Uskomattomia asioita

lauantai 31. tammikuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia

Tammikuu loppuu tänään. Tämä 70 päivää pitkä kuukauden irvikuva on vihdoin ohi.

Lapset ovat olleet koko tammikuun terveinä. Aivan käsittämätöntä. Edes normaalilapsille tämä ei olisi kovin helposti saavutettava tilanne, näillä bakteerimagneeteille aivan utopistista. Tiedän, tiedän, povaan tässä itselleni vatsatautia noin huomiseksi.

Blogi täytti kuin huomaamatta kolme vuotta. Kolme vuotta rakasta harrastusta ja mukana pysyneitä lukijoitakin. Kiitos, kiitos, kiitos.

Tukholma on aina ihana ja siellä paistaa aina aurinko. Edes hetken, vaikka vähän pilvien välistä niin kuin torstaina. Siellä asuu sitäpaitsi vain kauniita ihmisiä.

Huulipuna pelastaa kaiken. Se myös muuttuu välittömästi tarpeelliseksi aamiaisvarusteeksi, jos sattuu syö aamiaistaan Tukholmassa.

En ostanut Tukholmasta itselleni mitään.


Urheilin tammikuun aikana 15 kertaa.

Olin häkellyttävän onnellinen vuoden kauheimman kuukauden aikana. Uskon tämän johtuvan edellisestä kohdasta.

Olen viime viikon aikana ratkaissut kaikki ammatilliset pulmat ja keksinyt, miten meidän firmasta tulee Suomen paras. Suorittamista vaille valmis.

Tammikuu, oletko sinä muuttumassa hyväksi?



Tammikuu loppuu tänään. Tämä 70 päivää pitkä kuukauden irvikuva on vihdoin ohi. Lapset ovat olleet koko tammikuun terveinä. Aivan käsittäm...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Saa sitä ihminen haluta

torstai 22. tammikuuta 2015 Valeäiti 25 Kommenttia

1. Haluaisin saada tähän listaan jotain vitsikästä. Edes sillä tavalla vähän toista suupieltä nostattavan nenästä tulevan tuhahduksen verran. 

2. Haluaisin, että joku valmistaisi avaruusteknologiasta ulkoilupuvun, joka itsestään pullistuu päällesi omien mittojesi mukaan ja mukautuu ulkona vallitsevaan Darwin-testiin, jota sääksi kutsutaan. 

3. Haluaisin saman puvun myös lapsille. Ulkonäöllä ei mitään väliä, ei kenellekään meistä. 

4. Haluaisin ettei Iphone korjaisi sanaa "sääksi" muotoon Sääksisäätiö. Haluaisin, että maailmassa olisi vähemmän sääksille ja enemmän vaikka asunnottomille omistettuja säätiöitä.

5. Haluaisin että lasten toppahousujen lahkeiden lumilukot eivät olisi tarkoitettu aggression hillinnän harjoittamiseen. Mene. Siihen. Varren. Päälle. Saatana.

6. Haluaisin saada oikeasti kiroilla edellistä kohtaa suorittaessani.

7. Haluaisin tämän pöydän.

8. Haluaisin olla sen verran vähemmän väsynyt, että muistaisin pestä suihkussa myös naama. Se varsi jatkuu katsos sinne ylös asti.

Unohtuiko jotain?
9. Haluaisin, ettei siellä suihkussa tarvitse huikata Insinööriä paikalle ja kysyä: "onko toi kakkaa?"

10. Haluaisin sanoa merkittävästi harvemmin "kakka" ja "pissa". 

11. Haluaisin, ettei kauneudenhoitorutiini tarkoittaisi väkivaltaisesti naamaan läiskittyä rasvaa ja jalkojen sheivaamista niin kiireellä että valkoiset, kuivat iholastut sinkoilee. 

12. Haluaisin olla iältäni 40, naamaltani 28 ja tisseistäni 19. Tää joka paikasta (melkein) 32 on vähän väsynyt. 

13. Haluaisin, että Miska ja kaikki muutkin saisi oikean asunnon. Ja töitä joilla se asunto pysyy. 

14. Tietysti haluaisin silti myös itselleni tuplaneliöt samalla sijainnilla, samoilla seinänaapureilla, kaksi vessaa ja ison ruokailutilan. Ja ympärivuorokautisen sisäkön. 

15. Haluaisin olla ihminen, joka nauttisi sen ruokailutilan käytöstä. 

16. Haluaisin myös että meidän lapsemme istuisi sen ruokaryhmän ympärillä haarukalla syöden sen sijaan että kiipeilevät pitkin selkänojaa, tunkevat täysiä nyrkillisiä makaronilaatikkoa suuhun (I kid you not) ja sitten kysyvät "ai mitä tsä äiti tsanoit?"

17. Haluaisin, ettei hammaslääkäri (tai kukaan muukaan) enää koskaan sano minulle "ohhoh, onpa paljon isompi reikä kuin miltä päällepäin näytti."

18. Haluaisin, että Robin tekisi kuitenkin uuden levyn, koska rehellisesti sanottuna vielä yhdestäkään illasta ei ole sittenkään tullut e-ee-e-ee-ee-eeppinen.

19. Haluaisin, ettei Ykkönen ja Kakkonen ikinä kasva ja lopeta laulamasta Robinia.

20. Haluaisin, että tämä lista jo loppuisi ja että edes tämän kerran osasin pitää asiani lyhyenä ja olla kertomatta ihan täyttä totta. Shh. 

(Haluaisin kaljan.) 

Niin ja haluaisin, että tämän saman Markus Kajon innoittaman, ja Project Maman käskemän listan kirjoittaisi myös Puutalon Kristaliina, Rimpuileva Mamma, Pudonnut Liina, Ehdoton Saara ja Aina Perillä oleva Anu.

1. Haluaisin saada tähän listaan jotain vitsikästä. Edes sillä tavalla vähän toista suupieltä nostattavan nenästä tulevan tuhahduksen verra...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

25 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hyväntuuliset häiriköt

keskiviikko 21. tammikuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia

Kolmosessa matkusti tänään taatusti päivän iloisin ja kohteliain tervetulo-/hyvästelykomitea. 


