Suuri reissupohde

torstai 23. heinäkuuta 2015 Valeäiti 26 Kommenttia

Nyt on se hetki kesästä, jota aina vähän pelkään. Loman toinen eli viimeinen puolisko. Vaikka kuinka yrittäisin, tässä kohtaa alan aina miettiä pessimistiskyynisesti, että kohta se on ohi. Vaikka meillä uskotaan vankasti Katjan perheen tavoin suunnitelmien puuttumisen ihanuuteen, tämä on joka vuosi se viikko kun alan suunnitella. Että mitäs tällä loppuajalla vielä tekisi, niin että saisi “kaiken irti”? 

Ensinnäkin, sain tänään ison älynväläyksen. Tämä yhdessä hengailu vailla tekemistä on se kaikista suurin kaikki irti. Mutta tämä keli ei nyt ihan auta. Se vähän laittaa miettimään jotain muutakin kuin pelkkää sadetta pitelevää yhdessäoloa, niin hienoa kuin se onkin.

Loppulomasta tiedetään tämä: Olemme nyt mökillä, lähdemme huomenna kotiin. Insinööri lähtee perjantaina reissuun, jolta palaa vasta tiistaina. Keskiviikosta sunnuntaihin on siis vielä hyvää suunnittelematonta loma-aikaa.

Sen haluaisin nyt tietysti suunnitella kuoliaaksi. Koska loma on ollut lähes pelkästään mökkeilyä ja kotona hengailua, mieleni minun tekisi hypätä vielä yhdelle pienelle miniminilomalle jonnekin ihan muualle. Rahaa ei nyt olisi tähän mitenkään hirveästi polttaa, joten mikään viiden päivän äkkilähtö aurinkoon tuskin onnistuu. Eikä myöskään se keksimäni älynväläys New York, joka ei toimikaan kun muistin etten osaa kavaltaa rahaa.

Näin äkkiseltään mieleen ponnahtaneita vaihtoehtoja ovat:
  • Hanko: Nähnyt monta kertaa purjehtijana, mutten kertaakaan turistina. Toimiiko jos ja kun on sadesää? 
  • Tampere: Harvoin turistina ja ystäväperheen kutsu taloa katsomaan polttelee taskussa. Olisiko Särkänniemi, kivoja rafloja, Tammerkoskea? 
  • Ahvenanmaa: Loki sai mut vähän innostumaan, pitäisikö sitä mennä tänne vaikka pyöräilemään? Tai autoilemaan? Siellä kai paistaa aina aurinkokin? 
  • Pärnu: Villi ulkomaakortti. Pelkkää hyvää kuullut puhuttavan, mutta taas tämä sadekysymys. 
Villi kortti nro 2.

Nyt anelen, antakaa lisää vaihtoehtoja! Turku on jo vanha tuttu ja sinne suunnataan ehkä jo viikonloppuna. Berliinit, Lontoot, Köpikset ja muut edes näennäisesti lähellä olevat on nähty ja ovat kalliita. Tai en minä tiedä, ehdota sinä! Mihin SÄ menisit, jos aikaa olisi viisi päivää, rahaa ei kauheasti, mutta seikkailuihin tekisi mieli? Jopa roadtrip suunnitelmat toiminevat kun oksennuksia ei enää niin satele. 

Lomahaasteesta päivä 20/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Nyt on se hetki kesästä, jota aina vähän pelkään. Loman toinen eli viimeinen puolisko. Vaikka kuinka yrittäisin, tässä kohtaa alan aina miet...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

26 kommenttia :

