Tunnustuksia keittiöstä (ja Maggi Mix arvonta)

torstai 31. maaliskuuta 2016 Valeäiti 20 Kommenttia


Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Maggi Mix



Pitkästä aikaa blogin nimen mukaisesti tunnustuksia iloksenne! Hetki sitten hipaisin toki vähän aihetta, kun paljastin teille osan kaaoksestamme. Nyt on vuorossa ruoanlaitto.

Tunnustus: Olen aika paska tekemään ruokaa. Ylläri. Olen ihan keskivertoleipuri, mutta ruoanlaitossa en vaan loista. Lämpö on aina liian kovalla ja "mausta maun mukaan" saa mut lähinnä raivon partaan. Vähän kuin olisi ompeluohjeessa "ompele maun mukaan". No en tietenkään myöskään ompele mitään, jos sitä nyt mietit.

Tunnustus: Mulla on käytössä kolme raaka-ainetta. Jauheliha-juustokumina-valkosipuli-pasta. Tai sitten korianteri-kana-chili-kookosmaito. Kaikki ruoat on näistä kahdesta jokin variaatio. Joskus jauheliha on esimerkiksi kanan jauheliha, oh wau! Exhibit A: viimeisin keskustelu Insinöörin ruoanlaittovuoron jälkeen:
“Mitä ruokaa te teitte?”
“Spagetti bolognesea”
“Aivan, tietysti. Teetkö muuten ikinä mitään muuta ruokaa?”
“En, enkä halua.”
Tunnustus: Kerran tein ruokaa niinkin, että hyvä ystävän ja kokkikateuteni Galith opasti whatsappissa vaihe vaiheelta, minä kuvia lähettäen ja hän ystävällisesti neuvoen. Kuka olisi arvannut, että valkosipuli laitetaan kuorineen uuniin tai että myskijostain (en vieläkään tiedä mikä raaka-aineeni nimi oli) pitää ensin ottaa kamaa ulos? Hyvää tuli silti, kun oli kärsivällinen opettaja.

Tunnustus: Luulen tästä kaikesta huolimatta olevan oman elämäni Martha Stewart. Haluan ruokkia lapset terveellisesti, halvalla, maukkaasti ja tuosta noin vaan näppärästi. Jokaisella, siis ihan jokaisella kauppareissulla kuvittelen tästedes tekeväni niin. Sitruunat lentää sitten viikkoa myöhemmin bioon homehtuneina. Lisäksi haaveilen rakentavani iiiiison keittiön, jossa sitten voin kokkailla ja leipoa ja käyttää hienoa uunia sopivalla korkeudella ja maustaa kastikkeita ja...ja ja. Jotain todellisuutta nyt peliin kiitos. Minä lämmitän kamaa mikrossa ja paistan jauhelihaa. Sitten vielä teen joskus senkin harhaisen päätöksen, että kutsun ihmisiä kylään syömään! V I R H E. Kolmen viikon stressi, neljän tunnin urakka, kahden päivän siivous ja siinä välissä oli tarjolla kylmät tapakset ja makaronilaatikko.

Tähän liittyvä Tunnustus: Jos meille tulee syömään, kannattaa varautua hommiin. 

Tunnustus: Helppo on vaikeaa. Tiedättekö, mitkä kolme ruokaa aina saavat nimikkeen "maailman helpoin ruoka?" Makaronilaatikko, nakkikastike ja perunamuusi. Laatikon opin tekemään noin 54 toiston jälkeen, aina keittokirjan kanssa. Nakkikastike tunnetaan meillä edelleen nimellä se vitun-kama-joka-lentää-joka-kerta-roskiin ja muusia käytetään tapetin alla.

Tunnustus: Mulla on salaisia aseita. Tottakai Wolt, liemikuutiot, nakit ja pinaattiletut (kenellä ei?), mutta myös valmiiksi maustetut tomaattikastikkeet ja nyt viimeisimpänä ilona Maggi Mix:in tuoteperhe. Yhteistyö, joka ikään kuin löysi kohteensa. Nämä vaatimattomasti itseään piilottelevat pussukat kätkevät sisäänsä melkein valmiita, terveellisiä ruokia. Minun tehtäväni oli ruskistaa kanan jauheliha ja keittää perunat (nämä sentään osaan), ja lisätä pussin sisältö lihaan veden kanssa. Ja voitteko uskoa, näiden jälkeen olin kuulkaa valmistanut perinteistä jauhelihakastiketta! Kastiketta! Joka maistui joltain muulta kuin Juustokuminalta! Hyvältä! Ja toinen juttu: Saman tuoteperheen Lasagnen ansiosta ruokin kunnialla monta monta lasta ja niiden äidit yllätysdinnerillä! Minä! Pääsin melkein loppuun asti kunnialla huijauksestani läpi, kunnes Kakkonen suolasi kertomalla että tämä Lasagne tehtiin pussista. Se muuten myös kertoi että meillä syödään kaupan pinaattilettuja ja että meillä ei tarvitse pestä käsiä. Vain osa oli vähän totta, voitte päättää mikä osa.

Kuvat todistavat, että näillä eväillä myös minä onnistuin tekemään ravitsevaa, hyvänmakuista ja kauniin näköistä ruokaa alle puolessa tunnissa, aineksilla, jotka meiltä löytyy aina. Erityisesti jauhelihakastike menee meillä pysyvään käyttöön, sillä se mahdollistaa myös pastan pahimman kilpailijan (perunan) helpon käytön ja on maultaan mukavan vaihteleva meidän huippukeittiössä. Sydänmerkityssä safkassa suolaakin oli vain 0,7% valmiissa jauhelihakastikkeessa, joka on ihan bonus kun tältä kokilta yllättäen saattaa joskus vähän lirahtaa. Tiedäthän, jos et osaa maustaa, suolaa.

Niin helppo huijaus, että melkein hävettää. Ei hävetä. 


Virallinen valvoja.

Look! Behold! Valmis ruoka!

Sitten ilouutisia. Jos sullakin on sellaisia päiviä, joissa asiakas on valittanut väärin hoidetusta projektista (tiesittehän muuten että yllättävän usein asiakas on, kuuluisaa sananlaskua uhmaten, itseasiassa väärässä?), tarhaan on unohtunut viedä VaSu lomake allekirjoitettuna, hiusten pesuun ei ollutkaan aamulla aikaa ja pinaattiletutkin ovat vain etäinen haave, minä saatan antaa sulle pelastuksen. Kerro kommenttiboksissa omat keittiötunnustuksesi, ja mikä Maggi Mix -tuotteista eniten kiinnostaisi pelastajan roolissa: Perinteinen jauhelihakastike, Chili con carne, Uunilohi, Makkarakastike, Lihapulla, Spagettikastike vai Lasagne. Maggi arpoo vastanneiden kesken Maggi tuotepaketin. Arvonta on voimassa sunnuntaihin 3.4. asti. 



Lasagnen ainekset. Levyt messiin ja se on siinä.


