikki: sanon nyt ääneen nämä numerot ja kympin kohdalla on paras olla vaatteet päällä / lelut siivottu / kenkä jalassa, tai muuten. Sijoittuu usein ilta-aikaan, mutta ei kyllä rauhoita ketään nukkumaan.

3. Synnytystarinat omasta blogista
"Äiti kerro taas miten me synnyttiin?", on meillä usein kuultu toive, ja ihmekös tuo! Kukapa ei nukahtaisi hymy huulillaan lämpimän peittonsa alle, kun äiti kertoo taas kuinka oksensi sinut ulos, tai näyttää miten lääkäri otti sängyn laidasta jalallaan voimaa imukuppia repiessään? Takuukamaa.


2. Talouselämä
Kun nukahtamisgeimeissä ollaan HC-levelillä, kannattaa koko perheen voimin ihmetellä viikon yrityskauppoja. Viimeistään kolmannen hammaslääkäriketjun kohdalla ummahtaa sitkeinkin silmä.



1. Tor Åge Bringsværd ja Tina Soli: Kun molempia alkaa suututtaa
Iltasatulukemistomme aatelia. Ihan oikea kirja, jota minäkin jaksan lukea. Toimii äärimmäisen hyvin esimurkkuisen kuusivuotiaan kanssa, jolle kaikki tunteet on hämäriä ja niitä on liikaa. Opettavaista lukea kirjasta, että äidilläkin menee hermot. Muutenhan hän ei sitä olisi ehkä huomannut. Erityiskiitos kuvituksesta, jossa tunteet menee hiuksiin asti, sekä alle viiden minuutin lukuajasta. Jatkoon!







Näin on jännittävä TOP 7 käyty läpi, onnea suuresti voittajalle! Voittajakirjan saa jokainen lunastaa itselleen Happy Mealin kylkiäisenä tai muutamalla eurolla lähimmästä Mäkkäristä. Osana lasten lukuharrastusta edistävää pohjoismaista Läsrörelsen-hanketta Suomen McDonald's jakaa kahdeksaa eri kirjaa lastenaterioiden yhteydessä. Nyt käynnissä olevalla kampanjan viimeisellä viikolla jaetaan lukuraatimme voittajaa sekä Ulf Nilssonin ja Kristina Digmanin "Oma pikku apinani", joka sai kunniamainintoja testissämme. Lisätietoja kampanjasta ja kaikki jaellut kirjat löytyvät McDonalds'in sivuilta.

SISÄLTÖYHTEISTYÖ: Yhteistyössä  McDonald's Suomi ja Suomen Blogimedia Lapsille ja lasten kanssa lukeminen on tärkeää. Lukemine...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Elämänsisällöntuottaja

lauantai 29. lokakuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia






Meikkasin tänään, koska me käytiin vähän kylillä. Kotiovi kolahti takanamme kiinni varttia vaille kolme ja takaisin auki varttia vaille neljä. Ehdittiin mennä sporalla Stokkalle, palauttaa Hullareiden hulluudet yhdelle kassalle ja tulla takaisin sporalla kotiin. Siinä oli päivän ohjelma, The Ohjelma.

Sitä ennen tein jotain. En muista mitä. Jotenkin nämä tämän päivän yhdeksän hereillä vietettyä tuntia on menneet johonkin. Insinöörillä veljensä muuttoon, minulla kai pyykkeihin, Singstariin, tiskeihin, ruoanlaittoon, tiskeihin, neljään ja puoleen tappeluun, pyykkeihin ja sitten siihen meikkaamiseen. Siihen meni muuten noin seitsemän minuuttia, toim. huom.

Vanhaan hyvään aikaan tässä ajassa olisi nukuttu (pidempään), lenkkeilty, meikattu, syöty lounasta, shoppailtu, kahviteltu, käyty Alkossa, meikattu uudestaan ja kokeiltu kolmea eri mekkoa. Olisin ehkä jo nyt vähän etkoilemassa, rypyttömät ja pussittomat silmäni iloisesti tuikkien, kupliva kädessä jonkun kotona kikattaen.

Eipä siinä, kivaa tämäkin. Näin ne päivät täällä meillä vain valuu, tässä nykyisessä ajassa. Tehden ei mitään ja kuitenkin jatkuvasti jotakin.

Se on kuulkaa yksi iso elämänsisällöntuottaja tämä lapsiperhe ja sen väleihin rullaava arki.

Semmoinen vähän huonomman tason sisällöntuottaja, joka pelaa volyymilla laadun sijaan. Aina ei tapahdu kovin kummoista, mutta ihan jokainen sekunti tapahtuu jotain. Kohderyhmällä ja kanavalla ei ole mitään väliä, sitä sisältöä tuotetaan ihan rehevästi kaikkialla sporasta kauppaan ja kotiin. Pyytämättä ja kyselemättä. Silloin tällöin siltä tulee ihan älytöntä laatukamaa, viraalia suorastaan, jota haluaa jakaa muillekin. Pääsääntöisesti sellaista tasaisen turvallista virtaa, joka ei koskaan tyhjene tai pysähdy.

Oikeastaan aika kiva.

(Kuvat ovat näytteitä viime aikojen sisällöistä.)

Meikkasin tänään, koska me käytiin vähän kylillä. Kotiovi kolahti takanamme kiinni varttia vaille kolme ja takaisin auki vart...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mannerlaatat tärisevät erilleen

perjantai 28. lokakuuta 2016 Valeäiti 23 Kommenttia

Ykkönen ja Kakkonen ovat viime aikoina eriytyneet symbioosistaan. Kakkonen haluaa vetää keikkaa aamusta iltaan ja sitä harmittaa, ettei se saa näprätä Ykkösen Lego Friendsejä. Ykkönen haluaisi rakentaa Lego Friendsejä aamusta iltaan, ja sitä ärsyttää kun Kakkosen keikka luo niin paljon ääntä ja huomiota. Yhdessä ne eivät leiki just nyt juuri ollenkaan ja se surettaa mua.

