Ja pian on taas sunnuntai

keskiviikko 4. marraskuuta 2015 Valeäiti 45 Kommenttia


Kello 21.57. 

Kakkonen tuli vielä viisi minuuttia sitten kuikuilemaan. Pesukone pauhaa satsia, jonka piti olla jo tänä aamuna puhdasta.

Istun sohvalla silmät lupsuen, selkä väsyneenä, mieli tylsänä ja yritän valita: Miten tämän hetken tänään käyttäisi? Joko siivoaisin ne vaatteet sieltä olkkarista? Raivaisinko keittiöstä ruokailun jäljet? Tai pitäisikö maksaa laskut, jos vaikka sillä alkaisi taas netti toimia? Pinterestistä pitäisi varmaan katsella keittiöitä ja olisipa ihana vastata niihin kymmeniin (!) superhyviin kommentteihin saarekkeesta. Lasten joululomalappu pitää palauttaa, mitään hajua mistään lomista kyllä ole. Pakkaisinko huomista reissua varten, jossain piti olla jo 7.15 (yök)? Tekemättä jääneet työt teen sitten matkalla, oletan.

En ihan ymmärrä, mihin tämäkin ilta taas meni, nämä viisi tuntia. Toki, tein ruokaa, uitin robottikalaa, vaihdoin pissahousuja ja rakensin legoja. Mutta eihän noihin voinut mennä tuntia enempää. Mihin se kaikki aika meni? Aamulla sporapysäkillä hytistessäni laskin, että olin töissä kolme tuntia heräämisestäni. Mihin ne kaikki tunnit meni, kävinkö huomaamattani juoksemassa maratonin heti aamutuimaan, leivoinko sämpylöitä? 

Kahdeksan tuntia Arkea rullasi yli, vaappui kahdeksan työtunnin alle ja päälle. Nyt olisi se minun hetki. Mutta kun se on niin lyhyt! Äiti epistä! Olisi niin monta blogitekstejä kirjoittamatta. Telkkaria katsomatta. Kirjaa lukematta. Miestä halimatta.

Kello 22.10. Olen nukahtanut ensimmäisen kerran sohvalle.

Miten te muut tämän oikein teette?

Kello 21.57.  Kakkonen tuli vielä viisi minuuttia sitten kuikuilemaan. Pesukone pauhaa satsia, jonka piti olla jo tänä aamuna puhda...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

45 kommenttia :

  1. No voi helvetti. Et sää kirjoituksen lopussa kertonutkaan mikä tähän on ratkaisu! Oon ihan samassa tilanteessa. Just tajusin että oon enää yksin hereillä, kello 22.30, keittiö raivaamatta että mahtuu aamupalalle, pitäisi vielä pestä pyykkiä jos haluaa huomenna töissä olla housut jalassa ja mulla on vieläkin läksyt tekemättä. Ja mulla on migreeni. Mut me katsottiin tänään lasten kanssa yhdessä Totoro ja hommasin faijalle isänpäivälahjan. It's something!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kertonut en! :D tehän ootte ollu hei tosi reippaita, ei huolta häivää!

      Poista
  2. Valitan, mä en kyllä tiedä. Tai joo, mun aamussa käytän 3,5 tuntia heräämisestä töiden aloittamiseen, ja siitä noin puoli tuntia on sellaista vähän hidasta aikaa, mitä mä tarvitsen aamulla, keittelen puuron hellalla enkä mikrossa ja lueskelen lehteä tai muuta (ja käytän koiran pissalla ja puen päälleni ja muuta sen tyyppistä, mutta siinä on siis myös ihan oikeaa omaa aikaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tietää että tää 3h aamu on muillekin ihan normaalia.

      Poista
  3. Mä teen ihan samalla tavalla kuin sinä. Joskus reipastun ja suoritan to do -listaa lyhemmäksi, useimmiten en jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään. Jotenkin mietin että ei tän pitäis olla näin vaikeaa, mut sit tajusin että meillä priorisoidaan urheilua ja unta. Voin elää sen kanssa.

