Saareke or not?

perjantai 30. lokakuuta 2015 Valeäiti 30 Kommenttia

Talohommista päivää! Tänään oli makea päivä: saatiin vihdoin yhdessä arkkitehdin kanssa sellainen luonnos lyötyä lukkoon, josta kukaan ei löytänyt enää merkittäviä puutteita. Tällä hetkellä suunnitelma näyttää vain ihanalta. Ja okei, tosi kalliilta. Seuraavaksi selviää kuin monta nollaa liian kalliilta.

Sitä ennen keskityn oleelliseen eli keittiöön. Sillä keittiö sinne tulee aivan varmasti, vaikka rahat muuten kellarin, saunan, autotallin (oh lord) tai jokumuumikän kohdalla loppuvatkin. Keittiön tila on hyvä; iso ja valoisa. Tila on noin 4-5m leveä ja oikeastaan vaikka koko talon pituinen, jotain 10m luokkaa.

Nyt on siis se tilaisuus, se kaikkien aikojen hetki, kun saa suunnitella keittiön ihan alusta, ja oikeastaan vailla mitään valtavia rajoitteita. Voi helvetti. Ihan sama tuska kuin hääpuvun kanssa aikanaan! Kaikki mitä tekee on varmasti ihan hyvä, mutta jääkö sitten ulos joku aivan loistava idea, joka olisi sittenkin ollut parempi? Poiketen tuijagatesta, tällä päätöksellä on mulle väliä. Ehkä eniten koko talossa.

Auttakaa siis naista mäessä, kertokaa mielipiteitä! Erityisesti yhdestä asiasta. Saarekkeesta. Meillä on ollut yhdessä keittiössä saareke, mutta se oli samalla myös koko huoneiston ruokapöytä, eli sen kokemuksia ei ehkä ihan voi verrata. Muissa kokemissani keittiöissä saareke on tuntunut kivalta idealta ja olen antanut itseni ymmärtää että sellaisen haluaisin. Ihmiset kerääntyy helposti sen ääreen ruoanlaittoon, siihen saa katettua juhlat ja arkiruoat niin, että kaunis (oletettu) ruokapöytä ei peity rojuun. Se antaa paljon työtasotilaa, josta tykkään ihan valtavan paljon. Kuusi metriä pöytätilaa ei olisi musta liikaa. Siihen voi laittaa paljon asioita säilytykseen (keittiöön tulee hyvä ikkunan paikka päätyseinään niin, että harkitsen alakaapittomuutta), baarijakkarat tosin ovat mielestäni siinä aika out. Se tuo lisämaustetta muuten herkästi seinää pitkin kiertäviin kalusteisiin ja ryhtiä keittiön linjoihin.

Mutta: onko se arkkitehtimme sanoja lainatakseni outo pökäle isossa tilassa, jossa perinteinen saarekkeen tilansäästötarkoitus ei olekaan niin tärkeää? Entä tekeekö se koko alakerrasta jotenkin yhtä jatkuvaa pöytää kun on työtasoa, saareketta, pöytää? Törmäänkö siihen jatkuvasti, onko sen kiertäminen rasittavaa? Onko se vain tuhoon tuomitusti aina täynnä rojua? Onko se kertakaikkiaan täysin tarpeeton?


Haaveissani se keittiö näyttäisi sitten ehkä joltain tämän tyyppiseltä:

Kuva pöllitty törkeästi Pinterestistä, koska alkuperäiseen sivustoon ei enää päässyt.

Ja painajaisissani tältä:

On siellä saareke jossain. Kuva googeloitu.
En mä tiedä. Tuleekohan siitä vaan karmea tilasyöppö, feng shuita rikkova karmistus? Toisaalta tätä kirjoittaessani löysin tämän Mustan Oven blogikirjoituksen, josta tuli aika paljon lisää hyviä puolia saarekkeeseen, ja alan taas pyörtää päätäni saarekkeen suuntaan. Aaaargh auttakaa!!

Ps. Ensi kerralla luvassa ihan oikeita taloluonnoksia, lupaan! Sitä odotellessa Valeäidin Instan puolella väläytellään jo sneak peakiä talon design suunnasta, tsek tsek!  

