Rauhaa myrskyn jälkeen

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia








Viikot ennen angiinaa olivat ruuhkaisia. Oli työkiirettä, kotiangstia ja unohtuneita päiväkotilappuja. Rahamietintöjä, kinastelua ja kaiken kaikkiaan monenmoista oikeaa ja keksittyä stressiä kodin puutteesta päiväkodin vanhempainkahviloihin. Erityisesti edessä siintävä Insinöörin työmatka aiheutti etukäteishengenahditusta. Huokailin useaan otteeseen että miten tästä oikein selvitään.

Sitten jokin puuttui peliin, ja rauhoitti. Oli päivä oksennusta ja sitten monta päivää jotain sellaista aikaa, jota en oikein muista.

Palasin maanantaina töihin voipuneena, keskeytettynä.

Ja kas, kuinkas sitten sattuikaan?

Työt oli ikään kuin loppuneet. Ei ollut vastuita, ne muut olivat kopanneet. Deadlineistä yksi jos toinenkin oli vain rauennut. On pitkästä aikaa aikaa. Aikaa olla, ajatella, hoitaa ihmisiä.

Uusi koti on löydetty ja remontti laitettu alkuun, tulevan vuokranantajan hoitamana. On kahden viikon hikiliikuntakielto, eli aikaa vaikka mihin kotitöihin, lomasuunnitteluihin ja päiväkotilappuihin.

Kuuntelen Ed Sheerania, laitan kunnon ruokaa, höntsäilen ja annan lasten ihan rauhassa koristella serpentiinillä koko kodin omalla tyylillään. Kuljen ympäri tätä ihanaa, kohta vanhaa kotia ja koitan painaa kaiken mieleeni, uppoamatta liikaan haikeuteen. Harjoittelen uutta kameran linssiä ja mietin uusia laulujen sanoja.

Enkä voi olla taas kerran ajattelematta sen yhden viisan osteopaatin sanoja:

"Jos et sä kohta ite hidasta tota tahtia, sun kroppa kyllä sut pysäyttää."

Niinhän se taas teki. Viisas kroppa.

Viikot ennen angiinaa olivat ruuhkaisia. Oli työkiirettä, kotiangstia ja unohtuneita päiväkotilappuja. Rahamietintöjä, kin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Terveisiä hämärän rajamailta

lauantai 25. huhtikuuta 2015 Valeäiti 18 Kommenttia

Niin. Onhan se selvä, että toisen lähtiessä viikoksi työmatkalle, toinen voi odottaa perheeseen iskevän vatsataudin.

Sitä osasin pelätä, joten Kakkosen tiistainen virkatauti (oksennukset välillä 7.30-16) ei oikein tuntunut missään. Se osui hienosti ämpäriin ja kaikkea. 

Sen sijaan se itselleni keskiviikkoaamuna rantautunut angiina iski kyllä rajusti takavasemmalta ja puskan takaa, kaikilla voimilla palleaan. 

En muista olleeni näin kipeä vuosiin. Lasten vieminen autolla mummolaan pakotti sohvalle kahdeksi tunniksi. Veden nieleminen sattui niin että meinasin itkeä. Kuume heilui kolmeysissä pari vuorokautta ja kaikki se makoilu sai aikaan aivan infernaalisen migreenin. Tänään, jo taudin paremmalla puolella, kahdensadan metrin matka puistoon taittui hitaasti ja yhdellä tauolla puolivälissä.


Olin pitkään aika reipas. Tai lähinnä podin huonoa omaatuntoa mummien liiallisesta hyödyntämisestä. Että kyllähän minä nyt itsekin pärjään. Oli vaikeaa pyytää apua, vaikka samalla pelotti edes ajatus lasten hoitamisesta. Mitä jos joku pitää nostaa syliin? Pitikin. Se ei mennyt hyvin. Ykkönen on varmaan loppuiäksi traumatisoitu kun se sai äitinsä itkemään holtittomasti yhdestä pienestä nostosta. 

Nyt elämässä on taas valoa. Insinööri on kotona, vaikka tietysti kovassa jet lagissa, lapset edelleen terveinä ja minä kuumeeton. Kurkkuun sattuu enää nieltäessä ja sinne mahtuu taas vesitilkka turvotusten ohi. 

