"Blogikirjoitus kirjoittaa itse itsensä"

perjantai 31. heinäkuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia

Niin tuskin sentään käy, mutta voin kertoa että päässäni pyörii jatkuvasti lauseita joilla tulen myöhemmin kuvaamaan tätä...elämystä. Voi pojat. Siihen tulee liittymään ainakin elämäänsä vihaava Jelena ja päälle maalatut homeet. 

Koska wifiä ei luonnollisesti ole, naputan nyt vain tämän lyhyen cliffhangerin ja palaamme asiaan huomenna. 


Ehkä käytän tuota kuvassa näkyvää uskomatonta kesämaisemaa innoituksenani.

Ja nyt sadetta pitelemään johonkin uskomattomaan kauppakeskukseen! Tere!


Vika arkilomapäivä. Haasteen päivä 28/30 done. 


Niin tuskin sentään käy, mutta voin kertoa että päässäni pyörii jatkuvasti lauseita joilla tulen myöhemmin kuvaamaan tätä...elämystä. Voi po...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Paskiainen nimeltä Itsekritiikki

torstai 30. heinäkuuta 2015 Valeäiti 10 Kommenttia


Tämä on ihan käsittämätöntä. Yritä siinä sitten kirjoittaa mitä tahansa fiktiota, tarinaa, biisiä, lauseenpuolikasta, kun se hullu natsi iskee. Bongaa turhat “eli”:t, ainaiset “no:t”, valittaa kliseisestä sanaparista, bongaa monta lattean imelää kuvailua ja huokaisee näiden typeriän listamaisten lauseiden muodosta. Maneeria, maneeria, maneeria - etkö sinä todella parempaan pysty? 

No en. Saatana. Ole sinä itsekritiikki hiljaa siellä, yritä ite tässä paineessa. 

Se on kai niin että minulle laadukkaan fiktion kirjoittaminen on ihan mahdotonta. Tuotan hyvää, kohtuullista ja paikoin jopa loistavaa tekstiä vain silloin, kun kirjoitan jotain itseäni kiinnostavaa, minusta lähtevää. Jos lapsille käy jotain hurjaa, hauskaa tai outoa. Jos innostun uudesta jutusta tai löydän päästäni ajatuksen, joka ei jätä rauhaan. Sydämenpaloa. Sitä saan tuotettua helposti, mukisematta ja kontrolloimatta. Silloin saatan kirjoittaa kappale- tai jopa sivukaupalla kamaa ilman että edes katson välissä mitä syntyy. Nakutan menemään ja muutaman minuutin jälkeen lopetan, lähes hengästyneenä, ja ihmettelen tulosta. Tuliko tämä kaikki todella minun näppikseltä? Sehän on..hyvää?

Miten samasta saa kiinni silloin kun tekstillä on jokin tavoite? Onko vastauksena mitään muuta kuin "harjoittelu ja toisto?" Vai menisikö sitä johonkin työväenopiston kurssille? 

Jos joukossamme on pöytälaatikkokirjailijoita, tai niitä oikeasti kirjailjoiksi ryhtyneitä, kertokaa heti - miten ihmeessä kirjoitetaan hyvää fiktiota? 

Lomahaasteesta päivä 27/30 suoritettu. Apua, loma loppuu kohta. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Tämä on ihan käsittämätöntä. Yritä siinä sitten kirjoittaa mitä tahansa fiktiota, tarinaa, biisiä, lauseenpuolikasta, kun se hullu nats...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jokeriarpa lauloi

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia

Se suuri reissupohdinta päätyi tilanteeseen "otetaan tämä viimeinen joka on jäljellä."

Tampereen kaupunki oli täynnä. Sinne ei haluta enää ketään. Lennot mihinkään muualle maksoi omakotitalon verran. Hanko tuntui epävarmalta sääennusteen kanssa, enkä edes yrittänyt kysyä pääsisikö sinne majoittumaan. 

Olisi varmaan koko Suomen teltatkin olleet täynnä. 

Joten, me matkaamme ajassa kolmisenkymmentä vuotta taaksepäin ja menemme kahdeksi yöksi tänne:


Kuva lainattu täältä jossa toivottavasti osuva kuvaus hienosta mestasta. 
Siis apua :D Tallinnan Pirita Top (!) Spa saa nyt näyttää meille parhaat puolensa kauniin ulkokuorensa alta. 

Tietääkseni sieltä saa kuitenkin viiniä, ja sehän on tärkeintä.

Harashoo!

Lomahaasteesta päivä 26/30 suoritettu, thank god. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Se suuri reissupohdinta päätyi tilanteeseen "otetaan tämä viimeinen joka on jäljellä." Tampereen kaupunki oli täynnä. Sinne ei...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tää on kaunis päivä, olen sopivasti onnellinen

tiistai 28. heinäkuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Tänään oli kaunis päivä, huomasitteko? Oli aurinkoa, oli lämpöä, oli päivässä lämmenneen ikkunankarmin tuoksu nenässä vielä illalla ikkunaa avatessa. Niin, ikkunakin piti oikein avata kun oli niin lämmin.

Kerrankin maailma oli yhtä mieltä kanssani siitä että riskinotto kannatti. Päätin jo viime viikolla että tiistaina mennään Korkeasaareen, ja olipa hyvä päätös. Ostin liputkin etukäteen ja pakkasin laukut valmiiksi. Oltiin kymmeneltä portilla tyhjässä saaressa ja nähtiin kaikessa rauhassa apinat, leijonat, karhut ja muut. Niin ja kahdeksan päivää vanha serkkupoika, jonka hullu äiti jaksoi lähteä meidän seuraksi. Aika ihana ruttunaama siinä ihmetteli aurinkoa ja sukulaisiksi kutsuttuja eläimiä.