Talohommista päivää! Tänään oli makea päivä: saatiin vihdoin yhdessä arkkitehdin kanssa sellainen luonnos lyötyä lukkoon, josta kukaan ei lö...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

30 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Neuroosijuhlaa

torstai 29. lokakuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia

Elämässäni tapahtui eilen niin iloinen asia, että se on vain jaettava. 

Kävin täydellisesti kaupassa. 

Tai siis tilasin Kauppakassista. Tilasin mm. Kananmunia, maitoa, lasten hammastahnaa, vessapaperia, dödöjä, fairya, leipää, hedelmiä. 

Sitten se kaunis asia. Tiedättekö mitä tapahtui puoli tuntia ennen lähetyksen tuloa?

Nostin jääkaapista viimeiset maidot katettuun pöytään, jossa majaili juuri uunista tullut makaronilaatikko. Siinä oli kypsinä talouden viimeiset kananmunat ja juustot, lautasten reunalla vikat kurkut ja tomaatit. Pesin kattilan ja juuri tyhjentyneen hedelmävadin viimeisellä fairytipalla. Laitoin vessapaperitelineeseen viimeisen rullan kaapista. 

Ruoan jälkeen nostelin käytännössä tyhjään jääkaappiin laji- ja kokojärjestyksessä uudet ruoat. Kuusi palautusjuomaa vierekkäin ylähyllylle. Kolmen raparerirahkan pinon kolmen mustikkarahkan pinon viereen. Neljä tölkkiä maitoa vieretysten. Kananmunakennon takaisin paikalleen. Ja niin edelleen. 

Aamulla heitimme tyhjäksi käyneet hammastahnat ja dödöt roskiin ja katselin kaunista jääkaappiani liikutuksen vallassa. 

Olen ehkä täydellinen kuluttaja. 

Näin suurta nautintoa en ole saanut sitten tasan viisi kilometriä pitkän juoksulenkkini. 


Ai että. Kyllä sitä voi ihminen tulla pienistä asioista onnelliseksi. Välillä ihan tosi pienistä. 

Elämässäni tapahtui eilen niin iloinen asia, että se on vain jaettava.  Kävin täydellisesti kaupassa.  Tai siis tilasin Kauppakassista. Tila...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Prinsessa Anna from Finland

sunnuntai 25. lokakuuta 2015 Valeäiti 13 Kommenttia

Olemme saavuttaneet prinsessavaiheen. Vaate ei ole mikään vaate, jos ei sen helma tee isoa ympyrää pyörähtäessä. Väreistä tunnistamme parhaiten pinkin, mielellään kimaltavan sellaisen. Päähän olisi suotava laittaa useampi pinni yhtäaikaa, johonkin siihen pannan ja kruunun välimaastoon. Kädet täytetään siivillä, taikasauvoilla ja laukuilla, ja jalkojen alla kipsuttaa kaikista ihanimmin 5v synttäreiltä tulleet vilkkukorkkarit. Kynsilakkaa laitetaan tietysti aina kun se muistetaan, ja sen kaveriksi matching huulipuna (=huulirasva).

Olkkarista kaikuu nytkin minä olen Anna! ja minä mietin haikeana että kohta se on tämä Kakkosenkin röyhelövaihe ohi ja palaamme autojen, lentsikoiden ja kuralätäköiden maailmaan.



Olemme saavuttaneet prinsessavaiheen. Vaate ei ole mikään vaate, jos ei sen helma tee isoa ympyrää pyörähtäessä. Väreistä tunnistamme parhai...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pyyntö sirkusfriikeille

tiistai 20. lokakuuta 2015 Valeäiti 23 Kommenttia

Ykkönen ja Kakkonen aloitti jonkin aikaa sitten sirkuskoulun. Konsepti on mahtava ja lapset tykkää hulluna! Alkulämmittelyssä leikitään hippaa, ollaan erilaisia eläimiä ja harjoitellaan kaikkia makeita temppuja, kuten vaakakuperkeikkoja. Ohjaajat on ihania positiivisia kumityyppejä, joilla venyy sekä raajat että pinna käsittämättömiin mittoihin. Homma on melko kallista, mutta se tuntuu tekevän tosi hyvää hieman haasteellisen fysiikan omaavalle Kakkoselle ja synnynnäiselle apinalle Ykköselle. Kaikki hienosti siis!