Kauhistuttaa mennä maanantaina töihin, kun tänään ei jaksa edes kävellä, eikä se vähäinenkään sisään saatu ruoka imeydy mihinkään. Silti, ajatuksissa pyörii lähinnä kaikki tuntemani oikeasti sairaat ihmiset. Leikkauspotilaat, syöpätaistelijat ja influenssalaiset. Että kyllä tämä aika helppo juttu oli. 

Sanon silti tämän: angiina, sä oot ihan paska tyyppi. Painu helvettiin siitä. 


Niin. Onhan se selvä, että toisen lähtiessä viikoksi työmatkalle, toinen voi odottaa perheeseen iskevän vatsataudin. Sitä osasin pelätä, jot...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Positiivisia ajatuksia

tiistai 21. huhtikuuta 2015 Valeäiti 9 Kommenttia

Nyt on aikaa olla lasten kanssa. 

Kerrankin oli hyvä ajoitus töiden suhteen. 

Johan tässä vähän lepoa kaivattiinkin. 

Kauppakassi kävi eilen, kaapit täynnä ruokaa. 

Nyt sitä ruokaa ehtii tehdäkin. 

Ekaa kertaa ikinä se alkoi päivällä, ei yöllä. 

Hän osasi itse varoittaa ja ehdittiin pöntölle. 


Eikä kertaakaan käynyt mielessä että Insinööri on vielä 4 yötä, 3 päivää ja 12 tuntia Jenkeissä. 

Nyt on aikaa olla lasten kanssa.  Kerrankin oli hyvä ajoitus töiden suhteen.  Johan tässä vähän lepoa kaivattiinkin.  Kauppakassi kävi eilen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ajatuksenvirtaa, vol 100

maanantai 20. huhtikuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia










Kiipeily se vasta on mahtavaa hommaa. Aikuisten siis. Pelkää niin että meinaa pöksyt lähteä, ja jokaisella kierroksella silti ylittää itsensä. Voimat, taidot ja rohkeus kasvaa samaa tahtia kuin rakkoja syntyy. Vaan muista ystävä tämä: boulderoinnin jälkeen ei kannata yrittää käsitellä avaimia, pieniä paketteja tai vaikka niitä omia housuja.

Insinööri lähti eilen viikoksi pois. Ja taas tuntuu toimivan se sama vanha outo taika - yksin lasten kanssa kaikki on helpompaa. Kämppä on siisti, ruokaa kaapissa ja lapset iloisia. Tämän täytyy olla joko ensimmäisen päivän harhaa tai suora seuraus siitä, ettei ole mitään muuta tekemistä kuin puuhastelu.

Kolmevuotiaan itsenäinen lorottelu pönttöön on todella koomista. Miten se voi jo yhtäkkiä sen osata ja miten voi pienestä miehestä tulla noin ison miehen äänet? Ja miksi sekin jättää kannen ylös?

Weegee on mesta paikka. Hyvä brunssi, paljon tilaa ja paljon mielenkiintoista puuhaa lapsille. Siellä on hyvä yhden kakata housuun ja toisen kadota, kun perään katsojia oli vain kahdeksan.

Etu-Töölö on Suomen Pariisi. Ihana, ihana, ihana paikka, johon saan ehkä kohta palata. Nimet alle ja maalia päälle ja meillä on ehkä uusi (vuokra)koti. I-ha-naa.

Huomenna menen aamulenkille. Kesken työpäivän. Se olkoon viikon pahe.

Kakkosesta on tulossa melkoinen taidekuvaaja.

Lapset on tosi hyviä siivoojia. Sietää ollakin, sen sotkemisen jälkeen. Erityisen hyvin ne mahtuu vessanpöntön taa ja saunan lauteiden alle, tiedoksenne.

Ei ole sisustuskuume, ei ole sisustuskuume, ei ole sisustuskuume.

Varmasti paras tapa haaveilla uusista nukenkamoista on mennä lelukauppaan ja ottaa niistä kuvia.

Ykkösellä ei ole BabyBorn kuume, Ykkösellä ei ole BabyBorn kuume, Ykkösellä ei ole BabyBorn kuume.

Ja tähän viimeiseksi tiedostetusti pois jätetyt kommentit vaaleista, keväästä, työkiireistä ja likaisista ikkunoista. Kyl te tiiätte.



