Oot niin ihana - tule siis mukaan!

sunnuntai 31. tammikuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia

"Sori hei mut mä en voi ostaakaan tätä lahjaksi, sun pitää itse valita. Tämä valikoima on niin laaja."
Reilu viisi vuotta myöhemmin ymmärrän, että Ykkösen kummitäti halusi oikeasti sanoa "tämä valikoima on niin huono". Olin pyytänyt häntä ostamaan Ykköselle ristiäislahjaksi vauvakirjan. Jonkun kivan kirjan, johon merkata pienen elämän tärkeimpiä vaiheita ja hassuimpia sattumuksia. Olihan omani aivan ihastuttava kasa muistoja, joita vanhempani olivat yllättävän hyvin vielä kolmannesta lapsesta jaksaneet kirjoittaa. Siellä oli kuvia, tapahtumia, ja myöhemmin varsin tärkeäksi osoittautuneita faktoja suurten saavutusten ensi hetkistä. Sieltä minä sitten tarkistin, oliko nelikuisena ympärikääntynyt Ykkönen äitiään edellä vai jäljessä (edellä se yleensä oli kaikilla mittareilla).

Tulevan kummitädin soittaman puhelun jälkeen minä vaapuin itse valtavan mahani kanssa kirjakauppaan. Sitten toiseen. Kävin välissä netissä ja palasin ensimmäisen hyllyn ääreen kaikella raskaana olevan ryhävalaan tuskalla ja turhautumisella. Onko tämä oikeasti se valikoima? Löytyy se sama kirja, joka minusta on täytetty vuonna -83. Sitten on Disney-kyllästetyt lisensioidut härpäkkeet. Sitten on mukahauskat, liian ohuet, ja vielä kasa ällön pastellisia, pikkusöpöjä kirjoja täynnä (minulle) turhia tapahtumia kuten "ensimmäinen jouluni". Valitsin jonkun ja yritin tehdä siitä parhaan mahdollisen muistoboksin meille. Jotain jonka voisin tyttärelleni antaa eteenpäin kun hän alkaa olla aidon kiinnostunut itsestään vauvana. 

Kakkosen kohdalla homma meni helpommin, sillä joku älysi tuoda kirjan lahjaksi Babyshowereille. Kirja oli ihan riittävän hyvä ja olin todella onnellinen ettei mun tarvinnut taas valita Nalle Puhin ja pottakannen välillä. Olen päässyt traumoistani toki yli. Mulla on blogi, Insta ja kaikki muut maailman härpättimet, ja noihin huonoihinkin kirjoihin saa kyllä kirjoitettua ekat sanat, hampaiden tippumiset ja pikkuveljien syntymiset. Kiljahdin silti vähän innosta, kun Visuaalisesti Vaativa (ja taitava) Aino päätti tehdä asialle jotain. Aino aikoo tehdä markkinalle yhden puuttuvan vauvakirjan verran uutta, ja tekee sen vieläpä ihan uudella tavalla: ottamalla kaikki mukaan. 


Niinpä se Aino otti ja imutti minutkin mukaansa, vaikka kuinka väitin että mulla on jo aika kortilla ja liian monta rautaa tulessa. Mutta enhän minä voinut koko idean kuultuani jättää tätä välistä. Olen kaikesta liian samaa mieltä. Yhden viattomalta näyttäneen teekupillisen aikana puhuin jo vahingossa muodossa "me" ja olin yhtäkkiä lupautunut mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan maailman hienointa vauvakirjaa. Siitä tulee kuulkaa niin hieno, että ihmiset haluavat vauvan vain saadakseen itselleen sen kirjan. 

Nyt pyydän teitä mukaan. Jos olette kirjoittelijoita, kuvaajia, skräppääjiä, snäppääjiä tai ainanämäjututunohtavia, osallistukaa. Vielä parempi jos mahassanne kasvaa nyt pieni ihmisen alku, jolle toivoisitte kauniin, loistavan, toimivan ja kaikin puolin ihanan kirjan, jossa kertoa monin tavoin että #ootniinihana. Osallistuminen hankkeeseen on helppoa. Liityt vain Oot niin ihana Facebook -ryhmään, jossa kirjan etenemistä avataan ja yhdessä edistetään. Minäkin olen siellä, keskustelussa mukana ja admin porukassa uusia aihioita tuomassa tulevan käyttäjäkunnan tarkasteltavaksi!

Aika siisti juttu, eikö? Ainolla on loistava idea ja perinteisen "salaa kaikki ja päjäytä lopputulos ulos testaamatta" -konseptin sijaan hän haluaa avata oven kaikille. Koska tämäkin, niin kuin kaikki muukin, lähtee asiakkaan tarpeista. Ainoa oikea tapa tehdä jotain uutta on tehdä se tulevien käyttäjiensä ehdoilla. Tule siis mukaan, ja sanele ehtoja. Syksyllä pamahtaa.

"Sori hei mut mä en voi ostaakaan tätä lahjaksi, sun pitää itse valita. Tämä valikoima on niin laaja." Reilu viisi vuotta myöhe...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Huumori lopussa

lauantai 30. tammikuuta 2016 Valeäiti 15 Kommenttia

Selvä, nyt mä sen uskon. Lauantai-iltapäivän Prismat ei ole mua varten. Vaikka kaikki meni ihan kivasti, eikä sitä jengiäkään mitenkään mahdottomasti ollut, paniikkioireet pakkasi päälle heti kun kärryt käteeni sain.  Huumori loppui jo ennen HeVI osastoa. Siinä tulee jotenkin semmoinen vankilafiilis. Että täältä jättihallista ei vaan pääse pois ennen kuin kärryt on täynnä kamaa limetistä eteismattoihin, ja sitä ennen ne kaikki pitäisi löytää. Auta armias jos joku asia unohtui, sen hakeminen vastapalloon painavien kärryjen kanssa on ihan sieltä syvimmästä helvetin kerroksesta.

No kotiin päästiin. Eikä mikään nyt kovin pahasti vialla ollut, mutta osa teistä kyllä tietää mistä puhun. Pää tuntuu kevyeltä ja käsissä pistelee, sitä haaveilee vaan pois pääsemisestä. Mutta seuraavaksi vuorossa tortillaa ja ystävää, kyllä tämä tästä.

Käytin varmankin kaikki huumorivarastoni eilen kun kaivoin aivojen syvyyksistä sarkastisimman osioni. Tammihaaste kuitenkin velvoittaa minut pukemaan huumorinkin takaisin vaaleanpunaiseen kukkamuotoonsa. Sillä Laurahan on tietenkin ihan kaikkea muuta kuin sitä, mistä eilen puhuin. Rivien välissä juuri ne eilen väärinpäin kerrotut asiat ovat niitä joita Laurassa eniten arvostan. Uskomattoman kaunis, hauska ja nauravainen nainen, jonka kanssa aika juoksee siivillä ja Snapchat täyttyy naurusta. Lauran kotiin on aina ihan mahtavaa mennä, siellä on niin maailman seesteisin fiilis ja kaikki tyypit täynnä sellaista aitoa turkulaista lämpöä. Siinä kodissa uhmakohtauskin muuttuu lempeäksi nauruksi, en vieläkään ymmärrä miten se tehdään vaikka olen tilanteen todistanut livenä. Meidän talouden kiukkuisilla aikuisilla on aika paljon opittavaa tuosta kärsivällisyyden ehtymättömästä lähteestä. Laura ja miehensä ovat kummatkin sitäpaitsi ihan ensiluokkaisia halaajia! Siinä ei auta kuin hymyillä muikeasti kun tollaset tyypit sanoo moi ja kietoo lämpöönsä. Voin kiteyttää näkemykseni Laurasta tälläiseen kulinaristiseen metaforaan, jonka eilen Lauralle sanoin:
" Olet aivan mielettömän ihanan avoin ja lämmin. Sellainen kanakeitto, aina tulee hyvä mieli!" 
Ja hei, tämä kanakeitto tavallaan tuntee Robinin. Sillä pääsee varmuudella mun ykköslistoille. Ykköslistoilla keikut tiukasti rakas turkulainen ystäväni, olenpa kiitollinen että ollaan tavattu tälleen häveliäästi netissä!

Sitten toiseen nettikaveriin. Tämä tukipisteeni on ihan livenä tavattu ja ystäväksi sidottu, mutta tänä päivänä suurin osa meidän yhteyksistä menee Facebookin messengerin kautta. Mutta voi mitä yhteyttä sieltä saakaan! Lotan kanssa jaetaan pikaviestimillä yleensä elämän nihkeimmät hetket. Sellaisella suoruudella ja välittömyydellä, jota en oikein kenenkään muun kanssa osaa ottaa. Näissä keskusteluissa ei tarvitse sanoa "moi" vaan voi vain alkaa tykittää. Mitä enemmän ISOJA kirjaimia, kirosanoja ja huutomerkkejä, sitä parempi. Jokaisessa asiassa on tiukka annos huumoria mukana, Lotta onkin harvinaisesti ehkä vielä mua sarkastisempi tyyppi. Parasta. Löde oot just paras. Mua naurattaa joka kerta niin paljon meidän väliset megamaratonviestit, vaikka aiheet liippaa yleensä kohtuullisen mustaa huumoria. Ihan vakavasti sanottuna arvostan myös ihan mittaamattoman paljon kaikkea sitä tukea, jota olen sulta saanut, ja olen tosi kiitollinen siitä että jotenkin otit meidän yhteyden palaamisen asiakaseksi vielä itämeren punaisten vuosien jälkeen :) Arvostan sussa huumorin ja tuen lisäksi äärettömän paljon sitä, että olet aidosti oma itsesi. Oma, ihana itsesi.

Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, ilman mitään vitsejä: tortilloja. Ja kaljaa.

Selvä, nyt mä sen uskon. Lauantai-iltapäivän Prismat ei ole mua varten. Vaikka kaikki meni ihan kivasti, eikä sitä jengiäkään mitenkään mahd...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tähän iso rakkausemoji

perjantai 29. tammikuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Kakkkonen joskus aika kauan sitten.

Valeäidin viides vuosi starttasi tuossa pari päivää sitten, ihan huomaamatta! Koska tänään on pahemman laatuinen writer's block menossa, summaan tyynesti kuluneet vuodet historiaa selailemalla.

Ensimmäinen postaus ikinä käsitt...

Ei kun ei. En mä pysty siihenkään. Tylsää. Liikaa käsin väännettäviä linkkejä. Tämä oli kolmas aiheyritys. Jokainen on päätynyt isomman luokan Blaah fiilikseen. Koska tänään ei selkeästi tee mieli kirjoittaa kirjoittamisen takia, kerron jotain sellaista, joka tulee suoraan sydämestä.

Sillä Tammihaasteeseen joutuu tänään eräs sellainen, joka pilasi täysin päivän suunnitelman. Samanlainen suunnitelman sekoittaja kuin Saara. Yritin tältä tämänpäiväiseltä kysellä, mistä tänään kirjoittaisin ja se tietysti ehdotti itseään. Se on just niin itseriittoinen. Saamasi pitää.

Laura olet ihan sairaan tylsää seuraa. Mä aina salaa lasken minuutteja et missä kohtaa sitä kehtais "lähteä nukuttamaan lapsia" tai "laittaa pyykkejä", mut sä vaan pingaat jotain taas Facebookissa. Huoh. Et tajua. Et myöskään ole ollenkaan kaunis upealla tukallasi ja filmitähden räpsyttimilläsi. Snapchat kamasi on täysin mielikuvituksettomia, typeriä juttuja. Etkö ole edes huomannut, että siellä on kaikkia erikoistehosteita? Käyttäisit niitä? Ja koita hymyillä. Vaikka se huulipuna onkin aina ihan kaikki hampaissa. Sulla on todella lyhyt pinna, etkä jotenkin ollenkaan jaksa olla lastesi kanssa. Olen nähnyt, kuinka käännät selkäsi lapselle ja sanot "Opettelisit sinäkin vain käyttämään internettiä. Siellä ihminen saa olla yksin.". Ihan tosi.

Ruokasi on tosi mautonta ja kakut...ohuita. Sellaisia masentuneita. Olet valinnut myös itsesi kaltaisen kylmäkiskoisen miehen elämääsi, joka ei kolmannenkaan tapaamisen jälkeen ole halunnut puhua minulle. Kuulin kerran kuinka hän mutisi sinulle, "mitä tuokin täällä taas tekee". Tai eihän se ollut vaikea kuulla, kun teillä on niin tylsää että seinistä vain kaikuu hiljaisuus. Ei mitään elämää. No olin siellä. Katsoin muuten myös sinne vessan kaappiin. Pahinta on kuitenkin se, ettei sinulla ole mitään huumorintajua etkä ymmärrä sarkasmin päälle. Kiroilet ihan helvetisti ja halveksit monille tärkeitä asioita. En tiedä miten siinä kävikään niin, että meistä tuli "ystäviä". Sinua on niin vaikea lähestyäkin kun et ole muista ihmisistä lainkaan kiinnostunut. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Kiitti vitusti.

