Miten puhua kuolemasta lapselle

maanantai 2. helmikuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia

Kirjoittelin taannoin kuolemakeskustelusta, joka meillä on virinnyt. Haluan kiittää teistä jokaista, joka osallistui sen kirjoituksen keskusteluun eri kanavissa. Erityisesti teitä, jotka kerroitte omista menetyksistänne. Luin niitä kyyneleet valuen ja otin kiitollisena vastaan niistä löytyneet oikeat tavat käsitellä kuolemaa lapsen kanssa.

Joukossa oli niin hyviä vinkkejä, että halusin vielä tiivistää muiden kokemuksista opitut parhaat tavat. Tuloksena vähän tavanomaista synkempi osa sarjassa "Valeäidin vinkit".

Miten puhua kuolemasta lapsen kanssa.

Hyväksytä tunne. Kerro että pelkääminen on ihan luonnollista, ja että tämä asia askarruttaakin monia

Älä valehtele. Pysy totuudessa niin paljon kuin mahdollista. Älä lupaa, ettei lapsesi kuole koskaan.

Mutta älä kerro kaikkea. Vastaa vain juuri kysyttyyn asiaan, älä selitä yhtään enempää. Kokeile aina ensin vastata kysymykseen vastakysymyksellä "mitä arvelet itse?"

Muista aikajänne. Lapsi tarkoittaa yleensä asioita juuri nyt. Kysymykseen "äiti kuolenko minä" oikea vastaus saattaakin olla "et sinä tänään kuole". Se saattaa oikeasti pelätä juuri sen hetken aikana kuolemista.

Pidä takaovi auki. Kerro ettei kukaan tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten sen voi nähdä myös hyvänä asiana. Salainen paikka, johon vasta kuollessa pääsee. Taivaasta ja siellä tavatuista kavereista voi kertoa ilman uskonnollisuuttakin.

Jos mahdollista: saata lapsi yhteen jonkun viisaan ja vanhan ihmisen kanssa, joka voi kertoa että hän ei pelkää kuolemista, vaikka se varmaan onkin jo vähän lähempänä.

Muista: tämäkin on vaihe 

Näillä ohjeilla me ollaan menty, onnistuneesti. K-keskustelu jatkuu aina silloin tällöin, mutta tätä nykyä useimmiten uteliaana, eikä enää niin pelokkaana. Pahimmat iltaitkut on ehkä itketty ja nyt me puhutaan vähän useammin tästä luonnollisesta elämän osasta. Kerrotaan, kun kaverin hevonen on kuollut ja mietitään yhdessä että se oli varmaan parempi kun se oli niin kipeä.

Viimeisenä oppina muistan aina anonyymin jättämän jäätävän viisaan kommentin:
"Ehka tassakin on pointtina se, etta lapset kasvattavat meita vanhempia, ei ainoastaan painvastoin. Eli nama keskustelut on mahdollisuuksia vanhemmille miettia mita kuoleman jalkeisesta elamasta ajattelee."

Kirjoittelin taannoin kuolemakeskustelusta, joka meillä on virinnyt. Haluan kiittää teistä jokaista, joka osallistui sen kirjoituksen keskus...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

  1. Oi mä niin tykkään pohtia näitä elämää suurempia juttuja. Mutta voi juku kun sitä piti pohtia ensimmäistä (tai toista ja kolmatta) kertaa lapsen kanssa: mä jäädyin.
    Sönkötin taivaasta ja vanhuudesta, mummoista ja kaikesta muusta joka edes vähän koski kuolemaa. Rauhoituttuani keskusteltiin vähön lisää ja ehkä päästiin ymmärrykseen. Toivon ainakin niin!