Heitettiin päälle vielä yksi keikka sen toisen ihanan tuoreen luo, kummityttöä nuuskuttelemaan ja iltapuistoilemaan. Tultiin kotiin leipomaan Insinöörille muffinsseja. Se paukkaa ovesta muutaman minuutin päästä sisään.

Blogikin tuli tässä kirjoitettua, vaikka päässä pyörii jatkuva tyhjän paperin kammo ja ei mulla ole mitään asiaa. Hetikohtavielätänään varaan meille vielä matkan Tallinnaan, mutta jos nyt ensin vähän viiniä ja Insinööriä.

Tänään oli kaunis päivä. Huomasitko?

Lomahaasteesta päivä 25/30 suoritettu, thank god. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Tänään oli kaunis päivä, huomasitteko? Oli aurinkoa, oli lämpöä, oli päivässä lämmenneen ikkunankarmin tuoksu nenässä vielä illalla ikkunaa ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Turussa parasta

maanantai 27. heinäkuuta 2015 Valeäiti 5 Kommenttia









Yksi ihana kummipoika ja sen äiti, jonka kanssa juoda yhteisesti puolipakotettu Prosecco-pullo. Ihminen todella voisi jauhaa loputtomiin lapsista, meikeistä ja mekoista. Parasta.

Seikkis, kesäisellä säällä. Viimeksi oli melkein yhtä jäätävää kuin nyt, tällä kertaa sentään vähän aurinkoakin. Säästä viis, on siellä aina hieno leikkialueet, pomppulinnat (vaikka niissä ei voisikaan kipeällä nilkalla pomppia) ja jätskikiska. Mitä muuta voi ihminen tarvita.

Föri ja kaikki muut oudot jutut. Kuten hiekkalaatikko ravintolan terdellä.

Pikkukylä suuren maailman egolla. Parhaat ravintolat, hieno viinittelykulttuuri ja se Föri, eikä silti ikinä mihinkään ole ruuhkaa, jonoja tai kadun tukkimisesta marmattavia mammoja.

Turun Viikinkikuningatar ja aina yhtä hämmästyttävä havainto siitä, miten oikeasti ventovieras voikin olla kuin vanha ystävä. Tai siis ei vanha vaan tosi hottis ja huippuhauska.

Viikinkikunigattaren nakukakkuspektaakkeli. Viikinkikuningatar käski pyysi tälle oman erityismaininnan. Kuva yllä. Menihän hyvin, teidän armonne?

Takaraivokuvat. Näemmä. Mutta on hyvät kiharat sentään.

Idyllinen perhehetki vol 1. Kun päätän etten enää kertaakaan korota ääntä, vaan toimitan rauhallisesti jäähylle, ja kaksi sekuntia myöhemmin huudan niin että talo raikaa ja kurkkuun sattuu "jäähylle!". 

Mutta vielä parempaa on Idyllinen perhehetki vol 2, joka tapahtuu muiden kotona. Ah, tuo kaunis näky kun puolivuotias vauva vinkuu hypyttämisen perään, kolmivuotias käy kuumana pöllitystä lentsikasta, sylejä vaihdellaan lennossa ja minä katselen show:ta rauhassa tois puol pöytää kahviani hörppien. Häshtäg nyt oli jonkun muun vuoro. (merkittävänä erona se että tässä perheessä aikuiset pysyi aikuisina eivätkä taantuneet sinne kolmevuotiaan tasolle).

Kotimatka. Takana oli Angry Birds-puisto, Heureka,  Dextran tapaturmapäivystys, mummilayö, matka Turkuun kaikkine temppuineen, uudet kaverit ja yhdet ihan hullut iltaraivarit (minulta). Isiäkin taisi olla jo vähän ikävä. Meillä kaikilla. Pinna oli kireempänä kuin tissit maidonnousut aikaan. Ja silti, jostain päiväunien alta löytyi aivan supermahtava hetki, jossa meidän pieni possemme hassutteli jossain Veikkolan huoltsikalla ja pelasi loppumatkan Arvaa kuka mä oon peliä. Minä olin apina, Ykkönen pesukarhu ja Kakkonen kakka.

Turku bra men hemma paras.

Lomahaasteesta päivä 24/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Yksi ihana kummipoika ja sen äiti , jonka kanssa juoda yhteisesti puolipakotettu Prosecco-pullo. Ihminen todella voisi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Puoli valtakuntaa tietäjälle

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia

Olikohan se se kun omin niiden hattaran viikko sitten?
Kun tietäisikin. 

Kun tietäisi, missä kohtaa tein oikein saadakseni tämän taianomaisen illan. Mikä hali oli sopiva, mitkä sanat lämmitti sydäntä. Tai mitä aarteita ne on jostain lattialta laittaneet suuhunsa saadakseen sen ihmeellisen euforian. Että yhtäkkiä kaikki oli niin mukavaa ja kivaa, oli kikatusta ja yhteisiä leikkejä, hassuttelevaa automatkaa ja kivaa iltapyöräretkeä. Käsi kädessä nukahtamista ja pusuja joka suuntaan. 

Kun tietäisikin. 