Kakkkonen joskus aika kauan sitten. Valeäidin viides vuosi starttasi tuossa pari päivää sitten, ihan huomaamatta! Koska tänään on pahe...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ihana Robin, vielä kerran, ja ihana Anu

torstai 28. tammikuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia

Nyt on kuulkaa kuuma Robin-kuume päällä. Vakkarilukijan "Tiskarin" neuvosta menin ja jaoin taannoisen fanikirjeen Robinille tähdelle itselleen Twitterissä. Samana iltana tuo idoleista kirkkain oli tykännyt viestistä ja jakanut Twiitin eteenpäin omalla tilillään. Luulin, että elämäni Kakkosen elämän kohokohta olisi ollut siinä.

Ja tänään Robin jakoi tekstin vielä omalla sivullaan ja kiitti Kakkosta:



Okei nyt se mun elämän kohokohta oli tässä. 130 000 ihmistä tietää nyt että mun pieni poika rakastaa yhtä turkulaista poikaa. Ehkä liikuttavinta tässä kaikessa on se, miten vahvasti Robinin fanit on myötäelänyt tätä hommaa, ja miten hienosti pieni fani on otettu vastaan. Kommentteja, tykkäyksiä ja uudelleenajakoja on kymmeniä ja kaikki on ihan että awww tämmöisestä yhdestä pienestä pojasta. Se on oikeasti ihan tosi ihanaa. Kiitos siis teille kaikille, jos tätä luette.

Sitten takaisin tämän blogin normaalimpiin aiheisiin (ja nyt pahoittelut teille 5000 ylimääräiselle ihmiselle, jotka tänne olette tänään päätynyeet - luulen että muu sisältö täällä ei kovin paljon teitä kiinnosta): vatsatauti.

Se tuli meille uudestaan, nyt Ykkönen toi sen kotiin. Ja tällä kertaa olen aika varma että niin myös mulle, tätä kirjoittaessani nimittäin alkaa tulla kiireen tuntu. Siksi äkkiä vielä päivän Tammihaaste:

Anu, rakas Sukkiskollegani, olet jotenkin ihan supersymppis tyyppi. Jaksat aina kuunnella, ja keskityt jotenkin tosi paljon kun puhutaan. Olet tosi läsnä. Kentällä olet huikea salama ja pukkarissa aina hymyilevä, lämmin, luokseen kutsuva ystävä. Vaikka ei olla pitkään tunnettu, tykkään susta kovasti!

Ja nyt, excuse me while I kiss the toilet.

Nyt on kuulkaa kuuma Robin-kuume päällä. Vakkarilukijan "Tiskarin" neuvosta menin ja jaoin taannoisen fanikirjeen Robinille tähde...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ajatuksia puolikkaan viikon varrelta

keskiviikko 27. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia


Minä hoidan oman #naisrauhani ihan itse, kiitos vain. #EiMinunNimissäni tarvitse älämölöidä anti-suvakki-scheissea. 

Yöstä tulee todella huono, jos juo treffeillä vahingossa sittenkin liikaa viiniä ja saa sen jälkeen kaksi lasta koko yöksi päälleen.

Sen yön jälkeen saattaa raivota mainituille lapsille ihan todella olan takaa kun ne. ei. suostu. kävelemään. saatana.

Saattaa myös sadatta kertaa tehdä sen ainoan asian, jonka vannoi AEL jättää tekemättä: "mä lähden sitten varmaan yksin tästä himaan, moi moi". 

Jos nelivuotiaalta kysyy sarkastisesti "tuletko itse sieltä hissistä vai revinkö taas", pitää olla varautunut siihen repimiseen.

Twiittasin juuri Robinille. Elämäni selkeitä kohokohtia. 

Mä olen niin väsynyt tekemään pieniä päätöksiä, joista tulee ihmisille suuria tunteita. 

Alun kiusallisuuden jälkeen Snapchat alkaa olla mun mielestä aika mahtava. Olen oppinut että mun silmät on elävät ja jutut huonot, mutta mitä siitä - ainakin sitä tulee. 

Ootteko ikinä kiinnittänyt huomiota siihen, miten vähän itseään näkee videolta? 

Tähän liittyen, oletteko ikinä tulleet ajatelleeksi, ettette voi itse tietää miltä silmänne liikkeet näyttää? Peilistä näkee vain kohti katsovat valkuaiset ja missaat paljon. 

Siis liittykää hyvät ihmiset kaikki Snäppiin, siellä olen ainakin minä (FoxyKettunen) ja Satu (satu_reykjavik), ja meistä kahdesta ainakin jälkimmäinen aikoo huomenna snäpätä koko päivänsä. 

Menkää myös hyvät ihmiset mukaan Emilian ansiokkaasti järjestämään mielenilmaukseen, ainakin näin netissä kuten minä yllä jos ette muuten. 

Voitte myös vaikka Snäpätä sieltä sitten kätevästi tunnelmia.

Snäp snäp!

Ihminen tarvitsee urheilua. Ihminen tarvitsee koripalloa.

Ihminen tarvitsee myös Katia. Kati on ihana, kaunis, älykäs ja lämmin ihminen jolla on yksi kauneimmista nauruista mitä tiedän, hehkuva iho ja kuumat muskelit (Kuulen sen naurun juuri nyt korvissani). Katilla menee jalat kovaa, pallo koriin ja hommat aina maaliin. Kati tekee uskomattomia kakkuja, paketoi kauneimmat lahjat ja kasvattaa lapsiaan ihailtavalla, rakkautta täynnä olevalla järjellä ja jämäkkyydellä. Hymytyttö, kaikin puolin, ja vallan mahtavaa mökkiseuraa. Kohta on taas Käpliksen sauna lämpenemässä meille! #Tammihaaste

Katikin on snäpissä, hyvä ihminen siis!

#EiMaksettu #SnäpMainos

Minä hoidan oman #naisrauhani ihan itse, kiitos vain. #EiMinunNimissäni tarvitse älämölöidä anti-suvakki-scheissea.  Yöstä tulee to...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arkitreffit ja kaunis Saara

tiistai 26. tammikuuta 2016 Valeäiti 8 Kommenttia


"Tämä on mennyt vähän hengailuksi", totesi Insinööri eilen yhteiselostamme. No näin on päässyt käymään. Olemme viimeisen kuukauden ajan lähinnä selviytyneet; joulusta, työsumasta, valkoisista sormista, talon suunnittelusta ja kuukauden kestäneestä flunssasta. Nyt kun hommat alkaa tasaantua, löydämme itsemme ilta toisemme perään sohvalta istumasta, kumpikin oman näytön ääreltä. Kämppiksinä. Tarvitaan treffit.

Heti alkaa ahdistaa: milloin ja kuka hoitaa, mitä me nyt tällä kertaa tehtäisiin ja paljonkohan menee taas rahaa? Ei jaksaisi järjestää. No mitä jos ei järjestäisi? Miksi ei voisi kotona arkena, ilman lastenvahteja, tehdä kahdestaan kivoja juttuja? Aivan, nin voi nykyään tehdä! Aina välillä havahdun tajuamaan meidän lasten olevan jo niin isoja, ettei niitä varten tarvitse varata koko henkistä ja fyysistä pääomaa. Ne voi jopa vähän jättää välillä omaan arvoonsa. Erityisesti iltaisin, kun ne vihdoin saadaan tainnutettua, ne pysyy sängyissään hiljaa ja voi olettaa ettei kukaan ala raivohuutamaan tai oksentamaan (erityisesti nyt kun edellinen on juuri päättynyt, heh). Siis arkitreffiaikaa!

Heitinkin ilmoille ihan tosi villin ajatuksen tänään, pyyhkiessämme sirkuskoulun kaaosta itsestämme oman auton rauhassa: "Mitä jos pidettäisiin tänään treffit? Kun lapset on saatu nukkumaan?" Insinööri innostui ja oli heti ihan innovaattorina messissä "Joo lähdetään raflaan!". No tuota ei.


Onneksi elämme start-upien kulta-aikaa. Niinpä samalla kun saavuttiin vastasiivottuun kotiin (josta lisää myöhemmin hehkutusta, ah!), näppäilin kännykästä Woltin esiin ja tilasin meille Skifferin pizzat. Nyt me odotamme kuskia ja viinilasit täyttöä. Vielä kun noi lapset saisi tosta nukkumaan niin voidaan pitää kreisihullu bileilta.

Tai ainakin jättää näytöt rauhaan yhdeksi illaksi.

****

Ennen kuin annan koneiden ja kännyköiden levätä illan ajan, kerron teille Tammihaasteen nimissä Saarasta. Saara meni ja sotki mun tammihaasteen aikataulun. Olisin joka tapauksessa kirjoittanut Saarasta, koska tiesin että se on loistava tyyppi ja jokin takaraivossani sanoi että Saaralle pitäisi kertoa miten hyvä tyyppi se on. Sitten se meni ja oli vielä loistavampi ja kirjoitti vallan yllätyskirjoituksen minusta. Aika mieletöntä! Tämän jälkeen en kuitenkaan voinut suunnitellusti seuraavana päivänä kirjoittaa Saarasta, koska se olisi ollut vähän sellainen pakotettu lav juu tuu toisen sen sanottua. Mutta usko pois Saaraseni, tämä oli tarkoitus alun alkaen.

Kahdesta syystä. Siksi, että en oikeastaan tunne Saaraa. Ei olla tavattu oikeassa elämässä kuin ihan kerran, pari. Ja silti olo on lämpimän turvallinen Saaran lähellä, tai Saaran tekstejä lukiessani. Olen enemmän kuin kerran ihastellut itsekseni Saaran kirjoitettua maailmaa. Niin suoraselkäinen, pohdiskeleva, vahvasti rakastava tyyppi (kuten hän, sanon näin vaikka en voi oikeasti tietää mutta uskallan arvata niin).Tyyppi, joka osaa harkita ostoksiaan ja muuttaa omia käytösmallejaan, uskaltaa kertoa että perheruuhka väsyttää, kirjoittaa juuri oikealla kipeän kauniilla tavalla maailman pahuuksista, ja pukee erittäin usein sanoiksi ne asiat, mitä olin itse juuri ajatellut mutten löytänyt tapaa kertoa. Jonkinlainen arvokirjallinen idoli minulle, sanoisin. Semmoinen, joka minun tapojeni vastaisesti ihan selvästi miettii todella tarkkaan pohteensa ennen kuin julkaisee ne internetiin. Kypsä sielu, jos näin voi sanoa kauniista ja ikinuoresta, harkitsevan herkästä tyypistä :)

Saara on ollut tosi mukavaa "tutustua" suhun ja olen tosi iloinen että jaksat järjestää meidän kummallisen rönsyilevälle bloggaajajoukolle mahtavia kynttiläillallisia. Minäkin toivon etten voita lotossa ja joudu karkaamaan matkalle seuraavan aikana! Ja vielä loppuun yksi juttu: Saara sun kuvat on aivan äärettömän hienoja. Ne on muuttuneet vielä jotenkin aiempaa upeammaksi, kiitos siis todella inspiroivasta Instasta!

"Tämä on mennyt vähän hengailuksi", totesi Insinööri eilen yhteiselostamme. No näin on päässyt käymään. Olemme viimeisen kuukau...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Fanikirje yhdeltä Robinilta toiselle

maanantai 25. tammikuuta 2016 Valeäiti 27 Kommenttia


Hei Robin. Lähes nelivuotiaan poikani pyynnöstä kirjoitan nyt sinulle avoimen kirjeen. Kirje on pitkä, mutta niin on myös meidän perheemme matka kanssasi. Olemme oppineet viimeisimmästä DVD:stäsi että arvostat paljon käsintehtyä fanipostia. Valitettavasti kuitenkin poikani on vielä tosi pieni ja minä tosi kädetön, joten joudumme nyt tyytymään tällaiseen melko perinteiseen muotoon (kännykästäni löytyy toki tuntikaupalla videomateriaalia, jossa fanisi luo sinut uudestaan olohuoneeseemme, voimme toimittaa ne myöhemmin sinulle) tekstin muodossa.

Sinulla on ymmärrettävästi paljon faneja. Lukeudun itse niihin, samoin yllättävän moni noin kolmikymppinen ystäväni. Eihän tuota energiaa ja lahjaa toki voi olla ihailematta, ja itse muistan heti Frontside Olline kohdalla fiilistelleeni että vihdoin Suomessakin on lahjakas, ihailtava, oikea popidoli. Mutta takaisin siihen poikaani. Tiedän, että sinulla on paljon nuoria faneja, ja vielä enemmän todella intohimoisia faneja. Poikani ei ehkä sinun silmissäsi erotu suuresta ihailun massasta.

Minulle ja meille tämä Robin-fanitus on kuitenkin merkittävää. Se saattaa jopa määrittää tämän nuoren miehen kohtalon elämässään, niin vahvaa sitoutuminen sinuun ja musiikkiisi on ollut jo yli vuoden, ehkä kaksi. Voisi siis sanoa että puolet tämän miehen elämästä. Aikamoista. Ihailu alkoi puhtaasti musiikillisista syistä. Serkkupojan johdattamana löysimme Boom-kahin (joka oli muuten nimesi pitkään hänen mielessään) ja se oli menoa. Poikani ei ole tämän jälkeen juurikaan lastenlauluja halunnut kuulla. Hänen sydäntään lämmittää vain Boom-kah (sekä artisti että biisi) ja sittemmin kaikki mitä olet koskaan tallettanut meidän saatavillemme.

