Vika palkka kädessä

keskiviikko 31. elokuuta 2016 Valeäiti 24 Kommenttia

Eka selfie yrittäjänä.
Nyt on kuulkaa sellainen pommi muhinut tämän naisen päässä, etten oikein edes tiedä mistä päästä aloitan sen purkamisen. Jos jotain lasten kanssa on oppinut niin sen, että kun et tiedä mitä sanoa, kerro vain välttämätön ja pitäydy tosiasioissa, joten tässä: olen irtisanoutunut päivätyöstäni ja huomisesta alkaen olen täyspäiväinen yrittäjä. Siinä, nyt se on totta. Tämä ei ole myöhäinen aprillipila, vaan tämä on ihan oikeasti minun ja perheeni elannon puolittaminen, kunnes toivottavasti pian minäkin alan taas kantaa korteni kekoon. Henkistä pääomaa kartutan kyllä jo nyt enemmän kuin ennen, sen huomaa jo pelkästä päätöksenteon tuomasta keveydestä.

Voitte ehkä kuvitella, ettei päätös ollut helppo. Mulla on (oli!) tosi hyvä työ: osasin hommani, tykkäsin tehtävistäni ja sain siitä hyvää palkkaa. Ennustekin oli loistava, siinä putkessa olisi vain hiukset heiluneet asemasta toiseen edetessä. Elämässä on kuitenkin järkipäätöksiä ja tunnepäätöksiä, ja tämä meni nyt vahvasti viimeksi mainitun laariin. Oli vain vahva tunne että tämä on tehtävä.

Se mitä se "tämä" on, selvinnee myöhemmin. Joko se on täysi katastrofi ja kinuan takaisin palkkatöihin järkeni ja rahani menettäneenä, tai sitten rakennan Suomen hienoimman digitaalisia palveluja rakentavan toimiston, jonne kaikki haluaa töihin ja joka tekee minusta rikkaan ja onnellisen. Kummassakin tapauksessa olen jo nyt varma että tämä on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Päätöksenteko kesti kuukausia ja niin sen kuuluukin. Heti kun sen sain tehtyä, tunsin että päätös oli oikea, ja ehkä ainoa mahdollinen. Mun on nyt tehtävä jotain omaa, näin se vain on.

Astelin muutama viikko sitten Patentti- ja rekisterihallitukseen vähän hermostuneena. Ihan kuin olisi ylioppilaslakkia hakemassa. Laitoin tiskiin huolella laaditut paperit ja jännitin lisää. Yhtäkkiä kädessäni oli kauniille leimapaperille painettuna Y-tunnus. Mun ikioma Y-tunnus. Tänään saan viimeisen palkkakuittini ja sitten hypätään. Uuteen, arvaamattomaan ja aivan sairaan siistiin elämänvaiheeseen. Tukka hulmunnee tässäkin sokkelossa.

Tästä alkaen voitte kutsua mua Rouva Hallituksen Puheenjohtajaksi.


Ps. Kuvassa mulla ON vaatteet päällä. Lisäksi mulla on päässä Myssyfarmilta (kirjaimellisesti, tuolta pellon laidalta) saatu uutuusmyssy, luonnonväreillä värjätty "Sukeltaja" (uudistuvassa nettikaupassa syyskuussa) sekä ne uudet ihanat prillit, jotka sain Oopperan Optiikalta. Ne ovat Vera Wangin uutuudet ja aaaaaiva ihanat. Ja isot. Mut ihanat.

Eka selfie yrittäjänä. Nyt on kuulkaa sellainen pommi muhinut tämän naisen päässä, etten oikein edes tiedä mistä päästä aloitan sen purk...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

24 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Taitoliikuntakeskukselle viisi tähteä!

tiistai 30. elokuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Muistatteko kun kirjoitin sirkuskoulun hämmentävästä häsellyksestä? Se kaaos yhdistettynä kovaan hintaan ja vaikeaan logistiikkaan sai meidät tänä syksynä jäämään pois. Korvasimme sirkustelun Taitoliikuntakeskuksen TenavaVoikalla. 


Voi pojat mikä ero! Täällä haisee kuulkaa liikunnan ilo. Ja vähän hiki. Mutta se ei haittaa. Koko tila on täynnä eri tavalla pomppivia, kiipeäviä, roikkuvia, keinuvia ja temppuilevia ihmisiä. Kukaan ei hengaile täällä jutellakseen kaverin kanssa tai juorutakseen naapurin uudesta tukasta. Täällä treenataan. (Ne jotka ei treenaa, istuu hiljaa takaosan kahvilan liepeillä ja antaa treenajien touhuta rauhassa.)

Jokaisella seinällä, patjalla ja puolapuulla on tekemisen meininki. Salissa on yhtäaikaa käynnissä useampi pienten lasten ohjattu tunti, mutta kaaosta ei missään. Ohjaajat on lempeitä No Bullshit -kulttuurin edustajia, jotka antaa näille pienillekin hirveän vaikean oloisia tehtäviä jotka ne metriset suorittaa ihan noin vain. Lapsiin luotetaan mutta sitä luottamusta vastaan pyydetään tarkkaa keskittymistä. 

Iso ero on myös itse harjoittelussa. Sirkuskoulussa tehtiin ensi lämmittelyt yhdessä ja lopputunti oli pääosin vanhempien valvomaa vapaata temppuilua. Ohjaaja auttoi sen mitä ehti. Taitoliikuntakeskuksessa koko ryhmälle kerrotaan ensin 3-4 tehtävän sarja, jota sitten suoritetaan jonossa. Ihan jokaista asiaa ei tässäkään ohjaaja ehdi valvoa, mutta jono ja ryhmäkuri takaa että jokainen lapsi tekee juuri sitä mitä piti, eikä leiki piilosta verhoissa. 

Jo ensimmäinen kierros oli kunnianhimoinen tuplatrampoliineineen, puolapuineen ja öö mitkä niiden nimet on, sellaiset telineet? No ne. Kun tuli Kakkosen vuoro hypätä telineeseen, jäädä siihen roikkumaan ja keinahtaa siltä eteenpäin, purin vieressä hiljaa huultani. Että ei taida onnistua. Mä luulen että leukani loksahti ihan oikeasti auki kun pieni elämäntapataiteiljani hetkeäkään miettimättä teki työtä käskettyä. Tyylipuhdas suoritus. Minä häpesin nurkassa luottamuksen puutetta pienen lapseni taitoihin ja intoon.

Sillä kumpiakin riitti! Se hyppi, se nautti, se hikoili. Eikä kertaakaan edes yrittänyt laulaa trampalla Robinia vaan ponnekkaasti yritti kerta toisensa jälkeen sitä vaikeaa kuperkeikkaa. En ole ikinä nähnyt pientä miestä näin määrätietoisena ja innokkaana urheilijana. Tuo pieni pienten ryhmä oli muutenkin melkoinen show. Ohjaajan ei paljon tarvinnut ohjeita antaa kun alle kymmenpäinen metristen joukko jo suoritti rataa keskittyneesti, mutta nauraen. Miten tämä on edes mahdollista?

Istuin tunnin ajan vieressä ihmeissäni ja avoimen kateellisena. Voisinpa minäkin. Ei kun - aion minäkin. Jumppaan tämän hemmetin rangan siihen kuntoon, että voin tulla tänne noiden hullujen apinoiden kanssa ja yrittää oppia niiltä jotain. 

Sillä aikaa fiilistelen hyvin löydettyä harrastusta, ja iloitsen ihanan poikani puolesta joka näyttää vihdoin löytäneen vauhdin ja liikkeen ilon. Liikunta on vaan parasta.

Muistatteko kun kirjoitin sirkuskoulun hämmentävästä häsellyksestä ? Se kaaos yhdistettynä kovaan hintaan ja vaikeaan logistiikkaan sai mei...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Talokuulumisia

maanantai 29. elokuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia



"Miten se teidän taloprojekti muuten etenee?" on yksi yleisimmästä keskustelunavauksista tänä päivänä. Vastaus on monimutkainen. Ensin kysyn, mistä ollaan viimeksi puhuttu - onhan keskustelukumppani tietoinen siitä, että tontti meni ikään kuin vaihtoon? Sitten kerron, että fiilis on innokas, odottava, kärsimätön ja pelokas.

Uusi tonttimme on monelta osin superisti parempi kuin edellinen. Jos nyt lähdetään siitä, että se on ihan oma, eikä siinä ole ainakaan vielä mehevää riitaa kytemässä. Lisäksi tonttia ympäröivä merellinen luonnonsuojelumiljöö on tuhannesti parempi kuin edellinen kaavalähiö ja alue on vahvasti kehittyvä, eli palveluita, kavereita ja arvonnousua on lupa odottaa. Tonteilla on edellistä parempi kaavoitus, jossa pihaa jää aika paljonkin jokaiselle talolle, jokaiselle on erikseen annettu 32 neliötä talousrakennukselle (pihasauna!!) ja yhtenäinen kaava takaa sen että tiestä tulee aika makean näköinen. Monella tavalla tuleva asuinalueemme onkin samanlainen idylli kuin se kuuluisa Maunulan ryhmärakennettu alue. Talon ilmansuunnat ovat täydelliset ja tontin nyppylä takaa meille hienot näkymät yli naapureiden ja ikuista valoa aina jostain suunnasta. Tästä kaikesta siis kova into ja odotus.