Kun tietäisi, missä kohtaa pikkareita se hiekka majaili, mikä siellä otsassa kasvatti sitä uloketta. Mikä saa olemaan täysin tottelematon, kiukutteleva teini ja väkivaltainen riehupetteri seitsemän tuntia putkeen. Se ei ole nälkä, se ei ole väsy, se ei ole sylinpuute - mikä helvetti teillä nyt on!?!?? Yhtäkkiä kaikki on niin perseestä. On sisäisiä hirviöitä ilmentymässä kaikella voimallaan ja äänellään, on sisarustaan potkivaa lasta ja tavaroiden heittelyä. On päänsisäistä tori.fi ilmoitusta ja vessaan pakenemista, yksin itkemistä ja yhdessä itkemistä. 

Kun tietäisikin. 

Lomahaasteesta päivä 23/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Olikohan se se kun omin niiden hattaran viikko sitten? Kun tietäisikin.  Kun tietäisi, missä kohtaa tein oikein saadakseni tämän ta...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Deitit itseni kanssa - parasta ikinä

Valeäiti 12 Kommenttia







Sori vaan Insinööri, mutta minä olin kyllä eilen elämäni parhailla deiteillä. Heitin lapset hoitoon*, kävin kaverin luona väkisin kylässä ja kello 19.28 ne sitten alkoi. Deitit itseni kanssa. En heti alkuun tiennyt mitä tehdä yksin, omassa rauhassani. Päätin heti, että en ainakaan helvetti siivoa. Herään huomenna vaikka kuudelta jos on pakko, mutta tänään en. Teen vain sellaisia asioita, joita haluan tehdä. 

No, en halunnut käydä suihkussa. Ei tehnyt mieli meikata. Halusin ulos. 

Laitoin urheiluvaatteet päälle, heitin taskuun avaimet ja vähän rahaa ja tein suunnitelman: menen kokeilemaan suppailua ja sitten menen Umeshuun yksin syömään. Jännitti ihan helvetisti. Olisikin ollut taskumatti. Tai neilikka, jota vilautella lautavuokraamon tyypille. 

Niin siinä kuitenkin kävi että tulin, näin, voitin. Taisin riisua kotona päivävaatteideni lisäksi vihdoinkin ne kymmenet omat roolit, joita päivittäin vetelen. En ollut kenenkään äiti, vaimo, sisko, konsultti, vierustoveri tai ystävä vaan olin vain Minä. Sillä Minällä oli monta mielitekoa, ja just sopivasti aikaa käsissään. 

Minä kävi suppailemassa, eli istumassa yksinään keskellä Töölönlahtea kun ei huvittanut meloa. Minä itki vähän siellä lahdella, puhtaasta ilosta. Minä käveli märillä lahkeillaan hitaasti (koska Minän ei tarvinnut nyt olla urheilusuorittamassa) kohti Umeshua ja valitsi itselleen paikan baaritiskiltä. Se luki kirjaa**, vaklasi kokkeja puuhissan, tilasi just niin paljon sushia kun mieli teki (paljon) ja joi viiniä kysymättä lupaa. Minä oli tosi tyytyväinen. Se huomasi, että on ihan sairaan siistiä kun voi olla vain yksin, eikä tarvitse ajatella ketään muuta edes skoolauksen verran. Sen kuin vain juo. 

Lopulta Minä käveli sopivassa minihiprakassa yksin kotiin, lahkeet edelleen märkinä, meni sohvalle yksinään haisemaan, söi salmiakkia suoraan pussista ja katseli Suitsia kunnes melkein nukahti sohvalle. Niin monella tavalla niin täydellinen ilta. Täydellinen vapautus kenenkään muun kuin itsensä miellyttämisestä, edes vahingossa. 

Ja mitä opin? Yksin on kivaa. Just niin kivaa kuin mihin Lauran loistava kolumni innostikin. Ja että se Minä on ihan tosi nasta tyyppi, joka osaa kyllä trendikkäästi SUPpailla, mutta että se mieluummin istuu hiljaa paikallaan keskellä Helsinkiä veden liplattaessa laudan alla.  

Tälle deitille neljä tähteä ja vahva suositus jatkoon. 

* Tätä edelsi yksi venähtänyt nillkka (Kakkonen) ja yksi huonon omatunnon omaava äiti (minä) mutta ihan hyvinhän meillä kaikilla silti meni. Paitsi että tämän laiminlyönnin hedelmät poimittiin tänään, ja se olisikin ihan oma kirjoituksensa se.
** Liinalle tiedoksi että Polaris on luisumassa kohti jokaisen äänikrijan tuomiota: ihan kiva mutta en oikein meinaa jaksaa keskittyä. Vahva 8?

Lomahaasteesta päivä 22/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.


Sori vaan Insinööri, mutta minä olin kyllä eilen elämäni parhailla deiteillä. Heitin lapset hoitoon*, kävin kaverin lu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Deittirauha julistettu.

perjantai 24. heinäkuuta 2015 Valeäiti 4 Kommenttia

Insinööri on Lapissa sadantuhannen hyttysen syötävänä. Lapset on Mummin ja Ugin hellässä hoidossa.

Minä otan nyt yhden ihanan naisen ja vien sen erittäin ansaitulle deitti-illalle. 

Itseni. 