Nyt nelivuotissynttäreidensä kynnyksellä poikani on ymmärtänyt, että olet sittenkin ihan oikea, olemassa oleva olento. Synttärilahjaksi olemme tulossa katsomaan keikkaasi maaliskuussa, emmekä malttaisi odottaa. Jännityksen lomassa poikani piti tänään julistettasi naamansa edessä ja pyysi minulta "laita tämä kuva musta Robinille ja kirjoita sille". Kuvaa en saanut, mutta voin käyttää puolitoista vuotta vanhaa ihan samanlaisesta tilanteesta:



Alla olevassa kuvassa nähdään ensimmäinen versio tänään jokapäiväisestä näystä, josta halusimme hänen kanssaan sinulle kertoa: poikani elää ja esittää uudelleen kaiken, mitä sinusta näkee. Hän käyttäisi mielellään kaiken aikansa sinun keikkojesi katseluun, biisin kuunteluun ja kuvien katseluun. Sen tehtyään hän pyrkii toisintamaan kaiken näkemänsä mahdollisimman tarkasti:

Ensin hän roudaa, ihan itse. Niin kuin sinäkin vaikutat olevan, hän on varsin maanläheinen ja ahkerasti töitä tekevä artisti. Hän vie rummut oikeaan paikkaan ja asettaa sohvatyynyt tai tuolit riittävän pitkäksi lavaksi. Hän osoittaa yleisölle paikan. Hän pukee päälleen shortsit, mustan t-paidan jossa on kirjaimia tai mekon ("kun se menee lavalle siinä alussa siinä ti-ti. ti-ti. niin sillä on mekko" toim. huom. pitkä liivi) päälle auki olevan rotsin, ison korun käädyksi sekä tietysti eriparikengät. Lopulta hän ottaa jalkojensa alle rullattavan jakkaran (toim. huom. se toimittaa Olympiastadionin keikan segwayn virkaa), mikrofonin käteen ja keikka voi alkaa.




Keikat kestävät tyypillisesti juuri niin kauan kuin aikaa on. Hän pomppii, laulaa, huudattaa, spiikkaa, tanssii ja eläytyy. Hän tuo lavalle jopa Noora Karman taikatempun. Jos meno käy liian vauhdikkaaksi, ja laulaminen käy kaikesta hengästymisestä vaikeaksi, hän istahtaa hetkeksi lavan reunalla ja rauhoittuu balladiin. Tyypillisesti silloin lauletaan yleisön vahvalla avustuksella Puuttuva Palanen, toinen ikisuosikki. Tyyppi osaa tottakai kaikki biisit ja spiikit alusta loppuun ulkoa. Lyhyempiä vetoja keikoista vedetään myös päiväkodissa, lumikasojen päällä tai keskellä ruuhkabussia. Keikkojen välissä me katselemme keikkavideoitasi ja harjoitellaan niistä liikkeitä. Tai vain katselemme, musiikin voimasta nauttien. En tiennyt että näin voi olla, mutta tämä nelivuotias liikuttuu Paperilennokkia ja Lapin Kesää katsellessaan kyyneliin. Oletkohan oikeasti ymmärtänyt, miten suuri vaikutuksesi sinulla, musiikillasi ja äänelläsi on ihmiseen? Nuoreen ja vanhaan - itkeehän itse Veskukin tulkintasi kuulleessaan.

Kysyin tätä kirjoittaessani pienimmältä faniltasi, mitä haluaisit sanoa Robinille?

"Että Robin on ihana."
Niinhän se on. Elämämme sisältö pyörii tällä hetkellä aika paljon yhden ihanan ja lahjakkaan turkulaisen ympärillä. Jos mitenkään koet sen mahdolliseksi, olisi mahtavaa saada postissa takaisin vaikka nimikirjoitus, tai uusi kuva. Nämä vanhat julisteet alkavat olla aika rikkirakastettuja.

Kiitos kaikesta ja nähdään keikalla! Me olemme se perhe, joka seisoo kaukana lavasta, hämmentyneenä ja tähden oikeasta kohtaamisesta järkyttyneinä.

Ps. kiitos ettet kiroile ja olet muutenkin mallikelpoinen esikuva. Voisitko välillä kuitenkin käyttää vaikka pipoa ja pitää sitä rotsia kiinni? Arvostaisin tätä apua jokapäiväiseen pukeutumiseemme.

Hei Robin. Lähes nelivuotiaan poikani pyynnöstä kirjoitan nyt sinulle avoimen kirjeen. Kirje on pitkä, mutta niin on myös meidän perheemm...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

27 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arkihack: vatsataudin kerrossiivoaminen

sunnuntai 24. tammikuuta 2016 Valeäiti 23 Kommenttia


Täällä sitä ollaan, vielä pystyssä! Kakkosen oksutauti oli raju mutta nopea, neljässä tunnissa taisi tulla kuusi tyhjennystä. Yöllä lievän kuumeen jälkeen aamuun heräsi ihan toimelias mies. Minulla tietysti kiertää nyt itselläni mahassa, mutta me sovimme nyt tässä yhteisesti että se on vain psyykkistä taikka sitten pahin versio omasta taudistani. Syön edelleen karkkia, ihan vaan varmuuden vuoksi tiedättehän.

Taudin pyörteissä hoksasin että mulla on hihassa yksi noheva #arkihack, jota Insinööri ei ollut jostain syystä ennen tajunnut. Hänen ihastellessaan minun nerokkuuttani kahdelta yöllä, päätin kertoa teillekin saman kikan heti tässä aamulla. Senhän uohdin tietysti. Mutta ajatus palasi mieleeni kun näin Leluteekin Emilian nerokkaan #arkihackin Instagramissa, tämä tulee meilläkin jo heti tänään käyttöön!

Vuorossa siis pitkästä aikaa Valeäidin vinkit -sarjaa, nyt vuorossa vatsataudin siivoamisen helpotus. 

Vatsataudithan on melkein aina yöllistä seuraa. Heräät siihen, että lapsi itkee lohduttomasti ja sängystä löytyy laattakasan keskellä kroolaava napero. Seuraa suihku-mehu-uudetvaatteet-uudetlakanat -rumba, joka alkaa olla todella syvältä ihan hetken päästä. Sillä kun olet saanut lapsen uudestaan nukkumaan, menee puoli tuntia ja sama toistuu. Kolmannen kerran jälkeen sulta loppuu kaapista lakanat. Koska kelläpä nyt olisi kuudet ylimääräiset lakanat? Ja vaikka olisi, voipi olla että viidennen kierroksen jälkeen se aluslakanan asettelu vähän kyrsii. Ei näin.

Tee mieluummin näin:  
Kun homma alkaa ja joudut ensimmäistä kertaa vaihtamaan lakanat, tee se toki ihan normaalisti. Mutta valmiin petauksen päälle asetatkin vielä yhden ylimääräisen kosteussuojan alusalakanan päälle, ja sen päälle 5-6 pyyhettä tyynyn alle levitettynä. Siis pino aukilevitettyjä pyyhkeitä. Katso että pyyhkeet menevät sängyn laitojen yli, laatalla on tapana loiskua aika pitkälle. Tokaviimeisen kerroksen päälle laitat tyynyn tyynyliinoineen, viimeinen pyyhe tulee tyynyn päälle. Jos peitto meni ekassa aallossa pesuun, käytä yhtä pyyhkeistä peittona. Kun lapsi seuraavan kerran laatoittaa, käärit vain päällimmäisen pyyhkeen pesuun ja sujautat tyynyn seuraavan, puhtaan pyyhkeen alle. Tosiammattilaiset valitsee kaapista pelkästään samansävyisiä pyyhkeitä (vaalea / tumma), ja samalla sävyllä vaatteet sekä itselle että lapselle. Näin voit laittaa kaikki kamat aina suoraan (huuhtelun jälkeen) pyykkikoneeseen ja pyöräyttää kuudennen rundin jälkeen seuraavat puhtaiksi odottamaan.

Viimeinen kerros menossa.
Parhaassa tapauksessa se kuusi kierrosta riittää ja saat palkinnoksi jo valmiiksi pestyt laattapyykit kun heräätte uuteen aamuun.

Koska Emilia innoitti tähän kahden tähden Pirkkaniksiin, kerron Tammihaasteena tänään hyviä asioita Emiliasta. Olemme tavanneet Emilian kanssa muutaman kerran oikeassa elämässä, ja höpötelleet eri blogien kommenttibokseissa jo vuosia. Ollaanhan me toki yhdessä oltu myös telkkarissa. Emilia on musta tosi hauska tuttavuus, koska Emilian elämä on hyvin lähellä omaani, mutta kuitenkin ihan eri. Emilian perhe on kaksikielinen, siihen kuuluu yhdet kaksoset (joista kerran tyhmänä kysyin että mikäs olikaan se heidän ikäero? Vastaus oli "minuutti".) ja yksi oma yritys. Emilia askartelee, filosofoi ja etenee määrätietoisesti kohti omia unelmiaan. Viimeisin menestys oli Leluteekin siirtyminen Image-lehden blogien joukkoon, ihan mieletön saavutus! 

Tämä kaikki on mun mielestä jotenkin erityisen hienoa siksi, että Emilia ei ole ehkä ensi näkemältä sellainen tyypillinen "piinkova start-up menestyjä", joka olisi jatkuvasti pyrkyröimässä pinnalle ja kertoisi seurueessa kovimmalla äänellä hauskoja anekdootteja omista seikkailuistaan. Emilia on enemmän sydämellisesti naurava sivustatarkkailija kuin keskustelun aloittaja, ja menestyy (silti) hienosti. Musta se on hirvittävän virkistävää. Olet Emilia iso esikuva ainakin minulle, ja mun mielestä on mieletöntä miten osaat käydä lasten kanssa niitä filosofisia keskusteluja! Olet myös tosi pitkäpinnainen, vaikka itseäsi soimaatkin huutamisesta - kiitos muuten että uskallat kirjoittaa siitä huutamisesta. Kuten tiedetään, vertaistuki on parasta. Ja me kaikki muutkin huudetaan. 

Siis onnea ja menestystä hyvä nettiystäväni, toivottavasti nähdään taas pian IRL! 

Täällä sitä ollaan, vielä pystyssä! Kakkosen oksutauti oli raju mutta nopea, neljässä tunnissa taisi tulla kuusi tyhjennystä. Yöllä lievä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

23 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Verpparin vallaton Veera

lauantai 23. tammikuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Tänään piti kirjoittaa vaikka mistä muustakin, mutta koska Kakkonen veti äsken parin litran oksennuksen, pysyn oleellisessa: syön karkkia omaksi varastoksi (jotain maukasta ylöstuotavaa) ja kerron Tammihaasteen nimissä vähän Veerasta.

Veera tuli mulle tänään taas mieleen kun tuo oksennusriski veti illan keikkaa. Mietin, miten mahtavaa musiikki on ja miten paljon se ihmiselle antaa. Veeraa ja minua yhdistää kauppakorkea, mutta myös musiikki. Ollaan kummatkin intohimoisia laulajia, mutta meidän ero on se että Veera on ammattilainen. Veera meni ja opiskeli laulua, ja on tehnyt sen jälkeen keikkaa nykyisessä kotimaassaan Sveitsissä. Kesähäissä saadaan onneksi usein yhdistää voimamme lauluesitysten muodossa, ja Veeran ihana ääni soi hienosti oman rosoiseni vieressä. Treenikerroilla fiilistellään yhdessä stemmoja ja haetaan korkeuksia, leikitellään biiseillä ja minä olen onneni kukkuloilla.

Enkä ole onnellinen pelkästä musiikista. Onnea tuo myös se, että treenien takia saan aina nähdä Veera vähän enemmän kuin muut. Koska Veeran seura on ihan parasta. Toista näin aitoa, lämmintä ja hauskaa ihmistä en ehkä ole edes tavannut. Veera sulla on kaikki tunteet aina ihan esillä ja se on just mahtavaa. Et ole ikinä mitään muuta kuin olet, ja vaadit sitä meiltä muiltakin. Olet siis loistava keskustelukumppani, vertaansa vailla! Erityisesti ihailen sitä, miten osaat seurata sydämesi ääntä. Sydämesi on vienyt sut Sveitsiin, naimisiin hullun kanadalaisen kanssa, toiselle alalle, asuttamaan vanhaa navettaa, äidiksi, vielä uudestaan toiselle alalla ja tuoreeltaan vielä uudestaan äidiksi. Olen todella ylpeä susta, jos näin ystävälle se sallitaan, ja on ihana nähdä miten maalaat oman elämäsi taulua.

Sun räkänaurua on tosi kova ikävä, toivottavasti nähdään pian koko perhe tuoreimman peikkotukkaisen jäsenensä kanssa.

****

Ja nyt ämpäri käteen, toi poika oksensi tämän tekstin kirjoittamisen aikana toisenkin kerran. Katsotaan tuleeko huomenna kirjoitusta vai...oksennusta.


Tänään piti kirjoittaa vaikka mistä muustakin, mutta koska Kakkonen veti äsken parin litran oksennuksen, pysyn oleellisessa: syön karkkia om...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Paras perjantai ikinä

perjantai 22. tammikuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia


Kyllä, ulkona oli tänään kaunista, joskin kylmää, ja sain olla näin kauniissa paikassa. Sain olla mukana hääjuhlassa keskellä kaunista päivää. Sain käydä pikabissellä työkavereiden kanssa ja sain työt valmiiksi, mutta päiväni kohokohta oli jotain ihan muuta. 

