Pieni herkkikseni

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015 Valeäiti 21 Kommenttia

Voi mun pieni Ykkönen. Niin iso muka mutta aika pieni kuitenkin.

Viime viikkoina yön hämäristä on aika monta kertaa hiipinyt eräs keijutukka mun viereen nukkumaan. Joinain iltoina se on melkein kieltäytynyt menemästä omaan sänkyynsä edes yötä aloittamaan. Laitoin sen äiti-ikävän, liiallisen työnteon piikkiin. Olenhan ollut nenä kiinni tietokoneessa joka ilta ja henkisesti aika usein töissä enemmän kuin kotona.

Valittelin töissä (niin, tietenkin) yöllisiä hulinoita, johon eräs viisas (sekä huippulahjakas ja selkeästi hyvällä maulla varustetun siskon veli) kollega totesi: "pelottaakohan sitä jokin?" No enpä ollut tullut kysyneeksi.

Samana iltana se alkoi taas: itku ja pyyteleminen, enkö voisi nukkua teidän välissä? Kun en muutakaan keksinyt, kysyin, pelottaako sua jokin?

Pelottihan sitä. Kävi ilmi että kuoleman lisäksi se on oppinut päiväkodissa pelkäämään noitia ja nyt sitten rosvoja. Tämä viimeisin juonsi juurensa Poliisin vierailusta päiväkodissa. Vierailu oli sinä päivänä kuulemma tosi kiva ja jännä, mutta pari viikkoa myöhemmin meillä itketään rosvojen ja ampumisen pelossa. Nyt kun ollaan käyty kaikki kodin turvatoimenpiteet läpi ja kerrottu ettei rosvot meille tule, eikä sitäpaitsi Poliisi Suomessa ammu oikeastaan koskaan, eikä ainakaan kilttejä keijutukkaisia tyttöjä, yöt on taas rauhoittuneet.

Nyt me sitten mietitään että missä ne rosvot asuu ja onko ne ihmisiä, ja kuinkahan pitkiä ne on. Ja odotellaan seuraavaa, yllättäen iskevää pelkoa, jonka saamme selville vasta kun toinen on viikkokausia yksin pohtinut pelkojaan.

Onko muilla herkkiksiä lapsina, sellaisia jotka ei edes uskalla kertoa kun niillä on joku hätä? Miten niiden kanssa oikein voisi olla niin ettei ne jää niiden pelkojensa kanssa yksin? Pitääkö tässä joka ilta kysyä että onko nyt joku pelon aihe mielessä?

Alan uskoa siihen mantraan: mitä isommat lapset, sitä isommat huolet.

Voi mun pieni Ykkönen. Niin iso muka mutta aika pieni kuitenkin. Viime viikkoina yön hämäristä on aika monta kertaa hiipinyt eräs keijutuk...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

  1. En tiedä, suoraan sanoen, onko minulla herkkää lasta. Tulee silti kysyttyä "miten meni päiväkodissa? oliko pelottavia asioita?" Ajatusten panttaaminen on niin tavallista. Yllättävän monella aikuisellakin.

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. Ja kai tohon ikään vähän kuuluu toi erilaisten pelkojen käsittely. Sitä vaan ei aina tajuakaan mitä kaikkea ne voikaan pelätä!

      Poista
  2. en jaksanut kieltää 8vtä, ja se katsoi viimeviikolla yhden jakson salkkareita. no toki pienemmät tytöt häsläs olohuoneessa myös, ja toki siinä jaksossa kuoli ihminen (Vai ihmisiä).
    7v näki painajaisia, ja miltei 4v on muutenvaan puhunut useamman päivän kun oli punaista ja verta ja sitten se kuoli. ja bonuksena se nukkuu mun vieressä, ja pitää mun käsivarresta koko yön kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kääk! Noi telkkarijutut on niin pahoja, joskus kun jää päälle mainokset sieltä saattaa tulla _ihan_ mitä vaan karjuvia hirviöitä, verta ja tappeluita. Alkuillasta. Joo on meidän vika jos telkkari on päällä, mutta...