      Poista
  4. Mä herään 5:00, ja olen 5:38 lähtevässä junassa... Aamupalan syön töissä, junassa hyvänä päivänä luen kirjaa, kohtuullisena datailen ja huonona nukun. Sille ei ole edes adjektiivia jos työt alkaa jo aamujunassa... Ja vaikka optimoin aamun tosi tehokkaaksi, ja haen lapset viimeistään puoli viisi päiväkodista, tuntuu että ilta ei riitä mihinkään. Ehkä sillä että päivässä menee yli 2h työmatkoihin on osuutta asiaan? Noh se 2h on sitten 'omaa aikaa'. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :O apuva. En pystyisi, en usko. Onneksi on lyhyet työmatkat, kiitos muistutuksesta!

      Poista
    2. Mulla on sama, pari tuntia työmatkoihin. Hyvänä päivänä. Huonona menee kolme, mutta toisaalta silloin voin myös lukea kirjaa.

      En osaa varsinaisesti sanoa, selviänkö mä tästä, mutta olen karsinut minimiinsä kaiken mikä ei ole aivan välttämätöntä, ja huomaan olevani välillä ihan tyytyväinen, jos kohta välillä tosi väsynyt.

      Valitettavasti toki "ei aivan välttämättömään" tuppaa kuulumaan ystävien näkeminen, mutta, noh.

      Poista
    3. No näinhän se on. Onneksi valtaosa ystävistä on samassa limbossa joten ne ei ehdi edes kaivata! Blogi on ystävä?

      Poista
    4. Blogi on ystävä :) Melkein kaikki mun arjen sosiaaliset suhteet puolisoa ja lapsia lukuunottamatta on nykyään netissä. Se on itse asiassa aika jees. Koska muuten niitä suhteita ei olisi ollenkaan - ei oo tullut paljon kahviloissa roikuttua sitten vuoden 2010. :)

      Poista
    5. Nonih, mahtavaa! voin siis jatkaa tätä hyväksi havaittua linjaa :)

      Poista
  5. Sinä riität. Mun aamu on 2,5-3h myös, säännöllisesti. Silloinkin kun "lähden aikaisin" se on 1,5h , koska sisältää usein pyykkien ripustamista tai viikkausta, tiskikonetta, reppuja ja moniperhesynkronointia.

    Ja mahtavaa jos voitte molemmat priorisoida liikunnan. Tällä hetkellä tuntuu (katkera-pieni-mieli) että meillä mies ehtii priorisoida liikunnan, minä ehdin juuri ja juuri metatyöt (se loistava artikkeli!) ja priorisoida ruoan pöytään. Siinä vaiheessa kun ois aikaa, on mies lähtenyt lenkille tai on pakko mennä ostamaan sukkahousut itselle...

    Se metatyöhän alkaa näkyä tekemättöminä tehtävinä kerääntyvänä kaaoksena, pölynä vessan lattialla ja unohtuvina uimapukuina uimapäivinä - ja unohtuneina ystävinä. Mä rakastin sitä kaikkea ennen, mutta pienten lasten myötä sitä on vaan liikaa - koska se jatkuu 12h/vrk tajuttomuuteen vievään yöuneen saakka. Viime viikon iltalenkiltä (kävelin) pysähdyin viestittelemään lasten kavereiden äitien kanssa kuljetuksista, yökyläilyistä ja kaverisynttäreistä ja taloyhtiön hallituksen kanssa huoltoyhtiöstä. Oikeesti.

    T. tiskari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua toi on niin tota :D mullakin on työkalenterissa kaikenmaailman käytettyjen villahaalareiden hakua. Parhaat ystävät just nyt on Kauppakassi ja kaikki muut verkkokaupat - sieltä ne sukkiksetkin hei!

      Poista
  6. Nyt osui kyllä niin tuttuun kohtaan, että pakko tapojeni vastaisesti kommentoida.