Jos autoiluun (tai sen auton etsimiseen) ei pitäisi niin kovin keskittyä, ja jos ulkona olisi vähän vähemmän pimeää, ja jos siellä ei olisi paljon pakkasta, olisin Snäpännyt teille ihan eeppisen selostuksen tästä autuaasta kaupparetkestäni. Koska en voinut Snäppiä räplätä, hihittelin asiasta vain itsekseni epäuskossa, ja ehkä vähän myös työkaverille, joka sai minut niin sanotusti rysän päältä kiinni. Katsokaas kun kävi niin, että pääsin ihan yksi automarkettiin: auton kanssa, ilman lapsia, ilman suunnitelmaa ja vailla kiirettä. Hulluksihan siinä tälläinen äiti-ihminen menee! Voin kuvitella että ystäväni käyttäytyivät jokseenkin samalla tavalla R/H:n ystävämyynnissä: 

Joo, tän mä tarviin. Tollanen on puuttunut jo pitkään. Mikä tämä on? Kas, sehän voi olla just loistava meille! Jaa että oikein seerumia, no uskottavahan se on! Hyvänen aika, tämä on niin halpa että rikastuu jos ostaa. Otan kaksi.

Suunnilleen siinä kohtaa mua alkoi naurattaa-hävettää-kummastuttaa, kun nostelin tavaroita hihnalle ja katselin itseäni siinä takanani olevan iloisen nuoren jengin silmin. Että voi jeesus mitä elämää. He odottivat maltillisesti omien bissejensä kanssa (ehkä kuusi Karhua per tyyppi) kun minä nostelin leipää, erikoisolutta (maltilliset määrät tietysti), maitoa, jugurttia kilo toisensa perään hihnalle. 

Loppusumma ei tavallaan yllättänyt. Kaksisataa (200) euroa on kuitenkin aika paljon rahaa, jos sillä osti yhden (1) aterian ainekset. Matkalla autolle pudistelin päätä yhä raivokkaammin kun mietin, mitä kaikkea ostin. Shampoota, saippuaa, rasvaa. Granaattiomenan ja mangon. Kumpaakaan ei koskaan syödä. Lautasia. Siis lautasia. Kumihanskat. Universal-fucking-stonen. 

***

Olin niin pöllämystynyt tästä hommasta, etten oikein meinannut keksiä mitä sanoisin Tammihaasteessa. Valitsin siksi hommaan tänään erään sellaisen, joka aivan varmasti ymmärtää mun pienen sekoamisen, ja on itseasiassa vain pettynyt etten ostanutkaan samalla takkia ja kenkiä (no okei ei ehkä Cittarista. Mutta jos nyt vielä vaikka pari kattilaa). 

Emilia, Minkki minkkenström, on kulkenut mun kanssa samassa työpaikassa kahdeksan vuotta. Emiliasta olisi niin monta hyvää tarinaa kerrottavana, että tämä jo valmiiksi turhan pitkä (ja turha) postaus menisi aivan holtittomaksi, mutta kuitataan niistä nyt edes osa. Emilia on aivan sairaan hyvä työssään. Se on ihan paras kuuntelija. Se järjestää karaoketaksikeikkoja Klaukkalaan. Sillä on kavereidensa kanssa "The Bachelor -kerho". Se tietää kaikki suomen julkkisten juorut. Se osaa suunnitella matkan Instagramin avulla. Sen kalenterissa on joka vuoden tammikuun tokavikana viikonloppuna merkintä "Miesbuffa", koska siihen aikaan kaikki tipattomat, herkuttomat, ilottomat naiset on kotona, mutta miehet on jo sortuneet. Se hakee työkaverilleen takin, kun se työkaveri ei itse saa sitä ostettua vaikka siitä niin haaveilee. Se leipoo asiakkaille karjalanpiirakoita. Sen suurin idoli elämässä on sen oma isoäiti. Huomasitteko jo? Emilialla on taito tehdä elämästä seikkailu. Se on se pieni yksityiskohta ihan jokaisessa asiassa jota tekee. Eikä se ole mikään sattumalta tapahtuva juttu, vaan Minkki miettii näitä ihan tosissaan. Se käyttää uskomattomat määrät aikaa vuodessa siihen, että se miettii miten jostain asiasta saisi itselleen, tai vielä mieluummin jollekin toiselle ihmiselle ekstraspessun.

Emilia sä olet niin mun Minkki forever. Vaikka kuinka karkaat New Yorkiin, jonne ihan selkeästi sielustasi kuulut, olet mulla mielessä ja sydämessä kaiken senkin ajan yli. Olet tärkeä ystävä ja merkittävä ilon lähde mun elämässä ja siellä harmaiden seinien keskellä. Kaunis, tyylikäs, empaattinen ja kekseliäs - niistä on paras Minkki tehty.

Kyllä, ulkona oli tänään kaunista, joskin kylmää, ja sain olla näin kauniissa paikassa. Sain olla mukana hääjuhlassa keskellä kaunista ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arki-iloinen Maarit

torstai 21. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Vihoviimeinen hetki hoitaa päivän Tammihaaste. Aihe on ollut mielessä jo monta tuntia, sanatkin melkein. Viimeinen lause jo kirjoitettu. Mutta voih, miten painaakin silmä kiinni tässä lämpimissä vaatteissa, vällyjen alla, All The Light We Cannot See'n viimeiset minuutit kännykästä pauhaten. Kun kirjan viimeinen lause on ohi ja loppumusiikki alkaa soida, hätkähdän hereille hiljalleen valtaavasta horroksestani - en minä niin väsynyt ole, etten jaksaisi yhtä minua paljon väsyneempää sankaria muistaa.

Maarit on liian harvoin nähty ilo väsyneille silmilleni. Ihan kuin Turku olis muka jotenkin liian kaukana. Onneksi hän joutuu silloin tällöin saapumaan tänne ruuhkaiseen Helsinkiin, ja voidaan viettää iltaa tyttöjen kesken, ihan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Porukan nimi on ATBG - All The Best Girls, ja niin siinä tosiaan taitaa olla. Maaritin kanssa tiemme ovat kietoutuneet tiukasti yhteen alusta asti. Meitä yhdistää laulaminen, tyylitaju ja järjettömän pitkä runko. Maaritilla siitä ehkä puolet on jalkoja.

Marsi olet ihan mahtava tyyppi. Pirteä, energinen, voimakas ja ihan hiton skarppi. Taitava ammattilainen, joka on kotona täysi Martta. Olen ihan varma että jossain vaiheessa seuraavan kymmenen vuoden sisällä sulta tulee mulle se jokatalvinen tekstari "muistithan viedä täkit ulos?" Enkä muuten vie. Mutta ihailen silti taitoasi pitää hommat hanskassa - kajalit suorassa ja lakanat vedettyinä. Itseasiassa, en sittenkään ihaile niinkään sitä. Säntillyys on piirre joka on toki hyvä omata (ja vielä tärkemäpi välillä unohtaa), mutta ihailen sitä, että kaiken kiireen, puuhastelun ja arjen keskellä et koskaan menetä huumorintajuasi. Jokaisen pöydän pyyhkimisen ja maton kulman suoristamisen välissä sulta tulee jokin iloinen huomio, tai suoraan se räkättävä nauru kun keksit jotain oivaltavan hauskaa ympäröivästä maailmasta. Se on hirmu tärkeää, löytää iloa jokaisesta päivästä, ja olla näkemättä sitä harmaata tauhkaa jota tätä loppumaton arkiluuppimme välillä on.

Mun ilo tästä päivästä oli se että ehdittiin nähdä, ja vaihtaa kaikki oleelliset kuulumiset. Lähinnä siis se, kuinka väsynyt kukin on :) Mene sinäkin siis jo nukkumaan (ellet jo ole) sinne hotellin ei-niin-hyvin vedettyhin lakanoihin ja ota lepoa huomista esitystäsi varten.

Se tulee muuten menemään ihan hemmetin hyvin, niin kuin kaikki muukin, mitä Maarit tekee.

P.s. ajattelin vähän jättää mainitsematta, ettette vallan paheksu ystävien valintakriteerejäni, mutta tottakai Maaritkin on ihan naurettavan kaunis. Semmoinen pitkänhuiskea Marilyn Monroe. Josta tuleekin mieleen kaikki bailauskerrat Lynkyssä, mutta siitä sitten joku toinen kerta. 

Vihoviimeinen hetki hoitaa päivän Tammihaaste. Aihe on ollut mielessä jo monta tuntia, sanatkin melkein. Viimeinen lause jo kirjoitettu. Mut...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Entinen lukutoukka ja sen äiti

keskiviikko 20. tammikuuta 2016 Valeäiti 28 Kommenttia

Juuri kun sitä on mojovan Blogger's blockin (tästä loistotermistä kiitos Lauralle) edessä, tulee kollega ja pelastaa pulasta! Satu haastoi mukaan Oi Mutsi Mutsin (lifestyle)bloggaajien kirjahaasteeseen, ja voi pojat minkä patouman ajattelua tämä vapauttikaan. Kirjat, lukeminen, voih.


Olin joskus lukutoukka. Kirjoihin ja kirjastoihin liittyy ehkä vahvimmat lapsuuden muistoni: miten lainasin puolipaniikissa Laura Palmerin päiväkirjan, kun pelkäsin että kirjastohoitaja sanoisi minun olevan liian nuori (toim. huom. olin. Ohhoh); miten innostunut olin kun Vampyyripäiväkirjojen uudet osat olivat tulleet; miten piilottelin kallistuvan purjeveneen hytissä kirja toisensa perään ja uppouduin samaan tarinaan kannella vällyjen alla sormet juuri ja juuri vielä toimivina. Luin melkein kaikkia genrejä runoutta lukuunottamatta. Saksan kielenkin opettelin vaihtovuoden aikana osittain lukemalla: ostin helpot teinikirjat (esim. Hevoskuiskaaja) saksaksi ja luin. Painoin läpi vaikeiden sanojen miettimättä liikaa mitä ne tarkoittivat, ja 15. kerran kohdalla opin sanan merkityksen. Lukuvauhdiksi vakiintui noin 60 sivua tunnissa, joten parhaat kirjat oli sellaiset jossa mentiin ja tapahtui, ennemmin kuin älytöntä keskittymistä vaativat, montaa eri nimeä viljelevät opukset. Sormusten herran ensimmäisten sadan sivun ylittämiseen menikin muutama yritys.

Silloin ennen luin vähintään kirjan viikossa, usein yhdeltä istumalta. Tänä päivänä luen yhden kirjan vuodessa. Eikä se itseasiassa johdu mistään ajanpuutteesta, kirjoille löytyy aina aikaa! Vanhoina hyvinä päivinä mulla oli ihan aina kirja mukana. Luin bussissa, vessassa, hampaita pestessä, sängyllä pötkötellessä, kello yhdeltä tiistaiyönä ja jopa kävellessä, mikä ei muuten ole ollenkaan vaikeaa, paitsi jos sataa. Kirjojen pölyttyminen hyllyllä johtuu paljon synkemmästä syystä. Multa on lähtenyt keskittymiskyky. Luen kyllä jatkuvasti, edelleen. Mutta luen ihan tajutonta kuraa: Facebookin aivotonta feediä, pitkää artikkelia aiheesta joka mua ei kiinnosta, mutta jonka joku muu linkkasi, blogien kommenttiketjuja (tunnustus), blogeja joista en enää edes pidä mutta seuraan tottumuksesta..halpaa, helppoa ja nopeaa kirjallista pikaruokaa siis. Jos päivässä on yli viiden minuutin pituinen tauko, käytän sen typerästi kännykkää räpläämällä sen sijaan että kaivaisin kirjan esiin. Jos se edes olisi mukana. Iltaisin nakutan konetta tai tuijotan telkkaria, ja siinä vaiheessa kun kaadun sänkyyn, ollaan jo pitkälle yli optimin nukkumisajan. Äänikirjat ovat sentään tuoneet kirjat hieman takaisin elämään, mutta nekin vaatii sen lenkin joka on yleensä pelkkä toive. Kindleen en lähde, koska rakastan oikean kirjan tuntua ja etenemisen tunnetta. 

Ylläoleva oli se ajattelun patouma. Keittiöpsykologi sisälläni sanoo että mulla taitaa olla lukemista aika kova ikävä, ja että sen poissaolo nyt suorastaan hävettää. Parempi siis lopettaa tämä pakina tähän ja syöksyä siihen varsinaiseen haasteeseen.

1. Kirja, jota luet juuri nyt:
Äänikirjana Anthony Doerrin All The Light We Cannot See. Ihana ihana ihana kirja, jonka kaunis kieli ja juuri sopivalla vertauskuvien tasolla kuvaillut tilanteet ovat ihan nappiin omiin toiveisiin. Lisäpisteet kerrankin erittäin hyvästä lukijasta, joka tuo tarinaan oman makunsa. Kesken on myös äidiltä joululahjaksi saatu Leena Lehtolainen Jonakin onnellisena päivänä ja ammattikirjallisuuden puolelta Design Thinking ja Simon Sinekin Leaders Eat Last.

