Päivän pahimmat tunnit

tiistai 7. heinäkuuta 2015 Valeäiti 41 Kommenttia

Onneksi tämä sentään päättyy aina kädestä pitämiseen, tänään jopa hiljaa kuiskattuun "minä lakattan tinua". 

Koska ilman noita kahta lieventävää asianhaaraa tämä liian usein toistuva, iltainen kaksituntinen olisi kyllä lähellä itseään kirjoittavaa lastensuojeluilmoitusta. Koska voi vittu saatana sentään, osaa olla yksi riehuva, huutava, tökkivä, siskoaan potkiva, älämölöilevä, ehkä vähäuninen lapsi olla rasittava. 

Ja kyllä ei ole mitään kamalampaa tunnetta maailmassa kun hetkellisesti melkein vihata omaa lastaan. 

Sitten voikin loppuillan itkeä sitä surua että voi noin ihanalle (nukkuvalle) lapselle olla yhtään vihainen, edes ärsyyntynyt. Mikun vikanihan se on, ettei sitä nukuta. 

Onneksi on sana "anteeksi", onneksi on halit, onneksi on pusut. Onneksi edessä on huominen, parempi päivä. Onneksi on Insinööri, joka yleensä pidempihermoisena ottaa tämän tuskan multa pois. 

Eihän tässä ole mitään järkeä. Asialle ryhdytään tekemään jotain oikeasti ihan heti kohta. Ensin vähän rauhoitun tässä näin. 

Saakeli. 

Onneksi tämä sentään päättyy aina kädestä pitämiseen, tänään jopa hiljaa kuiskattuun "minä lakattan tinua".  Koska ilman noita kah...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

41 kommenttia :

  1. Kuulostaa ihan minun kirjoittamalta tekstiltä...

    Tsemppiä!
    T: mintze, joka olisi tänään uimalassa mielellään lahjoittanut yhden raivoavan, kiljuvan, lyövän ja haistattelevan melkein 5v lapsen pois

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuh toi kuulostaa kans huuto.net ilmoitukselta. Tsemppiä ja kiitos kommentista, tää on aina jotenkin riski kirjoittaa tälläistä.

      Poista
  2. Kiitos. En oikein osaa muuta sanoa. Itselläni tätä samaa on nyt kestänyt vain viimeisin viikko, mutta vittusaatananukujo. Ja sitten kun se nukkuu, niin "miten mä nyt niin stressasin, tossahan se nyt nukkuu ja on niin ihana". Eihän se nyt tilannetta mitenkään helpota, että tietää tätä tapahtuvan muissakin kodeissa mutta jotenkin vie sitä omaa paskaäitifiilistä edes vähän pois. Että ehkä tässä ollaan vielä sillä "välttävän" puolella kuitenkin. "Tämäonvaanyksivaihe, tämäonvaanyksivaihe, tämäonvaanyksiva..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, kiitos! Mäkin yritän nyt päästä tohon ajatukseen kiinni, mutta kun tämä vaihe on kestänyt ehkä vuoden niin alkaa olla vähän kypsää.

      Poista
  3. Tän illan fiiliksiä voi käydä kurkkaamassa mun blogista.
    Ainoo mikä enää lohduttaa on se, että onneks muillaki. Tsemppiä sinne =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omg en osaa sanoa muuta kuin että tsemppiä. Kyllä kuulostaa todella isolta perseilyltä toi teidänkin tilanne. Onneksi kohta on taas aamu ja kaikki unohtaa kaiken, eikös?

      Poista
    2. Tästä illasta jäi oikeesti ihan hyvä fiilis. Sillä mä en huutanu. En raivonnu, uhkaillu, kiristäny, lahjonu tai vetäny överiks. Olin hajuton, mauton, väritön..välinpitämätön?? Ei se teininä enää mulle huuda jos ei saa nukuttua =D

      Poista
  4. Mie niin jaan tunteen! Äiti on joskus laitettu jäähylle (näillä sanoilla lapsille), että voi taas jatkaa nukuttamishommia. Aika autto esikoisella vaikka oli pirun pitkät 4,5v, toivottavasti auttaa nuoremmallakin ja kaikilla. Ja pahintahan on, että ehkäsevässä perhetyössä ei ainakaan mein perällä tunneta ilta-apu mahollisuutta, kysyin kuopuksen vauva-aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jouduin tänään tosi monta kertaa jo ihan suoraan että äiti on ny tosi vihainen ja tosi paljon harmittaa että joutuu olee teille vihainen... Ei oikein auttanut :D jäähy olis ollu kyllä mullekin hyvä.

