Lapset ja ura - just hyvä

maanantai 1. joulukuuta 2014 Valeäiti 28 Kommenttia


Teemasta "johtajuus ja perhe-elämä" olisi paljonkin kerrottavaa. Tai ollaanpa nyt rehellisiä, kyse on naisjohtajuudesta ja perhe-elämästä. Miesjohtajat ja perhe eivät valitettavasti kuulu vieläkään samaan lauseeseen. Mutta mistä aloittaa? Kommenttiboksissa on jo kyselty tiettyjä teemoja lasten sairaspäivien hoitamisesta urapolun kehittymiseen. Näistä ehkä joskus jotain tulossa. Blogin luonnosteksteissä lojuu lisäksi ainakin pukeutumiseen liittyvä juttu (ei ehkä synny, koska en vaan voi olla lifestylebloggaaja) ja naispuolisten johtajien persoonaan ja karismaan liittyvä juttu. Kumpikin on jotenkin tahmeita aiheita, jotka tulevat ehkä lopulta enemmän luonnostaan osana jotain muuta juttuja. Mutta yksi sellainen ajatus minulla on, josta olen halunnut jo pidempään jotain sanoa. 

Lasten saaminen on ollut minulle työelämän kannalta pelkästään positiivinen asia. 

Saattaa hyvin olla, että kyseessä on hieman subjektiivinen totuus - enhän voi tietää, missä olisin jos välissä ei olisi yhtä ylipitkittynyttä äitiyslomaa. Mutta monta erittäin hyvää asiaa on tapahtunut sitten tammikuisen plussatestin vuonna 2010, eikä yhtäkään huonoa tule mieleen.  

Työ/elämä-tasapaino. Hetket ennen raskautta oli aika kamalia. Työ määritti vahvasti identiteettiäni, johtaen jo jonkinlaiseen työuupumukseenkin. Taustalla painoi lasten saamisen hankaluus, kiirekiirekiire ja onnistumisen tarve. Kaikessa. Tein mielelläni töitä illat, viikonloput ja pitkät päivät, koska silloin olin varma että olen tärkeä. Nyt tärkeyteni syntyy ihan muista asioista kuin powerpointeista ja workshopeista, vaikka toki niistäkin. Mutta se maanisuuden mahdollisuus ja sitä myöten se maanisuus on luonnollisesti poistunut. Ei kokonaan, tietenkään - tänäkin viikonloppuna on töitä tiedossa. Oleellista on se, että nyt osaan valita. Muistan, kun pomoni sanoi silloiselle 24-vuotiaalle minulle erääseen asiakastilaisuuteen sitä ruinatessani, että "kyllä mä rakastan [asiakasta], mutta rakastan poikaani enemmän. Menen sen futistreeneihin niin kuin lupasin." Silloin muuten vitutti. Että minä jouduin sitten yksinäni menemään! Ne on vielä sen asiakkaat, törkeetä! Nyt ymmärrän. Se on just noin: rakastan toki työtäni ja siinä pärjäämistä, mutta rakastan lapsiani kyllä reilusti enemmän. 

Rentous. Ei siihen vaadita kuin yksi kakkahätä keskellä ruokakauppakäyntiä tai kaikki vaipat ja vaatteet käyttänyt alaston vauva kauppakeskuksessa - äitiydessä kohtaa aika pian tilanteita, jotka näin äkkiseltään eivät voi mitenkään selvitä. Minä en voi mitenkään selvitä. Pari yöllistä keikkaa lastensairaalaan ja rentous on taattua töissäkin. Äkillisesti puuttuva presentaatio tai palaverista ulos heittävä asiakas ei oikein enää hetkauta. Jostain sisältä kumpuaa (ketutuksen ja häpeän lisäksi) sellainen no tässä nyt ei sentään kukaan ole kuolemassa - fiilis. Mantraklisee "asioilla on tapana järjestyä" muuttuu yhtäkkiä todeksi. 

Nollaus. Päivän viimeinen puhelu pärähtää Murphyn lain mukaisesti melkein aina päiväkodin rappukäytävässä. Hoidan tärkeät myyntipuheet hymy huulilla, samalla kun katson tuskastuneena lasiovien läpi Ykkösen lokerolle. Pitää hakea vielä noi pissavaatteet ja olen jo myöhässä. Vielä matkalla alas juosten lähetän sen viimeisen meilin. (Vielä jonain päivänä kaadun muuten siinä touhussa naamalleni). Kuraeteinen, vaunuvarasto, ovi, portti, "äitiiiiii kato miten ito lekka!!". Nollattu. 