2. Kirja, josta pidit lapsena:
Sairaan vaikea kysymys. Luin varmaan kaikki nuortensarjat romansseista lohikäärmeisiin, Bertin Päiväkirjan alusta loppuun punastellen, Agathat, Roald Dahlit, Tiinat, Neiti Etsivät...jostain syystä mielen syövereihin on jäänyt tosi vahvasti kirja nimeltä Pasianssimysteerio. Se oli varmaan ensimmäinen jotain ajatuksiakin herättävä teos.

3. Kirja, joka jäi kesken:


Vielä vuoteen 2010 (A.E.L.) asti ei yksikään. Mulla oli ihan sairaalloinen päähänpinttymä, ettei yhtäkään kirjaa saa jättää kesken. Viimeinen väkisin luettu kirja oli Paolo Coelhon Alkemisti (selfhelp meditaatiotuubaa yök yök), sen jälkeen taivas niin sanotusti aukesi. Tuhlattava aika loppui elämästä kesken ja aloin tyynesti antaa tappotuomioita tahmeille luvuille. Viimeisin häätötuomion saanut kirja oli Katja Ketun Kätilö. En jaksa kauhistua siitä kielestä, enkä jaksa samaistua tarinaan, jossa kaikki on niin perseestä (sinänsä huvittavaa että Doerrin kirja taas uppoaa: elämän pitää ehkä olla mulle kaunista, vaikka se olisikin vaikeaa). Ei jatkoon.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen:
Taas paha kysymys. Onhan niitä monta. Viihteen puolelta päähän on jäänyt pyörimään itsestäänselvien TSH:n lisäksi Zana Muhsen karmaiseva tositarina MYYTY!, jonka luin yläasteaikana suunnilleen kerran vuodessa ja itkin alusta loppuun. Ammattikirjallisuuden puolelta Pyramid Principle heitti kerralla koko oman viestinnän ja ajattelutavan uusiksi ja saarnaan tästä jokaiselle vastaantulevalle tyypille. Nyt sulle, lue se, vaikka vaikea onkin.

5. Kirja, johon palaat uudelleen:
Fiktiosta Jodi Picoult'n My Sister's Keeper, jonka olisin jo äsken halunnut mainita. Tämän olen lukenut oikeasti monta kertaa, niin kuin kaikki hyvät kirjat. Todella riipaiseva, hyvin kirjoitettu tarina. Ammattipuolella Jack Welchin Winning on mulle johtamisen raamattu, jota selaan aina kun tarvitsen vahvistusta tai muistutusta. Vahvaa kokemusta yksinkertaisella kielellä, joka kolahtaa heti omiin tilanteisiin. 

Kuvan otti Kakkonen, silläkin on hyvä maku kirjojen suhteen.
Haastan samoihin pohteisiin äärihullut lukijat Liinan ja Bleuen, randomgeneraattorilla Taikinanaaman ja Rimpuilevan Mamman sekä vielä yhden ulkomaan pakenijan, Periaatteen Naisen

***

Jos olet lukutoukka ja jaksoit lukea tänne asti, lue vielä hetki. Haluan tämän päivän Tammihaasteessa muistaa tärkeää ihmistä, omaa äitiäni, jolta olen varmasti saanut kipinän lukemiseen. Tuttavallisesti Suvi-Mattina tunnettu äitini lukee pokkareitaan edelleen joka paikassa aamiaispöydästä veneen istumalaatikkoon. Luulenpa että sitten joskus kun tulee Se Aika Josta Emme Puhu, tulen muistamaan äitini veneessä selkä sprayhoodiin nojaten, sorjat ruskettuneet säärensä koukussa ja kirja sylissä. Kirja on varmuudella pokkari ja sen kirjanmerkkinä toimii joko kuva kissoista, joku ikivanha postikortti tai minun vuonna -92 taiteilemani ristipistovohvelikirjanmerkki. Varsin potentiaalisesti lasi viiniä siinä vierellä. Keskittyneenä, toiseen todellisuuteen paenneena, onnellisena. Välillä äiti hymähtää kohteliasuuttaan meidän jutuille, ja vasta monen häirinnän jälkeen laittaisi kirjan sivuun hakeakseen meille jotain pientä välipalaa. Todennäköisesti Domino-keksejä.

Kiitos äiti keksien lisäksi lukemisen taidosta, ilosta ja halusta. Varmasti sitä kautta myös kirjoittamisen palosta. Vaikka olenkin ikuisesti katkera että vaihtoehtoisista säärimalleista en saanut sitä sinun versiotasi, olen kuitenkin kiitollinen että elämässäni on ollut alusta asti vahva, sarkastinen ja vähän kuriton nainen, jota ei voisi vähempää muiden mielipiteet kiinnostaa mutta on kuitenkin jokaisen hädän hetkellä tukena, vaikka kuinka olisi itse eri mieltä minun kannastani. 

....Mikä siinä muuten on, että flunssassa tekee edelleenkin mieli heti ekana soittaa omalle äidille? Sen täytyy olla ne keksit. 


Juuri kun sitä on mojovan Blogger's blockin (tästä loistotermistä kiitos Lauralle ) edessä, tulee kollega ja pelastaa pulasta! Satu haa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

28 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Goottikoplan viimeinen osa - Maija

tiistai 19. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Tammihaastetta jäljellä noin puolet, ja haasteille ominaisesti homma alkaa vaikeutua. Ei missään nimessä sen takia, että loppuisi kehuttavat ihmiset kesken. Päinvastoin, huomaan tekeväni päässäni listaa ihmisistä, joiden pitää ainakin vielä mahtua mukaan. Näen jo pyytäväni lisäaikaa itseltäni tammikuun 29. päivä. Haaste tämä on siksi, että noh, tässä on pari muutakin muuttujaa tässä elämässä ja taisin tehdä tästä samalla kirjoitan blogia joka päivä -haasteen. Ja se ei nyt sitten ehkä ihan sovi tähän armoa vaativaan ajankohtaan. Pidätänkin oikeuden olla suorittamatta itse itselleni asettamaa velvoitetta jos joku kerta ei vaan jaksa. Sillä pahimmillaan iltaisin tuntuu semmoinen tylsä äh sekin vielä -tunne, ja se on kyllä todella pyllystä tälläisen asian parissa. Tunne menee onneksi aina ohi ihan vain sillä, että keksii kenestä päivän aihe kertoo, ja kas, kuin itsestään sitä on taas paremmalla (kirjoitus)tuulella kun miettii sitä mahtavaa tyyppiä!

Joten tänään on Maijan vuoro piristää vähän väsynyttä iltaani. Eilisen kirjoituksen aikana oli melkein vaikea olla mainitsematta tätä ihanaa naista, sillä elämässäni on käsite nimeltä "Anne ja Maija". Maija tuli elämään lukiossa, Annen kautta. Se olikin sitten siinä. Me kolme olimme yhdessä Carrols'issa töissä (ja joskus "töissä") ja istuimme samoilla koulun tunneilla. Olimme yhdessä baareissa, kesämökeillä, kännissä, krapulassa ja kikatusmyrskyssä. Kolmen kopla, kaikilla sama fleda ja varmaan samat vaatteetkin. Niiden vuosien jälkeen elämään on tullut miehiä (omani Maijan kautta), opiskeluja, töitä, häitä, lapsia ja asuntoja. Jokaiseen vaiheeseen liittyy olennaisesti muistoja Maijasta. (Tätä kirjoittaessani tajuan muuten, että emme ole ehkä koskaan olleet yhteisellä matkalla. Jos näin todella on, asia on korjattava pian.)

Maija olit jo silloin, ja olet edelleen, yksi parhaista seuranaisista, jota tiedän. Vaikka lapsellinen elämä on tuonut mukanaan meille kummallekin kaikkea univelasta ketutukseen (kyl te tiiätte), jaksat silti aina heittää tasaisen varmasti ei-lapsiaiheista, epäsopivan rajamailla olevaa läppää, ja naurat sen päälle itse niin kauniisti ja aidosti, että munkin on pakko nauraa vielä kahta kovempaa. Ja tämän läpändeeroksen alla olet kuitenkin yksi herkimmistä ja empaattisimmista ihmisistä, jota tiedän. Jaksat aina muistaa synttärit ja onnitella joulut, ja soitella mulle siinä toivossa, että ehtisin hetken vaihtaa kuulumisia, ja minähän se en ikinä juuri silloin vastaa. Anteeksi. Olet mulle kuitenkin tosi tärkeä tukikohta. Tiedän, että voin soittaa ihan missä asiassa vaan ja saada täysin rehellisen, ilman piilotettuja merkityksiä olevan mielipiteen ja sparrituen. Sun kanssa jutellessa asioilla on tapana ratketa, ei paisua.

Maija se on kuulkaa ihan sairaan siisti tyyppi, kaiken kaikkiaan. Jätetään nyt mainitsematta että sillä on maailmn älyttömimmät ripset, huikea kroppa ja ihanat mantelikasvot. Se on jo ihan riittävän ihana.

Tammihaastetta jäljellä noin puolet, ja haasteille ominaisesti homma alkaa vaikeutua. Ei missään nimessä sen takia, että loppuisi kehuttava...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Armoa ja Annea

maanantai 18. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Kiitos kaikille ihanille eilisen tekstin kommenteista. Olin ihan oikeassa, apuahan siitä taas oli. Niiden innoittamana annan tänään itselleni armoa, enkä vastaa kommentteihin vielä tänään. Vastaan niihin sitten joskus kun jaksan ajatuksella siihen paneutua. Samalla syyllä en kirjoita tänään mistään sen ihmeellisemmästä, vaan siirryn suoraan Tammihaasteeseen, jonka kohde on tänään (sinänsä ihmeellinen) Anne.

Anne taitaa olla pitkäaikaisin edelleen aktiivisesti elämässäni oleva ystävä. En edes kehtaa laskea vuosia. Niin hyvä ystävä, ettei tavallaan tarvitsisi Tammihaastetta, koska tietää jo muutenkin olevansa todella tärkeä. Kerromme sen toisillemme usein. Kerron silti, koska ehkä maailmakin haluaa tietää miten mahtava tyyppi Anne on! Sen lisäksi että Anne näyttää joltain eteeriseltä klassikkoleffojen sankarittarelta, ja tekee työkseen niin vaikeita asioita etten niistä mitään ymmärrä, Anne on loistava kuuntelija ja mitä parhain lastenvahti (viimeinen kohta on häpeilemätön imartelukortti, tiedätte kyllä mitä tarkoitusta varten). Meidän lapset onkin ihan hulluna Anneen. (Kysyin tässä välissä Kakkoselta, minkälainen Anne-täti on. Vastaus oli "Hieno. Upea.") Soitellaan aina tasaisin väliajoin Annelle aamulla ja kysytään yhdessä, milloin Anne voisi taas tulla käymään. Yleensä se voi, hyvin pian. Koska Anne on aina valmis avuksi, seuraksi tai makutuomariksi, ja näkee paljon vaivaa sen eteen että saa aikaa varattua ystävilleen.

Parasta on ehkä meidän yhteinen ylianalysointi. Kun päästään kävelylle tai teekupin ääreen, mikään asia maailmassa ei ole liian pieni vatvottavaksi kuoliaaksi asti. Ja melkein jokainen aihe päätyy lopulta jonkun huonon vitsin kohteeksi, oli aihe kuinka kipeä tahansa.

Itseasiassa, ehkä se onkin parasta, ne kipeät aiheet. Me puhutaan todella, todella diipistä kamasta. Sellaisesta sielu vereslihalla -tyyppisestä. Se jos jokin osoittaa äärimmäistä luottamusta, joka syntyy vain vuosien työn tuloksena. Ja se ei ole aina ollut näin, oikeastaan löydettiin tämä taso ystävyydestämme vasta muutama vuosi sitten. Onneksi löydettiin, koska tämä on aika huippukamaa. Upeaa.

Kiitos.

Kiitos kaikille ihanille eilisen tekstin kommenteista. Olin ihan oikeassa, apuahan siitä taas oli. Niiden innoittamana annan tänään itsellen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Aallon viemänä

sunnuntai 17. tammikuuta 2016 Valeäiti 16 Kommenttia

Yksi typerä kuppi kahvia. Se sen teki. Takana alkoholin takia huonosti nukuttu yö. Pienen pieni huoli taloprojektin kustannuksista ja maailmantaloudesta. Sitten se yksi iltapäivänen kuppi kahvia ja homma levisi käteen.

Herään anoppilassa päiväunilta virittyneessä tilassa, joka laukeaa lopulta vasta 150 kilometrin päässä, kotioven oikealla puolella, epämukavat talvivaatteet riisuttuina. Istun lattialla ja silitän syliin tunkeneita lapsia, ja sitten pyydän heitä nousemaan.

Olen kiitollinen ja loputtoman surullinen siitä, että pieni tyttäreni ymmärtää. "Sä haluat äiti varmaan olla hetken yksin".