      Poista
  5. Itku pääsi, kun luin tämän tämäniltaisen nukutussession jälkeen. Että muillakin, eikä vain meillä. Väsyneenä kun tahtoo iskeä se huono äiti -fiilis päälle, kun ei saa lastaan nukkumaan. Ja seuraava tosiaan siitä, että sille hermostui. Joten siis kiitos tästä, kyllä vain on vertaistuki tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihanaa jos onnistuin vähän auttamaan :) Tsemppiä ja armoa sinnekin, kyllä ne joskus sitte nukahtaa! Kai.

      Poista
  6. Kun yhden aamun aikana huutaa vessassa suoraa huutoa "ttu mä en jaksa tätä paskaa", pomppii lapsen rakkaan pupun päällä tasajalkaa (okei piilossa) ja päätyy ite itkemään keskelle pihaa siitä turhautumisesta ja vitutuksesta omaa käytöstään sitä 4-vuotiasta perkelettä kohtaan, olo ei oo kovin aikuinen. Siitä kestää monta tuntia palautua, ja töissä pitäis kuitenkin pystyä olemaan skarppina siinä melkein heti.. Huh.
    Hyvä että kirjotat, tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä. Kiitos. Muistan yhden aamun, kun päiväkodin käytävällä edes hoitajat eivät uskaltaneet sanoa minulle kuin huomenta. Ei ollut epäselvää, millaisissa fiiliksissä päivä oli alkanut. Suurimmat nukutustaistelut ovat onneksi jo parin vuoden takaisia.

      Poista
    2. Mahtava tunnustus, niin tiedän ton tunteen... Ja teot. Ehkä tää kaksvuotias alkaa joskus nukkumaan, mutta kun univelkaa oli vielä esikoisestakin niin jo riittäisi.

      Poista
    3. Voi rakkaat, kiitos teille kaikille ja pahoittelen teidänkin puolesta tota paskaa. onhan se ihan hirveetä tunteiden vuoristorataa, ihan järkyttävää. Hatunnosto meille kaikille ja muistetaan pyytää sitä apua!

      Poista
  7. huoh ja iso halaus äidille. Onneksi se pirulainen kasvaa (meillä ainakin) ja hetken elämä on taas auvoista kunnes toinen aloittaa oman kriisinsä.

    VastaaPoista
  8. Voi... Kuulostaa tutulle! Esikoinen alkoi alle vuoden ikäisenä nukkua siten, että illalla pää tyynyyn, aamulla pää ylös tyynyltä. Mutta tämä kakkonen. 3v. tienoilla tuli ongelmaksi, että jos hän nukkui yhtään yli puolen tunnin päiväunet, oli illalla juuri tuo 2h nukutusmaratooni, jonka aikana opiskelijaäidin käpy ehti palaa sata kertaa, kun olisi pitänyt lukemaan tenttiin ja se mahdollinen 1,5h illassa meni tuohon showhun. Kieltämättä siiä ei ihan nätisti aina jaksanut leperrellä. Ja mikä morkkis sitten, kun se lapsi nukkui suloisena omassa sängyssään... Onneksi meilläkin mies otti tuosta nukutusasiasta suuremman vastuun.

    Ja aamulla umpiväsynyt lapsi, kun uni tuli liian myöhään. Kiukuttelua väsymyksestä ja kaikilla tuskanhiki päällä, että lapsi saadaan ajoissa hoitoon. Päiväkodissa ei suostuttu millään uskomaan, että päiväunia tulee lyhentää tai ehkäpä jopa jättää pois... (kun se on niiin väsynyt ja nukahtaa heti - niinpä, kun illalla uni tuli vasta puolen yön aikaan...) Tätä taistelua jossain muodossa kesti 2 vuotta. 5v. kohdalla loppui sinni ja pyysimme tiukasti, että päiväunet loppui nyt tähän. Se on auttanut illalla nukahtamiseen. Mutta edelleenkin vaikkapa autossa torkahtaminen siirtää illalla uniaikaa.

