Täällä Etu-Töölö, kuuleeko internet?

sunnuntai 31. toukokuuta 2015 Valeäiti 11 Kommenttia

Kyllä voi ihmisellä olla helpottunut, sekava, ärsyyntynyt ja järjettömän onnellinen olo yhtä aikaa. 

Olemme muuttaneet. 

Jahka paku saatiin haltuun ja bussimuutto vältettiin (tästä ehkä joskus myöhemmin), kaikki meni superhyvin, ja tuolla toi pesukone jo pyykkää vaatteita. Ja yhtä kakkakikkaretta, mutta ehkä siitäkin joskus myöhemmin. 

Netti ei vielä skulaa (koska se oli mun vastuulla), joten pidemmät pätkät myöhemmin. Nyt vaan pari satunnaista kännykkäräpsyä ja yksi pikatoteamus: 

Ollaan täysin rakastuneita meidän uuteen kotiin. 

 



Kyllä voi ihmisellä olla helpottunut, sekava, ärsyyntynyt ja järjettömän onnellinen olo yhtä aikaa.  Olemme muuttaneet.  Jahka paku saatiin ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mansikanvärisiä muuttolaatikoita

maanantai 25. toukokuuta 2015 Valeäiti 12 Kommenttia

Ugilla oli joskus tosi kauan sitten jokin sanonta. En muista sitä oikeastaan yhtään, ja olen aika varma, että se oli rajulla kädellä vapaasti sovellettu, mutta jotenkin näin se meni: "Kannattaa haukata aina ensin sammakko, ja sitten lopuksi mansikat. Jää hyvä maku suuhun"*. Otin tämän hataran ja huonosti muistamani neuvon sydämeeni, sillä tavalla suomennettuna että ensin kannattaa tehdä aina ne raskaimmat, ikävimmät tehtävät ja jättää loppuun helpot tai mukavat.

Siksi tämä muuttokin tulee olemaan lauantaina aivan todella mukavaa, oikein mansikanmakuista. Koska ollaan syöty aika helvetin monta sammakkoa tässä matkan varrella. Olen lajitellut, myynyt, lahjoittanut kaikki vanhat lastenvaatteet. Olen käynyt keittiön kulmakaapin, tuon sälähirviön, läpi, ja lajitellut siitä pahimmat kierrätykseen ja pakannut loput muuttolaatikoihin. Ollaan kumpikin raivattu oma vaatekaappi. Kirjahylly on melkein tyhjä. Insinööri on vienyt parvelta vanhat patjat kierrätykseen ja Ykkösen vanhan lastensängyn Mukkilaan lainaan. Insinööri on myös veljineen hakenut vanhan kirjahyllyn lainasta ja vienyt sen jo uuteen kämppään. Itseasiassa muuttolaatikoitakin on jo varmaan kymmenen viety uuteen osoitteeseen (enää 90 jäljellä). Ja kelatkaa tätä: ollaan käyty vintti läpi, lajiteltu taas kerran turhat pois, ja muutettu sen sisältö jo uuden kodin kellariin.


Eikä mua edes kauheasti itketä. Vähän meinasi pala nousta kurkkuun kun ekaa kertaa kaarrettiin pakulla punaisia muuttolaatikoita vilkkuvan kodin eteen, mutta senkin selätin. Tulihan radiosta sentään kassulta jytää.

Tämähän on niin mansikanmakuista, ettei muutaman metrin korkeat laatikkopinot edes ahdista. Yritän väkisin etsiä tästä jotain kauheaa, hakea lapsista traumojen merkkejä. Olin salaa vähän iloinen kun Ykkönen tänään surkeana kyseli, muutetaanko me huomenna ja ilmoitti, että hän haluaa asua täällä. Lohduttelin aikani, fiiliksissä vihdoinkin avautuvasta lapsesta, lapsesta jota voi tukea!

Pah. Se halusi asua muuttolaatikossa.

Sen kun haluat. Minä otan nämä sata laatikkoa (jotka saatiin Niemeltä alennuksella), pari hassua huonekalua, muutaman huonekasvin ja iloisen ilmeen mukanani ihan uusiin seikkailuihin lauantaina. Voi kai siinä pari lastakin samalla muuttaa.