Minä en ymmärrä. Kuinka voi aikuiselle ihmiselle yhden hanskan ottaminen pois lapsen kädestä olla ylivoimainen, lannistava suoritus, joka vie voimia maratonin verran? Tekisi mieli huutaa ääneen niin kuin sen hanskakäden omistaja "En pytty!". Yrittämättäkin tiedän, että puhuminen on nyt liian vaikea suoritus, miten voisin muka kertoa miehelleni mistä on kyse (en tiedä) ja samalla vielä auttaa lapsen yli väsyneen itkun? 

Kaksi asiaa helpottaa: romahtamisen hyväksyminen ja mielikuvakirjoittaminen. Tajuan yhtäkkiä mistä on kyse, ja olo helpottuu. Aivan, tämä on tämä outo kemiallinen reaktio, joka mulla nykyään on, en olekaan (täysin) hullu. Muistutan itselleni että tämä on fysiologiaa, eikä tilanne oikeastaan ikinä johdu mistään "oikeasta" ongelmasta. Sanat ja niistä muodostuvat lauseet pulpahtelevat tajuntaani. Alan kuvitella kuinka kirjottaisin tästä ja sitä tehdessäni, kyynelten valuessa, aalto laimenee.

Kuvittelen kirjoittavani, etteivät paniikkikohtaukset kokonaan pois ole menneet, vaikka niitä ei oikeastaan ole syyskuun jälkeen nähty. Ne ovat kuin näkymätön verkko ohutta seittiä, joka kuroo itseään kasaan sisälläni. Jos annan sille rakennusmateriaalia, verkko saattaa yhtäkkiä tehdä pylvään kohti tajuntaani, kohti hormonejani ja primitiivisiä reaktiotani. Aina yhtä mitättömästä syystä.

Tämä päivä oli hyvä muistutus. Ainakin siitä kahvista (vähentäminen jatkukoon), unen tärkeydestä ja armollisuudesta. On vain hyväksyttävä se, että tämän arjen pyöritys ärsykkeineen on minulle välillä liikaa. On ihan oikeasti huomattava, milloin vedän hampaat jo tiukasti yhteen lukittuina, milloin pitää lopettaa mitätön askare kesken ja huilata. Kyllä, ostoksilla käynti voi olla liikaa. Kyllä, paljon kantamuksia ja vähän kiristävä huppari voi olla liikaa. Ja se on ihan ok. Yleensä ne ei ole, ja jonain päivänä ne ei ehkä milloinkaan enää ole liikaa, ja vaikka olisikin, mitä sitten? Sitten romahdetaan, ei sen kummempaa. Siitähän sitten on helppo nousta ylös. Vaikeampaa on sen romahtamisen estäminen, tasapainoilu liukkaan aallonharjan päällä. Kuin pidättäisi oksennusta vatsataudissa. Paljon fiksumpaa olisi surffata rohkeasti ahdistuksen aallon mukana ja antaa tunteiden tulla. Haaveilen jo ei ehkä niin kaukaisesta päivästä, jolloin voin vain nauraa itselleni aallonharjalla. Että noni, nyt tää akka meni taas hulluksi, pieni hetki olkaa hyvä. 

Tänään tämä akka meni taas hetkeksi vähän hulluksi, nyt se on taas vähän viisaampi, ja lempeämpi. 

Ja menee muuten ajoissa nukkumaan. 

*** 

Tammihaaste sai tänään taas kuin itsestään kohteensa, selkeän rakkauden tunnustuksen. Kiitos, rakas Insinööri, että ymmärrät. Annat tilaa ja hyväksyt. Olet älyttömän tärkeä tuki minulle tässä oudossa viidakossani. 

Näiden hullujen päivien lisäksi olet normaalipäivänä hauska, älykäs, luova, lempeä, kärsivällinen ja just sopivan omituinen. Just sopiva mulle. (Hyvät lihakset on kiva kaupanpäällinen). Rakastan. 

Yksi typerä kuppi kahvia. Se sen teki. Takana alkoholin takia huonosti nukuttu yö. Pienen pieni huoli taloprojektin kustannuksista ja maailm...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

16 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kurpitsaa ja The French Queen

perjantai 15. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Ylitin itseni tänään muutamalla tavalla.

Ensinnäkin, lepäsin. Siis oikeasti sairaslomailin, enkä houkutuksesta huolimatta tehnyt ruokaa tai siivonnut kamalassa kunnossa olevaa kämppää. Vaikka erehdyin hakemaan työkoneen töistä viikonloppuhoitoon, annoin sen lepäillä sohvalla kanssani. Me katsottiin yhdessä jotain maailman huonointa tosi-tv ohjelmaa. Just hyvä.

Toisekseen, jaksoin kuitenkin illalla tehdä ruokaa. Eikä mitä tahansa, vaan uutta ruokaa ja vieläpä ihan uusista aineksista. Erittäin myöhään, noin kahden viinilasin verran kestäneen kokkailun jälkeen syötiin koko perhe parsarisottoa ja grillattua myskikurpitsaa ruisleivällä Brien kanssa.





Kaikki tykkäsivät, ja kokkikin siemaili kolmatta lasiaan oikein tyytyväisenä ja erittäin punaisilla poskilla. Se kaikki uunin edessä seisominen, tiedättehän.

Ruoan valmistumiseen ja onnistumisen vaikutti oleellisesti päivän Tammihaastekohde, Galith. Galith on Riitan tavoin lahja Insinöörin porukoista. Galith on Ranskan lahja suomalaiselle ruoanlaitolle, IT-alalle ja meiningille! Galith tapasi suomalaisen miehensä lähes samaan aikaan kuin minä ja Insinööri toisemme, ja lapsetkin heillä ovat lähes samanikäiset. Lyhyellä matikalla sanoisin siis että tuo ranskattarista ranskattarin rääväsuu on asunut kylmässä Suomessa jo melkein kymmenen vuotta. Rouva on jotenkin oppinut tykkäämään tästä takapajulasta, ja saa minutkin aina tajuamaan että se todella on upeaa kun täällä voi olla samanaikaisesti hyvä äiti ja tehdä hyvää uraa. Fiksuna naisena Galith puhuu myös jo super hyvin Suomea, eikä alkuaikojen Hunajamunia (=honeymoon) enää päästä naureskelemaan. Ja siksi joudut myös Galith lukemaan tämän suomeksi :)

Olet Galith niin iso piristys elämässäni. Aito, valoisa ja suuri persoona, jonka kanssa on ihan parasta juoda viiniä, syödä (sinun tekemääsi) hyvää ruokaa ja heittää läppää ihan mistä vain. Lähinnä toisistamme. Oletkin ehkä paras vastus mun sarkastisille piikeille! Tyyppi, joka neuvoo etänä ruoanlaitossa, järjestää loistavia rentoja juhlia, suhtautuu äitiyteen juuri oikeanlaisella "fuck it" otteella ja on kuitenkin näiden kaikkien alla todella täynnä välittämistä. Siis ns. "keeper". Ja hitto sillä on muuten vahva iho, meillä suomalaisilla on kuulemma pelkää paperia! ;)

Teidän muiden kannattaa nyt sitten heti siirtyä rouva coolin uuteen blogiin Hungry In Helsinki ja nauttia letkeällä otteella elävästi kirjoitetusta tarinoista, hienoista kuvista ja todella houkuttelevista, helpoista resepteistä, jotka taikoo minustakin Marth Stewartin esiin. 

Bon appétit!

Ylitin itseni tänään muutamalla tavalla. Ensinnäkin, lepäsin. Siis oikeasti sairaslomailin, enkä houkutuksesta huolimatta tehnyt ruokaa ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sambaa ja tanssi-Hanna

torstai 14. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Tänään oli kyllä monta ilon aihetta, vaikka lääkäri passittikin lääkekassin kanssa kotiin taas sairastelemaan. Se keuhkokuume ei sitten olekaan enää pelkkä vitsi jos tästä vielä pahemmaksi yltyy. Toistaiseksi kuitenkin tuntuu että lääkkeet ja lepo tekevät hyvää nopeasti. 


Iloinen olen siitä, että jaksoin kuitenkin viedä lapset ensimmäiselle SatuSamba-tunnilleen tanssikoulu Papagaioon. Oli ihana katsella pitkästä aikaa miellyttävän oloista harrastustoimintaa! Lapsia oli siedettävä määrä (10), tila oli pieni ja rauhallinen ja opettaja yksinkertaisesti ihana. Kiireetön, kekseliäs, iloinen ja lapset vahvasti huomioiva. Itseasiassa koko tunti rakentui lasten ympärille, eikä ohjaaja hirttänyt itseään aikuisten tiukkaan opetussuunnitelmaan. Kun tunnit on vielä järkevään aikaan (17.45) sijainti niin lähellä kotia kuin voi olla, ja kausimaksu kahdelta lapselta erittäin kohtuullinen 65€ (vrt. Sirkuskoulu 500€/kausi. Kääk), luulen että tästä tulee meille vielä  rakas harrastus. 

Olin tunnin aikana monesti lähes kyynelissä liikutuksesta. Ensimmäisen kerran silloin, kun Ykkönen otti Kakkosta kädestä kiinni, koska se arveli että Kakkosta voisi pelottaa. Oikeastaan koko lopputunnin ne tanssivatkin käsi kädessä. Toisen kerran silloin, kun Ykkönen kuiskutellen auttoi Kakkosta miettimään mitä eläintä voitaisiin kaikki tanssia. Kolmannen kerran silloin, kun Kakkonen keksi että "mustekalaa!" ja sai koko ryhmän tanssimaan omalla ideallaan. Mikä onnistumisen, oivaltamisen ja nähdyksi tulemisen riemu sillä pienellä pojalla! Ja ihan vikan kerran liikutuin siitä, että meidän tyypit on toisilleen niin rakkaita. Kun sai tanssia ihan miten haluaa, eikä niistä kumpikaan keksinyt mitään. Kunnes älysivät ottaa toisiaan taas käsistä kiinni ja lähtivät pyörimään musiikin tahtiin innosta kikattaen. Voi ihanat tanssijatyypit. 

*** 

Yksi toinen ihana tanssija on päivän Tammihaastekohde, ystäväni Hanna. Hanna on myös löytö kauppakorkeakoulun ajoilta, ja edelleen osana elämääni meidän mahtavan porukkamme kautta. Hanna muistuu mulla melkein joka kerta mieleen, kun näen jonkun ihmisen omassa tanssiflowssaan, musiikista nauttien ja itselleen tanssien. Päähän on syöpynyt kaksi muistikuvaa erityisesti: miten Hanna syöksyi kädet ylhäällä Montun tanssilattialle kun deejii heitti Rihannan "SOS":n soimaan, ja miten Hanna tanssi yhden kokonaisen vappujuhlan varpaillaan - ikään kuin korkkarit olisi jalassa sittenkin.

Hanna sinä olet täynnä elämäniloa, ja sitä on ihana katsella. Se tarttuu aina vähän meihin muihinkin, sillä naurat aina kun nähdään! Olet kuin sinkkuelämän tyylikäs Charlotta, paitsi ilman takakireyttä ja lisättynä isolla annoksella hauskanpitoa ja hauskoja juttuja. Lisäksi olet mitä esimerkillisin vaimo, ystävä ja äiti, ja lyön vaikka vetoa että sulla on kotonakin aina huulipunaa. Ja se puna ei muuten saletisti leviä eikä tahraa.  

...Sitä paitsi jos joku pitää laittaa joskus syömään soraa, tämä meidän katoilta als laskeutuva tanssieläin kyllä hoitaa sen. Paljon hauskaa Hansuseni!
 

Tänään oli kyllä monta ilon aihetta, vaikka lääkäri passittikin lääkekassin kanssa kotiin taas sairastelemaan. Se keuhkokuume ei sitten olek...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Muru nimeltä Marita

keskiviikko 13. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Sängyn pohjalta terve (tai siis sairas, ehe ehe). Kuume nousee samaan aikaan pullataikinan kanssa ja minä mietin, milloin tämä koko vuoden (ehe ehe taas) kestänyt flunssa aikoo loppua.

Nyt kun olen vielä jotenkin tajuissani, kerron taas yhden "rakkaudentunnustuksen", niin kuin Heli niitä Tonin tarinaa kommentoidessaan hienosti kutsui. Tämä ihminen oli jostain syystä mielessäni jo silloin kun mietin tämän haasteen aloittamista. Pohdin pitääkö nimet koodata, ja kelasin miten ensimmäinen kirjoitus kertoisi "Maritasta". Ehkä taustalla oli sellainen fiilis, että "Maritan" pitäisi välillä kuulla miten siisti tyyppi se on.