    Lapsi on vanhempiinsa tullut: illanvirkku, aamuntorkku. Esikoinen perinyt geenit jostain sukupolvien takaa ja on päinvastoin.

    Mutta tsemppiä ja vertaistukea täältä! Kyllä se helpottaa! Ihan varmasti. Meilläkin on nyt kaksi tyttöä, jotka menevät illalla hyvillä mielin nukkumaan ja nousevat iloisina aamulla. Osaan arvostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi VITSI miten tutun kuuloista, ihan niin kuin meillä! Just toi ettei se ole selkeästikään pelkästään vaikkapa rutiinikysymys (ne saamarin päikkärit siellä päiväkodissa, murrr) vaan myös luontainen rytmi ja geenit. Todella toivon että tää ei jatkuisi vielä puoltatoista vuotta...

      Ihanaa että teillä mennään nyt hyvin nukkumaan, olette sen ansainnut :)

      Poista
  9. Vakkarilukija, harvinainen kommentoija täällä ruudun takaa kiittää kesälomahaastetta. Kiva, että jaksat kirjoitella, näitä on mukava lukea omaa kesälomaa odotellessa.

    Varsinaiseen aiheeseen: toi on saatanasta. Siis iltaperseily.
    Tekee mieleni veikata päiväunia syyksi, kuten joku tossa ylläkin. Jos siis päiväunien lyhentäminen tai poisjättäminen on vaihtoehto, niin kokeilkaa ihmeessä. Meidän iltaperseilijä nukahtaa klo 20 parissa minuutissa niinä päivinä, kun päikkärit on jäänyt väliin. Jos taas päiväkoti nukuttaa lapsosen edes puoleksi tunniksi, emme laita häntä illalla ennen klo 22 edes sänkyyn. Turhaa tapella, kun uni ei vaan aiemmin tule. Näillä eväillä on saatu nukkumaanmenot taas mukaviksi. Tosin vanhempien oma aika on arki-iltoina olematon, kun nukkumaan pitää mennä samaan aikaan metrin mittaisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ne osasyy, mutta ei ne pelkästään selitä. Viikonloppuisin se ei niitä nuku (ellei pääse autoon torkahtamaan) ja silloinkin aika samaa meininkiä. Mutta pakko vaan asennoitua "nyt on näin", yrittää parhaansa ja elää tämäkin ylipitkä vaihe läpi.

      Poista
  10. Just tää. Samaistun. Musta tulee nukutusiltoina hirviöäiti, jonka tekis mieli vaan huutaa. (Meillä on vuoroillat, onneksi.). Kun mä haluan jo päästä lukemaan ja katsomaan telkkaria. Ja nyt illat tosiaan venähtää, jos kaksivuotias nukkuu yhtään päiväunia. Joita se kyllä ainakin pari kertaa viikossa yhä tarvitsee..

    Mutta mä en jaksa sitä venkoilua yhtään. Nyt on tullut uutena kehiin se, että pitäis saada sinne sänkyyn vettä. Ei todellakaan saa, vaan parkuu sitä vettä sitten siellä niin kauan, että nukahtaa. Paskafiilishän siitä tulee, onhan itelläkin joskus jano. Mut sille tielle lähteminen, että sänkyyn tulis vielä palvelujakin.

    Voin vaan kuvitella, mitä tää on parin viikon päästä, kun vauva tulee taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, oijoi, en voi muuta sanoa. Toi vauvavaihe tohon yhdistettynä voi olla aika paha. Ehdotan että otata vauvavuoron ja mies hoitaa taaperon? Tsemppiä ja mahdollisimman mukavaa loppuodotusta ja nopeaa ja kivutonta synnytystä sulle :)

      Poista
  11. Vuoroillat ja -yöt on ollu käytössä kuopuksen jostain 6kk asti. Ja niiden vuorovapaiden menettäminen kirpaisee eniten toisen reissatessa. Jotenkin selväjärkisenä selviää kun tietää että seuraavana iltana voi muutakin kuin nukuttaa, mutta vaikka viikko putkeen... pitäisi olla pyhimys ettei käämit palausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meidän pitää taas kollektiivisesti antaa itsellemme anteeksi ja armoa ettei olla pyhimyksiä. Tsemppiä sullekin, ja jee vuoroilloille!

