Vuonna 2015

torstai 31. joulukuuta 2015 Valeäiti 2 Kommenttia


KAKKONEN täytti 3, kasvoi kymmenisen senttiä (pituutta ja hiuksia) ja otti kaiken ilon irti uhmavuodestaan. Kaksi kolmannesta vuodesta vastusteli, vänkäsi, raivosi ja valitti - kunnes yhtäkkiä palasi taas ihanaksi omaksi itsekseen ja on nyt vielä enemmän täynnä rakkautta kuin ennen (ja vänkää edelleen aika huolella). Oppi kuivaksi, sanomaan ärrän ja ässän ja tekemään peppuplätsin trampoliinilla. Jopa edellisestä huolimatta onnistui (kop kop) pitämään luunsa ehjänä, mutta käytiin silti liimaamassa otsa ja tsekkaamassa nyrjähtänyt nilkka.


YKKÖNEN täytti 5, hujahti myös noin kymmenellä sentillä vielä ohuemmaksi spagetiksi ja kipuili melko paljon isoksi tytöksi tulemista. Myös öisin fyysisten kasvukipujen muodossa. Tiputti ekan maitohampaansa. Sitten toisen (kolmas ei ehdi tämän vuoden puolelle, vaikka hyvä heiluri jo onkin). Tilalle sai kolme uutta rautahammasta. Oppi pyöräilemään, piirtämään mallista ja löysi vieraille ihmisille puhumisen riemut. Oppi myös kertomaan vähän paremmin meille tutuille aikuisille mitä tuntee, ajattelee ja toivoo. Oppi auttavasti lukemaan, kirjoittamaan kaikki kirjaimet, ja laskemaan yhteenlaskuja päässään (ja joskus sormissaan).



MINÄ täytin 32, opin käyttämään huulipunaa ja juoksin enemmän kuin koskaan ennen. Havahduin vanhenemiseeni ja sain akuutin ryppyangstin. Sain kaksi ylennystä töissä ja tähän täysin liittymättä myös yhden pienimuotoisen hermoromahduksen, josta toivun vieläkin. Vierailin Maria Hintikka Live:ssä, liityin Suomen Blogimedian riveihin ja päätin ottaa blogihommat tosissaan. Itkin pakolaiskriisiä ja autoin silti liian vähän. Sain uuden ystävän (Snapchat - @FoxyKettunen), ja toisenkin, vähän antoisamman (Laura <3).


INSINÖÖRI täytti 35, sai ylennyksen, kasvatti metsuriseksuaali-karvaston ja juoksi huvikseen mm. Ylläs-tunturin ylös-alas ja vähän naapuriinkin (26km) keskellä parasta hyttyskesää. Osti mulle joululahjaksi Minna Parikan kengät (okei, jo viime vuonna, mutta pakko mainita). Oppi piirtämään hienoja julkisivuja, tekemään kalanruotoletin ja käyttämään Pinterestiä. Hymiöt ensi vuonna!


ME vietettiin kuudetta hääpäivää, yhdeksättä vuotta pariskuntana ja viidettä vuotta perheenä. Käytiin Toscanassa ehkä maailman parhaalla lomalla ja Tallinnassa ehkä maailman kauheimmalla (mutta siksi loistavalla) lomalla. Myytiin vanha asunto, muutettiin vuokralle ja ostettiin tontti. Tultiin kummivanhemmiksi ihanalle pienelle tytölle ja toivotettiin melkein samaan aikaan sukuun uusi serkku. Oltiin törkypaljon mökillä, vaikka varmistettiin että siellä on hometta. Huomattiin, että lasten kanssa oleminen alkoi antaa enemmän kuin ottaa ja nyhjättiin entistäkin enemmän vain kotona. Käytiin todennäköisesti vikaa kertaa ikinä asioimassa lastentavaraliikkeessä (isompi turvaistuin): heippa syöttötuolit, kaukalot, lämpöpussit, potat, vaununsuojat...teitä ei enää tarvita. Löydettiin jopa vastustuskyky: ensimmäinen työpoissaolo taisi tulla lokakuun puolella. Lapset sairastivat yhteensä ehkä kolme eri tautia, joista yksikään (KOP-HELVETIN-KOP) ei ollut vatsatauti.


Tämä vuosi taisi heittää meidät lopullisesti selviytymismoodista oikeaan Perheen rooliin. Voiko tässä enää Valeäidiksi itseään kutsuakaan kun on niin kovasti seesteistä yhdessäoloa, isojen ihmisten tarvikkeita ja kohta jopa omaa lähiöunelmaa. Mitä ihmettä se ensi vuosi voikaan enää tuoda tullessaan? Uskallanko kysyäkään?

Tälle vuodelle kuitenkin nyt suuren suuri Skool. Olit mahtava, ja merkittävästi parempi kuin edeltäjäsi.

Kuvat vanhoja postauskuvia, joihin olen syystä tai toisesta kiintynyt. Samoin kuin niissä näkyviin ihmisiin. Juu juu itseeni myös.

KAKKONEN  täytti 3, kasvoi kymmenisen senttiä (pituutta ja hiuksia) ja otti kaiken ilon irti uhmavuodestaan . Kaksi kolmannesta vuodesta ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

AV YV KVG

keskiviikko 30. joulukuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia



"MMM"
"Kai-kai?"
"AV mittoihin!" 
"Jono jos ap ei yv" 
"KV!" 
"Löytyykö dustbag?"
"Tarjoan 35€, voin hakea tänään" 
"Kulkeutuu keskustaan!"
"Onks YP paikalla?" 
"Kuvat kansioihin! T: YP"
"Mikä oli sallittujen merkkien lista? MBMJ on ennen käynyt :( "

Jos et ymmärrä tästä mitään, olet normaali ihminen. Lisäksi olet missannut yhden digitaalisen ajan mielenkiintoisimmista ilmiöistä. Ja lisäksi sulta on ehkä jäänyt ostamatta sikahalvat toppakamat ("pientä kulumaa, kuvissa lisää!") tai joku aivan tarpeeton hutiostos, johon sun oli vaan pakko laittaa "epätoivoinen jono :)" koska viisi muuta kaveriasi jonotti sitä samaa.

TJEU:
- Punavuori kierrättää (turha toivo, jos et ole rööperiläinen. Edes feikisti (shh))
- COS & Filippa K kirpputori 
- Design Corner
- Lauttasaari kierrättää (sama turha toivo, jos et ole larulainen)

Ja sit ei muuta kun sormet näppikselle valmiiksi A:n ja V:n kohdalle, metsästysonnea!