Kiipeily se vasta on mahtavaa hommaa. Aikuisten siis. Pelkää niin että meinaa pöksyt lähteä, ja jokaisella kierro...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tule meille laatikoita tyhjentämään!

lauantai 11. huhtikuuta 2015 Valeäiti 21 Kommenttia

Joo en ole vieläkään paljon telkkaria katsellut. Juuri nyt Moulin Rouge raikaa kyllä taustalla, mutta tässä olisi vähän muuta hommaa. Kun pitäisi kutsua teidät tänne meille!

Eilen ja tänään olen tehnyt sellaisen kotitöiden kuninkaan, että oksat pois. Kävin läpi, vaate kerrallaan, kymmenen (!) laatikkoa, yhden jätesäkin ja yhden Ikea kassillisen vanhoja lastenvaatteita. Siis kaikki viimeisen neljän ja puolen vuoden ajalta. Lajittelin pienet rätit koon mukaan omiin laatikoihin, mietin hintoja ja kutsuin porukan Facebookin kierrätysryhmästä kylään.







Mulla oli onneksi myös apulaisia. Tuo Kissa (ymmärsithän sen?) lähinnä meni laatikoihin, niin kuin kissoilla on tapana, mutta Ykkönen sentään luetteli mulle vaatteiden kokoja "äiti tässä on kaksi ja kuusi" (62). Erittäin monessa oli kokona nolla ja kahdeksan.

Kyynelehdittyäni hetken vanhojen muistojen äärellä, ja pelastettuani alle laatikollisen tunteita turvaan seuraavalle vintille, roudasin vielä pöydät ulos ja pistin myyntihousut jalkaan. Kaksi tuntia myöhemmin tavaraa oli poistunut kolme muovipussilllista ja sitä oli ihan yhtä kamalan paljon jäljellä.




Tein toimintasuunnitelman auringon porottaessa selkään, jätskin maistuessa vielä huulilla. Pyydän teidät kylään. Loput annan ensikodeille lahjoituksena.

Jos pääsit tähän asti, onnea, sillä nyt tulee vihdoin tarinan pihvi:

Tervetuloa lukijatapaamiseen sunnuntaina 3.5. meidän kotona Helsingin Punavuoressa klo 12-16! Ideana on avoimet ovet: tulla ja mennä saa milloin haluaa, minä katan säästä riippuen ulos tai sisään vähän kakkua ja juotavaa ja ihan helvetisti myytävää pöytään. Mitään ostopakkoa ei ole, mutta lupaan että halvalla lähtee. Kunhan poistuvat meidän tontilta. Osa vaatteista lähtee kotiin ilmaiseksi. 

Myynnissä on laatukamaa, ja paljon merkkivaatteita, tai siis PoPia ja Benettonia ja sen sellaista. Kokoja löytyy kattavasti 50-98, kaikista eniten 80-86. Löytyy tyttöjen, poikien ja salattujen sukupuolien kamaa. Tyylinhän te jo tunnette, kuvien perusteella. Laatikoista löytyy myös leluja, äitiysvaatteita, tajuton läjä kenkiä ja iso säkki ulkoiluvaatteita + asusteita. Tämän tekstin kuvissa näkyy joitakin helmiä.




Tulethan? Jos tulet, laita meiliä osoitteeseen valeaidin@gmail.com. 

Pakko myöntää että nyt vähän jännittää. Tuleekohan kukaan? Tuleeko hirveästi? onkohan ne mukavia? Olenkohan minä?

Joo en ole vieläkään paljon telkkaria katsellut . Juuri nyt Moulin Rouge raikaa kyllä taustalla, mutta tässä olisi vähän muuta hommaa. Kun p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tähän ei ole syynä Netflix

tiistai 7. huhtikuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia






Olisihan sitä töitä tehtävänä, tai lenkkejä juostavana. Voisi vaikka aviomiehelle jutella tai leikkiä lasten kanssa. Tai miksei vaikka venytellä, jos se pää vaikka ensi vuonna taipuisi taas taakse!

Tai sitten voi tehdä jotain seuraavan listan asioista. Rakkaalla listalla on toki monta nimeä, tämä minun voi kulkea vaikka nimellä “miksi en katso enää telkkaria”.