    Mä olen niitä nopea-aamuisia. Puoli tuntia kellon soitosta olen jo ovesta ulkona, myös niinä aamuina kun on mun päiväkotiinvientivuoro. Tai no okei, silloin menee 40 min. Aamupalan syömme töissä ja päiväkodissa. Tämä vaatii sen, että kaikkien vaatteet ja muut kamppeet on illalla katsottu valmiiksi. Jokainen uniminuutti aamulla on mulle 10 kertaa tärkeämpi kuin lehden luku, meikkaaminen tai hidas alku päivälle. Kaikesta näistä olen siis luopunut. Pomppaan ylös, suihkuun, pukemaan ja ulos.

    Illat taas. Ei se aika kaikkeen riitä. Mainitsitkin jo nettiruokakaupat, suosittelen lämpimästi. Lisäksi ostakaa, hyvät ihmiset, siivouspalvelua. Meillä käy kerran kuussa 3-4h siivooja, jonka ansiosta koti ei lähde ihan lapasesta. Tämä maksaa huomattavasti vähemmän kuin keskivertonainen käyttää kampaajaan kuukausittain. Todellakin sen arvoista.

    Iltakukkuva lapsi on ärsyttävä, tuttua sekin! Kai olette jutelleet päiväkodissa päikkäreistä? Lyhyet torkut ja sitten lapsi ylös? Vaatii siirtymäkauden, mutta onnistuisko? Sitä niin kaipaisi hetken omaa aika, kun lastenhuone hiljenee, mutta jos lapsi kukkuu 22 ja ylikin niin omat unet jää vajaaksi. Me valittiin se, että luovuttiin siitä omasta ajasta. Omat lamput sammuksiin samaan aikaan klo 22:30-23 kukkuvan lapsen kanssa - oman ajan puute oli pienempi paha kuin jatkuva univaje. Ja muutamassa kuukaudessa päiväunet saatiin lyhennettyä ja lapsi nukahtamaan jo 21-21:30 (tai ilman päiväunia klo 20).

    Niin ja kaiken pakollisen siivouksen ja pyykkihuollon olemme markkinoineet leikkinä: omat astiat koneeseen, omat pyykit kaappiin, omat lelut paikalleen jne. Ei meillä todellakaan ole siistiä, mutta nuo palkolliset on kuitenkin tehtävä. Ainiin, pesukoneen ajastin on varmaankin jonkun ruuhkavuosimutsin suunnittelema: aamulla ryntätään pyykit koneeseen -> ajastetaan linkous klo 17:30 -> iltaruuan & hetken henkäyksen jälkeen voi ripustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan ehdottomasti tuota leikkinä markkinoimista!!

      Lastentarhanopettajana 3-5 vuotiaiden kanssa työskennellessä ruvettiin keväällä harjoittelemaan omien astioiden huuhtelua ja koneeseen laittamista eskariin siirtyvien kanssa sillä seurauksella, että kaikki halusivat pienimmästä isoimpaan tehdä niin. Kun kysyttiin, että haluatteko laittaa itse astiat koneeseen vai hoitaako aikuiset niin lähes kaikki ryhmän lapset sanoi haluavansa tehdä itse. :D Toivon kovasti, että nämä taidot etenkin siirtyivät myös kotiin. Mutta vaatihan se senkin, että siellä kotona sille annetaan mahdollisuus vaikka siinä on riskinä astioiden hajoaminen eikä pyykit ehkä ole juuri niin säntillisesti kun itse osaisi laittaa. Joku joskus on sanonut, että voit kertoa miten asia tulee täsmälleen tehdä tai antaa toisen tehdä. Et molempia. :D

      Poista
    2. Ei vitsi me ei saada tota leikkijuttua millään läpi! Nämäkin kuulemma tarhassa vaikka kuinka siivoavat, mutta kotona EI MITÄÄN. En tajua miten ton saisi läpi. Toimistosoturille kiitos harvinaisen kommentin kunniasta ;) Mä en jotenkin pysty luopumaan meikistä ja olen rehellisesti sanottuna tosi hidas heräämään tätä nykyä. En vaan halua olla aamulla(kin) tehokas. Selkäkin on usein niin kipeä ettei edes oikein voisi.