Not. Sirkuskoulussa on yksi iso miinus, joka saa minut lähes raivon partaan ja turhauttaa joka tiistai niin pitkälle, että koko homma tekisi mieli lopettaa.

Muut vanhemmat.

Tunnilla on viitisentoista 5-7 vuotiasta lasta. Näistä kaikki on ihania, mukavia lapsia. Mutta ei nekään aina jaksa käyttäytyä mallikelpoisesti kello kuudelta alkavassa arkiharrastuksessa, ja tästä päästään niiden vanhempiin. Teoriassa vanhempien ei tarvitse olla tunnilla mukana koko aikaa, mutta jotenkin mun pää sanoo, että voisi olla hyvän tavan mukaista vähän katsoa että se oma kullannuppu käyttäytyy hyvin. Kun kerran samassa tilassa istutaan. Katsokaas kun tunnit etenevät usein seuraavasti:

Puolet lapsista tulee myöhässä purkka suussa ja painaa suoraa päätä sinne, missä ei saisi olla. Opetuksen alettua lapset älämölöi opettajan ohjeiden päälle. Vanhemmat räplää kännykkää salin reunalla. Sisarukset nujakoi keskenään ja parhaat kaverukset kiilaa mitättömiä lapsia jonossa päästääkseen vierekkäin.

Ja kun mä sanon että sisarukset nujakoi, tarkoitan että pienempi potkii isompaa päähän, joka huutaa takaisin kaikella äitimäisellä voimallaan mulla menee tähän hermot, ja menee kantelemaan äidille toisessa huoneessa. Äiti, jolla oli hyvät juorut kesken Rooman matkastaan, pyörittää silmiään ja toteaa että joo joo, niinhän ne pikkuveljet aina on kaiken syynä. Meanwhile näiden kahden pienin sisarus kiipeilee oma-aloitteisesti (tarvitseeko lisätä hengenvaarallisesti) nuoralla, huutaa äiti kato mua niin kauan että opettajan ääni peittyy ja lopulta äiti havahtuu huutamaan kiukkuisesti melkein pudonneelle lapselle että hei sä et saa mennä yksin sinne nuoralle. Ja Rooman stoori jatkuu.

Takaisin salin puolelle: ne parhaat kaverukset pääsee vierekkäin, jonka jälkeen keskittyy vain kikattelemaan keskenään niin että 80% muista lapsista ei kuule ohjeistusta. Tehtyään jonkun tempun kaverukset valittaa miten tylsää se on, he kun osaisi jo näin ja näin paljon (ja tämä selittää sen kikatuksen. Niillä on tylsää). Opettaja keskittyy sisarusten ja kaverusten älämölön hillitsemiseen, eikä ehdi kertoa pienemmille että siihen kuperkeikkaan kuului lähteä seisten.

Joku vanhemmista nostaa hetkeksi katseensa iPadista nalkuttaakseen hänen mielestään liian hitaasti etenevälle (harjoittelevalle) lapselleen hei mee nyt jo, sä hidastat jonoa. Sen kerran kun sekin kikattava energiapakkaus saatiin keskittymään. Seuraava vanhempi huikkaa vihdoin hipaksi päässeelle lapselleen että koita nyt saada joku kiinnikin ja luo minuun sellaisen "hohhoh" katseen, johon kuuluu taas silmien pyöräytys ja hieman halveksuva nauru. En lähde messiin.

Vihdoin päästään itse asiaan, temppuilemaan välineillä. Me käydään Ykkösen kanssa jokaviikkoinen keskustelu siitä, miten jonottaminen on valitettavaa mutta pakollista tämän kokoisessa ryhmässä. Juuri kun saan kerrankin tämän suuren kasvatusneuvon läpi, ja seisomme maltillisesti tramppajonossa, huomaan että jonossa on lasten lisäksi aikuisia. Erään lapsen äiti jonottaa lapsen puolesta trampoliiniin sillä aikaa kun vekara kiipeää tolppaa. Hänen rakas kullannuppunsa marssii siis tolppaan kyllästyttyään minun rakkaan kullannuppuni eteen.

