Ihana, kamala Kissi: Kokemuksia laatikkopyörästä

tiistai 2. elokuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Kissi Vähäveivari, rakas laatikkopyörämme on nyt ollut ilonamme muutaman viikon. Aika kertoa hieman kokemuksia jo tutuksi käyneestä perheenjäsenestä. Voin tiivistää homman heti yhteen virkkeeseen: Insinööri ja lapset rakastavat Kissiä ehdoitta, minä heilun viha-rakkaus-suhteen kiemuroissa.








Perheemme muiden jäsenien näkemys asiaan on täysin ymmärrettävä. Pyörä on mieletön lippu vapauteen. Sinne voi heittää kokonaisen kesäpäivän kaikki tarvikkeet ja pyöräillä vaikka kuinka kauas vailla huolia parkkipaikoista, bussiaikatauluista tai lasten jaksamisesta. Sen kuin rullailee menemään! Etenkin näin kesäaikaan helppo liikkumiskeino tuo arkeen ihan uusia ulottuvuuksia kun voi noin vain käväistä vaikka Hietsussa kotimatkalla tai pyöräillä naapurilähiöön uimaan ja nauttia auringosta koko kesäpäivän. Lapset voivat kyydissä istua ja katsella maisemia, syödä välipalaa, jutella kuskin kanssa ja jopa vähän torkahtaa laatikon uumeniin. Koti-päiväkoti-työ-akseli nyssäköineen kaikkineen on kuin unelmaa, ainakin niinä aamuina kun kiire antaa rullailla hitaasti nautiskellen.

Iso laatikko tekee roudaamisesta helppoa ja sähköavustus tekee lähdöistä, ylämäistä, tiukoista kaarteista, pyörän parkkeeraamisesta ja ihan vain kaikesta niin paljon parempaa. En ehkä sanoisi että sähköavustus on pyörään välttämätön korkeaan hintaansa (1100€)  nähden, mutta voi pojat, kyllä se aika hemmetin hyvältä tuntuu jokaisella käyttökerralla. Kuin satasia lentelisi ilmassa kun höyhenenkevyesti liidät vierellä hikisesti polkevan mummopyörän ohi. Monin tavoin pyörä on siis ihan aito auton korvike, paitsi ekologisempi, kevyempi ja näppärämpi.

Sitten se minun mielipiteeni. Yhdyn kaikkeen ylläolevaan ja olen aivan hurmioitunut siitä että lapset voivat harjoitella pyöräilyä pitkällä matkalla: pyörät kyytiin, harjoittelua helpolla tiellä ja kun voimat loppuu, pyörät ja lapset nostetaan takaisin kyytiin. Mutta. Pyörä on vähän vaikea ajaa. Ainakin näin heikkovoimaisena, malttamattomana ja selkävammaisena rallikuskina. Insinöörihän ei asiaa näin näe ja pyöräilee Kissillä haltioituneena kaikki matkat, myös yksin ollessaan. En tiedä johtuuko näkemyseromme 20kg painoerosta (Insinööri on parempi hiekkasäkki), mutta ainakin mulle Kissin kanssa pärjääminen on välillä turhan vaativaa. Kahdesti olemme ihan oikeasti melkein kaatuneet lasten kanssa, kerran keskellä autotietä (note to all: tämmöisen pyörän selässä ei voi ajaa seisten) ja eräskin kerta menin melkein ojaan, koska tie muuttui yhtäkkiä kaltevaksi. Vaikka pyörässä on kolme pyörää, se on niin kiikkerä että mutkissa pitää aivan toden teolla nojata vastakkaiseen suuntaan, jollei halua keräillä jalkojaan puisen laatikon alta. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan kuin shikaanimutkiin. Myös töyssyt, kaltevat tiet, pahat kanttarit ja tiukka poljento aiheuttaa haasteita tai vähintään epävakaata menoa.

Itseasiassa homma on kuin lumilautailua: Jos osaa ottaa rennosti ja rohkeasti myötäillä menoa ja laittaa koko oman vaatimattoman painonsa kovaa likoon, saattaa joutua varsinaiseen vauhdin hurmaan ja mielikuvaleikkiä järjestävänsä vielä laatikkopyöräpujottelun joku päivä. Toisaalta jos on polvet lukossa ja paskat housussa jokaista töyssyä vaanien, saattaa päätyä pusikkoon huutaen "apuaapuaapua" vain siksi että joku laittoi katsomaan väärään aikaan pellon toisella puolella kulkevaa hevosta.

Miten tämän nyt sitten laittaisi. Pyörä on ihana, ja on vaikea enää kuvitella pärjäävänsä ilman sitä. Mutta välillä se tuntuu vihaavan minua. Ehkä se on vain minun elämäni oma Slow Life - meditaatio: hänen seurassaan on pakko rauhoittua ja ihailla maisemia. Kun touhottamisen ja kiireellä paikasta toiseen sotkemisen unohtaa, kaikilla on kaikki hyvin.

(Ostimme pyörän Classic Bikestä pienellä alennuksella bloginäkyvyyttä vastaan.)

Kissi Vähäveivari, rakas laatikkopyörämme on nyt ollut ilonamme muutaman viikon. Aika kertoa hieman kokemuksia jo tutuksi käyneestä perheen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

  1. Morjens. Meillä oma laatikkopyörä on ollut noin neljä viikkoa ja on loistopeli. Pyörä on merkkiä Troy ja on myös sähköavusteinen.. täällä hollannin päässä pyörätiet ovat about silkkiä Suomen vastaaviin verrattuna, mutta myönnetään kuorman kera se on helpompi ajettava 😀 seuraava pyörä on ehdottomasti sellainen kaksipyöräinen sähköavusteinen bakfiets. Mukavaa kesän jatkoa -Ritu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Morjens! Hollannissa on varmaan ihan kohtuullisen hyvät tiet tänne verrattuna, pääosin tää on ihan kamalaa rynkytystä :D Kaksipyöräistä pitää kyllä kokeilla!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.