      Poista
  12. Aiheen vierestä. Voisitko kirjoittaa tässä kuussa sellaisesta aiheesta, että oletko tarvinnut urallasi matemaattisia taitoja?

    Matematiikka ei koskaan ole ollut vahvuuteni, mutta pääsin silti opiskelemaan alaa, jonne perinteisesti mennään pitkän matematiikan ja fysiikan taidoilla. Nyt, kun olen tätä työtä tehnyt, niin ei puhettakaan että mitään integraaleja tarvitsisi käyttää. Olenkin miettinyt, että onko matematiikasta oikeasti yhtään mitään hyötyä. Tarviiko sitä "kukaan"? Auttaako se tekemään parempia päätöksiä? Auttaako se ratkaisemaan arkielämän ongelmia? (kuten iltanukutuksen...)

    Olen ymmärtänyt että olet kaupallisella alalla. Ja tietysti myös perheen perustanut. Onko Sulle tullut mitään valaistumista tässä, että onko matemaattisuus välttämätöntä, ihan jees vai yhtä tyhjän kanssa? Pitäisikö lasten osata matematiikkaa?

    -Kaislakerttu, jota häiritsee oma huono matikkapää. Opiskellakko vielä matikkaa vai ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA miten vaikea aihe!! :D Lyhyesti voi sanoa: en, en todella ole tarvinnut. Ei mun duunissa mitään "oikeaa" matikkaa tarvitse ja itse googelettelen hävettävän usein otsikolla "kuinka monta prosenttia on..". Osaan bisnesmatikan, ja sehän on vaan maaiaisjärkeä. Luin pitkän matikan ja olin siinä ihan paska. Insinööri taas on tosi lahjakas matematiikassa, joten kysyin siltäkin. Vastaus: "Todellakin tarvii. Eiku venaa. Fyssa on mulle tärkeempää. Yhdessä nämä kaksi on kyllä hyviä. liittyy ihan kaikkeen. NIiden avulla voi syvällisesti selittää minkä tahansa asian".

      Sanoisin saman mutta toisinpäin: analyttiinen ajattelu on mun tärkein työkalu niin arjessa kuin työssäkin, ja sen sai ylipäänsä koe- ja tenttirumbassa, ei matikasta. Insinöörillä taas toi matemaattinen pää ihan selvästi auttaa päättelemään asioita. NIin ja se voittaa kaikki lautapelit. Siis _kaikki_. Saatana.

      Poista
    2. Kiitos, ja kiitoskiitos kun kysyit Insinööriltäsi myös!!

      -Kaislakerttu, ehkä derivoi vielä joskus, ehkä ei :)

      Poista
    3. Matematiikan tutkinnon suorittaneena sanoisin, etta kylla tarvitsee matematiikkaa. Toki monet naista taidoista, joita matematiikka antaa, voi oppia muutenkin. Esim tuo analyyttisen ja loogisen ajattelun taito on tarkeaa, osan tasta varmasti antaa mika tahansa yliopistotutkinto. Esim, etta osaa ajatella tasmallisest, ymmartaa maaritelmien tarkeyden, ja osaa muotoilla kysymyksia, osaa ajatella syvallisesti, eika mene ensimmaisen intuition mukaan, silla monesti intuitio on vaarassa. Osaa ajatella monella eri tasolla samanaikaisesti. Osaa arvioida nopeasti, mika on tarkeaa, mika ei, mika vastaa kysymykseen, mika tieto on varmaa ja selvaa tietoja, ja mika tarvitsee viela tasmennysta. Osaa hahmottaa kokonaisuuksia, nakee saannonmukaisuuksia ja osaa abstrahoida nakemaansa ja hahmottamaansa, ja todistaa, etta ehka sen takana on isompi lainalaisuus.

      Matematiikasta kuitenkin saa myos kvantitatiivisen ajattelun ja kaavojen lukutaidon, joka on erittain hyodyllista. Osaa arvioida suuruusluokkia, seka suuruusluokkien jarkevyyksia. Osaa lukea kaavoja, niita pystyy matemaattisen koulutuksen jalkeen lukemaan vahan kuin tekstia, osaa kiinnittaa huomiota outoihin termeihin ja nakee typot helposti. Ennen kaikkea nakee kaavat kokonaisuuksina, ikaan kuin 'sanoja tai lauseina' ei kirjain kirjaimelta.

