Mahtava kesäpäivä Myssyfarmilla (sis. alekoodin)

maanantai 26. syyskuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

(Yhteistyö: Myssyjä saatu Myssyfarmilta)

Voi mitä muistoja kameran rullasta löytyi. Siitäkin kesäsunnuntaista kun napattiin ehta Turun emäntä Mamma pesueineen matkaan ja vietettiin monta tuntia Myssyfarmilaisten hellässä huomassa. Päivä oli täysi suksee, niin kuin meillä Espoossa tavattiin sanoa, ja mukaan tarttui uusien ihanien Myssyjen lisäksi vaatimattomat 223 kuvaa. Hups. No mutta minkäs teet kun kuvattavana on puitava vehnäpelto, kauniit suomenlampaat ja ihanimmista ihanimmat uutuus-Myssyt.



Tehtiin yhdessä päivässä kaikki Suomi-leffa kliseet: Syötiin valtavan lapsilauman kanssa käsityönä tehtyä jäätelöä, käytiin tutustumassa uusiin Myssyihin ja Myssyn tuotantoprosessiin (pyörii mummojen ympärillä), ajettiin traktoria pihalla, käveltiin katsomaan lampaita ja yritettiin saada niitä valokuvauksellisesti juoksemaan, otettiin omenapuun alla eteerisiä kuvia, nostettiin suoraan kasvimaasta porkkanat illallisen kaveriksi, juostiin lämmintä kesäsadetta pakoon hernerouhelasagnen äärelle, räpsittiin selfieitä pellon laidalla (ei ehkä Suomi-leffa klisee?) ja vielä auringon laskiessa käytiin katsomassa ihkaoikeaa puimuria työssään. Ei ihme että takapenkki nukahti ennen kuin puimuri hävisi näkyvistä.










Myssy on mulle rakas brändi monella tapaa. Sen lisäksi, että satun tuntemaan itse emännän, Myssyn tarina on mun mielestä loistava: surffari tekee itselleen Myssyn, kaveritkin haluaa sellaisen ja yhtäkkiä sen ympärille rakentuu kokonaisen viisihenkisen perheen (luomu)elämä. Tarinassa on juuria, tahtoa, intohimoa ja kestäviä periaatteita, eikä rahtuakaan markkinointikoneiston tuubaa.










Myssyfarmin päätuote (hihihi), suomenlampaan villasta valmistetut Myssyt ovat kauniita, mukavia, ekologisia ja laadukkaita. Siis hintansa väärtejä. Meidän suvussa Myssyillä on jo ihan vakiintunut asema. Viimeksi lauantaina saavuimme Papan Saareen oikeana Myssy-jenginä: Isälläni kolme vuotta palvellut, edelleen käyttämättömän näköinen sinivalkoraidallinen Myssy, meillä muilla neljällä uutuusmallistoista saadut ja ostetut lämmittäjät. On kestävää, on kaunista, on tarkoituksensa palvelevaa. Semmoinen laatulupaus on aika kiva vetää päähän koleana syysiltana ja kovalla talvipakkasella.

Myssyfarmin verkkokauppa on uudistunut niin ulkoasun kuin mallistonsa osalta, joten käypä ihmettelemässä ja klikkaamassa itsellesi jotain pehmeää. Valeäidin lukijat saavat -20% kaikista ostoista koodilla VALEMYSSY20. Koodi on voimassa 9.10. saakka.

Olisipa taas kesäsunnuntai!

(Yhteistyö: Myssyjä saatu Myssyfarmilta) Voi mitä muistoja kameran rullasta löytyi. Siitäkin kesäsunnuntaista kun napattiin ehta Turun ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lihaton lokakuu - lähdettäiskö?

sunnuntai 25. syyskuuta 2016 Valeäiti 20 Kommenttia


Istuin eilen Saaren saunassa ja kuuntelin ulkona käyvää tuulta. Oli jo niin pimeää, että vain hädin tuskin erotin mäntyjen neulaset laiturin lamppujen luoman valorenkaan reunoilla. Luonto oli silti vahvasti läsnä. Sen tuntee ihollaan, vaikka puita ja merta ei näkyisi. Lauteiden puu hengittää, kuumakin ilma on hapekkaampaa kuin kaupungissa ja metsän tuoksu häilyy jatkuvasti läsnä kevyesti. Henkäisin syvään onnellisena. Luonto on ihana, luonto on parantava, luonto on välttämätön.

Vaikken mikään suuri eräihminen olekaan, ja kulutukseltanikin lähinnä ideavihreä, kyllä muakin painaa luonnon tila ja tulevaisuus raskaasti. Ideavihreä tyyppi tiedostaa ongelman muttei korjaa asiaa. Ideavihreä tarkoittaa mulle sitä, että aatteet ja mielipiteet ovat kovinkin vihreitä - mutta käytännössä mitään ei näy. Meillä on auto, meillä on paljon tavaraa, meillä on kosmetiikassa kemikaaleja ja vuodessa liikaa matkoja.