Lomahaasteesta päivä 21/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Insinööri on Lapissa sadantuhannen hyttysen syötävänä. Lapset on Mummin ja Ugin hellässä hoidossa. Minä otan nyt yhden ihanan naisen ja vien...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Suuri reissupohde

torstai 23. heinäkuuta 2015 Valeäiti 26 Kommenttia

Nyt on se hetki kesästä, jota aina vähän pelkään. Loman toinen eli viimeinen puolisko. Vaikka kuinka yrittäisin, tässä kohtaa alan aina miettiä pessimistiskyynisesti, että kohta se on ohi. Vaikka meillä uskotaan vankasti Katjan perheen tavoin suunnitelmien puuttumisen ihanuuteen, tämä on joka vuosi se viikko kun alan suunnitella. Että mitäs tällä loppuajalla vielä tekisi, niin että saisi “kaiken irti”? 

Ensinnäkin, sain tänään ison älynväläyksen. Tämä yhdessä hengailu vailla tekemistä on se kaikista suurin kaikki irti. Mutta tämä keli ei nyt ihan auta. Se vähän laittaa miettimään jotain muutakin kuin pelkkää sadetta pitelevää yhdessäoloa, niin hienoa kuin se onkin.

Loppulomasta tiedetään tämä: Olemme nyt mökillä, lähdemme huomenna kotiin. Insinööri lähtee perjantaina reissuun, jolta palaa vasta tiistaina. Keskiviikosta sunnuntaihin on siis vielä hyvää suunnittelematonta loma-aikaa.

Sen haluaisin nyt tietysti suunnitella kuoliaaksi. Koska loma on ollut lähes pelkästään mökkeilyä ja kotona hengailua, mieleni minun tekisi hypätä vielä yhdelle pienelle miniminilomalle jonnekin ihan muualle. Rahaa ei nyt olisi tähän mitenkään hirveästi polttaa, joten mikään viiden päivän äkkilähtö aurinkoon tuskin onnistuu. Eikä myöskään se keksimäni älynväläys New York, joka ei toimikaan kun muistin etten osaa kavaltaa rahaa.

Näin äkkiseltään mieleen ponnahtaneita vaihtoehtoja ovat:
  • Hanko: Nähnyt monta kertaa purjehtijana, mutten kertaakaan turistina. Toimiiko jos ja kun on sadesää? 
  • Tampere: Harvoin turistina ja ystäväperheen kutsu taloa katsomaan polttelee taskussa. Olisiko Särkänniemi, kivoja rafloja, Tammerkoskea? 
  • Ahvenanmaa: Loki sai mut vähän innostumaan, pitäisikö sitä mennä tänne vaikka pyöräilemään? Tai autoilemaan? Siellä kai paistaa aina aurinkokin? 
  • Pärnu: Villi ulkomaakortti. Pelkkää hyvää kuullut puhuttavan, mutta taas tämä sadekysymys. 
Villi kortti nro 2.

Nyt anelen, antakaa lisää vaihtoehtoja! Turku on jo vanha tuttu ja sinne suunnataan ehkä jo viikonloppuna. Berliinit, Lontoot, Köpikset ja muut edes näennäisesti lähellä olevat on nähty ja ovat kalliita. Tai en minä tiedä, ehdota sinä! Mihin SÄ menisit, jos aikaa olisi viisi päivää, rahaa ei kauheasti, mutta seikkailuihin tekisi mieli? Jopa roadtrip suunnitelmat toiminevat kun oksennuksia ei enää niin satele. 

Lomahaasteesta päivä 20/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Nyt on se hetki kesästä, jota aina vähän pelkään. Loman toinen eli viimeinen puolisko. Vaikka kuinka yrittäisin, tässä kohtaa alan aina miet...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

26 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lähiörotasta stadilaiseksi ja takaisin

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015 Valeäiti 30 Kommenttia


























Olen kotoisin Espoosta, tuosta lähiöiden luvatusta maasta. Ihmettelin läpi koulu-urani, miksi kukaan ikinä haluaisi asua Hesassa, tai hyi vielä kauheampaa - sen keskustassa. Eihän siellä hullukaan uskalla edes autolla ajaa, jotain kapeita, yksisuuntaisia katuja! Kuljin onnessani bussilla ja pelkäsin ratikkaa, metroa välttelin viimeiseen asti. Autoilin tuskaisten vanhempieni tuella harrastuksesta toiseen siellä Espoon metsien välissä ja olin kamalan onnellinen isoissa omakotitaloissa kavereideni kanssa. 

Sitten aivoissani tapahtui jonkin asteen venähdys. Opiskeluajat Turussa muuttivat mieltä jo hieman, lyhyt kesäpätkä Dagmarinkadulla vuonna 2006 alkoi jopa näyttää sen kamalan Keskustan parhaita puolia ja lopullisesti minut sinne Sin Cityyn imaisi Insinööri, joka asui tavatessamme Pajamäessä.

Opintojeni loppusuoralla asutimme ensin romanttisesti yhtä hikistä 26 (vai oliko se 24?) -neliöistä yksiötä siellä Kakkabakkassa (Pajamäki, Smedjebacka), sittemmin vähän väljempää yksiötä Lauttasaaressa. Kyllästyttyämme ensin Pajamäen kylppäriin, jossa kiipesimme suihkuun pesukoneen yli ja totuttuamme Lauttasaaren helppoihin yhteyksiin nappasimme lopulta ensimmäisen oikeasti yhteisen kotimme Kampista. Rakastuimme, täysin. Toisiimme, Keskustaan, Kamppiin, Hietalahteen, Punavuoreen, ytimeen, meininkiin, hälyyn. Ostimme samoilta huudeilta ensimmäisen oman asuntomme, sitten toisen saman taloyhtiön alakerrasta.