P.s. Jos ihan rehellisiä ollaan, tämä Ainon teksti osuu jo nyt aika lähelle totuutta, enkä odota loppuviikosta järin paljon helpompaa. Mutta antakaa mä nyt hetken syön muka mansikoita.

*Sukuni muita bravuureja sananlaskujen saralla ovat mm. "ei tässä nyt koiran selässä maata" ja "on niitä omenoita aika eri oksille viskelty". 

Ugilla oli joskus tosi kauan sitten jokin sanonta. En muista sitä oikeastaan yhtään, ja olen aika varma, että se oli rajulla kädellä vapaast...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sokeria ja rautaa

lauantai 23. toukokuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia

"Edessä loistava tulevaisuus. Tulisipa leluja oikein paljon"

Silloinkin satoi. Ensin käytettiin koko aamu kaiken maailman hiusten kähertämiseen ja naaman meikkaamiseen, ja lopulta edessä oli mutainen Seurasaari. Olihan meillä se yksi iso valkoinen sateenvarjo, jonka alle me käperryttiin kuvia napsimaan, minä mekon helmaa hysteerisesti varjellen.

Kuvista tuli yllättävän hienoja. Kuvaaja sai pienimuotoisen keuhkokuumeen. Hääväki taisi juuri ja juuri säästyä sateelta, sillä aurinko osasi tulla esiin sopivasti ennen Prinsessa Ruususen marsseja. Pienessä vanhassa puukirkossa oli sittenkin juuri oikea lämpötila kun kopsuttelin esiin isäni kanssa. Onneksi pappi oli tuttu, eikä antanut sen unohtuneen esteettömystodistuksen olla esteenä. Rakas ystävä lauloi niin kauniisti että hääväki kasteli lopulta ne vaatteensa ihan omilla kyyneleillä, ja yhtäkkiä lampsin jo ulos kirkosta saippuakuplamereen valkoisissa Hai-saappaissani, tuoreena vaimona.

Kuusi vuotta myöhemmin saippuakuplia on ympärillä edelleen säännöllisesti. Niitä puhaltelee kaksi minityyppiä, ja niiden isä, joka on vuosien varrella osoittautunut erittäin kelvoksi aviopuolisoksi. Kärsivällinen, lempeä, sitoutunut. Ihan yhtä hölmö kuin silloinkin. 

Tänään vietämme romanttisesti kuudetta hääpäiväämme aloittamalla muuton kuudenteen yhteiseen asuntoomme. Päivän aikana tullaan löytämään kaapin kätköistä paljon vanhoja muistoja piiloon säilytettyinä, lähellä pysyvinä. Tiedän jo, että yhdestä kaapista löytyy meidän hääkuvat ja toisesta se karkkipussi, jonne oli aikanaan kihlasormus piilotettu. 


Oikeastaan aika soppeli tapa muistella yhteistä taivalta, ja olla kiitollinen siitä, että matka jatkuu edelleen yhdessä, kohti uusia seikkailuja. Tukka likaisena, verkkarit jalassa ja elämä sekaisin. Just sitähän me ollaan. Kiitos rakas Insinööri tähän astisesta, ja hyvää hääpäivää. Pahoittelen jo etukäteen että seuralaisesi aikoo lähinnä juoda viiniä sillä aikaa kun sinä kannat laatikoita. Hyvä siitä tulee! 

Sama hymy, syvemmät rypyt.

"Edessä loistava tulevaisuus. Tulisipa leluja oikein paljon" Silloinkin satoi. Ensin käytettiin koko aamu kaiken maailman hi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Etukäteishaikeutta koko rahan edestä

torstai 21. toukokuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia





Yksi päivä. Sitten tämä ihanuus jo peittyy punaisista muovihirvityksistä. Sellaisista, joihin jotkin ihmeelliset pikkukädet kohta pakkaa kaiken meidän omaisuuden  elämän. Siihen asti yritän fiilistellä kauniissa järjestyksessä olevaa, siistiä kotia. Harmi etten saanut kukkia ostettua eilen.

Viikonloppuna vietiin sata kassia kierrätykseen ja siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon. Tajusin, että varmaankin vikaa kertaa. Tämä tuleva viikonloppu, seuraava viikko, toinen viikonloppu..ja se oli siinä. Lähes tasan neljä vuotta ihanaa kotia, parasta eloa.

