Täyttä elämää

keskiviikko 15. lokakuuta 2014 Valeäiti 56 Kommenttia

Yksi asia minua kismittää lapsiperhe-elämässä. Juu juu, monikin asia. Toki esim ne norovirukset, enterot ja perus kihomatojen pelko perseessä (kirjaimellisesti), sekä se ettei päänahkaa voi enää ikinä kutittaa viattomasti. Nekin vähän kismittää. Mutta ne nyt on sitä mitä on, peruskamaa.

Mutta mikä harmittaa ihan oikeasti, mitä ihan ehdottomasti eniten kaipaan Ajasta Ennen Lapsia? Se ei ole univelan normaali maksuaika, eikä edes tissit. Se on höntsäilyaika. Että voi vain olla, eikä tarvitse suunnitella joka helvetin minuuttia. Että ihan joka päivässä ei olisi ensin kymmentä työkiirettä ja -aikataulua, ja sitten joka päivä, yhtä armottomasti, 16.09 on lähdettävä tarhalle. Tarhalta on suoriuduttava kotiin ajassa ennen nälkäkiukkuja. Sitten on aika paljon "pitäisi" asioita. Pitäisi tehdä ruokaa, siivota jäljet, urheilla, vaihtaa kuulumiset, halia, lohduttaa, potattaa, vaatettaa, jne jne jne. Pyörä pyörii eikä valmista tule ikinä.

Kävin viime viikolla Puolassa työmatkalla. Tai työlomaksi sitä kai pitäisi kutsua. Sillä oli aivan käsittämättömän ihanaa karsia omasta arjesta ne kodinhoidon pyöritykset ja perheelle annettu aika. (Anteeksi vain). Tuntui että aikaa oli aivan järjettömästi! Sai valita, meneekö toimistolle yhdeksäksi vai kymmeneksi. Sai valita, mihin asti siellä jaksoi istua (tai vaikka jatkaa vielä hotellilla!). Sai valita meneekö lenkille vai kävisikö vähän kaupoilla. Ja sitten ehti vielä syömäänkin, ja nukkuakin sai.

Samaan aikaan lapseton työkaveri hajoili. Kun on niin paljon kaikkea, että hänen täytyy vähän saada levätäkin välillä. Ensin vähän nauratti, sitten tarkastelin itseäni hänen silmillään.

Se jysähti tajuntaan. Minä en juuri ikinä lepää. Henkisesti. Päivissäni ei tällä hetkellä ole juuri joustovaraa. Ei se kai ole (aina) mitenkään älyttömän kiireinen, enkä joudu esimerkiksi luopumaan yöunistani. Ja otan paljon chillistikin, laiska ihminen kun olen. Mutta yksikään rento hetki ei voi venyä juuri niin pitkään kuin oikeasti haluaisi. Ei voi lukea spontaanisti lehtiä puolta tuntia illalla. Ei voi lysähtää sohvalle kello 17 ja löntystää siitä hampaiden pesulle klo 23 (onneksi). Jokainen pienikin höntsäystauko loppuu vähintäänkin erotuomarointiin, veren pyyhkimiseen, puuron keittämiseen tai astianpesukoneen täyttämiseen. Ja jos jotain yllämainituista ei tee, korttitalo huojuu seuraavan päivän osalta. Loppuu maitolasit kesken.

Hereilläoloaika on yksinkertaisesti täynnä. Ikään kuin pääni sisällä olisi kalenteri, joka välkehtii toistensa päälle menevistä, erivärisistä merkinnöoistä. Juuri nyt olemme hetkessä "se tunti kun lapset melkein nukkuu ja itse nukahdat ihan just". Se on periaatteessa nk. vapaa-aikaa, mutta ollaanpa rehellisiä: tässä pätkässä valitaan joka päivä siivotaanko vähän kaaosta seuraavan päivän kalenterimerkintöjä helpottaakseen, syödäänkö iltapaa, katotaanko telkkaria, urheillaanko, painitaanko Insinöörin kanssa sohvalla, kirjoitetaanko blogia, hoidetaanko ne viisitoista pankki- / kela- /neuvola-asiaa vai luetaanko kirjaa, pahimmillaan ammatti- sellaista. Ei kuulosta kovin vapaalta ajalta, vaan yhdeltä huonosti aikatauluteltua kalenterimerkinnältä.

