Mitä susta tulee isona?

maanantai 16. maaliskuuta 2015 Valeäiti 13 Kommenttia

“Tuleekohan susta Kakkonen isona laulaja?”

En ehkä tietoisesti ajattele niin, mutta aina se sieltä sisältä löytyy. Se Iso Kysymys. Että mitähän hienoa noista minun lapsistani tulee?

Lapsia tungetaan päiväkoti-iästä lähtien harrastuksiin enemmän kuin koskaan. On tanssituntia, futisseuraa, filosofiakahvilaa, judoa, muskari ja vauvauintia. Voidaan perustella loputtomiin sitä, miten lapsi kaipaa liikuntaa ja virikkeitä, mutta väitän että sieltä syvältä löytyy aina vanhempien oma toive jostain ihan muusta. Että lapsesta tulisi jotain suurta, lahjakas "edes yhdellä" osa-alueella.

Joskus ylioppilaslakin jälkeen huomasin tuskailevani oman polun kohdalla. “Kun mä en ole missään sillä tavalla oikeesti hyvä. Paras”. Muut tuntui olevan laulajia, urheilijoita, älykköjä tai piirtäjiä. Minä en ollut näissä missään tosi hyvä. Ja hyvähän ei riitä. Miksei?

Sitten tulee ne omat lapset ja vanhempien haudatut haaveet. Jospa minun lapseni vihdoin olisi se lahjakkuus, jota en itsestäni löytänyt. “Ehkä siitä tulee oikeasti laulaja. Laulapa Kakkonen jotain”. Vielä karmeampaa on lause: “Se haluaisi lopettaa [harrastus X], mutta mä en anna kun se on siinä niin hyvä”. Tota lausetta on jo kuultu riittämiin. Olen nähnyt riittävän monen pakotetun viulukonsertin, josta ei varmaan nauttinut edes se mummo, jota varten sitä väkisin vedettiin. Tajunnut junnuna selkeästi itsekin, ettei ole pakko harrastaa. Ja lopettanut. 

Ehkä juuri tämän kaiken takia me ollaan oltu suosiolla laiskoja ja jätetty harrasteet, kunnes niitä vinkumalla vingutaan. Eikä ole vinguttu. Ykköseltä on pala kerrallaan lopahtanut kiinnostus uintiin, tanssiin, kiipeilyyn ja lumilautailuun. Osa heti, osa pitkän, ja onnellisen, harjoittelun jälkeen. Useimmiten kuitenkin nopeasti ja lopullisesti. Ja olen antanut.*

Silti kuulin tämän viimekertaisen epäkiinnostuksen kohdalla pääni sisällä sen kysymyksen “No missähän se on sitten hyvä? Ihan tosi hyvä? Mikähän siitä tulee isona?”

Sitä kysytään aina lapsilta itseltäänkin. Vastauksissa haaveillaan poliisin urasta, supersankarin viitasta ja laulajan areenoista. Että niistä tulisi jotain Tärkeää. 

Mutta nyt mä sen tajusin. Että mitä se jokin Tärkeä oikeasti olisi.

“Tuleeko susta isona Onnellinen?”






*juu, tiedän että ko. lapsi on neljä eikä sen tarvitse vielä olla yhtään mistään kiinnostunut, varsinkaan jos vanhemmat ei yhtään tuputa, tai edes tue tätä. Mutta välillä tulee minunkin päähäni niitä "muiden lapset" -ajatuksia. Tiedät varmaan mistä puhun. 

“Tuleekohan susta Kakkonen isona laulaja?” En ehkä tietoisesti ajattele niin, mutta aina se sieltä sisältä löytyy. Se Iso Kysymys. Että mit...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

  1. Aina kun puhutaan lasten harrastuksista mun on pakko kertoa kuinka mun äiti pakotti mut about 10-11 -vuotiaana jatkamaan pianonsoittoa, koska olin siinä hyvä. Jaksoi hokea mantraa: eräänä päivänä sinä vielä kiität minua.

    Piru vie. Se oli oikeassa. Päästiin lopulta jonkun vaiheen tai kynnyksen yli ja soitto alkoikin taas maistua. Siihen meni varmaan pari vuotta. Ei musta konserttipianistia tullut, mutta oon tosi ilonen, että jatkoin vielä toiset viis vuotta ja nykyään mulla on kaikki se, mitä sen aikana tuli.

    Ja joo, siis olin tosiaan paljon vanhempi kuin 4v. ja kyllä mäkin oon periaatteessa sitä mieltä, ettei väkisinharrastamisessa oo mitään järkee. Sitten kuitenkin aina välillä muistan tän. Jos sitä vaan osaisi olla jotenkin herkillä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiiiii en mä halua kuulla että äidit voi olla tollasessa oikeessa! :D :D

      Poista
    2. Joo, niinpä!! Ja siis se ei ollu mikään pieni töyssy, vaan ihan oikea itku kurkussa tuhertamista kun EN HALUU MENNÄ!!

      En oikein tiedä miten sitten suhtautua omiin lapsiin ;)

      Poista
  2. Meidän lapset on ihanan harrastamattomia. Tokaluokkalainen poika lukee, kiipeää puissa, ammuskelee nerffillä tms, luistelee iskän kanssa, laskee stigalla mäkeä ja pyöräilee sekä kesällä ui päivittäin järvessä.

