Lähiörotasta stadilaiseksi ja takaisin

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015 Valeäiti 30 Kommenttia


























Olen kotoisin Espoosta, tuosta lähiöiden luvatusta maasta. Ihmettelin läpi koulu-urani, miksi kukaan ikinä haluaisi asua Hesassa, tai hyi vielä kauheampaa - sen keskustassa. Eihän siellä hullukaan uskalla edes autolla ajaa, jotain kapeita, yksisuuntaisia katuja! Kuljin onnessani bussilla ja pelkäsin ratikkaa, metroa välttelin viimeiseen asti. Autoilin tuskaisten vanhempieni tuella harrastuksesta toiseen siellä Espoon metsien välissä ja olin kamalan onnellinen isoissa omakotitaloissa kavereideni kanssa. 

Sitten aivoissani tapahtui jonkin asteen venähdys. Opiskeluajat Turussa muuttivat mieltä jo hieman, lyhyt kesäpätkä Dagmarinkadulla vuonna 2006 alkoi jopa näyttää sen kamalan Keskustan parhaita puolia ja lopullisesti minut sinne Sin Cityyn imaisi Insinööri, joka asui tavatessamme Pajamäessä.

Opintojeni loppusuoralla asutimme ensin romanttisesti yhtä hikistä 26 (vai oliko se 24?) -neliöistä yksiötä siellä Kakkabakkassa (Pajamäki, Smedjebacka), sittemmin vähän väljempää yksiötä Lauttasaaressa. Kyllästyttyämme ensin Pajamäen kylppäriin, jossa kiipesimme suihkuun pesukoneen yli ja totuttuamme Lauttasaaren helppoihin yhteyksiin nappasimme lopulta ensimmäisen oikeasti yhteisen kotimme Kampista. Rakastuimme, täysin. Toisiimme, Keskustaan, Kamppiin, Hietalahteen, Punavuoreen, ytimeen, meininkiin, hälyyn. Ostimme samoilta huudeilta ensimmäisen oman asuntomme, sitten toisen saman taloyhtiön alakerrasta.

Vuodesta 2007 alkaen olemme asuneet alle kilometrin päässä ytimestä, riippuen miten asiaa katsoo. Käytännössä saman kadun varrella. Kahdeksan vuoden ajan olemme olleet kävelyetäisyydellä niin Kampista, Stockasta kuin merenrannoistakin. Ja rakastaneet joka hetkeä. Olemme luuhanneet Koffarissa, viety lapsia Kaivarin kaltseille kiipeilee ja juostu rattaiden kanssa Spåraan. Lapsista tuli paljasjalkaisia stadilaisia, minusta ihan pesunkestävä takinkääntäjä ja keskustamimmi.

Myytyämme haikeasti mutta toiveikkaan innokkaana sen asuntomme Punavuoresta, muutimme vielä hetkeksi vuokralle keskustaan. Tietäen vallan hyvin, että lykkäykset on nyt tehty ja seuraava osoite on jossain lähiössä. Haluamme tilaa ja sitä emme saa näiltä postinumeroalueilta, ellei lotossa tule voittoa. Haluan myös takaisin lähemmäs luontoa, ei tämä espoolaisen metsärakkaus helposti kuole. Ajatuksissa oli asua täällä Etu-Töölön vuokrakämpässä niin pitkään, kunnes täydellinen talonpalanen, talo tai tontti löytyy. Ja siten samalla nauttia monesta hyvästä keskustavuodesta.

Sitten aivoissa nyrjähti, taas. Jos ensimmäinen nyrjähdys oli totaalilähiörotasta superduperkeskustamuijaksi, nyt edessä on taas selkeä lähiöityminen. Ensimmäistä kertaa Stadiin muuttamisen jälkeen en ole enää varma onko Helsingin ydinkeskusta kotini. Olemme astuneet niin vahvasti sinne lähiöunelmaan, käyneet katsomassa niin monta kivaa aluetta, kotia ja tonttia, että tuohon vuokrakämppään palaaminen tuntuu joka kerta vähän vähemmän…omalta. Vähemmän kodilta.

Kaipaan luontoa, haluan rauhaa, tarvitsen tilaa ja unelmoin kavereista kadun varrelta. Tiedän toki kokemuksestakin että kaikki näitä saa myös keskustasta tavalla tai toisella, mutta vasta-argumentit tässä kohtaa ovat yhtä hyödyttömiä kuin keskusta-asukkien vakuuttelut ytimen hyödyistä Espoon-aikoinani. Asuminen, jos jokin, on sydämen asia. Sitä vain löytää itsensä kaipaamasta johonkin.

Nyt pitäisi päättää enää mihin. Aikaisempi kammolista alkaa näyttää enemmän ja enemmän haavelistaltani. Kunhan vaan siellä jossain olisi jotain, joka meille nirsoilijoille kelpaa. Joten antakaa palaa Maunula, Maununneva, Oulunkylä, Käpylä, Kumpula, Laaja-lahti, Tapiola, Hertsiga, Laajis ja kaikki muut sieltä trampoliinitienoilta, automaailman syövereistä - näyttäkää meille nyt vihdoin se Meidän Koti. Valmiina, remontoitavana tai rakentamistaan odotellen. Me istutaan täällä kumisevassa kaupungissamme ja odotellaan Sinua, (laina)rahapussi kädessämme.

Kaikki kuvat muistoja ihanilta keskustavuosiltamme. 