TJ on just nyt noin kymmenen, vähän allekin. Ihan kamalaa, mutta en myöskään malta odottaa. Jokainen tiskattu astia ja pyykätty vaate tekisi mieli heittää jo valmiiksi johonkin muuttolaatikkoon, mitään ylimääräistä ei kaupasta viittisi roudata. Ei maitolitraakaan. Monen päivän voimaleiri sen kuin lähenee.

Heitän haikeat hyvästit niin monelle asialle. Näille huonekorkeuksille. Omille sisäänkäyneille. Pallotapetille. Valtavalle ihmisakvaariolle, joka olkkarin ikkunoina tunnetaan. Viikonloppujen sisäpihaterassille, kylpylän kokoiselle kylpärille. Ihanille naapureille. Voih, niille naapureille, en edes pysty vielä ajatella koko asiaa.

Tuhautan kyllä myös räkäiset tervemenot monelle ärsyttävälle asialle. Maailman raskaimmalle porttikongille, jonka lukko ei ikinä toimi. Pyöreälle tiskialtaalle. Vaikealle tuuletukselle. Pienelle eteiselle. Heikosti kasvaville huonekasveille... Yhtäkään näistä en kuitenkaan oikeasti tahdo muistaa, kun mielessä häilyy vain se kaikki ihana. (terveisiä vain asunnon uusille omistajille, tämä on vain minun surkea yritykseni tehdä lähdöstä helpompaa)

Onneksi edessäkin on paljon ihanaa. Valtava lastenhuone. Vastarempattu keittiö. Etu-Töölö. Kaksi vessaa. Sisäpihalla hiekkalaatikko, lupauksena lapsilaumasta. Monta tulevaa tärkeää muistoa, joita en osaa vielä kirjoittaa.

Tämän kodin muistot näen seinissä ja kuulen kauissa. Täällä kumpikin lapsi oppi kävelemään, täällä kahdelle syntyi ensimmäiset lapsuuden muistot. Täältä on lähdetty synnärille ja Lastenklinikalle, riidelty yöllä hiljaa kuiskaten ja naurettu vedet silmissä iltaisin. Kannettu tuhansilta tuntuneiden tuntien ajan itkeviä vauvoja, kuunneltu supistuksia ja lasten hengitystä. Murrennuttu työstressistä ja vaikeista asioista, pakahduttu onnesta perhee lisääntyessä ja töiden onnistuessa. Aloitettu tämä blogi, juotu aivan järkyttävän monta kuppia kahvia epäonnistuneiden päiväunien jälkeen. Kasvatettu perhe, lapset ja omia silmäpusseja.

En pysty edes lopettamaan tätä kirjoitusta, sekin tuntuu jo luopumiselta. Sovitaan niin, että saan vielä kirjoittaa tästä rakkaasta uudestaan, muistella vielä tarkemmin sen historiaa. Sovitaan niinkin, että siittä uudesta kämpästä tuleekin heti niin rakas, niin koti, etten jaksa vanhaa rutjaketta enää muistella.

Sniff.

Yksi päivä. Sitten tämä ihanuus jo peittyy punaisista muovihirvityksistä. Sellaisista, joihin jotkin ihmeelliset pikkukädet koht...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vähän myöhässä, aina muistoissa

keskiviikko 20. toukokuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Kukkien kastelua, pientä pintaremppaa, lintutapetteja, uusia kelloja, ekoja makkaroita, käkkäräpäitä, pahanmakuisia saippuakuplia, takan räiskettä, outoja esineitä,  tyyntyviä kevätiltoja ja niin kovia vauhteja että vesi muuttuu taivaaksi. Niistä on hyvät äitienpäivät ja parhaat muistot tehty. 
















Kukkien kastelua, pientä pintaremppaa, lintutapetteja, uusia kelloja, ekoja makkaroita, käkkäräpäitä, pahanmakuisia saippuakuplia, takan rä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hirviön paluu, osa sata

maanantai 18. toukokuuta 2015 Valeäiti 21 Kommenttia

"Jos et sä nyt heti tuu, mä vien sut takaisin kotiin ja sä saat jäädä sinne yksin koko päiväksi."

