15 sekunnin jälkeen

tiistai 1. joulukuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia



Huh, se on ohi! Jee! Jos et eilen väijynyt klo 21 TV2 äärellä, Areenasta löytyy nyt pätkä, jossa Maija Poppaseksi naamioitunut naishenkilö rikkoo nopeasti puhumisen Pasilan ennätyksen ja kiroilee vähän vahingossa.

Marja Hintikka Live oli tosi hauska kokemus, ja aihe niin kiinnostava että lopulta melkein harmitti etten ollut varsinaisesti ohjelmassa keskustelemassa. Olisipa ainakin ollut vähän enemmän aikaa eikä jokaista ajatusta olisi tarvinnut samoihin kymmeneen sekuntiin tunkea. Mutta kiinnostavaa toki näinkin. Ohjelmasta heräsi tietysti paljon ajatuksia. Juontajien pieksämiskohtaushan oli aikamoinen. Jossain ihmeteltiin, miksi yleisö nauroi näin järkyttävälle näylle, en ihan tiedä. Itse varmasti hermostuksissani, koska oma vuoro oli heti perään, mutta myös ehkä sen takia että sen homman alustaminen meni niin hyvässä ja hihittelevässä hengessä hieman ennen ohjelmaa. Ehkä me paikan päälle jotenkin näimme paremmin lumon läpi ja iskut eivät tuntuneet niin karmeilta. Jenny ja Marjan "uhmainen katse" oli jotenkin lähinnä tragikoomista.

Mutta näin jälkikäteen nähtynä, olihan se vähän järkyttävää katsottavaa. Siis se minun valahtanut tukkani. Mutta erityisesti ne bitch slapit. Kyllä se riitti itselläkin mietityttämään, että tohon en kyllä halua koskaan omien lasteni kanssa mennä. Miten pelottava tilanne mahtaakaan pienelle ihmiselle olla, suhteessa showpainijan kokoiseen aikuiseen! Eilen me kaikki sentään tiesimme, mitä on tulossa, olihan tämä ihan aikuisten välillä sovittu juttu. Mutta pieni lapsi ei osaa aavistaa, eikä tiedä miten rajata pelkoaan. Mitähän muuta se äiti tekee kuin huutaa? Mitä jos se lyö? Potkiikohan se myös? Lapsi ei ymmärrä, missä kohtaa menee äidilläkin raja, ja jokainen pelottava ele on siinä hetkessä ihan lopullisen pelottava.

Tämän hiffaaminen yhdistettynä siihen, että olen nyt virallisesti "lapsilleen räjähtelevä äiti" ja että samastuin pelottavan paljon Katri Manniseen, sai aikaan ihan erilaisen aamun tänään. Huomasin, milloin kiukku nousi. Poistuin. Päätin olla provosoitumatta, niin kuin Saara edellisen kirjoituksen kommentissa hienosti kirjoitti. Totesin että kyllä, niin epäreilua kuin se onkin, minun on myös tänä väsyneenä aamuna jaksettava nämä tottelemattomat nulikat. Turha provosoitua.

Ehkä tämä valtakunnallinen julkitulo oli nyt se hetki, kun osaan oikeasti jotain tälle sisäsyntyiselle temperamentilleni tehdä. Muuttua vallan Esko Eerikäiseksi, who knows.

Sitten vielä sille yhdelle tuttavalle, joka totesi ettei ymmärtänyt puheenvuorostani muuta kuin että "vanhemmuus on tosi perseestä", niin en minä niinkään koe. Ollenkaan. Hetket siitä ovat rasittavia, jopa perseestä, mutta on se kuulkaa kyllä ihmeellisiäkin hetkiä täynnä. Kun viisivuotias venyttelee aamulla kasvukipeän yömme jälkeen vierelläni jalkaansa ja toteaa koko joulukuisella innollaan "on se isompi nyt kuin toi toinen, kyllä se äiti kasvoi silloin yöllä!". Kyllä sitä palleroa on silloin aika ihana halata ja funtsia, että taisin minäkin vähän kasvaa yöllä.

Huh, se on ohi! Jee! Jos et eilen väijynyt klo 21 TV2 äärellä, Areenasta löytyy nyt pätkä, jossa Maija Poppaseksi naamioitunut naishen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

  1. Mietin jo, että seuraavaksi haluan nähdä Valeäidin räppibattlessa! Meillä on esikoisen kanssa yhteiseloa takana liki kolme vuotta ja nuorempi on ollut mukana kuviossa kohta vuoden – ja silti tässä lyhyeltä kuulostavassa ajassa on ollut jo niitä kuuluisia konfliktitilanteita. Alati kehittyvät puhetaidot ovat tuoneet aika paljon lisää tempperamenttia ja jumankekka että se vastaan väittäminen ottaa aivoon! "Ei Matti* halua." "Matti istuu nyt. Äiti siivoaa." Prrrh. Anyway, ohjelmassahan tuli hienoja goosfrabaaaaaa-vinkkejä, ja siihen liittyen yhtenä ehdottomana suosikkinani on kaivaa näinä räjähdysherkkinä hetkinä avata älypuhelimelta tai -laitteelta googlekuvahaku "anger management memes".