Lisäksi Ykkönen on eskarilainen. Kaikki 5-6 vuotiaiden vanhemmat ehkä tietää mitä se tarkoittaa - jonkin asteen esimurkkuus leijuu vahvana hänen ympärillään. Vahva tahto olla oma, itsenäinen, erillinen ajaa aikamoisiin tunteisiin kotona ja tarhassa. Pahimman hitin saa vielä ihan vauvana nähty Kakkonen, joka ei aina ihan ymmärrä miksei sisko halua leikkiä hänen kanssaan.

Ykkönen äyskii ja huutaa Kakkoselle, on välillä olevinaan kuin sitä ei olisikaan. Ei vastaa kysymyksiin ja kutsuu typeräksi. Toinen siinä vierellä sitten pettyneellä ilmeellä ihmettelee miksi sisko ei halunnutkaan leikkiä ennen niin hauskaa yhteistä juttua. Sitä on ihan kamala katsoa vierestä. Kärsivällisesti keskustelen, sanoitan tunteita ja korjaan väärää käytöstä. Muistutan että Kakkonen on Ykkösen veli, perhettä, tärkeimpiä asioita maailmassa. Tempoilen möykkymaastossa, jossa yritän antaa kummallekin vähän ihan omaa huomiota, välillä tuoda niitä yhteen ja välillä antaa niiden kehittävästi tylsistyä.

Yleensä en onnistu näistä missään ja kuusivuotiaan tunnemyrsky jättää Kakkosen tornadon silmään.

En oikein tiedä, miten tässä pitäisi toimia. Tiedän, että Ykköstä pitää juuri nyt tukea tosi paljon, tiedän että Kakkonen vie volyymillaan liikaa huomiota. Kakkonenkin toisaalta tarvitsee turvaa ja lämpöä, tunnetta että on tärkeä. Myös siskolleen. Ymmärrän myös tukea kummallekin tärkeitä omia juttuja. Enkä voi pakottaa niitä leikkimään yhdessä. Mutta tämä hiljainen erilleen ajautuminen saa mut ihan hulluksi.

Onhan ne oikeasti toisilleen tärkeitä, onhan? Näenhän ne vielä yhdessä kikattamassa, näenhän? Vai tarvitseeko niiden edes olla mikään majakka ja perävaunu, onko mulla epärealistiset odotukset pienen ikäeron aiheuttamasta sisaruussuhteesta?

Ei mikään ihme, että lasten pienen ikäeron on todistettu lyhentävän vanhemman elinikää (lähteenä: yksi tuttu sanoi näin Facebookissa) ja lisäävän avioeron riskiä. Jos elää elämäänsä kolminkertaisella intensiteetillä, kolmen ihmisen elämää rakentaen, se loppuu lyhyemmin. Pitäisi varmaan ottaa askel taaksepäin. Mutta mihin suuntaan?

Ykkönen ja Kakkonen ovat viime aikoina eriytyneet symbioosistaan. Kakkonen haluaa vetää keikkaa aamusta iltaan ja sitä harmittaa, ettei se s...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

23 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Portti lihansyönnin vähentämiseen

torstai 27. lokakuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia


Yhteistyössä: Valio ja Suomen Blogimedia



Ai ne oudot pallerot? Ne kuulemma maistuu pahalta ja on kai koostumukseltaan kamalaa sekä muutenkin arveluttavaa.

Nämä somessani pyörineet ennakkoluulot löivät silmille sen jälkeen kun olin jo sopinut yhteistyöstä Valion kanssa. Loppukesästä lanseerattu Valio MiFU® sai osakseen paljon huomiota, ja minua pelotti. Mitä jos ne ovat oikeassa ja tuote on minusta kamala? Olisi todella kurja tehdä yhteistyö, jossa joudun dumaamaan asiakkaan tuotteen.

Välttelin koko ajatusta viikkokaupalla. Suljin mielestäni muiden naureskelevat kommentit huonosta raejuustosta ja murjotin kun näin telkkarimainoksia. "Vaihtelua", on joo. Vaihtelua kun joutuu miettimään mitä kirjoittaa kun totuuttakaan ei voi piilotella. Viimeinen niitti oli Puutalobabyn Kristan kommenttiboksissa tapahtunut pienimuotoinen lynkkaaminen. Tai olisi ollut, jollen olisi ehtinyt jo sitä ennen ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa tuotteen testiin rehellistä arviointia varten. Oman testaamiseni aikana päädyin samaan tulokseen, jota Krista kommenttikentässä kärsivällisesti muille availi: Porttiteoria toimii ja Mifu on loistava tuote ruokailutottumusten muutoksen ajamiseen.

Meidän ensimmäinen Mifu-kokeilu tuli vähän sattumalta. Olin tekemässä kanaruokaa, mutta kanaa oli vähän hintsusti. Avasin jääkaapin löytääkseni jotain jatketta soosille. Paprika? Ei, sen maku ei sovi tähän. Vuohenjuusto? Ei, se sulaa sinne ja tulee mössöä. Mikäs tämä...äh, se pakon edessä ostettu Mifu. Kokeilin. Arvannette jo tarinan lopun. Ruoka oli hyvää. Ruokarae oli mun suuhun oikein mukava koostumukseltaan ja teki juuri sen mitä hain: toi lisää proteiinia, koostumusta ja täytettä ruokaan, josta olisi muuten tullut vähän valju.


Nyt sitten siihen porttiteoriaan. Tämä yksittäinen Mifu-kokeiluni oli pääsyy sille, että päätin kokeilla lihatonta lokakuuta. Kaksi kuukautta ensimmäisestä kokeilusta lihansyönti on vähentynyt taloudessamme merkittävästi (lopullinen raportti tulossa!). Melko hyvä saavutus yhdeltä tuotteelta.