Olen varmaan aika samanlainen kuin kaikki muutkin. Olisin kovin mielelläni ekologisempi, mutta vielä mieluummin olen laiska. Teen mielelläni vihreämpiä valintoja silloin kun se on minulle helppoa ja mukavaa. Pesuaineet olemme jo aikaa sitten vaihtaneet ekoversioihin ja laatikkopyörä on vähentänyt kiitettävästi auton käyttöä. Yksi iso asia on kuitenkin edelleen sillä mahdollisimman epävihreällä pohjalla: syömme lihaa. Kaikenlaista lihaa, ja aika paljonkin.




Kakkonen on melko usein viime viikkoina ilmoittanut kovaan ääneen kotona, että "mä olen sekasyöjä, eikö vaan äiti?". Olen joka kerta vastannut että niin olet mutta olisi kyllä hyvä että mekin oltaisiin ihan kasvissyöjiä.

Niin, olisihan se ihan tosi hyvä. Ellei jopa välttämätöntä, jotta tämä pallomme edes jotenkin kestäisi tätä kaikkea taakkaa. Miksi me sitten ei olla kasvisyöjiä koko perhe? Koska se on vaatinut niin paljon vaivaa, erityisesti arkiruoan puolella. Pitäisi opetella tekemään ruokaa ihan eri tavalla kuin nyt. Ja kuten tiedätte, tämä arkiruokajuttu ei ole lähtökohtaisestikaan mikään lemppariasia. Eikä ruoanlaitto ylipäänsä.

Nyt musta on kuitenkin alkanut tuntua, että tekosyyt ovat loppumassa. Soijarouheet, nyhtikset, #psolenvegaanit, härkikset ja mifut ovat jo niin helppoja apureita, ettei näinkään laiska ja surkea kokki oikein voi väittää ettei osaisi ja pystyisi. Yhä kasvava helppous alkaa lyödä omaatuntoani ja luontorakkauttani isolla kädellä poskelle.




Ehkä tämän vuoden lokakuu voisi vihdoin olla se lihaton lokakuu meillekin? Perheen lemppariruoista jo nyt moni on täysin kasvisruoka, ja moni olisi varmasti helposti muutettavissa sellaiseksi. Isoin päivittäinen ero olisi leivän päällä heitetty leike, joka on kaikille paitsi Ykköselle aikamoinen must have. Mukamas. Viimeinen linnake on juusto, ja maitotuotteet ylipäänsä. Olen antanut itseni ymmärtää, että juuri juusto on ekologisuudellaan pahis-osastoa. Mutta miten voi ihminen elää ilman juustoa? Voihan se, olenhan sitä itsekin maitoallergioissa kokeillut, mutta ei se kivaa ole. Ehkä annan itselleni armoa eikä sentään vegaaniksi vielä mennä. Mutta vege? Pystyttäisiinkö me? Lähtisikö joku teistä mukaan, jos otettaisiin yhdessä haaste vastaan ja vaihdeltaisiin reseptejä vaikka täällä?

Istuin eilen Saaren saunassa ja kuuntelin ulkona käyvää tuulta. Oli jo niin pimeää, että vain hädin tuskin erotin mäntyjen neulaset lait...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Uudista koti pikkurahalla!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016 Valeäiti 3 Kommenttia

Tiedättekö, mä luulen että monelle haave omakotitalosta lähtee kahdesta varsin tarkasta haavekuvasta: walk-in-closet ja työhuone.

Se unelmien vaatekaappi onkin todella tavoiteltavan arvoinen. Kaikki ne kengät ja mekot kauniisti esillä, yhdellä silmäyksellä nähtävissä! Voit vain kävellä ympäri huonetta ja napsia helposti itsellesi päivän vaatteet päälle! 

Mutta kuulkaa, minä olen kehittänyt tavan saada tuo kävele-sisään-kaappi ihan tosi halvalla jokaisen ulottuville. Eikä se vaadi mitään lähiöön muuttoa tai kamalaa rakennusprojektia. 



Valeäidin vallankumouksellinen vaatekaappi on niin kätevä ja täysin ilmainen! Sen kuin vain lajittelet vaatteet suoraan pyykistä lattialle omiin kasoihinsa ja jokainen perheenjäsen voi omansa siitä ihan noin vain bongata! 

Ja on minulla siihen työhuoneeseenkin ratkaisu. Se toive lähtee usein kirjoista: olisipa joku paikka johon kaikki kirjansa laittaa! 

No mutta kun tämäkin on niin helppo hoitaa. 


Siitä ne on sitten helppo jättää lukematta! 

Tässä vinkkihuumassani jaan teille vielä yhden aikaa säästävän vinkin. Kun pilkot porkkanoita, muista että vain ne oranssit osat piti mennä veitsen alle. 


Ps. Tämän yksikätisen vinkkipostauksen aikana Insinööri kävi pyykkikasojen kimppuun. Ja ne vielä väittää ettei passiiviagressiivinen nalkutus muka tehoaisi. 