Ei muuta kuin hyvää ruokahalua ja arvontaonnea, meikä lähtee nyt lihapullatöihin.

Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Maggi Mix Pitkästä aikaa blogin nimen mukaisesti tunnustuksia iloksenne! Hetki sitten hipaisin t...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Just hyvä synttärisankari

tiistai 29. maaliskuuta 2016 Valeäiti 13 Kommenttia


Täytän tänään 34. Vuosia alkaa olla sen verran, että tajuan viimein kohdella itseäni kuin synttärisankaria. Aloitin jo aamulla: palaveriähkyn sijaan myöhästyin tietoisesti (anteeksi Pasi), jätin meilit tsekkaamatta, laitoin Empire State of Mindin soimaan kovalla ja luin rauhassa Sunnuntai-Hesarin loistavan artikkelin Kap Hornin kiertämisestä. Otin halit kahdelta pieneltä ruuhkatukalta ja pistin päälle kivoimman hameeni. Mallasin pitkään Insinööriltä saatua aikuistakkia (trenssi, vihdoin!) päälleni ja mietin, joko tänään tarkenisi. Koska olen aikuinen ymmärsin etten tarkene ja puin järkevästi villakangastakin. Töihin kävellessäni mietin, ostaisinko itselleni jonkun lahjan. Tajusin, että se mitä kaipaan eniten on omaa aikaa, joten otin sitä. Raivasin kalenterista huomisen kustannuksella itselleni tälle päivälle tilaa ja siirryin kahvilaan kakunpalan ääreen, ihmisiä ihmettelemään ja blogia nakuttamaan. Tämän jälkeen aion hetken pyöriä kaupoilla ja sitten painun vielä ystävän kanssa "aftereille" (onko se after jos ei ole tehnyt kuin vähän työtöitä? Blogiafter?)

Sen lisäksi, että olen aikuistunut takkivalintojeni suhteen, olen siis ihan selvästi lähestymässä sitä ikää, jota olen jo pitkään kaivannut. Itsekkyyden aikakautta. No ei sillai pahasti, mut vähä. Sen verran että osaan jo sanoa lapsille iltapäivällä että nyt mä tarvitsen hetken aikaa itselleni, menkää pyytäämään näitä juttuja Isiltä. Ja juuri sillä tavalla sopivan itsekkääksi olen tullut, että osaan ottaa tätä omaa aikaa. Sitä nimittäin tarvitaan. Syyskuussa romahtanut pilvilinna on edelleen aika huteralla vaahtokarkkipohjalla, ja välillä tämä kaikki on vähän liikaa. On tavalliset työstressit, sitten on tavattomat talostressit. Niiden välissä pitäisi huolehtia perheestä, avioliitosta ja taloudesta. Mutta jos happinaamaria ei laita ensin itselle, koko rivi tuupertuu. Siispä, tänään vuorossa olen minä. Edellisestä kerrasta onkin jo ihan liian pitkä aika, melkein vuosi!

Minä olen sitäpaitsi aika mahtava tyyppi, nyt kun tässä itsekkyyden linjassa jatketaan. Jos ensimmäiset kaksi vuosikymmentä meni omien heikkouksien piilotteluun, tämä kuluva vuosikymmen on ollut jonkinlaista hyväksynnän ja kunnioittamisen aikaa. Alan ymmärtää itseäni paremmin, ja antamaan sitä myöten anteeksi ne ihan vain pari hassua huonoa piirrettä. Ja fiilistelemään enemmän niitä hyviä! On aika kutkuttava tunne kun alkaa ihan aidosti olla ok omassa nahassaan. Mitä hurjemmaksi elämän ruuhka ympärillä menee, sitä levollisempi tavallaan olen. Asioihin suhtautuminen muuttuu pakostakin lungimmaksi, kun samana päivänä vääntää rakennuslupa-asoista ja siirtää sitten ex-tempore 27 lasta ja niiden vanhemmat omaan kotiin juhlimaan.  Ei tässä auta näemmä hötkyillä. Synttärikakut jää ehkä välillä jäisiksi mutta tunnelma on lämmin.

Että onnea vain Minä, sulla menee aika hyvin! Perheesi on ihana, lapset isoja ja helppoja ja aviomies loistava. Teet työtä, joka on sinulle merkityksellistä ja jossa olet hyvä. Asut kivassa kodissa ja seuraavakin on varmasti just hyvä, vaikka siinä nyt vähän kestääkin. Ympärilläsi on rakkaita ihmisiä, joille sinä olet tärkeä, ja jotka ymmärtävät kun sanot ettet tänään jaksa. Harrastat ja touhuat ja olet tosi terve, vaikka se selkä välillä vihoitteleekin. Kroppa ei tosiaan ole enää 19v, mutta toisaalta mitäpä siitä kun se 19v kantajakaan ei ollut siihen ikinä tyytyväinen. Tämä vanhempi versio on oikein hyvä, selluineen päivineen. Naama ehkä ryppyyntyy ja kapenee ja silmänaluset sen kuin mustuvat enemmän, mutta hymysi on vähän aiempaa svyempi ja sitäkin kauniimpi.

Pidä siis toi, sulla on nyt hiton hyvä buugie. Ensi vuosi on vielä parempi ja sitten ihan kohta onkin jo keski-ikä kun seuraavaksi mittariin tulee jo 35...hmm. Eiku?

Alan näemmä olla myös sen ikäinen, että ikä tosiaan on vain numero jolla ei ole niin väliä. Tarkistettuani voin korjata että täytin tänään 33.

Onnea minä! 

Täytän tänään 34. Vuosia alkaa olla sen verran, että tajuan viimein kohdella itseäni kuin synttärisankaria. Aloitin jo aamulla: palaveriä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ensi-ilta: 4,5 keksiä

lauantai 26. maaliskuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Ne 36 teistä, jotka seuraatte aktiivisesti vielä aktiivisemmin päivittyvää Valeäidin Snapchat -tiliä (@FoxyKettunen) tiedätte jo, että olen aivan uskomaton lahjakkuus videoiden kanssa. Sisältö on tiukasti käsikirjoitettua, pätkät teknisesti tinkimättömiä ja kokonaisuus kaiken kaikkiaan uskomattoman eheä ja viihdyttävä. Ihme, ettei teitä ole vielä yli neljääkymmentä.

Vaikka olenkin jo lähes täydellinen videosisällön tuottaja, menin kuitenkin Suomen Blogimedian tarjoamaan videokoulutukseen. Koulutuksessa mainio Juha "Julle" Takanen Endemol Shine Finlandista opetti meille muutaman tunnin ajan kärsivällisesti videokuvauksen teknisiä saloja ja erityisesti välineurheiluoppeja. Lopussa oli tarkoitus harjoitella videon tuottamista itse, käyttäen hyväksi Jullen mukanaan tuomia valoja, mikkejä yms.

Oli siis tarkoitus.