      Ja unijuttu on kokeilussa, päiväkodissa ovat luvanneet herättää lyhyen unen jälkeen ja nyt meidän pitäisi vielä saada itsemme repimään noin väkisin aamulla ylös. Rytmi on mennyt koko perheellä ihan sekaisin, kun tänäänkin herättiin koko porukka 9.30 :O

      Poista
  7. Handlaan homman prosesseilla, ennakoinnilla ja suunnittelulla. Monesti itse asian hoitamiseen menee paljon vähemmän aikaa, kuin ajattelee. Esim. pyykkien ripustaminen tai kuivien pyykkien laittaminen kaappiin vie 15 - 30 min, mutta jos asiaan ryhtymistä jää miettimään sohvalle, niin siinä menee kevyesti tunti. Kotitöiden ei pidä antaa kasaantua, tai jos niin käy, niin hommaan pitää ryhtyä heti kun mahdollista. Noudatan siivouksessa ja muissakin kotitöissä tiettyä prosessia ja teen joka päivä jotain. Kotitöiksi lasken myös lasten kuvauslaput ja vaaterumban, näissä kaikissa täytyy pyrkiä olemaan aina askeleen edellä, silloin ei tarvitse nostattaa verenpainetta esim. pakkasaamuna ja etsiä sopivia vaatteita. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en voi sanoa olevani innoissani, kun siivouspäivänä tulen töistä kotiin ja tekisi vain mieli mennä sohvalle makaamaan. Mutta kun enempää miettimättä hommaan ryhtyy siinä menee pari tuntia. Ja se pari tuntia on sitten vapaana viikonloppuna, kun suuremmat siivoukset hoitaa arkena. Joku voisi miettiä kuka jaksaa noudattaa tälläisia rutiineja, mutta siihen on ajanut ihan puhtaasti mukavuudenhalu ja oman jaksamisen maksimointi. Minusta menee enemmän energiaa siihen, jos aamusta etsitään vaatteita ja hukkuneita hanskoja ja jokainen lähtee kireenä huonolla fiiliksellä päivän hommiin. Jos omat ja lasten vaatteet katsoo aina valmiiksi, tekee tai ainakin miettii mitä syödään tulevina päivinä ja ennakoi tulevat kausivaihtelut vaatteissa, niin homma vaan on helpompaa. Tarkoitus ei ole mitenkään leuhkia, vaan halusin jakaa miten omaa metatyö duunia voi helpottaa. Suosittelen kokeilemaan. Ja P.S: meidän perheessä molemmat vanhemmat tekee keskimääräistä pidempää työviikkoa, eli kyse ei ole siitä, että meillä olisi enemmän vapaa-aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän minäkin noista paljon teen, paitsi perussyntinä on kyllä antaa hommien kasaantua ja sit niistä tulee mahdottomia. Mutta jotenkin en jaksa olla noin..tunnollinen koko ajan. Alkaa ärsyttää että koko elämän pitää olla niin helvetin rutinoitua ja tunnollista jotta homma pysyy kasassa! Heti kun yhden illan lööbaa, menee koko loppuviikko sekaisin, mutta tuntuu että kaipaan tosi paljon sellaista itselleni armon antamista edes jossain kohtaa. Mutta siis olen tosi kateellinen että sinä jaksat ja pystyt, hyvä sinä!