Taustalla siskoaan päähän potkinut veli ohjataan äidin toimesta ohjaajan huoleksi. Ohjaaja estelee tämän yhden joutumista muiden alle ja 14 muuta miettii miten tämä homma pitikään tehdä. Rooman stoorin loppu jää multa hirveän harmillisesti kuulematta koska sali on täynnä äiti katso nyt mua -huutoja. Jossain vaiheessa tuntia joku varmuudella uhkaa, ettei tänne tunnille enää tulla jos et ala käyttäytyä. Yleensä aikuinen, mutta voisin olla myös minä karjumassa niille aikuisille.

Kukkahattu päässäni tärisee nyt jo aika holtittomasti. En minäkään mikään sadan pisteen äiti ole, ja joo, on tämä munkin mielestä välillä tylsää seurattavaa. Mutta muutaman metrin korkeudessa roikkuminen, päällä seisominen ja trampoliinilla holtittomana perunana pomppiminen saa kyllä minunkin silmät pois siitä kosketusnäytöltä ja kohti lastani.

Jaksaisitteko tekin, kerran viikossa?

Ykkönen ja Kakkonen aloitti jonkin aikaa sitten sirkuskoulun. Konsepti on mahtava ja lapset tykkää hulluna! Alkulämmittelyssä leikitään hipp...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

23 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hammaskeiju on surkea juoppo

torstai 15. lokakuuta 2015 Valeäiti 10 Kommenttia

Kävipä eräänä kauniina päivänä niin, että Ykköseltä irtosi toinen hammas. Kyllä me hihkuttiin kaikki onnesta, jee ja vau, kohta se hammaskeiju taas tulee! Nyt se tuo kolikoita!

Joskus yhdeksän aikaan, keskellä Kakkosen Parhaita*, totesin Insinöörille että täytyy muistaa laittaa sitten niitä kolikoita sinne tyynyn alle.

Kymmenen aikaan heräsin sohvalta oma kuola leuassa.

Seitsemältä aamulla heräsin äkkiä. Kuin kesken pahan painajaisen. Tajusin heti, mistä on kyse. Löin vielä nukkuvaa Insinööriä vauhdilla käteen ja huutokuiskasin: "me unohdettiin se perkeleen hammaskeiju!"

Oli jo myöhäistä. Toiselle puolen asuntoa kuului, kuinka pieni kulmakarva nousi hämmästyneenä ylös ja otsa rypistyi. Täällä on edelleen vain minun ällöttävä hampaani. 

Näin hajamielisten kekseliäiden vanhempien perheessä asialle löytyi pian selitys ja ratkaisu. Opetimme luonnollisesti Ykköselle, ettei mihinkään aikuiseen, satuhahmoon tai ei, voi luottaa. Kerroimme, että Hammaskeiju oli varmaan unohtanut tai mennyt ohi, ja että sille pitäisi jättää lappu että tietää tulla. Lappu laitettiin ikkunaan, ja jäimme jännittyneinä odottamaan.

Ja kuinka ollakaan, ihan minuutteja myöhemmin se laiska juoppo oli käynyt sekä vastaamassa lappuun että hoitamassa oman tehtävänsä!






Valtakunnassa kaikki hyvin. Yksi ällö hammas turvassa kirjan välissä, yksi tyttö ikionnellinen koska "Hammaskeiju lainasi meiltä paperia, katso tässä on ihan samaa!". Me vanhemmat toki tiedetään että kyseessä on taas yksi juoppo satuhahmo, joka pitää jossain kohtaa tappaa.

*jokailtainen sikermä, joka pitää sisällään mm. ikihitit "mut, mut.. mulla on atiaa", "pahaa yötä!" ja "mä haluun peiton, äiti laittaa" sekä uusimmat lainakappaleet "mut kun mua pelottaa" ja "äiti tuu vahtii mua". Saatavilla hyvin varustelluista lastenhuoneista kautta maan.