Sitten se kärsimättömyys ja pelko. Joudumme aloittamaan lähes kokonaan alusta, sillä kääntyvät ilmansuunnat ja hieman eri ulkomitat talolle talousrakennuksineen laittavat koko pohjan uusiksi. Kun kädessä on jo kerran ollut rakennuslupavalmiit kuvat, tämä käänne vähän rasittaa. Pelko liittyy siihen, että uusi tontti on tukevasti kalliota. Tontin sisällä on myös useamman metrin korkeusero, joten räjäyttelyä on luvassa muutaman uudenvuoden verran. Tähän kun yhdistetään merkittävä piharakentaminen (terassia nurmikon sijaan) ja se ihana talousrakennus, on pöydällä väistämättä vielä edellistä paljon kovemmat kustannukset. Jännittää. Saadaanko ikinä rakennettua järkevässä budjetissa, saadaanko omiamme takaisin joskus myydessä?

Toistaiseksi annetaan pelkojen istua vielä takapenkillä ja ohjataan sillä kovalla innolla. Piirretään uusia pohjia ja totutellaan siihen ajatukseen, että ensi kesänä muutamme tonne alueelle joka tapauksessa kouluja aloittelemaan.

Pientä laittoo se vaatii vaan...tohon yksi talo kiitos!


****

Tonttiprojektin etenemistä voi seurata silloin tällöin päivittyvältä Tonttipäiväkirja - sivulta, sekä teksteistä joissa on tunniste #taloespoossa (kevät 2016 asti) tai #puutalounelmia (kesästä 2016 alkaen, the real deal.)

"Miten se teidän taloprojekti muuten etenee?" on yksi yleisimmästä keskustelunavauksista tänä päivänä. Vastaus on monimut...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mitä kaikkea lapsiperheen asunnossa voi kadota?

sunnuntai 28. elokuuta 2016 Valeäiti 22 Kommenttia

Kaikki yli puolivuotiaiden vanhemmat tietävät, miten tehokkaasti asiat asunnossa häviää. Tavaraa on ihan helvetisti liikaa ja silti aina ne oleelliset on...jossain. Vuosien aikana tuhansia tavaroita etsineenä olen onneksi oppinut pari niksiäkin, joten aloitetaan optimistisesti vinkeistä:

Jos etsit jotain, älä koskaan kysy lapsilta neuvoa. Harhauttavat pahasti. Kaikki alle vesipullon kokoiset esineet löytyvät pahvisalkuista. Sohvatyynyn väliin mahtuu yllättävän isojakin esineitä, kuten polkupyörän pumppu. "Mieskatsominen" on myös lapsia saastuttava tauti. Äidit löytää parhaiten.

Entä mitä sieltä tyynyjen välistä, puuron seasta ja pahvisalkuista sitten löytyy eli ei löydy? Mitä lapsiperheen asunnossa voi kadota? 


1. Kaukosäätimet. Siinä muodossa on vain sitä jotakin. Erityisesti Apple TV:n omistajille suosittelen keskivahvaa teippausta. Ne perkeleet.

2. Hanskat. Riippumatta siitä kuinka monet kymmenet hanskat talven aikana ostat, huhtikuussa jäljellä on kahdet: eripariset ja rikkinäiset.

3. Hammasharjat. Kakkonen sijoitti kerran harjan "sinne hyllylle", joten etsimme sitä luonnollisesti sohvatyynyjen välistä, maton alta ja kuiva-ainekaapista. Harja löytyi omalta paikaltaan, vessan hyllyltä.

4. Sielu.

5. Tekstin alussa näkyvä pullea ja kirkkaansininen, puolimetriä leveä Donitsi. Jossain raivonpuuskassa yhden oudon kaapin alahyllylle heitettyä donitsia etsittiin tänään puolisen tuntia. Spekuloitiin jo onko lapset heittäneet sen ikkunasta, tai olisiko insinööri ehkä antanut sen naapurille (tiedättehän: "jos tää heittely ei nyt lopu mä annan tän naapurin koiralle puruleluksi), hauskinta on ehkä se että ko donitsi on saatu bOblesilta näkyvyyttä vastaan. Mikä vitsi.

Kaikki yli puolivuotiaiden vanhemmat tietävät, miten tehokkaasti asiat asunnossa häviää. Tavaraa on ihan helvetisti liikaa ja silti aina n...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

22 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ei tässä kilpailla, mutta olin kyllä eka

Valeäiti 16 Kommenttia


Sisarukset, ah nuo ihanat toistensa kirittäjät. Ikäkombossa 4,5v ja 6v yksi asia nousee yli muiden: keskinäinen kilpailu. Ihan jokainen asia voi ja sen pitää olla kilpailu. Häviäjä luonnollisesti ulisee kuin siltä olisi juuri riistetty karkkipäiväoikeudet ja voittaja muistuttaa omasta erinomaisuudestaan ihan joka minuutti.

Mielenkiintoisinta (ärsyttävintä) tässä on kuitenkin se uskomaton laajuus kilpailuaiheissa. En olisi koskaan ennen lapsia tajunnut, mistä kaikesta sitä voikaan kilpailla! Nämä kaikki allaolevat ovat esimerkiksi täysin valideja, kipeitä ja tiukkoja skaboja:

Kuka oli oikeassa (yleiskilpailu, jota voi aina ja missä vain harjoittaa) 
Kuka menee potkulaudalla kovimpaa 
Kuka oli ekana vaatteet päällä
Kuka ehti ekana hissin ovelle
Kenen saappaat on märimmät
Kenen vaahtokarkki paistui paremmin (Ykkösen)
Kuka nukahti ensin
Kuka oksensi useammin taudin aikana
Kenellä on enemmän lauantaikarkkeja syömättä 
Kenellä on enemmän kummeja (niitä on saman verran) 
Kuka on päässyt useimmin äidin kanssa kahdestaan retkelle (Ykkönen, älkää kertoko sille)

Ja mun viimeaikainen suosikki: 
Kenen lautanen on kauimpana pöydän reunasta 

Mitä kilpailuja teidän mussukat keksii? Vinkkinä tähän kilpailusarjaan vasta astuville: tuomarin tehtävistä kannattaa nyt ja aina kieltäytyä.

Sisarukset, ah nuo ihanat toistensa kirittäjät. Ikäkombossa 4,5v ja 6v yksi asia nousee yli muiden: keskinäinen kilpailu. Ihan jokainen a...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

16 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Avoid bad life ja muita lauantaisia ajatuksia

lauantai 27. elokuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia



Internetin maailma on niin ihmeellinen. Se on pullollaan sellaisiakin videoita, joissa aikuiset ihmiset rakentaa ja leikkii Lego Friends -paketeilla. Ykkönen voisi katsoa niitä kaiket päivät. Eniten harmittaa kuitenkin se että en saanut itse katsoa loppuun asti sitä videota, jossa rakennettiin vuoristorataa.

Lauantain löysäily on kyllä melkein parasta maailmassa. Kaikki lojuu yöppäreissään, syödään lauantaikarkkeja ja katsellaan (Lego Friends) videoita, suunnitellaan taloa ja kirjoitellaan blogia. 

Stockalla on puoli kahdeltatoista lauantaina hirveästi tilaa kävellä ja ihmetellä. Onko tämä merkki Siivouspäivästä, lamasta vai yhä vaikeammaksi käyvästä kilpailutilanteesta?

Lasten sairastelu on paikoitellen ihan ok. Silloin ainakin kun sairastaja on tosi reipas ja jaksaa hyvin lähteä kahville, eikä koko perhe saa jotain jäätävää "koko pää pöntössä" -kuppaa. Nämä saikut saattaa antaa juuri kaivatun breikin ihan hullun työviikon keskelle. Ehtii nähdä lapsiakin.

Uusien ihmisten tapaaminen on välillä tosi hauskaa (joskus liian väsyttävää). Silloin se on erityisen hauskaa kun ne tulevat merten yli, ovat lomailleet Dave Grohlin asunnossa (Daven kanssa!) ja sanovat minun näyttävän 26-vuotiaalta Megan Foxilta.

Eskaritytön parhaita puolia on se, että se itse ehdottaa äidilleen blogihetkeä kahvilassa. Hän voi kuulemma hyvin leikkiä omalla nukellaan, eikä häntä tainnut haitata myöskään lahjukseksi hommattu eka Pikkarainen ja puolikas muffinssi. Kaikki voittaa. 

Kakkonen on mitä ilmeisemmin ikävöinyt toisia isovanhempiaan, joten yleisön pyynnöstä viemme heidät tänään sinne yöksi. Oho, katsos mokomaa - meille tuli treffi-ilta! Kaikki voittaa, vol 2.