Uskomatonta kyllä, neljä sanavalmista ja huomionhakuista (eivätkö kaikki bloggaajat ole?) blogityyppiä saattaa heittäytyä melko ujoksi kun spottivalot heitä tuijottaa, vaatien videota tuottamaan. Lopulta jonkun oli uhrauduttava. Sen teimme me, Hannet. Alla on saatavillanne nyt maailman ensi-illassa, Hanne & Hanne productionsin esikoisteos, häikäisevä "Neljä ja puoli keksiä".

Onneksenne se ei sittenkään kestä tuntia, eikä säännöistä tarvitse saada selvää. Oleellista on se, että eräässä kohdassa jonkun Hannen nenästä lentää keksiä ja että jatkoehdotuksia ei tarvitse oikeasti lähettää. Mutta! Tästä se lähtee, vähän yli kolme minuuttia silkkaa nautintoa! Edit: kiitos ilmaisblogipohjan, video ei ilmeisesti meinaa näkyä kokonaan. Sillä aikaa kun koodailen otsa hiessä, voitte katsoa filkan suoraan YouTubesta täältä.



Mitäs sanotte, jatketaanko huikealla alulle käyntiin polkaistua vloggaajan uraa? Ainakin meillä oli hauskaa tätä tehdessä, kuten ehkä videosta saattaa päätellä. Kiitokset The Lähiömutsille, vuoden 2016 keksikuningttarelle, hienosta heittäytymisestä, kilpailun säännöistä sekä ilmiselvästä rökälevoitosta. Suurella kunnoituksella vahvistan, että tungit todella sinne suuhusi neljä ja puoli keksiä, samalla kun minä tuskailin yhden kanssa. Miäletön lahjakkuus! Kiitos toki myös Jullelle ja SBM:lle kivasta illasta ja kannustavasta ilmapiiristä. Tästä se lähtee tai sitten ei.

Ps. jos helikopterimainen ääni lopussa häiritsee, minulle saa lähettää tuliterän sponsoroidun puhelimen. 

Ne 36 teistä, jotka seuraatte aktiivisesti vielä aktiivisemmin päivittyvää Valeäidin Snapchat -tiliä (@FoxyKettunen) tiedätte jo, että olen ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hyvää omaatuntoa ja pääsiäistä kaikille!

perjantai 25. maaliskuuta 2016 Valeäiti 6 Kommenttia

Vinkkasin videokoulutuksen pyörteissä Mustan Oven Majalle, että minua kiinnostaisi nähdä sisustusbloggarin kotoa näkökulmaa vaihtava video. Sellainen, joka alkaisi jostain tiukasti rajatusta asetelmakuvasta ja laajenisi sitten pikkuhiljaa koko huoneen, tilan ja talon paljastaen. Näyttäisi lukijalle, miten ne kaikki pienet yksityiskohdat ovat itsessään kauniita, mutta että todellinen taikuus on siinä, miten taitava sisustaja luo eheän kokonaisuuden.

Sitä videota odotellessa (tuleehan se joskus?) tajusin, että minähän voin tehdä itse ainakin osittain saman valokuvilla. Siinä samalla tulen antaneeksi teille hyvän omantunnon, pientä ylemmyydentunnetta ja kaiken kaikkiaan rentouttavan pääsiäisajan! Meidän koti tänä aamuna, olkaa hyvät:











Kas näin. Muutaman hetken raivoamisen, ei vaan raivaamisen, jälkeen saatiin taas tilanne haltuun. Koti valmiiksi seuraavaa sotkua pohjustamaan. Kysyin Insinööriltä kuvia näyttäessä, että eikö sua yhtään hävetä? Että kato nyt miten me eletään (case in point: kuva alla)? Insinööri tuhahti että mitä tässä pitäisi hävetä, katso asian positiivista puolta. Jouduin kysymään mikä se on, ja minulle kerrottiin että olemme kaikki kotona viettämässä aikaa. Okei, osui ja upposi. Ehkä työmatkojen, stressin ja puolivalmisruokien siivittämän viikon paras anti on tosiaan se, että ollaan kaikki kotona yhdessä. Röykkiöidemme keskellä viihtyisästi herkutellen.




Palvelin sentään vähän tunnollisuushermojani ja pyöräytin suurena marttana keittiön jämistä meille herkkupiiirakan. Katoin jopa pöydän ja otin ensimmäistä kertaa käyttöön isovanhempieni perinnöksi jättämät lautaset. Maha täynnä, koti siistinä olimme taas eheä, onnellinen perhe.

Tarkoittaa siis että lapset sylkivät puolet pahasta ruoasta pois ja kukaan ei siivonnut ruokailun jälkiä. Perus.

Vinkkasin videokoulutuksen pyörteissä Mustan Oven Majalle , että minua kiinnostaisi nähdä sisustusbloggarin kotoa näkökulmaa vaihtava video....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Koti täynnä ullatuksia

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Rasittavalta työmatkalta kotiin palatessa havaittuja yllätyksiä:

...Täällä oli tosi siistiä. Tavarat paikoillaan ja kuivausrumpu + astianpesukone laulaa kauniita laulujaan. Tosin mitä noi liidut tossa ikkunalaudalla tekee? 

...yhden sohvatyynyn päällyste roikkuu kylppärissä kuivumassa. Keittiön seinässä on liitua.  Kuivausrummusta löytyi meidän päiväpeitto. 

Nyt jos koskaan ilmassa haisee peittely ja kompensointi. 

Silti, ihana olla kotona. Liidulla väritetyssä, tuntemattomalta eritteeltä (?) kohta haisevassa kodissa. Mun koti. 
 

Rasittavalta työmatkalta kotiin palatessa havaittuja yllätyksiä: ...Täällä oli tosi siistiä. Tavarat paikoillaan ja kuivausrumpu + astianpes...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

YYA pelastaa

Valeäiti 12 Kommenttia


Olen saanut viimeisen viikon aikana parikin kertaa kuulla vilpittömän, syväluotaavan “kiitos kun autat” -huokauksen. Se on mun mielestä yksi maailman kauneimmista lauseista. Tietysti osittain sen takia, että se pönkittää omaa egoa onnistumisen kautta, mutta eniten siksi että se on ihan aidosti mahtava tunne kun tietää tehneensä jotain hyvää toisen eteen. Kun on voinut auttaa - poistaa toiselta jotain kipeää, helpottaa jotain taakkaa tai löytää solmuja löysääviä ajatuksia epätoivoiselta tuntuneeseen mielen sokkeloon. Onko mitään parempaa?

Avun antaminen on tarttuva tauti, samanlainen kuin hymyileminen ja kehuminen. Olemme empaattinen laji, ehkä empaattisin kaikista eläimistä. Ehkä siksi ihminen kopioi luonnostaan toisen hyvää käytöstä ja siitä syntyvää mielihyvää. Ymmärtää kai ruokkivansa sitä mielihyvän lähdettä jos itsekin lähtee peliin mukaan.

