Vielä yksi?

sunnuntai 15. toukokuuta 2016 Valeäiti 10 Kommenttia

Meillä oli lauantai-iltana hoidossa melkein kaikki Ykkösen ja Kakkosen suomiserkut. Siis kolme ihanaa pätkää: 7v, 3v ja 9kk. Jälkiviisaana voisi ehkä sanoa, ettei ihan paras idea PING Helsingin jälkeen, mutta tulipahan tehtyä.

Aika iso osa illan hoitovuorosta meni pienimmän miehen lohdutteluun. Toisella oli vähän ikävä ehkä äitiä, ja isojen lasten pauke ja riehu ei oikein maittanut. Oltiin siinä mielessä aika samassa mielentilassa. Ilta meni meiltä silti ihan mukavasti, syliteltiin toisemme rauhalliseksi aikuisten makkarissa sillä aikaa kun neljä muuta riehui Insinöörin valvonnassa muualla.

Pakkohan sitä oli siinä sitten miettiä. Että mitä jos?

Että olisihan tämmöinen paketti aika mahtava. Vielä niin tarvitseva, oppiva ja kaikesta iloinen. Mutta olisihan tämmöinen paketti aika työläs. Vielä niin tarvitseva, opetteleva ja kaikesta itkuinen. Söpö kuin mikä mutta niin jokahetkinen työ ettei tosikaan.










Vauvat, nuo penteleen tunnesyöpöt. Vievät sekunneissa erilaisiin äärilaitoihin. Jos ensin oletkin tuskastuneen hermostunut ja stressaantunut (mikähän sillä on?) niin toisen hetken päästä nautit valtavasti onnistumisen tunteesta, läheisyydestä ja ylpeydestä kun juuri sinun sylisi kelpasi toiselle turvaksi. Ihailet pulleita sormenpäitä ja pentutukkaa. Kymmenen minuutin päästä voikin yökkäillä kilpaa toisen hoitajan kanssa kun joudut yhtäkkiä siivomaan vyötäröäsi pitkin valuvaa limapuklua. Miksei kukaan muistuttanut että näiltä tulee tälläistäkin ektoplasmaa? Miksei kukaan kertonut, ettei vauvatkaan kestä noita hulluja älämölölapsia? Miksei kukaan varoittanut, että syliin nukahtava vauva sulattaa sydämen ja saa hormonit hyrräämään?

Niin ihana kuin pieni serkkupoika olikin, luulen että hän toimi nyt PINGissä ideoidun Kierukkaklinikan ("Häpy hour") tavoin. Ehkä meille ei enää. Tämän pienen miehen hoitaminen oli oikeasti helppoa ja mukavaa, vaikka välillä häntä vähän itkettikin. Mutta sitä tehdessä oikein tunsin kaikuna kropassani ne meidän omat ajat, ja tiedän että oman vauvan kanssa en pääsisi näin helpolla. Oman vauvan itku meni mulla suoraan sähköiskuna johonkin alkukantaiseen äidinvaistoon ja sai ihan hulluksi. Miten hirvittävän pahalta se minusta tuntuikaan kun en tiennyt mitä tehdä. Miten kamalan paljon se vaikutti minuun ihmisenä, erityisesti puolisona, kun stressasin, säädin ja kuuntelin - herääköhän se nyt taas? Saadaanko me se enää ikinä nukahtamaan? Auta mua nyt jotenkin Insinööri, minä hukun!

Noi kaksihan menee tällä hetkellä pääsääntöisesti siinä, missä yksi. Mutta vauvaa ei voi laskea vain yhdeksi. Se on ainakin kolmen leikki-ikäisen veroinen suoritus.  Jotenkin musta tuntuu että olen suoritukseni jo tehnyt.

*jättää kysymyksen ja pohdinnan auki hän*

Meillä oli lauantai-iltana hoidossa melkein kaikki Ykkösen ja Kakkosen suomiserkut. Siis kolme ihanaa pätkää: 7v, 3v ja 9kk. Jälkiviisaana v...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

  1. Ei mulla muuta, ku että HÄPY HOUR!!!

    Kuolen nauruun. Kyllä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kuvitella miten kipeät vatsalihakset on kun kaksi päivää keksi yhtä hyviä läppiä :D :D Kuolen nauruun, edelleen!

      Poista
  2. Todellakin voin kuvitella! :D

    Vielä sitä, että tää sun blogi on ihan huippu. Kiitos! Oon niin nolo koskaan kommentoimaan, niin vetäisen nyt kerran kiellon päälle, ja heitän heti perään toisen.

    Ja vastauksen kysymykseen "Vielä yks?", niin kyllä. Ite voi tehdä aina vielä yhden. Muut vois mielellään jättää tekemättä...

    Terveisin toi yllä kommentoinut kuolevainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana sinä, kiitos!! <3 jatka vaan hyvällä kommentoinnin linjalla :)

      Poista
  3. Oota muutama vuosi ja sitten vielä yks! Sitten on ihanaa (oikeesti), vaikka kahden pienen kanssa oli aikamoista helevettiä välillä. Toivoo nimimerkki "Lapset -07, -09 ja -15" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, eli vuoden päästä pitäis olla paksuna :D :D Kiitos kommentista, laitetaan pohdintaan ;)

      Poista
  4. Niin, ja sitä piti vielä oikeastaan sanoa että yhdistelmä kaksi isompaa lasta + yksi vauva on toki vähän hankalampi kuin pelkästään ne kaksi isompaa lasta, mutta maagisesti helpompi kuin se pelkkä yksi esikoisvauva aikanaan (koska oli ite niin kujalla ja elämänmuutosshokissa). Aika jännä juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon aina miettiny että kolmas vauva olisi ihan eri juttu kun tietäisi jo jostain jotain ja toisaalta vanhempi ei olisi niiiin pieni! Mutta ei tässä silti ole kyllä tarvetta kokeilla ;)

      Poista
  5. Kerran vielä... meillä oli lapsiluku jo täysi, kunnes se yksi päätti vielä tulla. Kierukasta huolimatta. Ei se neljäkään NIIN paha ole....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh dear. En osaa sanoa enempää :D Onnea teille!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.