Keskiviikkona mulle koittaa ihan superiso päivä, enkä malta odottaa että pääsen siitä kunnolla kertomaan. Tätä on täpinöity, tätä on jännitetty ja nyt se on täällä. Friikkiä. (Anteeksi, inhoan itsekin itseäni tämän sniikkailun kanssa, mutta nyt on niin iso pommi että haluan mehustella sillä.) 

"Avoid Bad Life" on kyllä aika kattava sanonta. Sitä parasta, täydellistä elämää tuskin kannattaa kenenkään tavoitella, mutta huonojen asioiden, ihmissuhteiden, tapojen ja olosuhteiden osuutta omassa elämässä kannattaa kyllä minimoida.



Mahtia lauantaita kaikille!

Internetin maailma on niin ihmeellinen. Se on pullollaan sellaisiakin videoita, joissa aikuiset ihmiset rakentaa ja leikkii Lego Frien...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Asian ytimessä

perjantai 26. elokuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia



Ykkösen (lähes 6v) ohje onnellisen elämän rakentamiseen: 

Syö paljon karkkia
Katso vain hyviä ohjelmia 
Hanki paljon leluja
Pidä huoli että sinulle ostetaan kaikki mitä haluat
Pidä asiat lyhyenä ja turhat löpinät mahassa

Ykkösen (lähes 6v) ohje onnellisen elämän rakentamiseen:  Syö paljon karkkia Katso vain hyviä ohjelmia  Hanki paljon leluja P...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Personoitu salikokemus

torstai 25. elokuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Kuten kaikki tietää, olen kova salimuia. Käyn repimässä painoja todella usein, korkeintaan kerran viikossa. Ennen kuin jaan teille kaiken yksityiskohtaisesti omasta saliohjelmastani ja proteiinilisistäni, ajattelin jakaa kaksi syytä rakastaa salia, jolla käyn.


1. He ovat saaneet Arskan malliksi omiin mainoskuviinsa.





2. He todella tuntevat minut. Miten ne tiesi, mihin pukeudun salilla ja miten tukkaani pidän? Uskomatonta. Sitä se nykyaikainen "personointi" kai on.



Kyllä näissä kuulkaa silmä lepää. Kelpaa katsella siinä vipareita vääntäessä. 



Kuten kaikki tietää, olen kova salimuia. Käyn repimässä painoja todella usein, korkeintaan kerran viikossa. Ennen kuin jaan teille kaiken ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Yksi metatyö vähemmän: valmiit ruokakassit kotiovelle

tiistai 23. elokuuta 2016 Valeäiti 25 Kommenttia



(Yhteistyössä Sannan Ruokakassi ja Suomen Blogimedia) 

Meidän perheessä ei ole kuulkaa koko elokuun aikana kysytty “mitä tänään syötäisiin?”. Salaisuutena on meille uusi ja erittäin lämpimästi vastaanotettu tuttavuus - valmiit ruokakassit.




Sannan Ruokakassi (aikaisemmin Keittiökaverina tunnettu) on lähettänyt meille elokuussa yhteistyön nimissä pari pientä puuhapussia aina maanantai-iltaisin. Pusseissa on ollut kolme tai viisi ateriaa neljän hengen perheelle resepteineen ja raaka-aineineen. Kun yhteistyötä ehdotettiin, osa minusta huusi sisälläni lujaa “EI!”. Pelkäsin ruokien olevan vaikeita tehdä tai pahanmakuisia, ja että elämästä tulisi nyt yhtä ruoanlaittoa. Näistä vain viimeinen piti vähän paikkansa, ja senkin otin lopulta ihan ilolla vastaan.

Ruoat oli kaikki tosi helppo tehdä, jopa kaltaiselleni makaroni-martalle. Ohjeet oli selkeitä ja uskokaa tai älkää, sain jopa lapset mukaan ruoanlaittoon. Lopputulos oli aina maistuva. Porukalle upposi aivan ennenkuulumattoman hyvin kaikki punakampelasta välimeren pihveihin, silakoihin ja kokonaisiin kanankoipiin. Kaikki muuten ruokia, joita emme ole koskaan ennen tehneet. Elokuu onkin ollut meille yhtä isoa köksänkurssia. Olen oppinut jotain älyhelppoja perusniksejä, jotka varmaan pitäisi osata, ja ollaan syöty enemmän perunaa ja kasviksia kuin ikinä muulloin. Vaati valmiit ruokakassit tajuta että päivän kasviskiintiön voi saada ihan vain tarjoamalla lisukkeena…kasviksia. Ettei tarvitse olla salaattia. Se on hienoa se.




Toinen ilonaihe on ollut tinkimättömys raaka-aineissa. Ensimmäisen pussin kohdalla kohottelin kulmakarvoja kun kassista paljastui luomulihaa, tuoretta yrttiä, laktoositonta jugurttia…laskeskelin päässäni voiko nämä ainekset tosiaan tällä kustannuksella saada? Toisaalta välillä kaipailin ehkä vähän rouheampiakin makuja, ja pakasteherneitä en ehkä lähde enää kovin moneen ateriaan lämmittämään. Mutta ihan sama oikeastaan, otan mielelläni vastaan sen että ihan jokainen ruoka ei ole juuri niin tehty mitä itse tekisin, koska isoin hyöty on aivan kiistämätön: joku on ottanut kantaakseen ruoanlaiton metatyön. Mun ei tarvinnut kertaakaan miettiä mitä ruokaa tehtäisiin ja mitä se tarkoittaa kauppalistana. Sen säästetyn energian avulla olenkin sitten jaksanut tehdä sitä safkaa! Voitto!

Jo ekan viikon aikana huomattiin että viiden aterian kassi on meille ihan liikaa, koska emme kertakaikkiaan ole kotona joka päivä syömässä ja koska minä en kertakaikkiaan jaksa tehdä viitenä päivänä viikossa eri ruokaa. Aterioiden koko on sitäpaitsi sen verran runsas, että monesti meiltä jää yli vielä seuraavan päivän lastenruoka. Kolme ateriaa on juuri sopiva, ja pitää huolen siitä että meilläkin syödään vähän muutakin kuin pasta bolognesea ja uunikalaa.

Kolmen viikon kokeilun jälkeen tämä menee meille kyllä ehdottomasti “jatkoon” listalle. Hintakin on mun mielestä tosi passeli: neljän hengen kolmen päivän kassi maksaa vain 74€. Aika hyvä hinta koko viikon ruoiksi. Kasseja on neljää erilaista, kaikki eri vaihtoehdot viikon ruokalistoineen voi tsekata netistä.



Pistä ihmeessä kokeiluun sinäkin. Ensimmäisestä kassista saat normaalin erikoishinnan lisäksi 8€ lisäalennuksen kun laitat tilatessa mukaan koodin VALEÄITI16 (Koodit ovat voimassa 30.9.2016 saakka ja toimivat vain uusilla käyttäjillä). Sannan Ruokakassien toimitusalueina on tällä hetkellä Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kirkkonummi, Sipoo, Porvoo, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Hyvinkää ja Järvenpää.  joten laittakaahan muut paikkakunnat kovasti toiveita sisään. Toiveita kannattaa muutenkin esittää, niiden ansioista palvelu kehittyy jatkuvasti. Aikaisempien palautteiden perusteella on jo kuulemma kovaa vauhtia kehitteillä kasviskassi.

Itsehän arvostaisin ehkä vielä leipäkassia, kaljakassia ja karkkikassia..

(Yhteistyössä Sannan Ruokakassi ja Suomen Blogimedia)  Meidän perheessä ei ole kuulkaa koko elokuun aikana kysytty “mitä tän...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

25 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Älä turhaan vuokseni vaivaudu

lauantai 20. elokuuta 2016 Valeäiti 20 Kommenttia

Kävin eilen hieronnassa ja valmistauduin jo etukäteen sekä alun että lopun vaikeisiin hetkiin. Alussa hän kysyy onko käsinojat sopivasti. Sanon aina suorilta joo, koska en halua että hänen tarvitsee minun takiani turhaan kumarrella. Lopputunnin tuskailen hiljaa mielessäni että jäivät vähän alas. Lopussa hieroja kysyy miltä nyt tuntuu ja auttoiko yhtään? Automaattivastaus astuu taas kehiin. Että juu juu ihan tosi paljon kiitti hei mä meen nyt tästä. On tosi vaikea kertoa, että no ehkä se vähän auttoi mutta onhan tää vieläkin tosi tosi kipeä. Kampaajalla en never ever sano jos pesuvesi on liian kuumalla tai kylmällä. Kärvistelen. 

Välttelen parannusten pyytämistä viimeiseen asti. En lainkaan pidä siitä, jos joudun sanomaan jollekin minua auttavalle, että teepä se vähän eri tavalla. On jo riittävän tuskaista että he auttavat minua ensi sijassa. On vaikea pyytää apua kunnolla.

Kun ruumiini tai mieleni särkyy ihan oikeasti, uskallan kyllä sanoa sen ääneen ja kirjoittaa siitä tuhansille ihmisille. Tajuan olevani niin alhaalla että apua tarvitaan. Mutta kas, kun paraneminen alkaa ja hyväntahtoiset avuntarjoajat kysyvät sillä tietyllä äänensävyllä "miten voit?", koen pakonomaista tarvetta sanoa että tosi hyvin, nyt on kaikki paremmin. Vaikka ei olisi. Ettei toisen tarvitse taas auttaa, hyvänen aika.