Miksi en katso enää telkkaria:
  • Harrastan ennemmin liverealitya nimeltä “miten nää ihmiset oikein asuu” ja yritän kuvitella itseni asumaan johonkin niiistä kämpistä. 
  • Ihmettelen korkkarit mudassa miten hiton kallista se rakentaminenkin on. 
  • Pesen kuitenkin mieluiten tänään syntyneet kakka- ja pissapyykit. 
  • Lisäksi toivon peseväni säilöön menevät toppavaatteet, koska säilöstä juuri tulleet kuorivaatteet eivät olleet ihan Omoa. (ei kiitoksia menneen ajan minulle). 
  • Sitten haluaisin myös raahata (siis Insinööri haluaisi) vintiltä 8 laatikkoa ja 4 säkkiä lastenvaatteita. 
  • Haluan ehkä myös käydä joka helvetin laatikon läpi, erotella sieltä myytävät, siskolle annettavat, äidille palautettavat, roskiin menevät, Uffiin menevät ja lasten leikkeihin eksyvät (tätä viimeistä en halua mutta niin tulee käymään) 
  • Haluan varmasti myös käydä läpi tämän viikon jo muutenkin syntyneen pyykkivuoren. Siinä on muuten vierailevana tähtenä meidän sängyn petarin patjansuojus, koska Ykkönen + vieressä nukkuminen + pissavahinko. 
  • Sitten ehkä huomenna haluan lajitella tämän miljoonlaatikon ulos oksennetun sisällön. Mutta kuuluuko puolikas kirjankansi korjattavien, sekajätteen vai pahvijätteen kasaan? Sitäpä täytyy vielä pohtia pari päivää. 
  • Varmasti myös huomenna käyn läpi tuon portaikkoon ilmestyneen lajitelman erinäisiä aarteita vanhoista minidisc soittimista tyhjään BabyBjörn laatikkoon 
  • Sitten tietysti joka päivä menee ainakin kolmen hyvän Rillit huurussa - jakson verran aikaa siihen, että tyhjennän ja täytän tiskikoneen, teen ruokaa, leikin kilpikonnaa, harjaan hampaita, luen iltasatuja, pyyhin peppuja, komennan peppuja, täytän pyykkikonetta, nalkutan Insinöörille ja juon kaljaa. 
  • Koska voin käyttää senkin ajan internetin saastuttamiseen. Tällä. 
Niin että mitäpä sitä turhaan. Töllöttelemään.

Olisihan sitä töitä tehtävänä, tai lenkkejä juostavana. Voisi vaikka aviomiehelle jutella tai leikkiä lasten kanssa....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Etsivä ei löydä

Valeäiti 2 Kommenttia

Asioita, joita olen etsinyt tänään: 

Yksi helvetin kallis, uusi windfleece. 
Uusi välikausitakki Ykköselle. Kevät yllätti äidin. 
Mobilen moottori. 
E-pillerit. 
Koneen verkkoyhteys. 
Työmotivaatio. 

Osa näistä korreloi keskenään. 

Asioita, joita olen etsinyt tänään:  Yksi helvetin kallis, uusi windfleece.  Uusi välikausitakki Ykköselle. Kevät yllätti äidin.  Mobilen mo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ihana Insinööri

lauantai 4. huhtikuuta 2015 Valeäiti 11 Kommenttia

Tuo minun Insinöörini on kulkenut matkassa ihan pian yhdeksän vuotta. Niistä ensimmäiset neljä matkanteko oli varmaankin verrattain helppoa. Olin vielä mukava. Sitten tuli työstressit, lapset ja kuorma, ja minusta tuli paikoitellen aika epämukava.

Mutta se Insinööri, se on edelleenkin mukava, ja edelleen mukana. On sillä muitakin hyviä ominaisuuksia. Kerron niistä osan tässä ja nyt, koska Mitäs me marttusten ihana Limppu haastoi minut #kehukumppania haasteeseen jo tovi sitten. Ja Insinööri on kuulkaa Kumppani isolla K:lla.

