Kolikkoja taskuun

lauantai 12. maaliskuuta 2016 Valeäiti 14 Kommenttia


Seisoin eilen Kampin K-supermarketin edessä ystääväni odotellen, ja mietin, miten paljon enemmän voisin tehdä toisten eteen. Kuulostaa nyt näin kirjoitettuna kovin upealta hyväntekijän ajattelulta, mutta todellisuus on kohdallani ihan toista. Olen laiska, selkäni kurjuuksille kääntävä ja unohtavainen. Autan harvoin, mutta joskus sentään. En edes muistaa kantaa auttamisesta vastuuta. Tällä kertaa muistin avun tärkeyden, sillä se konkretisoitui silmieni edessä.

Kiireisessä väkijoukossa oli kuhinaa. Viikonloppupihvejä, viinejä, leivoksia, karkkeja, litratolkulla maitoa ja vaatekauppojen kasseja vilahteli vauhdilla kummaltakin sivultani ohi. Matkalla lämpimään, kauniisti sisustettuun kotiinsa varmasti, niin kuin minäkin. Seisoin siinä kiirehtijöiden tukkeena, laukussani kaksi viinipulloa ja säkillinen muovikrääsää tuleville synttäreille ja mietin, että minun nelivuotiaani syö varmasti päivässä aika moninkertaisesti sen mitä nuo kaksi naista yhteensä.

He istuivat erittäin siististi ja hiljaa keskellä kuhinaa, "Salaattibaari 14,99/kg!" - huutavan kyltin vieressä. Välissään oli yksi sellainen viidentoista euron salaattikippo, johon oli tyhjennetty pari pussia nuudeleita ja kaikki mausteet mitä läheltä löytyi. Kipon vierellä oli kolme mukia Hesestä haettua kuumaa vettä, ja toinen naisista pilkkoi hartaudella seoksen joukkoon vielä tuoretta chiliä. Naiset näyttivät ihan erilaiselta kuin normaalisti päivisin heidät nähdessäni, armoasennnossaan Narinkkatorin kylmää asvalttia vasten. Silloinkin tyhjä kuppi kädessä, odottaen kolikoita joilla sitten illalla saa sitä nuudelia. Siinä sisällä pöydän ääressä istuessaan, kärsivällisesti valmistellessaan, he näyttivät samalla ihan tavallisilta naisilta ja toisaalta olisivat voineet olla jostain dokumentista, jossa kehitysmaan äiti keittelee koko perheelle kattilallista riisiä iltapalaksi.

Tajusin, että naiset varmasti tietävät sentilleen, mitä paketti pahanmakuisia tehdasnuudeleita maksaa. Mulla ei ole hajuakaan, koska mun ei tarvitse tietää. Ruoka ei ole koskaan ollut sentistä kiinni.

Suututti. Tämä maailma, jossa toiset joutuvat pakenemaan kotiaan ja toiset opettelevat kääntämään selkänsä heidän hädälleen. Kamppi, jossa melutaso on ylhäällä ja välittäminen alhaalla. Minä, joka saan hirveästi rahaa elämiseen ja päätän käyttää sen muiden auttamisen sijasta typeriin synttäriviireihin.

Tein itselleni sopivan, omaatuntoa hieman lievittävän päätöksen. En tule olemaan se, joka matkustaa toiselle puolen maailmaa kehittelemään muille vesiratkaisuja. En tule ehkä olemaan edes se, joka jakaa vastaanottokeskuksissa vilttejä ja ystävällisyyttä. Mutta voin olla se, joka antaa aina mahdollisuuden tullen rahaa nuudeleihin, mieluiten vielä johonkin parempaan. Tähän asti olen auttanut lähes olemattomasti lähelläni kärsiviä: vaikka annan kuukausittain (aivan liian pienen) summan rahaa sekä Unicefille että SPR:llä, kotikorttelini kaduilla välitön auttamiseni on surkeaa. Koska mulla ei ole ikinä mukana käteistä, jota antaa. Mutta nyt päätin hommata taskuuni ison kasan kahden euron kolikoita. Siten voin edelleen jatkaa sitä opetusta, jota olen Ykkösellekin yrittänyt antaa - auta aina kun voit.