Olen jo pitkään tiedostanut tämän. Että minun on vaikea heittäytyä tarvitsevaksi, olla heikko. Mutta miksi? Ei mulla ole mitään sellaista ajatusmallia, että heikkous olisi huonoa, tai että minun tarvitsisi aina olla vahva. En ajattele kenestäkään muusta apua tarvitsevasta mitään huonoa, päinvastoin: jos saan auttaa toista ihmistä, kiinnyn häneen enemmän. Hoivavietti on suuri ja oleellinen osa laumasieluamme. Miksi hemmetissä sitten minua nolottaa niin äärettömän paljon ajatus siitä, että vaivaan toista ihmistä vielä kerran säätämään käsinojaa tai löysäämään rillin sankoja?

Koska en koe olevani sen arvoinen.

Ajatus pälähti päähän ihan salamana kesken laatikkopyöräilyn. Olin huomaamattani ajatellut tätä asiaa ja kirkkauden tullessa meinasin pysähtyä niille sijoille ihmettelevien lasten kanssa. Että oikeasti, ajattelenko itsestäni noin? En ole sen arvoinen? Minkä arvoinen sitten olen? Ilmeisesti oletan, että minua auttaessaan muut tekevät sen velvollisuudesta, hieman vastentahtoisesti. Sitä taakkaa keventääkseni en pyydä yhtään enempää kuin on pakko. Etteivät sitten pidä minusta vielä entistäkin vähemmän.

Mitä helvettiä?  Kyllähän minä järjen tasolla ihan oikeasti itseäni arvostan ja tunnistan itsestäni paljon hyvää. Olen ihan aidosti oppinut myös hyväksymään omat huonot puoleni ja jättämään niistä pahastuvat ihmiset pois elämästäni sen sijaan että yrittäisin muuttua heidän mieleisekseen. Mutta pienistä asioista sen saattaa yhtäkkiä huomata. Kiusaantunut kieltäytyminen ja päässä kaikuva "älä nyt minun takiani...en ole sen arvoinen". Mistä tämmöinen kumpuaa? Miten sen saa ratkottua pois?

Onko kyseessä vain suomalainen asennemaailma vai pitääkö tässä palata diippiin shittiin taas oman elämänsä ratkoakseen? Kertokaahan te, olen varma että muitakin kuumassa vedessä kärvistelijöitä löytyy.

Kävin eilen hieronnassa ja valmistauduin jo etukäteen sekä alun että lopun vaikeisiin hetkiin. Alussa hän kysyy onko käsinojat sopivasti. S...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Melli-voittaja ja alekoodi

keskiviikko 17. elokuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Hiphei sanoi arvontakone kun pyörähti! Voitto osui...tättärää...



Maijalle, Kamille ja Ledille - ehkä kaikille, ken tietää! Onnea! Laitathan mulle meiliä osoitteeseen valeaidin (ät) gmail.com niin linkitän sinut Mellin väkeen.

Kaikille muillekin pienet onnittelut, sillä innokas osallistumisenne poiki alekoodin kaikelle kansalle. Siis koodilla mellisyksy2016 saa nyt -15% kaikista normaalihintaisista tuotteista Mellin verkkokaupasta. Koodi toimii ja kukkuu perjantaihin 19.8. klo 24 saakka.

Seuraavaksi sitten vuorossa ihan jotain muuta. Tekisi mieleni tehdä blogihistorian eka "siitä sitten lisää myöhemmin", mutta en viitsi. Eiku teinpäs jo, no siinä se. Jotain muuta tulossa, ja siitä sitten lisää myöhemmin! Pitäkää mammaleggareistanne kiinni!

Hiphei sanoi arvontakone kun pyörähti! Voitto osui...tättärää... Maijalle, Kamille ja Ledille - ehkä kaikille, ken tietää! Onnea! Lait...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Maltillista raivoa lastenhuoneen sisustamisesta

Valeäiti 20 Kommenttia


Hieman normaalia sotkuisempi tila.

Erittäin normaali tila.

Tätä tunnelmaa havitellaan.

Lastenhuone. Hemmetti että vihaan lastenhuoneita. Tiedättekö mitä lastenhuoneesta löytyy? Silppua, sälää, maton uumeniin piilotettuja jalanpohjantappajia (pikkulegot), arveluttavia tahmeita esineitä jotka voivat olla räkää tai voivat olla muovailuvahaa, puolikkaita saippuakuplasäiliöitä (jossain on vesivahinko, missä???), vähän käytettyjä kalsareita, kannestaan repsottavia kirjoja…olit sinä sitten mikä tahansa Martta niin tämä on ainakin meidän lastenhuoneemme totuus. Melkein aina. Kerran puolessa vuodessa saan raivarin ja siivoan eli heitän roskiin 20% siitä rikkinäisen tai vaillinaisen tavaran silpusta. Piilotan sen hemmetin parkkihallin ja jemmaan neljätoista pehmofakinpupua kirppiskassiin. Seuraavana päivänä lapsi tulee kotiin jonkun tarhasta saamansa Pikkujätti-huivin ja neljän itse askartelemansa pääsiäistipun kanssa ja löytää kaapin perukoilta piilotetun parkkihallin, jota ei sittenkään, kuitenkaan, missään nimessä saa laittaa pois kun hän juuri leikki sillä kolme vuotta sitten.

Ja kun sinne ei saatana saa mitenkään kaunista ja järkevää säilytysratkaisua tehtyä. Jos on nättiä, on niin vaikeaa ettei kukaan koskaan ikinä sinne mitään siivoa. Jos on järkevää, on niin hiton rumaa että voisi samantien asua kaupungin perhekahvilassa, jonka laatikoissa lukee “aterimet”, “nuket”, “lakanat” ja varmaan jossain “parisuhde”.

Minä haluan järjestystä! Minä haluan estetiikkaa! Minä haluan kävellä pelkäämättä syviä avohaavoja paljaissa jaloissani! Minä haluan tämän vähällä rahalla!! Eikö pieni ihminen voi tätä saada??!?!

Insinööri huomautti eilen että saatan nyt ottaa tämän proggiksen vähän raskaasti. Onko se nyt muka raskaasti ottamista että googlaa säilytysratkaisuja kaikki hereilläolotunnit, käy IKEAssa (virhe)ostoksilla, kieltää lapsia leikkimästä huoneessa lainkaan kunnes tämä järkyttävä askartelupisteen tilanne on ratkennut ja lopulta itkee illalla omaa kurjaa kohtaloaan kun mistään ei löydy sopivaa työpöytää ja voisit sinäkin nyt jotenkin osallistua tähän päätöksentekoon, mitä sinä sitä taloa mietit kun meillä on LASTENHUONE KESKEN. Ei se kovin raskasta ole.

Ostettiin sinne sentään uusi matto. Johan kirkastui! Paitsi että matto haisee aivan kamalalle. Kemikaalille, homeelle, mitä näitä nyt on. Se lemusi koko huoneen siihen uskoon että heitettiin se rappukäytävään pariksi tunniksi. (Ennen tulikiven ja homeen katkuista reklamaationta haistelin vielä varuiksi eräässä kaupassa saman maton toista yksilöä. Sekin haisi.)

Jännä nähdä mitä tänään käy, kun Ykkönen taas kysyy saisiko hän tänään jo äiti askarrella ja voidaanko nyt vaan laittaa ne hyllyt siihen seinään jo. Ehkä käyn taas itkemään että ei, hyvä lapseni, tämä ei ole niin yksinkertaista, ensin pitää miettiä taloudellis-esteettis-hyödyllisnäkökulma ja pitäähän sitä ottaa huomioon miten siitä jonkun Pinterest jutunkin saa. Katsos kun halvalla pitäisi osata hackata söpö ja hieno kulma lapselle, niin kuin kaikki muutkin, mutta en minä sitä lapseni osaa, minä osaan vain ostaa sinulle pillimehuja ja pärisyttää mahaasi.

Voi olla että Insinööri ratkaisee pelin ja raivolla ruuvaa kiinni ne IKEAn rumat hyllyt, jotka sitten meneekin väärälle korkeudelle ja lapset joko lyö siihen naamansa neljästi päivässä tai eivät ylety tavaroihin. Sitten minä otan ja itken koko loppuvuoden kun lastenhuone on niin ruma (eikä tavarat edelleen paikallaan) ja parkkihallikin tuossa vain pölyttyy.

Lastenhuone. Uusi kirosana varastooni.

Hieman normaalia sotkuisempi tila. Erittäin normaali tila. Tätä tunnelmaa havitellaan. Lastenhuone. Hemmetti että vihaan l...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arvonta: 100€ lahjakortti Mellille!

maanantai 15. elokuuta 2016 Valeäiti 162 Kommenttia


Hyvää maanantaita rakkaat ihmiset, viikon kunniaksi mahtava arvonta pystyyn! Ystävämme Melli EcoDesignista halusivat vielä lähettämänsä vaatteiden lisäksi muistaa teitä lukijoitakin ja ehdottivat pientä arvontaa. No tokihan!