      Poista
  8. ^ Tuohon prosessisysteemiin, noin minäkin teen. Ennakoimalla, tekemällä jatkuvasti ja asiat samantien valmiiksi pakka pysyy nippanappa kasassa. Mutta tämän pikkulapsi-/kiirevuosivaiheen tekeekin niin raskaaksi se, että TÄTÄKÖ SE ELÄMÄ OIKEASTI ON? Minulla on kolmen lapsen, täysien työpäivien ja kotityön jälkeen päivässä yksi tunti omaa rötväysaikaa. Klo 21-22. Raskasta ei siis ole se, ettei saisi asioita tehdyksi, vaan se, etten meinaa kestää sitä että se osio, missä henkisesti lepään on 1/24 elämästäni. Ehkä joku jaksaa tällä yhtälöllä, mutta minä en. Jos sen 23/24 osaa on jatkuvasti muiden tarpeiden ja halujen täyttäjä ja joutuu painamaan ja organisoimaan sata lasissa, niin ei kyllä paljon auta vaikka kuinka olis prosessit ja systeemit miten arki järjestetään.

    Tän hetken väsymystilassa odotan kuin kuuta nousevaa, että nuo muuttaa pois kotoa. Siihen menee sellanen 18 vuotta. Tarha-aamuja jäljellä noin 5,5, vuotta. Saatan kupsahtaa lopullisesti ennen sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no juuri!!! että voi perkele kun pitää olla säntillinen KOKO FAKIN AJAN. Ei pysty. En halua. En suostu.

      Poista
  9. Ah, ihanaa, etten ole ainoa. Kyllähän arjesta selviää juuri tällä perhanan suorittamisella, askeleen edellä olemisella ja jatkuvalla varuillaanololla mutta missä se elämä on? Tätäkö se on, että käyn töissä lepäämässä, että selviän illasta ja seuraavasta aamusta? Käytän illan seuraavan aamun sujuvuuden varmistamiseen? Metatyötkin laahaavat perässä (nimim. shortsikasa olkkarissa, kun ei ole ehtinyt viedä varastoon) ja urheilua ehtii harrastaa vain työmatkoilla. Vai lasketaanko lasten urheiluharrastukset autolla kuskaavan äidinkin liikunnaksi? Pitkä työmatka on oikeastaan kyllä aika kiva, periaatepäätös on, että silloin tehdään töitä vain ääripaineessa. Liikkuvassa junassa saa vain nauttia kyydistä, lukea tai datailla. Päivän omat ajat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ÄLÄ!! Aina välillä tuntuu että ihan suurinta kreiseyttä maailmassa voi olla se että mentäis lasten kanssa tarhan jälkeen vaikka kahvilaan pullalle. Ja jos sen erehtyisi tekemään, lopullinen kotimatka olisi ihan hirveää huutoa, iltapala tulisi liian nopeasti ja nälkä olisi liian kova, pyykit jäisi taas laittamatta ja kaikki muukin menisi päin helvettiä :D

      Poista
  10. Päivän samaistuttavin teksti oli tämä. Ja mä sentään olen kotona vauvan ja taaperon kanssa, just sanoin, että missä välissä mitään hoidetaan sitten, kun mä palaan töihin. Omaa aikaa illalla nää kaksi tuntia, jotka olen kuolemanväsynyt. Ja samalla päässä surraa lämpöpussit-kauppalistat. Pahinta ei ole se tekeminen, vaan se, ettei ehdi ajatella mitä pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, kyllä. Mutta sen voin sulle sanoa, että älä turhaan pelkää tulevaa - hommat muuttuu joka vaiheessa ja olet aina valmiimpi seuraavaan! Tämä kombo on korkeintaa ja vähintään yhtä ärsyttävä kuin tuo sinun, kyllä me kestetään :)