Ja tänään Marita meni sitten laittamaan seuraavan päivityksen Facebookiin, ansaiten paikkansa päivän tarinassa:
En tiedä miks mulla on viime päivinä ollut semmonen fiilis, et biisit, joita kuulen radiosta, yrittää kertoo mulle jotain. Niinku vaikka tää, jonka kuulin tänään: Muru hei takki auki, täältä tulee hauki, joka susta tykkää.
Pahoittelen "Marita" luvattomasta lainauksesta, mutta antanet anteeksi kun sanon seuraavaa. Karita on myös työkaverini, itseasiassa samassa tiimissä Sympatagen kanssa. Hyvä tiimi, sieltä voisi poimia kenet vain! Karita on ollut työkaverini jo monta vuotta, ja on ollut alusta asti jotenkin tuttu. Karita on kissa, kaikilla tavoilla. Kuumis nainen, joka ponnahtaa jaloilleen vaikka mistä, mutta joka myös miettii tarkkaan, kuka pääsee suosioon. Kissoille ei kelpaa mitkä tahansa hännän heiluttajat, eikä ihan joka tyyppi saa Karitalta lämpöä, ja olen todella kiitollinen että olen päässyt sisäpiiriin! (Kai? olenhan? Kissani? :D)

Koska Karita, sinäkin olet aika mahtava tapaus. Empaattinen, huomioiva, sitkeä ja vahva. Osaat jotenkin hienosti jättää omat kiireesi taka-alalle, jos minä vaikka satun taas soittamaan ja pyytämään jotain, joka ei edes sinun tehtäviisi kuulu. Anteeksi siitä, olet kai vain niin luonnollinen kontakti mulle! Eräänkin kerran hoidit matkatoimiston kämmin kuntoon joskus ällöttävän aikaisin aamulla, etkä kertaakaan marissut mulle että hoida omat reissusi ja anna mun nukkua.

Työjutuista sikseen, olet myös loisto krebauskaveri, jonka kanssa saadaan kymmenet ihmiset vaihtamaan suuntansa Teatterista Patikseen. Päälle vielä hullun treenatut muskelit ja naurettavan hienot ripset ja kas - meillä on särmä Bile-Barbi aidolla sydämellä!

Ja nyt, arvon naiset ja herrat, menen kuolemaan. Ajattelen teistä ja länsimaisesta lääketieteestä pelkkää hyvää koomassani.

Sängyn pohjalta terve (tai siis sairas, ehe ehe). Kuume nousee samaan aikaan pullataikinan kanssa ja minä mietin, milloin tämä koko vuoden (...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sini Sympatage

tiistai 12. tammikuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia


Tammihaasteen toinen viikko käynnistyy. Alkaa vähän kuumottaa, kuvittelen ihmisen odottavan omaa vuoroaan ja ihmettelevän miksei sitä näy (mikä Ihmeellinen vainoharhaisuuden ja itsestään liikoja kuvittelemisen yhtäaikainen kliimaksi!) Ja keksinkö enää uusia tapoja sanoa että tyypit on mahtavia? Sanonko vaan lopussa FB päivityksessä että Maija oot ihana? Mitä jos en käytä tasaveroisen ylistäviä sanoja ja pitkiä sepustuksia kaikista?

Ylianalysointia, sanotte siellä nyt, mutta ei, ette vain tunne minua. Voin tehdä mistä tahansa asiasta ongelman ja juuri minua koskevan suuren vastoinkäymisen, jonka myötä muut eivät enää tykkää minusta.

No, fuck it, annetaan palaa vaan, minä kun kuitenkin tykkään muista ja kerron siitä nyt just sitten sillä tavalla ja niin pitkään kuin huvittaa. Tänään yllätän takavasemmalta ja kerron taas työkaverista - Sinistä

Sini on meidän toimistomme sydän, keuhkot ja hauikset. Sini hoitaa tilat, bileet, laskut, postit, lahjat, kampaukset, tyylivinkit, juorut (vain minulle, tietysti)  ja aivan takuuvarmasti 165 todella veemäistä muuta tehtävää, joista mulla ei ole aavistustakaan (paitsi mun oman kululaskun läpikäynti. Sori). Mun tietääkseni Sini on vain aina iloinen ja aina valmis auttamaan.

Sini Sabotage (...Sympatage?) olet aivan ihastuttava nuori neiti kauniin ihosi ja valloittavan olemuksesi kanssa! Arvostan tosi paljon sitä että tulet aina hymy huulilla vastaan, kun hipsit varta vasten kertomaan mulle jonkun yksityiskohtaisen huomion mun päivän vaatteista, ja vielä enemmän sitä että tulet kuiskaamaan just mulle että keittiössä on nyt karkkia. Tunnet todella tien mun sydämeen. 

Ps. Just tollaisia tarjoiluja se voisi järkätä mutta nämä kuvan herkut olivat ihan Turun kuningattaren bileistä. 

Tammihaasteen toinen viikko käynnistyy. Alkaa vähän kuumottaa, kuvittelen ihmisen odottavan omaa vuoroaan ja ihmettelevän miksei sitä näy (m...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

32 asiaa, joista Kakkonen iloitsi tänään

maanantai 11. tammikuuta 2016 Valeäiti 5 Kommenttia

Toivottavasti tekin löysitte tänään sen suomalaismedian kauniisti kääntämän blogipostauksen alkuperäisen version, jossa eräs Valeäidin KV -versio listaa 44 syytä miksi ipana veti herneen nenään eräänä päivänä. Melko universaali kokemus, sanoisin. On sitä meilläkin huudettu väärästä (puhtaasta) puurolautasesta, siitä että katsoin Hänen Majesteetilliseen Korkeuteensa päin, siitä että soitin kitaraa väärin, että maitolasiin ei laitettu myös vettä ja siitä että tänään olisi pitänyt HMK:n mielestä olla maanantai.

Tähän uhmahetkien listaukseen olisi todella helppo lähteä mukaan. Johan minä jo melkein lähdin. Mutta ajattelin näin yllättävän hienon maanantain kunniaksi lähestä asiaa toiselta puolelta. Sillä kyllä nämä vähän vajaa nelivuotiaat napoleonit osaa nähdä lasinsa myös puoliksi täynnä. Nehän on niiden 44 uhmakohtauksensa välissä aivan täynnä pieniä iloja! Jos oikein tarkkaan katsoo, voi olla jopa hieman kateellinen niiden kyvystä iloita päivittäin tuolla intensiteetillä: Kymmeniä kertoja päivässä ne ilahtuu silmät suuriksi laajentuen, verrattain kimakka huuto suusta päästen, kädet innosta heiluen. Mä tarvitsen yhtä suureen fiilikseen päästäni vähintään palkankorotuksen, yllättävän nousuhumalan ja lahjaksi saadun luksuslaukun heti ravintolaillallisen ja ilotulitusten jälkeen.

Katselin tänään sitten Kakkosta sillä silmällä. Yritin jättää mieleeni jokaisen päivän aikana tulleen ilon hetken. Alla tulokset. (Toim. huom. Listalla ei ole aamua. Aika saattaa multaa muistot, mutta en kyllä usko sen olleen iloinen aamulla.)



Kakkonen, sinä ihana tulisieluni, olit tänä lumisena maanantaina äärettömän iloinen: 

1. Kun näit minut tarhan pihalla
2. Kun näit hangessa koiranpissaa (vähän vielä parempi ilo kun yllä)
3. Kun heittämäsi lumipallo "melkein osui!" eli meni metrin ohi ja jäi kaksi vajaaksi
4. Kun mutisin että pitää ostaa uusi pulkka ja sinä kuulit että sanoin "Boom-Kah"
5. Kun bussi tuli
6. Kun bussi olikin väärä ja saatiin mennä uuteen bussiin
7. Kun pääsit syliin juostessamme uuteen bussiin
8. Kun juoksin sinä sylissäni
9. Kun kuulit että tehdään makaronilaatikkoa
10. Kun laatikko oli mennyt uuniin
11. Kun laatikko oli melkein valmis
12. Kun söit makaronilaatikkoa
13. Kun söit kolmatta lautasellisesta makaronilaatikkoa
14. Kun nousin kanssasi ikkunalaudalle laulamaan Robinia
15. Kun Robinin CD:ltä tuli, uskomatonta kyllä, vielä toinenkin Robinin biisi
16. Kun löytämäsi kynä oli "sateenkaaren värinen"
17. Kun äiti leikki kunnolla mukana ja sanoi "hyi" sinun leikisti pippurilla maustettuun teehen
18. Kun isi tuli kotiin
19. Kun isi ei ehtinyt pissasi vauhtiin mukaan ja rapatessa roiskui
20. Kun sait, täysin yllättäen, vielä iltapalaakin 
21. Kun äidiltäsi pääsi röyhy ruokapöydässä (Siis ei minulta tietenkään)
22. Kun juoksitte siskosi kanssa meitä karkuun leipä kädessä (tästä äitisi ei ole niin iloinen)
23. Kun sait katsoa vielä yhden Robinin making of -videon
24. Kun istuit sohvalla ilman housuja
25. Kun isi soitti mahallasi banjoa
26. Kun juoksitte siskosi kanssa meitä karkuun nakkena
27. Kun luin sinulle tämän listan
28. Kun tiskasit minun kanssani (lisäys, jonka itse halusit tehdä kuultuasi listan)
29. Kun pääsit syliin "vielä kolmeksi minuutiksi" 
30. Kun näytit minulle nakkea peppuasi
31. Kun näit tontun kuvan tietokoneellani
32. Kun tein sinusta unipaketin

Ja hei, jos lähden ihan suoraan tuota muusaani referoimaan, niin tästäkin listasta voi todeta että jokainen kohta pyyhkiytyy kovin tehokkaasti mielestä ihan vain yhdestä raivoisasti keskelle naamaa mäjäytetystä nyrkistä. Mutta ei mennä siihen, muistellaan nyt näitä ilon hetkiä. 

***

Melkein yhä innostuvan iloinen, mutta ei sentään vastaavalla tavalla puoliksi napoleon, on myös päivän Tammihaastekohde, työkaverini Toni. Olen melkein varma, että Tonikin on ollut tänään vähintään 32 kertaa lähes lapsekkaan iloinen. Toivottavasti tästä tulee hetki nro 33. 

Toni on sellainen harvinainen sielu, että hän on Steve Jobs ja Peter Pan yhtä aikaa: hiton tarkka käsityöläinen, joka tekee ja vaatii timanttilaatua, mutta joka samalla innostuu ylipaljon kaikesta uudesta ja myös oikeastaan kaikesta vanhasta. Lentelee menemään omassa kuplassaan, ja laskeutuu välillä meidän valivali-ihmisten päälle näyttääkseen miten hyvin asiat itseasiassa on. Toni on kuin Frendien iloinen koira, jonka Joey melkein rikkoi. Ihan paras ihminen kiireisessä työympäristössä. 

Parasta sinussa on Toni kuitenkin mun mielestä se, ettet ole oikeasti mikään häntää heiluttava koiranpentu. Sulla on hämmentävä keittiöpsykologin taika, jolla osaat puhua ihmisten kanssa kipeistäkin asioista niin että ne tuntuvat lohkeavan eteenpäin. Sun kanssa tehdyn avautumisen jälkeen ei ole koskaan entistä ahdistuneempi olo, vaan maailman kohtaa taas uudella valolla ja tarmolla. 

Tämmöinenkin mahtava tyyppi on mun elämässä. Ei kun nokka kohti seuraavaa napoleon-aamua!

Toivottavasti tekin löysitte tänään sen suomalaismedian kauniisti kääntämän blogipostauksen alkuperäisen version, jossa eräs Valeäidin KV ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Siivousta, pulkkista ja Minni

sunnuntai 10. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Hyvän päivän hyvä ilta
No onpa paha, jos on vähän päivämäärissä sekaisin ja missaa sen takia taas (prkl) Lux Helsingin. Siitäkin huolimatta tämä leppoisa talvipäivä päätyi kaikessa touhukkuudessaan todella hyväksi. Aamupäivän peruuntuneet treffit piiskasi minusta jostain todella, todella syvältä siivousvietin ja täällä on vihdoin siedettävää elää ja olla.

Puoli vuotta sitten sisään muutetut "näille pitää keksiä jotain" kasat on nyt keksitty pois, ja lastenhuone on taas hetkellisesti hyvässä järjestyksessä. Saatiin jopa iso säkki vanhoja leluja SPR:n Kontti -myymälään. Yritin vaivihkaa laittaa sinne kasaan myös erään pienen muovisen työpajan, jonka pölykuvioistakin näkee ettei sillä ole koskaan leikitty. Tiedättekö mitä tapahtui kaksi minuuttia sen jälkeen kun tungin sen jonkun kaapin perukoille onnellisena?

"Äiti missä se on se työkalujuttu? Me tarvitaan sitä nyt"
No niinpä tietysti.

Illalla kerittiin vielä pulkkamäkeen ja ravintolaan hyvän ystäväperheen kanssa, jota ei todellakaan nähdä tarpeeksi. Koffarissa oli loistavat mäet, iloiset lapset ja naapurissa maukkaat pizzat. Ilmassa väreili vain lievä uhman haju (Pahimpiin rikkeisiin kuului mm se, että puin Kakkosen valmiiksi ennen Ykköstä,  ja se että katsoin Kakkosta päin kun se käveli pulkkamäkeä ylöspäin. Ymmärtäähän tuon.) ja hyvät ystävät hyvän ruoan kera veivät tämän päivän hyvien muistojen listalle.

Koska Tammihaasteen luonteeseen näyttää kuuluvan se, että päivän seura pääsee kohteeksi, jatkamme samalla linjalla ja kerromme muutaman sanan pulkkamäkiseuramme kuningattaresta, Minnistä.