  1. Me saatiin lapsivapaa vuorokausi miehen kanssa ja oltaisiin kanssa haluttu jotain kotimaan kamaralla tapahtuvaa matkailua. Tai no mieluiten ulkomaita vaan kun 24 tuntia heittää tietyt realiteetit niin se oli unohdettava. Eniveis, en tiedä johtuuko siitä että kelit on nyt tämmöisiä vai siitä että se vuorokausi osuu viikonlopulle mutta esim Hankoon ekat vapaat majoitukset oli tarjolla jonnekin elokuun alkuun. Sama homma aika monessa muussakin kaupungissa. Vaikka ollaan hyvin seikkailuhenkisiä ja majoitutaan pitkälti missä vaan niin tällä kertaa haluttiin vähän panostaa ja suljettiin esim hostellit ulkopuolelle kokonaan. Ei nyt sentään mitään sviitti-tasoista edes haettu mutta tyyliin parisänky ja aamupala ja kiva miljöö. Mutta niin oli varattua. Eli mulla nyt ei ole sen kummempaa vinkkiä antaa kuin että etsikää laajalla skaalalla ja kannattaa toimia nopeasti koska moni muu hakee nyt lomalta näköjään samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitto. Sitä mä vähän pelkäsin. Eli kavereiden nurkkiin matkamme vie...tai telttailemaan!

      Poista
  2. Hankoa mä suosittelen. Repäiskää ja menkää Silversandiin telttailemaan. Jos teillä ei ole telttaa, saatte meiltä 4 hengen teltan lainaan, sekä trangian.. Tulkaa huomenna hakemaan Sipoosta ;-). Laitoin sulle eilen mailia, ootkohan lukenut..?
    T:Liisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut ja kerran puoliksi vastannut, ANTEEKSI kun kestää! Hyvä vinkki, sitä harkitaan tässä juuri!

      Poista
  3. Pk-seutua ehdottaisin ylivoimaisena ykkösenä mutten muista äkkiseltään missä asuittekaan...

    VastaaPoista
  4. Lappiin! Ihan parasta myös kesällä. Luosto, pallas,... hienoja maisemia ja tilaa temmeltää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Insinööri on siellä parhailaan joten taitaa olla tänä vuonna pois laskuista. Muuten joo!

      Poista
  5. Itänaapuriin junalla?

    VastaaPoista
  6. Tampere noista. Hanko on tylsä sateella. Ahvenanmaa myös. Pärnussa on kivaa jos jaksaa katsella keski-ikäisiä/vanhoja suomalaisjuntteja tai perheitä, jotka ovat juuri lähteneet ekalle ulkomaanmatkalleen ja äiti on valkannut lapsille miikkarit päälle ja käynyt itse varta vasten kampaajalla hakemassa kaksivärivärjäyksen. Perheen isää sitten komennetaan käyttäytymään silleen kuulisti, et muut vois pitää meitä vaikka sellaisina hipstereinä. Bonuksena laivamatkat täyttä lapsiperhehelvettiä. Pärnu oli kiva vuosia sitten mutta juuri sieltä tultua täytyy todeta, että taisi jäädä vikaksi kerraksi. Ahvenanmaalle piti meidän poppoon lähteä loppuviikosta mutta ei näillä sääennusteilla. Meidän perhe pysyy siis loppuloman kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh. Me tsekattiin tää mesta tänä kesänä, mut en mä ihan tollasta tuomiota antaisi. Tosin oon niin puusilmä etten kauheasti muiden vaatemerkkejä tai hiustyylejä havainnoi. ;) me oltiin sekä täällä että Tallinnassa. En mä tiedä jaksaako Pärnussa viittä päivää viettää. Jos Viro houkuttelee, niin Tartto on kuulemma kans tosi kiva. Mut eihän tuollakaan hotellit oo ilmaisia. Suomen tasoa ja sehän just aina harmittaa kun Suomessa ei ihan pikkurahalla mitään tee kun hotellit on niin kalliita. Suosittelen sitä kaveriyöpymistä. Tampereella sitten keskustassa Pikku Kakkosen puistoon lasten kans tai Tammelaan Aaltosen puistoon, voi vetää samalla torilla mustat makkarat lounaaksi. Sit jos ette oo ehtineet kauheesti laivailemaan niin tarjoatte lapsille laivaelämyksen menemällä Viikinsaareen. Siellä saa ihan hyvää ruokaakin tai sitten eväät mukaan. Särkänniemessä kuluu sitten yksi päivä. :)

      Poista
    2. Mä luulen että aikataulut ja sitä mukaa hinnat alkaa näyttää eniten Tampereen puolta. Pärnu on vielä vahvasti listalla, kun kävi ilmi että velikin on menossa sinne :) Kotimaan matkailua olisi kyllä kiva tukea!

