Materialistin jalanjäljillä

torstai 5. maaliskuuta 2015 Valeäiti 12 Kommenttia

Se on nyt alkanut. Se kaman himo. En voi mitenkään väittää, että olisin pystynyt tai edes yrittänyt kasvattaa lapsiani johonkin muuhun kuin materialismiin - kyllähän täällä aina ihaillaan kovaan ääneen uusia vaatteita ja hienoja uusia lahjoja. Niitä kun tuppaa tulemaan aika paljon erilaisista suunnista. Mutta olen mä aikaisemmin sentään aika tiukkana ollut siitä, ettei tavaroita saa vain siksi että "mä olen aina halunnut tämän". Etenkin jos me nähtiin se tavara ekaa kertaa 34 sekuntia sitten. Ja jos kyseessä on ihan hiton ruma, ja kallis, poni. 

Heti en todellakaan antanut periksi. Kerroin, että asioita voi toivoa synttärilahjaksi (jotka oli 4kk sitten) tai joululahjaksi (vielä kauempana), tai sitten voi tehdä niiden eteen töitä. Töiden tekeminen on konseptina näille tietysti kovin tuttu, niiden vanhemmat kun ei juuri muusta puhu. Mutta ne omat työt, kotityöt, on sitten vähän eri juttu. Not so familiar. Tätä muuttaaksemme ollaan joku aika sitten lanseerattu liitutaululle sellainen tukkimiehen kirjanpito, että jokaisesta askareesta (omat astiat astianpesukoneeseen, lelujen siivous illalla, pyykkien lajittelu jne) saa viivan. Kymmenestä saa yhden karkin. Aika hintsut on palkinnot, mutta toisaalta nää on sellaisia juttuja, jotka pitäisi mennä ilman palkintojakin. 

Ja sitten tuli case  My Little Ugly As Hell Pony, joka on iiiiihana ja jollainen on myös Kirsikalla ja joka mun on ihan ihan pakko saada kun mä olen äiti sitä aina halunnut. Siitä jankattiin öin ja päivin, usean päivän ajan. Lopulta sovittiin, että Ykkönen saa kotitöiden tekemisestä jatkossa karkin sijasta vähän rahaa: kymmenestä viivasta euro. Ykkösen piti kerätä 10€ ja loput lupasin maksaa meidän pussista. 

Kyllähän sen arvaa, mitä siinä kävi. Koko hiton viivapeli unohtui. Sitten koitti taas lauantai, ja äidillä sopiva pieni kankkunen, jossa kaikki arviointikyky poistuu ja ärsykekynnys on matala. Ykkönen aloitti taas "äiti mennäänkö tänään ostaa se MyLitPony?". Katsahdin seinälle. Ei viivan viivaa. Mietin, miten olla edes vähän jämerä ja toisaalta olla olematta ihan täysi natsi. Tää oli eka tälläinen pyyntö neljän vuoden aikana, ja se poni oli aika pienikokoinen, ja maksoi "vaan" 25€. Että ehkä tämä nyt jotenkin olisi ratkottavissa? Ehdotin seuraavaa: siivoa seuraavan tunnin ajan äidin kanssa kämppää kuvauskuntoon, ja sitten mennään. Ja sehän siivosi. 




Laittoi kaikki astiat koneeseen. Lajitteli pyykit. Viikkasi (!) koko oman pyykkikasansa kaappiin. Siivosi koko lastenhuoneen. Mukisematta. Jokaisen askareen jälkeen kysyi sekä a) "äiti mitä mä nyt voisin tehdä?" että b) "joko riittää?" Lopulta riitti. 


Ja niin meille muutti asumaan Lullaby Moon, eli Farouga, eli Kultakutri, eli "mun poni <3 <3". Sillä on nyt luvattu leikkiä joka päivä ikuisesti. 

Krapulainen äiti sai keksiä, siivousintoinen Isä sai siivousaikaa ja kaikki lapset puristi uusia ponejaan onneasta soikeina myös nukkuessa. Kaikki hyvin.