Tästä siis lähtee: Seuraavan vuorokauden aikana arvotaan 100€ lahjakortti Melli EcoDesignin verkkokauppaan, jonka saa toki käyttää ihan mihin ihanuuteen tahansa. Voin ilokseni ilmoittaa että tuo minun päälläni taskumekko on ollut valtavan mukava ja hyvälaatuinen, pesun jälkeen toimii entistä paremmin. Ykkösen haalari taas ei paljon pesussa ehdi käydä kun sitä pitäisi saada käyttää päivin öin. Itse hurauttaisin sillä satasella Kakkoselle sulkakamaa tai esim allanäkyvän kokonaisuuden Ykköselle. Tai, köh, ehkä itselleni vielä toisen luottomekon. Päättäkää te, omatpa on lahjakorttinne! Siis sen joka voittaa.

Kuva: Melli

Kuva: Melli

Osallistumisohjeet: Kommentoi tiistaihin 16.8. klo 24.00 mennessä tämän tekstin alle nimimerkillä tai sähköpostin kanssa mikä Melli-vaatteista kiinnostelisi eniten. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 100€ arvoinen lahjakortti verkkokauppaan.

Lykkyä tykö!

Hyvää maanantaita rakkaat ihmiset, viikon kunniaksi mahtava arvonta pystyyn! Ystävämme Melli EcoDesignista halusivat vielä lähettämänsä ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

162 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Aina nälkä

sunnuntai 14. elokuuta 2016 Valeäiti 9 Kommenttia


Ruuhkabussin kyydissä yksi ruuhka-aika on muita vaarallisempi: 16.30-17.30. Silloin juostaan töistä kotiin, kaupan kautta, lapset välissä hakien. Sitten alkaa ajanlasku: ehdinkö saada ruoan valmiiksi ennen kuin SE tapahtuu? Kun nälkä ottaa ylivallan ja ihanat lapseni muuttuvat ahdistuneiksi, riiteleviksi, kitiseviksi, uliseviksi nälkämonstereiksi?

Minään muuna päivänä ruokataukojen venyminen ei aiheuta tätä. Viikonloppuisin saatetaan koko porukka unohtaa syödä lounas ja kokoontua vasta kahden aikaan jonkun ruoan ääreen. Vain ja ainoastaan päiväkotipäivien jälkeinen tyhjyys voi muuttaa nämä ihana silkohapset mielensäpahoittajiksi. Olen käynyt funtsimaan, syökö ne mitään siellä päiväkodissa? Syö syö, oikein hyvin, vakuuttavat hoitajat. Määrä siis on kohdillaan, mutta mahtaakohan sisällä olla yhtään mitään? Useimmiten välipalalla niillä on jotain mehukeittoa tai näkkäriä, lounaana saattaa olla kasviskeittoa + jälkkäri. Ravintosisällöistä ei mulla ole tietoa, eikä ennen ole niin paljon asia vaivannutkaan. Mutta eilen alkoi Ykkösen eskariura, joka toi mukanaan ison muutoksen: hän saa ottaa itse ruokaa. No mutta jippii. Arvatkaa vaan, ottaako se sitä riittävästi kun kaikki otettu pitää myös sitoutua syömään pois? Morjens miten nälkäinen likka oli eilen. Päivällisen se söi kaksi kertaa ja halusi sen jälkeen vielä jugurttia, banaania, pähkinää ja varmaan tapettiakin seinästä. Tässä on vieläpä kyseessä sellainen pieni varpunen, joka ei koskaan ole muka nälkäinen ja syö kotonakin vain juuri sen verran mitä lautasella on, ennen kuin kiipeily taas kutsuu. Mitä se on oikein syönyt siellä tarh…anteeksi eskarissa sitten? “Makaronia ja jauhelihakastiketta, otin ihan riittävästi” “Katsoiko joku aikuinen paljonko otit?” “Ei, mutta sanoivat vain että oma lautanen pitää sitten syödä tyhjäksi”. Villi veikkaus, se on syönyt noin neljä lusikallista keitettyä valkoista makaronia.

Sattuuko joku täällä tietämään, minkä verran kuusivuotias kuluttaa kaloreita, tai minkä verran niitä on siinä 1-2€ maksavassa annoksessa, jonka kunta tarjoaa? Pitääköhän tätä asiaa lähteä ihan selvittämään vai alanko piilottaa Ykkösen vaatteisiin noita Rauman munkkeja että se jaksaa päivän läpi? Se on niin saletti että taas huomenna laatikon kyydistä raikaa jatkuvasti hämmentynyt “äiti mulla on vieläkin nälkä”. Se ruoantekoon sallittu armoaika muuttui juuri vielä lyhyemmäksi.

Ruuhkabussin kyydissä yksi ruuhka-aika on muita vaarallisempi: 16.30-17.30. Silloin juostaan töistä kotiin, kaupan kautta, lapset väliss...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Oopperan Optiikan taikaa

perjantai 12. elokuuta 2016 Valeäiti 10 Kommenttia

*Vaihtokauppa-yhteistyö: Silmälasit, vinkit ja asiantuntemus saatu tätä kirjoitusta vastaan




Onko sulla silmälasit? Onko ne hyvät? Oletko varma? Luulin että omani oli ihan ok. Kivannäköiset, mutta vähän kuluneet ja ehkä liian heikot vahvuuksiltaan. Pitihän niitä tietysti korjata nenän päältä päivän aikana sata kertaa, mutta ihan hyvinhän ne toimi. Olinpa väärässä.

Jo ensimmäisen viiden minuutin aikana tajusin, mistä olen jäänyt paitsi. On ammattilaisia, sitten on ammattilaisia, ajattelin, kun istuin Oopperan Optiikan takahuoneessa Maaritin edessä ja hän oli alle kymmenessä sekunnissa jo nähnyt, minkälaisia muutoksia laseihini tarvitaan.

Kaltaiseni rillirouskut tuntevat ketjuliikkeiden mallin. Näöntarkastus on juuri nyt vain sinulle ilmainen ja saat tästä vielä kuule toiset lasitkin ilmaiseksi, yksi linssikin tulee puoleen hintaan. Istut näköä tarkastavan robotin edessä kirjaimia arvuuttelemassa, ja lähdet kotiin itse valitsemiesi lasien kanssa, jotka oli ihan kivat mutta eivät salaa istuneetkaan sinun luustoosi. Päädyt nostelemaan laseja nenän päältä tai ihmettelemään liian lyhyiden sankojen tuomaa päänsärkyä. Näin on käynyt mulle nyt kaksi kertaa, mutta en ole aiemmin edes tajunnut sitä.




Maarit kertoi minulle alkulämmittelyn jälkeen ihan suoraan, mikä nykyisissä rilleissäni oli vikana. Katsohan tätä, hän sanoi ja laittoi vanhat lasini päähän. Näissä sun leuasta tulee, no, aika miehinen, Maarit jatkoi. Näin sen heti itsekin. Ja nehän ovat sinulle ihan väärän malliset; tippuvat korvasta ja painavat nenään. Miten olen voinut kulkea kolme vuotta laseissa, jotka tekevät suoranaista vääryyttä kasvoilleni ja lisäksi istuvat huonosti nenästä ja korvien takaa?

Nopean, tarkan ja inhimillisen näöntarkastuksen jälkeen (en vielä kovin vanha silmistäni, huh!) oli vaikeimman vuoro: valinta. Löysimme Maaritin kanssa heti oikean tyyli- ja muotosuunnan, joka imartelee kasvojani sen sijaan että tekee minusta halvan Ridge Forresterin. Mutta kun vaihtoehtoja oli silti sata! Maarit valitsee valikoimansa itse maailman messuilta ja tuo muutamaa merkkiä itse maahan. Lisäksi Maarit haalii ja myy vanhojen optikkoliikkeiden varastoja, jolloin hyllyihin tupsahtaa mielettömiä laseja 50-luvulta asti Vintage-myyjäisten nimissä (tsekkaa FB sivu nähdäksesi ekojen joukossa tämä ihme seuraavan kerran!). Lopputuloksena on ihana, kamala runsaudenpula. Minulle löytyi violettia, vaaleaa, puista, hipsteriä, kissanaista, bisnemuijaa ja älykköä. Vera Wang, Fendi, Zac Posen, Efva Attling, Givenchy, Escada...nimet, mallit ja värit vain viuhui kun Maarit etsi minulle sopivaa paria. Ja siis todella Maarit etsi; minä vain iskin päähän kaikkea tarjottua ja ynähtelin jotain mielipiteitä, samalla kun Maarit totesi suoraan että ei, noi ei kyllä istu ollenkaan, kokeiles näitä. En vieläkään tajua kaikkia valintaan liittyviä vivahteita, mutta eron kyllä tunsin kun lopulliseen valintaan osuneet lasit päähäni sain. Nämä istuu, niin fyysisesti kuin ulkonäöllisesti.



