"Siiiellä olisi asiakas Marskin tolpalla"

tiistai 16. joulukuuta 2014 Valeäiti 32 Kommenttia

Kuljen töiden puolesta todella paljon taksilla. Kuulostaa ehkä luksukselta, ja onhan se tietysti parempi kuin hytistä kymmenen kertaa viikossa erilaisilla bussi- ja ratikkapysäkeillä duunilaukku olkapäätä repien.

Taksilla matkustamisessa on kuitenkin hintansa (ehe ehe): seura ja äänet. Jopa haju. 

Osa matkoista menee siihen että kuski kertoo "miten asiat ovat". Sieltä saa sekä polittiskulttuurillisen katsauksen ("nämä verot kun nousee koko ajan niin ei se meidän kilpailukykyä pelasta. Tulee vaan lisää EU-byrokratiaa"), sosiaalisen rappeuman historian ("jaha, se on taas pikkujouluaika") tai ihan vain lyhennetyn CVn kuskin rikkaasta historiasta ("se oli sitä aikaa kun serkkupojan kanssa perustettiin pulkkakeskus Äkäslompoloon").

Kaikkiin kuuluu toki vastata reippaasti ja ihaillen että vau, ihanko totta? Eikä muuten auta hiljaiset signaalit vetäytymisestä kännykän ääressä tai ikkunasta tuijotellen. Nämä kuskit kyllä vetää sinut mukaan keskusteluun. Osallistuit tai et.

Sitten on niitä, jotka luukuttaa Iskelmää/Aaltoa/Suomipopia, ikkuna vähän auki, hiki lievästi tuoksuen. On niitä, jotka ei löydä Punavuoresta Tennispalatsille tai kysyy reittiä minulta ja harmistuu jos en osaa. Pahinta on ehkä ne öykkäröivät idiootit, jotka ajaa ylinopeutta, melkein tappaa ihmiset suojatiellä ja lukee kaikissa liikennevaloissa ja vähän ajaessaankin lehtiä tai somea.

Niin että kun kerran on pakko mennä taksilla, haluaisin aina mennä tämän parhaan kuskityypin kanssa, jonka onnekseni tämä aamuna lottosin: se ajaa rauhallisen varmoin ottein, löytää perille, on hiljaa, ei tuoksu miltään, eikä yritä keskustella tän zombin kanssa joka palautuu tarhaanvientitraumoista. Nahkaratti vain natisee kun hän kääntyilee tasaisesti kohti määränpäätä.

Ja bonuksena, suorastaan pehmeänahkaisena reunuksena tässä bensapilvessä: hän ei kuunnellut radiota, vaan taksikeskusta. Ja se on ehkä yksi rauhoittavimmista taustahälyistä mitä tiedän. Kuin jatkuva ahkeruuden ja ammattimaisuuden surina miesten ja naisten kuittaillessa kyytejä tottuneesti yhteisiä termejä käyttäen. "Ennakoiva Aleksille. Siellä on Mansku tukossa".

Ah.

Ps. Kuinka ollakaan, kuitissa luki Kovanen. Siinä vaan on ero.



Kuljen töiden puolesta todella paljon taksilla. Kuulostaa ehkä luksukselta, ja onhan se tietysti parempi kuin hytistä kymmenen kertaa viikos...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

32 kommenttia :

  1. Ahhh, mä niin samastun tähän tekstiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustetaanko Taksimatkustajat Ry?

      Poista
    2. Mä voin tulla kolmanneksi perustajajäseneksi.

      Mun inhokkini on lentokentän taksijono, josta varmasti lotolla onnistuu saamaan aina sen taksikuskin, joka ei yhtään ole kartalla siitä mihin ollaan ajamassa. Ehkä vähän elitistinen raivonaihe, mutta keljuttaa kun takseissa palvelun taso on mennyt niin huonoksi kun se ei nyt kuitenkaan ihan ilmaista puuhaa ole. Kun mun mielestä pitäisi nyt voida luottaa että kuski löytää perille.

      Poista
    3. Mulle on onneksi sattunut melko tuppisuisia taksikuskeja täällä pk-seudulla. Tuolla maakunnissa on asia kyllä sitten vähän eri. :D

      Mä voin olla Taksimatkustajat ry:n sihteeri!