Ne kikatti, räkätti ja lauloi ja muisti sitten aina kysyä kaikilta poistuvilta, missä kerroksessa ne asuu ja toivottivat lopulta vielä Hyvää päivää! kovaan ääneen. Tietysti kerrottuaan ensin ite että asuu myös "ykköksessä". 

Unohtui muuten multa ainakin työpäivän kiireet, toivottavasti teiltä muiltakin kyytiläisiltä! 

Kolmosessa matkusti tänään taatusti päivän iloisin ja kohteliain tervetulo-/hyvästelykomitea.  Ne kikatti, räkätti ja lauloi ja muisti sitte...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pientä kateutta, suuria haaveita

sunnuntai 18. tammikuuta 2015 Valeäiti 14 Kommenttia


Kävimme kääntymässä Turussa, "auttamassa"'rakkaita ystäviämme uuden talonpuolikkaansa remontoinnissa. Apumme rajoittui ehkä huonoihin vitseihin ja hyvään remppakaljan tuhoamisprosenttiin, mutta sainpa sentään nähdä ihania ystäviä ja vielä ihanampaa kummipoikaani. Niin ja sain myös keskivahvan isommanasunnonkuumeen

On se nyt saakeli. Että ihminen ihan tyytyväisenä (muka) elää kodissa, jossa eteinen on neliön kokoinen kuramatto, lastenhuone huonon vaatehuoneen kokoinen komero ja vessoja on vain yksi vaikka peppuja neljä. Kun mitä ilmeisemmin sitä voisi elää myös kodissa isolla koolla, sellaisessa jossa on oma kaappi kierrätettäville asioille (!), erillinen kodinhoitohuone (!) ja pienen yksiön kokoinen keittiö (!!!). 

Pakotin itseni ajattelemaan negatiivisen kautta positiivisesti: että olisipa näissä kymmenissä keittiön kaapeissa kyllä pestävää. Jos siis joskus siivoaisin. Ja minkähänlainen kaaos meillä sitten oikein olisi, kolmessa kerroksessa ja tuplamäärässä neliöitä? Niitä hiton nukkeja olis varmaan aivan joka helvetin nurkassa. Ja lumityöt ja, tota, vaikka sitten sähkölaskut. 

Kun tänään palaan omaan kotoisaan kaaokseemme on pakko ajatella realiteetteja: me emme asu Turussa. Jos muutamme tästä isompaan, joudumme  vähintään lähiöön, pahimmillaan eri kaupunkiin. Ei kävelyä Stokkalle tai Kaivarin rantaan, ei sataa kuppilaa kodin vieressä, ei raivostuttavaa autopaikkajahtia, ei jatkuvaa hälinää, meteliä, elämää. Ei nykyistä päiväkotia, ei yli kolmemetrisiä huoneita. Ei mitään siitä kaikesta, jota rakastamme. 

Ehkä me ollaan tässä vielä toiset neljä vuotta. Vähennetään tavaraa ja opitaan vähän siistimmiksi. Kasvatetaan pääomaa ja odotetaan että kypsyminen ahtauteen ja sykkeeseen on maksimissaan.

Siihen asti voidaan aina käydä pienellä ulkomaanmatkalla Suomen Turussa, Kodissa jossa on meille oma huone ja kylppäri sekä käydä vähän "kapiksella" juomassa hyvää olutta ja ihmettelemässä paikallista kieltä. 



Tai sitten voin lotota. 

Kävimme kääntymässä Turussa, "auttamassa"'rakkaita ystäviämme uuden talonpuolikkaansa remontoinnissa. Apumme rajoittui ehkä hu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

K-sana

tiistai 13. tammikuuta 2015 Valeäiti 27 Kommenttia

Lapset meni eilen tosi myöhään nukkumaan, koska Cheekin keikan tallenne. Kaikki meni hyvin, kunnes ihan yhtäkkiä, täysin puskista alkoi a) väsyitku ja b) Ykkösen kuolemanpelko. Siinä se istui sylissä ja alkoi kertalaakista ulvoa kesken hymyjensä "mutta äiti kun mua pelottaa että mä kuolen".

Jähmetyin. Tämä ei ollut mikään myöhäisillantemppu, takuuvarma huomionherättäjä ja nukkumaanmenonmyöhäistäjä. Tämä oli ensimmäistä kertaa ilmaistu, selvästi jo pidempään painanut, kauan pohdittu, aito pelko. Tietysti heti ensimmäisenä kirosin partaani että saakelin päiväkoti, saakelin vanhemmat lapset, vaikka enhän edes tiedä, mistä moinen on kummunnut. Jostain se on tullut, samapa tuo. Nyt sen kanssa on pärjättävä.

Rutistin pientä parkujaa kovempaa samalla kuin kaivoin aivojeni muistilokerosta The Zen of Talking With Kids ohjeita: mitä helvettiä tähän pitää nyt sanoa? Aloitin varman päälle: en vähättele. Kerroin, että on ihan ymmärrettävää pelätä kuolemaa, onhan se nyt aika outo juttu. Sitten laitoin vaihteen kaksi päälle: ole mahdollisimman avoin, ilman että pelottelet. Kerroin mitä tapahtuu kun ihminen kuolee: silmät menee kiinni, hengitys pysähtyy ja sydän lakkaa lyömästä. Sitä ikään kuin nukkuu. Tässä kohtaa tajusin, että meidän piti juuri olla menossa nukkumaan, eikä tieto ikuisesta unesta ehkä lohduta nelivuotiasta.

Harhautuksen aika. Mun isoäidin nauru, takuuvarma.