"MMM" "Kai-kai?" "AV mittoihin!"  "Jono jos ap ei yv"  "KV!"  "Löyty...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Motivaatio kohdillaan

tiistai 29. joulukuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia



Okei, en olisi arvannut ihan näin käyvän, kun tuon surkean paperilappusen askartelin. Tylsyydestä minä sen kai väkersin, kun ei meillä ikinä koskaan ole minkään valtakunnan tarratsydeemi toiminut. Kuvissa näkyvä "viiva" viittaa edelliseen yritykseen lahjonnan ja kiristyksen metodeista. Hyvästä käytöksestä sai viivan ja kymmenestä euron. Ei paljon lämmittänyt.

Tällä kertaa lapset asetti palkinnon itse. Koska panokset meni aika reilusti yli euron luokan, piti ruutujakin olla paljon. Samoin itse tekemiset nostettiin aika korkean riman taakse. Kerroin säännöt moneen kertaan, ja korostin että tässä pitää sitten jo tosi paljon tehdä itse. Taisin unohtaa niin sanoessani, miten vakavasti Ykkönen voi jotkut asiat ottaa.

Iltatoimet hoidettiinkin erittäin, erittäin omatoimisesti. Sillä tavalla vihaisen aggression rajamailla, ettei saanut auttaa yhtään enempää kuin nopeasti ojentaa Kakkosen pyyhkeen, joka oli vähän liian korkealla. Nämä tyypit veti Ykkösen tiukassa johdossa, tarrankiilto silmissään itse seuraavat toimenpiteet onnistuneesti läpi:

1. Laittoivat kylvyn tulemaan. Myös nukelle.
2. Riisuivat kaikki vaatteensa.
3. Laittoivat tummat vaatteet pesukoneeseen (!) ja vaaleat pyykkikoriin (!!) Tähän ei edes Insinööri pysty.
4. Huusivat kesken kylvyn tarkennuksen "pitääkö hiukset pestä?". Armahdin.
5. Ykkönen pesi kuulemma myös varpaanvälit, mutta "Kakkonen ei halunnut, kun sitä kutitti se".
6. Pesivät hampaat (saatiin sentään tarkistaa).
7. Pukivat yöppärit.

Vaikka tähän kaikkeen meni aika reilusti aikaa, ne todellakin saivat tarransa. Saa nähdä toistuuko tämä enää ikinä, yleensä ei. Silti, oli tämäkin aika jees: meikä siivoili ja instaili sillä aikaa kun lapset hoisi itse itsensä.

Mainittakoon loppuun, että asiat joskus hieman vakavasti ottavalle Ykköselle tämä harjoitus oli ehkä vähän liikaa. Näin aloin epäillä siinä kohtaa kun se futistaklasi Kakkosen, joka yritti karata kylppäristä ennen kuin kaikki toimenpiteet oli suoritettu. Toisaalta, aika hyvän näköinen taktiikka. Toimi.

Okei, en olisi arvannut ihan näin käyvän, kun tuon surkean paperilappusen askartelin. Tylsyydestä minä sen kai väkersin, kun ei meillä i...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

TOP10: Joulu 2015

maanantai 28. joulukuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Navettaa, riisipuuroa ja Lumiukkoa

Itsetehtyjä monstereita

Tyhjentynyttä tonttia

Viiniä, viiniä, viiniä

Joulupukkikihelmöintiä

Pyörähdyksiä, uudestaan ja vielä kerran 

Just sopivia lahjoja

Just sopivasti ruokaa

Väsyneitä koiria

Mielettömiä piparitaiteiluja 

Joulu 2015. Nevaföget.














Navettaa, riisipuuroa ja Lumiukkoa Itsetehtyjä monstereita Tyhjentynyttä tonttia Viiniä, viiniä, viiniä Joulupukkikihelmöin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Se perinteinen sunnuntainen ajatuksenvirtaus

sunnuntai 27. joulukuuta 2015 Valeäiti 2 Kommenttia



Mä olen jotenkin todella huono Snäppääjä (ref: nuorison suosima Snapchat-sovellus). Olen lähinnä kiusaantunut, meikittä ja kerron tylsiä juttuja. Jos säkin innostuit tästä mainoksesta, etsi suuruuksien joukosta @FoxyKettunen. En takaa viihdettä, enkä edes säännöllistä kamaa, mut siellä olen.

MACin mattahuulipunat on ihan parasta. Tästä lisää Snäpissä! Hah, etpä nähnyt ton tulevan!

Joskus pitää sulkea silmät kaikelta sadan tuhannen askarteluroskan sotkulta ja keskittyä edessään oleviin lahja-Riedeliin ja lahja-Masiin (kiitos Joulupukki!).

Juostessaan ihminen on keskimäärin aivan sairaan onnellinen. Ne ensimmäiset 12 minuuttia sitä on niin kaunis, hyväryhtinen, voimakas, urheilullinen ja terve. Vapaa, luova ja onnellinen! Viimeiset 12 minuuttia sitä on toki raihnainen, rumahikipunainen ja surkea vätys joka voisi edes vähän useammin yrittää, mutta keskimäärin tilanne on loistava! Mene ja koe!

Juokseminen on myös välineurheilua. Oikeat kerrastot, upouudet talvijuoksukomperossiopökät (kuinka muodikasta, kiitos Joulupukki!) ja pipo, josta ponnari pääsee ulos. Talvijuoksu, kohtaa voittajasi.

Kun on asiaa ja on flow, ei mikään pieni este tunnu missään. Tätäkin voi hyvin kirjoittaa toinen jalka maassa, toinen sohvan käsinojalla, sillä aikaa kun mies etsii sohvatyynyjen välistä kadonnutta kakea.

Ihmistä ei pidä koskaan luokitella, eikä ainakaan jättää sinne omaan lokeroonsa ummehtumaan. Meidän rakas "ujo" tyttömme saa kyllä luvan lopullisesti vapautua leimaavasta nimikkeestään juteltuaan ja laulettuaan joulupukille kaikkia serkkujaan kovempaa.

Serkut on muuten aika hyvä juttu ihmisen elämässä. Meitä on kahdeksan, ja meillä on yhteensä jo ainakin kahdeksan lasta. Ja noiden tyyppien kanssa on aina yhtä kivaa kokoontua jouluisin, kesäisin ja aina silloin kun tekee mieli.

Saisipa Ykkönen ja Kakkonenkin yhtä hyvät serkkusuhteet. Alku on ainakin hyvä. Puolet niiden serkuista tosin asuu Kaliforniassa, olisiko siinä syy muuttaa sinne?

Joulupukki oli meille aika kiltti, vaikka välillä on vaikeaa ymmärtää miksi. Oliko se teillekin antelias?

Arki palaa huomenna, minä en. Pakko palautua vielä hetki töistä, sen verran paljon menee vieläkin kylmiä väreitä viimeisen kuukauden meiningistä. Hyrrh.

Talo. Meillä on vielä joskus talo. Kohta sen rakennuslupa laitetaan sisään byrokratian rattaisiin. Kun se joku kaunis päivä saadaan, odottaa kaapissa jo valmiina yksi Möttönen (kiitos Joulupukki!).