Eikä nyt olla edes niissä hiton ruuhkavuosissa, niissä joissa juostaan kolmiin koristreeneihin ja viisiin lätkätreeneihin vielä omien kuvitteellisten harrastusten ja ystävien näkemisen lisäksi. Miten ihmeessä silloin selvitään hengissä, tai edes järjissään? Yksi vastaus olisi varmaankin se, että lopettaa tuon ikuisen "pitäisi" listan ja ottaisi vaan väkisin vähän rennommin. Haistattaisi kukkaset päivällisajoille ja lähtisi lasten kanssa kaupungille pööpöilemään just silloin kun huvittaa.

Mutta kun on tarpeeksi monta kertaa kantanut huutavia spagettijalkoja katuja pitkin kotiin liian myöhään venyneen iltatoimen takia, tajuaa seurata sitä omaa kalenteriaan.

Vai ei kai se ole vain minä? Onko muilla samaa tuskaa?

Nimim. Suorittaja -83.


Yksi asia minua kismittää lapsiperhe-elämässä. Juu juu, monikin asia. Toki esim ne norovirukset, enterot ja perus kihomatojen pelko perseess...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

56 kommenttia :

  1. Just näin. Ihan sama tuska. Sinä sen puit sanoiksi!

    VastaaPoista
  2. Noh, ei ole vielä mutta tuota odotellessa. Tai ei. Mä oon miettiny myös tota lasten harrastamista, miten sitä ehtii! Kunnioitan ihan uudella tavalla joitakin kavereitani jotka nyt elävät tuota vaihetta. Suurin osa kyllä sanoo että kaikesta huolimatta elämä on helpompaa kuin niiden ihan pienten kanssa. Ehkä lapsetkin ovat sitten jo sen verran isoja että ne spagettijäsenet ja otsamustelmat on historiaa.

    Ja kuinka ollakkaan, mullakin on jotenkin tiedostettua päänraapimista nykyään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päänraapiminen ei tule koskaan olemaan entisellään :)

      Poista
  3. Sama. T. Tiskari, jonka-piti-jatkaa-töitä-lukea-ammattikirjaa-omaaromskua-pankkiasioita-pakata-huomiset-matkakamat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja-päätyi-kuitenkin-lukemaan-blogeja-kuinka-ollakaan-:)

      Poista
  4. Siis just näin! Ja hei, meillä on vaan yksi lapsi. Silti musta tuntuu, että koko ajan on joko a) suunniteltava b) toteutettava tai c) monitoroitava toteutunutta. Välitunti ois kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri! Kun pitää perkele koko ajan suunnitella! Oi oispa hippi, boheemi vailla järjestelmällisyyttä! Tai edes se välitunti!

      Poista
  5. Joo, jotenkin just tällasta. Ja, ja, ja ... no, mä joskus vähän kimpaannuin miehelle kun tuli puhetta esim. kotitöistä, ja huomautin, että kun joku lapselle sapuskan tekeminen ei oo vaan sitä, että käy kaupassa ja laittaa ruoan ja tarjoilee sen. Ei, vaan se on sitä, että koko ajan kyttää, että tulisko jostain joku hyvä idea ruoalle, joka olis aika helppo ja sellainen, että siitä ehkä jotain menis ääntäkin kohti, ja sit yrittää miettiä, ettei joka viikko sitä nakkikeittoa ja, aargh. Että sellainen pään sisäinen lepo on jotain, mitä nyt VAAN. EI. TAPAHDU. Vaikka istuiskin sohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii. Ehkä tää on vähän naisjuttu. Siis ei sillai "nice" vaan nais. Että pitää koko ajan sitten marttailla ja miettiä ja sumplia että mitähän siitä jämäriisistä tekisi. Kun miestä ei kiinnosta yhtään ja se on ihan oikein se.