"Kuolemassa kurjinta on se, että meidän muiden tulee ikävä", lisäsin nopeasti sillä aikaa kun yksi todennäköisesti mietti uskaltaako enää ikinä nukahtaa. "Mutta kyllä ne silti vähän niin kuin meidän luokse jää, kun me voidaan muistella niitä ihmisiä. Ja jotkut uskoo, että sitten kun me kuollaan niin tavataan kaikki uudestaan". Okei, en voi millään perustella mistä tämä yhtäkkinen keskustelunavaus uskontoihin paukkasi, mutta sentään löysin sen graalin maljan, meidän omat isovanhemmat. Onneksi se ei kai tajunnut yhdistää, että tämä vääjämättä tarkoittaa myös hänen omien isovanhempiensa kuolemaa.

Käytettiinkin vielä puoli kymmeneltä yksi punasilmäinen vartti siihen, että kerrottiin Insinöörin kanssa kaikki, mitä muistettiin omista isovanhemmistamme. Nimet, kutsumanimet, ammatit, kuolinsyyt ja -iät, hassut tavat.

En nyt tiedä menikö nappiin, vanhemmuuden ikuinen vitsaus. Saattoi mennä tai saatoin lähettää sen Väestöliiton terapeutin sohvalle vuodeksi 2045. Uskallan nojata ensimmäiseen, koska lapsi nukkui koko yön itkemättä* ja pyysi viimeisenä vielä: äiti kerro vielä miten se Mamma nauroi.

Näin: Uuuuuu-oa-oa-oa-oa-oa-oa-oa-oa-oa-oa! Kovaa ja korkealta, kimeästi kuin huono oopperalaulaja ja palosireeni yhdessä. Sellainen se oli se mun Mamma. Pullea tyyppi, jolla oli karmea nauru. Paras.

*Minä sen sijaan näin unta että oma äitini valitteli maksakirroosin pahenneen ja että kuolema korjaa pian. Ymmärtänette ettei hänellä oikeasti ole maksakirroosia. 

Lapset meni eilen tosi myöhään nukkumaan, koska Cheekin keikan tallenne. Kaikki meni hyvin, kunnes ihan yhtäkkiä, täysin puskista alkoi a) v...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

27 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tule hyvä lauluääni, älä tule paha karaoke

sunnuntai 11. tammikuuta 2015 Valeäiti 6 Kommenttia

Kaikki, jotka tuntevat / ovat joskus nähneet minut fyysisessä ympäristössä, tietävät että puhun paljon. Eikä se siihen lopu. Minä myös laulan, vihellän, hymisen, poksutan purkkaa, naputan kynää, rummutan jalkaa...paljon. Pidän ääntä. Samaan aikaan siedän huonosti epämääräistä hälyä ja kovia ääniä, asia joka juuri nyt pomspahti mieleen ja hämmentää.

Anyway. (Huomaattekos miten paljon saan pelkällä sivulauseella asiaa aikaiseksi? Tämä toistuu pahempana puhuttuna). Anyway. Minun tautini on sitä luokkaa, etten uskalla kuunnella töissä musiikkia korvalapuista, koska ennemmin tai myöhemmin on edessä tilanne, jossa minun edessäni joku nauraa ja välittömästi sen jälkeen huomaan laulavani täysillä ääneen Britney Spearsia. Tarkoitan Norah Jonesia. Mun kanssa ei ylipäänsä kannata kuunnella musiikkia, koska voit olla varma että laulan alkuperäisartistin päälle niin, että itseasiassa kuunnellaankin kaikki mua.

Anyway. Alkaa pahasti näyttää siltä, että rakkaat lapseni, ainakin Kakkonen, ovat perimässä samaa musikaalisuutta kävelevän trubaduurin virkaa.

Se alkoi tyhjästä vessapaperirullasta ja ohimennen kuunnellusta Boom-kah:ista. Pian oli selvää, että joululahjaksi oli saatava oma minimankka ja Robinin CD. DVD:n nähtyään se lisäsi kovaääniseen kailotukseensa tuskaisen, eläytyvän ilmeen.


Kaliforniassa se löysi mikrofonin, kalifornin. Se löysi myös sisäisen artistinsa, ja loputlta se pakotti minut taustabändikseen. Nykyisellään hän pitää kaliforniaan tottuneesti vieraankin yleisön edessä, kääntyy taustabändin puoleen, sanoo "otetaan boom-kah" ja sitten vetää, täysii. Kovaa ja korkealta, rajusti eläytyen. Biisin jälkeen hän vaatii yleisöltä asianmukaista kohtelua "taputtakaa!" ja spiikkaa sen jälkeen seuraavan biisin: "seulaavakti tulee bamte-laulu". Tilanne jatkuu juuri niin pitkään, ettei se muiden kuin ylpeiden vanhempien mielestä ole edes hauskaa. Siis noin vartin liikaa.

Laulu raikaa niin usein, niin kovaa ja niin vaativasti, että olemme alkaneet toivoa muiden tulevaisuudentoiveiden rinnalle yhtä ihan uutta: toivottavasti sille tulee edes hyvä lauluääni.

Me ei ainekaan auteta asiaa yhtään. On se nyt hei kuitenkin aika söpöä. Laulas Kakkonen tädille se Sy-Sy-sydämestä puuttuu palanen... 


Kaikki, jotka tuntevat / ovat joskus nähneet minut fyysisessä ympäristössä, tietävät että puhun paljon. Eikä se siihen lopu. Minä myös laul...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vielä viimeiset Kaliforniasta

Valeäiti 1 Kommenttia

Koska viimeiset kaksi yötä ovat jostain syystä olleet meille vähintäänkin armolliset - lapset nukkuneet 15h ja minä 12h muutamalla herätyksellä - jaksoin nyt sunnuntai-illan kääntyessä kohti arkea kaivaa taas koneen esiin. 

Ja se palkittiin! Kameran muistikortti piti sisällään vielä muutaman suolantuoksuisen, tuulentuivertaman hetken aurinkoisesta Kaliforniasta. Jopa pari ihanan lämmintä viimeisen päivän kunniaksi. Näiden saattelemana hyvää yötä itse kullekin säädylle, toivottavasti teidänkin sunnuntainne on kulunut pulkkamäen, saunan, Frozenin ja teeleipien merkeissä. 


