Viha on myös tarttuva tauti. Valitettavasti pahemmin, laajemmin ja helpommin tarttuva kuin auttaminen ja empatia. Kun sinua kohtaan osoitetaan vihaa, epäluottamusta, katkeruutta tai pelkoa, on vaikea olla osoittamatta samaa takaisin. Sillä täytyyhän tässä ihmisessä jotain vikaa olla, jos hän minut noin näkee? Parempi pelätä ja vastata samalla vihalla.

Pienessä skaalassa ihmisen peiliominaisuus tekee työpaikoista huonoja tai loistavia. Toisaalla tiputellaan nakkeja ja väistellään velvollisuutta, syytellään toisia kun hommat epäyllättävästi kusee. Toisaalla kysytään, voinko auttaa ja ryhmäydytään heti ongelman tai mahdollisuuden tullessa tiukaksi tiimiksi, joka hoitaa homman yhdessä. Huomataan, että tiuskiva kollega on pahassa paikassa ja tarjotaan apua. Kumman työpaikan joukkoon haluaisit kuulua?

Isossa skaalassa peilaamme maailman tuhoa tai luomme siihen toivoa. Toisaalla käännämme selän kerjäläiselle kusetuksen pelossa, vaikenemme varuillamme väärän värisen ihon edessä, pommitamme silmittömästi. Toisaalla kudomme vastasyntyneille turvalonkeroita, tarjoamme kodin turvapaikanhakijoille ja rakennamme kouluja Afrikkaan. Kumpaan joukkoon haluat kuulua?

Valinta on helppo, teot vaikeita.

Älä pelästy, ei juuri sinun tarvitse suodattaa juomavettä Keniassa tai kävelyttää syyrialaista iltaisin. Sinun ei (vielä) tarvitse ryhtyä vegaaniksi, eikä edes feministiksi jos sekin sana pelottaa. Aloitetaan helposta: autetaan lähimmäisiämme. Jeesataan kaveria hädässä, pienessä ja isossa. Opettele nämä kolme lausetta: 1. “Voinko auttaa jotenkin?”, 2. "No oikeastaan kyllä, kiva kun kysyit" ja 3. “Kiitos paljon avusta”, ja käytä niitä sitten aktiivisesti. Sparraa työkaverin dokumenttia, sido lapsen luistimet, avaa ovi kädet täynnä kulkevalle, kiitä kuskia kyydistä, nosta roska kadulta, pysähdy hetkeksi juttelemaan sille vähän oudolle mutta selvästi yksinäiselle naapurin mummolle… auta. Se lämmittää enemmän kuin vaatii, ja usko kun sanon, se peilautuu vielä joku päivä takaisin myös takaisin sinulle.

Miettikää, jos me kaikki toimittaisiin näin. Oltaisiin ihmisiä toisillemme, emme kasvottomia uhkia.

Tarvitsemme uuden sopimuksen, maailmanlaajuisen sellaisen. Sopimuksessa määriteltäisiin, että autamme toista ihmistä aina kun voimme, että pyydämme itse apua kun sitä tarvitsemme, ja että emme ole toisillemme mulkkuja, edes silloin kun toinen on mulkku meille. Tästä taisikin jo joku kuuluista partaveikko historiassa puhua, mutta jos me vaikka kutsuisimme sitä YYA:ksi, olisiko se helpompi niellä?


Ps. Jälkiviisaus vielä niille teistä, jotka autatte jo nyt kaikkia muita ja aina. Niille siis, jotka eivät voi olla neuvomatta kun kuulevat ohimennen turistin kummastelevan, missä se Lönnrotinkatu olikaan. Teille muistutan, että auttakaa välillä itseänne. Happinaamari ensin itselle, eikö?

Olen saanut viimeisen viikon aikana parikin kertaa kuulla vilpittömän, syväluotaavan “kiitos kun autat” -huokauksen. Se on mun mielestä yk...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Poliisi on ystävä

maanantai 21. maaliskuuta 2016 Valeäiti 6 Kommenttia

Kuulin tarinan, jossa pahaa naapurivihaa kytenyt lähimmäinen teki toisesta osapuolesta perättömän rikosilmoituksen. Koska kyllä se pitää ihmisestä rikosilmoitus tehdä, jos toisen naama ärsyttää. Tajusin, että meillähän on toki sama riski edessämme nyt kun muutamme ihan eri tavalla toisten kanssa tätä maailmaa jakamaan. Ajattelin ottaa vähän varaslähtöä (ehe ehe) ja listata muutamia meidän perheessämme nähtyjä rikoksia ihan suoraan tähän. Kirjoitan ne poliisiraportin muotoon, niin ei tarvitse oikeastaan sitä rikosilmoituksenkaan vaivaa nähdä!

****

Näpistys
Perheessä epäillään tapahtuneen lievä näpistysrikos, uhrina perheen sukulaislapsi (ikä 3v). Rikos ilmeni, kun rikoksesta epäilty neljävuotias mieshenkilö leveili saaliillaan espoolaisen parkkipaikan tuntumassa. Omien sanojensa mukaan epäilty "otti vain ihan vähän taikahiekkaa mukaan", mutta myöhempi tutkimus paljasti saaliin olevan kokonaisen Kinder-munan lelulieriön kokoinen. Anastuksen saalis, noin 20g violettia lasten muovailuainesta, nk. "Taikahiekkaa" jäi rikoksesta epäillyn haltuun. Rangaistuksena huomautus.

Roskaaminen 
Toistuva rikos. Perheessä on nähty useita kertoja, jopa päivittäin, lain häikäilemätöntä rikkomista tahallisen roskaamisen nimissä. Kuultujen mukaan rikoksesta epäiltyjä ovat ajoittain koko perhe, mutta etenkin kaksi nuorinta ovat kroonistuneet. Tilanteita johtaa ilmeisesti jengin johtaja, neljävuotias mieshenkilö, jonka on raportoitu nauttivan roska-aineksen tuottamisesta ja heittelemisestä ympäristöönsä. Tilannetta tarkkaillaan.


Julkisen tilan töhriminen 
Ilmeisesti edellisen rikosnimikkeen yllyttämän, perheen lähipiiri on raportoinut myös lähialueen ympäristön sotkemisesta. Pahimmillaan perhen on jalkautunut omin välinein valmistautuneina lähikalliolle ja jättäneet ns. "tageja" jälkeensä. Poliisi ei ole vielä löytänyt kallioon piirretylle merkille selkeää tarkoitusta, vahvimpana epäilynä on jonkilainen piilotettu hätähuuto taikka kutsu samanmielisten kokoontumiselle:



Vapauden rajoittaminen
Ilmoitus perheen sisältä, raportteja on saatu sekä neljävuotiaalta mieshenkilöltä että viisivuotiaalta naishenkilöltä. Ilmoitusten mukaan perheen vanhimmat jäsenet rajoittavat jatkuvasti nuorempien vapautta määräämällä mm. omavaltaisesti nukkumisajoista ja asunnon valoisuuden asteesta. Samoin ulkonaliikkumista ja viihteen nauttimista rajoitetaan, ja vanhimmat jäsenet ovat raportoidusti muutenkin "ihan tyhmiä".