Tiedättekö, mä luulen että monelle haave omakotitalosta lähtee kahdesta varsin tarkasta haavekuvasta: walk-in-closet ja työhuone. Se unelmie...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

3 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Seitsemän päivää kuvina, teksteinä ja graafeina

maanantai 19. syyskuuta 2016 Valeäiti 6 Kommenttia

Vielä yksi haastejuttu, jonka jälkeen kieltäydyn ottamasta mitään tälläisiä vastaan - tuppaan hurahtamaan niihin vähän liikaa (lopussa huomaatte miten). Periaatteen Nainen haastoi kertomaan seitsemästä päivästä elämässäni kuvien kera. Kirjoitan tätä Käpälämäen aurinkoisena ja hitaana sunnuntaina. Matkaamme siis yhden kokonaisen viikon taaksepäin.

Sunnuntaina 


Istuin Käpälämäen tuvassa varmaan puolet päivästä, tietokoneeni upeassa seurassa. Kirjoitin blogia, viestittelin kollegan kanssa, valmistelin erään sivuprojektin lanseerausta, käsittelin Myssyfarmi-postauksen kuvia ja vastailin ihaniin kommentteihinne. Välillä autoin Ykköstä tekemään sen jostain löytämiä matikkaharjoituksia ja jaloittelin kameran kanssa kauniissa syyssäässä. Ykköseltä tippui viikon toinen hammas, keskellä selitystä siitä miten hampaita on tippunut. Sinne se vain yhtäkkiä plopsahti. Iltapäivällä keli tuli yhtäkkiä ihan täydelliseksi - tuuli tyyntyi pois ja aurinko paistoi niin kauniisti kuin syyskuussa vain voi! Minäkin siirryin koneeni kanssa ulos laiturikalastelijoita kannustamaan.


Lauantaina


Mukkilassa ja Käpälämäessä. Aamupäivällä hengailtiin ehkä ekaa kertaa sitten Kakkosen syntymän jälkeen kolmistaan Ykkösen ja Insinöörin kanssa. Syötiin jädet, ostettiin pitkäksi venähtäneelle tytölle 122cm vaatteita ja hommattiin vähän ruokaa Käplikseen. Illalla sisko tuli vielä lapsineen Käplikseen kylään, joten hengailtiin aikamoisessa lapsiälämölössä mutta päästiin myös Insinöörin kanssa kahdestaan saunaan. Nakuttelin konetta myös lauantaina, ja tartuin pitkästä aikaa Snapchatiin teidän innoittamana. 

Perjantaina



Kirjoitin sisältöjä siihen samaan sivuprojektiin ja kävin aamupäivällä Oopperan Optiikassa auttamassa Instan kanssa. Matkaan lähti myös lounastreffini: entinen asiakas / kollega / esimies, joka löysi itselleen ihan mielettömät uudet pokat! Syötiin Korjaamolla hyvät sushit ja otettiinpa lasit viiniäkin. Hyppäsin spåraan ja Kluuviin, jossa tapasin hyvän ystäväni potentiaalisen yhteistyön merkeissä. Uusi projekti jo mielessäni käppäilin takaisin toimistolle, jossa edistin taas sitä sivuprojektia, viimeistelin toista tarjousta ja podin jäätävää väsymystä. Töiden jälkeen käytiin lasten kanssa tutustumassa viimein PiiPoo:hon ja tehtiin koko perheelle omat ukot. Kotoa napattiin lelut ja laukut messiin ja huristeltiin Mukkilaan. Lähtö viivästyi (tietysti), joten päivän viimeinen puhelinpalaveri meni sujuvasti tietokone sylissä auton etupenkiltä kännykän nettiä hyödyntäen. Perillä suunniteltiin taloa kunnes nukahdin sohvalle istualteni (tyhjä) viinilasi kädessä. 

Torstaina



Ihan persepäivä. Koko päivän kärsin boyflu'tani joka ei ikinä puhjennut, tappelin erilaisten puhelin- ja pankkiasioiden kanssa ja lopussa vielä hikeennyin lasten ultimate-harrastuspäivän kourissa. Ensin kaahattiin puoli viideksi Kakkosen muskariin, jonne ehdittiin juuri ja juuri. Muskarista kaahattiin Picniciin leiville ja sieltä Ykkösen futikseen kuudeksi. Pyöräreitti olikin outo ja mutsi hikeentynyt, eli saavuttiin perille 18.08. Neljä minuuttia myöhemmin Ykkönen ilmoitti ettei halua tänään pelata, "on kipeä olo". Just just, niin mullakin. Onko olemassa girlflu? Loppuillan möllötin vastalauseena sohvalla enkä antanut kenellekään yhtään mitään. 