Koska viimeiset kaksi yötä ovat jostain syystä olleet meille vähintäänkin armolliset - lapset nukkuneet 15h ja minä 12h muutamalla herätyks...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Aikakauden loppu

perjantai 9. tammikuuta 2015 Valeäiti 1 Kommenttia



Laskin tänään pienen, pyöreän, mustan lätkän aulan tiskille. Melkein vähän vinkaisin, kun huomasin sen vieressä tusinan muitakin, jokaisen vieressä hätäisesti käsin kirjoitettu entisen omistajansa nimi. Menin palo-oven läpi viimeistä kertaa ulos ja tajusin, että olisin voinut sekunti ennen kahvaan koskemista kertoa tismalleen miltä se tuntuu. Yllättävän kevyt, metallipinnoiltaan kulunut kahva ovessa, joka ei ikinä oikein totellut ovistopparia. Josta kuuluu pieni valittava tuhahdus, kun se aukeaa yli ihmisen kokoiselle aukolle. Mietin, kuinka monta tuhatta kertaa olen itse tuhahtanut ärsyyntyneesti kun ovi on taas jäänyt kiinni, ja olen joutunut avaamaan sen kyynärpäällä, oman kropan painoa käyttäen, kädessä avonainen tietokone ja kahvi. No more.

Olemme asuneet tässä toimistossa vuodesta 2009. Täällä on tehty töitä, syöty aamiaista, rullattu sushia, saunottu, tanssittu, laulettu, ihmetelty seksiväline-esitystä, itketty, naurettu ja tapeltu. Seksiväline-kohtaa lukuunottamatta olemme olleet täällä kuin yhtä perhettä. Nyt joudun jättämään siitä perheestä ison osan taakseni. Olemmehan me olleet eri firmaa jo yli vuoden, mutta olemme sentään jakaneet toimiston. Nähneet toisiamme käytävillä, vaihdettu välillä muutama fiksu ammatillinen ajatus, mutta sitäkin enemmän muistelleet vanhoja vitsejä. Jo aika pitkään vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, kun olemme tienneet tämä päivän tulevan. 

Silti se jotenkin yllätti tänään, se valtava haikeus. Se hiipi iholle viimeisten muisteloiden aikana, kun laskimme vanhan perheen kanssa liikevaihdon kasvamista vuodesta 2007 ja muistelimme taas kerran erään viihde-partnerin edesottamuksia. Halattiin pikaisesti ja yritettiin tehdä lähdöstä vähemmän lopullista, "kyllähän me nyt vielä paljon nähdään". 

Loppuun vielä viimeinen keittiön pöydän ääreen viritelty lautapeli uuteen toimistoon muuttavan porukan kanssa ja silloin jysähti: Ihan oikeasti. En tule tähän toimistoon todennäköisesti enää koskaan. Aivan kreisiä. 


Toisaalta.

Aamulla, ennen kaikkea tätä melodraamaa, kirjoitin uuden firman sivulle blogitekstiä strategiakonsultoinnista, ja se kirjoitus syntyi yhtä kevyesti kuin mikä tahansa vanhemmuuden iloja koskeva kirjoitus täällä. Suoraan sydämestä, vahvalla palolla. Taidan tykätä tästä uudestakin suunnasta. Iltapäivällä sain vielä hienon kohteliaisuuden, ja lohdutuksen sanan: "sen näkee että sun tiimi on sulle kuin omaa perhettä". Näin muuten on.

Tämä päivä on ehkä täynnä haikeutta, mutta toisaalta valtavaa innostusta ja uskoa tulevaa kohtaan. Kuplivaa ylpeyttä mukana muuttavaa perheestäni, ja siitä mihin olemme jo nyt pystyneet. Miten korkealle me oikein voidaankaan hypätä, kun otetaan kirjaimellinen pesäero vanhaan maailmaamme?

Maanantaina pitää muistaa uusi osoite, ja toivoa että joku päästää sisään. Kun sitä uutta avainta en sentään tänään saanut otettua mukaani.

#Sniff.

Laskin tänään pienen, pyöreän, mustan lätkän aulan tiskille. Melkein vähän vinkaisin, kun huomasin sen vieressä tusinan muitakin, jok...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

HAASTE: #syyliikkua

keskiviikko 7. tammikuuta 2015 Valeäiti 10 Kommenttia

Stop the press: kuuntelin omia ohjeitani ja kävin tappavasta aikaeroväsymyksestä huolimatta - ei vaan siitä johtuen - kävelemässä! Ei taaskaan kaduttanut kuulkaa vaikka ulkona tuuli niin kovaa että talvitamineissa homma laittoi oikeasti hengästyttämään. 

Laitoin aikeistani tietysti Instaan kuvan, koska täytyyhän sitä omalla reippaudellaan leuhkia. Sehän on yksi syy liikkua. 


Lenkin aikana tuli tietysti taas paljon ajatuksia päähän. Yksi oli se ettei mun kannattaisi puhua urheilusta, koska se johtaa taas liian suureen suorituspaineeseen. On parempi ajatella liikkuvansa, koska se tässä on oleellista. Kropan liikuttaminen, ei urheiluhullu kehittäminen. 

Toinen Suuri Ajatus oli haaste. Käytin kuvassa häsää #syyurheilla ja tajusin että tässähän olisi oiva hashtagi laajempaankin käyttöön. Että jokainen joka saa itsensä vähän liikkeelle, laittaisi päivän menostaan kuvan ja kertoo miksi lähti. Paitsi että se hashtagi voisi olla mieluummin se #syyliikkua. 

Siis tule mukaan, liikutaan yhdessä hyvistä syistä! Tässä ei ole mitään rajoitteita, vaatimuksia tai aikataulua. Kunhan saat itsesi liikuttamaan kroppaa edes vähän yli konttorirotan liikeradan. Ja ehkä toisetkin sitä kautta. Mieluiten joka päivä. Se voi olla pidempi matka kauppaan, hissin unohtaminen tai peräti urheilusuoritus. 

Jos olet Instassa, lisää kuva meininkiisi liittyen, kerro mikä oli päivän hyvä syy ja merkkaa koko homma hashtagilla #syyliikkua. Tai käytä sitä samaa hashtagia ihan missä haluat. 