Samaistuminen. Toimitusjohtajalla on monta lasta, nuorin Ykkösen ikäinen. Tiimiläisistä yli puolella on alle neljävuotiaita lapsia. Johtoryhmän jäsenistön junnupaneeli puhuu sujuvasti prinsessaa. Meidän koko firma on vahvasti lapsiperheinen. Tilanne olisi varmasti eri jossain isossa teollisuuryityksessä, joissa pomoksi noustaan 15 vuoden kokemuksen jälkeen lähempänä viittä- kuin kolmeakymppiä. Mutta meillä lapsiperheellisen status on aina ollut ihan yhtä hyvä asia kuin DINK, sinkku, hetero tai jokin muu. Poikkeuksellisen hyvä työyhteisö,kyllä. Mutta kyllä tämä sama ulottuu asiakaskenttäänkin. Siinä vain on jotain yhteisöllisyyden tunnetta, kun sateisena aamuna kokoonnutaan pohtimaan tulevaa mobiiliratkaisua, ja suurin osa tulee myöhässä mutisten jotain kuravaatteista. I get it. 

Parempi esimies. Joskus ykkösen syntymän korvilla päätin, että lapset pääsee aina syliin kun haluavat, vaikka vain hetkeksi. Arvelin kai että on tärkeää tulla kuulluksi, havaita että tarpeet huomataan. Neljä vuotta myöhemmin pidän samasta kiinni, ja toteutan sitä myös töissä. No en pidä tiimiläisiäni lapsina, etenkään kun niistä suuri osa taitaa olla ikäisiäni tai vanhempia. Mutta saman logiikan haluan säilyttää: vaikka miten kiire itsellä olisi, haluan kunnioittaa sitä että joku sanoo ääneen tarvitsevansa minua hetken. Juttelemaan, avautumaan, sparrailemaan tai avaamaan viinipulloa. Autan. Sitten jatkan taas omaa maanista kiirettäni. 

Empatia. Kun päätyökseen kasvattaa ihmistä, jonka koko persoonallisuus on aivan eri palikoista rakennettu kuin omansa, alkaa ymmärtää että me ihmiset ollaan toden totta erilaisia. Toiset ei halua että lohdutetaan, toiset ei halua olla äänessä, toiset haluaa huutaa omat mielipiteensä nyt-ja-heti, toiset haluaa miettiä hetken ja olla varmoja ensin. Ennen en voi sanoa rehellisesti ymmärtäneeni muita kuin minun tapaani toimivia. Ei se vieläkään helppoa ole, mutta nyt tunnistan sentään selkeämmin että kyseessä on vain erilainen luonne ja se on ok. On vain löydettävä oikeat motivaatiokeinot (kotona vaihtoehtoina on vastuun antaminen ja ruoka. Arvatkaa kumpi kummalle). 

Uskottavuus. Yksinkertainen juttu. Myyntikäynnillä ikä ja kokemus nousee vähän eri leveleille lapsista puhuttaessa kuin viime viikonlopun baarikeikkoja muistellessa. 

Ice breaker. Yhtä yksinkertainen juttu. Oikeassa porukassa valittu "mitä lapseni sanoi tänään" -juttu voi räjäyttää pankin yllättävän helpolla.



Onko muilla vastaavia kokemuksia vai tuleeko perheen ja työn yhdistämisestä ekana mieleen se sairaspäivien hoitaminen ja hankalat aikataulut?


Teemasta "johtajuus ja perhe-elämä" olisi paljonkin kerrottavaa. Tai ollaanpa nyt rehellisiä, kyse on  nais johtajuudesta ja ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

28 kommenttia :

  1. Jestas miten hyvä teksti. Mulla perheen ja uran yhdistäminen on vasta edessä, mutta monta kohtaa tunnistan jo nyt. Lueskelin vastikään kollegoilta saamiani palautteita, ja aika moni oli sitä mieltä, että voisin rentoutua vähän. No, palautteet olivat ajalta ennen lapsia. Luulen voivani rastittaa sen boksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, rentous tulee paketissa kun vastaan voi tulla milloin vaan oksennusta, kuraa tai sitä itseään :)