Keskiviikkona



En ensin muistanut tästä päivästä mitään. Kaivoin siis kalenterin esiin.
---
Okei, tämäkään päivä ei tainnut olla ihan ok. Uudehko (käytetty) automme meni huoltamoon vain kuullaksemme että sen korjaus maksaa 1200€. Sinne meni rahat jenkkireissuun, josta jo ehdin haaveilla kun lennot oli hetken halpoja. Kävin lounaalla vanhan koulukaverin kanssa, jonka jouduin laittamaan maksumieheksi kun oma lompakko oli jäänyt väärään kassiin. Tätä edelsi työkaverin kanssa nostoautomaation maaninen metsästys, joka päättyi siihen että löysimme yhden rikkinäisen. Käteinen on niin 2000-lukua! Tämä taisi olla se ilta kun tämä suuri boyflu alkoi, joten väsytti jo. Illalla oli taas yksi sohvan uumenista suoritettu puhelinkonfa, johon Kakkonen osallistui lopussa tunkemalla naamansa suoraan ruudulle. Illalla Ykkönen piirsi hammaskeijulle hienon viestin, jossa kuvattiin että päivällä kyllä tippui hammas mutta se hävisi tohelon hoitajan toimesta, joten tämä lappu toimii hampaan korvikkeena. Keiju ymmärsi ja toi rahat silti (ja hammas löytyi seuraavana päivänä).

Tiistaina



No nyt, vihdoin takaisin näihin parempiin päiviin! Kävin aamulla lenkillä, ihan vallankumouksellista. Selkä tosin oli niin aamukunnossa, että lenkistä puolet meni kävelyyn, mutta samapa tuo - hyvä startti päivään kuitenkin. Päivällä kirjoitin puhtaaksi haastattelua, jonka kirjoitin iki-ihanasta Salamatkustaja-Satusta siihen samaan sivuprojektiin. Äärimmäisen innostava haastattelu ja kirjoitustehtävä! Illalla tehtiin logistiikan ihmenäytös. Me veimme Insinöörin kanssa lapset autolla Taitoliikuntakeskukseen, josta Mummu ajoi meidän autolla lapset kotiin. Sillä aikaa me hypättiin junaan ja mentiin heti ovien auetessa Hartwall areenalle. Kaksi pizzaslaissia, yhtä nacholautasta ja kolmea bisseä myöhemmin hurrattiin ihan teineinä RHCP:lle. Matkalla kotiin ihasteltiin, kuinka hienosti Mummu on areenan aikoinaan suunnitellut kun kymmeniätuhansia ihmisiä valuu ryhmän kertaakaan tukkeutumatta siististi pois.


Maanantaina



Maanantai starttasi jokaisen vanhemman päiväunella: Kuulimme Kakkosen lastentarhaopettajalta että olemme hyviä vanhempia. Keskustelimme tunnin verran VaSun muodossa Kakkosen mahtavasta persoonasta ja hienoista taidoista, ja meille tuli oikeasti sellainen olo että tehdään kyllä työmme hyvin. Ja että meillä on kyllä maailman ihanin pieni poika. Päivällä palaveroitiin kiinnostavista asioista mahdollisen asiakkaan kanssa, käytiin kollegan kanssa kävelyllä jotta saisin yhden työn alla olevan tekstin solmut auki ja iltapäivällä ihasteltiin arkkitehdin kanssa talon pitkälle edenneitä piirustuksia. Hyvältä näytti, joten seuraavaksi edessä on jo kustannusarviot! Lapset menivät suoraan tarhasta kaverin luo leikkimään, joten me saatiin Insinöörin kanssa puoli tuntia tehokasta laatuaikaa. Tiedättehän. Illalla painuin vielä parhaiden ystävien kanssa romanttiselle illalliselle, jossa naurettiin koko rahan edestä. 


Ja sitten tämän päiväkirjaosuuden jälkeen homma lähtikin lapasesta. Tein nimittäin graafin (taitaa olla konsulttiaikoja vähän liian ikävä:



Huomionarvoisia asioita? Liikkuminen on ihanaa ja niinä päivinä kun sitä on tehnyt, olo on hyvä. Aurinko on vielä parempi, Käpälämäki loistava myös. Huonoina päivinä en liiku vaan syön vaan. Alkoholia käytän kyllä vanhoihin aikoihin verrattuna aika vähän, mutta tissuttelua aina välillä ilmenee. Karkkipäivä on joka toinen päivä. Älkää kertoko lapsille. Ei tästä mitään hyötyä ole, mutta tulipa käytettyä tunti tähän.

Miltä teidän seitsemän päivää näyttäisi?

Vielä yksi haastejuttu, jonka jälkeen kieltäydyn ottamasta mitään tälläisiä vastaan - tuppaan hurahtamaan niihin vähän liikaa (lopussa huoma...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

10 ihan normaalia juttua

sunnuntai 18. syyskuuta 2016 Valeäiti 29 Kommenttia

Ei video miten mahtavaa on ollut lukea edellisen tekstin kommenteissa teistä, kiitos ihan hurjasti jokaisesta kommentista! Luen niitä täällä ihan tippa linssissa ja lisää saa todellakin tulla! Palkintona (rangaistuksena?) vastaan tässä samaan syssyyn Satun mulle heittämään haasteeseen, eli ne kymmenen omituista asiaa minusta. Oli vähän keksimistä, koska olen kaikin puolin niin ääritavallinen ja oikeastaan täydellinen. Tässä tulee kuitenkin sellainen 8+ yritys!