Vuodesta 2007 alkaen olemme asuneet alle kilometrin päässä ytimestä, riippuen miten asiaa katsoo. Käytännössä saman kadun varrella. Kahdeksan vuoden ajan olemme olleet kävelyetäisyydellä niin Kampista, Stockasta kuin merenrannoistakin. Ja rakastaneet joka hetkeä. Olemme luuhanneet Koffarissa, viety lapsia Kaivarin kaltseille kiipeilee ja juostu rattaiden kanssa Spåraan. Lapsista tuli paljasjalkaisia stadilaisia, minusta ihan pesunkestävä takinkääntäjä ja keskustamimmi.

Myytyämme haikeasti mutta toiveikkaan innokkaana sen asuntomme Punavuoresta, muutimme vielä hetkeksi vuokralle keskustaan. Tietäen vallan hyvin, että lykkäykset on nyt tehty ja seuraava osoite on jossain lähiössä. Haluamme tilaa ja sitä emme saa näiltä postinumeroalueilta, ellei lotossa tule voittoa. Haluan myös takaisin lähemmäs luontoa, ei tämä espoolaisen metsärakkaus helposti kuole. Ajatuksissa oli asua täällä Etu-Töölön vuokrakämpässä niin pitkään, kunnes täydellinen talonpalanen, talo tai tontti löytyy. Ja siten samalla nauttia monesta hyvästä keskustavuodesta.

Sitten aivoissa nyrjähti, taas. Jos ensimmäinen nyrjähdys oli totaalilähiörotasta superduperkeskustamuijaksi, nyt edessä on taas selkeä lähiöityminen. Ensimmäistä kertaa Stadiin muuttamisen jälkeen en ole enää varma onko Helsingin ydinkeskusta kotini. Olemme astuneet niin vahvasti sinne lähiöunelmaan, käyneet katsomassa niin monta kivaa aluetta, kotia ja tonttia, että tuohon vuokrakämppään palaaminen tuntuu joka kerta vähän vähemmän…omalta. Vähemmän kodilta.

Kaipaan luontoa, haluan rauhaa, tarvitsen tilaa ja unelmoin kavereista kadun varrelta. Tiedän toki kokemuksestakin että kaikki näitä saa myös keskustasta tavalla tai toisella, mutta vasta-argumentit tässä kohtaa ovat yhtä hyödyttömiä kuin keskusta-asukkien vakuuttelut ytimen hyödyistä Espoon-aikoinani. Asuminen, jos jokin, on sydämen asia. Sitä vain löytää itsensä kaipaamasta johonkin.

Nyt pitäisi päättää enää mihin. Aikaisempi kammolista alkaa näyttää enemmän ja enemmän haavelistaltani. Kunhan vaan siellä jossain olisi jotain, joka meille nirsoilijoille kelpaa. Joten antakaa palaa Maunula, Maununneva, Oulunkylä, Käpylä, Kumpula, Laaja-lahti, Tapiola, Hertsiga, Laajis ja kaikki muut sieltä trampoliinitienoilta, automaailman syövereistä - näyttäkää meille nyt vihdoin se Meidän Koti. Valmiina, remontoitavana tai rakentamistaan odotellen. Me istutaan täällä kumisevassa kaupungissamme ja odotellaan Sinua, (laina)rahapussi kädessämme.

Kaikki kuvat muistoja ihanilta keskustavuosiltamme. 

Lomahaasteesta päivä 19/30 suoritettu.
Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Olen kotoisin Espoosta, tuosta lähiöiden luvatusta maasta. Ihme...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

30 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Iltasatugeneraattori

tiistai 21. heinäkuuta 2015 Valeäiti 7 Kommenttia

On käynyt tyyppilliset. Olen ottanut tavaksi tehdä lasten kanssa jotain, mitä minunkin vanhempani tekivät meidän kanssamme. Kaiken lisäksi siitä on syyttäminen siskoani.

Clickbait sikseen, kyseessä on lennosta keksityt iltasadut.

Niin paljon kuin kirjallisuutta rakastankin, tai ehkä juuri sen takia, en ole ikinä oikein jaksanut lukea lapsille iltasatuja. Tiedän, tiedän, kyseessä on pääsääntöisesti huonot sadut, mutta kun ei noi lapsetkaan ole jaksaneet kuunnella edes hyvin kirjoitettuja satuja, vaan ovat vaatineet jotain saamarin Puppea huonoine lauserakenteineen ja köyhine kielineen. Tai sitten halunneet toistoa, uudestaan ja uudestaan. Tai sitten halunneet toistoa, uudestaan ja uudestaan. Tai sitten halunneet toistoa, uudestaan ja uudestaan. Minä en.

Nyt lomalla satuimme kuulemaan Siskon aloittamaa hampaidenpesutarinaa Apinasta ja Norsusta. Ja siitä se sitten lähti. Lapasesta.