    Kauhulla odotan S-keskustelua, siis seksi keskustelua. Esikoisen kanssa pystyin siirtämään sitä niin että koulu hoiti homman puolestani, tokaluokkalainen siis jo tietää. Mulla on ollut niin ihmeellinen ( sulkeutunut? Häpeävä?) seksuaalikasvatus että kuulun niihin vanhempiin jotka puhuu mm. Etupyllystä. Kovasti yritän itseäni tsempata, ehkä vielä joku päivä!

    Ja mikä mieletön Aasinsilta, kuolemasta etupyllyyn noin vain !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä aasinsilta! ja A P U A toi S-keskustelu! Sehän se vasta!

      Käviskö "se on sellaista mitä kannattaa tosissaan harkita jos haluaa kivat tissit ja pussittoman naaman"?

      Poista
  2. Kannattaa ottaa keskusteluun mukaan kuva kuolleesta henkilöstä, jotta lapsi varmasti ymmärtää kenestä puhutaan. Näin neuvoivat päiväkodista, kun kysyin neuvoa. Oli mun mielestä hyvä vinkki, vaikka itse keskustelu jäikin 3-v kanssa pitämättä (vainaja oli mun tädin mies ja poika tavannut pienen elämänsä aikana häntä max. 10 krt, niin ajattelin kuolema keskustelut jättää myöhempään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki toikin! Ja meillähän oli tosi kiva hetki silloin ekalla keskutelukerralla kun alettiin sitten puhua jo kuolleista tyypeistä. Muistelu oli aika kivaa meillekin :)

      Poista
  3. Minä huomasin tämän aiheen vasta nyt, meillähän on sattuneesta syystä käsitelty kuolemaa aika tavalla viime aikoina.

    Allekirjoitan tuon tekemäsi listan ja itse olen painottanut etenkin tuota rehellisyyttä ja asioista puhumista niiden oikeilla nimillä, kauhistelematta ja kaunistelematta. Toki aina lapsen ikä huomioiden. Satuja keksimällä on äkkiä syvällä suossa kun sitä käsittelyä jatketaan lapsen kasvaessa. Tämä on nyt jo osoittautunut erittäin toimivaksi taktiikaksi kun aihe on ollut pinnalla melkein vuoden ja tähän sain myös työkaluja kriisiavusta. Siellä painotettiin kovasti lapsen luottamusta aikuiseen näitä keskusteluja käydessä ja sitä, että hätävalhe nyt saattaa kostautua myöhemmin luottamuspulana vaikka näistä asioista puhuminen pienelle tuntuukin hurjalta. Se on selvästi kantanut hedelmää kyllä.

    Toinen mielestäni tärkeä asia on ollut esimerkin voima, se että aikuisetkin surevat ja se saa näkyä. Se on sallittua, inhimillistä ja sitten voidaan yhdessä jutella, selviytyä. Ja ikävähän tulee juuri siksi, että kun tykkää jostain niin kovasti.

    Meinaa kyllä vähän roskia tulla silmään ihan vain tätä kommenttia kirjoittaessakin vaikka aika on jo vähän pahimpia kuiluja ehtinyt onneksi tasoittaa. Kiitos kun kirjoitat vaikeistakin aiheista. Itse en aina pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, en kyllä voi edes kuvitella sun ja teidän vuotta. Ihan kamalan hirveetä, en oikein edes halua ajatella ja sä joudut elämään tuon kanssa. Kiitos kun jaksoit kommentoida, talletan nää mieleeni <3

      Poista
  4. Lapseni menettivät pappansa 3kk sitten. Kuolema oli odotettavissa, mutta silti se yllätti ja olin ihan hukassa kun asiasta piti puhua meiän 4v:n kanssa. Itsekään en oikein vielä käsitä isäni olevan pois,miten 4v voisi sen ymmärtää. Tosi vaikeita asioita :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ei ole helppo tilanne :/ Aino tossa hyvin musta sanoi että aikuisenkin suru on tärkeä osa tätä, lapsi ymmärtää ehkä helpommin että ihminen on nyt poissa ja sitä on ok kaivata?

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.