      Poista
  2. Hirmu hyvä kommentti, kiitos! Mulla on täysin samoja kokemuksia liittyen rentouteen, pään nollaamiseen, empatiakykyihin ja esimiestaitoihin (tästä kirjoitin taannoin myös oman postauksen: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.fi/2014/11/hyva-pomo-on-kuin-hyva-vanhempi.html). Valitettavasti itse olen järjestään osunut organisaatioihin, joissa olen ollut ainoa tai yksi harvoista perheellisistä. On hankalaa, kun muut pystyvät joustamaan ja itse on ainoa, joka yrittää laittaa lapset etusijalle. Olisi kiinnostavaa olla töissä tuollaisessa oikeasti perheystävällisessä työpaikassa. En edes osaa tarkkaan kuvitella, millaista se olisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun linkkasit, tosi mielenkiintoista oli sunkin teksti!

      Poista
  3. Loistava kirjoitus! Löysin samaistumiskohtia, mutta rentoudesta mun kokemus on valitettavasti eri. :/ Jotenkin ruuhkavuosien hektisyys jää päälle kun olen stressaava luonne, ja sitten on hyvin epärento töissä JA kotona. Nollaus on toki helpompaa, mutta vaatii joskus enempi aikaa kuin tarhamatkan, vaikka se pitkä onkin. :)

    Pukeutumisaihe olisi erittäin kiinnostava, sulla on aina niin ihanat vaatteet! Olen itse ollut aina aika laiska pukeutuja ja äitiyden myötä enemmänkin samaistunut koodereiden hupparimuotiin käytännöllisyyssyistä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, se kommentti joka hävisi avaruuteen: Kiitos ja apua, nyt tuli pukeutumispaineita :D Mut mä en allekirjoita että olet stressierkki, musta olet tosi rennon oloinen töissä! Ainakin verrattuna mun torstaihin :D

      Poista
  4. Mahtava teksti, ja allekirjoitan kyllä, tää on niin totta. Tosin nollauksessa mulla on tekemistä. Miten tän vielä saisi niiden "nuori nainen, jää kuitenkin äitiyslomalle" -ajattelevien pomojen luettavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nyt jos koskaan olisi se Sadun aikanaan ehdottama SEFE yhteistyö siis paikallaan. Pakollinen teksti kaikill vastavalmistuvillle ja pomoille? :)

      Poista
  5. Kyllä. Allekirjoitan jokaisen kohdan sataprosenttisesti, enkä olisi itse osannut tehdä oman elämäni osalta yhtään osuvampaa listaa. Se on just noin kuin kirjoitat, ja juuri noiden syiden vuoksi rakastan olla työssäkäyvä perheenäiti. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Nyt voit sitten lukea ton seuraavan takinkääntöpostauksen ja katsoa onko samaistumista taas :D

      Poista
  6. Mä samaistuin täysin siihen, kun kirjoitit - vaikket lapsina tiimiläisiä pidäkään - että lapset ovat opettaneet kuinka aikuisiakin kuunnellaan ja että meitä on todellakin erilaisia ja erilailla reagoivia ihmisiä täällä. Mä olen myös ottanut ohjenuorakseni tämän, niin ikään lapsilta opittuna, että kun tekee muille selväksi mitä heiltä odotetaan, niin heidän on helpompi täyttää ne odotukset! Epämääräinen sinnepäin sanottu viittaus ahkeruudesta tai ehkä haaveilusta ei ole todellakaan sama asia :) Ihan samalla lailla kun pienille lapsille kerrotaan! :D Hyvä kirjoitus bytheway muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei to on muuten just noin: epämääräiset ohjeet ja toiveet pitäisi jättää kaikilta pois! Ihan muutamalle luottohenkilölle voi ehkä sanoa että "mieti vähän tätä", muille pitää kyllä sanoa mitä sillä tarkoitat. Tarkat odotukset tekee kaikille hyvää :)

      Poista
  7. Mahtava kirjoitus, tällaisia lisää :)