Mitäs sanot, aloitettaisiinko kansan...liike, jotta jaksetaan yhdessä tämän pimeän viiman läpi?

Mulla on jo huomisen syy valmiina. Torstai, koripallo, ihanat Sukkikset. Tähän sydän. 

Stop the press: kuuntelin omia ohjeitani ja kävin tappavasta aikaeroväsymyksestä huolimatta - ei vaan siitä johtuen - kävelemässä! Ei taaska...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Miten urheilusta tehdään mukavaa

tiistai 6. tammikuuta 2015 Valeäiti 4 Kommenttia

Vielä vähän jatkoa eiliseen. Koska aina se hyvä syy urheilla ei riitä. Vaikka kuinka tietää, että se on kivaa ja sen jälkeen on vielä kivempaa, mieli on viekas kaveri meillä mukavuudenhaluisilla. Se kuiskuttelee että ethän sinä nyt jaksa, ole itsellesi armollinen ja katso nyt tota säätäkin. Heräät sitten katsos vaikka huomenna kuudelta joogaamaan. Ota nyt vain se lasillinen viiniä ihan rauhassa, oot kuule sen ansainnut.

Valheita, pelkkiä valheita!

Vaikka kuinka olisi hyviä syitä urheilla, on myös pidettävä huoli etteivät mitkään pikkuseikat estä onnistunutta urheilua ja siitä seuraavaa hyvää oloa. Itselleni olen löytänyt ison joukon asioita, jotka vaikuttavat siihen onko liikuntaa kivaa ajanvietettä vai karmeaa pakkopullaa. Tässä ne, tulevaisuuden minua varten:

Urheilu on parasta kaksi tuntia heräämisestä. Ehdottomasti paras aika mulle on aamiaisen ja kunnollisen heräämisen jälkeen, mutta ei liian lähellä seuraavaa ruokaa tai iltaunia. Täytyy panostaa tämän vuoden aikana sen yrittämiseen että työpäivän aikanakin tämä onnistuisi. Entä jos heittäisi lapset tarhaan, lähtisi sitten lenkille ja menisi töihin suihkuun?

Varusteilla on väliä. Hyvillä (ja kauniilla) juoksukengillä on kivempi juosta, mukavilla (ja kauniilla) paidoilla on helpompi kyykätä kuin kinnaavilla ja liian hiostavilla vanhoilla reikäverkkareilla.

Äärisuoritukset - not for me. En halua repiä itsestäni kovia suorituksia. Vauhtileikittelyt ja maksimisarjat jätän suosiolla muille, minä hölkötän menemään mieluummin sillä hyvällä 140-150 sykkeellä. Peruskestävyys on niin mun laji! 

Vähänkin riittää. Kysy melkein keneltä kuntourheiljalta vain, vaikeinta urheilussa on lähteminen. Siksi kannattaa laittaa ne kamat päälle ajatuksella "jos vaikka vartin edes vähän hölkkäisin / kyykkäisin / uisin" ja lähteä tekemään pientä suoritusta, sen sijaan että tähtään vähintään 1,5h juoksuun ja vatsoihin päälle.  Todennäköisesti matkan varrella huomaat että meno on ihan ok ja jaksat pidempään. Sait liikuttua ja bonuksena päälle tulee onnnistumisen fiilis.

Seura on tärkeää. Ehdottomasti helpointa ja vähiten urheilun (pakottamisen) tuntuista hikoilu on silloin, kun sitä tekee yhdessä muiden kanssa. Joukkuelajit on ihan parasta, mutta toisaalta kävely- tai juoksulenkki parhaan kaverin kanssa on fiksuinta mahdollista yhdessä vietettyä aikaa. Heti viinipullon jakamisen jälkeen. 

Mutta yksinäisyydessäkin on puolensa. Ah, ne tylsät lajit. Kävely, juokseminen, uiminen, pyöräily - näitä kun jauhaa yksin ilman seuraa tai musiikkia, tapahtuu pään sisällä ihmeitä. Kaikki elämän salaisuudet aukeaa ja sen lenkkisi ajan tajuat yhtäkkiä kirkkaasti miten hommat menee. (Valitettavasti tämä kirkkaus kestää yleensä noin minuutin kotioven sulkeutumisen jälkeen, joten muistinpanot ovat suotavia).

Kaikki muu kuin urheilu on sairaan siistiä. Tanssin, pelaan, riehun, lasken rinnettä, kiipeän seinää..mikään näistä ei tunnu urheilulta ja on siksi siistiä, vaikka samalla terveellistä. Näitä lajeja on keksittävä paljon lisää. Hauskanpito ennen kaikkea! 

Säännölliset suunnitelmat. Urheilua ei ikinä kannata jättää satunnaisen mielijohteen varaan. Pitää olla aika pitkälle urheiluaddiktoitunut, ennen kuin keksit lähteä spontaanisti kymmenen kilsan lenkkle. Varaa vaikka pari päivää itsellesi: toistaisin koris, lauantaisin lenkki. 

Ole armollinen. Oikeasti. Siis sillä tavalla että "ansaitsen tänään itselleni pienen pääntuuletuslenkin". Armollinen itsensä kuuntelu ei välttämättä johda sohvalla pötköttelyyn joka kerta, vielä joskus löydät itsesi hikisenä, haisevana ja on onnellisena.  

Näillä saatesanoilla hyppään nyt Helsingin koneeseen ja suunnittelen meneväni viimeistään torstaina koristreeneihin. Nähdään kylmällä puolella!  




Vielä vähän jatkoa eiliseen. Koska aina se hyvä syy urheilla ei riitä. Vaikka kuinka tietää, että se on kivaa ja sen jälkeen on vielä kivemp...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vähemmän tekosyitä, enemmän syitä

maanantai 5. tammikuuta 2015 Valeäiti 8 Kommenttia



Nämä epilepsiakoivet on täällä reissussa juosseet aika reippaasti. Kanjoneita ja teitä ylös alas, auringonpaisteessa, omistajallaan hymy huulilla. Matkan aikana muistin, että olen onnellisin silloin kun urheilen, edes vähän. Miksen tee tätä kotona useammin?