Aloitetaan alusta, piirteistä joihin ihastuin, rakastuin, syvennyin ja sitouduin: Se kroppa. Ne silmät. Se hymy. Se äly. Jo ensimmäisestä hyönteisistä kertovasta luennosta lähtien olin vaikuttunut tulevan Diplomi-insinöörin tavasta käsittää maailmaa, nähdä kaikki pienimmätkin yksityiskohdat ja aina miettiä "miten toi toimii".  Niiden ensimmäisten, etuajassa aloitettujen treffien jälkeen Insinööri on vakuuttanut ja yllättänyt mut kerran toisensa jälkeen taitojensa kanssa. Se osaa rakentaa, kalastaa, tehdä uunilohta, ommella napin, maalata, korjata kaapin oven ja kehittää lapsille pyynnöstä liukumäen keskelle olohuonetta.

Meillä oli heti alusta yhdessä ihan sairaan hauskaa. Sellaista todella dorkan huumorin hauskaa, jota kukaan muu ei jaksanut kuunnella. Ensimmäiset neljä vuotta menikin varmaan niin, että naurettiin, syötiin karkkia ja hengattiin kahdestaan. Paljon. Insinööri osottautui tälläista Suorittaja Saaraa hienosti tasapainoittavaksi, rennoista rennoimmaksi nautiskelijaksi. Sellaisen kanssa matkailu on muuten ihan parasta, koska ei ole pakko juosta kapunkia ristiin rastiin, suorittaa, nauttia ja säätää. On just hyvä idea ottaa välikaljat ja valehdella itselleen että "ensi kerralla sitten mennään kattoo toi Eiffel".

Sitten tuli kaksi lasta, ja sata uutta syytä rakastaa. Insinööristä kuoritui älyttömän hyvä isä, hyvän ystävän ja erinomaisen aviomiehen lisäksi. Sillä on aivan jäätävän pitkät hermot ton kauhukaksikon kanssa, ja se jaksoi kanniskella huutavia vauvojakin vaikka tuntitolkulla. Se iltavirkkuraukka on aina heräillyt lasten tohinoihin öisin ja tekee meille silti joka aamu aamiaisen. Se on hoitanut ihan yhtä monta vaippaa kuin minäkin, tehnyt hiekkakakkuja omalla hoitovapaallaan ja varannut korvalääkäreitä. Se jää kotiin hoitamaan lapsia kun minä luuhaan kaupungilla, haluaa mukaan jokaiselle neuvolakäynnille ja valitsee ihan yhtä suurella hartaudella lasten haalareita kuin minäkin.

Eniten rakastan kuitenkin ehkä sitä, miten Insinööri osaa rauhoittaa mut silloin kun kierrokset alkaa mennä rajusti yli. Ottaa kainaloon ja on hiljaa. Se tietää, etten kaipaa selittelyjä, lääppimistä tai suuria sanoja. Kaipaan omaa tilaa, turvallisessa kainalossa. Se tietää musta kaiken muunkin. Kuten sen milloin mulle on tulossa päänsärky (ennen mua), ja herättää mut yöllä kun huomaa hengityksestäni että näen painajaista. Se tuntee minut paremmin kuin minä itse, mutta on silti riittävän fiksu ollakseen huomauttamatta mulle kun kumpikin tiedetään että käyttäydyn kuin mikäkin idiootti.



Se ymmärtää, että samppanjahetkestä on otettava Insta. Se kannustaa kirjoittamaan blogia, ja on varmasti Valeäidin ensimmäinen ja sitoutunein fani. Se antaa mun tehdä iltaisin töitä, vaikka se sitä ärsyttääkin, ja heittäytyy mun mukana hulluihin päätöksiin ja spontaaneihin seikkailuihin. Kuten nyt vaikka täydellisen kämpän myyntiin vaikkei seuraavasta ole hajuakaan.

Se puhuu ja pussaa, kuuntelee ja kehuu. On läsnä ja antaa tilaa. Haastaa, kiinnostaa ja ärsyttää. Seisoo omilla jaloillaan tukevasti kuin kivi, eikä anna mun myrskyjen heiluttaa laivaa, vaan pitää mutkin paikallani.

...ja sitten on vielä muutama sellainen etu, joista en teille kerro.

Pus rakas, olet ihana. Kiitos että jaksat minua.

Tuo minun Insinöörini on kulkenut matkassa ihan pian yhdeksän vuotta. Niistä ensimmäiset neljä matkanteko oli varmaankin verrattain helppoa....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Oivaltamisen iloa

Valeäiti 0 Kommenttia

Näittehän Kokiksen hienon, uuden mainoksen?