    Minä olen allerginen ajatukselle missä hoetaan, että kaikkea ei voi saada, että se on joko ura tai perhe, jomman kumman on pakko kärsiä. Kun itse koen, että olen saanut molemmat. Olen saanut kehittyä ja kasvaa asiantuntijana äitiydestä huolimatta. Kyllä se elämä on hektistä, mutta olen aina kokenut, että mulla on hyvä tiimi paitsi kotona (eli mies ja poika) niin myös töissä esimiehen ja lähimpien oman tiimin osalta. Lapseton, kohta eläköityvä miesesimies ei kuulosta aina parhaalta mahdolliselta esimieheltä elämän tasapainottamisen kannalta, mutta kaipa minulla on käynyt tuuri.
    Voin myös suoraan sanoa, että minä en ole kotiäitiainesta. Olen onnellisempi ja tasapainoisempi kun käyn töissä kantamassa korteni kekoon ja koen, että onnellisena ja tasapainoisena pystyn olemaan myös parempi vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän tämäkin blogi aikanaan lähti - mulle kun ei todellakaan riittäänyt "Pelkkä" lasten kanssa kotona oleminen. Olihan siinä paljon hyvää ja kullanarvosita aikaa se oli, mutta on tämä kupoli todella paljon paremmassa kunnossa nyt!

      Poista
  8. Kiitos hyvästä tekstistä! On ihana lukea vaihteeksi tällaista, ettei lapsen saaminen automaattisesti huononna työelämää. Olen vielä esikoisesta vanhempainvapaalla eikä minulla ole työpaikkaa odottamassa, mutta toivottavasti omat kokemukseni muovautuvat samanlaisiksi kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sain vähän toivoa heräämään :) Kyllä se vaan voi olla aika kiva juttu se töihin paluu, tsemppiä työn hakuun!

      Poista
  9. En ole uraputkessa, mutta menin näin "kypsemmällä" iällä takaisin opiskelemaan. Sen selvän eron olen huomannut verrattuna parikymppisiin opiskelijoihin, että lapsen saannin myötä ajankäyttöni on parantunut huomattavasti. Kun sitä aikaa opiskeluprojekteille ei vaan ole enää niin paljoa käytettävissä, niin osaa käyttää kaiken pienenkin hyödyksi. Raporttien kirjoittamista ei jätä enää sinne viime tinkaan, vaan niitä aloitetaan kirjoittamaan jo pari viikkoa aikaisemmin, aina pieni osa kerrallaan. Osaan suunnitella tarkasti etukäteen, että mitä teen minäkin päivänä ja koska mikäkin työ tulee valmiiksi. Se on aikamoista palapelin kokoamista välillä, mutta sujuu yllättävän hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina kuullut tosta ilmiöstä mutta nyt mun on kyllä tunnustettava ett äolen edelleen ihan yhtä tehoton: vasta aidosta lähestytä deadline tunnin päässä saa mut ahkeraksi. Se mikä on muuttunut on se tuotetun tavaran määrä; nyt jätän ihan rehellisesti turhimmat hommat tekemättä :)

      Poista
  10. Mulla tuli tästä nyt mieleen se yks eksä siellä kaikkien lapsiperhepuheiden keskellä :D Kjeh.

    Samoja ajatuksia. Rentous. Kenet tahansa voi kohdata. Kaikkia kannattaa kuunnella, enemmän kuin itse selittää (mun tyyppimoka, samoin kollegani...). Jokainen meistä on aika mielettömän hyvä tyyppi - jossain jutussaan.

    Yhtä en kestä - niitä rapaisia takinhelmoja ja läikikkäitä hihoja. Ja siitä hakureissun minuuttiaikataulusta oon yrittänyt pakottaa itseni irti, sitä en jaksais joka päivä. Joten rennolla otteella. Roiskuu kun rapataan, jotain jää tekemättä. Ja sit improvisoidaan.

    t. tiskari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah, totta, siinä on ehkä pieni poikkeus kyseessä ;)

      OMG noi takinhelmat ja ikuinen sotku vaatteissa on kyllä niin totta. Ikinä ei ole siisti. Välillä vois vaihtaa niin päin että itse vie ja ei tarvi saada halvausta kello 16.09 mutta toisaalta sit ei ainakaan pääse siistinä töihin kun aamustressi tekee hiet ja liat :D

      Poista
  11. Mä olen 18 vuoden kotiäitiyden jälkeen nyt opiskelemassa ja toivon todella sen olevan plussaa töitä hakiessani. Tällä hetkellä olen todella työorientoitunut, kun olen ollut kolme kuukautta työssäoppimassa. En voinut kuvitellakaan, että haluaisin näin kovasti päästä töihin. Työnteko on aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  12. "Uskottavuus. Yksinkertainen juttu. Myyntikäynnillä ikä ja kokemus nousee vähän eri leveleille lapsista puhuttaessa kuin viime viikonlopun baarikeikkoja muistellessa. "