Kohta voin näyttää käytännössä, enkä vain puheissa, että jokaisen polvillaan ruokaa kasaavan kohdalla pysähdytään, hymyillään ja annetaan. Ja ehkä saan silloin vastattua Ykkösen monimutkaiseen ihmettelyyn:
Mutta äiti onhan meillä paljon rahaa jota voitaisiin antaa. 
Niin on. Ja nyt pidetään huoli että se raha on meillekin saatavilla kun joku sitä pyytää.

Seisoin eilen Kampin K-supermarketin edessä ystääväni odotellen, ja mietin, miten paljon enemmän voisin tehdä toisten eteen. Kuulostaa ny...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

  1. Voi, miten ihanaihana teksti, sait taas kerran itkemään ! Se koskettaa aina, kun joku ymmärtää auttaa, ja tämä oli vielä niin kauniisti kirjoitettu!

    Voi, kunpa meillä kaikilla olisi aina kolikoita taskussa ja hyvä tahto. Tämä maailma olisi niin paljon parempi paikka. <3

    Nyt seuraa ilmeisesti jonkin sortin avautuminen, tämä aihe kosketti:

    Olen itse jonkinnäköinen maailmanparantaja, olen lapsesta asti unelmoinut avustustyöstä kehitysmaassa (ja nyt päässyt jo vähän toteuttamaankin sitä) ja seissyt nälkäpäivänä keräyslipas kourassa. Tunnistin myös tuosta ykkösen kommentista itseäni: tein joskus 13-vuotiaana kirjallisen esityksen vanhemmilleni, jossa kerroin, miksi meidän pitäisi ottaa kummilapsi kehitysmaasta, vertailin kahta eri järjestöä ja suurinpiirtein laskin, kuinka iso prosentti vanhempieni tuloista se avustussumma on. :D vanhemmillani on muuten edelleen Plan-kummilapsi.

    Nykyäänkin pyöritän vapaaehtoisprojektia, suunnittelen paluuta afrikkaan, lajittelen silloin tällöin vastaanottokeskuksiin tai kodittomille meneviä vaatteita. Mutta haluaisin tehdä enemmän, ja nimenomaan lähellä. Rahallisesti minun on vaikea auttaa, kun olen kevääseen asti pienipalkkainen yksineläjä ja sen jälkeen syksystä toivottavasti opiskelija, mutta muuten. (No okei, aion alkaa lahjoittaa jonkun säälittävän pikkusumman Unicefille tai Amnestylle tms kunhan ensimmäiset feissarit ilmestyvät kadulle).

    Aionkin nyt pitää kesätyöttömän kesän ja käyttää sen sijaan aikaani ja energiaani vapaaehtoistöihin: ulkoiluttaa mummoja vanhainkodeissa, keittää kahvia seurakunnan vanhuskahvilassa tai ihan mitä vain. Miksi? Koska tajusin talvella, että siitä minä nautin ja sitä minä juuri nyt tarvitsen. Ja koska haluan haastaa itseni kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Sellaisia, joita en muuten arjessani kohtaa.

    Tämä on varmaan pisin kommentti, jonka olen ikinä kirjoittanut, en ihan heti tajunnutkaan kuinka kovaa tekstisi kolahti. Mutta jatkan vielä vähän silti.

    Olen miettinyt, onko motiivilla merkitystä. Onko sillä väliä, miksi auttaa? Jos auttaa vain ostaakseen hyvää omaatuntoa, onko se huonompaa auttamista kuin pyyteettömästi auttaminen hyväsydämisyyttään? Väitän nimittäin, ettei sillä ole väliä, kunhan vain auttaa. Lopputulos ratkaisee.