10 Omituista asiaa minusta:

1. Mulla on pääni sisällä jatkuva radio. Siis joku biisi soi päässäni päivin öin, halusin tai en. Joskus joku sellainen, jonka olen juuri kuullut radiosta, joskus jopa joku sellainen, jota ei ole edes olemassa. Jos nukun huonosti, kevyessä unessani menee lyhyellä luupilla joku biisi. Päivisin taustalla on aina jokin sävel, rytmi tai riffi. Kokeile vaikka: kysy miltä hetkenä X, mikä biisi just nyt soi. Vastaamisessa saattaa kestää, jos biisi ei ole mulle tuttu. Mutta siellä se on. Opin vasta vastikään, ettei kaikilla ole tätä jännittävää oman elämän soundtrackia.

2. Hikkani vinkuu. Teini-iästä lähtien mulla on ollut outo tapa hikata. Jokaisessa hikan nytkäisyssä tulee korkea hiiren kaltainen vinkaisu. Jos sitä ei tule, hikka tekee kipeää. En tajua tätä lainkaan. Se on varmaan alkanut huomionhakuisena teinimaneerina, mutta näin kolmekolmosena bisnesmuiana voisi olla ihan ok hikata normaali-ihmisten tavoin.

3. Valkoiset sormet ja siniset jalat. Ilokseni voin kertoa, että talvi on tänään alkanut. Lämpömittari näyttää 12,5 astetta ja mulla meni juuri kolme varvasta täysin valkoiseksi villasukista huolimatta. Tästä talvesta tulee pitkä. Vaiva johtuu jostain verenkiertohäiriöstä, jonka seurauksena mun raajat vetää kaikkia Ranskan lipun värejä läpi ihan omatahtoisesti. Ei kiva.

4. Olematon koordinaatio, tai ehkä keskittymiskyky. Niin, edellisessä viestissä kerroin olevani kömpelö. Se oli ensinnäkin vähättelyä ja toisekseen valhetta. Mulla on oikeasti tosi hyvä koordinaatiokyky, koriksessakin mulla on kuulemma "hyvä flow" kentällä. Mutta. Ei ole lainkaan harvinaista että kävelen seinää päin. Tain avaan kaapin oven suoraan ohimooni. Olen niin sata lasissa koko ajan, etten jaksa odottaa kehoni siirtymistä sinne, missä aivot jo on ja lopputuloksena on paljon kipeitä mustelmia ja itsekeksimäni muka lapsiystävällinen kirosana "saaketti". Neljätoista kertaa päivässä.

5. Kumisormet, kumiranne ja kumiselkä. Osasyynä näihin selkävaivoihin on yliliikkuvat nivelet, jotka saa sormet taipumaan oudon paljon ja kummallisiin asentoihin. Saan lapaluistani ihan kunnon kokoiset siivet aikaan, näytän keskaria aika coolisti ja kai teillä kaikilla muillakin osuu peukku ranteeseen näin?




Tämä muuten on sukuvika, tässä vielä siskon kanssa yhteinen taidonnäyte:



6. Pihtailen pissaa. Satu ällötti mua mustapäillä joten vastaan pissalla. Mä en jaksa käydä vessassa, se on jotenkin ihan hukkaan heitettyä aikaa. Ajoitan vessassa käynnin melkein aina joko tuloon tai lähtöön, silloin se on vielä ok kun samalla voi pestä kädet / korjailla huulipunaa / niistää nenän, whatevs. Saatan käydä työpäivän aikana kerran vessassa. En kuitenkaan ole mikään humanoidi, jolle hätää ei tulisi, eli suurimman osan päivästä vietän iso keltainen kupla otsassa. Onneksi olen siinä hyvä - olen kerran mennyt leffaan niin että sinne mennessä oli jo hätä. Kolme tuntia myöhemmin mentiin bisselle ja siinä vaiheessa luovutin.

7. Olen Euroopan nopein pissaaja. Edelliseen liittyen, vietän siellä vessassa aikaa ehkä 22 sekuntia. Sisään silloin kuin tarvii ja ulos kun homma on hoidettu.

8. Osaan kauhistuttavan paljon Frendien vuorosanoja ulkoa. Moni onkin kieltäytynyt katsomasta tätä kaikkien aikojen klassikkoa koskaan kanssani. You're wasting perfectly good pastrami!

9. Suoraan liittyen edelliseen: osaan kauhistuttavan paljon biisien sanoja. Paitsi että ullatus ullatus, en osaakaan. Jos pyydät mua kirjoittamaan sanoja ylös, mitään ei tule. Mutta jos biisi soi, minä kyllä laulan päälle foneettisesti täysin oikean kuuloisesti. Välillä osaan jopa niitä oikeita sanoja. En osaa selittää tätä.