      Ja onko lasten iltanukuttamisessa hyotya matematiikan koulutuksesta, niin ehkapa siina on, silla useimmiten yritamme nahda isomman kokonaisuuden tassakin, vaikka juuri nyt ei toimi, niin pidemmalla tahtaimella tama on parempi tapa. Eli tuo 'osaa ajatella monella eri tasolla samanaikaisesti' jopa arjessa. Tosin voihan olla, etta tama on sita maalaisjarkea, eika koulutuksen tulosta.

      Ja siis, ei oikein kukaan niita integraaleja arjessaan laske. Toisaalta matemaattisen koulutuksen jalkeen nakee matematiikkaa ihan kaikkialla esim lineaarialgeraa on ihan joka paikassa, jos osaa katsoa.

      Poista
    4. Hmm, tosu mielenkiintoista, kiitos osallistumisesta keskusteluun! :) Olet varmasti oikeassa noissa kaikissa, tosin moni näistä taidoista on mun mielestä tarttunut mullekin kaupallisessa koulutuksessa. Mutta sen kyllä myönnän että menen todella paljon vaiston varassa. Mulla on suuripiirteinen maailmankatsomus, joka toimii monessa tilanteessa, mutta aina joskus sellaiseta matemaattisesta halki-poikki-pinoon meinigissä olisi kyllä paljon etuja.

      Mut sitten mulla on yksi jatkokyssäri: mitä jos olet tosi paska matikassa? Onko matemaattisuus osittain synnynnäistä taipumusta, vai voiko kuka tahansa tulla siinä hyväksi? Mä nimittäin yritin, parhaani, oppia matikkaa kunnolla ylppäreihin. Siitä ei ikinä tullut mitään. Olen muuten hyvä päättelemään, abstrahoimaan ynnä muuta, mutta sitten se ynnääminen on ihan sutta. Niin että kyssäri: kannattaako mielestäsi silti puskea kohti syvempää matikan opettelua, vaikka on siinä surkea? Tuleeko siinä paremmaksi jos oikein yrittää, vai pitääkö suosiolla vahvistaa muita hyviä taitoja?

      Poista
    5. Kiva, kun vastasit! Ajattelin, etta osallistun keskusteluun niin myohaan, etta kukaan ei loyda vastaustani vaikka kuinka monen postauksen takaa. Ensiksikin: jos olet ylppareissa kirjoittanut matematiikan, et ole surkea matematiikassa. Uskon, etta lahes kaikki ihmiset voivat oppia matematiikkaa; ja loogista ja analyyttista ajattelutapaa voi oppia tietysti muillakin aloilla kuin matematiikassa, kuten nyt kaupallisessa koulutuksessa.

      Tuleeko ihmisella joku raja vastaan matematiikan oppimisessa tai onko joku luonnostaan surkea? Tulkitsin, etta koit, etta oma rajasi tuli vastaan lukiossa. Oliko se oikea raja ymmarrykselle vai johtuiko se siita, etta tahan asti kaikki oli ollut helppoa, ja tyonteon mallia ei ollut opittu. Toisesta ketjusta paattelisin, etta tama on ihan mahdollista. On myos mahdollista, etta raja todella tuli vastaan, silla opettaja opetti huonosti. Tai sitten yksi pieni yksityiskohta jai jostain kurssista ymmartamatta, ja sen jalkeen muukaan matematiikka ei ollut enaa jarkeva kokonaisuus. Matematiikan opetus kun yleensa kasataan ennen opitun paalle.

      Olen ihan varma, etta kaikki voivat oppia matematiikkaa, mutta ei meista kaikista tule huippumatemaatikoita. Ihan samalla tavalla mina tiedan, etta en ole hyva musiikissa, mutta tiedan myos, etta kovalla harjoittelulla tulisin paremmaksi, ja oppisin varmaan soittamaan vaikka pianoa kohtuullisesti arkikayttoon. Ainakin joululaulujen saestyksen verran. Toisaalta en ole varma, onko minulla tassa iassa enaa aikaa harjoitella riittavasti. Myos matematiikan omaksuminen on hidasta. Siis sairaan hidasta. Joskus voi menna monta paivaa, etta luen ja pohdin yhta lausetta. Tama on hyvaksyttava.