Kaikesta huolimatta (tiedätte kyllä mitä tarkoitan), joulu on aika mukavaa aikaa. Ainakin ne ihmiset, jotka siihen aina liittyy.

Onhan kaukosäädin teidänkin taloudessanne "kake"?

Mä olen jotenkin todella huono Snäppääjä (ref: nuorison suosima Snapchat-sovellus). Olen lähinnä kiusaantunut, meikittä ja kerron tylsiä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Äiti on täällä, maailman toisella puolen

tiistai 22. joulukuuta 2015 Valeäiti 2 Kommenttia


Astun kadulle odottamaan taksia, ulos on jo tullut pimeä palaverien aikana. Onhan vuoden lyhyin päivä, Berliinissäkin. Tuuli on hiljainen, päivän hulina alkaa vaieta. Ohi pyöräilee yksi, sitten toinen pyörä lamppuineen. Katsahtavat minuun päin, ja heti pois. Eivät tunnista, eivät välitä.

Mikä ihana näkymättömyyden tunne. Pimeä ja vieras maa ympäröi minut kuin suojeleva kaapu. Kukaan ei tiedä kuka olen, mihin menen. Kukaan ei voi vaatia minulta mitään. Miten ihastuttavan tarpeeton, kuulumaton, tyhjiössä leijaileva sitä voikaan hetken ajan olla. Kuin jokin kummallinen aikavaras. Hengittelen hetken rauhassa, nauttien ajatuksesta, että voisin seistä tässä vaikka kaksi tuntia. Eikä ketään kiinnostaisi. 

Minua toki kiinnostaa. Hyppään lähimpään taksiin ja painelen kohti  paikallisia kauppoja. Sekaan mahtunee myös vähän viiniä. Nyt kun täällä kerran ollaan. Illalla painun väsyneenä ja varmuudella koti-ikäväisenä lentokoneeseen vielä tunniksi äänikirjaa kuuntelemaan. Huomenna herään rauhassa lasten kanssa töiltä varastettuun päivään. Annan tuliaisia, kuuntelen joululauluja ja halailen. Enkä tee mitään, mitä en halua. 

Joskus aamuviideltä herääminen kannattaa. 

Astun kadulle odottamaan taksia, ulos on jo tullut pimeä palaverien aikana. Onhan vuoden lyhyin päivä, Berliinissäkin. Tuuli on hiljainen, p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Joulukokko, olkaa hyvät

maanantai 21. joulukuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia

Tuli vähän avauduttua töissä. Tiedättehän, lapsi ja uloslähtö, 18 kiloa italialaista lakkoa ja sitä rataa. Vertailtiin toistemme yhtä toimimattomia kasvatuskeinoja uhkailuja, ja jouduin lähes jokaiseen toteamaan ettei ole mitään vaikutusta meidän luupäihin. Ei auta vaikka istuisi jäähyllä tytöt, pojat, niiden lelut tai ulkovaatteet. Ei auta suuttuminen, kymmeneen laskeminen tai edes se uhkailu yksin ulos lähtemisellä, siis just se uhkaus, josta vannoin etten ikinä ikinä ikinä käytä lapsiini (tästä voisi aloittaa aika pitkän "asioita, joita en aikonut vanhempana tehdä ja teen viikoittain" -listan. Säästetään se ensi kertaan.)

Puhuttiin lelujen laittamisesta jäähylle vähän lisää. Pikkuhiljaa yksi paljasti heittävänsä välillä leluja roskiin. Uhkaukset pitää näet myös joskus toteuttaa. Se tosin myönsi myös kaivavansa lelut sitten illan pimeinä tunteina takaisin.

Yksi innostui tästä kertomaan isäpuolestaan, joka riittävän pitkään lelukitaran* tahallisesti ärsyttävää renkutusta kuunneltuaan todella toteutti uhkauksensa ja heitti kitaran takkaan. Eikä sitä muuten kaivettu enää takaisin.

Siitä se ajatus sitten lähti.

Tajuttiin porukalla, että pelkkä joulupukilla uhkailu on täysin amatööriä. Se on lyhytaikaista ja aina perusteetonta. Naperot saa joka hemmetin vuosi ison vuoren lahjoja, miksi ne uskoisi sitä iänikuista "tontut katselee" bullshitia? Paljon, paljon uskottavampaa, ja pelottavampaa, on sen kamavuoren menettäminen joulun jälkeen.

Ei tarvita kuin yksi hyvin ajoitettu iltasatu. Sadussa kerrotaan siitä, mitä sille kauniille joulukuuselle oikeasti loppiaisena tapahtuukaan. Ei sitä laiteta kierrätykseen. Siitä tehdään joulukokko. Joulukokko tarvitsee sytykkeitä.

Seuraavan kerran, kun se sadasseitsemäskään käsky ei mene perille, haen keittiöstä stidit ja käyn sytyttelemään. Katson syvälle silmiin ja kysyn "laitetaanko se uusi nuken kylpyamme jo kokkoa aloittelemaan?".

Loppiaisen uusi perinne. Siinä menee varmaan jonkun uudet puolapuut. Kuva Googlesta.

Oikein mukavaa, rauhan täyteistä joulua nyt sitten teillekin!

*psst: arvatkaa pari kertaa, mikä odottaa ei-muutenkaan-koskaan-tahallaan-ärsyttävää Kakkosta jouluna? No niin-fuckin-pä.

Tuli vähän avauduttua töissä. Tiedättehän, lapsi ja uloslähtö, 18 kiloa italialaista lakkoa ja sitä rataa. Vertailtiin toistemme yhtä toimim...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Biffiä ja bisseä

perjantai 18. joulukuuta 2015 Valeäiti 4 Kommenttia

Halusin vain tulla kertomaan teille, että olen hengissä. Työviikko on ohi. Tarjoukset paketissa (ja kaikki meni läpi, ohhoh!), Tampere suoritettu ja koti edelleen kaaoksessa. 

Kuivin silmin ei selvitty, mutta kokonaisena perheenä kuitenkin. Tänään ja pitkään sen jälkeen luvassa lepoa, unta, alkoholia, ruokaa, haleja, löysäilyä. Ei vieläkään urheilua mutta ehkä vähän joululahjoja ja valokuvaamista, blogin kommentteja ja sen sellaista. 

Hullun puristuksen jälkeen fiilis on hyvä, vaikka pahimmillaan aamukuuden tarjousvuorot sai väsymyksen vauvavuosien tasolle. Tulipa sekin niin elävästi mieleen ettei ihan heti tarvitse uusia. 

Nyt on takki tyhjä ja älyn taso just tätä: juttu ei oikein lennä tai ainakaan käy järkeen, mutta sitä tulee silti. 