    Tämä ei ole kovin hyvä naisjohtajuutta ja tasa-arvoa edistävä näkemys. Näkemys siitä, että joko vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapseton johtajanainen jakaa asiakaskäynneillään edellisen viikonlopun baari-iltakokemuksia, on alentava. En ota kantaa siihen, viettääkö lapeton naisjohtaja vapaa-aikansa baarissa vaan siihen, että se on jokaisen naisjohtajan oma valinta. Baari-illat, irtoseksi tai muut vapaa-ajanvietteet eivät ole sidoksissa naisen kykyyn toimia johtajana - puhumattakaan uskottavuuteen.

    Kaltaisesti uraa tekevän naisen ja tällaisessa asiassa esukuva tulisi tällaisten kommenttien sijaan ajaa uskottavuutta jokaiselle naisjohtajalle perustuen heidän ammattitaitoonsa eikä heidän vapaa-ajan valintoihinsa. Olen itse nuori alle 30-vuotias uraa tekevä nainen ja uskon, että minulla on täysi oikeus valita vapaa-ajalleni niitä baari-iltoja ja vakka irtoseksiä siinä missä sinun on ollut oikeus valita perhe-elämä. (ja en kerro näistä asioista asiakaspalavereissa vaan osaan keskustella kyllä muista ajankohtaisista asioista) Jatkossa toivon, että kaltaisemme naiset puhaltavat näissä asioissa yhteen hiileen ja vannotaan uskottavuutta jokaiselle naisjohtajalle heidän henkilökohtaisista valinnoista riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tämä naisiin liittyi? Ihan samalla tavalla se minusta miehiäkin nostaa vähän uskottavammaksi, tai luotettavammaksi. Pelkkä sormus tekee jo paljon. Onhan se epätasa-arvoista, toki. Mutta niin se vain on, eikä sitä tasa-arvoa kyllä ehkä tämä kirjoitus heikennä. Varmaan ymmärsit myös sen että kärjistin tässä tahallani - aika harvan olen kuullut kertovan baarijutuistaan töissä, en minäkään. Irtoseksistäkään en tässä kyllä puhunut :)

      Sinänsä olen kiitollinen että kommentoit tästä, nämä on tärkeitä asioita ja niistä on syytä olla tarkkana. Mutta mun pointti oli nimenomaan alentaa sitä naispuolisiin työntekijöihin kohdistuvaa painetta, jossa lasten saaminen oletetaan a) kaikille naisille tapahtuvaksi ja sitä myöden b) heidät huonoiksi työntekijöiksi saattavana tekijänä.

      Lopultahan uskottavuus syntyy ihan muusta kuin aviosäädystä tai lasten määrästä, sekä naisilla että miehillä. Ei sitä sukupuoli määritä, edes niin että naisten on oltava uskottavia vain koska me halutaan niin.

      Kiitos hyvästä kommentista!

      Poista
    2. Itseasiassa pakko olla edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä, kun jäin blogiasi selaamaan ja tämä silmään täällä osui :) Juuri usein naisiinhan liitetään työelämässä lastensaamisen edut taikka haitat - se ei ole pelkästään valitettavaa vaan myös ennen kaikkea korjattava asia. Olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä, että edustat juuri uraNAISTA, mikä tarkoittaa vastuunkantoa tästä asiasta. Ja niin kauan kuin uranaiset ovat miehiin nähden heikomassa asemmassa, on hyvä muistaa kantaa oma roolinsa ja tukea kaikkia muitakin uranaisia eikä esittää halveksuttavalta vaikuttavaa kommentointia kenenkään harrastuksista tai vapaa-ajasta.

      Ymmärrän toki, että blogi käsittelee äityttä (itsekin olen äiti), mutta äitiydellähän ei ole eikä pitäisi olla mitään tekemistä uran kanssa enkä myöskään itse suvaitse puolesta tai vastaan kommentointia missään tilanteissa aiheesta. Tällaisten harhakäsitteiden luonti ja ilmaisu blogissasi on yhtä varaallista kuin olisit kirjoittanut, että lasten saanti heikentää uraa.