Aluksi varmaankin ihan normaalisti etenevä, Siskon keksimä tarina (jossa toki oli Norsu, joka piti banaaneista) päättyi lopulta muutaman yön jatkokertomusten nojalla Hondurasiin, jossa Apina ja Norsu kasvattivat sijoitusrahalla banaaniviljelmän, jossa alkoikin kasvaa banyynöita, tuota banaanin ja päärynän risteymää, joka on banaanin mallinen, mutta vihreä, ja jota voi haukata kuorineen. Nyt satu on jo siirtynyt Seepraan, joka haluaa kertoa lapsille, miten hänestä tuli mustavalkoraidallinen synnyttyään kuitenkin vihreäksi Seeprandiassa kaikkien muiden seeprojen tavoin. Tähän asti hänestä on tullut musta kovan salmiakin syömisen ansiosta, ja epäilen, että valkoiset raidat tulevat jostakin maalionnettomuudesta. Vielä en tiedä, koska en ole sitä kohtaa kertonut. Ja se tässä on parasta. Kun oikeasti keksii tarinaa kertoessaan, on sitä itsekin kiinnostunut tarinan kohtalosta. Vähän niin kuin freestyle räppiä, tosi paljon vähemmän coolisti vaan. Ja kaikista siisteintä on ottaa pieni miettimistauko juoneen sanomalla "ja arvatkaa mitä?", johon lapset aivan tohkeissaan "mitä?!?!" ja sinä ehdit keksiä että se Norsu katkoikin lainaksi ostetulla machetellaan vahingossa kokonaisia banaanipuita yksittäisten terttujen sijaan.

Sanoista...sanoiksi, tässä tulee. Ensimmäinen lennosta keksitty osa tarinaa, jota voit jatkaa itse. Jokainen osa loppuu aina johonkin huikeaan cliffhangeriin, joten on sinun vastuullasi keksiä tarinaa eteenpäin seuraavana iltana, tietysti yhä hurjemmin kääntein.

Allaoleva tarina sai alkunsa Ykkösen antamista reunaehdoista: leijona, nuori, eläintarha. Hän osallistui myös jonkin verran tarinan etenemiseen. Tarina on kirjoitettu suunnilleen niin kuin se kerrottiin, joten älä ihmettele kummallisia lauseenrakenteita.

****

Valeäidin iltasatu, osa 1:

Tämä satu kertoo nuoresta leijonasta, joka asuu eläintarhassa. Se asuu ihan siinä vastikään musta-valkoraidalliseksi muuttuneen Seepran vieressä, banyynöitä kasvattaneiden Norsun ja Apinan vastapäätä. Niin ja siinä kulmilla asuu tietysti myös ne 100 uutta käärmeenpoikasta ja 50 uutta apinanpentua, jotka syntyivät silloin kun Norsu ja Apina olivat sillä hassulla retkellään.

No mutta, siitä leijonasta. Tämä leijona onkin vähän erityistapaus. Nimittäin arvatkaa mitä? (mitä?!) Siltä puuttuu kokonaan yksi jalka. Kyllä vain, sillä on vain kolme jalkaa. Sitä puuttuu vasen etujalka. Ei se sitä haittaa, se on aina ollut sellainen, eikä se osaa kaivata yhtä ylimääräistä jalkaa. Päinvastoin, sen mielestä on mahtavaa, ettei sen tarvitse nuolla yhtä montaa varpaanväliä kuin sen sisarusten, ja se tykkää huijata muita leijonia pukeutumalla vaaleanpunaiseen ja esittämällä flamingoa. Ne käy ihan kierroksilla joka kerta.

Vaikka leijona on vielä nuori, se on oppinut ihan kaiken saman, minkä sen sisaruksetkin osaa. Se juoksee, hyppii, painii, kaivaa, loikkii, kiipee, tanssii ja...niin, se tanssii. Tanssiikin muuten paljon paremmin kuin muut. Sen yhden puuttuvan jalan takia se on joutunut opettelemaan ihan uudenlaisen tasapainon ja siinä jäljelle jääneessä etujalassa on paljon enemmän voimaa kuin tavallisessa leijonan etutassussa. Tämä kaikki johtaa yhteen isoon etuun. Arvaatteko mihin? (mihin?!) No se on tietysti kulmakunnan paras B-Boy, breakdancaaja! Ihan niin kuin siinä Robinin musavideossa! Tämä leijona pyörii ja hyörii, keinuttaa peppua ja heiluttaa kättä paremmin kuin yksikään leijona, apina tai edes saukko koko eläintarhassa. Se on niin hyvä, että ihmiset tulevat katsomaan sitä jopa ulkomailta. Sen bravuuri on yhden jalan spinni, jossa se käyttää sitä yhtä etujalkaansa ikään kuin tolppana ja loput leijonasta pyörii sen ympäri.

Kerran sen esitystä tuli katsomaan yksi mies. Se mies oli ihan hiljaa. Se ei hymyillyt kertaakaan eikä se sanonut mitään. Se vaan katsoi. Tanssin lopussa mies lähti pois. Leijona tajusi, että mieheltä oli varmasti lähtenyt ääni pois, eikä voinut sanoa mitään. Häneltähän puuttui suukin (toim huom: tämä juonenkäänne powered by Ykkönen). Mutta kun mies oli lähtenyt, leijona löysi sen kohdalta lapun. Siihen oli piirretty kolmijalkainen leijona, pari pyörivää nuolta ja iso säkki, jossa oli jokin hassu kuvio. Miehen yrmeä, puhumaton kuva oli vielä lopuksi viimeisenä, ja sen vieressä puhelinnumero. Tai ei leijona tiennyt mikä se semmoinen palelinnumero on, mutta sen ystävä kirahvi osasi sen kertoa. Ilmeisesti äänetön mies halusi leijonan tekevän jotain numerolla, kirahvin mukaan leijonan pitäisi soittaa. Leijona ei ollut koskaan kuullut mistään muusta kuin suun soittamisesta, ja jotenkin hänestä tuntui, ettei äänetön mies osaisi sellaista asiaa pyytää.