Kävipä eräänä kauniina päivänä niin, että Ykköseltä irtosi toinen hammas. Kyllä me hihkuttiin kaikki onnesta, jee ja vau, kohta se hammaskei...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Iso pieni nainen

maanantai 12. lokakuuta 2015 Valeäiti 7 Kommenttia



Rakas Ykkönen, täytit eilen viisi. Heräsit juhlapäivääsi edeltävänä yönä meidän kakkutouhujen ääniin, hymy huulillasi. Taisit aavistaa että nyt on jo synttärit. Teimme jotain aivan ennenkuulumattoman jännää, uskon että muistat tuon yön lopun ikääsi. Sait herätä kanssamme hetkeksi odottamaan että kello lyö 00.25. Sillä hetkellä täytit viisi. Rutistin sinua jo melkein pieneksi venähtäneessä valkoisessa mäyräkoirapyjamassasi, haistelin unen jo sekoittamia hiuksia ja mietin taas kerran: miten voit jo olla näin iso. Miten siitä voi olla näin kauan.

Hait keittiön kaapin takaa piilosta ensimmäisen lahjasi, toivomasi pehmokoiran, ja kiipesit vielä takaisin syliin. Kerroin sinulle kuinka kovin rakas olet, ja muisteltiin yhdessä jo tuttua tarinaa siitä, miten et millään meinannut haluta syntyä. Siinä kuitenkin olet, jo reilusti yli 110cm pitkänä, isona, taitavana tyttönä.

Olet jo niin iso, että tuntuu tavallaan hassulta kuvailla sinua tähän. Melkein tuntuu että sen pitäisi olla jo sinun oma oikeutesi. Kerron kuitenkin, koska sinä itse pyysit, kuultuasi vastaavat tarinat aikaisemmilta vuosilta. Sinä ehkä haluaisit piirtää itsesi, paperille tallennat tarkasti vasemmalla kädellä kynää pidellen kaiken muunkin ympärilläsi tapahtuvan. Olet jo reilusti äitiäsi parempi piirtämään. Jaksat vieläkin keskittyä vaikka tuntikaupalla piirtämiseen, hamahelmiin ja legoihin, vaikka vauhdikkaat potkulautailut ja kaikkien maailman tolppien ympärillä kiipeilyt jo huomiotasi huutavatkin.

Sinulta on lähtenyt jo kaksi maitohammasta, ja kolme isoa rautahammasta on tullut tilalle. Osaat jo tunnistaa useita kirjaimia ja myös kirjoittaa niistä valtaosan. Ihan kohta tapahtuu se käänne, kun äkkiä ymmärrät ympärilläsi olevan tekstin. Tämänkin.



Lempivärisi on sininen, lempiruokasi spagetti bolognese (sattuneista syistä se tuntuu olevan myös lempiasentosi uhman hetkinä) ja lempitekemisesi kiipeily. Mihin vain, mieluiten puihin. Olet älykäs, kaunis, hauska, rauhallinen, sitkeä, pitkäkiukkuinen, lempeä, empaattinen ja kekseliäs. Nautit yhteisistä saduista ja mielikuvitusleikeistä ja teet palapelejä ihan mennen tullen. Olet osoittanut erittäin selvästi, mitä on viisivuotiaan uhma, ja miten rauhallinenkin tyyppi voi kyetä aikamoisiin suorituksiin tarpeeksi kiukustuessaan. Niissä hetkissä olen välillä vähän hukassa, ja liiankin usein turhaudun omaan osaamattomuuteeni sen sinuun purkaen. Annathan sen anteeksi, mekin tässä vielä opetellaan elämään.

Sinulla on edessä vielä kaikki mitä maailmalla on antaa. Meikit, ketjut ja vyöt. Olethan vielä hetken kuitenkin se pieni, ihana pehmoleluja rutisteleva tyttö, joka punkee viereeni öisin hiljaa nukkumaan ja painaa käden kättäni vasten. Ihanaa syntymäpäivää rakas, seuraava tulee taas nopeammin kuin osaisimme arvatakaan.