      Nykyisenä perheenäitinä koen, että et voi yrittää vähentää naisiin kohdistuvaa painetta lastensaannin suhteen lisäämällä häpeää muita valintoja kohtaan.

      Poista
    3. Mun täytyy nyt sanoa, etten ihan ymmärrä teidän kummankaan kommenttia. Erityisesti kohtaa "enkä myöskään itse suvaitse puolesta tai vastaan kommentointia missään tilanteissa aiheesta". Siis halutaan edistää naisten uraa, ja uskottavuutta, muttta sitä ei saa tehdä puhumalla aiheesta tai kertomalla äitiyden ja työn yhdistämisestä? Positiivisesti?

      Sen ajattelin olevan selvää että minä kärjistin tossa. Eihän kukaan puhu tuntemattomille ihmislle baari-illoista, oli äiti tai ei. Ja hei btw, on niitä baari-iltoja myös lapsellisilla ihmisillä.

      Äitiydellä on toistaiseksi tekemistä uran kanssa. Se fakta ei poistu niin että siitä ei puhuta. Aina ei tarvitse puhua paatoksellisesti 6-6-6 malleista, ja pidätän oikeuden puhua omasta elämästäni niin kuin haluan. En ole politiikassa, enkä edes julkisuudessa. Olen minä.

      Vielä viimeinen kommentti: olen tosi pahoillani jos koet että yritin vähentää paineita lastensaannin suhteen. Mun mielestä tämä ei liittynyt tähän kirjoitukseen ja aiheeseen mitenkään. Puhuin siitä, miten mulla on mennyt kun olen saanut lapsia työurani aikana. Enkä tietenkään halveksinut muita valintoja.

      Tämä nyt oli yhden yksittäisen ihmisen näkemys omasta kokemuksestaan. Ei mikään ideologinen kannanotto enkä halua että siitä sellainen tehdään. Peace out.

      Poista
    4. Edit: siis piti sanoa että en halunnut vähentää paineita sen suhteen että ihmiset ylipäänsä haluaisi lapsia. Huonosti kirjoitettu nämä kommentit mulla näemmä..

      Poista
  13. Olen tuon kakkoskommentinkirjoittaja eli uraäiti itsekin. Ymmärrän tietysti, jos blogin idea on vain reflektoida omia kokemuksia ja tottakai on normaalia kirjoittaa äitiyden ja uran yhdistämisestä. Äitinä olo (tai olemattomuus) vain ei vaikuta millään tavoin työuskottavuuteen. Ei vähäinsintäkään vertaa.

    Perheen perustaminen vaikuttaa monin muun tavoin kyllä edelleen Naisen asemaan työelämässä. Mutta olen hyvin hyvn allerginen, jos kukaan uranainen antaa oman mielipiteensä naisen uskottavuudesta suuntaan tai toiseen liittäen sen äitiyteen. Että kun törmätään niihin ennakkoluuloihin jo ulkopuolelta niin ei ehkä tarvita lisäennakkoluuloja uranaisen keskuudessakin.

    '"Uskottavuus. Yksinkertainen juttu. Myyntikäynnillä ikä ja kokemus nousee vähän eri leveleille lapsista puhuttaessa kuin viime viikonlopun baarikeikkoja muistellessa. "


    On hienoa, jos et halveksu muita valintoja - ei sinun tai minun kuulukaan. En vaan pysty olemaan tuosta ajatuksesta samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, nyt mä ymmärsin sun pointin! Vihdoin :) olen siis alunperin kirjoittanut tämän epäselvästi. Tarkoitin sitä, että mä palaverikumppaneihin nähden olen yleensä aika nuori, ja (ennen lapsia) myös näytin siltä. Sitten kun olin taas töissä lapsellisena, huomasin että lapsista sai paljon ikäpisteitä = uskottavuutta. Siinä taas sitten onkin aimo annos ikärasismia, mutta onhan sillä väliä kuinka monta vuotta on liiketoimintaa kehittänyt. Pointtini oli siis lapset = ikä = kokemus = uskottavuus. Vanhemmuus sinänsä ei kai sittenkään kehitä juuri muita kuin silmäpusseja :)

      Sen vielä korostan että tämä blogi on tosiaan minun "päiväkirjani", maailma minun linssien läpi. Tädin henkilökohtainen, Ei polittinen tai aatteellinen millään tavalla.

      Kiitos tästä, hyvä keskustelu ja hyvä ajatusten herättäjä!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.