Johtajan aamuoksetus (ei vauvauutinen)

keskiviikko 10. helmikuuta 2016 Valeäiti 18 Kommenttia

Varoitus: seuraa muutamalla eri tavalla ällöttävä teksti. Jos olet raskaana, krapulassa tai norossa, älä lue. Palkitsen loppuun asti selvinneet huumorilla!

Me hävitimme tänään purkillisen voita. Seisoin aamupöpinöissäni jääkaapin edellä ja kyselin että ei kai meiltä voi ole loppu? Ei ole, kyllä se siellä on, vastasi Insinööri kaikella Insinöörin varmuudella. Katsoin uudestaan, sillä voihan se olla että ensimmäisellä kerralla mieskatsoin. Insinöörikin tuli viereeni (mies)katsomaan. Vaan ei se ollut siellä, ei maitotölkin takana, salaattipussin alla eikä kananmunien päällä.

Seurasi parin minuutin kiivas eipäs-juupas siitä, oliko voi koskaan olemassa vai oliko se vain Insinöörin vilkkaan mielikuvituksen tuote. Jos voita ei kukaan näe, voiko se ollakaan? Voi voi.

Seurasi parin minuutin hölmistynyttä katselua ympäri keittiötä, mihin se on voinut mennä? Ei ole jäänyt pöydälle (mies), ei piilotettu patterin päälle (lapset). Kurkkasin jopa roskikseen, jos olisi mennyt jotenkin vahingossa siivoustouhuissa sinne (vaimo). Insinööri kurkkasi kaappiin, jossa säilytetään leipää.

Sitten Insinööri keksi kurkata kaappiin, jossa asuu juustohöylä ja voiveitsi (ensimmäinen ällöttävä kohta: emme pese näitä kahta jokaisen käyttökerran jälkeen):


Eijjjjumalauta. Siellä hän pötkötti. Yön jäljiltä hyvin levänneenä raikkaassa +23 asteen sisäilmassa.

Seurasi parin minuutin tiukkasävyinen syyttely, jossa yritettiin päättää kumpi meistä on ollut näin pösilö. Mun argumentit: koska Insinööri keksi katsoa laatikkoon, sen täytyy noudattaa hänen logiikkaa eli hän on sen tehnyt. Toisaalta en voi mennä takuuseen ettenkö minä olisi sitä tehnyt, sillä on melko oletettavaa että minä olen siivonnut eilisen leipätyöskentelyn jäljet. Jäljelle jäi vain yksi mahdollinen syyllinen. Nämä perhanan ruuhkavuodet. Aika, jossa tehdään niin montaa sataa eri projektia ja suoritusta, että iso osa elämästä menee automaattivaihteelle, joka silloin tällöin jumittuu unihiekasta. En siis keksi muuta selitystä kuin että ollaan tulossa hulluiksi.

Toinen ällöttävä kohta: päätin kokeilla silti. Olihan mulla kova nälkä vihdoin päättyneen vatsaoutouden jälkeen. Ja koska olen yleensä melkoinen rautavatsa, eikä mikään yleensä saa mahaani vinoon (paitsi, eh, juuri päättynyt vatsaoutous). Voitelin yhden leivän varovasti. Haistelin voita. Ei haissut pahalta.

Ällöttävin kohta. Päätin kuitenkin vielä katsella sitä voipurkkia oikein tarkkaan sillä silmällä. Tutkin voin pintaa, etsi härskiintymistä, haistelin löytyykö nenään pilalle mennyttä maitoa. Sitten silmäkulmassa jokin värähti. Jotain pientä ruskeaa liikkui purkin laidalla.



Mato.

MATO.

Siihen purkkiin oli yön aikana kasvanut, syntynyt, ETSIYTYNYT (MISTÄ?) hyisaatanamato. Mato!!!

Seurasi parin minuutin kohtaus, jossa pyörittelen silmiäni, huutelen hyi, heiluttelen käsistä pois mahdollisia matovauvoja, heitän kaiken käsiintulevan roskiin (polttouunia kaivaten) ja mietin tuleeko mulle tästä oikeasti paha olo vai ei. Sitten seurasi toki parin minuutin teeskennellyn rauhallinen selittely, jossa yritän perua Ykköselle juuri aiheutuneen, loppuelämän kammon kaikkea sitä kohtaan joka sille vielä eilen oli niin rakasta: pienet eläimet.

