Ja siellä kaikilla oli niin i-ha-naa eli viikko Toscanassa

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015 Valeäiti 5 Kommenttia

Jos sitten pari sanaa siitä Toscanasta. 

Siellä oli ihanaa. 



Hyvä on, kerron vähän enemmänkin. Tiedättekö, kun sitä asettaa aina lomalleen tietyn haaveen, reunaehdot ja toiveet? Tämä reissu oli minun pitkäaikainen haaveeni, ihme kupla jonka sain päähäni jo monta vuotta sitten. Haave oli tarkka mutta epämääräinen: Kauniisti kumpuileva, montaa eri vihreää sisältävä viiniköynnöksinen maaseutumaisema, lämmin aurinko, illallinen pihalla ystävien kanssa, viinilasi kädessä, lapset kirmaa ympärillä. Ehkä kikattaen. Mukaan pari kaupunkireissua ja rentoa oloa, takaisin onnellisena ja ruskettuneena. Olin varma, että näinkin pitkään haaveiltu asia ei voi yltää näihin erittäin tarkkoihin kuvitelmiini. Onpa ihanaa olla joskus väärässäkin.

Siellä oli ihanaa.

Vietimme viikon Toscanassa, Italiassa, kahden rakkaan ystäväperheen kanssa. Minun mieleni mukaan sijaitsimme keskellä-ei-mitään-mutta-kaiken-parhaan-vieressä, kartan mukaan Montepulcianon alueella, lähimpinä kylinä Camuci ja Cortona. Kaksi tuntia suorien lentojen Roomasta, saman verran Firenzestä. Nolla tuntia hyvästä ruoasta ja viinistä, sekä sattumoisin 400m yhdestä Italian palkituimmista (biodynaamisista) viinitiloista, Avignonesista.

Tuolla.

Majoituimme Via Della Stellassa, josta kirjoitan vielä erikseen, poikkeuksellisesti myös Lontooksi, koska paikka ansaitsee saada paljon mainetta. Tosin ei niin paljoa, ettemme me mahtuisi vielä sinne uudestaan, toim. huom. Tässä kohtaa kuitenkin mainittakoon, että jos aiot tuolle minun haaveeni mukaiselle matkalle, majoitu siellä. Usko pois.

Viikko oli pitkä mutta nopea. Me lojuimme. Altaalla, pihalla, kaupungeissa, ruokapöytien ääressä. Ah sitä ruokaa, voi herranjestas! En ehkä kehtaa, vaikka mieleni tekisi, näyttää teille kameran syövereistä eräs kuva, jossa imitoin "mahakuvaa". Siis sellaista vauvamahakuvaa, noin viikolta 19. Sain sellaisen ruoasta, kauniin ja terveen Foodbabyn.

Me siis nautimme. Auringosta, kavereistamme, jätskistä, lenkkimaastoista. En oikein osaa kertoa tarkemmin mitä me tehtiin, kun ei me tehty mitään. Elettiin kuin...mökillä, mutta vähän paremmissa olosuhteissa. Ostokset jäi laihaksi (koska eihän me nyt jaksettu sentään 1,5h maailman parhaimpaan laukkuoutletiin ajaa), mutta ei se mitään. Sainhan kuitenkin uudet juoksukengät ja yhdeksän pulloa viiniä. Hitto, eihän tossa ole mitään laihaa, täyspotti!

Ja me saimme palkintomme. Kaikki horror-reissut mannerten yli lasten kanssa palkittiin kahdella täysin kitinättömällä, vaarattomalla, vaivattomalla, ihanalla lapsella, jotka vaalea tukka hulmuten vain juoksivat ympäri pihamaata äidin lukiessa kirjaa olut kädessä, tuntikaupalla. Jos olet taaperon tai vauvan äiti, lue tuo lause uudestaan. Tämä päivä koittaa vielä sinullekin joskus.

Siellä oli ihanaa.




















Ehkä paras juhannus ikinä. 



Jos sitten pari sanaa siitä Toscanasta.  Siellä oli ihanaa.  Hyvä on, kerron vähän enemmänkin. Tiedättekö, kun sitä asettaa aina l...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

  1. Näyttää aivan ihanalle paikalle. Olen käynyt joskus ihan pienenä Toscanassa ja olen pohtinut sinne suuntaamista nyt "aikuisena". Kiitos, aiheutit mielettömän matkakuumeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) suosittelen kyllä! Oli ihanaa ja kohtuullisella budjetilla; lennot Roomaan + auto + majoitus neljältä hengeltä alle 2000€. Sinne siis! :)

      Poista
  2. Ihanaa kesää ja lomaa teille!!!

    Miksi te ette muuttaisi "landelle"? Meinaan kehä3:n ulkopuolelle? (No, ainakin kehä1:n?)
    Vinkki, me asutaan 25km keskustasta ja voidaan arkena, viikonloppuna ja lomalla tehdä juurikin tuota samaa... Makoilla terassilla ja katsoa kun kolme alle kouluikäistä lasta viipottaa hiukset ja helmat hulmuten pitkin kujaa, metsää ja omaa pihaa. Siis monia tunteja joka ikinen päivä. Lapset mennä touhottavat keskenään ja muiden lastan kanssa, itse voi kuulostella meininkiä vaikka riippumatossa lueskellen. Ei tarvitse lähteä rajattuun leikkipuistoon, ellei välttämättä halua, niitäkin on kolme ihan kivenheiton päässä. Elämä on ihan tosi paljon iisimpää kuin kaupungissa. Been there. Harkitkaa edes? Niin kuin kirjoitit, miksi pitäisi asua kaikkien "laukkukauppojen" naapurissa, kun sinne pääsee hurauttamaan autolla tai julkisilla puolessa tunnissa. Peruspalvelut on kuitenkin hyvä olla lähellä, niin kuin meilläkin täällä koulut, päiväkodit, neuvola, ruokakaupat, kahvila ja pari ravintolaa +"ostari" parin kilsan päässä. En keksi lasten kanssa parempaa paikkaa asua. Miettikää edes?

    Ihanan kuuloinen matka! Mekin ollaan puhuttu Toscanasta, toteutettavissa aikaisintaan 2016, suunnitteemaan siis ;) Kiitti vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se ole mitenkään poissuljettua, mutta uskon että löydetään lähempääkin jo sellaisen mitä haetaan. Tosin täytyy muistaa että tämä maatilaloma oli nimenomaan loma, en mä tiedän haluanko näin hiljaista ja ehkä yksinäistä (?) tilaa oikeasit omaksi kodiksi. Mutta selkeästi pois kaupungista on suunta jossain kohtaa tietystI!

      Poista
  3. Luin tuon lauseen monta kertaa! Muutenkin blogisi toimii säännöllisesti "elämä tulee vielä helpottumaan" -terapiana mulle. :)

    Meillä on lapset käsittääkseni jokseenkin samalla ikäerolla kuin teillä ja vanhempi vasta 2,5v (11/12 ja 03/14 syntyneet).
    Kesän lopuksi odottaa lento jossa lähes 1,5v kuopus on sylilapsena, mua taitaa lohduttaa ajatus et sentään se ei oo mikään mannerten ylitys! ;)

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.