Tulppa pois ja menovinkki

lauantai 5. maaliskuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia

Blogi on laskeutunut maahan kippuraan ja esittää kuollutta. Se huomasi, minkälainen arki jylläsi meidän päälle tällä viikolla ja katsoi parhaaksi puolustautua tavoista alkukantaisimmilla. Eihän sillä olisi ollut mitään mahiksia talon uudelleensuunnittelun, nilkan rikkomisen ja tajuttoman kipeäksi äityneen selän välissä. Töistä puhumattakaan.

Tänään se aikoo ottaa vähän takaisin, kun se saa omaa laatuaikaa illalla. Sitä ennen se irroittaa tulpan hiljaisuudesta muotoutuneesta kirjoittajan blokista kertomalla, että tänään kannattaa tulla Kamppiin, sillä siellä on:

Kuva ja tapahtuma by Riikan blogin Riikka

Siellä Kampissa on tänään kaikkea loistavaa, kuten Oot niin ihana -projektin äiti Aino ja tämän blogin äiti Valeäiti. Kamppiin kannattaa siis lapsellisen ihmisen (lapsineen) tulla, tutustumaan lasten maailman uutuuksiin, värittelemään juttuja, kertomaan mielipiteensä maailman parhaan ja yhteisöllisimmän vauvakirjan sivuista ja vaikka tökkäämään sitä Valeäitiä kylkeen (varovasti ettei selkään satu) että hei dude, kirjoita jotain välillä meillekin. 

Nyt on tulppa auki, illalla nähdään! Ja päivällä, siellä Kampissa. Vaapun paikalle kympin aikoihin.


Blogi on laskeutunut maahan kippuraan ja esittää kuollutta. Se huomasi, minkälainen arki jylläsi meidän päälle tällä viikolla ja katsoi parh...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

  1. Kiitos tästä ja oli kiva nähdä taas!

    VastaaPoista
  2. Siellä oltiin, harmi etten lukenut tätä ennen sitä, oltais tultu moikkaamaan! t: tuleva naapuri R.V. Ps. Kuinka hauskaa oli teidän käynnin jälkeen tajuta että olin silloin tällöin lueskellut blogiasi! :D Ja olihan meillä yhteisiä tuttujakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä arvelinkin että ollaan ihan melkein naapureita tosiaan :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.