Rakas Ykkönen, täytit eilen viisi. Heräsit juhlapäivääsi edeltävänä yönä meidän kakkutouhujen ääniin, hymy huulillasi. Taisit aavistaa ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valeäidin vinkit: Kuinka onnistua valokuvissa

perjantai 9. lokakuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia

Tiedättekö, kun ihminen saa yhden (ainoan) mahdollisuuden leikkiä glamöröösiä gaalatähtöstä. Kun se oikein kehtaa ja uskaltaa ja menee oikein dissainerin liikkeeseen pyytämään mekkoa lainaksi. Kun se parhaansa mukaan esittää korrektia, fiksua ja uskottavaa bloggaajaa ja siemailee ihan sivistyneesti vähän seljankukkadrinkkiä.

Kun se lähtee ihan tosi hyvissä ajoin kotiin ja on kauhean tyytyväinen kun tuli niin hyvin edustettua. Että kyllä nyt sai Katri/N hyvää näkyvyyttä kauniille asulle, ja oli varmaan se Katjakin ihan tyytyväinen Eiffel-Aveciinsa.

Kun se sitten menee ja kuola poskella odottaa, kuinka kauniita kuvia siitä on siellä juhlissa varmasti otettu, ja löytää tämän ajattoman hetken:



Ei jumalauta.

Anteeksi kaikki. En millään olisi kyllä muistanut että pääsääntöisesti huusin ja näytin dorkalta. Puolustuksekseni sanottakoon, että varmaan tässäkin kohtaa taustalla soi Haddaway.

Kirsikkana kakun päällä? Löysin toisen kuvan. Se näytti paljon paremmalta:



Ja vielä sokerina kuolonmaljani pohjalla? Kun kuulen että "toi on niin tyypillinen ilme sulle!".  Siis suu auki ja V-merkkiä kehiin.

Ei jumalauta.

Tiedättekö, kun ihminen saa yhden (ainoan) mahdollisuuden leikkiä glamöröösiä gaalatähtöstä. Kun se oikein kehtaa ja uskaltaa ja menee oikei...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vihdoinkin!

maanantai 5. lokakuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Lapsettomille tiedoksi, yksi typerimpiä ja samalla pelottavimpia lauseita, jonka lapsiperheellinen voi ääneen lausua on: 

"Nää on ollut nyt tosi pitkään terveinä". 

Olen uhmannut kohtaloa nyt aivan sairaan monta kertaa, mutta en tänne asti missään vaiheessa sentään uskaltanut sitä kirjoittaa. Nyt helpottaa, sillä paine on poistunut. Ei tarvitse enää jännätä, Kakkonen sairastui vihdoin. Kyseessä jokin ehkä helppo räkätauti, johon liittyy yksi kiintiöoksennus ja korkea kuume. Tänään jo melkein terve. Poissaolopäiviä töistä 1. 

Ja sitten siihen mitä olen jo kymmenen kuukautta halunnut sanoa - arvatkaa montako päivää ollaan oltu tänä vuonna lasten sairasteluiden takia pois töistä? 1. Yksi. Uno motherfucker. 

Tämä eilen alkanut tauti on toinen koko vuonna. Toistan, vasta toinen koko vuonna. Olen ollut itse enemmän päiviä kipeänä kuin lapset yhteensä. 

Sanoisin että meille on alettu maksaa takaisin tästä, tästä, tästä ja tietysti tästä klassikojen klassikosta.

Olen nauttinut joka hetkestä. 

(Samalla luonnolliseti mietin, mikä jättipotti on tulossa vielä ennen joulua.)

Lapsettomille tiedoksi, yksi typerimpiä ja samalla pelottavimpia lauseita, jonka lapsiperheellinen voi ääneen lausua on:  "Nää on ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kun suurinta luksusta on olla tyhjänpanttina

lauantai 3. lokakuuta 2015 Valeäiti 2 Kommenttia

Tiedättekö, mitä tekee pienten lasten vanhemmat saatuaan vapaaillan? 