Lepoa, voimia ja jaksamista teille kaikille, kohta saa alkaa se kuuluisa jouluun rauhoittuminen. Piis. 


Halusin vain tulla kertomaan teille, että olen hengissä. Työviikko on ohi. Tarjoukset paketissa (ja kaikki meni läpi, ohhoh!), Tampere suori...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Italialainen lakko

keskiviikko 16. joulukuuta 2015 Valeäiti 4 Kommenttia

Rakkaat naperomme ovat aina olleet sieltä mieltä että itkupotkuraivarit on ihan for pussies, tietäen että paljon suurempaa tuhoa saa aikaan ns. Italialaisella lakolla. Mikäs sen suurempi aggrelähde kuin 18 kilon möntti hiljaista vastarintaa hissin lattialla. Ykkönen oli tässä toki pioneeri, mutta kyllä Kakkonen on ihan oppinsa ottanut. 

Oppia kaikki ikä, ajattelin, ja kelasin että voisin toki itsekin tätä harrastaa. Että nyt kun minäkin olen väsynyt ja minulta vaaditaan liikaa suhteessa omiin tunteisiin ja taitoihin (Ref: uhmaikäinen), niin miksen minäkin vähän lakkoilisi? 


Itkuraivoilun ja rimpuilin sijaan voisin vain olla. Jos vaan jättäisin menemättä palaveriin. Jos vain sulkisin koneen. Ehkä jouluaattona pukin säkki olisi vähän tyhjä kun sieltä puuttuisi meidän perheen panos. Kahviakin voi juoda suoraan kannusta jos ei kukaan ole pyöräyttänyt koneellista puhtaita. 

Ja voisihan tämän blogikirjoituksenkin varmasti jättää 

Rakkaat naperomme ovat aina olleet sieltä mieltä että itkupotkuraivarit on ihan for pussies, tietäen että paljon suurempaa tuhoa saa aikaan ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sande Sandaali matkailee

tiistai 15. joulukuuta 2015 Valeäiti 2 Kommenttia

Teidän ei pitänyt kuulla musta enää mitään. Näyttää kuitenkin siltä, että ollaan jo tilanteessa, jossa millään ei ole mitään väliä ja hihna sandaalia varten on jo ostettu. 

Mikä sandaali, kysyt nyt. 

No tämä: 


Sain ton kuvan eilen Insinööriltä kun valitin väsymystä ja kiirettä ja mitä näitä nyt on. Kuusi tuntia myöhemmin sai yhtäkkiä viestin "oletko muistanut antaa vettä sandaalille?"

Mä luulen nauraneeni näille vielä yölläkin. 

Tällä mennään, minä ja mun lemmikkisandaali Tampereen junasta tässä terve!

Teidän ei pitänyt kuulla musta enää mitään. Näyttää kuitenkin siltä, että ollaan jo tilanteessa, jossa millään ei ole mitään väliä ja hihna ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Loppiaista odotellessa

maanantai 14. joulukuuta 2015 Valeäiti 14 Kommenttia


Ei herranpeppu sentään nämä joulunalusviikot yllättää joka kerta. Pyyhkäisee mennessään kuin märän rätin, joka on jäänyt tiskipöydälle haisemaan kun sitä ei ole muistettu huuhdella kunnolla. Siis tätä tekemisen määrää, ja ihan ilman mitään oikeita jouluvalmisteluita! Valmiisiin pöytiin ollaan menossa, helpoilla lahjoilla ja olemattomilla juhlavaatteilla.

Meta- ja oikean työn määrä on silti aivan kreisi. Mun päässä suorastaan suhisee kun mietin rikkinäisenä levynä kaikkia vielä edessä olevia asioita. Nyt jos koskaan on priorisoitava. Tämä toimikoon samalla meidän perhepalaverina, jota ei keritä pitämään. Insinööri, saat ruksia listalta asioita itsellesi!

Seuraavien 10 (kymmenen!!?? APUA!!!) päivän aikana tehtäviä asioita:
  • Kämpän kaaoksen taltuttaminen (poistetaan turhana listalta?)
  • Ruoan laittaminen (minimoidaan eineksillä, kohta syödään ihan riittävästi)
  • Urheilu (poistetaan turhana listalta?)
  • Kunnon yöunet (poistetaan turhana listalta?)
  • Tarhan aikuisten lahjojen paketointi (ostin ne eilen!)
  • Lahjojen ja tonttulakkien muistaminen mukaan joulujuhlapäivänä, huomenna. Huomenna, huomenna, huomenna.
  • Joulujuhlan muistaminen ja sinne ajoissa päätyminen. Neljältä, neljältä, neljältä.
  • Joululahjojen miettiminen kahdeksalle lapselle ja kahdelletoista aikuiselle. Ässä-arvat kaikille?
  • Niiden lahjojen ostaminen sadan tuhannen muun myöhäisen ääliön seassa (milloin?? Mistä? mitä?)
  • Verkosta tilattavien lahjojen tilaus ennen kuin on liian myöhäistä (eilen?) 
  • Joulukuusen roudaus himaan Insinöörin töistä
  • Joulukuusen koristelu
  • Neljän rikkimenneen pallon imurointi ja uusien valojen pikahaku Clasulta
  • Lahjojen paketointi (vaatii terästettyä glögiä)
  • (Teräksen ja glögin hommaaminen)
  • Neljän ison tarjouksen laatiminen ja esittely asiakkaalle
  • Töissä käyminen noin yleisesti
  • Pari joulu/hääpäiväillallista
  • Yhden ammattikirjan loppuunlukeminen
  • Yksi matka Tampereelle
  • Yksi matka Berliiniin
  • Yhden talon loppuun suunnittelu 
  • Yhden blogin hengissä pitäminen
  • Yhden-viiva-neljän toistaiseksi tuntemattoman taudin selättäminen
Huomannette että listalta on poistettu kaikki aivan ilmiselvät, kuten kainalokarvat, joulutunnelmointi ja ystävälliset sanat. Niiden aika on sitten ensi vuoden puolella. Huomannette myös, että pidän to do-listoista ja sitäkin enemmän nautin niiden kirjoittamisesta sen sijaan että esimerkiksi suorittaisin asioita siltä pois. Tässä meni ihan kiva tovi verkko-ostosaikaa.

Tuskin kuulette mitään minusta seuraavaan 10 päivään.

Ei herranpeppu sentään nämä joulunalusviikot yllättää joka kerta. Pyyhkäisee mennessään kuin märän rätin, joka on jäänyt tiskipöydälle ha...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mulla on ikävä sua

sunnuntai 13. joulukuuta 2015 Valeäiti 19 Kommenttia


Kirjoitan tätä tekstiä lauantaiaamupäivällä, lasten leikkiessä iloisesti taustalla. Kakkonen vetää Robin-showtaan ja Ykkönen tekee koruja. Koti on sotkuinen ja musa pauhaa. Olen aivan älyttömän onnellinen, vaikka voisin olla tällä hetkellä myös Tallinnassa kahden tärkeän ystävän kanssa. Vaikka niitä ystäviä onkin kova ikävä, jouduin valitsemaan lapset.