      Poista
    2. Aamen! Ja esim. lasten vaatehuolto ei oo vaan sitä, että pestään ja viikataan, vaan koko ajan pyörii päässä seuraava kausi ja että onko niitä sukkahousuja nyt tarpeeksi talvea varten ja että onko päiväkodissa tarpeeksi monet vaihtoalkkarit. Mies katsoo tyytyväisenä vieressä jalkapalloa ja ihmettelee, että "kun sä koko ajan vaan surffaat". No okei, joskus vähän blogejakin luen ehkä.

      Poista
    3. Just näin! Raskainta on jatkuva eli taukoamaton kokonaisvastuu neljän ihmisen arjesta (mies sentään enimmäkseen hoitaa omansa). Olispa helppoo, jos vain mulla ei olis mitään päälle pantavaa tai vain mun omat tavarat olis hukassa, vain mulla nälkä, vain mulla riita kaverin kanssa jne. No kuulostipa itsekkäältä :) Mutta joo, omaa aikaa ilman vaatimuksia, ah, sitä odotellessa!

      Poista
    4. Tätä samaa vastuukysymytä käsiteltiin eilen filosofiakahvilassakin, hitto sitä! Kun ei se aina ole vaan se tekeminen vaan sen miettiminenkin.

      Poista
  6. Todella osuva teksti! Jo yhden kanssa tuntuu että elämä on pelkkää aikataulua, mut toinen on haaveissa, mitenkähän sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä ei oikeastaan musta liity lasten lukumäärään, vaan siihen että niitä on :) samassa to do listassa noi jouhevasti menee, toki voi olla että illat on vähän menevämpi kuin mitä ne olisi yhden lapsen kanssa...

      Poista
  7. Amen! Oon monesti miettinyt postailevani aiheesta, mutta sä puit ton juuri loistavaan muotoon. Mun ei enää tartte :D Mä oon lasten saamisen jälkeen tajunnut, et kuin pirun laiska sitä on ollut ennen lapsia. Miten silloin ei muka ehtinyt tekemään jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tämä lojui aika pitkään pöydällä kun en oikein keksinyt että mikä tässä nyt on se juttu. Näköjään vastaavasta kärsivät ymmärsivät :) ja heti tota laiskuutta mäkin oon miettiny! se on just niin, nykyään ei enää ole aikaa olla laiska, ja _se_ on se mikä mua ärsyttää.

      Poista
  8. No näin on! Hyvin kuvattu. Onneksi asuu tässä alle 10 min kävelymatkan päässä kaikesta, en vaan tajuu miten kaikki muuten hoituis. Ja miksi hemmetissä minä työmatkaan vaan jonnekin Tampereelle, missä junamatkalle on suunniteltu jotain palvelukuvauksen laadintaa?! Nyt alkaa kalenterimerkintä silmien ummistus, tauolla peiton asettelua ja mörön hätistelyä, kunnes taas alkaa juoksu alusta 7:00. Mut mitä ihmettä muuten tekisinkään, kuolisin varmaan tylsyyteen ja ankeeseen löllyntään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän ne lapset elämään tuo kliseisesti: sisältöä. Eli tekemistä :) Tsemppiä Tampereelle, onhan sekin ihan mesta paikka! :D

      Poista
  9. Siinäpä ne mun ajatukset oli! Päässä kalenteri pyörii automaattitoiminnolla. Ei sitä tarvi enää edes ajatella. Ennemmin vois yrittää tietosesti höllätä kalenteria.

    Päätä ei voi raapia. Jokainen aivastus herättää ajatuksen "hitto taas alkaa räkis". Ja kun mahassa pyörähtää niin sen on pakko olla noro!