Kansanryhmää vastaan kiihottaminen
Liittyen edelliseen rikosnimikkeeseen,  perheen sisällä ollaan viime aikoina havaittu huolestuttavaa poliittista liikehdintää. Tarkkailuyksikkömme mukaan tämä poikkeuksellisesti perheen viisivuotiaan naishenkilön johtama liike pyrkii horjuttamaan perheessä vallitseviä säädöksiä ja lakeja. Silminnäkijöiden todistuksista voidaan päätellä liikkeen voimistumista ja sen seuraajien varauksetonta luottoa johtajansa sanaan.  Tyypillinen käsky johtajalta menee vapaasti mukaillen seuraavanlaisesti "Kakkonen mennään karkuun isiä, ei totella sitä". Poliisi on nostanut valmiustasoa, ja äkillisiin mellakoihin varaudutaan.

Ammattimainen kätkemisrikos
Toistaiseksi tuntemattomasta syystä, yllä mainitun liikkeen jäsenet harjoittavat säännöllistä, ammattimaista kätkentää. Kätkennän kohteina ovat ainakin (mutta ei näihin rajoittuen) kaukosäätimet, lompakot, sormikkaat, paistinlastat ja yhteistyöhalukkuus.

Ihmisoikeusloukkaus
Poliisin tutkittavaksi on jätetty lukuisia tapauksia, joissa perheen neljä- ja kolmevuotiaiden lasten ihmisoikeuksia on loukattu. Uhrit ovat raportoineet vakavia mielensä pahoittamuksia mm. vääränlaisista kengistä, parsakaalin lisäämisestä ruokaan ja liian vaikeasti puettavista nukenvaatteista. Rikoksesta epäiltyjä ei ole saatu kommentoimaan syytteitä, mutta pöytäkirjaan merkittäköön vanhemman konstaapelin havainneen asiasta kysyttäessä keskimääräistä voimakkaampaa silmien pyörittelyä.

Esimiehen väkivaltainen vastustaminen / Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen
Harvemmin ilmenevä, mutta sitäkin vakavampi rikos. Rikoksesta epäillyt, perheen nuorimmat jäsenet, ovat kuulusteluissa perustelleet liioiteltua voimankäyttöään mm. vapauden rajoittamiseen ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen vedoten, mutta Poliisi ei ole vielä nähnyt yhtäkään syytä jättää tuomitsematta kenkiä riisuvan henkilön potkaisemista. Kuulustelut jatkuvat, ja tilanteisiin puututaan aina.

Kiristys, uhkailu tai lahjonta
Poliisin tietoon on tullut kymmenittäin valituksia kiristyksen, uhkailun tai lahjonnan käyttämisestä voimakeinona. Rikokseen syyllistyvät säännöllisesti niin perheen kolmekymmentäkolmevuotias naishenkilö kuin kolmekymmentäviisivuotias mieshenkilö (esimerkkitapaus pöytäkirjaan: "jos et nyt pue, et saa enää ikinä katsoa Robin keikkaa"), mutta ilmiö on tiedettävästi laajentunut koko perheen laajuiseksi, neljä- ja viisivuotiaan opittua samat voimakeinot ("no sit mä lyön kaikkia vanhoja ihmisiä!"), ilmeisesti vanhempien perheenjäsenien opettamana.

Poliisi päättää jättää viimeisessä kohdassa syytteet nostamatta, sillä syytettyinä on kaikki perheen jäsenet. Lisäksi katsotaan, että perheessä tapahtuvat muut säännölliset rikokset (mm. Kotirauhan rikkominen, Lahjuksen ottaminen, Lievä petos, Törkeä luvaton käyttö*, Niskoittelu, Perätön vaarailmoitus, Salakuuntelu, Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen, Tuhotyö, Tappeluun osallistuminen..) työllistävät jo itsessään Helsingin Poliisia niin merkittävästi, ettei lievästä käytösrikkeestä ole kohtuullista nostaa syytteitä.


Poliisi haluaa poikkeuksellisesti kehottaa muuta väestöä pitämään ns. tervettä etäisyyttä perheeseen.

*nimike lisätty viisivuotiaan toivomuksesta

Kuulin tarinan, jossa pahaa naapurivihaa kytenyt lähimmäinen teki toisesta osapuolesta perättömän rikosilmoituksen. Koska kyllä se pitää ihm...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ei mitään uutta

lauantai 19. maaliskuuta 2016 Valeäiti 12 Kommenttia

Ei auta, ylöspäin on rämmittävä läpi oksien.

Meinasin ensin tehdä tästä yhden lauseen jutun. Laittaa otsikoksi VMP ja sitten jutun sisällöksi "mulla ei vaan ole enää mitään kivaa kerrottava". Eikä mulla kyllä varmaan olekaan.

Viimeiset viikot, ja niiden absoluuttisena kulminoitumispisteenä tämä kohta päättyvä, ovat olleet aika lailla perseestä. En jaksa kirjoittaa niistä, enkä oikein mistään muustakaan. En onnneksi ota tästä tätä nykyä enää paineita. Mutta yksi juttu harmittaa ihan vietävästi. Luulen katsoakas että olen menettänyt yhden oleellisen osan ruumiistani. Huumorilisäkkeen. Funny bonen. Minä olin vielä joskus hauska ihminen. Valeäiti oli vielä joskus ihan hauska blogi. Luulisin.

Nyt minä ja blogin ollaan pelkkää valitusta, kiirettä tai syvällistä pohdintaa. Muuhun musta ei taida nyt olla.

Oletko se sinä vai olenko se minä, Valeäiti? Kumpi meistä tylsistyi? Vai onko vain tosiaan niin että elämäni on muuttunut sellaiseksi tragikomiikan näyttämöksi, etten enää edes huomaa sitä komiikan puolta?

Ehkä tarvitsen vain muusan. Olisiko teillä mitään jutun juurta? Väärään paikkaan lentäneitä laattoja, hienostuneiden ihmisten luona tehtyjä housukakkoja? Kaupan kassalle kerrottuja juttuja? Pippelivitsejä?

Tarvitsen Funny bone kipsin. 



Ei auta, ylöspäin on rämmittävä läpi oksien. Meinasin ensin tehdä tästä yhden lauseen jutun. Laittaa otsikoksi VMP ja sitten jutun s...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kolikkoja taskuun

lauantai 12. maaliskuuta 2016 Valeäiti 14 Kommenttia


Seisoin eilen Kampin K-supermarketin edessä ystääväni odotellen, ja mietin, miten paljon enemmän voisin tehdä toisten eteen. Kuulostaa nyt näin kirjoitettuna kovin upealta hyväntekijän ajattelulta, mutta todellisuus on kohdallani ihan toista. Olen laiska, selkäni kurjuuksille kääntävä ja unohtavainen. Autan harvoin, mutta joskus sentään. En edes muistaa kantaa auttamisesta vastuuta. Tällä kertaa muistin avun tärkeyden, sillä se konkretisoitui silmieni edessä.