Koska mulla tulee nykyään lapsia ikävä. En halua lähteä Tallinnaan lauantaina, kun viikolla on ollut jo monta iltaa pois kotoa, ja illallakin lapset on menossa hoitoon.

Aina ei ollut näin. Kun palasin töihin Kakkosen ollessa vähän yli vuoden ikäinen, oli alkuun tottakai vähän vaikeaa. Olin ollut kaksi ja puoli vuotta jatkuvasti lasten kanssa symbioosissa, vaikka toki paljon myös omia hetkiä mahtui mukaan. Ensimmäiset viikot oli todella outoja. Tuskailin sen kanssa, miten voinkaan yhtäkkiä olla kahdeksan tuntia joka päivä pois lasten luota? Enhän ehdi nähdä niitä illalla enää ollenkaan, ja sekin aika tuntuu menevän iltapuuhiin. Alkuun en malttanut olla iltaisin poissa juuri ollenkaan. Ennen kaikkea ajattelin, etteivät lapset kestäisi sitä.

Joidenkin viikkojen päästä homma kuitenkin tasaantui ja taisin ottaa vähän kompensaatiotakin kuluneista vuosista. Yhtäkkiä illat täyttyi kaikenlaisella urheilulla ja menolla, ja jouduin vähän jo kyselemään lupaa olla pois kotoa. Jos olen ihan rehellinen, lasten luota pois oleminen ei tuntunut musta kovin pahalta. Enemmän laskeskelin kuinka paljon voi olla pois ilman että se kostautuu itkuisina lapsina. Kuulostaa aika kamalalta näin kirjoitettuna, mutta annan itselleni vähän armoa: siellä kotona oli kaksi tosi pientä tosi uhmaista lasta, ja takana oli paljon aika tiivistä yhdessäoloa. Lasten kanssa vietetty aika ei ollut pelkkää ihanaa aikaa, vaan mukaan mahtui tasaisin väliajoin jotain eriteshowta, kaatumisia ja riitoja. Siis ihan tavallista pikkulapsiaikaa, juuri sitä josta kaikki varoittelevat ettei sitä saa takaisin.

Luulen että "ne" vähän huijaa. Minulle se yhden ja kolmen ikävuoden välinen jatkuva uhma ei näyttäydy aikana, jota kaihoan lopun elämääni. Olihan se ihanaa paikoitellen myös, mutta kyllä se oli myös aika hemmetin kuluttavaa. Olo oli pääsääntöisesti riittämätön, palautetta tuntui tulevan aina vähintään yhden ihmisen suusta. Minulta vaadittu palveluntaso oli korkea ja tauoton: milloin piti vaihtaa vaippaa, milloin ruokkia ja milloin sopia riitoja.

Itse liputtaisin enemmän tämän nykyisen ajan puolesta, lapsiajan ihanuudesta. Ne ei enää ole pelkästään pikkulapsia, vaan aivan ihania omia ihmisiä, joiden kanssa on supersiistiä hengailla. Kiireisen arjen lomassa lasten kanssa vietetty aika on noussut ihan uuteen arvoon. Se antaa enemmän kuin ottaa. Entistä useammin valitsen mieluummin kotona vietetyn ajan kuin jossain muualla luuhaamisen. Erityisesti vaalin näitä lauantaipäiviä, näissä on edelleen jotain erityistä taikaa. 

Tunnistaakohan teistä kukaan muu tätä tunnetta? Että vasta oman väsymyksen taituttua siitä lasten kanssa vietetystä ajasta voi ihan oikeasti nauttia, ja että se on ihan ok? Onhan?

Nyt minä menen ja keskityn taas näihin kahteen huipputyyppiin. Me ollaan jo painittu ja piirretty, tansittu ja laulettu. Kohta tehdään ruokaa ja käydään hakemassa Ykköselle lisää korutarvikkeita. Ja tämän tankkauksen turvin voin mennä hyvillä mielin illlalla Insinöörin kanssa kahdestaan Vain elämää - konserttiin ja nähdä lapset taas innoissani huomenna tämän tekstin ilmestyessä, varmasti jo ikävöiden. Koska Sanni ja Anssikin sen tietää:

"Mulla on ikävä sua vielä 2080-luvulla". 

Kirjoitan tätä tekstiä lauantaiaamupäivällä, lasten leikkiessä iloisesti taustalla. Kakkonen vetää Robin-showtaan ja Ykkönen tekee koruja...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

19 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lobinin ättät

lauantai 12. joulukuuta 2015 Valeäiti 11 Kommenttia


Kamala kun ahistaa. Minun rakas pieni vauvani, vasta kolme ja puolivee pieni Kakkonen, on kasvamassa isoksi.

Sitä oli niin ihanan pitkään helppo pitää vauvana, kun siltä puuttui niitä kirjaimia. Ekat kaksi vuotta siltä taisi puuttua suunnilleen kaikki konsonantit, ja senkin jälkeen saatiin pitkää vauva-aikaa ilman älliä ja ättiä. Jotenkin siihen tottui aika lailla niin ettei itse edes huomannut. Muita nauratti kyllä ainainen "kohta tulee pitta houtuun" mutta me totuttiin jo mainiosti pieneen staraan joka oli aina "niinku Lobin, lotti auki". Siis rotsi auki, jos jäi ihmetyttämään. (Sivumennen sanoen, herra Robin, voisitteko tehdä jonkin musiikkivideon, jossa teillä olisi välillä se rotsi kiinni, pipo päässä, heijastin taskussa ja saman parin järkevät kengät jalassa? Voisitte vaikka myös käydä vettatta ja pestä kätenne sen videon alussa?)

No mutta, siihen pienempään Lobiniin. Yhtäkkiä se sanoi yhtenä päivänä pinnipusshi. Sitten se suhina jäi päälle ja se menee jo ihan oikeasti ässästä, suhinakin vähenee päivä päivältä. Onneksi on vielä se R-kirjain, ajattelin, kun se yksi päivä oli jotenkin muutenkin pelottavan ison oloinen. Taisi totella jotain käskyäni.

Sitten yhtäkkiä, noin vaan, se sanoi eilen kynänteroitin. Ja tänään aivan selkeän piparkakkutalon. Voi eiiiii! Nyt se on mennyttä. Mun vauva. Lapsi. Pitääkö tehdä kolmas että saa taas vauvan taloon? Onneksi tämä vauva lapsi on edelleen aivan hullu sylivauvahenkilö, ja lausuu sen toiveen varmaan lopun elämäänsä tylkkyyn eikä sylkkyyn.