Nyt on laukussa uudet, ihanat lasit. En ihan vielä paljasta niitä teille, koska ne liittyvät isompaan muutokseen josta kerron ihan pian (sori). Mutta sen paljastan, että hyvien silmälasien salaisuus on ammattimainen optikko, joka etsii käsityönä asiakkailleen sopivaa ilmettä. Silmälaseja käytetään monta vuotta, panosta niihin. Mene ajan kanssa näöntarkastukseen, pyydä ammattilaista oikeasti auttamaan valinnassa, ja valitse liike jossa on laaja valikoima (ja mahdollisuuksia tilata lisää). Mene Maaritille.

Minulle kävi klassiset. Vielä valinnan jälkeenkin mietin että menikö nyt nappiin. Sillä yhdet lasit jäi vielä pahasti kummittelemaan, ne joista makutomarit eivät osanneet päättää ovatko liian hipsterit vai just makeet. Mietin ihan tosissani menisinkö hakemaan vielä nekin näiden upeiden oravannahkakauppalasieni lisäksi. Ensi viikolla myymälään on sitäpaitsi tulossa uudet Marc Jacobsonin mallit…hmm..





EDIT: Kävin juuri Maaritin luona vielä varmistamassa lasien istuvuutta (niinkin voi tehdä hyvän palvelun talossa) ja hän halusi vielä tarjota Valeäidin lukijoille pienen tarjouksen: Kaikille silmälasien ostajille, ja piilareiden käyttäjille, laitetaan kassiin kaupan päälle 30 paria kertakäyttöpiilarilinssejä (ovh n. 60€). Eli nyt hiphei ostelemaan jos uudet lasit oli jo kiikarissa (ehe ehe) ja piilaritkin tulee käyttään!

*Vaihtokauppa-yhteistyö: Silmälasit, vinkit ja asiantuntemus saatu tätä kirjoitusta vastaan Onko sulla silmälasit? Onko ne hyv...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Seitsemän ekaa duunia

keskiviikko 10. elokuuta 2016 Valeäiti 10 Kommenttia

Katja pyysi osallistumaan tähän arkiraastekuvan lailla leviävään #7firstjobs -listaukseen. Ja tokihan minä vastaan Rouva Presidentin pyyntöön! Ensin tuntui siltä, ettei seitsemän työtä riitä nykypäivään asti, mutta listan kirjoitettuani ymmärrän aliarvioineeni itseni pahasti. Työnarkomaanejahan tässä taidetaan olla.

1. Trukkikuski, postityttö, sihteeri, siivooja, laskuttaja
Isäni perusti isänsä kanssa yrityksen sinä vuonna kun minä synnyin. Itsestään selvästi olen päässyt työelämän makuun siis jo reilusti alle veroikäisenä. Jostain kymmenvuotiaasta alkaen olen liimannut kymmeniin joulukortteihin postimerkkejä, mopannut sinivihreää linoleum lattiaa toimistolla, vastannut puhelimeen ja ajanut trukkia ympäri tehtaan lattiaa. Oi kyllä, trukki oli kaiken tämän paras osuus. Vielä tänäänkin metallintuoksu vie minut heti faijan firman tehtaan lattialle, trukkiajelusta haaveilemaan.


2. Puutarhakauppiaan apulainen
Sain ensimmäisen oikean kesätyön yläasteella paikallisesta puutarhakaupasta. Tehtäviin kuului mm. ruusun piikkien poistaminen ja takapihalla seisovien kymmenien ruukkukasvien kastelu juuresta (suorin jaloin kumartumista 30 sekuntia per kukka, selkä oli moiseen jo silloin liian huono). Kävin omistajan kanssa pari jännää keskustelua, joista ensimmäisessä hän ehdotti että voisin hoitaa kasteluhomman bikineissä ja toisessa ilmoitti, ettei aio maksaa kaupungin minimipalkkaa (19 markkaa tunti). Lopetin työn ensimmäisen päivän päätteeksi.

3. Puhelinmyyjä + Moppityttö
Muutaman viikon ajan möin puhelimitse Youth Against Drugs -lehteä. Yllättävän iso osa vastaajista luuli minun olevan huumeiden asialla ja kaupittelevan jotain nuorison omaa huumelehteä. Loput löivät luurin korvaan. Duuni oli rankkaa, opettavaista ja palkitsevaa: en ollut siinä ihan paska mutta huomasin pian että yrityksen arvojen on oltava samat kuin minulla. Sanotaanko näin että ainakaan siihen aikaan ostetuilla "ei saa soittaa mainospuheluita" -palveluilla ei kyllä tehnyt yhtään mitään.

Samoihin aikoihin pääsin kunnioitettuun tehtävään Hongan miesten pelien moppityttönä. Siis se joka juoksee jokaisella vihellyksellä kentälle pyyhkimään roiskuneita hikiä pois. Kelatkaa! Huijasin nyt vähän kun sujautin tämänkin listalle, mutta pakkohan se oli.


4. Carrol's
Jos jonkun duuni haluaisin mun lasten joskus saavan, se on tämä. Te jotka olette joskus parjanneet hampurilaisravintolan työntekijää, ette tiedä mistä jäätte paitsi! Tuotantovastuussa oleminen, kiukkuisten asiakkaiden palveleminen liukuhihnalta, tilausten ottaminen korvanappiin samalla kun pakkaat edellisiä...tämä duuni on multitaskaamisen ja vastuunkannon huipentuma. Tulee myös vähän mietittyä kannattavuutta, kun omalla vuorolla menee seitsemän arvokasta Big Carolinea hävikkiin. Älyttömän lahjakkaita, ahkeria, nopeita, stressinsietoisia ja vastuuta kantavia työntekijöitä, joista suurin osa 16-kesäisiä. Itseasiassa: hemmetin hyvä start-up mankeli! Tätä väännettiin parhaiden kavereiden kanssa läpi lukion. Koulupäivän jälkeen istuttiin bussissa kolme varttia Tapiolasta Munkkiniemeen ja kymmeneltä illalla rasvalta haisevana, väsyneenä, mutta toisaalta tulevasta palkkapussista kiitollisena sitten taas kotiin nukkumaan. Ah.

5. Promotyttö
Tähän duuniin ei ihan joka tyttö pääsekään. Välillä saa seistä rumat työvaatteet päällä kahdeksan tuntia Citymarketissa ja maistattaa ohikulkijoilla omenanmakuista vichyä, välillä saa pomppia (kirjaimellisesti) ympäri Helsingin katuja marraskuun loskissa ja johdattaa ihmisiä upouuden iPod Nanon luo. Oikeasti tosi hauska työrupeama, jossa vastuuta annetaan paljon ja tiimin merkitys nousee arvoon arvaamattomaan. Kirjaimellisesti mitä tahansa voi tapahtua.

Uskomatonta kyllä, tästä työasujen huipentumasta on myös todisteita.




6. Stockmann
Ah, vanha kunnon Stocka, den stora Stockmann. Olen kolunnut leluosaston, leipätiskin, musaosaston ja tietysti kaiken joulumyynnistä hoopeehen eli Hullareihin. Palvellut ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi, purkanut kuormia ja tilannut uusia, laputtanut, laputtanut, laputtanut ja oppinut ihan kerrasta että silloinkin kun asiakas on todella väärässä ja lisäksi huorittelee sinua, on parempi pitää hymy naamalla eikä kiirehtiä poistumaan hammaslääkäriin. Tiedän myös tästä ikuisuuteen, että "riddare" on ruotsiksi ritari, eikä yllättäen sittenkään ratsastaja. Merkittäköön pöytäkirjaan että löysin tuhannen nimikkeen joukosta kuitenkin myös yhden ratsastajaa kuvaavan lelun.

7. Viking Line matkamyyjä
Vihreästä kurkkupuvusta (ks. yllä) punaiseen sukkulaan, ou jee! Virallisena kielenä ruotsi ja siihen päälle sen sata omaa ammattisanaa PAXista FSOXiin. Kolme mahtavaa kesää, joista päällimmäisenä iso kiitollisuus aivan törkeän siisteistä työkavereista. Siellä me kaikki istuttiin tylsistyneinä som fan, koska eipä silloinkaan (2003-2005) tuo ovipumppu kivijalassa mitenkään hirvittävästi laulanut. Töissä oli sukkahousupakko ja aivan jäätävän kamala softa itse matkojen varaamiseen. Lentoja sisältävät paketit väännettiin käsin ikiaikaisella reikäprintterillä, oj då. Kerran huomasin että risteilylle oli lähdössä yhdessä asiakkaat sukunimillä "Hirvi" ja "Sorsa". Oli syksy, voitte arvata miten hauskan vitsin siitä keksin.