10. En kestä hälyä. Kovat äänet ei sinänsä häiritse mua, mutta monen yhtäaikaisen äänen kakofonia vetää aivot ihan rullalle. Oikein tunnen fyysisesti miten stressitaso nousee, kun vaikkapa muskarin eteisessä viisi lasta tekee yhtäaikaa lähtöä ja ympärillä kaikuu montaa erilaista ääntä ja paljon myös visuaalista ärsykettä. Samasta syystä pärähdän, jos yli kaksi ihmistä puhuu mulle yhtä aikaa. Hieno piirre taas tämäkin äiti-ihmiselle!

Mitäs sanotte, enkö olekin häkellyttävän normaali tyyppi?

Ei video miten mahtavaa on ollut lukea edellisen tekstin kommenteissa teistä , kiitos ihan hurjasti jokaisesta kommentista! Luen niitä tääll...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

29 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mitä sulle kuuluu?

perjantai 16. syyskuuta 2016 Valeäiti 103 Kommenttia

Hyvää perjantaita rakkaat Valeäitilän asukit, ja terveisiä tien päältä. Täällä sitä taas huristellaan, tietokone sylissä, Onepiece päällä, pieni boyflu* pukkaamassa päälle ja ajatukset tukevasti saunassa ja Vain Elämäässä. Tässä matkaa tehdessä roikuin luonnollisesti kännykässä välttyen täysin perheeni kanssa seurustelulta** ja bongasin sieltä Nakki-Päivin mainion postauksen ja ajatuksen. Päivi kyseli lukijoiltaan, keitä he ovat. Kommenttiboksi oli superkivaa luettavaa! Minähän heti sitten apinoimaan. Mäkin haluaisin tosi paljon tietää, keitä siellä ruudun toisella puolella jumittaa. Olettekohan kaikki lapsellisia, mieleltänne tai perheeltänne? Kyrsiiköhän teitäkin Satun hyvin kuvaama turhautus ei-koskaan loppuvista kotitöistä? Mitähän te teette töiksenne? Katsottekohan tekin Vain Elämäätä ja mietitteköhän tekin miten se pitäisi kirjoittaa ja sanoa? 

Haluan ihan palavasti oikeasti tietää! Osan teistä toki tunnenkin, tai sillä tavalla nettitunnen. Jotkut teistä ovat olleet niin pitkän matkan mukana, että tunnistan jo nimimerkin lisäksi kommentin sävystäkin kuka kirjoittelee. Silti en tiedä kuka sinä olet? Kerro! Kerro heti tai vähän myöhemmin!***  


Moi, mä olen Hanne. OIen 33-vuotias, pitkä ja kömpelö. Syön jäätävät määrät karkkia ja teen päivisin töitä oman yrityksen parissa liiketoimintaa kasvattaen ja vähän liian pitkillä kahvitauoilla viipyen. Tykkään laulamisesta, koriksesta ja sanaleikeistä. Ja kirjoittamisesta, ihan hirveästi. Haluaisin olla enemmän sitä ja vähemmän tätä mutta ennen kaikkea ihan vaan tämä mikä nyt olen, ja onnellinen siinä. Toivon parempaa selkää ja lottovoittoa, jotta saadaan se mahtava talo rakennettua. Puhun nopeasti ja usein liikaa, mutta osaan kyllä myös kuunnella. Palelen lähes aina, paitsi silloin kun puen lapsille vaatteita eteisessä ja kaikki huutaa. Inhoan lähijunia mutta rakastan kaukojunia.

Sellainen olen minä. Kuka ja millainen sinä olet? Mitä teet ja mistä tykkäät?

* Boy flu on manful:n vähemmän tunnettu esiaste, jossa sairastunut luulee, toivoo ja kuvittelee saavansa kohta manflun. Todennettavat oireet ovat pienet, mutta tunne totta.
** Insinööri on ostamassa jotain tietokonehärpätintä ja lapset ihmettelee Lego-mainoksia Verkkokauppa.com:in ruudulla
*** Myös Suomen Blogimedia eli minun yksi tulolähteeni haluaa tietää. Jos siis bongaat täältä lukijatutkimuksen, käy pliis vastaamassa. Se auttaa myös mua! Tein juuri itse kyselyn ja siihen meni vain muutama minuutti.

Hyvää perjantaita rakkaat Valeäitilän asukit, ja terveisiä tien päältä. Täällä sitä taas huristellaan, tietokone sylissä, Onepiece päällä, ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

103 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

En ala.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016 Valeäiti 6 Kommenttia

Vielä eilen olin niin puuhakas. Mietin ihan tosissani että voi harmi kun huomenna on välipäivä urheilusta. Olen tässä salaa taustalla ihan oikeasti innostunut vähän siitä hommasta. Sunnuntaina oli salikeikka, maanantaina pari kävelylenkkiä ja eilen aamulla (!!!) juoksulenkki. Ja niin kovasti sitten siinä suunnittelin tämänkin päivän jälkeen tekeväni jotain hikihommia. Kovin oli täynnä energiaa tämä nainen.