Olihan se toki hauskaa kun kikkarapäinen, jääkarhupyjamainen tyyppi vastasi siskolleen (tunnetaan nyt myös nimellä Paskamaanila) ihan muina Robineina, ässä hienosti suhahtaen että "joo ja mä oon PASKAKAALI".

Selittää muuten myös sen, miksei se sitäkään vihreää kasvista suostu syömään.

Hienot syksyn värit tallensi kameralle Insinööri

Kamala kun ahistaa. Minun rakas pieni vauvani, vasta kolme ja puolivee pieni Kakkonen, on kasvamassa isoksi. Sitä oli niin ihanan pitkä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kallista rakkautta

keskiviikko 9. joulukuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

0,04 neliötä hallussa. Muutama vielä puuttuu.
Tiedättekö sen tunteen, kun on syntynyt jotain niin hienoa, niin kertakaikkisen täydellistä, ettei siihen sovi enää koskea? Se on nyt noin. Että kaiken pyörittelyn jälkeen ainoaksi vastaukseksi jää:

"Tää on kyllä sellainen taideteos, ettei tätä kannata lähteä ryöstelemään. Varmaan ainoa tapa on se että haette vaan pankista 50 tonnia lisää lainaa."

No, tuota, öh. En ihan haluaisi että se on ainoa tapa. En tiedä onko se mahdollinen tapa. Ja kuulemani mukaan budjetit saattaa joskus vielä "vähän" mennä ylikin. Mutta myönnän, se on tosi tosi tosi hyvä. En halua häneltä mitään riisua. Enkä kai voi.

Voi sinä ihana pieni (tai oikeastaan vähän isoksi paisunut) talomme, olet kyllä aika ihku mutta aivan helvetin kallis ja oikeastaan aikamoinen päänvaiva. Kai ymmärrät, millä odotuksilla olet elämäämme tulossa? Voitkohan ikinä ne täyttää?

Ja kuka ne kaikki neliötkin sitten siivoaa?

0,04 neliötä hallussa. Muutama vielä puuttuu. Tiedättekö sen tunteen, kun on syntynyt jotain niin hienoa, niin kertakaikkisen täydellist...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jarrut lukkoon nyt

maanantai 7. joulukuuta 2015 Valeäiti 4 Kommenttia

Nyt jos koskaan pitäisi nukkua, se auttaa aina. Mutta jotenkin päässä pyörii niin paljon, että ehkä parempi kirjoittaa. 

Siellä pyörii työpäivä, joka oli yhtä juoksemista paikasta toiseen, kännykkä kädessä soiden ja koko päivän to do lista autuaan tekemättä jääden.

Siellä pyörii autolla ees taas suhaaminen ja ajoreittien miettiminen. Vierellä spåra ja bussi, takana taksi tööttäämässä.

Siellä pyörii se että jäätiin melkein sitten sen TÄHTIBLOGGARI Mamma Rimpuilee:n kanssa bussin alle kun tämä kuski oli niin sekaisin. Ikinä ennen ei ole tarvinnut jarruja noin lukkoon lyödä. 

Siellä pyörii taloprojektin mutkat ja vaikeudet. Tuleekohan tästä ikinä mitään? 

Eniten siellä pyörii se, etten taaskaan ollut kotona kun jotain tapahtui. Enkä muuten sen seurauksena sitten myöskään Lauran tukena MHL:ssä. 

Siellä pyörii sen aloillaan pitelemäni pienen pojan hätäitku, joka oli ihan sama kuin silloin murtuneen reiden kanssa, ennen kuin murtumasta tiedettiin. 

Onneksi hän oli muuten taas varsinainen arjen sankari, nyyhkytti vain vähän pahimman pelästyksen (ja veren) jälkeen ja lopulta jo tanssi Lastenklinikan käytävillä. 


Otsakin liimattiin ihan nätiksi taas.

Nyt nukkumaan, uni vanhin voitehista. Huomenna skipataan stressi, liian tiukat  aikataulut ja sirkuskoulu. Välittömänä lääkkeenä paljon haleja ja rentoa aikaa. 

Nyt jos koskaan pitäisi nukkua, se auttaa aina. Mutta jotenkin päässä pyörii niin paljon, että ehkä parempi kirjoittaa.  Siellä pyörii työpä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jotkut ei vaan osaa

lauantai 5. joulukuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Jotkut ihmiset on kyllä tosi huonoja suunnittelemaan päiväänsä. Sitten ne jotkut on kans tosi huonoja patistelemaan itseään ja toisiaan vähän ripeämpään toimintaan.  Ne saattaa esim kirjoitella tunnin verran asiakaspalautetta jollekin firmalle ja ihastella kaunista säätä sisältä käsin. Toiset jotkut on vielä tämän lisäksi tosi jääräpäisiä. Että kun jotain oli suunniteltu (vaikkakin vähän ad hoc ja vähän myöhään) niin sehän sitten saatana tehdään vaikka ei enää kannattaisikaan.

Niille joillekin saattaa sitten käydä vähän hassusti, kun ne lähtee ottamaan hienoja kuvituskuvia blogiin ja lennättämään sitä hetken huumassa itseväkerrettyä leijaa:





Ei siinä, ne kolme minuuttia ennen kuin alkoi sataa, oli oikeasti kiva valo. Sain yhden kuvan. Tässä teille yksi #nofilter Ta-fakin-daa.


Huominen on huomenna. Se on uusi yritys toverit, mukavaa lauantaita kaikille!

Jotkut ihmiset on kyllä tosi huonoja suunnittelemaan päiväänsä. Sitten ne jotkut on kans tosi huonoja patistelemaan itseään ja toisiaan väh...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Viidennen vuosikerran uhma

torstai 3. joulukuuta 2015 Valeäiti 21 Kommenttia

Tunneaaltojen vietävänä.

Kahlasin juuri läpi blogiarkistoa, enkä voi uskoa silmiäni. En ole kirjoittanut juuri lainkaan Kakkosen jäätävästä, ravisuttavasta, perinpohjaisesta uhmasta, joka tuntui kestävän noin 13 kuukautta. Voipi olla, että se uhma oli sellaista tasoa, ettei elämässä paljon aikaa ja jaksamista kirjoittelulle jäänyt. Tiedä häntä. Sanotaan nyt kuitenkin että hohhoh. Tarhatäditkin oli neuvottomia, jos se auttaa ymmärtämään tilannetta. Mutta kas! Oikeasti kyseessä taisi olla vain taas yksi vaihe muiden joukossa, sillä eräänä aamuna se loppui. Enkä huijaa. Yksi aamu se heräsi ja ei vastustellut, vaan ilmoitti iloisesti "joo" johonkin ehdotukseeni, sanoi toisessa kohdassa neuvottelujen jälkeen "no okei" ja ei ollut moksiskaan vaikka väärän värinen muro tippui väärän väriseen kulhoon väärässä järjestyksessä. Kirjasin Facebookiin sarkastisesti että hei nyt sillä loppui uhma, mutta jotenkin edelleen näyttää siltä että (tämän kertainen) uhma todella loppui.