Ei h e l v e t t i. Sanoinko mä ihan oikeasti noin? Ja jätinkö sen oikeasti tarhaan niillä saatesanoilla, että äiti on sulle nyt tosi vihainen? Onpa ihme että pihalta alkoi kuulua itkua kun käänsin omat itkuni jo pois muiden katseilta.

Ei se ole niin vaikeeta. Totella edes kerran. Nousta edes istumaan jos ei edes yritä pukea. Tulla perässä kun pyydetään. Auttaa laittamaan kenkää jalkaa sen sijaan että makaa velttona.

Ei se ole niin vaikeeta. Muistaa että toinen on vasta kolme ja vähän päälle. Että se varmaan hakee nyt vaan lisää huomiota. Että minä olen tässä se aikuinen ja että mulla ei edes ole kova kiire tänään. Jättää omat muutto- ja työstressit pois lapsen harteilta. 

On se niin vitun vaikeeta. 

Tänään töihin menee yksi totaalisen romahtanut, häpeävä, epäonnistunut, kai kuitenkin aika tavallinen äiti. Niille muille meidän kanssa samaa katua kulkeneille asia taitaa olla vähän toisin. Ehkä nekin miettii, niin kuin minä ennen, että onpa paska äiti. Että ihan hirveetä karjua noin pienelle lapselle noin kovaa. Ja että minä en kyllä ainakaan ikinä uhkaile tuolla yksin jättämisellä, en, se on ihan hirveetä. 

Hirveetä tämä onkin. Minä ja mun hermot. Tänään ei jaella palkintoja. 

" Jos et sä nyt heti tuu, mä vien sut takaisin kotiin ja sä saat jäädä sinne yksin koko päiväksi." Ei h e l v e t t i. Sanoinko mä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Itku pitkästä kivasta

perjantai 8. toukokuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Tänään oli ihan todella pitkästä aikaa se sellainen naisen hetki. Päätä särki, selkää pakotti. Tehtiin huikea työ yhden asiakkaan takia, ja silti se päätti epäillä meidän rehellisyyttä, painaa meidät selkä seinää vasten.

En taaskaan auttanut työkaveria tarpeeksi ja kun se yritti jutella mun kassa, myöhästyin bussista. Sillä pahimmalla tavalla, niin että kuski "ei nähnyt minua". Metri ovesta saatana, matkustajien katsellessa ikkunoista hiljaa empatisoiden (muttei kuitenkaan kuskille huikaten).

Seison tuulen tuiverruksessa, raskas työlaukku olalla painaen. Tiedän, että joudun kävelemään 25 minuuttia. Tiedän, että tulen silti myöhästymään tarhalta. Päässä särkee niin että silmissä vihloo, ja tajuan että silmissä vihloo muutakin. Itken.

Ja se on todella helvetin siistiä. Koska minähän saan itkeä silloin kuin vituttaa oikein paljon.

On kiva olla nainen.

Kotona pistetään pizzat uuniin ja Robin kaiuttimiin, ja alan pakata mökille. Lapset innostuu yhdestä tikkarista enemmän kuin mistään ikinä ennen. Sellainen villeniinistömäinen perspektiivihetki.

On kiva olla äiti.

Rauhaisaa, tai helpottavan itkuisaa äitienpäivää kaikille!

Tänään oli ihan todella pitkästä aikaa se sellainen naisen hetki. Päätä särki, selkää pakotti. Tehtiin huikea työ yhden asiakkaan takia, ja ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kaikki tiet vievät Pisaan?

keskiviikko 6. toukokuuta 2015 Valeäiti 18 Kommenttia

Tulossa suunnattoman elitistinen ensimmäisen maailman ongelma, mutta minulle henkilökohtaisesti kamalan vaikea asia: Ykkönen menee kahden vuoden päästä kouluun.

Mutta mihin kouluun?

Olisikin kyse siitä, että arvon opetussuunnitelman, kielen tai kasvatusmetodin välillä. Silloinhan ongelmaa ei olisi kun lapsi olisi jo synnärillä ilmoitettu Ranskankieliseen stylistimontessorikouluun, jossa on kotitalouspainotus. Mutta kun ajattelin laittaa sen ihan tavalliseen kouluun. Sellaiseen, jossa opetellaan kirjoittamaan, laskemaan ja pyörimään kärrynpyöriä.

