Näin homma etenee

lauantai 6. helmikuuta 2016 Valeäiti 7 Kommenttia


Talohommista päivää! Asiat ovat vallan yhtäkkiä edenneet ihan tosi konkreettiseen suuntaan. Tänään seistiin suloisessa lumisateessa kymmenen kirjekuorta käsissämme ja aloitettiin viidellä ovella hieman ujostellen tärkeä keskustelu:

"Tulevia naapureita, moi! Tämmösissä rakennuslupahommissa tänään liikkeellä.."

Aika jännää. Hiton jännää. Siinä sitä oli, kymmenen julkisivukuvaa, asemapiirrosta, poikkileikkausta ja naapurin lupalomaketta. Kymmenestä kuultavasta naapurista ehdittiin kiertää viisi ennen kuin lauantaisaunat alkoi painaa naapuruston päälle. Kahdessa oli just oikean ikäisiä lapsia ja supermukavia vanhempia, yhdessä erinomaisen miellyttävä rouva, joka sai Ykkösenkin hymyilemään, yhdessä vähän mietiskelemään jäänyt emäntä (mutta aika positiivisesti kuitenkin suhtautuva) ja yhdessä maailman reippain Väiski, 90v mies joka kertoili hauskoja juttuja oman talonsa ostamisen ajalta vuonna 1950. Talon myyjä oli mm. kauppojen jälkeen heittänyt avaimet kaivoon ja todennut että "en minä sinulle mitään avaimia anna". Sitä ennen samainen ihana myyjä oli poistanut kadun varrelta silloiselle kaatopaikalle vieneet kyltit, ettei roskarekat antaisi Väiskille vihiä talon pienestä kauneushaitasta. Siisti tyyppi, sekä Väiski että horror-myyjä, joka olisi nykyään lööpeissä.




Aiemmin kotona papereita järjestellessämme olin vakaasti sitä mieltä, että tämäkin hömpötys pitäisi digitalisoida. Miten väärässä olinkaan! Henkilökohtainen visiitti naapureiden luo tekee koko asuinalueesta kertaheitolla enemmän kodin tuntuisen, jo etukäteen. Naapureille saa sanottua käsipäivää, heiltä sai sympaattisia raksatoivotuksia, ja monen monta tarinaa ehdittiin kuulla. Ykkönen katseli innostunein silmin tulevien naapuripoikien lumileikkejä, ja Kakkonen nukkui influenssaansa (siihen olen nyt päätynyt, kolmannen 39+ kuumepäivän jälkeen) pois auton turvassa, rauhallisella tiellä. Meidän kotitiellä.

Kädessä on nyt yksi naapurin suostumus. Enää yhdeksän samanlaista, sitten Se Iso Lupa kaupungilta, pari sataa päätöstä, muutama kymmenen tonnia yhtäkkistä budjetin ylitystä, hermoja raastavia rakennusvaiheita ja sitten. Sitten ollaan niin lähiötä, ja niin onnellisia. Siellä talossa ei ole kuulkaa koskaan sotkuista, siellä ei koskaan riidellä, eikä kyllä koskaan pala ruoka pohjaan.

Ja jos vielä ihan hetken maltatte, näytän kohta teillekin miltä siellä sitten näyttää. Piirretään vielä loputkin kaapit ja uunit paikalleen ja sitten on hänen julkiesiintymisensä aika. Minä rakastan sitä taloa kuulkaa.

Lapsetkin sen huomasi. Edessämme on loistava tulevaisuus.



Talohommista päivää! Asiat ovat vallan yhtäkkiä edenneet ihan tosi konkreettiseen suuntaan. Tänään seistiin suloisessa lumisateessa kymme...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

  1. JA SITTEN OLLAAN ABOUT NAAPUREITA! <3

    VastaaPoista
  2. No ny minäkin tiedän sen tontin ☺ terv. Vakilukija melkein naapurista myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Slightly creepy mutta hienoa :D Nurkilla törmäillään!

      Poista
  3. Juu ei ollu tarkoitus olla creepy yhtään mutta on itsekin vähän sillä silmällä seurattu lähistön tonttitarjontaa että jos joskus tästä rivarista lähdettäisiin. Niin laskin yhteen entisen kaatopaikan läheisyys + Katjan kommentti + äskettäin myydyt tontit ☺ Tervetuloa vain! Täällä on niin mukava apua ettei me ainakaan lähdetä enää lähinurkkia kauemmas kalaan näissä tontti- tai asumisasioissa! Terv. M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe, hyväksytään! Ollaan siis melkein tulevia naapureita, kiva! EIhän me käyty jo teidän ovella rakennuslupaa kyselemässä? :)

      Poista
  4. Ei asuta ihan niin lähellä. Samaa "koulupiiriä" kuitenkin ☺ M

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.