Meidän jääkaappiin tämä tuote jää vielä yhteistyön jälkeen. Sillä on niin älyttömän helppo jatkaa muita aterioita, kun paketti on suoraan jääkaapista valmis. Sen kuin ripottelee palleroita paketista pannulle tai pataan ja se on siinä. Satuin myös tämän maustamattoman Originalin kanssa vahingossa tekemään yhden parhaista kokkauksistani ikinä ja vielä tähteistä. Ohhoh! Tämän menestyksen karkea resepti (ja uskomaton kuvatallennus) alla, osana Lihatonta Lokakuuta.


Lehtikaali-Mifu kananmunapaistos kahdelle
Nimestä voimme päätellä, miten loistava kokki olen. Se oli oikeasti ehkä munakas tai ehkä frittata tai ehkä munatata.

n. 100g lehtikaalia
100g Valion Original MiFúa
Kourallinen kirsikkatomaatteja puolitettuina
Valkosipulin kynsi
Suolaa
Mustapippuria
Valkopippuria
Hyvää öljyä (Myssyfarmin luomyrypsiöljy on aivan supernam)
4 kananmunaa

Leikkaa lehtikaalista ruodot pois ja silppua suuhun sopiviksi palasiksi. Lämmitä öljy ja siinä valkosipuli sekä suola ja mustapippuri. Pidä pannu alhaisella lämmöllä ja lisää lehtikaali. Pyörittele lehtikaali öljyssä ja anna hiljalleen muhia niin kauan, että kaali alkaa pehmetä ja pienentyä. Lisää Mifu. Voit nostaa vähän lämpöä ja ruskistaa pallerot. Sekoita kulhossa neljä kananmunaa ja lisää hieman suolaa ja valkopippuria. Kaada kanamunat pannulle ja paista kunnes muna on melkein kokonaan hyytynyt. Lisää lopussa puolitetut kirsikkatomaatit.

Nosta lautaselle ja nauti! Syö lopulta ylijääneet suoraan pannulta perheeltä salaa.

Siitä sitten vain kokeilemaan, kokkailemaan ja pikkuhiljaa kohti vegeporttia valumaan.

Ps. Ai mikä Mifu? Jos olet missannut koko tuotteen, Mifu on maitopohjainen, proteiinia runsaasti sisältävä paistettava ruokarae, jota saa kolmella eri maustekastikkeella. Valion sivuilta voi lukea lisää tuotteesta ja käyttövinkkejä.

Yhteistyössä: Valio ja Suomen Blogimedia Ai ne oudot pallerot? Ne kuulemma maistuu pahalta ja on kai koostumukseltaan kamalaa s...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Uusi tähti on syntynyt: Pihlaja.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016 Valeäiti 13 Kommenttia

Heitin lauantaina juuri ennen nukkumaanmenoaikaa ihan kasuaalisti ilmoille lyhyen lauseen:
Tiesitkö, että näistä voisi tehdä sellaisen videon, jossa sä liikuttelet näitä hahmoja ja sitten se näyttää siltä kuin ne itse liikkuisi? 
Ykkönen lopetti välittömästi Lego Friendsin rakentamisen ja katsoi mitään sanomatta takaisin. "O-ou", kaikui hiljaa mielessäni.




Alle vartissa oltiin tehty eka video. Viimeisenä toiveenaan ennen nukahtamista hän osasi jo sujuvasti itse pyytää että tehtäisiin huomenna uusi "sellainen Stop Motion video, tai oikeastaan tehdään niitä koko päivä."

Niinhän me tehtiin. Kuva ja ruutu kerrallaan opittiin paremmaksi: löydettiin hyvät tavat saada kamera (kännykkä) liikkumaan oikein, opeteltiin käyttämään tehosteita ja musiikkeja, lisättiin toisiin videoihin selostus ja lopulta Ykkönen siirtyi myös itse operoimaan kameraa. Siistein sunnuntai pitkään aikaan.

Mediasosiaalisesti kehittynyt lapseni toivoi tietysti välittömästi, että videoita esitellään suurelle yleisölle ja janoaa kuulla yleisön palautteen:

Laita se äiti Instagramiin, tai Valeäitiin.






Tein sen, minkä jokainen vanhempi tässä tilanteessa tekisi. Perustin hänelle oman YouTube-kanavan. Kanavan nimi on taitelijan itsensä pyynnöstä "Pihlaja", ja kanava tulee keskittymään ainakin aluksi Stop Motion videoihin, lähinnä Lego Friendseihin. Eiku unohtakaa, tätä kirjoittaessa ne oli jo tehny Insinöörin kanssa vielä Pikkaraisista oman videonsa. Kuusivuotiaastani on tuleva lyhytelokuvamaailman uusi tähti. Chaplin meets Temonen. 

Perheemme uusin bloggaaja* - siis vloggaaja - tavoittelee noin 6-7-vuotiasta yleisöä, maailmanlaajuisesti. Hän pyrkii tekemään videoita aina kun on hereillä (eli aina kun vanhemmat antaa). Alla sneak peakina se ihan ensimmäinen koskaan tehty video. Luulen, että edessämme on upea tulevaisuus.


En voi kuin lämpimästi suositella tätä kaikille. Näiden tekeminen on ollut ihan äärettömän kivaa ja helppoa! Tarvitaan vain softa (otettiin App Storesta ekana vastaan tullut "Stop motion"), vähän valoa, joku hyvä pöytä ja ehkä pidike / alusta kännykälle ja sitten niitä ideoita. Ei kun tekemään! Me autetaan tarvittaessa! Tietysti sillä ehdolla, että ensin menette ja katsotte meidän videot. Kunnianhimoinen vloggaajamme kaipaa yleisöä.