Lähde: http://tinyurl.com/p4xgf6c

Menivät perhana varastamaan mun idean. Tää on ihan vanha juttu jo vuodesta kasijotain lähtien! Mulla oli tapana tehdä eri muotoja jaloilla, laihoja ja rintavia naisia juhlamekoissaan. Kas näin:



Ylläolevassa kuvassa hiton rumat varpaat, likainen lattia, liian täynnä oleva vaatekaappi ja lisäksi aika lanteikas, mutta ei kovin rintava juhlija merenneitomekossaan. Ymmärrätte kuitenkin pointin.

Ja tästä tuli mieleeni: miten helvetin paljon aikaa mulla onkaan joskus ollut. Ja miten tylsistyneeksi olen antanut itseni mennä.*

Näissä hässäköissä en ole todella pitkään aikaan ollut niin epäkiireinen että ehtisin vääntää jaloillani kokispulloja tai Disney-prinsessoja. Ja vaikka sitä aikaa oliskin, tuhlaan sen kännykän tylsistyneen zombiutuneeseen swipettämiseen. Tylsintä ikinä, eikä edes kivaa tylsää.

Taidan jatkossa tuijottaa taas enemmän varpaitani ja vähemmän somen punaisia notifikaatiopalloja.
.
*Tietysti voisi väittää, että tämän tekstin tuottaminen oli about samassa tylsyys + turhaa aikaa -kategoriassa. Emme väitä. 

Näittehän Kokiksen hienon, uuden mainoksen? Lähde: http://tinyurl.com/p4xgf6c Menivät perhana varastamaan mun idean. Tää on ihan vanh...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Satu voittaa aina

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015 Valeäiti 4 Kommenttia



"Näen heti, että nämä suomalaiset ovat nälkäisiä. Vatsa täynnä ihminen liikkuu hitaasti ja aavistuksen takakenossa. Tämä perhe kävelee lyhyin askelin ja pälyilee ympärilleen. He ovat etsimässä ruokaa ja minä asiakkaita." 

Perhana, kyllä se vaan kirjoittaa hyvin.

Pari päivää myöhemmin luen tylsistyneenä jotain Mandatum Lifen asiakaslehteä (miksi sellainen tulee meille?) Tylsää, tylsää, rahastoa, asiakaslehteä...tämähän on kiinnostava. Hyvin kirjoitettu. Kirjoittaja: Satu Rämö. Niinpä tietysti. Hitto kun se on niin lahjakas.

Jos nyt unohdetaan se, miten jäätävän kateellinen olen, voidaan keskittyä siihen, miten paljon ihailen Satua. Rohkea, reipas, naurettavan kylmässä maassa viihtyvä nainen, joka perustaa design-kaupan kun sellaiselle tuntuu olevan tarve. Onkohan se saanut niiltä Islantilaisilta jotain vaikutteita?

Ei, kyllä se taitaa olla ihan luonnostaan lahjakas, utelias ja valmis kokeilemaan uusia juttuja. Niin kuin vaikka kirjan kirjoittamista, tai kolmen. Tai sen kolmannen kirjan julkaisemista Islannin suurlähetystössä.

Ei tässä millekään kateellisuudelle ole sijaa. Olen vain ylpeä, hienosta suomalaistoverista, blogikollegasta, joka osaa kirjoittaa ja varmaan tehdä karjalanpiirakoitakin jos sitä päättäisi kokeilla.

Kiitos siis vielä kerran kutsusta Satu (ja Salamatkustaja vol2!), kyllä sen torstai-illan näinkin viettää. Oli superkiva tilaisuus ja oli mukava nähdä, vaikka fanityttö ei ikinä kehtaakaan niin paljon jutella kuin mieli tekisi :)






Ja nyt kun tämä hämmentävä kämppähässäkkä on saatu alta pois, ehdin syventyä myös erittäin lupaavasti alkaneeseen kirjaasi. Te muut pääsette nojatuolireissuun mukaan tilaamalla juuri nyt myyntitilastoissa kolmantena keikkuvan kirjan, mieluiten Satulle tulevan affilinkin kautta, eli tästä, hintaan 18,90€.

Njóta!

"Näen heti, että nämä suomalaiset ovat nälkäisiä. Vatsa täynnä ihminen liikkuu hitaasti ja aavistuksen takakenossa. Tämä perhe k...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.