      Poista
    2. Välillä myös kammottaa youtubesta ennen piirrettyjä tulevat mainokset! Ja niistä ei pääse edes heti eroon :/ Jotain ovulaatiotikkuakin ollaan tuijoteltu oktonautteja odotellessa :D
      Meidän poika on herkkä ja usein selittämättömästä itkusta kysyn harmittaako joku. Silloin myöntävästä vastauksesta tietää, että jotain on nyt mielessä. Sitten kaivellaan, että onko sattunut johonkin, onko tarhassa käynyt jotain, mietityttääkö late lammas elokuvan pahis :D Vaikeahaan se on tietää, jos toinen ei kerro, mutt yleensä rauhoitellaan sylissä ja jos syytä ei ala löytyä, koitetaan jutella sitten muuten mukavia, että tulisi parempi mieli pienelle.
      Kuulostaa kyllä aika hurjalta toi poliisin vierailu. Mitähän ne on kertoneet! Mä olen koittanut kasvattaa siihen ajatukseen, että poliisi on ystävä. Ei olla edes puhuttu pyssyistä saati kotiin tulevista murtovarkaista :D pumpulia tai ei, mun mielestä neljäveellä on ihan tarpeeksi muutakin ajateltavaa ja kaverikinoja selviteltävänä, että ollaan koitettu välttää turhia hämmentäviä ajatuksia. Tossa iässä kapasiteetti käsitellä kaikkea pelottavaa ja varsinkin jotain käsittämättömiä piirrettyjen monstereita on niin rajallinen, että suosiolla lykkään niitä hamaan tulevaisuuteen. Jokainen lapsi on toki yksilö, mutta varsinkin tuollaisen herkän kanssa kannattaa tarkkaan miettiä, onko jostain paavo pesusienestäkin enemmän iloa vai hämmennystä :)
      -tintti

      Poista
    3. Joo me ollaan jouduttu todella paljon tsekkailemaan kaiken maailman Pesusieniä, mutat silloin se jo itekin aina sanoo että "Äiti ei oo pelottava" = on vähän :D

      Poista
  3. Pienet lapset ei osaa sanottaa vielä. Ja Aikuisella on hyvä on "perussetti" oleellisia kysymyksiä hallussa. Onkojanonälkäpissahätäpelottaako...Tosin kysymyksiin vastaaminenkin on vaikeaa pienille. Aikuinen sanottaa ja äkkiä sen huomaa osuiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toisaalta jos kyselee liikaa, alkaa helposti ohjata lapsen vastauksia. Meillä ainakin melko moneen vastas on aina kyllä..

      Poista
  4. Meillä pojat mehustelee rosvoilla ja idealla, että ne voisi tulla tänne öisin. Ne virittää niille ansoja Yksin kotona- leffan innoittamana. Kotona niitä luonnollisesti ammutaan, lyödään miekalla tai pesismailalla päähän. Mutta meidän pojat onkin toisesta äänipäästä. Ne kelaa leffan jännittäviin kohtauksiin. Enemmän kuulen kuitenkin herkistä lapsista. Se vaikuttaa "normaalimmalta". ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voin jotenkin kuvitella että meillä on vähän eri ääripäistä nämä vekarat :)

      Poista
  5. 3,5-vuotias, joka yleensä on kovin reipas ja rohkea miehenalku, on myös kehittänyt Pelon. Se Pelko tulee kylään juurikin nukkumaanmenoaikaan, mutta lapsi ei ota tarkemmin nimetä, mitä pelkää. Siitä päätellen, että pienimuotoisen vastaanhangoittelun jälkeen nukahtaa olohuoneen sohvalle tai meidän vanhempien sänkyyn, Pelon syynä lienee vilkas mielikuvitus yhdistettynä pimeään. Vai olisko kyseessä vain yksi Vaihe? Siinä tapauksessa toivon sen menevän ohi, ennen kuin sama Vaihe ehtii vuotta nuorempaan pikkuveljeen. On meinaan melkoinen ikävä sitä aikaa, kun uni tuli helposti ja nopeasti omassa sängyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yövalo helpotti muuten vähän meidän touhuja!