    Joskus pari kuukautta sitten totesin töissä iltavuoron aluks et "vitsi ku tuntuu etten saanu mitään aikaseks aamun aikana". Todellisuudessa olin pyykänny, viikannu, käyny kaupas, tehny ruuan, siivonnu ja leikkiny lasten kans tunnin ulkona. Lapseton työkaveri totes et "mä en haluu tietää mitä sä teet sit ku oot mielestäs ehtiny tehä jotain".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa välillä havahdun tohon: esim. eilen olin tunnissa töistä lähtemisen jälkeen hakenut lapset, käynyt kaupassa, hoitanut yhden kakkatilanteen, tehnyt ruokaa ja laittanut pyykki- sekä astianpesukoneet päälle. Viisi vuotta sitten olisin ehkä päässyt just himaan jonkun putiikin kautta :D

      Poista
  10. Mun selviytymiskeino näyttää olevan, että mulla ei ole mitään omia harrastuksia. Se ei ole hyvä homma se. Mutta siitä mä näköjään aina ekana karsin. Mä en halua olla iltaisin siinä pinteessä, että pitää kellon kanssa ehtiä jonnekin ja sieltä pois. Riittää tosiaan se sisäisen kellon seuraaminen: iltaruoka, iltapesu, iltapala.. "hitto, kellon on jo kahdeksan eikä ne oo vieläkään syöneet iltapalaa".

    Kaaostahan tää elämä on. Välillä tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi ja mikään ei etene. Sitten jostain sieltä lelujen alta löytää parin kuukauden takaisen to do -listan ja huomaa, että "oho, onhan näitä asioita saanutkin aikaiseksi".

    Sit on nää omat asumisen standardit: meillä on oikeasti tosi sekaista. Emme petaa sänkyjä. Imuroimme kerran viikossa keittiönkin lattian ja kurat eteisestä. Sellasta se on. Ei ehdi, jaksa eikä viitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ei ei, omat harrastukset on oltava! Siivota ei sentään tarvi :)

      Poista
  11. Se on muuten juuri noin! Koko ajan saa mennä ja touhuta sata lasissa, mutta silti tuntuu että koskaan ei saa tehtyä tarpeeksi, aina vaan jää jotain tekemättä - tai ainakin kesken. Itse jopa laitan sunnuntai-iltaisin kalenterini väliin kirkkaankeltaisen post it - lapun, jossa on kaikki seuraavan viikon "pitäisi tehdä" - jutut: hanki tenavalle talvikengät, palauta valokuvauslappu päiväkotiin, muista kummitytön synttärilahja, osta kuistille kanervat kuolleiden kesäkukkien tilalle... Ja kun päästään seuraavaan sunnuntaihin on noista hoidettu ja yliviivattu ehkä pari, lappua voi taas täydentää muutamalla uudella puuhalla ja siirtää sen seuraavalle maanantaille. Milloinkahan tuon lapun saisi tyhjäksi yhden viikon aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei koskaan, se on se juttu! Siis se juttu on se että se pitäisi hyväksyä :)

      Poista
  12. Minä kyllä rohkaisisin, että elät nyt niin ruuhkavuosien huipussa kuin mahdollista. Vaikka myöhemmin tulisi vielä perhettä lisää niin silti tämän kaaottisemmaksi se ei voi enää mennä. Joo isot myös valvottaa ja haluaa eri tavalla asioita (kuten niitä harrastuksia ja kyytejä), MUTTA ainakin nämä meidän sinnepäin kasvatetut 10- ja 11- vuotiaat auttaa kotitöissä, menee itse kouluun ja tulee takaisin, herätessään voi mennä monta tuntia eivätkä kaipaa yhtää minua sekä hoitavat omia välipaloja ja henk. koht hygienien. EI eivät kylläkään itsenäisesti, vaan yllättäviäkin asioita tulee valvoa, mutta on se ihan erilaista kuin vääntö vaikka tuon meidän vuosikkaan tai pian-viis-veen kanssa. Esimerkiksi sellainen asia, että serkut oli tulossa kylään ja ajattelin, että nyt sisko näkee kaiken tämän todellisen kaaoksen eikä ole mahdollista yhtään pintaa siloitella. Syyslomalaiseni pesivät vessat ja käärivät pyykit. Toinen hoiti imurikammoista nuorinta niin, että minä sain imuroitua. Pienten kanssa tehdessä nuo kaikki kotityöt olisi ottanut monta kotiäitipäivää ja nyt me teimme ne yhdessä aamupäivässä. Vau mikä fiilis.