    Ja tää: http://i.imgur.com/POzpcVA.png on kans ihan hyvä muistaa.

    *nimi muutettu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jumankauta, räppibättle!! Todelaki, just say when!!

      Poista
  2. Eka kerta kun katsoin ohjelman, ja hyvä että katsoin, koska Katri Manninen. Aion opetella tuota ennakoimista, sillä olen pannut merkille itsessäni liudan noita fyysisiä pinnanpalamissignaaleita. Askel kohti parempaa raivonhallintaa, jotta voin sitä opettaa lapsillenikin. Kiitos teille rohkeille puhujille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvän puheenvuoro! Mäkin täällä harjoittelen tunnistamaan omia neurologisia oireitani. Kiva kun katsoit :)

      Poista
  3. Uhhh, toi on totta, että lapsi ei välttämättä tiedä, missä äidillä kuitenkin kulkee raja - tosin, koska mua ei ole lapsena ikinä kuritettu, ja se oli ääneen lausuttu periaate, niin mä luotin siihen täysin. Mutta silloin kun huutaa ihan liian kovaa, ja tarttuu kiinni liian kovaa, voiko se lapsi luottaa siihen periaatteeseen?

    Tää jäi kyllä pyörimään mieleen, ja mä totesinkin, että mä aion tehdä taas ryhtiliikkeen tässä huutamisen vähentämisessä. Se Katrin vinkki oli hyvä, mun täytyy koettaa löytää ne omat räjähdyksen merkit - ikävä vaan tehdä ihmiskokeita läheisillä.

    Siellä studiossa se kuritusdemo ei näyttänyt yhtään niin pahalta kuin telkkarissa - vaikka ei mua kyllä enää läimäytykseen päästessä naurattanut sielläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten näyttänytkään, ihan totta. Eikä me tietty nähty sun kanssa että se Jenny oikeasti itki siellä. Mutta oli tunnelma lähetyksen jälkeen vähän ....hiljainen :) Hyvä oli sun kirjoitus aiheesta!

      Poista
  4. No jos tarkkoja ollaan, sanoin sen olleen ainoa mitä muistin kyseisestä pätkästä, enkä myöskään ollut ihan 100% tosissani. ;) Ei siis tarvitse huolehtia siitä, että olisin hetkeäkään ollut tuossa uskossa. Ja nyt kun aloin tänne kirjoittaa, niin kommentoin vähän tuonta juontajien pieksämistä. Ihan ensinnäkin muistelen lukion psykologian tunneilla kuulleeni, että nauru on itse asiassa varsin normaali reaktio tilanteissa, joissa yksilö ei ihan tiedä miten pitäisi reagoida. Toisekseen kontekstia ei sovi unohtaa. MHL on viihdeohjelma, vaikka pyrkiikin herättämään ajatuksia ja keskustelua. Jos siis siellä vähän selkäsaunaa annettiinkin, kyse oli aikuisten välillä sovitusta - ja mahdollisesti harjoitellusta - rutiinista, jossa kukaan ei oikeasti ollut tahtomattaan vaarassa. Yli vedetyssä esityksessä oli minusta helppo myös telkun kautta katsottuna nähdä komediallisia piirteitä ja siten en ainakaan itse kokenut naurua mitenkään sopimattomana. Kaikki eivät tietenkään kestä jaksa katsoa minkäänlaista väkivaltaa, mutta minusta tuon yleisön reaktion ihmettely on aikamoista ajanhukkaa. En jaksa uskoa, että yleisön jäsenet olisivat kuitenkaan samalla tavoin hihitelleet, jos konteksti olisi ollut vaikkapa ruokakauppa ja joku olisi käsitellyt lastaan samalla tavalla. Tietysti jos kyseisellä vanhemmallakin olisi showpainijan asu päällään...

    -Valetuttava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jos tarkkoja ollaan niin tiesin tuon kaiken mutta hyödynsin irti kontekstista mehukkaana materiaalina :) Sori! Tuo loppukama on ihan naulan kantaan, just noin se varmasti on. Ei siellä studiossa mikään muu reaktio olisi tuntunut luonnolliselta.

      Ja hei kuinka siistiä että kommentoit tänne! Hauskaa että tänne päätyy joskus tälläisakin valetuttavia ;)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.