      Joskus itselleni on kaynyt kaunokirjallisuuden klassikoiden kanssa niin, etta en saa luettua jotain vaikka haluaisin. Parin vuoden paasta kayn samaan kirjaan kasiksi ja se avautuu. Matematiikassa minulle kay toisinaan ihan samalla tavalla. Joskus kannattaa asioiden antaa hautua, ennen kuin alkaa opiskella uudestaan. Voi olla, etta jos nyt avaisit lukiokirjat, niissa olisi paljon enemman jarkea kuin aikanaan lukiolaisena.

      Mita sitten kannattaisi harjoitella aikuisena, ja mitka ovat normaalin elaman kannalta tarkeita asioita. Sellainen, mita voi harjoitella ihan milloin tahansa, on miettia, mita tuo luku oikeasti tarkoittaa. Ei mikaan numero ole yksinaan tarkea, se aina symboloi jotain. Jos sanoihin, etta kissani sai 25 pentua kerralla, et varmaankaan uskoisi, etta ei kissa voi saada niin monta pentua kerralla. Jos taas sanon, etta tuttavani asuntoni hinta on noussut 25% kolmessa vuodessa ja etta asunnon hinta on noussut 500 000 euroa kolmessa vuodessa, niin odottaisin napparan ihmisen hahmottavan tuosta, onko hanella kallis vai halpa asunto. Se, etta ymmartaa lukuja kontekstissa on tarkeaa arkimatematiikkaa, ja vaatii pienta paassalaskun vaivaa.

      Ei tassa iassa tarvitse alkaa opetella enaa integraaleja tai vektoreita, jos ei ole suuntaamassa sellaiselle alalle, josta niissa on oikeasti hyotya. Tosin ehka yleissivistyksen kannalta olisi hyodyllista tietaa edes vahan siita, miten tama digimaailma pyorii ja miten se luottaa matematiikkaan monellakin eri tavalla.

      Mutta matematiikalla voi myos leikkia, lasten kanssa voi tehda vaikka kombinatoriikkatehtavia. Etsi vaikka erivarisia palikoita ja kysele, kuinka monta erilaista jonoa saatte, jos jokaisessa jonossa on yksi vihrea, yksi punainen ja yksi keltainen palikka ja missaan jonossa ne eivat ole samassa jarjestyksessa kuin muissa. Sitten voi kokeilla vaikka niin, etta on kaksi vihreaa ja yksi keltainen palikka. Kuinka monta eri jarjestysessa olevaa jonoa niista saa. Kannattaa siis aloittaa sellaisesta matematiikasta, mika tuntuu hauskalta. Ei kukaan pakolla opi. Jos on motivaatiota niin varmasti oppii.

      Poista
    6. Vau mikä maratonvastaus, kiitos! :) Mä luulen että osuit just tasan naulan kantaan. Ensinnäkin, kyllä, työnteon malli ei ole päässäni. En vaan jaksa laittaa aikaa johdonmukaiseen lälksyntekemiseen (mitä matikka ehdottamasti vaatii), vaan keksityn aina vaan niihin asioihin, joihin olen intohimoinen, eli joissa jaksan työn tehdä kuin huomaamatta. Voinet arvata, miksen käy salilla mutta koris maittaa..

      Toinen juttu on toi raja. Mä olen kuitenkin melko analyyttinen ja loogisesti ajatteleva typypi, joten kaikki perusmatikan ulkopuolelle menevä oli varmaan sitten sitä rajan yli menemistä. Koska toi mitä kuvailet:

      "Mita sitten kannattaisi harjoitella aikuisena, ja mitka ovat normaalin elaman kannalta tarkeita asioita. Sellainen, mita voi harjoitella ihan milloin tahansa, on miettia, mita tuo luku oikeasti tarkoittaa. Ei mikaan numero ole yksinaan tarkea, se aina symboloi jotain. Jos sanoihin, etta kissani sai 25 pentua kerralla, et varmaankaan uskoisi, etta ei kissa voi saada niin monta pentua kerralla. Jos taas sanon, etta tuttavani asuntoni hinta on noussut 25% kolmessa vuodessa ja etta asunnon hinta on noussut 500 000 euroa kolmessa vuodessa, niin odottaisin napparan ihmisen hahmottavan tuosta, onko hanella kallis vai halpa asunto. Se, etta ymmartaa lukuja kontekstissa on tarkeaa arkimatematiikkaa, ja vaatii pienta paassalaskun vaivaa."