En vaan haluaisi laittaa sitä kouluun, jossa opetellaan kiusaamaan, syrjimään ja räkimään. Sitä ei kuitenkaan varmaan voi välttää. Opinhan itse aikanani nuo kaikki ja vielä pari muuta hyvää temppua päälle. Mutta voiko välttää sen, että lapsi joutuu huonooon kouluun, jossa menestyminen, ei vaan pärjääminen, on lähtökohtaisesti vaikeampaa huonon opetuksen, epämääräisen oppilaskunnan tai homeongelman takia? Onko Suomessa gettokouluja, ja jos on, mistä tunnistan sellaisen? Vai ollaanko me aidosti sellainen lintukoto, jossa kaikki koulut ovat maailman eliittia, ja josta tulee automaattisesti ulos hyviä kansalaisia? Epäilen.

Vaikean tästä kysymyksestä tekee luonnollisesti meidän etuoikeutettu asemamme, valinnan mahdollisuus. Kesäkuusta alkaen me asutaan vuokralla, valmiina tekemään päätöksiä seuraavasta asunnosta. Siellä asutaan mielellään seuraavat 10+ vuotta, lasten peruskoulu-uran ajan, ja se voi olla "missä vain" nykyisen asuinalueemme ympärillä. Teemme siis samalla valinnan asuinalueesta, ja on varmaa, ettei se alue ole Suomen (Euroopan?) kallein keskusta-alue. Muutamme todennäköisesti lähtökohtaisesti johonkin meille entuudestaan tuntemattomaan lähiöön.

Mistä sitä voi tietää, mikä lähiö on kiva? Missä on kiva asua, missä on turvallinen koulumatka, missä on turvallinen lapsuus? Onko oikein edes miettiä näitä asioita, vai pitäiskö luottaa systeemiin? Onko se sittenkin minun omista asenteistani kiinni, vai voinko vaikuttaa meidän mahdollisuuksiin hyvillä valinnoilla?

Pääsekö Pisaan mitä tahansa tietä pitkin?

Tulossa suunnattoman elitistinen ensimmäisen maailman ongelma, mutta minulle henkilökohtaisesti kamalan vaikea asia: Ykkönen menee kahden vu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Viime hetken vinkki hyvän tekemiseen

maanantai 4. toukokuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Hyvä on, hyvä on, kai pakko munkin on vinkata kun tuo Milla niin hienosti potkii koko kansaa pepulle. On aika tehdä hyvää! Vaaka ry kerää vauvakasseja, eli lahjoituksenvaraisia äitiyspakkauksia Karjalaan, Viroon ja Senegaliin. Aikaa kassien kokoamiseen on äitienpäivään. Tämä on ehkä maailman liikuttavin tapa päästä eroon omista vanhoista vauvakamoista, kaikesta äitiyspakkauksen hienoista tuotteista ja ylimääräisistä tumpuista. Ja antaa samalla jollekin toiselle äidille mahdollisuus aloittaa vauvavuosi edes jossain määrin oikeissa tamineissa.

Tee se.

Kokoaminen on hitusen työlästä, mutta ah miten hyvä fiilis tulee kun näkee valmiin lopputuloksensa. Ainakin tämä piinkova uranainen parkui aika lailla kun mietin sitä jotain pientä tyttöä Karjalassa, joka on kohta samassa ihanassa raitabodyssa kuin Ykkönen aikoinaan. Tai sitä pientä poikaa Senegalissa, joka viipottaa menemään Kakkosen vanhoissa sortseissa.

Paru sinäkin, tai kasaa ainakin se kassisi. Ja vinkki viitonen vielä kaupan päälle: jos omat varastot ei riitä, kutsu kaverit apuun. Kootkaa yhdessä vaikka useampi. Ja jos ei vieläkään riitä, laita ilmo paikalliseen FB kirppariin / keräysryhmään. Minä sain puuttuvat tumput kasaan alle tunnissa. Eli huomenna itketään uudestaan.

TJEU: Valeäidin Insta tänään:

 Temptation islandin sanoin: peace motherfuckers!

Hyvä on, hyvä on, kai pakko munkin on vinkata kun tuo Milla niin hienosti potkii koko kansaa pepulle. On aika tehdä hyvää! Vaaka ry kerää v...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tule meille kahville tänään!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia


Tässä kun noita kymmentä laatikkoa roudaillaan taas penkomiskorkeudelle, hiipii mieleeni huoli siitä ettei kaikki vaatteet ehkä häviäkään tänään uusiin koteihin. 