Kiireisessä väkijoukossa oli kuhinaa. Viikonloppupihvejä, viinejä, leivoksia, karkkeja, litratolkulla maitoa ja vaatekauppojen kasseja vilahteli vauhdilla kummaltakin sivultani ohi. Matkalla lämpimään, kauniisti sisustettuun kotiinsa varmasti, niin kuin minäkin. Seisoin siinä kiirehtijöiden tukkeena, laukussani kaksi viinipulloa ja säkillinen muovikrääsää tuleville synttäreille ja mietin, että minun nelivuotiaani syö varmasti päivässä aika moninkertaisesti sen mitä nuo kaksi naista yhteensä.

He istuivat erittäin siististi ja hiljaa keskellä kuhinaa, "Salaattibaari 14,99/kg!" - huutavan kyltin vieressä. Välissään oli yksi sellainen viidentoista euron salaattikippo, johon oli tyhjennetty pari pussia nuudeleita ja kaikki mausteet mitä läheltä löytyi. Kipon vierellä oli kolme mukia Hesestä haettua kuumaa vettä, ja toinen naisista pilkkoi hartaudella seoksen joukkoon vielä tuoretta chiliä. Naiset näyttivät ihan erilaiselta kuin normaalisti päivisin heidät nähdessäni, armoasennnossaan Narinkkatorin kylmää asvalttia vasten. Silloinkin tyhjä kuppi kädessä, odottaen kolikoita joilla sitten illalla saa sitä nuudelia. Siinä sisällä pöydän ääressä istuessaan, kärsivällisesti valmistellessaan, he näyttivät samalla ihan tavallisilta naisilta ja toisaalta olisivat voineet olla jostain dokumentista, jossa kehitysmaan äiti keittelee koko perheelle kattilallista riisiä iltapalaksi.

Tajusin, että naiset varmasti tietävät sentilleen, mitä paketti pahanmakuisia tehdasnuudeleita maksaa. Mulla ei ole hajuakaan, koska mun ei tarvitse tietää. Ruoka ei ole koskaan ollut sentistä kiinni.

Suututti. Tämä maailma, jossa toiset joutuvat pakenemaan kotiaan ja toiset opettelevat kääntämään selkänsä heidän hädälleen. Kamppi, jossa melutaso on ylhäällä ja välittäminen alhaalla. Minä, joka saan hirveästi rahaa elämiseen ja päätän käyttää sen muiden auttamisen sijasta typeriin synttäriviireihin.

Tein itselleni sopivan, omaatuntoa hieman lievittävän päätöksen. En tule olemaan se, joka matkustaa toiselle puolen maailmaa kehittelemään muille vesiratkaisuja. En tule ehkä olemaan edes se, joka jakaa vastaanottokeskuksissa vilttejä ja ystävällisyyttä. Mutta voin olla se, joka antaa aina mahdollisuuden tullen rahaa nuudeleihin, mieluiten vielä johonkin parempaan. Tähän asti olen auttanut lähes olemattomasti lähelläni kärsiviä: vaikka annan kuukausittain (aivan liian pienen) summan rahaa sekä Unicefille että SPR:llä, kotikorttelini kaduilla välitön auttamiseni on surkeaa. Koska mulla ei ole ikinä mukana käteistä, jota antaa. Mutta nyt päätin hommata taskuuni ison kasan kahden euron kolikoita. Siten voin edelleen jatkaa sitä opetusta, jota olen Ykkösellekin yrittänyt antaa - auta aina kun voit.

Kohta voin näyttää käytännössä, enkä vain puheissa, että jokaisen polvillaan ruokaa kasaavan kohdalla pysähdytään, hymyillään ja annetaan. Ja ehkä saan silloin vastattua Ykkösen monimutkaiseen ihmettelyyn:
Mutta äiti onhan meillä paljon rahaa jota voitaisiin antaa. 
Niin on. Ja nyt pidetään huoli että se raha on meillekin saatavilla kun joku sitä pyytää.

Seisoin eilen Kampin K-supermarketin edessä ystääväni odotellen, ja mietin, miten paljon enemmän voisin tehdä toisten eteen. Kuulostaa ny...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Neljä vuotta meininkiä

torstai 10. maaliskuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia


On taas sen aika rakkaani (oli oikeastaan jo eilen, mutta vietin sen tietokoneen sijasta lihasrelaksanttien kanssa): aika kertoa minkälainen olet nyt, neljäntenä syntymäpäivänäsi. Kenellekään ei tule yllätyksenä vahva rakkautesi musiikkiin, siitä lienee jauhettu viime aikoina ihan riittävästi. Yritän keskittyä muihin asioihin.

Ihana luonteesi on jatkanut voittoisaa kulkuaan. Olet edelleen vahva tunteissasi, suuntaan ja toiseen. Käyt elämää intohimoisten vaiheiden kautta; jos se ensin oli autot, sitten Lentsikat, ja sitten prinsessajutut, niin nyt se on Robin ja kohta taas jotain muuta. En oikein malta odottaa mitä! Olet oppinut hurjasti tänä vuonna. Löysit ärrät ja ässät ja olet jo tosi hyvä tekemään asioita itse pukemisesta haarukalla syömiseen (kuulemani mukaan positiivinen palaute voisi kannustaa sinua, joten ole hyvä - nyt voit alkaa myös kotona tehdä näitä asioita). Tarhassa kertoivat, että olet loistava ystävä ja erittäin taitava leikkijä. Otat muut mukaan ja ilahdut jokaisesta uudesta asiasta. Palkitseva tyyppi kuulemma, vaikean lapsiyleisön keskellä aina varma iloinen kasvo. Sama iloinen meininki on sinulla edelleen mukana kaikkialla minne menemmekään, ja saat bussissakin aina jonkun örmynaaman käännytettyä hyvälle tuulelle.

Olet vieläkin iltavirkku keppostelija, jonka on vaikea saada unen päästä kiinni ja vielä vaikeampi herätä aamulla. Tyypillisenä iltana haluat olla "vielä kolme minuuttia sun sylissä äiti", jonka jälkeen touhuat vielä tunnin omassa sängyssäsi. Yöllä löydänkin sinut yleensä nukkumassa reppu selässä, kengät jalassa, viisi kirjaa päälläsi ja housut riisuttuina. Kaikkea sitä ehtiikin kun on omaa laatuaikaa.