    VastaaPoista
  13. Niin totta.... Hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  14. Lisää kuvioon kouluikäinen, josta kasvaa teini. Läksyjen vahtimiset, kokeisiin harjoittelusta muistuttaminen, lukujärjestysmuutokset, Wilman kyttääminen ja... Paljon ja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta. Koulunkäynnin (ja osin myös harrastusten) myötä tuon sorttista hoidettavaa ja muistettavaa ja muistutettavaa tulee aivan järkyttävän määrät. Eikä meillä ainakaan vielä alakouluikäiset osaa juurikaan ottaa vastuuta moisista. Aikuisen on pakko pitää langat käsissään. Nimim. Wilman, Helmin, Tenavanetin ja Osallistujat.comin kanssa jatkuvassa kirjeenvaihdossa

      Poista
    2. Äääh, mä inhoan Wilmaa jo nyt :/

      Poista
  15. Aivan ihana (todenmukainen) kirjoitus.. Kyllä meillä on ns. perheen sisäinen viikkokalenteri minä päivänä mm. käydään isommin kaupassa tai siivotaan perheen voimin. Rutiineilla mennään ja pusketaan eteenpäin ja kyllä spagettijalkoja on muillakin =) Tsemppiä arkeen. Kalenterit rock's!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenterit on ihania, mutta hitto kun mun kalenteriin pääsee muutkin käsiksi ja ne aina täyttää ne :)

      Poista
  16. Kun omat kaksoseni olivat muutaman kuukauden vanhoja, niin (lapseton) hyvä ystäväni kysyi minulta mitä kaipaan eniten ajasta ennen lapsia. Vastasin heti, että oman navan kaivelua, aikaa ihan vaan olla. Mutta heräsin (yli)suorittamiseeni vasta 4 vuotta ja väitöskirjan verran myöhemmin. Nyt minulla on kalenterissa kerran viikossa 5,5 h omaa lapsetonta, työtöntä ja harrastuksetonta aikaa. Teen tai en tee jotain, olen silloin ihan niin kuin haluan,

    Muistelen sinun joskus kirjoittaneen siitä kuinka teillä olisi jaettu vastuu-illat, jolloin toinen(kin) voi olla kotona mutta vain toineen vastaa kaikkiin lasten pyyntöihin. Vieläkö systeemi on voimissaan? Vai erehdyinköhän blogista? Mutta sillä tavalla voisi saada omaa höntsäilyaikaa tai edes aikaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me yritetään puolison kanssa mennä tuon tapaisella vuorovedolla. Ei nyt täysin joka toinen ilta, koska tilanteet elää... Mutta kuitenkin niin, että molemmat antaa toiselle välillä mahdollisuuden höntsäillä. Ja mun kokemuksen mukaan tässäkin asiassa auttaa tosi paljon se, kun lapset kasvaa. Kouluikäiset viettää jo niin paljon aikaa omissa puuhissaan / kavereiden kanssa hengaillen, että välillä sitä saa olla itse pitkiä aikoja ihan joutilaana. It get's easier!

      Poista
    2. Meillä ei ole ollut vastuuiltoja, tuttavilla oli lauantai jaettu noin. Mutta on se hyvä systeemi! Meillä on vaan kummallakin sen verran harrastuksia että oma aika menee siinä. Ja onhan sekin ihanaa omaa aikaa, mutta se höntsäily jää siitäkin silti pois.