      Poista
  6. Minä oon itse ollut se herkkis (kaipa vieläkin) joka lapsena pelkäsi sitä ja tätä, mutta ei ollut taitoja kertoa niistä peloista kellekään. Oma lapsi, vasta 1v, on jo nyt osoittanut samanlaisia herkkiksen piirteitä. Vanhemma ja lapsen kahdenkeskinen mielikuvitusleikki on monesti hyvä lääke pelkoihin. Monesti lapsi käsittelee leikissä niitä pelottavia ja hämmentäviä kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Yksi läheiseni lapsi leikki ainakin vuoden ajan Bambin metsästäjä-kohtausta, jossa se Bambin äiti kuolee. Katsoi siis 3-vuotiaana Bambi-elokuvan ja siitä lähtien leikki joka päivä tuota leikkiä. Toki myös muita leikkejä, mutta selvästi käsitteli leikin avulla sitä pelottavaa ja hämmentävää kohtausta elokuvassa. Leikissä kun kaikki on mahdollista, niin monesti jotkut muut leikkiukkelit tuli ja vangitsi sen metsästäjän, tai sitten se äiti heräsi kuolleista tai milloin mikäkin ratkaisu, mikä helpotti lasta.

    Onpa hieno juttu, että lapsesi sai sanottua, mikä pelottaa. Vaikka hautoikin ensin mielessään.

    Ihana tuo "keijutukka". Voi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on sellainen keijutukka! :) Ohutta haituvaa joka lentelee aina ihan omissa haavemaailmoissaan :) leikit on hyviä, hyvä kun muistutit!

      Poista
  7. Kyllä meilläkin on pelkoja tullut ja 5v kömpii usein viereen tai pyytää jo illalla, että saako aloittaa meidän sängystä. Yövalot on, sälekaihtimet haluaa vetää ylös, että näkee ulos ja ei osaa oikein itsekään sanoa mikä pelottaa, mutta pelottaa vaan ne möröt ja rosvot. Siinä mielessäkin kiva, että kevät tulee niin valoisuus luo turvaa. Tässä on käynyt niin, että mitä isommaksi tulee niin sitä enemmän osaa pelätä. Kolme ja puoli vuotiaaksi asti nukkui aina omassa sängyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä luulen että toi on totta, isompi lapsi pelkää isompia asioita. Sekin vielä :)

      Poista
  8. Nyt kouluikäinen lapseni on pelännyt jo vuosia tulipaloa. En tiedä, mistä pelko on tullut, ehkä päiväkodin paloharjoituksilla on jotain tekemistä asian kanssa. Pelko nousee aina tasaisin väliajoin mieleen, yleensä juuri nukkumaan mennessä ja aiheuttaa itkuisuutta. Lisäksi lapsen on hirveän vaikea saada sanottua, mikä mieltä painaa. Pelko ei ole kyllä yhtään helpottanut iän myötä, ehkä pikemminkin päinvastoin.

    Myös televisiosta nähdyt pelottavat jutut palautuvat mieleen iltaisin. Isomman lapsen kohdalla ei pysty täysin kontrolloimaan tv:n katselua. Esimerkiksi lapsi oli kerran nähnyt kaverin luona pätkän Lentoturmatutkimukset -ohjelmaa (iltapäivällä, koulun jälkeen). Onneksi kertoi kotona ja asiasta saatiin juteltua. Lapsi oli kuitenkin vähän aikaa sitä mieltä, että hän ei enää lentokoneeseen nouse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toi lentoturmajuttu kuulostaa kamalalta!

      Poista
    2. Se on! Ahdistaa aikuistakin. Selitä sitten lapselle, että ne koneen sisällä kiljuvat ihmiset on vaan näyttelijöitä, eikä niitä siinä turmassa oikeasti kuolleita ihmisiä. Ei voi sanoa, että se on vaan satua, koska turmat on oikeasti tapahtuneet.

      Poista
  9. ^Mä muistan lapsena pelanneen kaikkein eniten juuri tulipaloa ja näin niistä painajaisiakin, vaikka en ole koskaan ollut erityisen herkkiä.

    Meidän vajaa 5-vuotias ei osaa pelätä vielä mitään. Katsotaan telkkaria tosi rajoitetusti, elokuvia ei vielä ollenkaan, lapsi on perhepäivähoidossa (ja ryhmänsä vanhin) ja ollaan tehty selväksi että kaikki möröt ja keijut ja tontut on höpöjuttuja. Katsotaan kuinka pitkälle selvitään ilman pelkotiloja... Ei siis olla mitenkään varjeltu lasta niiltä mutta näin on mennyt tähän asti. Pari vuotta nuorempi sisko tuskin välttyy yhtä pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienempien sisarusten rooli on varmasti joutua karaistumaan vähän aiemmin..

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.