Sitten tämä aamu, tämä päivä, tuo kylmyys. Voi saatana. Se on taas peli menetetty seuraavaksi 7-8 kuukaudeksi. Sormet valkoisina, niskat jännityksestä jumissa ja pää täynnä valitusta poljin lasten kanssa ikuisessa vastatuulessa himaan ja mietin etten enää koskaan jaksa urheilla mitään. Haluan vain uppoutua sohvan uumeniin ja nukkua ja syödä. Karkkia.

Joka syksy tähän aikaan mietin onko tässä yhtään mitään järkeä. Kaliforniassa tämän päivän keli olisi kylmin koko vuonna, ja aurinko paistaisi kauniin keltaisena. Vaan ei. Täällä me vaan sinnitellään, tarvotaan loskasta routaan, tuiskusta rakeisiin, kohti hailakan valkoista kevätaurinkoa ja kolmea kesälauantaita.

Huoh.

Ei tässä auta. Villasukat jalkaan, punaviiniä naamaan ja varastoa vyötärölle. Menen ja shoppaan tästä lähikioskista lapsille jotkut tosi kivat talvihaalarit, jotka on sitten marraskuuhun mennessä Helsingin lumettomissa kinoksissa revenneet ja yltäpäältä mudassa. Hanskat on tänä vuonna aika suolaisen hintaisia, toisaalta makuupussit sekä huivit onneksi ilmaisia ja kennätkin sangen halpoja.






En muuten tiedä teistä, mutta mielestäni on ehkä vähän häiritsevää, että vauvat ovat hanskoja halvempia.

Vielä eilen olin niin puuhakas. Mietin ihan tosissani että voi harmi kun huomenna on välipäivä urheilusta. Olen tässä salaa taustalla ihan o...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vinkkejä parempaan (työ)elämään

sunnuntai 11. syyskuuta 2016 Valeäiti 18 Kommenttia


Takana on ensimmäinen täysi viikko yrittäjänä. Se oli mahtava, parempi kuin osasin odottaakaan. Olen kertonut kaikille rakkautta silmissäni, miten ihanaa arkeni on ollut: paljon urheilua, mukavia tapaamisia, hyviä uutisia, rennosti tehtyjä hommia ja päiväunia silloin tällöin. Kuulostaako sinustakin siltä, että meno on ollut liian ruusuista, että kohta pamahtaa todellisuus niskaan?

Se on juuri se pointti tässä. Tiedän homman menevän hyvin pian ihan erilaiseksi. Tämän hetken löysäily on täysin tarkoituksellista, sitä tarvitaan opetteluun. Tämän syksyn aikana yritän buutata itseäni, tyhjentää vanhat opit ja ohjelmoida aivoni parempaan arkeen niin että kun se hullunmylly sitten alkaa, en joudu uudestaan väsymyksen kierteeseen. Kun sanoin aiemmin että ensimmäinen asia missä minun täytyy nyt onnistua on oma jaksaminen, todella tarkoitin sitä. Hyvin jaksavan ja sopivasti laiskan ihmisen ympärille kasvaa väistämättä tulosta ja liiketoimintaa - olen nähnyt sen ennenkin tapahtuvan itselleni.

Aika näyttää, miten onnistun tässä omassa formatoinnissani, mutta ainakin alla avatut ensimmäisen viikon ajan testatut hypoteesit ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi.

Urheilua tai edes happea jokaiseen päivään
Avain onnistuneeseen päivään. Olen jo muutaman viikon aikatauluttanut elämän niin, että johonkin väliin mahtuu edes jotain urheilun tapaista. Joinain aamuina olen lähtenyt lenkille vietyäni lapset tarhaan, toisina karannut salille ja aloittanut työpäivän vasta kympin aikaan. Välipäivinä olen mennyt toimistolle lenkkareissa ja käynyt jossain kohtaa puolen tunnin äänikirjakävelyllä. Pieniä isoja asioita, jotka tuntuvat vaikuttaneen samalla myös unen laatuun. Aivot vain toimii paremmin kun niihin pumppaa verta.

Pienet saavutukset
Hyvän työpäivän salaisuus on saavutuksen tunne. Siksi on oleellista osata miettiä päivän ja viikon tavoitteet niin että ne saa myös tehtyä. Päivittäinen to do -lista ei voi siis näyttää tältä:


Ylläoleva lista jäisi melko varmasti ruksimatta päivän päätteeksi, ja olo olisi surkea. Että en saanut tänään mitään aikaan, mikään ei edennyt vaikka aikaa kului. Fiilis ja saavutusten määrä on ihan eri, jos päivän päätteeksi olikin tämä lista, joka sisältää kuitenkin samat asiat:


Iso osa tätä harjoitusta on ymmärrys siitä, mitä työpäivän aikana oikeasti ehtii saada aikaan. Entisessä elämässä ei ollut ollenkaan absurdi ajatus tehdä samana päivänä yksi tarjous ja yksi workshop-matsku valmiiksi neljän palaverin välissä. Nyt ymmärrän että se on ihan naurettavaa. Oikeampi tahti on todennäköisesti 2-3 pientä asiaa valmiiksi tai pari tuntia isomman asian eteenpäin viemistä.