Havahduin huomaamaan, että liitän urheiluun helposti negatiivisia asioita. Sitä pitäisi tehdä, se on kauhean vaikeaa järjestää ja olen siinä kuitenkin huono. Juoksen hitaasti, kädet löllyy, eikä lihakset kasva mistään. Ja vaikka miten repisin, olen silti löysäliini. Urheilu on mulle helposti suorittamista, jotain inhottavaa mutta pakollista, jota pitää tehdä hampaat irvessä, väkisin kehittyen, vaikka ikinä ei tekisi mieli.

Ihan paskapuhetta. Kun oikein normaalein silmin itseäni katson, huomaan, että liikunnassa on paljon hyvää, ja paljon sellaista josta minäkin nautin. Miksi siis pakotan itseni ajattelemaan lannistuneesti, tavoittelemaan asioita, joiden luulen olevan tärkeitä? Ei mun tarvitse (enkä ikinä voisi) olla fitness-malli, pakonomainen crossfittaaja tai neljäsataa kilsaa hiihtävä maratoonari. Ei mun tarvitse ylipäänsä tähdätä mihinkään. Voin ihan hyvin olla vain onnellinen, liikunnallinen ihminen, joka jaksaa oman arkensa ja mahtuu kivasti vaatteisiin.

Tähän tarvitaan asennemuutos. On päästävä pois tekosyiden vähentämisestä, ja siirryttävä syiden löytämiseen. Tiedän että se on mahdollista, koska se on jo monta kertaa vahingossa tapahtunut. Vasta sitten kun alan ajatella urheilua, siitä tule vaikeaa. Pitäisi yrittää kovemmin olla yrittämättä niin kovasti. Tai ei, ei mitään pitäisi tehdä. Ton sanan voisi kokonaan pyyhkiä omasta sanavarastosta. Yritetään toista ajattelutapaa.

Minä haluan urheilla, liikkua, hengästyä ja hikoilla, koska:

  • Tuntuu hyvältä liikkua, sillä tuntuu hyvältä tehdä kropalleen palvelus. Jokainen tiheä hengähdys kertoo, että teen tälle elämänpituiselle ajoneuvolleni hyvää, pidennän moottorin elinikää. Oli se sitten iso loikka tai pieni venytys, kroppa kiittää. 
  • Silloin olen onnistuja. Joko siksi, että juoksin vähän aiempaa kevyemmin tai nopeammin, tai siksi että selvisin hengissä, vaikka sen päivän urheilu olikin kamalaa. Koskaan olo ei ole epäonnistunut luuseri, eikä urheilusuoritus ikinä kaduta (samaa ei voi sanoa karkkiövereistä). 
  • Mielenterveys säilyy. Se vaan on niin. Urheilun aikana ja jälkeen on parempi olo itsestään, parisuhteestaan, töistään ja tiskeistä. Kaikki tuntuu kevyemmältä. Lisäbonuksena vaikeat aivopähkinät aukeavat yleensä parhaiten tylsissä kestävyyslajeissa. Tästäkin tekstistä iso osa valmistui juoksulenkillä. 
  • Jaksan paremmin. Iänikuinen kaverini ja tekosyiden numero yksi on väsymys. Se on ihan oikea tila, mutta se helpottaa ja sitä jaksaa paremmin, jos kropalle antaa vähän liikettä. Ruuhkavuodet nimenomaan ajavat urheilemaan!
  • Näytän paremmalta. Enkä pelkästään siksi, että kropassa on vähän ryhtiä, vaan erityisesti siksi, että arvostan itseäni enemmän. Kannan vastahuolettua kroppaani paremmin ja tunnen itseni kauniimmaksi. 
  • Saan käyttää päheitä vaatteita. Milloin muulloin voin vetää neonväriset hiihtoleggarit jalkaan?

Kun asiaa näin katsoo, huomaa, että liikunta on palkinto, ei rangaistus.

Tämähän on siisti juttu! Nyt on aika keksiä paljon lisää hyviä syitä. Ei tekosyitä siihen, miksi en urheile, vaan syitä siihen, miksi tänäänkin haluan tehdä jotain. Se on oikeastaan tosi helppoa. Tänään syy oli tämä teksti, eilen huikeat maisemat. Useimpina päivinä syy on räjähtävä pää, ja joka torstai koris. Ensi viikolla syy on jet lag ja uudet vaatteet. Ihan jokaiselle päivälle on helpompi keksiä joku parempi syy kuin se maailman paskin pitäisi urheilla. 

Mitkä on teidän parhaat syyt?

Nämä epilepsiakoivet on täällä reissussa juosseet aika reippaasti. Kanjoneita ja teitä ylös alas, auringonpaisteessa, omistajallaan hymy...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vieraskynä: Emilian vinkit San Franciscoon

torstai 1. tammikuuta 2015 Valeäiti 0 Kommenttia

Tässä se on! Emilian vinkit San Franciscoon. Emilia on elämää, aurinkoa, skumppaa ja vaatteita rakastava tyylineiti, joka viettää aikansa ennemmin hyvän sushin kuin vaelluspolun äärellä. Jos sinäkin olet Sex and the City babe, noudata näitä ohjeita ja hyvin menee! Huom: nämä vinkit toimii erityisen hyvin lämpiminä aikoina, tämä kymmenen asteen jäätävä ilmasto ei ehkä ihan antanut periksi näistä kaikkiin.