Tule siis sinäkin auttamaan! Tänään se nimittäin on, laatikoiden tyhjennyspaivä. 

Lastenvaatekirppis ja lukijatapaaminen samassa! Ovet on auki Helsingin Punavuoressa klo 12-16. Tarkemmat ohjeet saapumiseen saa meilaamalla valeaidin@gmail.com. 

Osa vaatteista lähtee uuteen kotiin ilmaiseksi, loput halvalla: 2€ alaosat ja 1€ yläosat. Tarjoan penkojille porkkanakakkua, kahvia ja huonoa läppää. 

Tulethan? 

Tässä kun noita kymmentä laatikkoa roudaillaan taas penkomiskorkeudelle, hiipii mieleeni huoli siitä ettei kaikki vaatteet ehkä häviäkään tä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Öistä raivoa

Valeäiti 30 Kommenttia

Tulen kyllä ikuisesti muistamaan sen ensimmäisen kerran. Ykkönen huusi meidän sängyssä kuin manaaja, silmät auki mutta mitään näkemättä, potki, riehui ja itki kaarella koko yksivuotiaan kroppansa voimin. Insinööri piteli Ykköstä aloillaan, tai yritti. Silti se onnistui pääsemään lattialle huutamaan, iski päätänsä välillä lattiaan. Minä tuijotin kauhuissani ja taisin lopulta itsekin itkeä. 

Meidän lapsella on jotain tosi pahasti vialla.

Muutamia minuutteja myöhemmin Ykkönen nukkui taas, kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Minä olin jo netissä, sydän edelleen tuhatta hakaten. Löysin nopeasti nimen ilmiölle, ja oma kauhu laantui vähän. Yöllinen kauhukohtaus. Harmiton unihäiriö, joka esiintyy yleensä 4-12 vuotiailla, joskus myös nuoremmilla.

Joinain viikkoina kohtaukset oli niin säännöllisiä, että opin tunnistamaan kropalla, milloin kello oli 20.59. Sillä minuutilla katsoin joka ilta uunin kelloa ja mietin että kohta alkaa. Ja verottajan tarkkuudella se alkoi, 21.00 joka ilta. Välillä myös 23.30. Säännöllisen epäsäännöllisesti kausittain läpi taaperoiän.

Kohtausten sanotaan helpottavan iän myötä, mutta mitäs kun niiden piti alkaa vasta neljävuotiaana? 

Rakas Ykkönen on jo neljättä vuotta näiden unihäiröiden uhrina. Ja me etenkin. Olen jo aikaa sitten vaihtanut ilmiön nimen päässäni yöllisiksi raivokohtauksiksi, koska niitä ne meillä ovat. Ykkönen “herää” 23.17 tai 23.30, nousee istumaan ja alkaa itkeä. Itku menee heti kovaksi uhmaitkuksi, päänravisteluksi ja EI-huudoksi. Se huutaa, raivoaa ja itkee niin että ääni särkyy. Pomppii polvillaan ja huitoo käsillä jos sitä yrittää koskea. Saa koko kerrossängyn hytkymään ja välillä herättää veljensä (onneksi harvoin). Se näyttää yhtäaikaa kauhistuneelta, surulliselta ja vihaiselta. Se katsoo silmiin ja vastaa kysymyksiin (aina “ei”) mutta on täysin pihalla. Ei se ole hereillä. Kohtauksen kestosta riippuen sille tulee hiki ja kyyneleet kastelee naaman ja tukan. Syke nousee kaikilla ja tilanne on kaikin puolin ikävä. Etenkin kun itse on yleensä juuri vasta nukahtanut seinän toisella puolella.