    Tulipa oikein jättimegakommentti, ehkä vähän ilman oikeaa asiaa. Kiitos ja anteeksi!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että mikä ihana jättimegasuperkommentti, kiitos! Toi oli musta tosi hyvin ajateltu kaikkiaan, erityisesti lopun huomio siitä että omantunnon hiljentäminen on ihan hyvä syy antaa rahaa :)

      Musta ei tosiaan ihan yhtä suurta ihmistä tule kuin mitä sinä olet, mutta jotain sentään! Kiitos sulle kun jaksat <3

      Poista
  2. rahat ei mene kerjäläiselle vaan ihmiskauppiaalle. uhri ostaa samat nuudelit vaikka antaisit satasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä voit rauhassa uskoa noin, mä olen päättänyt uskoa toisin. Luin riittävän monta artikkelia tällä sanomalla:
      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60714-poliisi-hylkaa-vanhan-vaitteen-suomen-kerjalaisista-20-eupaiva-vei-pohjan

      Poista
  3. Länsimaisen ihmisen ongelma: huono omatunto. Miten ajattelit että tilanne paranee antamalla rahaa kerjääjille? Kerjääminen on organisoitua rikollisuutta. Suomessa on vuosikymmenet tehty yhteiskunnan taholta töitä ettei kenenkään tarvitse kerjätä. Nyt ilmojen salliessa ulkomalaiset kerjääjät rantautuvat kaduille, perustavat kesäleirejään ja lopulta asettuvat pysyvästi slummeihinsa. Mitätöit suomalaisen sosiaalityön ja kaikki yhteiskunnan (lue: veronmaksajien) ponnistelut ihmisarvoisen elämän puolesta. Olen kotikulmillani seurannut erään kerjäläisporukan toimia muutaman kuukauden. He saapuvat porukalla aamupäivällä asemiinsa. Heillä on pari kyynärsauvoja joista jaetaan sauva per lurjus, yleensä porukan nuoremmille tytöille. He nilkuttlevat yhden sauvan kanssa laahaten toista jalkaansa perässään, porukan vanhimmaala naisella on mukanaan huumattu koiranpentu. Pentu ei ole koskaan liikahtanut eikä päästänyt ääntäkään, tai ehkä se on täytetty. Porukkaan kuuluu myös miespuolisia henkilöitä, heidän roolinsa vaikuttaa pikemminkin huoltojoukkoihin kuulumiselta, kerjäyspaikkojen ohjeistus ja tilin kerääminen. Naivi saa olla, mutta tyhmä ei. Jos tunnet tarvetta maksaa aneita, olisiko järkevämpi antaa kerjäläiselle suoraan vaikkapa hedelmiä tai lämmin kuppi kahvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei nyt mennään aika isolla telalla: mitätöin sosiaalityön? Olen tyhmä ja naiivi?

      Kuten yllä sanoin toiselle:

      "Sinä voit rauhassa uskoa noin, mä olen päättänyt uskoa toisin. Luin riittävän monta artikkelia tällä sanomalla:
      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60714-poliisi-hylkaa-vanhan-vaitteen-suomen-kerjalaisista-20-eupaiva-vei-pohjan"

      Lisään, etten ole asiaa tutkinut hartaasti, mutta seurannut uutisia ja päättänyt jokin aika sitten lopettaa oman kyynisen "kerjäläisille ei saa antaa rahaa" -politiikkani Suomessa. Ulkomailla pitäydyn edelleen antamasta rahaa, koska isoissa turistikohteissa on isot massit eli todennäköisemmin rikollista meininkiä myös.

      Mihin perustuu vastaavasti sinun tietosi siitä, että suomessa kerjääminen on aina organisoitua, rikollista toimintaa? Omaan kotipiiriisi? Sitten se on varmasti kaikkialla totta. Ja tuo koiranpentu, olet varmastikin tehnyt siitä eläinsuojeluilmoituksen?

      Kyyninen saa olla, mutta tyly ei ole pakko olla. Tämä kommenttisi olisi voinut olla tosi mielenkiintoinen vähän vähemmän alentuvalla kulmalla.

      Poista
  4. Minulle jäi epäselväksi, annoitko euroja?! Miten naiset reagoivat? Mitä näit heidän ilmeistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en hitto vie kun siellä taskun pohjalla ei yhtäkään ollut :( jälkikäteen kyllä mietin että olisi voinut ostaa just vaikka tossa yllä kehotetun kahvin tai muun, sanomatta mitään sen kummemmin.