      Poista
  11. Juuri tänä päivänä niin osuva teksti. Oma iltani meni kauppareissun lisäksi vain ja ainoastaan siihen että yritin ottaa lapsen sormesta tikun pois. Mitään muuta en ehtinyt, kun tämä projekti kaikkine huutamisineen, kyyneleineen, rimpuilemisineen ja vastusteluineen vei oikeasti monta tuntia - ja kaiken lisäksi tuloksetta.
    Mutta noin yleisesti ottaen komppaan edellisiä, jotka kirjoittivat ennakoinnista. Itse olen vähän huono ennakoimaan ruokaostoksia mutta suuret linjat on hallussa niin että tällä viikolla oli käytössä jo uudet, tälle kaudelle sopivat luistimet kun niitä tarvittiin. Sen sijaan siinä olen hyvä että koko ajan teen kotona jotain; vien, tuon, järjestän. Ja meillä käy siivooja, yleensä kerran kuussa. On edes se yksi päivä kun joka paikassa on puhdasta ja siistiä. Se päivä oli onneksi tänään, itkettiin sit edes puhtaalla lattialla. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi auts toi kuulostaa aika tosi ikävältä illalta :/ vaikka toisaalta tietysti kiva poikkeama normaaliin ;) Aika hienosti sait luistimet hoidettua, propsit siitä!

      Poista
  12. Tänään just kuulin fiksulta yli 60v naiselta kommentin, miten meillä on useita rooleja (työ, äiti, vaimo, minä itse ja muitakin), ja miten eri elämänvaiheissa eri roolit ovat etusijalla.

    Lisäksi vinkki selviytymiseen: pyrin tekemään joka ilta yhden asian to do listalta, sillä miten iso tai pieni asia on ei ole väliä. Ja usein kun aloittaa ja tekee yhden jutun, tekee heti perään toisenkin, kun kerran alkoi. Rassaa sitten pitkä lista vähemmän, kun just sai jotain tehtyä! 😀

    Omassa päässäni usein stressi tekemättömistä hommista kasvaa liian suureksi ja imee liikaa energiaa, kuin mitä niiden hoitamiseen oikeasti menisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi totta. Mulla on paha tapa ajatella että kaikki pitää sitten tehdä loppuun asti. Et jos aloittaa pyykkien laittamisen niin ne pitää kaikki laittaa kaappiin asti ja uudet tulemaan, vaikka oikeasti edes se kolme paitaa auttaisi. Ihan sama kuin se että menee lenkille "vaikka viideksi minuutiksi" ja yhtäkkiä se puoili tuntia jo hujahtI! Pienet askeleet kunniaan, kiitos muistutuksesta!

      Poista
  13. Joo-o, tänään päiväkodista kaupan kautta kotiin ruuanlaittoon ja ah, lapsi tyytyväisenä syö. Ja raapii päätään. Niin joo, päiväkodissahan oli täi-lappu ovessa. No jospa kurkkaan sen päähän. Aha, nyt tiedän miltä täit näyttää. Ompa ne vikkeliä ja pieniä eikä niitä saa millään hengiltä. Huutava lapsi kun tukkaa raastetaan täikammalla. Sitten täishampoota, petivaatteet pois, kaikki pipot ym saunaan ja pehmolelut muovipusseihin ja odottamaan että mahtuvat pakastimeen. Lapselle jäätelöä ettei mene hermot. Koiraa ei kukaan muistanut lenkittää. Koska petivaatteet on otettu pesua varten pois, pyyhkeistä kyhätty tyyny ja viltti peitoksi ja sitten pikku täipää unille. Nyt pitäis ilmoittaa kaikille jotka on viime päivinä meillä kyläilleet että tsekatkaahan päänne. Ja täishampoo omaan päähän. Ei ole ongelmia miten töistä jäävän "vapaa-ajan" käyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei perkele. Tämän luettuani olen väijynyt noiden päitä koko ajan. Oliko se sit just niin ärsyttävää kuin luulisi?

      Poista
  14. Tuo pointti erilaisista rooleista oli siis se, että näin pikkulapsiaikana itselle ei ole paljon aikaa. Mutta senkin vuoro tulee taas!

    VastaaPoista
  15. Huh, muistan tuon ajan.. hyvinkin elävästi. Nyt tunnen olevani etuoikeutettu. Teen 6h työpäivää, vien aamulla lapset, haen iltapäivällä ja se 2 ylimääräistä tuntia helpottaa kotiarkea TODELLA paljon. Toisaalta töissä monet työt ovat rästissä - se 2h vähemmän aikaa tehdä niitä. Mutta kaikki ajallaan. Tämäkin auvoisuus tasaantuu kun mies suuntaa ulkomaille töihin uudenvuoden jälkeen. Tsemppiä sinne. ps. aloita jouluvalmistelut jo ny, nim. eilen jouluostoksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kuulostaa just hyvältä! JOULU - apua!!!!