****

Friscon kaupunginosista:

Union Square ympäristö:

Union Square on San Franciscon “keskusaukio” jonka kautta mä hahmotan koko kaupungin. Union Squaren ympäristössä on suurin osa kaupoista ja siitä vierestä Powell Streetin päästä lähtee myös Cable Carit. Kannattaa ehdottomasti kerran ottaa cable car, se on hauska tapa nähdä kaupunkia ja kokea miten jyrkkiä mäet todellisuudessa ovat! Hyvä mall shoppailuun on Westfield joka on ihan Union Squaren läheisyydessä (865 Market Street). Market Streetiä ei kannata kävellä pois päin rannasta Westfieldiä kauemmaksi, sillä siitä alkaa tosi pian Tenderloinin ghettoalue. Westfieldin lisäksi kauppoja on paljon mm. Geary Streetillä, Grant Streetillä ja siinä ympäristössä. Alueella on myös hauska Nespresson kahvila (90 Grant Avenue). Lähellä Westfieldiä on sellainen kiva puisto kuin Yerba Buena Park, jonka ympärillä on monia kivoja lounaspaikkoja, mm. Samovar Tea Lounge, B Restaurant ja Boulange. Ne ovat terassiensa vuoksi erityisen kivoja aurinkoisella säällä! Siinä vieressä on myös tosi makea afterwork paikka The Press Club, joka aukeaa viideltä. Sieltä saa myös pieniä snackeja.


Marina:

Marina on mun suosikki kaupunginosa: talot ovat kuin karkkeja, ihania pieniä kahviloita ja putiikkeja. Erityisen ihania katuja ovat Chestnut Street ja Fillmore Street. Chestnutilta on kiva kävellä Filmorelle ja katsoa samalla maisemia ja uskomattoman kauniita taloja. Fillmorella on kiva aamias-/lounaspaikka nimeltä Grove sekä perulainen ravintola Fresca, josta saa mailman parhaita cevichejä (siika on mun suosikki!). 


Mission:

Missionin alue muistuttaa jossain määrin Punavuorta: ollut ennen työväen kaupunginosa, mutta on nykyään yksi kalleimmista asuinalueista täpösen täynnä pieniä ravintoloita, originelleja kahviloita, ties-vaikka-mitä pikkuputiikkeja yms. Siellä on kiva puisto Dolores Park, jossa on aurinkoisina viikonloppuina täysi vappumeininki käynnissä. Puiston laelta näkee kivasti keskustan silhuetin. Me ollaan käyty lounaalla tällä alueella ainakin La Taqueria nimisessä paikassa josta sai freshejä tacoja eri täytteillä ja hyviä drinkkejä (2889 Mission St). San Franciscossa yleisesti ravintolat menee usein jo klo 22 kiinni, mutta Missionista löytyy parhaiten myöhään auki olevia ruokapaikkoja.


Embarcadero:

Embarcadero on rantaviivaa pitkin kulkeva alue, joka kuuluu financial districtiin. Se on erityisen suosittu juoksupaikka ja leveä rantabulevardi palmuineen sopiikiin urheiluun loistavasti. Siellä näkemisen arvoisia ovat mm. Ferry Building ja sen herkkupuodit ja –ravintolat (etenkin kalaraflat on hyviä!) sekä Bay Bridge erityisesti ilta-aikaan (siltaan rakennetiin keväällä valoinstallaatio joka on auringon laskettua makeen näköinen). Yksi kiva rento ruoka/afterwork-paikka tällä alueella on Palomino (345 Spear Street), jonka terassilta on upea näkymä Bay Bridgelle. Palomino sijaitsee ihan Googlen ja Banana Republicin konttorien vieressä ja hyvällä säällä on viiden jälkeen usein täpösen täynnä.


Twin Peaks:

Friscon korkein kukkula, josta näkee hienosti koko kaupungin sekä ympäröivät alueet. Ajomatkalla on myös makeita taloja, joista on varmasti mielettömät näkymät. Kannattaa ehdottomasti poiketa joku ilta auringonlaskun aikaan.


Fishermans Wharf:

Tää on alue jota en suosittele. Pelkkää ränsistynyttä turistirysää vieri vieressä. Tosin Powelilta lähtevän cable carin päätepysäkki on täällä, joten alue tulee samalla tsekattua.


Golden Gate:

Golden Gaten yli tulee ajettua matkoilla mm. Sausalitoon, viinialueille sekä Muir Woodsiin. Hienoimmat kuvat sillasta ja kaupungin silhuetista saa paluumatkalla takaisin kaupunkiin. Tällöin kannattaa poiketa maantieltä oikealle juuri ennen sillalle ajoa ja ajaa kyseistä tietä ylöspäin – mitä korkeammalle ajaa sitä makeammat näkymät! 

Lähialueet:


Sausalito:

Jos jotain suosittelen niin Sausalitossa käymistä. Sausalito on pieni jollain tapaa Etelä-Ranskamainen rantakaupunki San Franciscon lahden toisella puolella. Sinne ajaa kaupungista Golden Gaten yli noin 15 minuuttia, mutta vielä hauskempaa on mielestäni mennä sinne lautalla. Lautat lähtevät Ferry Buildingistä, matka kestää noin 15 minuuttia ja lautalla on A-oikeudet, joten sieltä saa sopivasti matkaeväitä. Lautalla tullessa näkee hienosti Sausaliton myös mereltä päin. Sausalitossa super sympaattinen paikka on Bar Bocce, jossa on kiva ulkoterassi fire pitin kanssa, oma ranta ja siinä petankikenttä – ja upeat näkymät lahden yli San Franciscoon! Boccesta saa ihania pizzoja sekä strawberry-pineapple sangriaa. Tää paikka vaatii aurinkoisen sään! Toinen kiva paikka – myöskin aurinkoisen sään vaativa – on Le Garage Bistro. Se sijaitsee kauniin rannan yhteydessä, jossa on viikonloppuisin paljon porukkaa paddle boardailemassa, lennättämässä leijaa jne.


Napa Valley & Sonoma:

Retki viinialueelle on toinen must juttu. Mun mielestä tosi kivoja viinitiloja ovat seuraavat (nää on myös suhteellisen lähellä toisiaan)

1. Domaine Carneros
Taittingerin Napan tilukset, joissa parasta on upea miljöö: massiivinen kartano jonka ympäri kiertävältä terassilta aukeaa viinipeltoja silmän kantamattomiin. Kannattaa melkein mennä ensimmäisenä tänne, sillä sparkling wine tasting sopii aamuun ehkä raikkaammin kun vaikkapa punaviinit.