      Poista
  17. Mut mikäs mua vaivaa jos musta tuntuu tältä jo nyt kun oon vielä äitiyslomalla?! :D lapset suht samalla ikäerolla kuin teillä ja pienempinyt 6kk (03/14 ja 11/12).

    Tokihan nyt on paljon kyse siitä, että tavallaan laiskottelee kun ei vaan jaksa. Tuntuu, että mitään ei "ehdi" ja sotkua joutuu sietämään aivan liikaa kun priorisoi rauhallisen kahvihetken tai omatkin päikkärit siivouksen edelle silloin kun lapset nukkuu. Kun ne on hereillä tuntuu kaikki aika menevän siihen ruoanlaittoon, vaipattamiseen, imettämiseen eli ihan perushoitoon. Ja sit on se yövuoro...

    Mut et tää ei helpotakaan kun ne menee päiväkotiin ja itse töihin, apua! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää. Kun perhe on päivät poissa kotoa, siis töissä, hoidossa, koulussa, harrastuksissa jne., sitä perushuoltoa, ruoanlaittoa, pyykkäystä ja kodinhoitoa ynnä siivoamista on huomattavasti vähemmän. Eikä koti edes sotkeudu sitä tahtia kuin ennen, kun ei siellä ison osan ajasta ole ketään. :-)

      Poista
  18. Tunnen niin samoin! Meillä 5 v ja 2 v. Olin alkusyksystä kovan flunssan kourissa muutaman päivän sairaslomalla, lapset normaalisti hoidossa, ja se oli IHANAA! Olin ihan poikki, kurkkuun ja päähän sattui tosi paljon, mutta hei, mä olin YKSIN kotona (edellisestä yli 3 h yksinolosta kotona oli yli kaksi vuotta), KUKAAN ei tarvinut minua moneen tuntiin, eikä minun tarvinut tehdä mitään edes omasta mielestä (vaikka ympärillä näkyi kodin kaaos) kun kerran olin kipeä. Tosin noiden päivien aikana kävin läpi lasten vaatteet, lajittelin joukosta myytävät ja pistin myyntiin (50 ilmoitusta huutikseen...), tilasin alennusmyynneistä lapsille seuraavan kauden vaatteita, kenkiä jne, tein vähän töitä, kilpailutin vakuutukset... Mutta silti jäi aikaa tuijottaa älyttömiä keskipäivän sarjoja telkkarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis toi OLIS ihanaa! Mä valitsin tällä viikolla työt, koska kotona ei todellakaan ole mitään flunssalepoa tiedossa.

      Poista
  19. Aikamoista matalaliitoahan tämä elämä on. Mä ainakin ihan suoraan voin myöntää, että käyn työmatkoilla lepäämässä. Kun onhan se luksusta, että saa hotellissa laittaa herätyksen tasan omien menojensa mukaan ja aamupalankin joku on tehnyt valmiiksi. Toki siinä on se kolikon kääntöpuoli, mutta kyllä tuo itsellä lataa akkuja. Varsinkin kun ei sitä sitten kotona tosiaan tulee helposti otettua omaa aikaa kun haluaa olla enemmän läsnä silloin kun siihen on mahdollisuus.

    Meillä myös luotetaan kalenterien voimaan ja käydään almanakkatalkoot läpi aina sunnuntaisin. Naapuri kerran tästä kuultuaan kysyi, että eikö se ole kamalan raskasta säätää ne aikataulut, mutta kyllä se raskaammaksi menisi jos niitä ei olisi säädetty. Nyt voi tietää, että kun itse on lapsen vienyt päiväkotiin niin haku on miehen vastuulla ja jos ei nyt taivas tipu niskaan niin saa rauhassa panostaa työpäivään. Meillä myös tästä syystä eletään suurkeittiömittakaavan uunivuokaruokakierteessä, koska se nyt vaan on helpompaa syödä kolmena päivänä viikosta makaronilaatikkoa ja muina hyvänä hetkenä pakastimeen valmiiksi tehtyjä ruokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis työmatkat on todellakin lepoa. Ihanaa.