*Koen välttämättömäksi huomauttaa, ettei tavoitteena tai tarkoituksena ole oikeasti luoda ykkösestä mitään somehahmoa. Hän itse innostui ajatuksesta, että kaikki videot olisi jossain, missä kaikki lapset voisi niitä halutessaan katsoa. Tämä EI ole hulluksi tulleen bloggaajan lapsen kautta eletty hullu unelma. No niin; näytä voimasi AV-palsta! 

Heitin lauantaina juuri ennen nukkumaanmenoaikaa ihan kasuaalisti ilmoille lyhyen lauseen: Tiesitkö, että näistä voisi tehdä sellaisen vid...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Loistava lokakuu. Not.

lauantai 22. lokakuuta 2016 Valeäiti 19 Kommenttia

Isossa mittakaavassa mun täytyy olla kiitollinen, ja olenkin. Kummatkin lapset ovat syntyneet terveinä, turvallisten synnytysten kautta ja syöneet maitonsa alusta asti hyvin. Kummatkin ovat kehittyneet oikein priimuksina kasvukäyriensä keskellä, hampaat suorasti ja helposti tulleina, pituutta ja taitoja joka vuosi kerryttäen. Kenellekään ei ole synnynnäistä sairautta, altiutta tai haasteita. Eikä perheessämme ole edes suvun mittapuussa jouduttu sairastamaan kovin vakavia tauteja. 

Mutta silti. Aion nyt vähän valittaa ja inistä, koko väsyneen kroppani voimalla.

Tästä lasten perussairastelusta me ollaan kyllä saatu osamme. Tiedän, että on ihan normaalia ja hyväkin että lapset sairastaa sen 10-12 flunssaa vuodessa ensimmäisten kahden vuoden aikana. Mutta kun meillä oikeasti kummatkin tuntui vetävän sen 12. Aina peräkkäin. Lähes jokainen tauti keuhkoihin asti hiipivänä. Meillä ei ole korvatulehduskierrettä, meillä on Ventoline-kierre. Ja oksennustaudit - niiltäkin olen kuullut joidenkin välttyneen? Hah, meistä on tullut laatta-expertejä. 

Vaikka historiaamme kuuluu yksi superpelottava keuhkokuume ja yksi erittäin musertava murtunut luu, välillä eniten nyppii nämä ns. normaalitaudit. Koska ne on usein megatauteja. TJEU: Toukokuussa 2014 saimme peräjälkeen nämä: kurkunpääntulehdus x1, oksennustauti x 4, vesirokko x 2, silmätulehdus x1. Ai että, oli hyvä vappu. Jouluna 2014 aloitimme perheenlaajuisen yskän, joka kesti meillä muilla kahdeksan viikkoa ja Insinöörillä se on päällä edelleen. Meni vähän niinkuin keuhkoputkiin se homma.


Vuodet 2015 ja 2016 ovat periaatteessa olleet hienot. Tauteja on ollut vain pari ja ne on olleet lyhyitä. Lapset ovat olleet tänä vuonna kai kaksi kertaa pois tarhasta. Mutta tämä nyt juostu maraton antoikin sitten koko rahan edestä. Tai siis antaa, edelleen.

Todennäköisesti mulkun nimi on Adeno. Ykkönen sai sen 29. syyskuuta, ja siitä asti ollaan oltu kotona kipeinä. Ykkösen kuume kesti yhtäjaksoisesti 17 päivää ja oli hilkulla mennä taas keuhkokuumeeksi (ne hiton isot kitarisat ovat kyllä riesa!). Minä ja Kakkonen aloitettiin oma vuoromme yhtä aikaa, heti Ykkösen ensimmäisen aidosti kuumeettoman päivän jälkeen. Mulla on nyt seitsemättä päivää kuumetta, joka oli parhaimmillaan personal best 39.2. Kakkosella on seitsemättä päivää yli 38 ja eilen yöllä oli hengittely jo tosi pinteessä.

Nyt siihen valitukseen: Kuinka hemmetin kauan tämä yksi tauti meinaa vielä kestää? Me ollaan jo pelattu kaikki talon pelit läpi, puhallettu laatikoista löytyneet saippuakuplat ja serpentiinit, rakennettu-purettu-rakennettu jokainen Lego Friends, luettu hyllyn täydeltä kirjoja ja katottu aivan hävyttömän paljon telkkaria, piiretty tuhat piirustusta ja vedetty sata Robin-keikkaa (ilman pomppimista), asutettu sohva kaatopaikkavalmiiksi ja syöty talouden näkkärit sekä karkit viimeiseen muruun asti.

Kukaan ei jaksa kokata eikä kenenkään tee ruokaa mieli. Lihaton lokakuu on heitetty naurukammioon. Pyykkejä ei ole pesty viikkoon, astiat kasaantuu lavuaariin ja roskat eteiseen. Pyykkiä ei sinänsä kyllä tule lisää, koska ei enää jakseta vaihtaa yöppäreitä pois. Luulin tänään olevani jo ihan elämäni voimissa, joten aloitin raivauksen tärkeimmästä päästä: poistin itseltäni kaikki turhat karvat, kävin suihkussa ja lakkasin kynnet. Siihen loppuikin sitten voimat ja kuume kellotti takaisin mittariin.

Jos loppuun vielä vähän marttyyrinviittaa, niin arvaatteko mikä ärsyttää melkein eniten? Sitten _kun_ Insinööri saa tämän taudin, se saa sairastaa sen yksin kotona samalla kun palkka juoksee. Voi jumalauta.