Tukkasi kiharat ovat meidän kaikkien pettymykseksi laimentumaan päin. Ne pitää kasvattaa puolikiusalliseen Danny-mittaan asti, jotta lainetta alkaa näkyä. Jopa sinä itse olet sanonut, että niitä pitäisi nyt jo lyhentää. Tosin haluaisit sen tapahtuvan äidin toimesta, kynsisaksilla, vessanpöntön päällä. Otan sen Danny-lookin ehkä mieluummin. Otsaasi koristaa arpi, joka tuskin koskaan haalenee, sillä lyöt siihen viikottain uuden hitin. Jalkasi ovat venähtäneet varmaan kymmenen senttiä viime vuodesta, mutta mahdutte silti yhtä pitkäsäärisen siskosi kanssa siihen yhden lapsen miniammeeseen. Sopu ja potkut sijaa antavat.

Olet entistä coolimpi jäbä Casio-kelloinesi ja räppiliikkeinesi. Sinulla ei ole aikomustakaan rauhoittua vaikkapa lukemisen maailmaan, mutta rytmit ja lyriikat jäävät päähäsi aina kerrasta. Sen lisäksi että olet kelpo seuramies, olet suuri eläinten ystävä. Elli-hamsteri, Elli-kala ja Elli-koira ovat kaikki sinulle rakkaita. Olet onnekseni edelleen äidin pieni poika, joka pelkää vähän pimeää ja yksinjäämistä ja joka voisi viettää tuntikaupalla aikaa sylissä. Se on minusta aivan valtavan ihanaa. Haluan painaa pääni siihen ei niin kiharaan pehkoon vielä sata kertaa ja kuiskutella korvaasi että olet ihan maailman tärkein minulle.

Eikä se haittaa että vastaat siihen yleensä "Niin ja mä rakastan Amosta". Kyllä minä tiedän.

On taas sen aika rakkaani (oli oikeastaan jo eilen, mutta vietin sen tietokoneen sijasta lihasrelaksanttien kanssa): aika kertoa minkälai...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Paras sunnuntai ikinä

maanantai 7. maaliskuuta 2016 Valeäiti 6 Kommenttia


En kyllä ihmettele, että tuo miniäijä ei saanut eilen unen päästä kiinni. En saisi minäkään. Jos aamu alkaa luistelemalla kauan kaivatun kaverin kanssa suupielet munkista sokerisina, jatkuu ravintolalounaalla ja upouudella farkkurotsilla, ja päättyy sitten vielä ihan oikean Robinin keikkaan se uudenkarhea farkkurotsi päällä, voi todella olla että pienelle mielelle on vähän liikaa sulattelemista nukahtamista ajatellen.

Emme siis saaneet vatsatautia, poikkimennyttä jalkaa tai jotain muuta pyörremyrskyn veroista estettä vaan päästiin ihan oikeasti sille monta vuotta odotetulle keikalle. Circuksen hikisessä valoloisteessa kului puolitoista tuntia elämämme parasta aikaa. Ainakin Kakkosen elämän, veikkaisin. Alussa meitä kaikkia toki vähän jännitti, ihmisiä oli paljon ja kaikki hyvät paikat (kaiteet, tuolit, pöydät) jo viety. Eka biisi tosin alkoi sen kymmenen sekunnin aikana kun kävelimme Peltorit päässä sisään, joten liikaa ei ehditty jännätä. Siitä kolmen biisin kuluttua minä kyllä jännäsin, miten selkäni mahtaakaan katketa kun 19 kiloa roikkuu koko setin ajan siellä olkapäillä tai sylissä.

Vaan huoli pois, sillä tämä pieni tähtihän ei tunnetusti tyydy katselemaan, vaan vetää aivan omaa settiään. Vaikka välillä toki tsekkailtiin olkapäiden varassa sitä maksettua artistia jokaista sanaa mukana lausuen ja kädet taputtaen, iso osa showsta mentiin ihan omalla keikalla. Mitä parempi biisi tuli, sitä varmemmin jantteri halusi alas lattialle ja pisti eläytyen. Hän tanssi, lauloi, elehti, ilmeili ja esiintyi niin täysillä, että mua itketti. Ihan oikeasti. Siinä metrin kokoisessa ihmisessä pimeän Cirkuksen lattialla kulminoitui musiikin voima. Se vei hänet ihan omaan maailmaansa, jossa vain musa on tärkeää. Minäkään en malttanut seurata sitä ihkua Robbaria vaan tuijotin lumoutuneena omaa sydäntensärkijääni. Toisten katsellessa silmät kiiluen lavalle välkkyi heidän jalkojensa juuressa muiden huomaamatta pienet vihreät Peltorit biisien tahtien mukana. Yhtäkkiä näin itseni, tuhansien eri biisien viemänä. Naama punaisena laulaen, biisin laineita seuraillen. Joskus ihan veden voimalla ja joskus en niinkään, aina kuitenkin silmät kiinni, suu hymyssä ja kädet katossa fiilistä ihmetellen.

Miten tämä voi olla niin siistiä. Parasta just nyt.




Menee ihan kylmät väreet vieläkin kun muistelen. Että voikin nelivuotias olla niin syvällä siinä rakkaudessa musiikkiin. Toki liikuttavaa oli myös sen ihan oikean Robinin ihmettely ja ihastelu, kyllä se aika vakavaksi pienen miehen veti. Välillä sen fiilis oli niin hyvä, että se vain halaili mun päätä, olkapäillä istuessaan. Ilman puhettakin tiesi että nyt ollaan kyllä onnellisuuskäyrän yläkurvilla. Sen siskokin vähän yllätti, laulamalla sanasta sanaan Robbarin mukana ja Kesärenkaiden tahdissa ihan huolella hetkuen. Se seisoi kaiteella koko keikan ja huitoi kaikki näköesteet tieltään äkäisesti pois. Se tyttö teki yllättäin, frontrow Robbien, niin sanotusti.

Minulle tämä merkkasi taas jotain ihan uutta äitiyden merkkipaalua. Vastaavaa ylpeydensekaista ihailua en ole ennen kokenut, jotain sellaista johon oudosti liittyi lapsen itsenäistyminen ja hänen oman onnellisuutensa rakentaminen omien kokemustensa varaan. Että sainkin seistä vierellä ja kokea kun lapseni kokee jotain näin mullistaava. Mie-le-tön-tä.

Mun pieni joka päivä Robiniksi pukeutuva, hänen elämäänsä jäljittelvä pieni popstara. Sillä oli keskiviikkona koittaville synttäreilleen vain yksi toive: eriparikengät, siniset ja punaiset, niinkuin Robinilla. Ne kengät tulen muuten löytämään, vaikka se vaikealta noin kymmenen kaupan penkomisen jäljiltä näyttääkin. Haluan vielä pitkään nähdä tuon musiikin ilon ja faniuden onnen tuikkivan tämän pienen tyypin silmissä, ja jos siihen vaaditaan 17-vuotiaan turkulaisen osoittama kenkämuoti, olkoon se niin.