      Poista
    4. Siis tämä on niin selkeä yhdistyksen paikka. Miettikää kaikkea tätä patoutunutta energiaa!

      Poista
  2. Just muistin, miksi mulla ei ole yhtään ikävä sitä, kun duunin puolesta piti kulkea paljon taksilla. (Nyt jos pitäisi tehdä joku työmatka taksilla, yritän aina lähteä aikaisemmin ja mennä bussilla niin, että saan rauhassa lukea.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukea! Oh. Sitä niin kaipaan työmatkoista. Nyt kun kävelee töihin ei daa ollenkaan kirja-aikaa. Bussissa oli niin kätevä meikatakin.

      Poista
  3. Sit vaan sanot sille lörpöttelijälle, että niiden virallisiin ohjeistuksiin kuuluu, että vaan asiakas voi avata keskustelun ja jos ei muuten muista voit soittaa taksitarkastajalle (tai voin antaa s-postin!) että se lähettää pikku muistutuksen.
    Mäkin työn puolesta (heko heko) istun aika paljon taksin kyydissä ja tunnen tietenkin aika hyvin osan tyypeistä, kun ne on mua 10 vuotta kuljetelleet ees taas. Parhaimmat on ne, joille ekalla kerralla sata vuotta sitten olen neuvonut oikean reitin, ja sen jälkeen jatketaan kaikki tulevat matkat syvässä hiljaisuudessa.
    Koska, uskokaa tai älkää, on tilaisuuksia jolloin en halua olla äänessä!
    (Voidaan puhua tästä koska vaan lisää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiskohan hierojille saada tän saman ohjeistuksen? Mua niin ei kiinnosta hierojan lomamatkat ja sohvahankinnat, jos yritän päästä raukeaan nirvanaan hierontapöydällä.

      Venni

      Poista
    2. Milla kelasin heti rkaksi että pitäiskö ottaa silta haastattelu tätä tekstiä varten :D kovasella toi ohjeistus on ihan selkeästi mennyt perille!

      Venni JOO sama juttu! Ja kampaajalle! Lörpöttelyxvoi joskus olla ihan on ok muta ei silloin kun se tehdään ohjeiden pakosta. "Mitäs sä teet työksesi, onko lomia tulossa" = "ei kiinnosta kuule yhtään mutta näin ne käski kampaajakoulussa kysymään"

      Poista
    3. Paitsi mulla on sellainen kampaaja, jonka kanssa puhutaan politiikasta, burleskista, lastenkasvatuksesta, kuntoilusta, musiikista, kreiseistä sisustusprojekteista ja miehistä. Mä oon sille uskollinen jo kahdeksatta vuotta ja toivon, ettei se koskaan vaihda alaa.

      Venni

      Poista
  4. Sama täällä, muistuttaa Helsingin-vuosistani :) Ja Kovanen oli munkin suosikki, soitin sinne aina eka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan tekstari hot linjan kovaselle. Inhoan soittamista. Joutuu tekemisiin ihmisten kanssa :D

      Poista
  5. Turussa on kyllä noita sketsihahmoja kuskeina, mutta sellainen turkulainen jäyhyys näkyy myös heissä. He ovat yleensä hiljaa, jossei itse heille väkisin höpötä. Siellä Helsingissä taas on kaikkein kreiseimmät sketsihahmot kuskeina. Olemme nii-iin useasti repeilleet Stadin taksisuhareita, että niistä tyypeistä saisi jo ehkä jonkun kirjan. Ainakin jonkun tyyppigalleria-vihkosen. Aivan miäletöntä porukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tässähän on selkeä blogin aihe! Unohtakaa hel looks, täältä tulee hel taxis!

      Poista
  6. Mä olen elämäni tilannut yhden taksin. Se oli jännittävää! Muutamia kertoja olen ollut asiakkaan kanssa taksilla kaupassa, mutta olen vain istunut takapenkillä henkisenä tukena.

    Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, että taksikuskit eivät käytä turvavyötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit oli pakko tsekkaa tämän aamun kuski. Ei vyötä!! Onko nää hulluja?

      Poista
    2. Ei valitettavasti :/ Taksikuskien jossakin opetuksessa kerrotaan ettei SAA käyttää vyötä.. Syynä mahdollisesti väkivaltaiset tai muuten vaaralliset asiakkaat.. vain opetusajossa saa käyttää vyötä.