Se on nyt alkanut. Se kaman himo. En voi mitenkään väittää, että olisin pystynyt tai edes yrittänyt kasvattaa lapsiani johonkin muuhun kuin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

  1. Olihan poni nyt niin ihastuttava, että pakkohan tuo oli saada! Minulla oli lapsena tosi vähän leluja (ja nekin kuuden sisaruksen jo leikkimiä), ja se on kompensoitunut sillä, että omat lapset ovat saaneet luvattoman paljon leluja. No, niitä riittää nyt sitten kolmelle seuraavallekin sukupolvelle (eivätpähän jää raukat ilman) :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat ponit ja hyvin ratkottu ongelma :) Meillä voi joskus saada tavaraa ihan vainkoska "mä haluun", mut silloin on parasta haluta tosi kukkaiskielisin sanoin. Itkupotkuraivareilla ei saa kuin pikakyydin kotiin... Siivouksista en oo palkinnut, enkä koulussa pärjäämisestä (paitsi yhden kerran, mutta sitähän ei lasketa, eiks nii), mutta joka muksu on oppinut, että hyvällä käytöksellä ja kauniilla pyynnöllä haluamisiakin toteutetaan mahdollisuuksien rajoissa :) Kääntöpuolena tosin täytyy ennen jokaista kauppareissua muistuttaa, että tällä kertaa ei sitten osteta mitään ylimääräistä.

    Faktaahan se, että meidän porukassa kaikkea ei vain voi saada, ja joskus ei haluamisiin pysty taipumaan, kun jo pelkästään koko jengin tarpeet käy lompakolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästähän on alkanut nyt ihan hirveä helvetti. Koko ajan olisi paaaaaakko saada jotain. Taisi tulla tehtyä pieni virhe.

      Poista
  3. Loppu hyvin, kaikki hyvin =) Meilläkin tasaisin väliajoin yritetään luoda noita systeemejä, joilla osallistettaisiin lapset kotitöihin. Systeemit on erinomaisia mutta ne ei toimi, ellei niistä muista pitää kiinni. Niinpä lopputulos on sikolätti, jossa kaikki elämme onnellisina: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.de/2015/02/laiskan-siivoojan-testissa-hoyrymoppi.html
    Mukavaa naistenpäivää sunnuntaille! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä vielä yksikään systeemi ei ole toiminut. Paitsi siivooja. Se toimi aina sen yhden päivän.

      Poista
  4. Mä en kestä näitä samanlaisuuksia. Kävin jo pariin kertaa tabletilta kadottamassa kommentit siitä uniaikaan pelkäävästä ja pelkojaan kiertelevästä pellavapäästä, joka puhuu peloistaa ihan just kuin teillä.

    Tää mankumisen kierre menee ihan samaa kaavaa. Siivousteho on mahtava, kun siihen on kunnon motiivi. Näyttää kuvissakin jotenkin ihan samalta.. Teillä on selkeästi aika tiukata taulukot. Meillä ne on reippausrakseja. Ollaan oltu niiden kanssa yllättävänkin tarkkoja ja pidetty käytäntöä yllä. Joku kerää 40 raksia on pakko olla, koska tuota kinuamista ei jaksa kukaan ja automaattisesti ei meilläkään mitään tule - paitsi välillä karkkia... Ja pitkälle aikavälille jakautumisessa on aina se hyvä puoli, että siinä se todellinen halu punnitaan. Nyt kiikarissa on Lego Annan ja Elsan linna, koska se helkutin Frozen on ehtinyt sinnekin.

    Btw, mä pelkäsin aina ennenlapsiavaiheessa sitä, miten ne alkaa nää kinuamishommat viikonlopun ruuhkassa jossain marketissa ja vetää äksäksi hyllyjen välissä. Ihan käsittämätöntä kyllä, sitä ei ole tapahtunut tavaran eikä herkkujen suhteen. Ja nyt koputan muuten puuta ja lujaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole toisaalta lohduttavaa että jossain on ihan yhtä ihanan huonosti kasvatettu lapsi? :D No ei, teidän yksilö on varmasti todella hyvä. Åiti siis. Tämä äiti on vähän lepsu.

      Poista
  5. Emt saako näitä enää uutena:http://kuvat2.huuto.net/1/3e/a3f9cb06dab279939d95ae9a2205b-orig.jpg?1423674764 meillä olevan puhuvan ojassa ponin kuva </3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhea. toivottavasti Ykkönen ei ikinä kuule tosta :D :D

      Poista
  6. Taitaa olla blogien lukeminen jo haastavaa, jos lapsi on hereillä. Meidän neiti (kohta 3-vee) totesi heti huomatessaan ponin kuvan, että "ihana poni, missä se on?". Kyllä ne lapset vain tietävät :-DD
    Tiina

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.