En kyllä ihmettele, että tuo miniäijä ei saanut eilen unen päästä kiinni. En saisi minäkään. Jos aamu alkaa luistelemalla kauan kaivatun ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ruuhkaa, selkävammaa ja jääralleja

lauantai 5. maaliskuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

(Teksti sisältää oravannahkakauppojen mainontaa) 

Tulppa auki ja nyt tulee koko ketsuppipurkki kerralla. Viimeisen viikon aikana olen:

...tehnyt kerran ruokaa. Loppuviikko on tainnut mennä eineksillä, kiitos Ruuhkavuodet 2016!

...yrittänyt opetella Hesarin tarjoamaa kasvatuskoulutusta, mutta yksi pieni kyssäri: mitä hyötyä siitä on jos minä jätän huomioimatta, kun sisko kuitenkin aina huomioi?

...seurannut muutenkin varmasti yleisiä kasvatusohjeita, sillä erään pitkällisen "miksi"-keskustelun jälkeen Ykkönen osasi tänään uimahallissa kertoa kovaan ääneen, että
"äiti mä tiedän että naiset ja miehet on siksi eri pukkareissa, että jos ne on vierekkäin alasti niin voi tulla lapsi". 

Jos tarvetta on, minut voi palkata puhumaan lapsille seksistä.

...istunut autossa 15h (Hki-Tahko-Hki) kipeällä selällä. Kiitoksena tästä ja muutamasta muusta laiminlyönnistä selkä on nyt siinä kunnossa, ettei istumista tarvitse harkita.

Selkään auttoi varmaan myös se, että pelasin taas yhden huippujännän korismatsin (seitsemän sekuntia ennen ottelun loppua Anu pussitti kolmosen ja voitettiin pisteellä, voitteko uskoa! Ette voi mutta totta se on! Kiinnosti tai ei, teidänkin täytyy nyt olla todella fiiliksissänne! GO Sukkikset!!!), taitoin siinä nilkkani ja tein tämän jälkeen vielä yötä myöten töitä.

...harmillisesti en ole voittanut lotossa sataa tonnia, vaan olen jokseenkin ennalta-arvattavasti suunnitellut talon uudestaan ilman kellaria. Eka olin ihan et nyyh, mut sit olin ihan et hei tää onkin parempi kuin ennen. Sormet ristiin, ettei kaikki säästöt ole taas poltettu johonkin omituiseen näkymättömään kuluerään!

...en kuitenkaan onneksi taaskaan siivonnut, koska Freska*. Aah.

...päivystänyt Oot niin ihana:n pisteellä ja kuullut teiltä taas kymmeniä uusia ideoita, kiitos!

...syöttänyt lapsille maitohappobakteereita kaksin verroin. Ykkösen tarharyhmästä puolet oksensi ke-to välisenä aikana. Se on muuten ihan fine, mutta tiedoksi muutamalle tuhannelle ihmiselle, että me kyllä tullaan huomenna Robinin keikalle (!!!!!), vaikka se tarkoittaisi omaa oksennuspussia.







...ajanut vähän vielä lisää. Kun 15h ajamista ei riitä, ajelin sitten kuitenkin siellä Tahkolla vielä kolme tuntia lisää, jäärallia! Ostettiin lankomiehelle kolme vuotta sitten 30v lahjaksi jäärallimeiningit, ja vasta nyt jäätä oli riittävästi että Aaltonen Motorsport* sai radan rakennettua. ja oli kuulkaa kyllä odottamisen arvoista. Ensin painettiin ihan kamalilla (okei okei ihan hauskoilla) takavetoisilla bemareilla kartiorataa, sitten luisteltiin Focuksilla kunnon rallikiertoa ja loppuun päästiin vielä kummallakin menopelillä ihan oikealle jääradalle kisailemaan.

Aivan älyttömän hauskaa touhua kaiken kaikkiaan, vaikka ne hiton raskaasti käänneltävät bemarit vähän kyynärpäitäni murjoikin. Ja se yksi kaarre saattoi saada suusta suunnilleen seuraavanlaisen lauseen "V***n v***n v***u kun tää v***n kaarre ei vaan onnistu". En kerro kenen suusta. Todettakoon myös, että tiedän mistä lapset ovat perineet matkapahoinvoinnin. Yöks. Sain kuin sainkin laatan silti pidettyä sisällä ja kurvit haltuun! Aaltosten ajon aikana antama opetus oli sitäpaitsi hyödyllistäkin: kotimatkalla jäinen luistelu ei tuntunut juuri missään kun takalistossa oli hyvässä muistissa dynaamisen painonsiirron lait. Aaltoset päivystävät vielä maaliskuun loppuun Tahkolla, joten jos siellä päin lomailette, käykää ihmeessä kokemassa vauhdin hurma!

Ja lopuksi mainittakoon vielä, että tällä viikolla olen...

...kirjoittanut mielessäni useita eri blogikirjoituksia, ja pyöritellyt Tärkeitä Aiheita, joista en nyt muista yhtäkään. 

Nämä mielessä korkkaan nyt oluen ja katson, miten sisäinen sanasepponi innostuukaan, kun se saa olla ihan yksin kotona. 

* Tähti merkkaa oravannahkaa, eli pientä alennusta mainitusta palvelusta, mainintaa vastaan.

(Teksti sisältää oravannahkakauppojen mainontaa)  Tulppa auki ja nyt tulee koko ketsuppipurkki kerralla. Viimeisen viikon aikana olen: ....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tulppa pois ja menovinkki

Valeäiti 4 Kommenttia

Blogi on laskeutunut maahan kippuraan ja esittää kuollutta. Se huomasi, minkälainen arki jylläsi meidän päälle tällä viikolla ja katsoi parhaaksi puolustautua tavoista alkukantaisimmilla. Eihän sillä olisi ollut mitään mahiksia talon uudelleensuunnittelun, nilkan rikkomisen ja tajuttoman kipeäksi äityneen selän välissä. Töistä puhumattakaan.

Tänään se aikoo ottaa vähän takaisin, kun se saa omaa laatuaikaa illalla. Sitä ennen se irroittaa tulpan hiljaisuudesta muotoutuneesta kirjoittajan blokista kertomalla, että tänään kannattaa tulla Kamppiin, sillä siellä on:

Kuva ja tapahtuma by Riikan blogin Riikka

Siellä Kampissa on tänään kaikkea loistavaa, kuten Oot niin ihana -projektin äiti Aino ja tämän blogin äiti Valeäiti. Kamppiin kannattaa siis lapsellisen ihmisen (lapsineen) tulla, tutustumaan lasten maailman uutuuksiin, värittelemään juttuja, kertomaan mielipiteensä maailman parhaan ja yhteisöllisimmän vauvakirjan sivuista ja vaikka tökkäämään sitä Valeäitiä kylkeen (varovasti ettei selkään satu) että hei dude, kirjoita jotain välillä meillekin. 

Nyt on tulppa auki, illalla nähdään! Ja päivällä, siellä Kampissa. Vaapun paikalle kympin aikoihin.


Blogi on laskeutunut maahan kippuraan ja esittää kuollutta. Se huomasi, minkälainen arki jylläsi meidän päälle tällä viikolla ja katsoi parh...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.