Ihan into(himo)piukeena

perjantai 6. helmikuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Ihmisellä pitää olla elämässä intohimoja. 

Ei välttämättä sellaisia valtavia, joita jahdatakseen pitää irtisanoutua töistä ja muuttaa toiseen maanosaan, vaan enemmänkin sellaisia pieniä, arkeen mahtuvia palavia hetkiä.

Intohimo on se osuus aikuisesta, joka muistaa millaista on olla lapsi. Puhdasta, kuplivaa, rajoittamatonta iloa ja energiaa, joka pulppuaa suoraan sydämestä. Intohimon asioita tehdessä sitä ihan oikeasti irrottautuu järjen ja normin sanelemista säännöistä, ja tekee juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Silloin kliseisesti "tanssii niin kuin kukaan ei näkisi" Se on henkisesti paljasjaloin ruohikolla kävelyä keskellä loskaisinta työmatkaa. Se on i h a n a a. 

Eikä se muuten tarkoita sitä, että siinä asiasssa pitäisi olla maailman paras, tai tavoitella sitä urakseen. Se ei edes aina ole sama asia läpi vuosien, tai viikkojen. 

Minun intohimoni pyörii tekstin ja rytmin ympärillä. Minulle se on sitä, että tämä teksti oli nakutettava kännykällä keskellä kiireisintä työaamua*. Ja sitä että tänne kävellessäni tämä teksti pyöri jo päässäni, koska lauloin ääneen Anna Puuta ja tanssin yhdellä vapaalla kädelläni niin paljon kuin pystyin. Eikä yhtään kiinnostanut ne muiden työmatkalaisten oudot ilmeet. 

Intohimo myös uuvuttaa. Se saa tekemään liian pitkää työpäivää ja laittaa menemään korismatsiin kipeänäkin**. Mutta pääosin sen toteuttaminen tekee ihmisen niin äärettömän onnelliseksi. Keveäksi, hilpeäksi, lapsekkaan iloiseksi. 

Mikä on sinun intohimosi?

*tähän liittyy myös se, että työkoneen intohimot oli eilen käytetty loppuun eikä se nyt käynnisty. Prkl. 
**paitsi eilen kun ei vaan olisi pystynyt edes juosta. Vieläkin harmittaa, mutta go go go Sukkikset voitti silti!


Ihmisellä pitää olla elämässä intohimoja.  Ei välttämättä sellaisia valtavia, joita jahdatakseen pitää irtisanoutua töistä ja muuttaa toisee...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.