      Poista
  20. Kuulostipa tutulta, todella tutulta! Hyvin kirjoitettu.

    Mulla on vauva, eskari ja koululainen. Teen osa-aikaduunia, josta osan etänä ja osan reissussa, oon lisäksi osakkaana yhdessä firmassa ja mies on yrittäjä omassaan. Vauva on kotihoidossa, eskarikin puoliksi. Lapset harrastaa neljässä eri joukkueessa, kaikkiin harkkoihin pitää kyyditä (osa toki kimppakyydein). Ja ei, en listaa näitä retostellakseni tai jotain - vaan lohduttaakseni. Myös itseäni ;) Mä olen nimittäin huomannut, että mun pääni on surissut listoja ym. vähintään siitä asti, kun mulla oli yks lapsi ja menin töihin. Pää on vain rajallinen kapistus. Oon joo oppinut ja väkisin opetellut koko ajan systemaattisemmaksi, mutta kun kapasiteetti loppuu, se loppuu. Se on luontaista priorisointia - turhemmasta päästä alkaa unohtaa :D Ei siis minusta kannata kauhulla odotella "niitä vielä pahempia vuosia", koska luultavasti oot jo oppinut käyttämään kaikkia aivosoluja yhtä aikaa, sillä samalla mennään jatkossakin! Ja hulluimpaankin aikaan tottuu, jotenkin, lopulta - näin uskon.

    No joo, myönnän kyl että saan sairaita kicksejä jostain ihmeellisestä logistiikkajärkeilystä, jolla ratkaisen esimerkiksi perheen tiistai-illan sujuvuuden. Jos sellaista nautintoa ei koskaan tunne, nää ruuhkikset on varmaan tosi rankkoja. Mut tsemppiä, ehkä sitä sit eläkkeellä oppii taas uudestaan höntsäilemään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama täällä. Siis nuo kicksit. Ja se, että todellakin sitä vaan alkaa luontaisesti priorisoida. Yhden lapsen kanssa tuntui, että miten sitä ikinä selviää kahdesta. Sama kahden lapsen kanssa, kun pohdittiin, että vieläkö saisi tulla perheenlisäystä. Kotona ollessa sitä mietti, että miten on mahdollista suoriutua arjesta, jossa on myös työt, päiväkodit, koulut ja harrastukset. Mutta nyt kun se on todellisuutta, niin ihan hyvinhän tämä sirkus pyörii. Pitää vaan olla tosi armelias itselleen ja toisille ja muistaa ottaa huumorilla silloin kun kaikki meinaa mennä aivan päin hemmettiä. Täysiä vuosia, mutta myös aika antoisia mun mielestä.

      Poista
    2. ja täältä huutelee kanssa kolmen äiti, 3½v, 7v ja 8v. harrastuksiin ne koululaiset onneksi kulkee yksin, kunhan olen kotona katsomassa mitä ottavat mukaan.
      sujuu niin hyvin että miehen suusta purskahti "voitaisko sitten parin vuoden päästä kun oot valmis, tehdä vielä vauva" :D ollaan varmaan totuttu niin siihen, että aina tehdää sataa hommaa, ja vauva sylissä ja joku itkee ja toinen kirkuu ja kolmas haastaa riitaa ja maidot kaatuu jaja. siinä se samassa menis! :D

      Poista
    3. Onpa lohduttavaa kuulla :) ja hyvä pointti, noinhan se on kaiken muunkin kanssa! tulevaa on turha pelätä koska jossain vaiheessa se on sit vaan nykyisyyttä ja hommien kanssa vaan pärjätään. Ja joo voin todella nähdä saavani noi kicksit :D

      Poista
  21. Mahtavaa, ihan samoissa mennään! Mäkin olin vasta äskettäin työmatkalla kaukomailla ja ihmettelin jälkeenpäin miten MIELETTÖMÄN monta juttua ehdin työjuttujen ohella käydä näkemässä, syömässä, kokemassa, ja ilman että tuntui hirveältä suorittamiselta! Ja tietenkin ilman keskusteluja, vänkäämistä jne jne. Enkä edes ollut iltaisin väsynyt! Hyvin on siis lasten kanssa päivästä toiseen höyryäminen treenannut kestävyyttä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, tää perhearki tekee ihmisestä aikamoisen suorituskoneen joka jättää muut ihan suu auki ihmettelemään.