      Poista
  7. Peukku Tampereelle. Särkänniemessä hyvällä kelillä hirveästi väkeä mutta silloinkin Koiramäkimaailmassa rauhallista. Siellä sai hyvin kulumaan useamman tunnin pienten lasten kanssa. Sadesäällä myös laitteissa rauhallisempaa. Matkalla voi pysähtyä esim. Hämeen linnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämeenlinna, totta! Tästä tulee kyllä vahvasti Tamperepainotteista.

      Poista
  8. No miten ois Utö? Suomen aurinkoisin kolkka vuotuisissa paistepäivissä mitattuna, jännä ja ilmainen yhteysalusmatka, kauniit Saaristomeren maisemat, meren äänet, ei liikennemelua, hyvää ruokaa, erilaisia majoitusvaihtoehtoja, ehta kyläkauppa ja lista ylistyssanoja. Iso peukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mielenkiintoinen ehdotus! Sielläkin ollaan veneellä paljon käyty mutta ei lasten kanssa. Harkintaan!

      Poista
  9. Mä unohdin jo kaiken muun ku pistit et Turku. Turku on hyvä, täällä Turku ja minä, kuuleeko te? Eli nähääks jos tuutte?

    VastaaPoista
  10. Tulkaa meidän kanssa Tukholman risteilylle! Ulkomaille! Ja sit voittikin jo lopettaa etsimisen ja muuttaa Herttoniemeen :) Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti, ootteko menossa?? Vahva harkinta, sehän on maailman kivointa! Ja hei jos Hertsigasta jotain tulee myyntiin niin HETI. se olis hyvä.

      Poista
    2. Oikeesti ollaan!

      Poista
  11. Mä en lähtis Turusta mihinkään mutta mies haluaa matkalle lämpöön ja aurinkoon, joten joustan. Te tunnettekin tän cityn, tiedät Seikkiksen ja kivat ravintolat, sadepäiville kirjastot ja linnan. Itse opin eilen että yhdessä hyvässä keskustan lounasravintolassa alle kuusivuotias syö ilmaiseksi, vitsi miten kiva! Tän kesän juttuja nelivuotiaan kanssa on olleet Vaarniemen kalliot Kaarinan puolella ja pyöräily Ruissalon Kuuvannokkaan retkelle. Tällasiin juttuihin ollut loistava kesäsää. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan ny! :) Kesäsäät tosin loistaa poissaolollaan.

      Poista
  12. Villi kortti: Hämeenlinnan Hippalot http://hippalot.fi/ohjelma

    Tampere: Pikkukakkosen ja Aaltosen leikkipuistojen lisäksi Tiitiäisen satupuisto ja Sorsapuisto. Särkänniemi & Koiramäki. Vapriikin museorastit lapsille (pe klo 15-18 ilmainen). Muumimuseo taidemuseon alakerrassa (sekin pe iltapäivällä ilmainen). Liikennepuisto (ilmainen, yli 4-vuotiaat pääsee ajamaan polkuautoilla, alle 4-vuotiaat kolmipyöräisillä). Flowpark-kiipeilypuisto. Viikinsaari. Kukkaisviikot. Lastenkeskus Rulla, Ideaparkin PiiPoo, teatterit, nukketeatterit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtava vinkki, kiitos!! Vitsi, tää Hämeenlinna-Tampere keikka kuulostaa koko ajan paremmalta....

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.