      Poista
  16. Juuri eilen havahduin, että oon niin kummallisessa tilanteessa työtovereihini nähden. Kesti piiitkän tovin ennen kuin ymmärsin, että ne puhuu aamulehden lukemisesta oman aamupalansa äärellä ja että kuinka se on tärkeää saada lukea siinä kaikessa rauhassa. Mä herään puol seiska, laitan itteni ja yhen päiväkotilaisen sekä yhden koululaisen valmiiksi ja koitan olla ovesta ulkona ihan viimeistään puol kasi, jotta ehdin päiväkodin kautta kasiksi töihin. Priorisoin myöskin unen, niin aamuissa kuin illoissakin, mutta onneksi myös urheilusta saan pitää kiinni, kuten myös perheen toinen aikuinen. Ja siinä välissä koitetaan yhdessä saada kaikki muukin tarpeellinen hoidettua niin että koti näyttää suht inhimilliseltä (ei toki aina) ja kaikilla on puhtaita vaatteita laittaa päälleen :D Jos nyt joskus jotkut varusteet uupuu, niin ei se niin vakavaa. Kunhan ei tavaksi tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto miten havahduttava kommentti noista muista, kiitos! Tästä syntyi ennen vastausta kommenttiisi vahingossa uusi teksti :)

      Poista
  17. Mä saan onneksi tehdä kuuden tunnin työpäiviä, ja myönnän häpeilemättä että ne pari tuntia on mun aikaa. Kun kahdelta pääsee töistä niin ehtii käydä salilla tai lenkillä, ja vasta sen jälkeen haen lapset hoidosta. Toisaalta minulla ja miehellä on molemmilla vuorotyö, eli iltavuoroon menevä vie lapset hoitoon (rauhallinen aamu kotona ilman kiirettä) ja aamuvuorossa oleva hakee hoidosta. Lastenkaan hoitopäivät eivät siis usein ole kovin pitkiä minkä vuoksi sallin itselleni tuon oman treeniajan. Kotona jos pitää pestä pyykkiä, niin pyykkikone pyörimään heti kotiintulon jälkeen, niin se saa rauhassa pestä pyykit ja illalla ehtii vielä pyöräyttämään kuivausrummunkin. Ruokaa tehdään enemmän kerralla, joten usein ei arkena tartte muuta kuin lämmittää se, ja päivällisen jälkeen lapset katsomaan pikkukakkosta siksi aikaa kun itse siivoan keittiön. Ja jos pitää tehdä ruokaa, niin lapset saa katsoa lastenohjelmia kokkailun ajan eikä enää syönnin jälkeen.
    Illalla lapsilla on "nukkumaanmenoaika" klo 8. Tosin se tarkoittaa sitä että menevät omiin huoneisiinsa. Jos hoidossa ei ole nukuttanut niin uni saattaa tulla nopeastikin, mutta molemmat saavat katsella kirjoja tai leikkiä hiljaisia leikkejä jos ei nukuta. Äiti ja isä puolestaan istahtavat sohvalle, syövät iltapalan ja katsovat ohjelmia. Samalla saatan venytellä tai tehdä jotain mitä pystyn tekemään telkkarin ääressä. Tälleen kun mä kirjoitan tätä niin kuulostaa muuten aika ihanalta, vaikka on tässäkin haasteensa, ja esim. siivoamiselle ei tunnu löytyvän aikaa tässä kombossa (tiskejä ja pyykkejä lukuunottamatta) muuten kuin viikonloppuna. Mietinkin että miksiköhän mä itse aina stressaan, kun kirjoitettuna kuulostaa oikein hyvältä ja toimivalta rutiinilta... Ja huom, nää on vaan mun rutiinit. Mies ei paljon tee oma-aloitteisesti vaan pitää aina muistaa sanoa että laita pyykkikone pyörimään (saattaa silti unohtaa), muista tyhjentää/täyttää se tiskikone, ja silti iltavuorosta tullessa on tiskipöytä välillä ihan täynnä ja koneessa puhtaat astiat. Pistän kyllä silloin miehen hommiin sillä aikaa, kun itse teen seuraavan aamun aamupalaani valmiiksi (olettaen että mulla on aamuvuoro, jolloin syön aamupalan töissä) ja salaattia lounaaksi)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa ei kuule mitään häpeiltävää todellakaan ole, mä otaisin ne kaksi tuntia itselleni ihan liman vuorotöitäkin. Hienoa! Teillä kuulosta kyllä hommat olevan aika hanskassa, mutta laita vaan se mies enemmän töihin sinäkin :)