Päivän jaksottaminen 
On oleellista huomioida omasta päivästä, milloin mitäkin kannattaa tehdä. Suurimmalle osalle toimii jaksottaminen niin että aamun ensimmäiset pari tuntia tehdään keskittymistä vaativat asiat, ne jotka haluat saavuttaa tänään. Luova jakso sijoittuu usein joko aamun jatkeeksi tai johonkin myöhäisiltapäivän tunneille. Keskipäivä puolin ja toisin (11.30 - 14) kannattaa suosiolla jättää lounaaseen, happihyppyyn, palavereihin, soittoihin ja meileihin kun verensokeri heilahtelee puolelta toiselle vaatien harhautumaan viiden minuutin välein. Palaverit onkin muuten jännä juttu, niistä voisi kirjoittaa ihan oman lukunsa. Sanotaan nyt vain näin: hyvin harvoin yli puolta tuntia, aina jokin tavoite ja selkeä lopetus.

Fokus ja oikea suunta
On äärimmäisen tärkeä ymmärtää, missä on hyvä ja mistä asioista innostuu oikeasti. Aloittelevankin yrittäjän on osattava sanoa "ei" ohisektorin aiheille, huonosti palkatuille jämille ja epämääräisille projekteille. Mieluummin kaksi kuukautta etsitään Sitä Oikeaa ja napataan siitä sitten sopiva kompensaatio, uskottava referenssi ja mieltä ylentävä fiilis oman osaamisen karttumisesta. Kaksi kuukautta vääriä juttuja vain turhauttaa ja mikä pahinta vie aikaa pois niiden oikeiden löytämiseltä. Samalla "kyllä" on ihan yhtä tärkeä sana, kaikkeen pelottavaan ja jännittävään kannattaa aina lähteä mukaan.


Kirjallisuus
Aivot tarvitsevat hapen lisäksi älyllistä polttoainetta. Muiden näkemykset ja viitekehykset elämään auttavat kirkastamaan omaa suuntaa ja aiheuttavat usein valtavaa innostusta ryhtyä toimeen. Juuri nyt varaan kirjoille oikeasti aikaa myös työpäivän ajalta. Meneillään oleva "The Power of Habit" on jo nyt kääntänyt koko aivotoiminnan ihan eri suuntaan ja auttanut vähentämään kännykän liiallista räpläämistä; Anna Perhon Superarkea kaikessa yksinkertaisuudessaan houkuttelee harjoitustensa pariin; Hintsan kirja tulee kuulemma muuttamaan minut täysin. Listalla on vielä kymmeniä muita, enkä malta odottaa että pääsen lukemaan / kuuntelemaan ne kaikki.

Läsnäolo 
Kun teet jotain, tee sitä. Tätä harjoittelen varmaan loppuelämäni. Viime vuosina kuollut keskittymiskyky yrittää selvästi jo pyrkiä jostain takaisin pinnalle, mutta välittömän palkitsemisen dopamiini taistelee ihan tosissaan vastaan. Mulle on esimerkiksi niin vaikea keskittyä puheluun, että ainoa keino olla läsnä on kävellä tai seistä samalla. Vaikeaa, mutta palkitsevaa kun siinä onnistuu. Vartin puhelu muuttuu helposti viideksi minuutiksi kun annan sille kaiken huomioni. Tehot nousi taas ja laiskotteluun jäi enemmän aikaa! Kiinnitän myös paljon huomiota siihen, miksi keskittyminen herpaantui: Osuinko vaikeaan kohtaan? Tarvitsenko lisäideoita tai -aivoja jostain? Tajuanko alitajuisesti ettei tekemäni asia mene oikeaan suuntaan?

***

Siinä ensimmäisen viikon herättämät ajatukset. Voisin vaikka saman tien ajastaa itselleni saman tekstin vuoden päähän ja katsoa, miten onnistuin. Siihen mennessä tämä lista tulee vielä päivittymään monella, monella kohdalla. Jaksaminen on aiheena niin suuri ja kokonaisvaltainen, että se syö sisälleen kaiken parisuhteesta ruokavalioon ja maailmankatsomukseen. Nämä muutamatkin vaativat vielä paljon työstöä, vaikka antavat samalla paljon jo pelkällä harjoittelulla.

Mitkä on teidän parhaat vinkit parempaan työhön?


Takana on ensimmäinen täysi viikko yrittäjänä . Se oli mahtava, parempi kuin osasin odottaakaan. Olen kertonut kaikille rakkautta silmiss...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.