Sini Sympatage

tiistai 12. tammikuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia


Tammihaasteen toinen viikko käynnistyy. Alkaa vähän kuumottaa, kuvittelen ihmisen odottavan omaa vuoroaan ja ihmettelevän miksei sitä näy (mikä Ihmeellinen vainoharhaisuuden ja itsestään liikoja kuvittelemisen yhtäaikainen kliimaksi!) Ja keksinkö enää uusia tapoja sanoa että tyypit on mahtavia? Sanonko vaan lopussa FB päivityksessä että Maija oot ihana? Mitä jos en käytä tasaveroisen ylistäviä sanoja ja pitkiä sepustuksia kaikista?

Ylianalysointia, sanotte siellä nyt, mutta ei, ette vain tunne minua. Voin tehdä mistä tahansa asiasta ongelman ja juuri minua koskevan suuren vastoinkäymisen, jonka myötä muut eivät enää tykkää minusta.

No, fuck it, annetaan palaa vaan, minä kun kuitenkin tykkään muista ja kerron siitä nyt just sitten sillä tavalla ja niin pitkään kuin huvittaa. Tänään yllätän takavasemmalta ja kerron taas työkaverista - Sinistä

Sini on meidän toimistomme sydän, keuhkot ja hauikset. Sini hoitaa tilat, bileet, laskut, postit, lahjat, kampaukset, tyylivinkit, juorut (vain minulle, tietysti)  ja aivan takuuvarmasti 165 todella veemäistä muuta tehtävää, joista mulla ei ole aavistustakaan (paitsi mun oman kululaskun läpikäynti. Sori). Mun tietääkseni Sini on vain aina iloinen ja aina valmis auttamaan.

Sini Sabotage (...Sympatage?) olet aivan ihastuttava nuori neiti kauniin ihosi ja valloittavan olemuksesi kanssa! Arvostan tosi paljon sitä että tulet aina hymy huulilla vastaan, kun hipsit varta vasten kertomaan mulle jonkun yksityiskohtaisen huomion mun päivän vaatteista, ja vielä enemmän sitä että tulet kuiskaamaan just mulle että keittiössä on nyt karkkia. Tunnet todella tien mun sydämeen. 

Ps. Just tollaisia tarjoiluja se voisi järkätä mutta nämä kuvan herkut olivat ihan Turun kuningattaren bileistä. 

Tammihaasteen toinen viikko käynnistyy. Alkaa vähän kuumottaa, kuvittelen ihmisen odottavan omaa vuoroaan ja ihmettelevän miksei sitä näy (m...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

  1. Tää sun tammihaaste on ihan huippu! Ootan postausta innoissani, samalla mietin ketä ja miten mä voisin kehua. Tykkäsin kovasti myös eilisestä, Kakkonen tuntuu olevan tosi hyvä tyyppi :)! Terv mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mahtavaa kun tämä tarttuu! ;) ja kakkonen on ihan mahtava, tämän päivän iloista olisi tullut vielä hulppeampi lista, mm. Fiilistelyå siitä että me "saatiin myös konetiskiainetfa!!!" Kauppakassista :D

      Poista
  2. Ylianalysointia joo. Olisikin vain sitä aina :D Täällä samanlainen mestari ongelmien luomisessa! :) Voit varmasti kuvitella millainen yhtälö oli pitkä syksy, muuton jälkeen uusvanhalla paikkakunnalla, paljon aikaa olla yksin kotona, koiran menetys ja muutama muu vaikeus mielessä. Arvaa räjähtikö pää ja oliko maailmanloppu lähellä?!

    Huomaan samaistuvani monessa muussakin kohtaa sun teksteihin ja välillä nauravani ääneen sun ihanalle tavalle ilmaista asiat. Varsinkin snäpeille, kuten jo sähköpostilla joskus tunnustin. Vaikka elämäntilanteet meillä onkin aivan erilaiset, niin ei vaikuta. Terveisin opiskeleva-sinkku. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nämä sun kauniit sanat kyllä saa aina niin hyvälle mielelle, kiitos! :) huh tuo sun syksy kuulostaa aikamoiselta. Siinä on kyllä ylianalysoijalla käynyt kone kuumana :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.