Muutama hetki tätä on ihan ok, siinä on vielä helppoa katsoa vierestä ja pitää huolen ettei se satuta itseään. Helpoimmillaan kohtaus taittuu kun kääntää huutavan paketin takaisin makuuasentoon. Mutta myönnän kyllä, että niin iltoina kun tätä jatkuu minuuttikaupalla, ja vastassa on fyysisesti riehuva lapsi, omakin kärsivällisyys on koetuksella. Tekisi mieli herättää se jotenkin väkisin tai sanoa tiukasti että nyt vaan hei nukkumaan. Mutta eihän siinä ole järkeä. Se on kuin geenimanipuloitua räsynukkea käskisi. Ilmassa on paljon samaa angstia kuin siinä kuusiviikkoisen vauvan yöhuudoissa: huolestuttaa, säälittää, väsyttää ja vituttaa yhtä aikaa. Mikä sillä on vikana? Miksei se vain nuku? Miksen pysty auttamaan? Olisi jo vaan hiljaa.

Aamulla vanhemmat on väsyneitä ja lapset täysin tietämättömiä mistään rähinöistä. Ykkönen ei muista mitään, eikä me sille mitään enää selitetäkään. Turha sen on siitä aamullakaan kärsiä. Tasaisin väliajoin mietin, pitäisikö asiaa jotenkin tutkia. Mutta aina se lääkärin vastaus on ollut “se on harmitonta, menee ohi ja voitte koittaa niitä vähentää”. Yritetäänhän me. Avainsanoina tähän mennessä on ollut väsymys, kuumuus ja stressi. Jokin tai kaikki näistä ne laukaisee. Ei mikään ihme, että niitä tulee tässä muuton lähestyessä, hullun riehakkaan vapun jälkeen. Ja ne tulee yleensä kausina, mikä tarkoittaa välillä pitkiä taukoja koko hommasta. Mutta on se silti joka kerta masentavaa kun se paloauto menee päälle. Siellä me sitten seistään Insinöörin kanssa vähän neuvottomina, pakotetaan se potalle ja sen jälkeen takaisin nukkumaan. Lähinnä odotetaan. Jutellaan seuraavan päivän ohjelmasta ja edellisen tapahtumista, yhden huutaessa vierellä kuin mikäkin räyhähenki. Välillä rauhoitellaan sitäkin muodon vuoksi, vailla vaikutusta.

Nyt etsin kohtalontovereita, ja hyviä vinkkejä. Jotain muuta kuin “herätä lapsi hetki ennen kohtausta”, koska sekään ei tunnu mielekkäältä. Joku vinkkasi FB:n puolella, että isot nielurisat voisi vaikuttaa asiaan. Sekin pitänee tutkia. Erityisesti kiinnostaa isompien lasten vanhempien kokemukset; milloin se taittuu ja vaihtuuko se tosiaan unissakävelyksi? Vinkkejä, huonoja vitsejä, vertaistukea ja surkuttelua otetaan kaikkia mielellään vastaan!

Lopulta tämäkin kirjoitus oli vain yksi avautuminen muiden joukossa. Tulipahan sanottua.

Tulen kyllä ikuisesti muistamaan sen ensimmäisen kerran. Ykkönen huusi meidän sängyssä kuin manaaja, silmät auki mutta mitään näkemättä, pot...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

30 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Miten täältä pääsee pois?

lauantai 2. toukokuuta 2015 Valeäiti 13 Kommenttia

Sehän voi olla, että aika kultaa muistot. Mutta kyllä mä silti väitän, ettei vauvan kanssa uloslähteminen ollut mitään verrattuna tähän tämän päivän spektaakkeliin. Toki se vauva saattoi haluta viime hetkellä syödä, jonka jälkeen se halusi vetäistä nipat koko vaatekerroksen läpi, mutta silti sen sai lopulta puettua, köytettyä ja ulostuupattua siihen tahtiin, kun minä halusin. Huudoista viis. Taktiikka toimi jopa vauva + taapero yhdistelmällä, kaikki sai köytettyä johonkin kulkuvälineeseen ja minä pääsin viimeiseksi kahdeksi minuutiksi vessaan huutamaan pyyhkeeseen sille omalle lähtöpissalle.

Mutta tämä kaksi "kävelevää", "isoa", "ilman vaunuja pärjäävää" lasta temppuineen on rajua meininkiä. Vähintään kahden ihmisen homma. Case example: Meidän lähtö eilen vappujuhliin. Tavoitteena perillä Lauttasaaressa klo 11, matka taitetaan autolla, joka on parkkihallissa 100m päästä kotoa. Huomaa, että ajat ovat viitteellisiä; ne ovat vertailulukuja elämään ilman lapsia. Ja eihän sitä voi verrata, eihän?