Oli siis selvitettävä mitä se soittaminen oli. Leijona juoksi pää neljäntenä jalkana äitinsä luo kysymään lupaa pienelle retkelle.

...Ja huomenna teille selviää mitä siellä retkellä tapahtui.

****

That's it. Aika huikea stoori - okei ei. Mutta meillä oli kivaa. Niin kivaa että näen jo urani huikeana lastenkirjailijana, jota Bleue voi sitten sujuvilla sanoillaan arvioida.

Lomahaasteesta päivä 18/30 suoritettu. 

Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

On käynyt tyyppilliset. Olen ottanut tavaksi tehdä lasten kanssa jotain, mitä minunkin vanhempani tekivät meidän kanssamme. Kaiken lisäksi s...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Harvinaisen loistava maanantai

maanantai 20. heinäkuuta 2015 Valeäiti 2 Kommenttia



Meillä oli yötä todella hienosti käyttäytyvä, todella mahtava pieni Kumityttö*. Aamulla hänestä tuli isosisko. Maailmassa on taas kymmenen uutta ihanaa pallovarvasta, ja meillä täydellinen uusi Serkkupoika. 

Käytiin sen tuoreen isosiskon kanssa katsomassa erästä todella ihanaa viikon ikäistä pientä tyttöä. Hän oli kaikin puolin niin ihana, että ajattelin pujottaa sen salaa taskuun ja viedä kotiin. Sitten sen vanhemmat pyysi meitä kummeiksi enkä enää kehdannut. Olin vain häkeltyneen onnellinen kunniasta, tippa melkein linssissä. 

Kakkosen tukasta leikattiin noin kilo pois.
Ei mainittavaa eroa. Naiset, te olisitte tosta pehkosta kateellisia. 

Käytiin kolmen lapsen kanssa syömässä ja kaupungilla. 30 minuuttia ja 170 euroa myöhemmin meillä oli pussissa oli kummallekin uudet tarhatossut, VK-vaatteet ja kumpparit. (Ostakaa hyvät ihmiset ulkovaatteet Stadiumista, parempaa hinta-laatusuhdetta ette löydä.) 

Ykkönen valitsi itse ne ulkovaatteensa ja otti nilkasta päähän sinistä. (Kumpparit oli pinkit).
Olen naurettavan ylpeä prinsessanormia rikkovasta tytöstäni.

Aurinko tuli esiin. Jos vain hetkeksi. 

Kohta päästään tapaamaan sitä uutta palloposkea, pienen pientä ja pehmoista Serkkupoikaa, alle puolen vuorokauden ikäisenä. 


Onpa hyvä maanantai. 


*termi pöllitty omalta Kumitädiltäni, joka minua edelleen Kumihiireksi kutsuu. 



Lomahaasteesta päivä 17/30 suoritettu.
Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Meillä oli yötä todella hienosti käyttäytyvä, todella mahtava pieni Kumityttö*. Aamulla hänestä tuli isosisko. Maailmassa on taas kymme...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valeäidin kesävinkit: Loki - Lisää tekemistä sadepäiville

Valeäiti 4 Kommenttia

Meripelastusta Vellamossa. Kuva (c) Lasse Lecklin, lokistories.fi
Kesä jäi siis tulematta, noin niin kuin säiden puolesta. Ei kai enää kenellekään mikään yllätys, shokki tai pettymys. Ainoa huoli ympäri Suomen taitaa olla mitä hittoa me tehdään näiden lasten kanssa? Kun SnadiStadit, HopLopit, leffat, padit, piirrustukset ja kaupunkireissut on jo koluttu läpi, mulla olisi teille vielä yksi juttu takataskussa.

Viekää lapset museoon. 

Tiedän, tiedän, te olette jo käyneet Kiasmassa, Luonnontieteellisessä ("Eläinmuseo") ja ehkä Heurakassakin (ei ole museo mutta ihan yhtä sivistävä). Muista kapungeista en osaa luetella, sori.

Entä merimuseot? Niitä on aika paljon. Ette ehkä ihan ymmärräkään, miten iso osa Suomen historiasta, kulttuuriperimästä ja asenteesta on mereltä peräisin. Tai ehkä ymmärrätte jos olette mereilevästä perheestä kotoisin. Tiedätte Bengtskärinne. 

Mutta tunnetteko Vellamon, Forum Marinumin tai Rankin? Tiesitkö, että niistä jokaisessa on lapsille ihan törkeän paljon siistiä tekemistä? On moottorin käynnistämistä, meritaisteluiden uutta katselmusta, laivojen tutkimista, helikopterikenttiä ja säikähtäneitä pallokaloja.

Mä en tiennyt, tuntenut tai osannut kaivata. Mutta nyt tsekkasin läpi John Nurmisen Säätiö:n vasta julkaiseman Loki-palvelun, ja löysin aika monta potentiaalista kohdetta meille. Jotain vaihtelua ainakin niihin sadepäiviin. Nyt mietitään vielä mentäisiinkö Turkuun vai peräti Ahvenanmaalle miniretkelle loman lopussa...Mikä noista kiinnostaa teidän tyyppejä eniten? 