Isossa mittakaavassa mun täytyy olla kiitollinen, ja olenkin. Kummatkin lapset ovat syntyneet terveinä, turvallisten synnytysten kautta ja ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

19 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kovia vinkkejä unelmaduunin rakentamiseen

torstai 20. lokakuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Terveisiä sairastuvalta. Adeno (?) kurittaa perhettämme nyt 21. päivää, minua henk.koht. viidettä. Koska näppikseltä ei näköjään synny tänään mitään kovin järkevää, vaan ajaudun vain jatkuvasti someriitelyihin, jaan teille jotain joka syntyi terveen ruumiin ja terävän pään aikana. Mulla on ollut ilo tässä uudessa elämässäni olla mukana Tinki-nimisen palvelun rakentamisessa ja lanseeraamisessa (laveampi mainospuhe siitä myöhemmin, mutta menkää ja liittykää!). Tinkiin liittyen olen monien muiden talkkarihommien ohella saanut haastatella montaa äärimmäisen siistiä tyyppiä, joista yksi on teille melko tuttu.

Jos olet minun tapaani joskus ihaillut Salamatkustaja-Satun tapaa hoitaa hommiaan, alla pieni vilkaisu kulissien taakse teemalla "miten se sen oikein tekee?" Satuhan valottaa tätä samaa salaisuutta huomattavasti syvemmin tulevassa, kaima-Hannen kanssa kirjoitetussa kirjassaan "Unelmahommissa". Se kannattaa laittaa joululahjalistalle jo nyt, kirja putkahtaa unelmakaksikon näppiksiltä marras-joulukuun aikana ulos!

Ja nyt, maistiainen Tinkin blogista otsikolla "Unelmoi taskulaskin kädessä". 

*****************

Ensisilmäyksellä katsottuna Islannissa asuvan Satu Rämön työpaletti vaikuttaa omituiselta: Satu kirjoittaa Suomen suosituimpiin kuuluvaa perheblogia, auttaa Islantilaisia yrityksiä Suomeen ja suomalaisia Islantiin, tekee someviestintää, ohjaa skumpalla ryyditettyjä yritysvierailuja, järjestää vaellusretkiä islanninhevosilla, kirjoittaa kirjoja (kuudes, yrittäjyydestä kertova “Unelmahommissa” tulossa pian) ja omistaa kaksi design-myymälää Reykjavikin keskustassa. Lista on pitkä ja jatkuvasti päivittyvä. Satun blogia Salamatkustajaa seuranneelle tai Satun muuten tuntevalle yhtälössä ei ole kuitenkaan mitään kummallista: Satu tekee niitä asioita, jotka häntä innostaa ja saa niistä rahaa. Melkoinen unelmaduuni tosiaan.

“Mulla ei ole työelämää erikseen, mulla on vain yksi aika hyvä elämä”, Satu kertoo Skype-treffeillämme, joihin hän pölähtää päivittäisen lounas- ja urheilutaukonsa päätteeksi ennen kuin jatkaa töitä. Itse asiassa, Satu ei oikeastaan “tee töitä”. Satu tekee niitä asioita, jotka häntä kiinnostaa ja joita hän pystyy tekemään niin että se tuottaa muille arvoa. Tästä arvosta hän laskuttaa. “Rakennan päiväni tehokkaiden työtuntien ympärille. Tehokas työtunti on yksikkö, aika jolloin tuotan aitoa arvoa sille jota laskutan”. Muu kuin laskutettava aika on elämää siinä missä muukin päivä: siirtymistä asiakkaan luo, siivousta, remonttia, kirjanpidon tekemistä tai meileihin vastailua. Satun kokemuksen mukaan tehokkaita työtunteja mahtuu päivään noin viisi, joten niiden hinnan on oltava kohdillaan. “Tehokkaat työtunnit on koko bisneksen suunnittelun ydin. Asiakkaalle tehtäville tunneille pitää saada tietty tuntiliksa. Jos sitä ei voi saavuttaa, olen mieluummin vapaalla”. Oman työn hinnoittelu oli aluksi Sadulle vaikeaa, kun ei ollut vertailukohtaa muihin tekijöihin. Tuntiliksa on myös noussut kokemuksen karttuessa. “Olen oppinut ymmärtämään arvon jota tuotan, ja sitä kautta tajunnut pyytää siitä enemmän rahaa. Jos olen ainoa sekä islantia että suomea puhuva someguru bisnesvainulla, sillä on aika suuri arvo Islantiin pyrkivälle suomalaisyritykselle.”



Satu jalostaa jatkuvasti omaa osaamistaan ja kaupallistaa omat intohimonsa sekä osaamisensa sitä mukaa, kun tilaisuus löytyy. “Keskityn asioihin, joissa olen hyvä ja jotka kiinnostavat minua. Olen oppinut että ydinosaamiseni on kokemusten luomisessa. Teen asioita, joista ihmisille tulee hyvä fiilis, niin että jotain sisällä liikahtaa.” Kokemuksia voi toki järjestää monella eri tavalla, joten Satu joutuu usein pohtimaan onko tarjolla oleva työkeikka hänelle sopiva. “Keikan pitää olla joko tosi rahakas tai super mielenkiintoinen, mieluiten aina mielenkiintoinen. Mietin myös aktiivisesti miten voisin uudelleen käyttää jo tekemiäni duuneja. Pystyn skaalaamaan tekemiäni juttuja jonkin verran; kaivan naftaliinista vanhoja juttuja, joita jalostan edelleen asiakkaan tarpeen mukaan. Kokonaisuutta hallitsen BCG matriisin tyyppisesti - onko lypsylehmiä tarpeeksi, mistä on kehittymässä tähti? Joskus käytän vanhoja duuneja jalostaakseni niistä jotain kokonaan uutta.”