Hämmentävää. Tässä oli jo seitsemän työpaikkaa ja listan lopussa olen ollut 22-vuotias, vasta kaiken oikean alussa. Tämän jälkeen tulee vielä vaikka mitä vientiassarin hommia ja tapahtumamyyntiä. Aika iso lista kaikenlaista! Muistan Kauppakorkea-ajoilta ajatelleeni hieman kateellisena tai nolostuneena omia työkokemuksia verrattuna muiden pankkitiskihommiin. Nyt kun katson listaa, olen oikeastaan aika ylpeä ja tajuan: olen käynyt ihan älyttömän myynti-, markkinointi-, ja asiakaspalvelumankelin läpi. Oikeastaan jokaisessa työssä on vaadittu pientä luovuutta, melkoista vastuunottoa, omatoimisuutta ja hyviä viestintätaitoja. Jokaisesta työstä olen leiponut itselleni jollain tavalla mielekkään, tai vielä parempaa, lähtenyt pois heti jos jokin on ollut vialla. Oikein hyvä #firstseven-CV, sanon mä!

Minkälaisia teiltä löytyy?

Katja pyysi osallistumaan tähän arkiraastekuvan lailla leviävään #7firstjobs -listaukseen . Ja tokihan minä vastaan Rouva Presidentin pyyntö...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sänki tai sänky, whatevs

Valeäiti 15 Kommenttia


Meillä käytiin eilen töiden jälkeen lievästi kiusallinen keskustelu. Ensimmäinen osa on lähinnä teille kiusallinen, sillä se paljastaa ihan liikaa minusta, menee niin sanotusti iholle. Loppuosa oli ehkä minulle tai Insinöörille kiusallinen. Näin se meni:

Minä: "Mä sheivasin eilen illalla jalat ja nyt näissä on jo ihan karsea sänki, tai oli jo päivällä töissä. Siis sellainen, etten haluaisi kenenkään koskevan mun jalkoihin."

Insinööri: mm-hm. (hajamielinen melkein-vastaus)

Kakkonen: "Äiti ai ketä täällä meillä oli kylässä tänään päivällä?"

Minä: "Siis mitä?" (Insinöörin katse valpastuu)

Kakkonen: "Silloin kun sä olit siellä sängyssä?"

Insinööri: "Siis mitä?!"

Ykkönen auttaa: "Ei kun se oli töissä kun se ei halunnut että ne koskee sen jalkoihin"

Insinööri: "Siis MITÄ?"

No en tiedä, mutta ainakaan kukaan ei halua koskea mun jalkoihin. Sängyssä tai muutenkaan.



(googlelta pöllityssä kuvassa havainnollistetaan jalkojeni tila kahden sheivausvapaan päivän jälkeen.)

Meillä käytiin eilen töiden jälkeen lievästi kiusallinen keskustelu. Ensimmäinen osa on lähinnä teille kiusallinen, sillä se paljastaa ih...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Salimuia jo vuodesta 2013

tiistai 9. elokuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia


Hanskat löyty onneksi vielä kassista, eikä edes haissu kovin pahalta. Tutusti ne sujahti käteen. Eilen oli jalkapäivä ja ehkä sitten lauantaina kädet ja sunnuntaina tissit, katotaan nyt. Kunhan epäkäs tulee hvyin haltuun. Noita kertoja on kuitenkin vielä kortilla yhdeksän jäljellä, riittää hyvin ens kesään saakka. Viime viikonloppuna kokeilin huvikseen vähän leukoja ja kyyyllähän niitä joku viis, kuus ehti mennä. Sitte Insinööri ei enää jaksanu kannatella mua.

Noita protskumääriä mä tietysti mittailen aika ahkerasti, vaikka herat oon jättänyt viel kauppaan. Ruokavaakaa en oo vielä ostanut, kun nää jutut on niin hyvin hanskassa muutenkin. Tiedän ihan ilmankin, että karkissa on tosi hyvässä mittasuhteessa noi aminot ja leipä on hirveen hyvä hidas hiilari.

Eilen meni siis toi treeniohjelma ykkönen, vähän niin kuin alusta vaikka ei tää tauko nyt niin pitkä ollut. Sellainen kolme, kolme ja puoli vuotta. Oikeastaan ihan hyvä semmoinen pieni palautus tähän väliin. Ehkä mä meen vaan aluksi vähän kevyemmillä painoilla ja sitten kohta supersarjoihin. Kuitenkin joku viistoista vatsalihastakin tein eilen, vähän pitää varoa.

Hyvin tää tästä taas lähtee. Kohta onki sit hyvä pitää taas pieni tauko. Ehtii palautua.

Hanskat löyty onneksi vielä kassista, eikä edes haissu kovin pahalta. Tutusti ne sujahti käteen . Eilen oli jalkapäivä ja ehkä sitten lau...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Odotahan vain...kohta tulee jotain mahtavaa!

lauantai 6. elokuuta 2016 Valeäiti 17 Kommenttia

Hanna G kirjoitti hetki sitten hienon tekstin eräästä äitiskenen rasittavimmasta asiasta: "odotahan vain, kun.." Kyllä te tiedätte, se maailman viljelemä ihana vertaistuki, jossa kaikki tuleva maalataan ihan jäätäväksi taisteluksi. Odotahan vain kun alkaa ne oikeat supistukset / kun aletaan tehdä hampaita / kun se lähtee liikkeelle / kun niitä on kaksi. Voi tsiisus sentään miten paljon sitä on itsekin saanut kuulla. Niin paljon, että jossain kohtaa aloin jo valmistella kaikki puheenvuoroni sitä varten. Että joo mä tiedän että sitten sitä vasta valvotaankin kun vauva syntyy, mut nyt nää yölliset pissatauot kuitenkin jo vähän ketuttaa.

On sitä itsekin välillä siihen sortumassa, tietysti. Kun yksivuotiaan äiti voivottelee, miten sotkuiseksi kämppä päivän aikana menee, näen silmissäni meidän kaksikon eilisen leikin, johon liittyi kaikki talouden petivaatteet ja sateenvarjot. Se meinaa niin helposti tulvahtaa esiin. Että voi kuule, tuo ei ole vielä mitään. Mutta on todella, todella, TODELLA tärkeää kansallisen mielenterveyden nimissä nielaista se tulevaisuuden kuva. Ihan joka kerta. Koska homman nimenä on vaiheet ja niihin kasvaminen. Se sinun vaiheesi näyttäytyy varmasti jälkikäteen katsottuna paljon vaikeammalta kuin se, jossa "odotahan vain" -kommentin vastaanottava raukka nyt menee, mutta sinun ei kuulu sitä hänelle kertoa. Hänen on määrä saada se tietoonsa vasta kun hän on hieman kasvanut siihen, ja selviytynyt nykytilanteestaan (ja saanut nukkua siinä välissä).

Kenenkään ei pitäisi joutua kuulemaan kihomadoista ennen kuin niistä on ihan pakko kuulla. Sanonpa vaan.

Se mitä voimme näinä tulevaisuuden totuustorvina kertoa, on ne ihanat, hyvät asiat, joita on edessä. Niitä ei voi koskaan kertoa liikaa. Ne eivät kulu, eivät muutu tylsiksi, eivät vie pois terää siltä hetkeltä kun se odotettu tapahtuma sitten oikeasti on edessä. Hyvät "odotahan vain" vinkit ovat osa unelmointia, äitityylillä.

Jaan tässä nyt alkuun muutaman, jota voit käyttää seuraavalla kerralla kun tuntuu siltä että tekisi mieli kertoa faktoja tulevaisuudesta. Listaan saa mielellään lisätä asioita!



Odotahan vain, kun nukut ensimmäisen kerran viisi tuntia tauotta. Mikään elämässä ei ole niin siistiä.

Odotahan vain, kun vauva ensimmäistä kertaa (tarkoituksella) katsoo sinua ja hymyilee leveästi.

Odotahan vain, kun pieni itkevä mytty nukahtaa sammakkoasentoon rinnallesi ja ymmärrät yhtäkkiä, että olet ihan oikeasti hänelle koko maailma.

Odotahan vain, kun vauvaa sanoo ensi kertaa äiti. Tai kakka, on sekin hieno eka sana.

Odotahan vain, kun se löytää jalkansa ja riemulla ei ole rajaa. Ensi kertaa juokseva lapsi on ikimuistoinen näky.

Odotahan vain, kun puhut ensimmäistä kertaa lapsesi kanssa puhelimessa. Superliikuttavaa, vaikka puhelun ymmärrettävyystaso onkin samaa luokka nakkikiskalta soitetun kännipuhelun kanssa.

Odotahan vain, kun lapsi ottaa ne ensimmäiset neljä polkaisua pyörällä ilman mitään tukea. Se tulee olemaan kaiken turhautumisen arvoista, teille kummallekin.

Odotahan vain, kun lapsi saa ensimmäisiä parhaita kavereita ja osaa ikävöidä heitä. 

Odotahan vain, kun lapsi ottaa pientä sisarustaan kädestä kiinni, ettei sitä jännittäisi uudessa paikassa. 

Odotahan vain, kun lapsi menee itse kouluun ensimmäistä kertaa. 

Odotahan vain, kun murrosikäinen löytää tavan kertoa sinulle huolistaan. 

Odotahan vain, kun lapsi muuttaa ensimmäiseen omaan kotiin ja tekee itselleen siellä hyvää ruokaa. 