2. Beringer
Viineiltään yksi parhaista tiloista, etenkin punaviinit ovat super hyviä. Myös rakennus on kaunis ja puutarhat super hyvin hoidettuja suihkulähteineen ja kukkaistutuksineen. Rakastuin täysin jälkiruokaviiniin "Nightingale". Ylipäätään jälkiruokaviineihin kannattaa käyttää joka paikassa yksi tasting lipuke!

3.V. Sattui Winery
Super ihana kohde. Paitsi viinitila, heillä on mieletön iso italialaistyylinen herkkukauppa, josta tulee ostaa picnic-ruokia ja pullo viiniä viinitilan puutarhassa nautittavaksi. Vastapäätä viinitilaa on Dean&Delucan fantastinen liike, josta kannattaa Napata lähtiessä vaikka take away kahvit.

4. MUMM Napa
Jos tykkää Mummin shamppanjoista niin tämä on must kohde. Täältä saa myös erittäin kohtuuhintaisia pulloja kotiin/hotellille vietäväksi.




Santa Cruz, Monterey ja Carmel:

Tämä on kolmas juttu, jota lämpimästi suosittelen.  Mun mielestä tämän retken voi helposti tehdä ihan päiväretkenäkin niin, että tulee San Franciscoon takaisin yöksi. Kannattaa ehdottomasti ajaa ainakin menomatka Highway 1:a – maisemat ovat ihan uskomattomia!! Tosin myös tämä retki vaatii selkeän päivän! Ensimmäisenä pitstopina tulee Santa Cruz, josta kannattaa käydä tsekkaamassa lähinnä boarwalk (400 Beach Street) , seuraavana siitä on Monterey, jossa suosittelen käymään lounaalla sellaisessa kuin Schooners (400 Cannery Row). Se on kauniilla aukiolla ja ravintolan pöydät on veden päällä, ruoka on ok mutta etenkin paikkana super kaunis. Seuraava stoppi sitten on Carmel-by-Sea, jossa kannattaa jättää auto parkkiin ja kävellä pääkatu (6th Avenue) läpi: mielettömiä pieniä taloja ja puoteja, kujia sekä erityisenä hauskana detaljina super kauniit kauppojen “kyltit/opasteet”. Carmelista kannattaa ehdottomasti jatkaa vielä noin vartti sellaiselle ranchille kuin Carmel Valley Ranch. Vastikään renoveerattu ranch keskellä upeaa laaksoa jossa on peuroja, laventelinkukkia, jättimäisiä puita jne. Oltiin kerran täällä myös yötä mutta sinne voi mennä vain drinkeillekin nauttimaan poolista ja upeista maisemista.  


Muir Woods

Muir Woods on punapuu-luonnonpuisto noin puolen tunnin päässä Friscosta. En ehkä kuluttaisi aikaa lähtemällä isompaan luonnonpuistoon Yosemiteen vaan kävisin täällä, jos aikaa on rajoitetusti.


Las Vegas

Tää ei varsinaisesti kuulu lähialueisiin, mutta kannattaa ehdottomasti tehdä parin päivän matka myös Vegasiin jos aikaa vaan riittää. Sinne kannattaa lentää, sillä ajomatka on ihan loputtoman pitkä ja tylsä (keskellä erämaata) ja lennot varmaan jopa halvemmat (Virgian Americalla on usein tosi edullisia tarjouksia). Kiva paikka asua on Venetian / Palazzo kompleksi, jossa on makeat yleiset alueet (Venetsian kanaalit, kaikki maailman kaupat ja ravintolat, hyvät poolit + poolpartyt yms) sekä se sijaitsee hyvällä paikalla keskellä Stripiä. Kiva illallispaikka Vegasissa on ainakin Koi Restaurant.

Ravintolat (niiden lisäksi jotka jo mainittu tekstissä aiemmin):


Aamupala / Brunssi


Mamas (1701 Stockton Street): Tää on Friscon tunnetuin brekkarimesta, josta saa mielettömiä omeletteja, pan cakeseja yms. jenkkiaamiaista kaiken mailman täytteistä oman valinnan mukaan. Tänne on usein aivan mielettömät jonot – helposti yli tunninkin. Siinä mielessä en tiedä onko mikään aamiainen sen jonottamisen arvoinen, ainakaan ei kannata mennä viikonloppuna!

Butler and Chef (155 South Park Avnue): Symppis ranskalainen aamupalapaikka, joka sijaitsee idyllisessä pienessä South Park puistossa. Kannattaa tilata Eggs Benedict, suussa sulavaa!

Ironside (680 2nd Street): Brunssipaikka, jossa viikonloppuisin bottomless mimosa brunch, jossa brunssin hintaan sisältyy niin paljon mimosaa eri makuisina kuin vain jaksaa litkiä! Kannattaa mennä nimenomaan viikonloppuisin ja varata pöytä etukäteen.

Grove Filmore (2016 Fillmore St): Hauskasti sisustettu (paljon lankkua, taljoja, nahkasohvia jne.) aamiais- tai lounaspaikka Marinassa 


Dinner:

Bar Agricole (355 11th Street): Huippu hyvää konstailematonta ruokaa ja ihana miljöö – ravintolalla on lämmitetty puutarha jossa voi kylmälläkin säällä syödä ilman takkia. Pitää varata pöytä etukäteen ja ehdottomasti toivoa että saa paikat ulkoa.

Ozumo (161 Steuart Street): Moderni japanilainen ravintola. Kannattaa tilata jaettavaksi paljon erilaisia kylmiä ja lämpimiä alkupaloja (tartareita, tatakeja jne.) 

Isa (3324 Steiner Street): Tunnelmallinen kohtuu hintainen rafla Marinassa. Suuri osa ravintolasta on teltalla katettua ulkotilaa jossa lämpölamppuja ja valoköynnöksiä. 




Tässä se on! Emilian vinkit San Franciscoon. Emilia on elämää, aurinkoa, skumppaa ja vaatteita rakastava tyylineiti, joka viettää aikansa en...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.