    Nelosluokkalainen on toista vuotta taidekoulussa, omasta toiveestaan. Viime viikolla kysyi, voiko mennä koulun jälkeen musiikkipiiriin, kun pari kaveria on menee. Tottakai. Lisäksi samat touhut kuin pikkuveljellä.

    Seiskaluokkalainen on toista vuotta judossa, koska haluaa. Muuten samat harrasteet muiden kanssa.

    Ysiluokkalainen ratsastaa aina silloin tällöin. Ja ulkoilee koiriensa kanssa.

    Monenlaista 4H, partio, kokkikerho, sirkuskoulu -kokeilua on ollut, muttei ole napannut. Maalla asuessa motoriikkaa voi kehittää touhuamalla ulkona, ei siihen temppukerhoja tarvita.

    Mun mielestä lapsi ja nuori tarvitsee ohjattuja harrasteita enemmän aikaa omalle luovuudelle ja leikille. Sekä rauhoittumiselle hoitopäivän tai koulun jälkeen. Itseäni ahdistaisi lentää joka päivä johonkin harrasteeseen. En kaipaa kenenkään ihailua, kun mun lapset harrastaa. Jos 9-v. osaa paistaa kananmunan ja tehdä porkkanaraastetta sekä täyttää tiskikoneen tai imuroida, se on paljon hienompaa. Ja pärjää paremmin aikuiselämässään. Meillä "harrastetaan" yhdessä tekemistä yhteiseksi hyväksi. Siis eletään arkea niin, että jokainen tekee osansa ja saa osallistua ruuanlaittoon yms kykyjensä mukaan.
    Kolme nuorta miestä asuu jo omillaan ja pärjäävät hyvin, kun ovat aina saaneet ja joutuneet osallistumaan.

    Elämä on...yhteen hiileen puhaltamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua oliko toi vähän harrastuksia? Mä tuun niin kuolee tähän :D

      Poista
  3. Olen niin samoilla linjoilla sinun kanssa ja itseasiassa mä olen ollut aina toivonnut ettei mun lapset olisi jossain yhdessä asiassa liian hyviä koska se sulkee oven monilta muilta mahdollisuuksilta.

    Harrastaa saa mutta missään nimessä ei pakottaa ja jos se intohimo johonkin löytyy niin sitten se löytyy. Itse olen enemmän sen monipuolisuuden kannalla kuin sen että on yhdessä asiassa se paras.

    Ihan kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin tiivistetty! Ihan samaa mieltä!

      Poista
  4. Hei! Tuo kolahti, ettei missään ole paras... En ollut koskaan hyvä laulamaan, mutta ysin todistuksessa oli musiikki ysi, koska kokeesta tuli kymppi ja tuntiaktiivisuudesta 10. Todistus oli luokan toiseksi paras eikä mikään erityinen harrastus innostanut, paitsi LUKEMINEN. No, nyt olen 45-vuotias kauppatieteiden maisteri, joka urheilee omaksi ilokseen, kuskaa ensimmäisen kerran kunnolla yläasteikäisiä teinejään harrastuksiin (löysivät myöhään ja ilman pakottamista mieluisat harrastukset) ja yrittää ehtiä lukea kirjojakin edes viikonloppuisin.

    Kiitos erittäin mielenkiintoisesta blogista :)

    Minea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hassua että ysi ei riitä? Että se muka ei olisi hyvä? ja vielä jossain niin subjektiivisessa kun laulaminen :) Hyvältä kuulostaa mihin päädyit :)

      Poista
  5. Amen! Olen itse 20, ja mietin usein, mikä minusta oikein tulee isona. Tuntuu olevan jotenkin väärin toteuttaa omia haaveita, jos ne eivät istu "järkevään" muottiin. Siihen, mitä "kuuluu tehdä". Jos minä haluan lähteä puoleksi vuodeksi vapaaehtoistöihin afrikkaan, enkä hakea opiskelemaan vielä tänä vuonna, tuntuu minusta jorenkin tarpeelliselta selitellä valintaani. Miksi? Menee ehkä vähän aiheen ohi, mutta jotenkin tuo viimeinen kysymys iski. Minä haluan pyrkiä siihen, että minusta tulee ennen kaikkea onnellinen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tee toi kaikki, tee!! Ehdit olla tasapaksun onnellinen ja vakiintunut vielä 45 vuotta :)

      Poista
  6. Mä halusin sähkökitaran.Sain akustisen. Halusin hevosen. Oli meillä pari viikkoa. Sain sen mutta tulin siinä huijatuksi pahemman kerran.Selvis 20 vuotta myöhemmin :) Meillä ei harrasteta. Kun ei kukaan halua.. Muksut vaan tekee jotain :)) Eikä ne ole yhtään sen huonompia kersoja kuin muutkaan.. Onnellisuus ja itseensä tyytyväisyys ovat tavoiteltava olotila!

    VastaaPoista
  7. Meillä on koululaisilla 2 harrastusta per nenä, valittiin, ne syksyllä sillain että pääsevät kulkemaan itse ilman aikuisia niihin (max 500m kotoa). Ennen näitä on kokeiltu mm cheerleadingia, jumppaa, sählyä, fudista.. nyt on partio, kokkikerho ja liikkakerho. Haluaisivat taitovoimistelua, uimista jne, mutta kuljetus ei oikein onnaa viikolla niihin joten ne ajatukset on jäissä ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.