Odotahan vain, kun saat taas olla täysin oman arkesi herra.

Odotahan vain, kun sinulle kerrotaan, että sukuun on tulossa uusi vauva. 

Odotahan vain, kun pääset itse kertomaan lapsellesi "odotahan vain, kyllä se kohta helpottaa". 

*****

Niin monta asiaa mitä odottaa, miten tässä malttaa enää elää?

Hanna G kirjoitti hetki sitten hienon tekstin  eräästä äitiskenen rasittavimmasta asiasta: "odotahan vain, kun.." Kyllä te tiedätt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pidä housus saatana

torstai 4. elokuuta 2016 Valeäiti 15 Kommenttia


Tiedättekö sen tunteen, kun syö kaikkea maitohappobakteereista närästyslääkkeisiin, tyhjentää lähiapteekin raskaustesteistä ja varaa lääkärille aikaa selvittääkseen mikä on kun vatsa on niin kamalan turvonnut, ja sitten yrittää pukea housut jalkaan ja tajuaa vaan lihonneensa ihan vitysti? 

Joo en mäkään. 

Siihen jäivät. Saatana.

Tiedättekö sen tunteen, kun syö kaikkea maitohappobakteereista närästyslääkkeisiin, tyhjentää lähiapteekin raskaustesteistä ja varaa lää...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Aivan upeat arkitreffit

keskiviikko 3. elokuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia


Se kuulosti niin kauniilta. Lapset lähtevät heti aamusta Muumimaailmaan, me häivymme töihimme ja vastaanotamme väsyneet lapset illalla takaisin kotiin, ehkä suoraan sänkyyn. Ei uhkailua, lahjontaa tai kiristystä päästäksemme tarhaan asti, ei kiireistä poljentaa 16.47 kun lapset on unohdettu hakea, ei hätätilanteen veroista ruoanlaittopainetta...ei m i t ä ä n ongelmaa. Vain me kaksi, ihan dinkkeinä vallan, käymässä töissä, ehkä jossain syömässä ja ties vaikka jotain muutakin kivaa. Kun nehän tulee vasta illalla.

Huoleton työpäivä lojui ohi ihan itsestään. Tavattiin vasta viiden aikaan (ihan yli tarha-ajan!) Insinöörin kanssa ja mietittiin et eka safkaa, sit ehkä leffaa ja sit ehkä bissee?

*Whatsapp-ääni*

"Nyt lähdettiin Helsinkiä kohti."
Lievästi latisti tunnelmaa, sano. Kun yhtäkkiä aikaa onkin "koko illan" sijasta tunti neljäkymmentäyhdeksän minuuttia.

No mut olihan ne aika kreisit treffit kuitenkin. Käytiin syömässä, minä puhuin töistä. Mentiin ostamaan lapsille uudet tarhatossut, minä puhuin töistä. Vedettiin ihan överiksi ja ostettiin vielä Ykköselle uusi välikausitakkikin, minä puhuin lapsista. Päätettiin mennä vielä bisselle kunnes tajuttiin että lapset on kotona alle puolen tunnin päästä. Bisse muuttui pikajätskiksi Kampin aukiolla. Puhuttiin jätskistä. En tainnut muistaa kiroilla kertaakaan, vaikka olisi voinut. 

Tultiin kotiin samalla hetkellä lasten kanssa.

No mut.

Tätähän tämä tulee olemaan sitten parin vuoden päästä, kun ne menee harrastuksiin ja kavereiden luo itse....hetkinen? Loistavaa! Tätäkö tosiaan kohta luvassa? Asioiden hoitamista ja jätskiä? Skool sille!



PS. Ekan kuvan aamunaamojen, eli tuttavallisemmin "Ring-prinsessoja" hienot vaatteet saatiin Melli EcoDesignilta. 

Se kuulosti niin kauniilta. Lapset lähtevät heti aamusta Muumimaailmaan, me häivymme töihimme ja vastaanotamme väsyneet lapset illalla ta...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ihana, kamala Kissi: Kokemuksia laatikkopyörästä

tiistai 2. elokuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Kissi Vähäveivari, rakas laatikkopyörämme on nyt ollut ilonamme muutaman viikon. Aika kertoa hieman kokemuksia jo tutuksi käyneestä perheenjäsenestä. Voin tiivistää homman heti yhteen virkkeeseen: Insinööri ja lapset rakastavat Kissiä ehdoitta, minä heilun viha-rakkaus-suhteen kiemuroissa.








Perheemme muiden jäsenien näkemys asiaan on täysin ymmärrettävä. Pyörä on mieletön lippu vapauteen. Sinne voi heittää kokonaisen kesäpäivän kaikki tarvikkeet ja pyöräillä vaikka kuinka kauas vailla huolia parkkipaikoista, bussiaikatauluista tai lasten jaksamisesta. Sen kuin rullailee menemään! Etenkin näin kesäaikaan helppo liikkumiskeino tuo arkeen ihan uusia ulottuvuuksia kun voi noin vain käväistä vaikka Hietsussa kotimatkalla tai pyöräillä naapurilähiöön uimaan ja nauttia auringosta koko kesäpäivän. Lapset voivat kyydissä istua ja katsella maisemia, syödä välipalaa, jutella kuskin kanssa ja jopa vähän torkahtaa laatikon uumeniin. Koti-päiväkoti-työ-akseli nyssäköineen kaikkineen on kuin unelmaa, ainakin niinä aamuina kun kiire antaa rullailla hitaasti nautiskellen.

Iso laatikko tekee roudaamisesta helppoa ja sähköavustus tekee lähdöistä, ylämäistä, tiukoista kaarteista, pyörän parkkeeraamisesta ja ihan vain kaikesta niin paljon parempaa. En ehkä sanoisi että sähköavustus on pyörään välttämätön korkeaan hintaansa (1100€)  nähden, mutta voi pojat, kyllä se aika hemmetin hyvältä tuntuu jokaisella käyttökerralla. Kuin satasia lentelisi ilmassa kun höyhenenkevyesti liidät vierellä hikisesti polkevan mummopyörän ohi. Monin tavoin pyörä on siis ihan aito auton korvike, paitsi ekologisempi, kevyempi ja näppärämpi.

Sitten se minun mielipiteeni. Yhdyn kaikkeen ylläolevaan ja olen aivan hurmioitunut siitä että lapset voivat harjoitella pyöräilyä pitkällä matkalla: pyörät kyytiin, harjoittelua helpolla tiellä ja kun voimat loppuu, pyörät ja lapset nostetaan takaisin kyytiin. Mutta. Pyörä on vähän vaikea ajaa. Ainakin näin heikkovoimaisena, malttamattomana ja selkävammaisena rallikuskina. Insinöörihän ei asiaa näin näe ja pyöräilee Kissillä haltioituneena kaikki matkat, myös yksin ollessaan. En tiedä johtuuko näkemyseromme 20kg painoerosta (Insinööri on parempi hiekkasäkki), mutta ainakin mulle Kissin kanssa pärjääminen on välillä turhan vaativaa. Kahdesti olemme ihan oikeasti melkein kaatuneet lasten kanssa, kerran keskellä autotietä (note to all: tämmöisen pyörän selässä ei voi ajaa seisten) ja eräskin kerta menin melkein ojaan, koska tie muuttui yhtäkkiä kaltevaksi. Vaikka pyörässä on kolme pyörää, se on niin kiikkerä että mutkissa pitää aivan toden teolla nojata vastakkaiseen suuntaan, jollei halua keräillä jalkojaan puisen laatikon alta. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan kuin shikaanimutkiin. Myös töyssyt, kaltevat tiet, pahat kanttarit ja tiukka poljento aiheuttaa haasteita tai vähintään epävakaata menoa.

Itseasiassa homma on kuin lumilautailua: Jos osaa ottaa rennosti ja rohkeasti myötäillä menoa ja laittaa koko oman vaatimattoman painonsa kovaa likoon, saattaa joutua varsinaiseen vauhdin hurmaan ja mielikuvaleikkiä järjestävänsä vielä laatikkopyöräpujottelun joku päivä. Toisaalta jos on polvet lukossa ja paskat housussa jokaista töyssyä vaanien, saattaa päätyä pusikkoon huutaen "apuaapuaapua" vain siksi että joku laittoi katsomaan väärään aikaan pellon toisella puolella kulkevaa hevosta.

Miten tämän nyt sitten laittaisi. Pyörä on ihana, ja on vaikea enää kuvitella pärjäävänsä ilman sitä. Mutta välillä se tuntuu vihaavan minua. Ehkä se on vain minun elämäni oma Slow Life - meditaatio: hänen seurassaan on pakko rauhoittua ja ihailla maisemia. Kun touhottamisen ja kiireellä paikasta toiseen sotkemisen unohtaa, kaikilla on kaikki hyvin.

(Ostimme pyörän Classic Bikestä pienellä alennuksella bloginäkyvyyttä vastaan.)

Kissi Vähäveivari, rakas laatikkopyörämme on nyt ollut ilonamme muutaman viikon. Aika kertoa hieman kokemuksia jo tutuksi käyneestä perheen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.