Ulko-ovi, tuo maaleista saavuttamattomin.

Myönnettäköön, myöhästyimme jo lähdössä rajusti. Aloitamme vasta kymmeneltä.

Pukekaas lapset päivävaatteet päälle. 
Ykkösellä hyvä startti, se valitsee vaatteensa (lainattu Elsa mekko, prinsessalegginsit ja sukat, koska ulkona pitää olla) ja alkaa riisua yöppäreitä. Kakkonen sanoo kategorisesti kaikkeen ei ja syö omaa räkäänsä. Kymmenen minuuttia myöhemmin Insinöörin paita on melkein silitetty, mulla meikit naamassa ja Kakkonen juoksee käytävällä karkuun peppu paljaana, vasta varastettu tomaattipurkki kädessään. Ykkönen löytyy lastenhuoneesta haaveilemasta, edelleen puolikas yöppäri päällä. Aikatauluun +19min, v-kerroin 0.1. 

Noni ja sit kaikki tulee laittamaan kengät ja takit päälle, nyt mennään jo. 
Insinööri vaihtaa paidan, minä harjaan vielä tukkaa ja käyn takaisinpörröttämässä Kakkosen tukan normaaliksi. Se näytti Dannylta harjatussa tukassaan. Dannyltä näyttävä mustekala on hetkeä aiemmin saatu vaatteisiin, Ykkönen on mekossaan, sukat ja leggarit kädessä ja naamalla happoinen ilme. Amatöörivirhe: yritin lähteä itse mekossa, ilman sukkia ja legginsejä. Seuraa kaksi itkupotkuvääntöä: yksi, jolle pakotetaan housut, sukat ja kengät jalkeen (minä, jonka jälkeen toinen menee itkuitta) ja toinen joka pakotetaan lähtöpissalle, vaikka hän "kävi jo eilen ÄITI!!!!".  +16min, v-kerroin 0.5.

Nyt kaikki ulos siitä ovesta, siellä on munkkeja odottamassa, ettekö muista? 
Kakkonen ei suostu lähtemään mihinkään ennen kuin hän saa ilmapallon käteensä ja Insinööri ottaa teekkarilakin pois päästä, Ykkösen saan tuupattua ulos kun lupaan ottaa siltä vaatetta pois jos tulee kuuma niissä saakelin housuissa ja sukissa. Kun marina siirtyy sisäpihan kaikuihin, harkitsen hetken jääväni itse hiljaiseen asuntoon. Nappaan kuitenkin neljä kantamustamme mukaan (hoitolaukkua, lahjaa, tuliaista, sitä tavanomaista kantojuhtailua), vedän syvään henkeä ja astun rumissa sukissani ulos. Enää sata metriä, sitten saadaan ne nalkkiin. +7min, v-kerroin 0.9.

Tule nyt vain reippaasti, auto melkein näkyy jo. 
Yksi haaveilee kuin milläkin sunnuntaikävelyllä, ja toisen on nyt päästävä syliin aivan ehdottomasti. Sillä eihän neljäjapuolivuotias kuningatar vaan voi kävellä itse. Sen todistaa seitsemän minuutin Italialainen lakko välittömästi kotioven ulkopuolella. Hänellä on niin kuumakin kun on nämä housut. Kakkonen löytää maailmasta taas uusia värejä, hajuja ja esineitä, ja päästää ilmapallostaan vain kerran irti. Pallon perässä maanisesti juokseva kantojuhta Insinööri siinä rumassa hatussaan on niin koominen näky, että pelkään Kakkosen tekevän saman tempun ihan huvikseen. Kolmetoista kysymystä, neljäkymmentä uutta havaintoa ja parisataa "joo on hieno, tule nyt vain kulta" toistoa myöhemmin saavumme autolle. Mekkonaiset hikisinä ja tukat levinneinä, kantajapojat kädet täynnä ja silitetyt paidat rypyssä. +11min, v-kerroin 4.2.

Onnellinen perhe autossaan 11.20. Vappujee. Kyllä tässä meiningissä olisi yksi vauva ollut aika pala munkkia.

Sehän voi olla, että aika kultaa muistot. Mutta kyllä mä silti väitän, ettei vauvan kanssa uloslähteminen ollut mitään verrattuna tähän tämä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.