Ja elämämme jatkui niin onnellisena!

Tiedätte varmaan jo, mitä on tulossa. Se toinen lapsi. Viidennen vuoden uhma, joka on kuulemma pahin.

En osaa sanoa onko pahin, mutta friikein ainakin. Tilanteet on sellaisia, ettei kukaan meistä tajua mitä juuri tapahtui. Ja nämä tilanteet ei muuten menekään ihan hetkessä ohi, näissä jauhetaan pitkään. Toissapäivänä maailman sai raiteiltaan ymmärrys siitä, että mentiin jo sen ison risteyksen ohi. Seuraavana päivänä se, että korjasin väärin menneen numeron lukemisen. Tänään se, että joutui siirtymään pois ikkunapaikalta. Seurauksena näistä hirveistä rikkeistä minun rakas herkkä lapseni muuttuu slummin aggrekakaraksi, joka murisee ja näyttää hampaitaan (oikeasti), ärjyy, huutaa, lyö, potkii, tönii, heittelee tavaroita ja kaiken tämän välissä mököttää. Ja sen äiti ei muuten käyttäydy asiaan suhteen mitenkään kovin hyvin, vaan se kyselee aina välillä vihaisesti "mikä sulla oikein on?", koska se vaan ei oikeasti tajua mikä helvetti sillä on.

Kunnes yhtenä päivänä sain siltä vastauksen tuohon typerään kysymykseeni. Hampaiden välistä se slummipommi tiuskaisi puoliksi huutaen "en minä tiedä". Ahaaaa! Nyt puhuttiin samaa kieltä, kyllä yksi synnyttänyt hormonikimppu tuon ymmärtää! Että joskus voi vituttaa vaan se että vituttaa vaikkei tiedä mikä vituttaa.

Vyyhti alkaa ehkä aueta. Edelleenkään en riemuiten ota vastaan näitä tämän päiväisen kaltaisia episodeja, joissa se ikkunpaikka aiheutti totaalisen sulamisen keskelle katua ja kantaen suoritettua kotimatkaa siivitti ainakin sata ikkunapaikalllleeeeee -huutoa räkä poskella valuen. Mutta tänään ymmärsin ajatella, ettei se itsekään ymmärrä tilannetta, ja sen fiiliksen voimakkuus on sillekin rankkaa. Niinpä sain aikaiseksi sen, mitä en koskaan olisi uskonut itselleni voinut tapahtuvan.

Ensinnäkin, tunnistin sen sisälläni tulvahtavan raivon ja annoin sen tulla - ja mennä. Menin sinne lapsen tasolla ja kuuntelin, sanoitin. Totesin kerran, että nyt äidin pitää mennä hetkeksi kauemmaksi, kun harmittaa niin paljon ettet suostu tulemaan. Otin loppumatkan kiireettä ja autoin häntä etenemään. Puhelin matkalla jatkuvasti siitä, miten ikävää onkaan kun se ikkunapaikka meni ja että on se kurja että sulla on nyt noin paha mieli. Ja kyllä, koko matkan minua vitutti. Todella, todella paljon, koska tällä selällä jokainen vastustelu tekee kipeää. Kotona otin sen syliin heti kun poistyöntäminen loppui. Annoin sille aina kolme tunnetta ja kysyin mikä niistä on nyt päällä. Saatiin selvitettyä että kyseessä oli pahemman kerran pettyminen ja siitä johtuva vihastus. Kerroin että niin käy myös mulle. Ymmärsin, että tuntuu tosi pahalta ja että voi ehkä jopa pelottaa näin vahvat tunteet. Kerroin että rakastan.

Ei tämä kaikki vieläkään auvoiseksi onneksi muuttunut, mököttävä ja kireä pieni nainen meillä edelleen oli. Mutta oleellista on se, että me ratkaistiin se pahin tilanne yhdessä. Me kumpikin kuunneltiin tilannetta ja tunteita ja annettiin itsemme olla huonoissa fiiliksissä. Me osattiin ottaa oma tilamme silloin kun sitä tarvittiin, mutta lopulta myös osattiin lohduttaa toisiamme tässä tunteiden pyörteessä. Aikamoinen suoritus tälläiseltä "räjähtävältä äidiltä!"

Kyllä mä silti toivon kovasti, että tämäkin on vaihe. Nopea sellainen, kiitos.

P.s. Olin jo niin päättänyt että kaiken tän uhma/räjähdysjutun vastapainoksi kerron teille välillä myös siitä miten ihania nämä lapset oikeasti on. Ehkä sitten viikonloppuna.

Tunneaaltojen vietävänä. Kahlasin juuri läpi blogiarkistoa, enkä voi uskoa silmiäni. En ole kirjoittanut juuri lainkaan Kakkosen jäätäv...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

raikkaasti kaupallinen

keskiviikko 2. joulukuuta 2015 Valeäiti 26 Kommenttia



Huomasitte varmasti. Ylälaitaan on ilmestynyt toinenkin musta raita, sekä elämää suurempi banneri. Eri kirjoitustenkin välissä niitä mainoksia vilahtelee. Olen siirtynyt tänään yksinäisestä kopistani Suomen Blogimedian hellään huomaan, aivan käsittämättömän hienojen blogien rinnalle.  Tästä päivästä eteenpäin blogissa on taas mainoksia ja (selkeästi merkittyjä) yhteistyökirjoituksia, jos minulle sopivia osuu kohdalle.

Arvaan, että blogin kaupallistaminen harmittaa joitakin lukijoita. Toki lukeminen on sujumpaa ilman välissä vilkahtelevia mainoksia (ja tällä hetkellä tilanne on mobiilissa aika katastrofaalinen, pahoittelen! Yritän korjata tilanteen jahka ehdin ja osaan) ja saatatte miettiä, laskeeko blogin laatu.

Minä uskon että päinvastoin. Laatu oli itseasiassa tähän päätökseen iso syy. Ollaan puhuttu mahdollisesta yhteistyöstä jo pitkään, ja koko sen ajan olen pohdiskellut myös Valeäidin kohtaloa ihan tosissani. Ei ole varmaan yllättävää, että blogi on tässä elämäntilanteessa välillä se vähän ylimääräinen lapsi, jonka leikittämiselle ei tunnu löytyvän aikaa. Tälläkin hetkellä istun lastenhuonen lattialla, juttelen lapsille hajamielisesti ja puhaltelen pölypalloja pois tieltä. Vaihtoehtoista tekemistäkin siis olisi. Mietinkin koko vuoden täysin tosissani koko touhun lopettamista, taas kerran. Sitten kuvaan astui SBM ja päätin tehdä toisinpäin: en lopeta, vaan lisään kaasua. Otan blogin takaisin elämäni tärkeät asiat - listalle, ja annan sille enemmän aikaa. Panostan ja tähtään korkeammalle. Muutan ulkonäön paremmaksi, kirjoitan useammin ja otan enemmän (parempia) kuvia. Tässä 35 blogin seurassa ei muuten kehtaisi ollakaan!