      Poista
  18. Mä herään 6, ja olen töissä vaille 7.30. Lähden 15 hakemaan lapset. Mies herää 7, herättää lapset 7.30 ja on töissä 9-9.30. Molemmat mennään samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan klo 21.30. Ilta klo 17-21 menee päivästä riippuen poikien treeneihin/ruoanlaittoon/saunomiseen. Vakiona koiran ulkoilutus kolmesti päivässä, jonkunlainen päivällinen, teinin läksyt ja 1. krs järkkäys, koska musta on sietämätöntä nousta aamulla sekaiseen kämppään. Kaupassa käydään kerran viikossa isosti + täydennys.

    PS. Meillä eivät aikuiset harrasta enää mitään. Ei pysty. Ja isoimman budo kahdesti viikossa vaihtui onneksi jousiammuntaan kerran viikossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiiiih älä sano noin, mä en halua luopua omista harrastuksista! EN!!

      Poista
    2. joku viisas taisi sanoa, että kaikkea ei voi saada: ei voi olla superäiti, supertyöläinen ja superharrastaja. Mut voi ehkä olla supesluibailija, ja mennä useimmista jutuista vähän sinnepäin ja ei-aivan-niin-perfect.

      Lyhyt työpäivä pelastaa paljon.
      Ja lasten kasvaminen pelastaa vielä enemmän: kun ne oppivat menemään ja tulemaan suunnilleen itse.

      Viikonloppuna ei kuulu tehdä mitään muuta kuin levätä: siksi kaikki tyhmähommat pitää hoitaa arkena. Siivoan maanantaisin (tai no, siivoaminen on ehkä liioittelua, mutta teen jotain sentapaista aina maanantaisin), kaupassa käydään torstaisin.
      Perjantaina napsautan nuorisolle siivousnakin, mutta en joka viikko etteivät ne huomaa sitä, vaan luulevat tekevänsä palveluksen poikkeuksellisen rankasta työviikosta uupuneelle äiti-pololle.

      Yksien tuttujen keittiössä oli taulu: "tee se heti". Ajattelin aina, että koska ne ovat niin taiteellisia ja impulsiivisia, niin ne tekevät kaikenmoisia hulluja juttuja aina heti kun mieleen pälähtää. Näin viisastuttuani veikkaan, että se on ihan pätö elämänohje aikan moneen juttuun: kun tekee heti sen, mikä kumminkin täytyy tehdä, niin sitten se on valmis.
      Ja jos ei nappaa, niin sitten pitää jotenkin sietää se, että homma on tekemättä. Tai että joku muu tekee sen toisin kuin itse.

      Poista
    3. No näinhän se on. Tee heti ja tee edes vähän. kuten: vastaa edes yhteen kommenttiin :) Kiitos sullekin kommentista, nämä on niin ajatuksia nostattavia juttuja!

      Poista
  19. Täytyy vaan sanoa että just ihan samaa, mutta ei pysty/jaksa kirjottaa nyt enempää kun lapsi just nukahti ja nyt on se oma 1h...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No mut hei hyvää omaa aikaa sulle! :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.