Minni on opiskelukaverini Kauppakorkeasta. Minni oli ehtaa kultaa alusta asti, ja on ollut loistoystävä jo kymmenen vuotta (shit, oikeasti reilusti enemmän). Minni on älykäs, hauska, seksikäs, fiksu, menevä, herkkä ja heittämällä myös ulkoisesti yksi kauniimmista ihmisistä, jonka olen koskaan tuntenut. Hiusten pituus vaihtelee, mutta pysäyttävä kauneus säilyy. Erityisesti olen Minni aina ihaillut sinun omaa, vahvaa tyyliä, joka ei koskaan ole sama kuin muilla vaan just sun tyyli. Se on vaan niin nappi: aina istuva, säkenöivä ja ajan mukainen. Olet mun rima, mitä tulee juhlapukeutumiseen! Mietin aina, mitähän Minnillä on, ja koitan jo etukäteen valmistautua hengen pidättämiseen. Näistä turhamaisista höpötyksistä viis, olet myös sydämestäsi täyttä kultaa. Semmoinen ihminen, joka näkee toisen kokonaan ja haluaa tietää mitä oikeasti kuuluu. Olit ekoina vuosina ryyppykavereista (ja Slaikan veljeksistä) parhain, tätä nykyä selkeä esikuva myös lasten kasvattamisessa ja hyvänä tiiminä toimivan parisuhteen ylläpitämisessä.

Ai että, tekipä hyvää saada tänään pieni annos Minniä. Lisää tarvitaan pian.

Hyvän päivän hyvä ilta No onpa paha, jos on vähän päivämäärissä sekaisin ja missaa sen takia taas (prkl) Lux Helsingin. Siitäkin huolima...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Omaa aikaa ja naapurin Suvi

lauantai 9. tammikuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia

Puhuttiin Insinöörin kanssa uuden vuoden paikkeilla tämän alkaneen vuoden tavoitteista ja haaveista. Ei keksitty mitään suuria päätöksiä tai lupauksia, mutta huomattiin kumpikin kaipaavamme enemmän sellaista ihan oikeaa omaa aikaa. Kotona vietettyä (tai muualla mutta vain jos oikeasti haluaa) löhöaikaa, jonka aikana voi tehdä just sitä mitä haluaa - eli yleensä ei mitään. Juju on siinä, että aikaa pitää olla reilusti. Ei puolta tuntia tai tuntia, vaan kolme tai neljä. Niin että ehtii vaikka käydä lenkillä, nukkua päiväunet, katsoa telkkaria JA kaivaa nenää. Näitä kaikkia siis, ei vain yhtä! 

Tänään huomasin mahdollisuuden olla kiva vaimo, loistava suorastaan. Annoin Insinöörille vapaakortin jäädä kotiin entisten naapureiden kanssa sovitulta SnadiStadi - reissulta. (Toim. Huom., vaikka oli pikkujoulujen jälkeinen päivä. Siksi loistava vaimo.) 


Neljä tuntia myöhemmin hain Insinöörin mukaan touhuihin, koska tänään Tammihaasteen kohteena olevan Suvin kanssa todettiin että jatketaan vielä iltakin yhdessä, niin kuin ennen vanhaan. 

Suvi perheineen tuli meille tutuksi seinänaapurina edellisessä asunnossa. Ehdittiin asua vierekkäin neljä vuotta, jonka aikana meistä tuli todellisia "perhetuttuja". Lapsia vaihdeltiin asuntojen välillä mennen tullen, lauantai-illat vietettiin usein yhdessä, pizzaperjantai on vieläkin traditio ja saimme viime kesänä myös kunnian olla heidän ihanan kuopuksensa kummeja. Naapuruus meni mutta ystävyys säilyy, koska: 

Olet Suvi aivan mahdottoman lempeä ihminen. Sinulla riittää lämpöä ja iloa vaikka neljälle lapselle (!) kerralla ja olet aina valmis auttamaan, vaikka pyörität teidän omankin perheenne arkea rautaisella otteella. Autat ihan mielettömillä tavoilla. En tiedä olisiko kenellekään muille voinut sottaa kesken oman tärkeän palaverin ja pyytää hakemaan meidän(kin) lapset päiväkodista. Kuka sellaiseen suostuu kun on jo omien lasten kanssa kotona?Kun vielä saman syssyyn ompelet meidän rikkomat vaatteet, naurat mun kanssa hölmöille pippelijutuille ja kerrot kaikki muotimaailman viimeisimmät juorut, olet kivunnut nopeasti mun ykkösihmisten listalle.

Sovitaan, ettei Espoo ole yhtään Töölöä kauempana, ja olemme vielä ensi vuonnakin naapureita. 

Puhuttiin Insinöörin kanssa uuden vuoden paikkeilla tämän alkaneen vuoden tavoitteista ja haaveista. Ei keksitty mitään suuria päätöksiä tai...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pikkujoulut ja Sydän-Heidi

perjantai 8. tammikuuta 2016 Valeäiti 0 Kommenttia

Meinasi tammihaaste unohtua! Täällä mä ryskytän lääkäpäissäni piipahtamaan vuoden viimeisiin (vai ensimmäisiin?) pikkujouluihin, mahtavaa korisjengiä tapaamaan. Sukkisten Pikkarit siis. 

Perillä odottaa päivän Tammihaastekohde: Heidi. 

Ollaan pelattu Heidin kanssa junnuna samassa jengissä korista. Jo silloin, kun jengin tarkoituksena tuntui olevan klikkiytyminen ja väärien kuppikuntien jäsenten haukkuminen, Heidi oli Sveitsi. Kaikki tykkäsi Heidistä, Heidi tykkäsi kaikista. Nyt meidän oman amatöörijengi kulkee Heidin, eli Räyhiksen, tiukan lempeässä johdossa ja ollaan kaikki niiiiin tyytyväisiä meidän jojon otteeseen! 

Heidi olet ihanan puhdas "kakkonen": olet aina meidän muidenkin puolesta meidän hyvinvoinnistamme huolissasi, ja pysähdyt aina kuulemaan asiamme omienkin ajatustesi keskellä. Toisten auttaminen ja toisista välittäminen on tosi arvokasta, ja harvinaista, tässä maailmassa. Kiitos siitä. Olen tosi onnellinen että olet taas elämässäni. 

Semmoinen pieni sydämellisen vihainen orava tänään! Ja nyt teen sulle reippaan GT:n. 


Meinasi tammihaaste unohtua! Täällä mä ryskytän lääkäpäissäni piipahtamaan vuoden viimeisiin (vai ensimmäisiin?) pikkujouluihin, mahtavaa ko...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pullohengittelyä ja Ugi

torstai 7. tammikuuta 2016 Valeäiti 12 Kommenttia

Kävin lääkärissä kuulemassa että olen luulosairas. No okei, ihan sairassairas, mutta ainakaan (vielä) ei ole keuhkoputkentulehdusta. Lääkärillä oli ihan kivasti empatiaa ja liuta hyviä vinkkejä: lepäile, syö sinkkiä, suihkuta sitä nenäänkin, ota multivitamiineja, syö hunajaa, ja hengittele pulloon.

Say what? Mihin pulloon? Hänelläpä oli oikein printti antaa mukaan. Että tommonen, hae apteekista:


Apteekkari katsoi paperia kuin niin sanottua halpaa makkaraa. Että tuossa näyttäisi olevan pullo, jossa on vettä. Ei meillä sellaisia ole. Että voithan sä tehdä sellaisen vaikka koton...tai siis, ei meillä ainakaan tollasia ole.

Minä siinä sitten miettimään että mitäs nyt. Kun keino vaikutti kuitenkin ihan nohevalta, mutta kun ei meillä kyllä taida mitään pulloa olla. Pohdittuani asiaa vielä kotona hetken aikaa ankarasti, Buranan ja sinkin voimalla, keksin sen.



"Mittaa 8-10cm lasiin. Yleensä 24cm on sopiva määrä"



There, I solves it.


***
Sitten Tammihaasteeseen!

Tänään vuorossa on miespuolinen hahmo, koska Ugilla on tänään synttärit. Ugille, eli nyt 64-vuotiaalle isälleni, tahdon sanoa, että olet mahtava tyyppi, aina takuuvarma viihdyttäjä lapsille ja muullekin kansalle. Olet empaattinen ja liikuttavan huolissasi minun pienestä yskästä, vaikka toisaalta luotat minuun ja uskot että selviän aina kaikesta. Niin minäkin uskon, koska olette opettaneet niin. Olen lisäksi oppinut sulta paljon tärkeitä asioita elämään, kuten ikuisen optimismin, rakentavan hotellivalittamisen taidon, miten tiilejä tehdään, että paska ei valu ylämäkeen sekä miten lapsi laitetaan illalla nk. unipakettiin. Tiedoksesi, että sitä vaaditaan meiltä nykyään joka ilta. Kaikesta tästä hyvästä annan jopa anteeksi sen, että näytän jo nyt ihan sinulta.

Hyvää syntymäpäivää "G eli isi :)" ja usko pois - olet sinäkin jo aika elari meidän nuorempien silmissä!

Kävin lääkärissä kuulemassa että olen luulosairas. No okei, ihan sairassairas, mutta ainakaan (vielä) ei ole keuhkoputkentulehdusta. Lääkäri...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Surkeat kädet ja mahtava Satu

keskiviikko 6. tammikuuta 2016 Valeäiti 4 Kommenttia

Voin sanoa heti näin toisena päivänä tätä suurta Tammihaastetta, että sille on paikkansa. Tänään olisi ilman sitä taas sellainen päivä, ettei olisi mitään hyvää sanottavaa.

Mulla on kokoajan kylmä, ylläri, kenelläpä ei. Mutta oikeasti. Kiitos tämän uude(hko)n ystäväni, valkosormisuuden, mun näpit on aamusta iltaan kuin kymmenen Ville Vallatonta tökättynä ilmapalloon: valkoisia, kylmiä ja täysin kykenemättömiä mihinkään järkevään. Pesen niitä kuumalla vedellä varmaan kerran tunnissa, joka auttaa kovasti siihen punaiseen ilmapalloon eli käsiin joissa on myös niin helvetin kuiva iho, että niitä kirvelee ja kutittaa aina silloin kun niissä on tuntoa.

Taudit jatkuu. Ollaan sairastettu nyt jouluaatto, uusivuosi ja loppiainen. Tai ennen kaikkea Insinööri on sairastanut, se haki tänään diagnoosin ja antibiootit keuhkoputkentulehdukseen. Odotan jokaisen oman yskäisyni aikana omaa vuoroani.

Kotona on todellakin edelleen koristeltu joulukuusi. Sen lisäksi on tuhat leikeltyä paperinpalaa sohvapöydällä, vanhat sohvan alta löytyneet sukat telkkaritasolla ja kymmeniä nyt jo rakkaiksi muodostuneita pölykoiria nurkissa.

Lapset kiipeilee seinille (ref: yllä). Kakkonen ei jumalauta tottele mitään eikä ketään. Alan olla varma ettei se ole koko 3v9kk elonsa aikana totellut yhtäkään käskyä. Ykkönen askartelee, eli minä askartelen, mikä tarkoittaa että turhautumista, vettä, tussia ja öljypohjaista kasvomaalia (siis VMP kuka näitä suunnittelee lapsille?!) on joka paikassa.


Mutta sitten niitä iloisia asioita.
1)  Ostin tänään lämpimämmät (Nahkaa! ja villaa! Kaksi lempiasiaani!) hanskat, ja löysin lateksihanskojen käyttämisen ilon kotona. En perversillä tavalla, toim. huom. Kuljen siis 24/7 hanskat kädessä.
2) Tammihaasteen kohteena tänään Satu.

Satu on nk. olosuhdekaveri, josta muokkautui oikea ystävä. Satu on varmasti ensimmäinen aikuisiällä ystäväksi pyytämäni ihminen! Muistan ikuisesti kun seistiin vauvavaunuinemme keskellä talvea Uudenmaankadun ja Fredan risteyksessä ensimmäisen yhteisen lenkkimme jälkeen ja kysyin pitkän jännittämisen ja pohdinnan jälkeen: "Tota, ootsä Facebookissa? Mikä sun sukunimi on? Et voisinksmä laittaa kaveripyynnön?" ...ja olin aivan varma vastauksen saatuani että Satu mietti päässään "voi helvetti" :D

Nyt, melkein tasan viisi vuotta myöhemmin, Satu on ihan oikea ystävä. Sellainen, jonka kanssa voi todellakin puhua mistä vaan hulluista paniikkikohtauksista lähtien ja jotenkin maagisesti ihan joka kerta Satu osaa sanoa jotain, joka lohduttaa, hymyilyttää ja keventää. Ystävä, jota voi olla näkemättä puoleen vuoteen ja jatkaa ihan samasta pisteestä seuraavalla viikolla. Makaronilaatikon tai viinilasin ääressä, kuinka vaan. Satu olet empaattinen ja ihana, ja annan sulle tässä nyt lisäksi julkisen synninpäästön kun et tänään vienyt petivaatteita ulos etkä edes sulattanut pakastinta. Mä hyväksyn sut just tollaisena kuin olet, vaikka vähän pidempi voisit olla ;)

Ei näistä jutuista saa lyhyitä, sori vaan. Huipputyypit ansaitsee enemmän kuin kaksi sanaa. Huomenna taas jännätään, kenen vuoro!

Voin sanoa heti näin toisena päivänä tätä suurta Tammihaastetta , että sille on paikkansa. Tänään olisi ilman sitä taas sellainen päivä, ett...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.