      Poista
  5. Joop, ehkä seuraavalla kerralla. Ihmisiähän tässä vaan ollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ja pankit auki ihan epäihmisaikoihin! :)

      Poista
  6. Minä en anna rahaa, juurikin siitä syystä, että en halua tukea järjestäytynyttä rikollisuutta. Keskusteluahan aiheesta on paljon, mutta ei todisteita kumpaankaan suuntaan. Koska en ole varma, pelaan varman päälle, jotta minun ei tarvitse murehtia sitä, olenko tietämättäni tukenut ihmiskauppaa. Koska omatunto silti aina kolkuttaa ja koen perusvelvollisuudekseni auttaa, ostan satunnaisesti juurikin lämmintä teetä, sämpylän, hedelmää tms. Näin tiedän, että olen juuri sillä hetkellä auttanut juuri sitä ihmistä, vaikka siitä ei pidempiaikaista hyötyä olisikaan. "Pitkän tähtäimen suunnitelmana" lahjoitan kuukausittain Unicefille ja WWF:lle (koska myös luonto on minulle tärkeä, sekä esimerkiksi plania olen mahdollisuuksien mukaan tukenut kertalahjoituksilla. Olen todella pienituloinen, mutta verrattuna moneen muuhun tässä maailmassa suorastaan miljonääri, joten se muutama kymppi mikä minulta kuukausittain tähän menee, ei kuitenkaan kaada talouttani. Ja turha sitä on ihmisten vähätellä nimellisiä lahjoituksiaan! Kaikesta on apua ja jokainen auttaa resurssiensa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä päätös varmasti, kunhan jotain tavalla auttaa! Tärkeintä on se että meillä säilyy tässä maailmassa kyky empatiaan.

      Poista
  7. Hienosti tehty. Hieno esimerkki lapsille ja ihailtavaa ihmisyyttä.

    Yllättäen kommenteissa kuuluu taas vanha kunnon "väärin autettu"-argumentti, joka on niin väsynyttä paskaa, etten edes jaksa murista sen kummemmin. Ihmiskauppaväitteestä on tosiaan eri mieltä esimerkiksi Diakonissalaitoksen Hirundo, jossa lienee maan kovin romaniosaaminen.

    Oma kolmevuotias esikoinen kyselee usein miksi aikuinen istuu maassa ja eikö hänellä ole kylmä. Olen nyt selittänyt ummet ja lammet maailman epäreiluudesta, siitä ettei kaikilla ihmisillä ole mahdollisuutta käydä koulua, miten vauraus jakautuu epätasaisesti ja miten maailmassa on kodittomia ihmisiä. Edellisen vastaavan keskustelun aikana lapsi huudahti innoissaan "no senhän takia rakennetaan uusia kerrostaloja että kaikilla on oma koti!". Itketti, enkä keksinyt vastausta. Me annetaan välillä kolikoita, jotka esikoinen saa käydä tipauttamassa keräysastiaan. Ei anneta aina, koska nähdään useimpina päivinä kymmenkunta kerjäläistä, jolloin kolikot ei vaan riittäisi. Oletko tutustunut Iso Numero-lehteen? Mainio tapa auttaa tarvitsevia. Sen ostan aina, kun uusi julkaisu ilmestyy.

    Terveisin Emo, joka on lukenut Valeäitiä aikojen alusta saakka, mutta ei ole koskaan kommentoinut. Tästä se lähtee, jatkossa en pysy vaiti taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo ihanaa kun kommentoit, olen aina tosi otettu kun löytyy joku joka on kulkenut koko matkan mukana. Kiitos siitä <3

      Mä kans kerron viisivuotiaalle joka kerta tarkkaan mistä on kyse, niin tarkkaan kuin osaan ja voin hänen tasoonsa nähden. Selkeästi laittaa miettimään. Neljävuotias ei kyllä tajua vielä mistään mitään..:)

      Näin hyvällä tasolla jatka toki kommentoimista! :) mutta arvostan myös taustalla mukana pysymistä!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.