      Poista
  22. Oho, olipa samankaltainen teksti. Lohdullista, että muutkin tuntevat samoja tuntemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas tämä bloggaamisen paras puoli: vertaistuki! Sit tää pahin puoli on tää laiska blogaaja joka on unohtanut vastaata kommentteihin :/ Ihan kauheaa!

      Poista
  23. Meillä eletään juuri nyt varmaan niitä kaikkein ruuhkaisimpia vuosia. Perheessä on sekä paljon harrastavia koululaisia että pikkuväkeä. Huhheijjaa! Liikkuvia osia on paljon. Arki on väkisinkin tosi aikataulutettua, ei sille mitään mahda. Silti jollakin hullulla tavalla nautin, koska olen tällainen organisaattori. (Ja koska kukaan lapsista ei enää heräile pitkin öitä. Kun heräili, en nauttinut kyllä pätkääkään yhtään mistään.)

    Mutta joo, siitä pitää kyllä olla tarkkana siitä, että muistaa pitää oman päänsisäisen meiningin hyvänä. Ja ettei anna sen kiireen tunnun siirtyä lapsiin.

    Sikäli ajan myötä helpottaa, että kouluikäiset ovat jo monin tavoin melko omatoimisia. Kyllä minusta pienempien kanssa on enemmän sitä kivireen kiskomista ja perushuoltoa. Mutta taas toisaalta niin kauan kun ei ole useampaa monta kertaa illassa harrastavaa lasta, voi enemmän omilla valinnoillaan säädellä sitä, miten kiire on. Kun harrastusarki alkaa (jos sellaiseen haluaa lähteä, siitä voi tietty olla montaa mieltä, mutta meidän perheessä kaikkien perheenjäsenten harrastukset ovat tärkeitä ja arvokkaita), jää säätelyn varaa aika vähän. Sit vaan painetaan menemään ja iloitaan siitä, miten paljon ne lapset niistä harrastuksistaan saa irti. Jossain vaiheessa, lajista toki riippuen, ne alkavat myös kulkea treeneihin tms. itsekseen. Meillä tapahtuu jo tällaistakin.

    Ja kyllä, oi kyllä. Työmatkoilla on ihanaa. Olen tässä parhaillaankin yhdellä sellaisella ja naputtelen aiheesta blogipostausta hotellihuoneessa aamulenkin jälkeen. :-) Tiukka palaveripäivä on edessä, mutta iltasella silkkaa höntsäilyaikaa monta tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höntsäily on vaan niin parasta! Sitä pitää saada monta viikkoa (kuten 7 silloin kun ykköstä odotin) ennen kuin muuttuu tylsäkisi. Kiva kuulla että helpottaa!

      Poista
  24. Osuvasti kirjoitettu, kerta kaikkiaan. Tuntuu kuitenkin siltä, että harrastusten ja muiden menojen ympärille aikatauluttaminen on jotenkin helpompaa. Tällaisena muka-vapaapäivänä pää hajoaa. Koska en tehnyt aikataulua. Olis pitänyt. En voi vain mennä istuttamaan sipuleita kun mua huvittaa, koska ulos pitää raahata myös kolme vahdittavaa. Ja niitä ei huvita lähteä ulos silloin kun mä olisin valmis. Jälleen kerran se menemisen välitilassa tuhraantunut puolituntinen otti päähän. Lopun viimein päivä meni ok, tosin hunningolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no AAMEN, token on niin totta!!! lauantai, jonka pitäisi olla ihana, onkin kamala :D helvetti meidän kanssa, ottakaa naiset rennosti!!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.