Loki on nyt pilottivaiheessa kolmen kaupungin kohteilla ja kaipaa paljon palautetta, joten käykää katsomassa ja jättäkää arvokas sananne! Ja tietysti - käykää museoissa ihmiset. Se on ihmiselle tärkeää. 


Yhteistyödisclaimer: 
Olen mukana pro bono työllä Loki:n kehittämisessä. Tästä tekstitä ei makseta mitään, mutta tokihan mulla on oma lehmä ojassa - haluan teistä mahdollisimman monen kokeilemaan Lokia nyt pilotin aikana! Siis mene, koe ja raportoi.

Meripelastusta Vellamossa. Kuva (c) Lasse Lecklin, lokistories.fi Kesä jäi siis tulematta, noin niin kuin säiden puolesta. Ei kai enää...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valeäidin kesävinkit: Tykkimäki + Cafe Galerie

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015 Valeäiti 19 Kommenttia








Käplis, tuo rakas pieni mökinkolmanneksemme sijaitsee lähellä Kouvolaa. Siis Tykkimäkeä, pienten lasten lempparihuvipuistoa.

Tai sen arvonimen olen minä omassa päässäni antanut. Tykkimäki on mun mielestä Lintsiä selkeämmin enemmän suunnattu ihan pienille. Lintsillä on hurjat vuoristoradat ja kieputukset, ja vaikka niitä toki löytyy Tykkimäestäkin, jälkimmäisessä on myös tosi paljon miniversioita niistä isojen ihmisten kieputtimista. Lisäksi ne on sijoitettu jotenkin järkevämmin; kertaseisomalta pääsee tosi moneen laitteeseen ja niiden vieressä on vanhemmille hyvät hengailutilat.

Mun silmissä isoin valtti Tykkimäessä on sen hiljaisempi boogie. Siellä on jotenkin aina vähemmän jengiä kuin Lintsin tungoksessa. Lapset pääsee menemään lähes itsenäisesti laitteesta toiseen, ilman valtavia jonotuksen tuskia. Toinen iso valtti on kiipeilypuisto Atreenaliini, joka typerästä nimeästään huolimatta on tosi kiva lisä puistoon. Tätä varten pitää vekaran tosin ensin kasvaa siihen metrin mittaan, taitojen puolesta sanoisin että nelivuotias alkaa olla riittävän vanha. Atreenaliinin (aak tota nimeä) vierestä löytyy myös pieneläinpuisto ja hepparatsastusta. Tosi paljon siis tekemistä, myös sille väestöryhmälle, jolla lentää laatta pelkästä ylösalaisen katselukulman ajatuksesta. Kyllä, minä.

Muutama miinus toki löytyy täältäkin. Ensimmäinen on ravintolat, tai niiden puute. Varaudu pahaan pizzaan, nahkeisiin ranskiksiin ja hattarapilveen. Käy siis etukäteen syömässä, vaikkapa lasten kannalta maailman helpoimmassa kotiruokaravintola Café Galeriassa (lasten ruokailu euro per ikävuosi) Kouvolan keskustassa.



Toisena lisämiinuksena mainittakoon rasittava Tykkimäkijingle, joka soi sullakin takuuvarmasti nyt ja aina korvissasi.

Ehdottomasti isoin miinus Tykkimäessä on hinnoittelun sekavuus. Alle metriselle lapselle ja sen vanhemmille on niin perkeleen vaikea ostaa lippua, etten edes ala selittää tässä miten se on vaikeaa. Kerrottakoon, että seurueemme toinen perhe päätyi maksamaan 70€, ja käyttämään lippujaan kai kerran, koska useimmiten lapsi olisikin päässyt ilmaiseksi.

Meidän perheelle tämä vuosi oli viimein lottovoitto. Viime vuonna itkettiin laitteita, johon Kakkonen ei päässyt ja valitettiin lipuista joita toinen vanhempi joutui silti sitä varten ostamaan. Toissavuonna tiputin puhelimen vessanpönttöön ja vaihdoin noin neljätoista vaippaa. Tänä vuonna saavuttiin paikalle yhden käsilaukun kanssa, ostettiin kummallekin metrin maagisen rajan ylittäneelle oma ranneke (yht. 60€) ja katsottiin vierestä kun ne juoksi kikattaen laitteesta toiseen. Välimatkat oli sopivia, laitteet mahtavia, eikä sadekaan haitannut kun sitä paettiin vielä Tykkimäen omaan isoon leikkipuistoon. Seurueen toisen perheen lapsen (2,5v) elämys alkoi vähän jännittäen, mutta kyllä sekin lopulta onnellisena veteli valaiden kyydissä. Ja seureen isät veti vielä loppuun perinteiset kuolemanpelot ja pahoinvoinnit jossain ihme Loop Fighter -vehkeessä, josta en tiedä muuta kuin että se oli toisella puolella puistoa ja silti me kuultiin Jaakon karjaisut leikkipuistolle asti.

Voittoa siis kautta linjan ja voin lämpimästi suositella, erityisesti 3,5v ikäisistä lapsista ylöspäin: tehkää päiväretki Kouvolaan!



(Mutta muistakaa että jokaisen huvipuistopäivän hintana on aivan kamala ilta.)

Lomahaasteesta päivä 16/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.

Käplis, tuo rakas pieni mökinkolmanneksemme sijaitsee lähellä Kouvolaa. Siis Tykkimäkeä, pienten lasten lempparihuvip...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

19 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.