      Ton mä osaan, tota mä teen päivittäin töissäni jatkuvasti huomaamttani. Olen sitäpaitsi sikä hyvä laskemaan päässä asioita :) mutta siihen se jää. En jaksa taivuttaa aivojani esim spatiaaliseen hahmottamiseen tai ilmasuuntien miettimiseen arjessa. Suurpiirteinen käsienheiluttaja, that's me. Edeleleen kysymys kuuluu kai kutienkin: onko henkilökohtaista mielenkiintoa lukuunottamatta syitä opiskella "isoa matikkaa"; integraaleja yms?

      Poista
  13. Onneksi joku muukin tunnustaa välillä tuntevansa vihaa lastaan kohtaan - ja kyllä täälläkin se lauhtuu, kun katselee nukkuvaa rauhallista, ihanaa ja rakasta lastaan. Ja huono omatunto kun lapselle suuttuu/huutaa/tai jotain muuta , jonka myöhemmin tunteen täysin lapselliseksi ja typeräksi...
    Omaa lasta rakastaa yli kaiken, mutta kyllä muitakin tunteita on. Korostuu, kun itse on väsynyt/nälkäinen ja lapsi samaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, kyllä. Ja saa niitä muitakin tunteita olla, ja jopa näyttää. Sillähän se lapsikin ne oppii. Tärkeintä on kai se ettei tee mitään oikeasti väärää, ja että muitsaa pyytää anteeksi.

      Poista
  14. Niin sympatiat sinne, samaa kuraa meilläkin! Mää nyt löysin kuitenkin tavan, jolla saan oman turhautumiseni pidettyä kurissa nukutuksissa. Oon vaan ottanut kirjan ja alkanu lukeen sitä poitsun jalkopäädyssä, enkä kiinnitä mitään huomiota sen temppuiluihin. Kun itellä on se kirja (joka oikeesti kiinnostaa), niin se vitutus ei nouse ihan mahottomiin sfääreihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yrittänyt samaa, mutta kun tämä perkele tekee kaikkensa etten voi olla ignooraamatta, mm. potkii mua, tai tönii. NIin että on pakko sanoa että lopeta. Tai tekee vastaavaa siskolleen, joka kärsii turhaan. Eli pelkkä huomiotta jättämäinen ei toimi, ja se onkin se mun vaikein kohta.

      Poista
  15. Oletko koittanut laittaa suosiolla 2 tuntia myöhemmin sänkyyn? Meillä esikoinen menee nukkumaan noin 22 ja herää pirteänä 6-7 aamulla. Eipä siinä omaa aikaa jää (etenkään kun nuorempi herää viideltä) mutta ei tartte tapella nukuttamisesta. Olen todennut ihan turhaksi laittaa tuota joskus 20-21 sänkyyn, sitten vaan huudetaan tunti tai pari. Mutta meillä tosiaan myös herätään aikaisin, sit en tiedä mitä tehdä jos saisi aina aamulla repiä ylös sängystä väkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin joskus joo, ei auta. Menee yhteen asti yöllä pahimmillaan. Ja herää sit myös vasta pakotettuna ja vihaisena, eli selkeästi ei ole pelkästään vähäunisuudesta kiinni..Jossain sanottiin etttä jos lapsi ei puolessa tunnissa nukahda pitäisi ottaa sängystä pois ja yrittää tunnin päästä uudelleen. Että tervemenoa vaan oma aika :O

      Poista
  16. Meillä aikanaan auttoi äänikirja, mutta lapsikohtaista tietysti. Nukkumaanmeno olikin mukava, odotettu tilanne ja toiminut tutunkin lapsilla. Yksi lapsista nukahti aina kesken, toinen kuunteli loppuun, mutta mieli ehti rauhoittua ja show-vaihe jäi pois. Joku Vesa Vierikko- tyylinen lukija toimii...Vesilasista tuli mieleen, että voisiko vesilasi olla valmiina sängyn vieressä. Aidon janon varalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on vähän alkanut toimia, samoin kun sellaisen itsekeksityn tarinan kertominen. Ja taas, tässäkin koti vaan toimii paremmin kuin mikään. Nytkin nukahti jo puoli kymmenne (okei "jo") vaikka otti pikku tirsat autossa kuudelta illalla. Kai tämäkin tästä :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.