Goottikoplan viimeinen osa - Maija

tiistai 19. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Tammihaastetta jäljellä noin puolet, ja haasteille ominaisesti homma alkaa vaikeutua. Ei missään nimessä sen takia, että loppuisi kehuttavat ihmiset kesken. Päinvastoin, huomaan tekeväni päässäni listaa ihmisistä, joiden pitää ainakin vielä mahtua mukaan. Näen jo pyytäväni lisäaikaa itseltäni tammikuun 29. päivä. Haaste tämä on siksi, että noh, tässä on pari muutakin muuttujaa tässä elämässä ja taisin tehdä tästä samalla kirjoitan blogia joka päivä -haasteen. Ja se ei nyt sitten ehkä ihan sovi tähän armoa vaativaan ajankohtaan. Pidätänkin oikeuden olla suorittamatta itse itselleni asettamaa velvoitetta jos joku kerta ei vaan jaksa. Sillä pahimmillaan iltaisin tuntuu semmoinen tylsä äh sekin vielä -tunne, ja se on kyllä todella pyllystä tälläisen asian parissa. Tunne menee onneksi aina ohi ihan vain sillä, että keksii kenestä päivän aihe kertoo, ja kas, kuin itsestään sitä on taas paremmalla (kirjoitus)tuulella kun miettii sitä mahtavaa tyyppiä!

Joten tänään on Maijan vuoro piristää vähän väsynyttä iltaani. Eilisen kirjoituksen aikana oli melkein vaikea olla mainitsematta tätä ihanaa naista, sillä elämässäni on käsite nimeltä "Anne ja Maija". Maija tuli elämään lukiossa, Annen kautta. Se olikin sitten siinä. Me kolme olimme yhdessä Carrols'issa töissä (ja joskus "töissä") ja istuimme samoilla koulun tunneilla. Olimme yhdessä baareissa, kesämökeillä, kännissä, krapulassa ja kikatusmyrskyssä. Kolmen kopla, kaikilla sama fleda ja varmaan samat vaatteetkin. Niiden vuosien jälkeen elämään on tullut miehiä (omani Maijan kautta), opiskeluja, töitä, häitä, lapsia ja asuntoja. Jokaiseen vaiheeseen liittyy olennaisesti muistoja Maijasta. (Tätä kirjoittaessani tajuan muuten, että emme ole ehkä koskaan olleet yhteisellä matkalla. Jos näin todella on, asia on korjattava pian.)

Maija olit jo silloin, ja olet edelleen, yksi parhaista seuranaisista, jota tiedän. Vaikka lapsellinen elämä on tuonut mukanaan meille kummallekin kaikkea univelasta ketutukseen (kyl te tiiätte), jaksat silti aina heittää tasaisen varmasti ei-lapsiaiheista, epäsopivan rajamailla olevaa läppää, ja naurat sen päälle itse niin kauniisti ja aidosti, että munkin on pakko nauraa vielä kahta kovempaa. Ja tämän läpändeeroksen alla olet kuitenkin yksi herkimmistä ja empaattisimmista ihmisistä, jota tiedän. Jaksat aina muistaa synttärit ja onnitella joulut, ja soitella mulle siinä toivossa, että ehtisin hetken vaihtaa kuulumisia, ja minähän se en ikinä juuri silloin vastaa. Anteeksi. Olet mulle kuitenkin tosi tärkeä tukikohta. Tiedän, että voin soittaa ihan missä asiassa vaan ja saada täysin rehellisen, ilman piilotettuja merkityksiä olevan mielipiteen ja sparrituen. Sun kanssa jutellessa asioilla on tapana ratketa, ei paisua.

Maija se on kuulkaa ihan sairaan siisti tyyppi, kaiken kaikkiaan. Jätetään nyt mainitsematta että sillä on maailmn älyttömimmät ripset, huikea kroppa ja ihanat mantelikasvot. Se on jo ihan riittävän ihana.

Tammihaastetta jäljellä noin puolet, ja haasteille ominaisesti homma alkaa vaikeutua. Ei missään nimessä sen takia, että loppuisi kehuttava...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.