Satu on ollut yrittäjänä jo ennen start-up skenen puhkeamista. Tukiverkon rakentaminen ja oman työn muokkaaminen on ollut pitkä tie, joka kävisi nykyaikana helpommin. Satu olisi kaivannut kannustamista ekonomiksi opiskellessaan, jolloin hyvä työ oli yhtä kuin pitkä ura korporaatiomaailmassa: “Olisin niin halunnut olla aloittamassa näitä juttuja start-up aikoina! Olisin halunnut kuulla että joku sanoo ‘Se on ihan ok, voit tehdä jotain isompia juttuja, jotka tekee sut onnellisemmaksi’”.



Onneksi nyt Satu voi kertoa sen meille muille. On todella ok uraputkeen menemisen sijasta luoda ansaintaa sen ympärille, missä on hyvä. Se on sitä paitsi jo kohtuullisen helppoa: voit käyttää Tinkin kaltaisia palveluita löytääksesi juuri niitä töitä, joita haluat tehdä. Voimme auttaa sinua oikeiden töiden löytämisessä, mutta sinun pitää kantaa iso osa taakasta ja tunnistaa omat vahvuutesi ja arvosi. Nappaa tästä talteen Satun kullanarvoiset vinkit matkalle:

SATUN TEESIT:
Arvontuotto: Tunnista missä olet hyvä ja mistä on muille arvoa. Arvosta voi laskuttaa.
Uskalla sanoa kyllä: Kaikkea voi tehdä kun vain ryhtyy tekemään (ja ulkoistaa alueet, joissa ei ole itse hyvä)
Pidä huoli rahasta: Unelmia pitää toteuttaa, mutta pidä taskulaskin messissä. Mikään ei ole työnteossa hirveämpää kuin se että toteuttaa unelmia, mutta ei saa siitä yhtään rahaa. Rahasta ei saa tulla huoli.
Etene maltilla: Älä tee liian suuria hyppyjä kerralla, vaan mene pienillä askeleilla eteenpäin. Silloin voi tehdä rauhassa ja saada kuitenkin rahaa ja tehdä mielenkiintoisia juttuja. Tee vaikka osa-aikaisesti ensin.

Terveisiä sairastuvalta. Adeno (?) kurittaa perhettämme nyt 21. päivää, minua henk.koht. viidettä. Koska näppikseltä ei näköjään synny tän...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuka kiusaa ja ketä?

keskiviikko 19. lokakuuta 2016 Valeäiti 12 Kommenttia

Facebookissa levisi eilen kuva, jota on jaettu tähän mennessä 1600 kertaa. Kuva aiheutti yleisössään suurta tuohtumusta, kommentteja kerääntyi nopeasti. Jo neljännessä kommentissa päästiin vanhaan kunnon väijymiseen, jossa kuvan kohteesta aletaan selvittää kaikki osoitteesta IG-tileihin ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin:
Jotain on menny pahasti vituilleen 20 vuodessa... ymmärrän kyllä ajatusmaailman jos [SENSUROITU]:n nimimerkki iigeessä on [SENSUROITU] #kouluselfietvälitunnillaonsemunjuttu

Kahdeksannessa kommentissa ylletään jo ihan klassisen vihapuheen tasolle, seksuaalissävytteisesti toki: 
En löydä sanoja. Vastaa sille että istu miekkaan.
Huh, mitä tunnepaloa, ihmisethän on ihan vauhkona! Tuon miekkaan istuvan selfieääliön on täytynyt tehdä jotain aivan kammottavaa. Se on varmaan heittänyt rasistisia vitsejä tai ainakin yrittänyt pokailla jotain lapsia koulussa! Eikö?

Ei. Jaettu kuva on kuvakaappaus Wilma-viestistä postauksen tehneen miehen pojan opettajalta. Viestissä näkyy opettajan koko nimi ja itse viesti, jossa hän kertoo pojan joutuneen kiusauksen kohteeksi ja ehdottaa melko kökköä tapaa puuttua kiusaamiseen:

Kuva: Iltalehti.

Kuvan yhteydessä kiusatun pojan isä tilittää:
Ja näin Porissa! No toki pitää ymmärtää että Kolmeviikkoa vanhat Adidakset on jo sou last season. Jotenkin kumminkin semmonen olo että tää mamma ei nyt ihan miettinyt loppuun saakka..Tommi haluaa lyödä Kallea, voisitteko kotona opettaa sen juoksemaan lujempaa karkuun? Isommat pyytää Kallelta tupakkaa. Voisitteko ostaa Kallelle tupakkaa? Vai pitäskö mahdollisesti olla yhteydessä kiusaajiin? No ei kai. Tää oli se helpoin tapa..Toki pitää muistaa että kysymyksessä on Pori.

Hetkinen, kerrataanpa vielä: "Vai pitäskö mahdollisesti olla yhteydessä kiusaajiin? No ei kai. Tää oli se helpoin tapa.." Niin. Mitenköhän meni tämän somejaon osalta? Otettiinko kunnolla yhteyttä ihan oikeaan paikkaan vai valittiinko helpoin tapa selvittää ongelmaa? Ehtikö kenellekään tulla mieleen, että opettajan ja rehtorin viestien julkaisu sellaisenaan julkisesti koko nimeä käyttäen saattaa aiheuttaa heille melkoista shitstormia? 

Minulla on kaikille kuvaa kommentoineille ikävä uutinen: tätä aikuisten harjoittamaa lynkkaustoimintaa voisi kutsua kiusaamiseksi. Kiusaamisessa otetaan toiselta valta pois, otetaan se itselle asettamalla kiusattu julkisen häpeän, naurun, lynkkauksen kohteeksi. Kiusaamista on toisen aseman vähättely alentavilla nimillä. Kiusaamista on yksinpuhelu, jossa mässäillään typerän opettajan typerillä sanoilla, eikä anneta hänelle armon hitustakaan. Kiusaamista on se, että mässäillään Facebookissa asian saamalla huomiolla. Kiusaamista on se, että yleisömassa lähtee yksimielisesti lynkkaamaan yksittäistä ihmistä tietämättä tapauksen taustoista kaikkea.