Ei yhtään mitään. 

Ne lysähtää sohvalle viideltä iltapäivällä ja avaa Ruutu.fi:n. Ne katsoo Vain Elämää:n, itkee salaa ja tuhoaa siinä mennessään yhden skumppapullon ja pussin karkkia. Because we can. 

Sitten ne ottaa päiväunet. (Ensin toinen niistä vähän bloggaa). 

Sitten ne aikoo herätä, käydä pikasuihkussa ja juosta Lucha Locoon hyvän ruoan perässä. 

Sit ne ei aio tehdä taaskaan yhtään mitään. 

Tämän opettelemiseen meni noin viisi vuotta. Nyt ollaan jo pro. Hyvä me! 

Tiedättekö, mitä tekee pienten lasten vanhemmat saatuaan vapaaillan?  Ei yhtään mitään.  Ne lysähtää sohvalle viideltä iltapäivällä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Johdonmukaisuus on tärkeää

Valeäiti 5 Kommenttia

Lastenkasvatuksessa olisi hirveän tärkeää olla johdonmukainen. Meillä ei olla. On ennemmin sääntö kuin poikkeus että jossain kohtaa päivää havahdumme Insinöörin kanssa johonkin ai joo pitäisi varmaan -tunteeseen. "Hampaat pitäisi vielä harjata", "hei nyt olis jo kylpyaika" ja "hetkinen lähditkö sä nyt vaan kesken ruokailun pöydästä?"

En koe tästä suurta tuskaa. Meille on annettu lahjaksi kaksi helppoa lasta. Vekarat on pääsääntöisesti hyvin käyttäytyviä, hyväntuulisia ja hyvinvoivia lapsia, jopa epäjohdonmukaisten vanhempiensa kanssa. Välillä kuitenkin tietysti kirpaisee jossain tunnollisuussolussa kun mietin, että ei taaskaan oltu kovin johdonmukaisia tässä asiassa.

Mutta nyt olen antanut itselleni lopullisen synninpäästön! Perheessämme nimittäin leijuu eräs vahva johdonmukaisuuden olemus. Kakkonen. Kakkonen on virheettömän johdonmukainen omassa toiminnassaan. Koskaan ei tarvitse arvuutella, minkä mielipiteen ja käytösmallin Kakkonen valitsee - hän on johdonmukaisesti kaikkea vastaan. Näitä varmoja vastauksia hakiessa voi tuudittautua sellaiseen maailmassa on kaikki kohdallaan - tunteeseen. Tuttu on turvallista:

Minä: Hyvää yötä rakas!
Kakkonen: Ei ole hyvää yötä, on pahaa yötä!

M: Huomenta!
K: Älä! Mene nyt poit tiitä!

M: Noni, nyt lähdetään potkulautailemaan / tarhaan / SnadiStadiin / rannalle / isovanhemmille, laitetaan kengät jalkaan!
K: Ei! En halua kenkiä!

M: Hei nyt loppu se ruoan heittely. Vika varoitus ja sitten poistut pöydästä
K: Ei! Älä nyt tano mulle noin!

M: Olet kyllä ihana pieni poika
K: En ole pieni poika! Olen ito poika!

M: Rakastan sua
K: Ekkä lakatta! En lakatta tua!

M: Sitte yöppäri päälle, otetaan nää kolmet villasu...
K: EI! EI VILLATUKKIA POIT!!!

M: Nyt voi valita; laitetaanko pitkähihainen vai lyhythihainen paita?
K: Ei paitaa! Kukkamekko!

M: Ulos laitetaan kyllä takki kiinni, siellä on kylmä!
K: EI! Mä oon niinku buumkah, lotti auki! (=rotsi auki)

M: Hei Kakkon...
K: Ei! Ei! Ei! EIIIII!!!!!!!!!

Ah, lapset. Miten paljon iloa he elämääni tuovatkaan.








Lastenkasvatuksessa olisi hirveän tärkeää olla johdonmukainen. Meillä ei olla. On ennemmin sääntö kuin poikkeus että jossain kohtaa päivää h...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.