      Mun mielestä aika järkyttävää. Tarvitsee vaarantaa itsensä, jotta ei vaaranna itseensä.

      Poista
    3. Olkaa huoleti, suhteessa ajokilometreihin ovat taksikuljettajat todellinen vähemmistö onnettomuustilastoissa! En muista koko 10 vuotisen taksiurani ajalta yhtään liikenneonnettomuutta, missä vyötömmälle kuljettajalle olisi käynyt köppösesti.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kyllä, jos nyt jotain taksifirmaa voi rakastaa :)

      Poista
  8. Elämäni järkyttävin taksikyyti oli lapseni syntymän jälkeen kättäriltä kotiin. Niin huonoa läppää en ole missään kuullut ja se vanhan viinan löyhkä, järkyttävää!!!!! Eikä ollut vain hormoonihuuruisen äidin sievistelyä, mieskin sanoi että tuosta olisi pitänyt jo tehdä ilmoitus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onpa mahdollisimman kurja ajoitus :/ toivottavasti teitte ilmoituksen!

      Poista
  9. Lentokentältä keskellä yötä napattu taksikuski kysyi missä on Mannerheimintie. Ymmärrän, että Vantaan taksi mutta Helsingin pääväylien osaaminen ei olisi mielestäni liikaa vaadittu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vihaan sitä kun tulen matkalta väsyneenä yömyöhään ja haluan juurikin Manskulle, niin lentokentällä taksikuski kysyy "ajetaanko hämeenväylää" No mistä piip-piip-piip minä sen tietäsin ja ei mua kiinnosta (koska kaikki järkevät reitit lentokentältä Manskulle on about samanmittaisia ja yöaikaan yhtä nopeita ja hitto se kuuluu taksikuskin ammattitaitoon tietää mistä mennään).

      Poista
    2. Mulla kanssa palaa kiinni sekä noihin väylien kysymiseen että täysin kartattomiin tyyppeihin. Jos ajat ekaa päivää, sano se. Jos ajat ekaa kertaa ikinä Helsingissä,s ano se. Tai sitten, ota ihan se kartta ja kato siitä. Samoin: Tsekkaa se osoite kunnolla! Joku sata kertaa käynyt niin että mä sanon tullessani että "sinne ja sinne, se on kai tämä osoite, voin tarkistaa jos tarvii" ja lopulta löydän itseni jostain Kauniaisten omakotitaloalueelta ja kuski inttää että näin sä sanoit. Vastuuta, ihmiset!

      Vielä yks lemppari: "mennäänkö itä- vai länsisisäänkäynnille". Sama vastaus kuin aina isälleni: minä mikään helvetin kompassi ole.

      Poista
  10. Pisteet täältäkin Kovasen autoille ja kuskeille! Ei ylimääräisiä ääniä, hajuja tai kommentteja Suomen ulkomaalaispolitiikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan Kovasen kuskeilla sit joku oma keskusteluforumi jossa ne saa purkaa tätä kamalaa angstia kun eivät asiakkaille saa?

      Poista
  11. Hei, mä käytän Kovasta tosi paljon ja paljon myös sitä niiden nettitilausta. Eli etukäteen vaan tilaus netin kautta ja vahvari tulee sähköpostiin. Suosittelen lämpimästi tilaamaan Kovasen varsinkin perhematkojen päätteeksi odottamaan kentälle. On aika rentouttavaa, kun kuski odottaa matkalaukkuhihnan jälkeen nimikyltin kanssa ja työnnät vaan koko perheen matkatavaroineen ja rattaineen isoon ja tilavaan autoon ilman mitään jonotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole ikinä tullut mieleenkään, kiitos vinkistä!

      Poista
  12. Mulla oli pari viikkoa sitten työmatkalta (umpiväsyneenä tietty) palatessa jo melkein pelottava taksikuski. Sen ääni kuulosti ihan siltä, että se olisi ollut kännissä (tosin ajoi ihan asiallisesti, että ehkä se oli vaan vuosien tulosta...) ja kertoi muun muassa kuinka oli tarttunut parkkipirkkoa kurkusta kiinni... (kun oli ollut kirjoittamassa parkkisakkoa, kun suhari oli ihan vaan pikaisesti käymässä - arvaatko missä - no alkossa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A P U A ! Kai te ihmiset raportoitte tälläisista?

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.