Lomahaasteesta päivä 19/30 suoritettu.
Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Olen kotoisin Espoosta, tuosta lähiöiden luvatusta maasta. Ihme...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

30 kommenttia :

  1. Mulla on teille koti: http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/9497319 :) (vaikka ehkä vähän kaukana teidän makuun, mutta täältä kulkee dösät yhtä nopeesti Kamppiin kuin esim. Maunulasta! (eli n. 22 min)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ihana ja huudit varsin tutut ;) Mutta me etsitään nyt isompaa..

      Poista
  2. Ei mulla muuta kuin et Tapanila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Tapanila listalla! ääni siis sille.

      Poista
  3. Multa myös ääni Pohjois-Helsingille!
    Mirka

    VastaaPoista
  4. Ääni Ogelille ihana luonto mm yhteys keskuspuistoon ja Vantaanjoen maisemiin, hyvät koulut, keskustaan sujahtaa nopsaan junalla (8min) tai pyörällä, Ogelin urheilupuiston harrastemahdollisuudet, kivaa porukkaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Ogeli on aika korkealla listalla. Uskomatonta kyllä, se on aina ollut mun ykkösinhokki puhtaasti nimen takia :D

      Poista
  5. Onko Kirkkonummi liian kaukana? Siellä paljon kvoja koteja, eikä aikaa matkustamseenkaan mene kovinnkauaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on vielä auki ja jopa Kirkkonummi ja Sipoo listoilla :)

      Poista
  6. Veikkola? Seutulipulla kulkee tänne ja pääsee Nuuksiookin, tai siitä Lapinkylän tien varrelta (Veikkola Kökkeli väli, ihanaa seutua:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tuli uusi ehdokas listalle! Aika jännä :)

      Poista
  7. Tämä:
    http://www.etuovi.com/kohde/7636917?sc=LRhelsinki_etela-haaga&so=rardq&pos=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hooo toi ON hieno! Nyt pitää vaan soittaa sinne joku turkiskuoriaisilmoitus että hinta laskisi aika paljon :)

      Poista
  8. Jos olette asuneet Lauttasaaressa niin äänestäisin luonnollisena jatkumona Espoota :D On merta ja metsää, ulkoilumaastot just passeleita ja metrokin yhdistää pian. Siispä Tapiola tai Laajalahti, vielä erityissuositus Mankkaalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nää on kaikki mun unelma top3:a, mutta Insinöörin kanssa on vielä vähän vakuuttelua, asuntokanta ei häntä oikein vakuuta :) Etsintä jatkuu, kyllä vä mielä sinne Espooseen pääsen!

      Poista
  9. Maunula on mahtava! Vanhaa ja uutta, metsää ja puistoja, kehä I ja motarit lähellä ni pääsee nopeasti myös pois, vaikka etelän lämpöön kun lentokenttä 15 min ajomatkan päässä. Jokapuolelle max 20 min matka, stadiin, Espooseen, Vantaalle, you name it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis,olis, mutta ei ole tontteja ja vanhat talotkin harvoin myynissä. Jatkamme kyyläämistä.

      Poista
    2. Maunulaan rakennetaan just uusia rivareita, vin vink. ;)

      Poista
  10. Unelmatontti myynnissä osoitteessa Ketunleivänkuja 4. Käy tsekkaa, jos se on vielä vapaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI vau, tää olis kyllä upea. Täytyy selvitellä.

      Poista
  11. Nyt on mainostettava!! Käykää katsomassa Kirkkonummen (juu - kyllä kuulit oikein v-i-e-l-ä kauempana kuin Espoo) Sarfvik (Sarvvik). Ihan mieletön uusi asuinalue, täysin rakenteilla vielä mutta siitä tulee magee. On siellä merenrannassa valmiitakin pienkerrostaloasuntoja jo myynnissä, kohta tulee päiväkotikin. Koulu on Sundsbergin puolella uusi ihana koulu. On luontoa, on lenkkipolkua, on mustikkametsää, meren äärellä. Metro valmistuu Kivenlahteen asti ja autolla oot stadissa 15-20 min suoraan Länsiväylää. Ja menee dösätkin sieltä + kuulutaan HSL:n.
    Ite ollaan "syvemmällä" Kirkkonummella Sepänkankaalta, mutta toi alue houkuttais myös. Sarfvikiin on tulossa uusi päiväkoti ja tänne Sepänkankaalle myös. Kirkkonummi on ihana ja silti lähellä kaikkea :)
    Ei ole maksettu mainos vaan ihan sydämestä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmmmm laitetaan vakavaan harkintaan :)

      Poista
  12. Pakko vielä mainostaa lisää Kirkkonummea. En suosittele mitään Porkkalanniemeä tai vastaavaa, jossa ei ole kävelyteitä vaan pelkkää metsää, koska kuitenkin lasten kanssa helppoakin ulkoilua. Juuri uudemmat alueet Sundsberg, Sarfvik, Sepänkannas, Bro-Kolsari kaikki jotka on "länsiväylän varrella". Ihania mestoja, luontoa, ihmisiä, paljon lapsia. Pieni suuri kunta, jossa palvelut asiat kuitenkin ihan hyvin ja toimii. Nopeat yhteydet Hesaan junalla ja bussilla. Oikeasti Kirkkonummi ei ole kaukana mistään vaan nopeat yhteydet kaikkialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bro-Kolsari hahahah mikä Bro Kalsari :D :D Anteeksi, kiitos hyvästä vinkistä!

      Poista
  13. http://m.asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/9540561

    Jos ette Tapiolasta löydä sopivaa.

    VastaaPoista
  14. Miten asunnon metsästys on edennyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikein huonosti! :) Sillä tavalla että se Espoolainen pääsee taas henkiin rakennusprojektinsa jälkeen. Täältä löytyy lisää:
      http://valeaiti.blogspot.fi/p/tonttipaivakirja.html

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.