Montako tuntia?

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia

Herätys, kello soi. 

Fyysinen herätys ehkä varttia myöhemmin. Henkinen herääminen joskus toisen kahvin jälkeen vähän ennen lounasta.

Myöhässä töihin, tietenkin. Tukka märkänä, tietenkin. Juoksua, nakuttelua, soittelua, nauruja, kalenterikutsuja, palavereiden siirtoa ja yllättäviä seminaareja. Muuttolaatikoiden poishaku piti varata, perhana!

Juoksu tarhalle, pissapyykit ylhäältä kassiin. Lapsille halit ja keskittynyt kuunteleminen. Keskity, keskity, keskity. Vau, oikein museoon pääsitte! Älä mieti ruokaa, jota kukaan ei ole laittanut. Hitto, jonkun pitäisi muuten käydä kaupassa - onpa hieno piirrustus! - vois tilata Kauppakassin illalla.

Kävely bussille, matkalla monta mielenkiintoista monttua, lätäkköä ja lintua. Katsotaanhan me toki jokaista, mikäs kiire tässä, maailmassa valmiissa.

Bussi, kädestä kii, suojatien yli ja mennäänkö tänäänkin hissillä. Varokaa sormia!

Kello on jo reilusti yli viisi, nälkähuudot alkaa. Miten se eskaloituukin noin nopeasti raivoisaksi, tappavaksi näläksi kun äsken vielä katseltiin "teletappimaata" kaihoisasti ja haluttiin pyöräilemään.

Ruokaa vasta puoli kuusi. Sentään edes silloin. Yhtäkkiä kello on seitsemän, astiat ei vieläkään ole koneessa, eikä pieniä palleroita ole kylvetetty. Legoja, nukkeja ja astianpesukoneen tyhjentämistä. Saisi tämän kasan sinne haisemasta.

Apua se on jo kahdeksan, laitetaan hei nää jo nukkumaan. Kunhan saadaan ne noilta juoksuiltaan kiinni. Nyt oikeasti senkin nakupellet, tänne pukemaan! 

Shit, mitä täältä lastenhuoneesta löytyykään. Viisi muuttolaatikkoa lattialle purettuina, ja onhan noita pyykkejäkin joku näemmä ehtinyt pestä. 


Nyt on sinnikkäinkin hulivili puettu, harjattu ja tainnutettu, keittiössä purettu biopommi ja tie vessaan raivattu. Mutta hitto, kello näyttää jo kymmentä. Silmä luppaa.

Se Kauppakassi on vieläkin tilaamatta, huomiseen aamupalaveriin pitäisi kai tehdä materiaalit ja blogiraukka painaa mieltä. Pitikö jossain välissä jotain laatikoita purkaa, tai virittää telkkari kuntoon? Ei, tämä muuton jälkeinen elämän järjestäminen ei edisty. Ei. Vaan. Edisty.

Niin että montako tuntia siihen vuorokauteen saikaan lisää valittamalla?

Herätys, kello soi.  Fyysinen herätys ehkä varttia myöhemmin. Henkinen herääminen joskus toisen kahvin jälkeen vähän ennen lounasta. ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

  1. Nyt reseptiä kehiin - mitä ihmettä syötte kun valmistuu noin nopeasti?

    Mutta joo, rankalta kuulostaa, enpä juuri odota työhönpaluuta ja kahden lapsen päiväkotiarkea, vaikka kotona välillä tunnenkin kuolettuvani henkisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jotain oikeeta, bolognesea vaikka, useimmiten jotain etäisesti ruokaa muistuttavaa pinaattiletuista kalapuikkoihin tai pastaan ja ketsuppiin :)

      Kyllä se töissäkäynti musta edelleen kotikuoleman voittaa, mutta kaikki tämmöiset ylimääräiset jutut verottaa aina aika rajusti. Hyvin tekin tuutte pärjäämään!

      Poista
  2. Ja siis tosiaanko nukahtavat kahdeksan jälkeen, oletan, että nukkuvat päiväunet hoidossa? Mahtavaa!

    Meillä kaksivuotias venyttää edelleen pinnaa lähemmäs kymmentä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo EI :D Tästä puuttuukin selkeästi kohta "Istu puolitoista tuntia lastenhuoneessa ja nalkuta, käskytä, heittele takaisin sänkyyn". Kasin jälkeen aletaan jahtamaan nakupelleja ja ehkä ysiltä saadaan sänkyyn. Mutta harvoin ennen kymppiä nukahtaa.

      Poista
  3. Voi kuinka kuulostaa tutulta. Viime viikko meni 5-6 tunnin yöunilla, silti koti on kuin kaatopaikka, lapsilla oli ainakin yhtenä päivänä väärät varusteet päiväkodissa, ruokalistalla oli niin pinaattiletut kuin pasta + jauhelihakastike ja töissä jäi vielä yksi raportti kasaamatta (dead line maanantai, mutta silloun piti olla lomalla) ja pari palaveria vedettiin sillä että olin kaksi minuuttia etuajassa neukkarissa ja tein niissä minuuteissa agengan muutamalla ranskalaisella viivalla.

    Hämmentävintä tässä on se, että sen jälkeen kun itse tuntee epäonnistuvansa tai ainakin alisuoriutuvansa vähän joka rintamalla, tulee kollega kehumaan hyvin vedettyä palaveria ja jämäkästi etenevää projektia, omasta tiimistä saa positiivista palautetta töiden organisoinnista, lapset juoksee aidon iloisina halaamaan päiväkodin pihalla eikä kuulemma haitannut yhtään että olin viimeinen, sanovat että onpas kivaa kun on pinaattilettuja, äiti on maailman paras kokki, ja pitkän iltasadun jälkeen saan kuulla että olen myös maailman kivoin äiti.

    Kesäillan hämärässä kun sotkutkaan ei enää näy tulee mieleen että kuka ne vaatimukset lopulta niin korkealle asettaa, joku muu vai minä? Muille tuntuu riittävän tämä suoritustaso oikein hyvin.

    Ja miten hyvin mä sit vetäisin jos vuorokaudessa todella olis muutama lisätunti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AI että, hyvä sinä! Nyt sie sen oivalsit! :) iisimmin vaan, ei tässä muu auta.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.