Ymmärrän että vanhemmilla on kova huoli pojasta. Kiusaaminen on pahinta perseilyä ikinä, kaikissa muodoissaan, ja siihen pitää johdonmukaisesti puuttua. Sekä kiusatun että kiusaavan lasten vanhemmilla on mahdoton paikka pysyä rauhallisina toimijoina eikä ajautua tunteidensa vietäväksi. Opettaja ei silti ansaitse joutua kiusatuksi itse. Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi. Annan isälle kuitenkin kiitosta siinä, että toisen haastattelun lopuksi lausuttiin erittäin viisas lause: 
Yritetään saada kiusaamiseen ratkaisua. Se on asian ydin. Kun tehtäisi sille jotain, niin olisi hyvä, isä toteaa.
Tässä olen ihan samaa mieltä. Tehdään sille kiusaamiselle jotain, ja aloitetaan vaikka esimerkillä. Ei kiusata itsekään, eihän?

Facebookissa levisi eilen kuva, jota on jaettu tähän mennessä 1600 kertaa. Kuva aiheutti yleisössään suurta tuohtumusta, kommentteja keräänt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Yksi unelmia muuttava taulu

tiistai 18. lokakuuta 2016 Valeäiti 1 Kommenttia


Yhteistyössä JM Suomi ja Suomen Blogimedia



Puutalo, ehdottomasti tehdään puutalo. Siellä voi hengittää ja se on luonnollista. Paljon valoa, paljon arjen helppoutta. Autotalli (Insinöörille). Jotain pientä luksusta. Takka olis kiva. Keittiöön aamuaurinko. Vanhempien makkariin oma walk-in-closet (mulle) ja oma kylppäri. Tarvitaanko mitään erillistä telkkaritilaa? Graafista, selkää, "puhdasta". Lähellä kaikkea. Mitä kaikkea? Jotain monimutkaista; nurkkia, kieppejä, piilotettuja valoja. Piha. No, tila ulkona. Jotain kaunista, jossa ei kuulu ensimmäisenä aamuruuhkan hurina ja kaupungin melu. Mutta ei mitään vaivalloista hoidettavaa kiitos. 

Luulin tietäväni tosi tarkkaan, mitä haluan kodilta. Luulin, että siksi emme koskaan löytäneet mitään valmista markkinalta. Kun ollaan niin nirsoja tiedetään niin tarkkaan mitä halutaan. Vaan kappas vain, saattaapi kuulkaa pienet naapurihaasteet ja budjettiongelmat muuttaa varmempaakin mielipidettä. Niin vain ollaan kuluneen vuoden aikana vaihdettu Espoo Itä-Helsingiksi, fudiskenttäpiha kalliokiipeilyksi ja CLT-talokin uhkaa aina välillä taipua rankarakenteiseksi puutaloksi tai jopa kiveksi. Mistä tässä enää pidetään kiinni? 







JM Suomi kutsui täydellisellä hetkellä minut ja muutaman muun bloggaajan tutustumaan uuteen Kuninkaantammen kaupunginosaan ja pohtimaan kodin syvintä olemusta. Ilta oli kaikin puolin mukava ja lämminhenkinen (vaikkakin melko viileä kotikaupunkipolku meillä oli Pauli Salorannan vetämänä, hrr!), mutta erityinen timantti koko homman keskellä oli arkkitehti Ruusa Kääriäisen vetämä työskentely. 

Ruusa alusti tätä aikuisten askarteluhetkeä todella opettavaisella esityksellä. Opin, että meidän perhe on asumisen suurella elinkaarella uudisraivaaja: menemme mielellämme asuttamaan ja kehittämään uutta asuinaluetta. Samoin ymmärsin, että ns. käpertyminen on ilmiönä se, miksi minäkin kaipaan taloon myös pieniä, pimeämpiä loukkoja kaiken sen avaruuden oheen. Tai miksi lattiasta kattoon -akvaarioikkunat eivät ole koskaan ihan houkutelleet, ja että niitä pitäisi ehkä vielä kriittisesti miettiä. Pysäyttävä lause oli sekin (vapaasti muisteltuna), että "Koti on myös rakkautta, läheisyyttä ja hyvinvointia varten. Jos kodissa ei ole tilaa, jossa aikuiset voi olla kahdestaan, sitä läheisyyttä ei tapahdu." Tuli sellainen fiilis että hyvissä taloissa, kodeissa, on erilaisia tiloja erilaisia tunnetiloja varten, ei niinkään erilaisia toimintoja varten. Esimerkiksi kotiin tuleminen on lähes yhtä tärkeää kuin kotona oleminen: missä kohtaa pihaa, tietä tai kaupunginosaa on se siirtymäriitti, joka vie ajatukset pois päivän hälyistä ja oman perheen rauhaan?

Esityksen innoittamana jaoin oman moodboardini suoraan kolmeen osaan ennen leikkaa-liimaa-actionia: Piha (sisääntulo), oleskelu eli julkinen tila ja yläkerta eli perheen oma rauhoittumisen tila. Aikaa oli paljon ja materiaaleja etenkin, joten yllätyin totaalisesti omasta valmiista taulustani. 



Skarppi? Selkeä? Laatu? ja silti aito? Jossain kohtaa työskentelyä huomasin, että kaikki eniten tunteita sytyttäneet kuvat siirsin joko yläkertaan tai pihalle. Sain itseni kiinni ajatuksesta, että näissä tiloissa saamme olla sellaisia kuin haluamme, joten laitetaan tämä tänne ihana kylppäri. Olkkari oli jäämässä joksikin kummalliseksi esittelytilaksi, jonka on oltava moitteeton ja skarppi. Hajuton ja sieluton. Ohhoh. En ehtinyt taulua täysin enää korjaamaan, mutta tärkeintä onkin että nyt voin korjata asennettani ja ajatuksia suunnitelmien suhteen: kyllä sitä rouheutta, turvallisuutta ja jännitystä pitää olla myös oleskelukerroksessa. Tuota sinistä väriä en ymmärrä yhtään kyllä. Mistä se tuonne tuli? 