Mikään uusi asia tämä ei itseasiassa ole, möin sieluni jo kolme vuotta sitten, silloin erään affimainosverkoston kautta. Jätin kaupallisuuden kuitenkin pikkuhiljaa taka-alalle, koska mainosbannerit oli hieman epämääräisiä, homma vaati minulta itseltäni tosi paljon töitä, ja tulot oli siihen kaikkeen nähden tosi minimaalisia. Taisin saada noin 75€ kolmen kuukauden välein. Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin. Suomen Blogimedia on alunperinkin perustettu sillä ajatuksella, että blogimainonta ei ole ihan parasta ykköslaatua. Sadun parin vuoden takaisesta kirjoituksesta saa hyvän käsityksen tilanteesta silloin, ja myös Suomen Blogimedian toimintaperiaatteista, jotka edelleen tänä päivänä pätevät.

Rahaa ei vieläkään ala virrata rekkakaupalla sisään, mutta kuitenkin sen verran että koen tämän harrastuksen jatkamisen astetta mielekkäämmäksi. Osin tämä on minulle myös vähän outo periaatekysymys: mun mielestä tehdyistä työtunneista ja korkealaatuisesta sisällöstä on ok saada rahaa. Älkää huoliko kuitenkaan, rahat ei ole niin suuria, että niiden takia houkuttelisi myydä sielunsa pikavippimainoksille (eikä sellaisia taitaisi tänne muutenkaan päätyä).

Minulle tärkeintä on edelleen täysi riippumattomuus, korkea laatu ja tarkka seula. Niinpä tänne asti valuvat yhteistyöt ovat tarkkaan valittuja, minulle luonnostaan sopivia ja ehdottoman selkeästi merkitty joka kerta. Ja tuovat iltatöistä vähän hilloa. Valeäiti lähtee nyt ihan uuteen nousuun, uudella innolla ja hyvällä taustatiimille. Oletteko messissä?


Huomasitte varmasti. Ylälaitaan on ilmestynyt toinenkin musta raita, sekä elämää suurempi banneri. Eri kirjoitustenkin välissä niitä ma...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

26 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

15 sekunnin jälkeen

tiistai 1. joulukuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia



Huh, se on ohi! Jee! Jos et eilen väijynyt klo 21 TV2 äärellä, Areenasta löytyy nyt pätkä, jossa Maija Poppaseksi naamioitunut naishenkilö rikkoo nopeasti puhumisen Pasilan ennätyksen ja kiroilee vähän vahingossa.

Marja Hintikka Live oli tosi hauska kokemus, ja aihe niin kiinnostava että lopulta melkein harmitti etten ollut varsinaisesti ohjelmassa keskustelemassa. Olisipa ainakin ollut vähän enemmän aikaa eikä jokaista ajatusta olisi tarvinnut samoihin kymmeneen sekuntiin tunkea. Mutta kiinnostavaa toki näinkin. Ohjelmasta heräsi tietysti paljon ajatuksia. Juontajien pieksämiskohtaushan oli aikamoinen. Jossain ihmeteltiin, miksi yleisö nauroi näin järkyttävälle näylle, en ihan tiedä. Itse varmasti hermostuksissani, koska oma vuoro oli heti perään, mutta myös ehkä sen takia että sen homman alustaminen meni niin hyvässä ja hihittelevässä hengessä hieman ennen ohjelmaa. Ehkä me paikan päälle jotenkin näimme paremmin lumon läpi ja iskut eivät tuntuneet niin karmeilta. Jenny ja Marjan "uhmainen katse" oli jotenkin lähinnä tragikoomista.

Mutta näin jälkikäteen nähtynä, olihan se vähän järkyttävää katsottavaa. Siis se minun valahtanut tukkani. Mutta erityisesti ne bitch slapit. Kyllä se riitti itselläkin mietityttämään, että tohon en kyllä halua koskaan omien lasteni kanssa mennä. Miten pelottava tilanne mahtaakaan pienelle ihmiselle olla, suhteessa showpainijan kokoiseen aikuiseen! Eilen me kaikki sentään tiesimme, mitä on tulossa, olihan tämä ihan aikuisten välillä sovittu juttu. Mutta pieni lapsi ei osaa aavistaa, eikä tiedä miten rajata pelkoaan. Mitähän muuta se äiti tekee kuin huutaa? Mitä jos se lyö? Potkiikohan se myös? Lapsi ei ymmärrä, missä kohtaa menee äidilläkin raja, ja jokainen pelottava ele on siinä hetkessä ihan lopullisen pelottava.

Tämän hiffaaminen yhdistettynä siihen, että olen nyt virallisesti "lapsilleen räjähtelevä äiti" ja että samastuin pelottavan paljon Katri Manniseen, sai aikaan ihan erilaisen aamun tänään. Huomasin, milloin kiukku nousi. Poistuin. Päätin olla provosoitumatta, niin kuin Saara edellisen kirjoituksen kommentissa hienosti kirjoitti. Totesin että kyllä, niin epäreilua kuin se onkin, minun on myös tänä väsyneenä aamuna jaksettava nämä tottelemattomat nulikat. Turha provosoitua.

Ehkä tämä valtakunnallinen julkitulo oli nyt se hetki, kun osaan oikeasti jotain tälle sisäsyntyiselle temperamentilleni tehdä. Muuttua vallan Esko Eerikäiseksi, who knows.

Sitten vielä sille yhdelle tuttavalle, joka totesi ettei ymmärtänyt puheenvuorostani muuta kuin että "vanhemmuus on tosi perseestä", niin en minä niinkään koe. Ollenkaan. Hetket siitä ovat rasittavia, jopa perseestä, mutta on se kuulkaa kyllä ihmeellisiäkin hetkiä täynnä. Kun viisivuotias venyttelee aamulla kasvukipeän yömme jälkeen vierelläni jalkaansa ja toteaa koko joulukuisella innollaan "on se isompi nyt kuin toi toinen, kyllä se äiti kasvoi silloin yöllä!". Kyllä sitä palleroa on silloin aika ihana halata ja funtsia, että taisin minäkin vähän kasvaa yöllä.

Huh, se on ohi! Jee! Jos et eilen väijynyt klo 21 TV2 äärellä, Areenasta löytyy nyt pätkä, jossa Maija Poppaseksi naamioitunut naishen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.