Vielä kerran HYI. Ynh.


Loppuun lupaamani kevennys. Seuraavaa matoa koukkuun, tiedättehän (hyi). Meille tuli tänään ihana hoitaja erään välityspalvelun kautta työnantajan piikkiin, jotta pääsisin välillä töihinkin. Hoitajan nimi oli Hanna, ja hän oli lapsille kuin uusi joululahja: sillehän sai näyttää kerralla kaikki lelut! Niinpä Kakkonen halusi myös näyttää Dustyn korjaamomies -pukunsa, jota ei muuten ole halunnut vuoteen käyttää. Hän saapui vessaan luokseni ja mitä kohteliaimmin ilmoitti, että toivoisi nyt saavansa sen puvun jostain käsiinsä, koska hän haluaa näyttää sen ihmiselle, jonka nimi ehti jo poistua päästä:

"mä haluan näyttää sen tolle, tolle, öö.., tolle uudelle johtajalle!"

Repesin. Hain puvun kaapista ja muistutin, että tämä johtaja on väliaikainen ja illalla se oikea johtaja, äiti, palaa taas kotiin.

Noniin. Josko sitä joskus taas haluaisi syödä jotain. Vaikka voita. Suoraan pakkasesta.

Varoitus: seuraa muutamalla eri tavalla ällöttävä teksti. Jos olet raskaana, krapulassa tai norossa, älä lue. Palkitsen loppuun asti selvinn...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

  1. Siis eikä, tuli illan myötä-ällötyskohtaus tästä! HYI!

    ... Ja sitten ihmetys, miten ihmeessä siihen voipurkkiin on voinut matoja pesiytyä? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin olen tässä yökkäilyjeni lomassa. En tajua!!!

      Poista
  2. Lapset ei syö meillä normaalisti aamupalaa kotona, paitsi tänään. Illalla ihmettelin miksi maito ei ole jääkaapissa. Kiva huomata, että murot oli pöydällä ja maito kaapissa murojen paikalla... Emme siis syö jatkossakaan kotona aamupalaa!

    VastaaPoista
  3. Lapset ei syö meillä normaalisti aamupalaa kotona, paitsi tänään. Illalla ihmettelin miksi maito ei ole jääkaapissa. Kiva huomata, että murot oli pöydällä ja maito kaapissa murojen paikalla... Emme siis syö jatkossakaan kotona aamupalaa!

    VastaaPoista
  4. :D :D ei!
    Olen raskaana, uhmasin ja luin :) ihan paras juttu, paitsi mato tietenkin, jonka on takuulla ollut mahdotonta päästä kannen läpi purkkiin. Eli tehdasmatohan se- pakko olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA nyt kun sanoit niin tietysti - tehtaaltahan sen on pakko tulla! Yök!

      Poista
  5. :D :D ei!
    Olen raskaana, uhmasin ja luin :) ihan paras juttu, paitsi mato tietenkin, jonka on takuulla ollut mahdotonta päästä kannen läpi purkkiin. Eli tehdasmatohan se- pakko olla?

    VastaaPoista
  6. Tulipa tästä tarinasta mieleen miten ennen ulkomaanreissulle lähtöä mystinen 'joku' oli vetänyt pakastimen töpselin seinästä irti. Lapsetkp, jotka sillä suunnalla ennen lähtöä touhusivat? Minäkö, jolla on maaninen 'kaikki töpselit irti seinästä' -moodi päällä aina lähdön hetkellä. Mieskö, joka kenties ihan vain erehdyksissään ja kiireessä? Ei voi tietää. Mutta hyvin oli viikon aikana sulanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se varmasti ollut sinä. Minä päätän.

      Poista
  7. Vaikka oon lapseton enkä elä kuin yhden ihmisen ruuhkavuosia, mulla jää silti toisinaan voipurkki yöksi pöydälle. Ihan surutta olen tähän asti aamulla sitä sitten käyttänytkin, ja takaisin jääkaappiin laittanut. Tulen katsomaan varmasti unohtuneiden voipurkkieni sisällön tästedes tarkemmin. Yöks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa aika suruton näissä yleensä, mutta nyt onneksi katsoin :)

      Poista
  8. Meidän voi löytyi kuopuksen synnyttyä astianpesukoneesta, vähän väsytti, kaikkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, astianpesukone näytti varmaan hienolta sen jälkeen :D :D

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.