Tämän taulun työstäminen oli mulle niin iso ajatusvellomo, että nyysin Ruusalta kaikki ylijääneet kuvat kotiin ja aion pakottaa Insinöörin tai ehkä koko perheen tekemään saman vielä mun kanssa uudestaan. Ehkä tästä vielä joskus saadaan oikea koti pelkän talon sijaan. 

Mikä teidän kämpässä on se kohta, joka tekee kämpästä kodin? Oletteko koskaan miettineet miksi? 

Ja kai te tajuatte ton vitsin meidän talon työnimessä? 

Yhteistyössä JM Suomi ja Suomen Blogimedia Puutalo, ehdottomasti tehdään puutalo. Siellä voi hengittää ja se on luonnollista. Pal...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valeäidin vinkit: tarhakaverisynttärit

maanantai 17. lokakuuta 2016 Valeäiti 8 Kommenttia



Jos aiot joskus järjestää kotonasi lastenjuhlat, ja aiot kutsua paikalle enemmän kuin viisi (5) lasta yhtäaikaisesti, muista tämä kymmenen kohdan vinkkilista.

1. Vaikka vähän jo erehdyitkin sen viiden (5) ylittämisen suhteen, älä koskaan kutsu yli kymmentä (10) lasta.

2. Tarhaikäinen lapsi syö synttäreillä keskimäärin kolme haukkua karjalanpiirakkaa, kaksi suolatikkua ja neljä vaahtokarkkia. Kaikki sen yli on liioteltua.

3. Varaa hihaan pari viihdykeleikkiä hämäämään tyypit pois puhtaasta riehunnasta. Tämän illan bravuureita oli käsiäänestys ja mattoleikki: "käsi ylös se, joka on..." Lista voi olla tosi pitkä, kaikki rakastaa kertoa itsestään. Mattoleikissä kaikki etsii räsymatosta värejä ja leikki muuttuu pikkuhiljaa Twisteriksi. .

4. Kaikki mikä voi mennä rikki, menee. Kohtele kuusivuotiaita kuin taaperoita ja piilota bOblesit, kitarat ja särkyvät maljakot.

5. Onginta pitää olla. Mutta älä jätä sitä ihan vikaksi. Ihan vikana keräillään hermoja, rikkinäisiä huonekaluja ja puuttuvia hampaita. Siinä ei ehditä onkia.

6. Kakkua ei tarvitse olla. Katso kohta 1. Ne ei ikinä kaipaa sitä.

7. Rajaa juhlan kesto, jos et mitään muuta onnistu tästä llistasta noudattamaan. Maksimissaan kaksi tuntia. 17-19 on melko hyvä.

8. Jos mahdollista, yritä nyt hyvä ihminen järjestää asiat niin, ettet ole a) ainoa aikuinen ja b) kuumeessa itse.

9. Varaa loppuiltaan viiniä. Älä puhelinpalaveria.

10. En muista mikä tämän piti olla. Juhlat loppui just, minä menen nyt ja kuolen kuumelääke mielessäni. Kiitos.


Jos aiot joskus järjestää kotonasi lastenjuhlat, ja aiot kutsua paikalle enemmän kuin viisi (5) lasta yhtäaikaisesti, muista tämä kymmenen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Harvinainen näyttely: vain tänään!

keskiviikko 12. lokakuuta 2016 Valeäiti 6 Kommenttia

Tänään piti olla Ykkösen synttärijuhlat ja mulla työntäyteinen päivä. Sen sijaan vietetään melkein kuumeetonta päivää kotona. Olisin hyvin voinut nakuttaa töitä vaikka koko päivän: Kakkonen on viihtynyt omalla keikallaan (Snäpissä FoxyKettunen on spämmänyt tänään aiheesta melko paljon) ja Ykkönen on viritellyt keinua jos toistakin voimistelurenkaisiin.

Mutta en mä jaksanut. Annoin periksi tälle 14 päivää velloneelle sairastuvalle ja heittäydyin itsekin lasten kanssa joutilaaksi. Lueskelin blogeja ja paistoin pinaattilettuja. Otin Ykkösen kanssa pitkän piirustuskilpailun ja meinasin kai vähän torkahtaakin. Annoin Kakkoselle vapaat kädet kameran kanssa leikkimiseen ja nauroin hulluna sen kuvausselostuksille.

Alla esitellään upeaa materiaalia, jota tuli talteen. Taiteilijaa itseään lainaten sanoisin "en ehkä kestä", miten hienoja hetkiä hää sai talteen:

"Mukavuusalueeni - Lava catwalkilla"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus.

"Äiti levitoi"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus
"Mikä Insta?"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

"Piirustuskilpailu"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

"I love lamp"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

"Sinä sanot tomaatti, minä sanon tomaatti"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

"SE ON BATMAN!"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

"Ihana äiti"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

"Totuus äidistäni"
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

"Minä kakalla" - 165 kuvan kollaasiteoksen yksi osa
- Kakkonen, 2016, digitaalinen kuvaus

Janoatteko lisää? Alla vielä minuutin kestävä tutkielma tomaateista: 



Ja loppuun taiteilija itse (jos ja kun ei näy kunnolla, mene hyvä ihminen ja seuraa mua Instassa: Valeaiti.): 

Tänään piti olla Ykkösen synttärijuhlat ja mulla työntäyteinen päivä. Sen sijaan vietetään melkein kuumeetonta päivää kotona. Olisin hyvin v...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.