Ihan lastenleikkiä

tiistai 5. huhtikuuta 2016 Valeäiti 10 Kommenttia

On joitain juttuja, joita vain isit osaa. Tai ehkä meidän perheessä nämä on asioita joita vain Insinööri osaa. 

Tietty se osaa vaihtaa talvirenkaat, tyhjentää hajulukon (itsehän en tietenkään mitenkään osaisi), tehdä karjalanpataa ja nukkua päiväunet milloin vain, mutta on muutakin.

Se osaa ihan eri leikkejä kuin minä. Insinöörin vahdissa lapset tekee kevättä, rakentaa paperilennokkeja ja muovailee vahasta ihan mitä vaan. Aina silloin tällöin olen ihan puulla päähän lyöty kun Insinööri kaivaa mielensä syövereistä noin vain jonkun superhauskan leikin, josta minä en tiennyt edes lapsena. 


Viimeiset kaksi päivää meillä on rakenneltu kilpaa romuralliautoja legoista. Lapset kasaa painovoimaa koettelevia asekokonaisuuksia, joiden päätarkoituksena on mennä tuhanneksi palaksi tahallisen törmäyksen yhteydessä (Instassa tästä yksi esimerkki). Legot lentää ja kaikki kikattaa. Minä seison vieressä ihmeissäni ja vähän kateellisena. 

Mut onhan munkin leikit ihan huippuhauskoja. Lapset varmaan oikein jonottaisi päästäkseen lajittelemaan pyykkiä kilpaa tai kuulemaan vanhan rouva Kynsileikkurin valituksia ja eläkkeelle mankumista. Bravuurina sitten tietysti vaiheistettu vaatteiden pukeminen. 

Apua. Mä olen aivan sairaan tylsä. Kaikki leikit liittyy johonkin suoritukseen. Olisihan mulla parempiakin juttuja, mutta epäilen että kirosanoilla höystetty pervo satiiri sopii lapsille. 

Äkkiä, keksikää mulle jotain lapsiystävällisiä hauskoja juttuja ennen kuin häviän "hauskempi vanhempi" kisan ihan muna-nolla! 

Sitä odotellessa kokoan tänään kaikkein aikojen romuauton. Siihen tulee hai. 

On joitain juttuja, joita vain isit osaa. Tai ehkä meidän perheessä nämä on asioita joita vain Insinööri osaa.  Tietty se osaa vaihtaa talvi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

  1. Meilläkin isi on parempi leikittäjä, ja mä olen todella huono siinä. Mutta mä olen keskittynyt lasten kanssa lautapelien pelaamiseen (okei, isi tekee sitä myös, mutta mä en tee oikein muuta leikkimistä). Kimble, Uno, muistipelit, Choco, African tähti yms on ahkerassa käytössä kun mielikuvitusleikkeihin musta ei oikein ole. Mutta meillä ainakin lapset tykkää pelailla näitä ja minä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin hoidan tota lautapelipuolta, mutta sitten se toisaalta hajottaa mua ihan hulluna kun ne ei jaksa pelaa sääntöjen mukaan :D

      Poista
  2. Hahaa! Oon työssä peruskoulussa ja yks nuori sanoi mulle esikoista odottaessani, et "susta tulee niin cool äiti, kun osaat kaikkia juttuja". Opetin heille mukileikin ja bodypercussionia. Mut kotona! Ei hemmetti, miten väärässä nuori oli! Mä oon kans tylsä pyykkääjä-leipoja-siivoojaäiti, joka marisee vaatteista, vaipanvaihdosta, pottatreeneistä ja tyhmistä, kun isi pörisyttää tytön mahaa ja on hauska.
    Jos olisin vapautunut, boheemimpi äiti, ehdottaisin teille ja meille enemmän taikataikinaa, aarteenetsintää kotona ja ulkona, ongintaa, hauskaa leipomista, temppurataa, rentoutushierontaa, kampausten tekoa, origameja ja lintubongausta.

    Eevi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois olla mun näppikselyä sun teksti! Miks töissä on niin nokkela, hauska ja leikielinen opettaja ja kotona usein tylsä nalkuttaja? Mun bravuuri omille lapsille on ollut aina lukeminen. Sen lisiksi oon nyt tsempannutuli kun esikoinen on isompi ja me piirretään ja keksitään hassuja tarinoita kuvista. Mutta sellaisessa perus leikkimisessä en tosiaan loista.

      Poista
    2. Eevi niin sama! Mä nauratin kaikkia vauvoja ja lapsia ympäri maailman ja sitten omat tuijotti tyhjällä katseella takaisin. Kyllä mä nyt oikeasti osaan ihan hienosti niitä naurattaa mut en mä mitään tommosia legoleikkejä kekkailis ikinä. Riehumisella mennään.

      Anonyymi: Apua mä en jaksa edes lukea :D

      Poista
  3. Hahaa! Oon työssä peruskoulussa ja yks nuori sanoi mulle esikoista odottaessani, et "susta tulee niin cool äiti, kun osaat kaikkia juttuja". Opetin heille mukileikin ja bodypercussionia. Mut kotona! Ei hemmetti, miten väärässä nuori oli! Mä oon kans tylsä pyykkääjä-leipoja-siivoojaäiti, joka marisee vaatteista, vaipanvaihdosta, pottatreeneistä ja tyhmistä, kun isi pörisyttää tytön mahaa ja on hauska.
    Jos olisin vapautunut, boheemimpi äiti, ehdottaisin teille ja meille enemmän taikataikinaa, aarteenetsintää kotona ja ulkona, ongintaa, hauskaa leipomista, temppurataa, rentoutushierontaa, kampausten tekoa, origameja ja lintubongausta.

    Eevi

    VastaaPoista
  4. Olin varma, että vanhana partionjohtajana mä vien tän haasteen sata-nolla.

    Spontaanisti tulee kuitenkin mieleen vaan seuraavat vinkit: pimentäkää koko asunto ja leikkikää taskulamppupiilosta, askartelkaa Guatemalan huolinukkeja tai DIY-vispilä tai tee kartta ja pari helppoa rastia läheiseen leikkipuistoon.

    Mut ehkä nää ei ollutkaan ihan K-5 (tai hiukan yli 30cm) vinkkejä ;)

    /A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistavia ja erityiskiitos senttimäärien ymmärtämisestä vihdoinkin :D :D Olet milloin tahansa tervetullut todistamaan poskettoman väitteesi ettäj oku voisi tehdä DIY vispilän. En uso. ja mitkä hiton Guatemalan huolinuket??

      Poista
  5. Mä katselen kirjoja lasten kanssa. Siis iltasatu luetaan, mutta katselussa keskitytään tutkimaan kuvia, löytämään yksityiskohtia ja toisinaan miettimään miksi henkilöt käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Richard Scarry, Mauri Kunnas ja Aino Havukainen&Sami Toivonen ovat kultaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tota mäkin osaan! Hyvä kun muistutit!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.