Syksy antaa taas parastaan

sunnuntai 12. lokakuuta 2014 Valeäiti 12 Kommenttia

Minä olen aika nopea. Liian nopea. Sellainen energinen touhottaja, joka ei millään ehdi tarkkailla miten kynsilakka kuivuu, sillä sormilla olisi jo jotain parempaa tekemistä. Kahdeksan vuotta rauhallisen Insinöörin kanssa on tartuttanut kuitenkin minuunkin ripauksen havainnointia. Ehdin ehkä jo huomata, miltä rakennukset ympärilläni näyttävät, ihmetellä miten erikoinen ovenkahva raskaassa viraston ovessa olikaan.

Joskus yllätän itseni. Niin kuin tänään, kun saavuin hammaslääkäriltä. Oli kulunut alle tunti siitä kun lähdin kotoa, ja yhtäkkiä ajelin pitkin Meilahtea, viimeinenkin viisaudenhammas irrotettuna. Pienestä sokista huolimatta, tai ehkä siitä johtuen, huomasin kadun nimen mukaisten jalavien olevan uskomattoman keltaisia. Puunrungot hohtivat mustina keltaisen meren sisältä.

Palasin mielessäni ajassa neljä vuotta ja kaksi päivää taaksepäin. Tämähän on deja vu: olen ennenkin ollut auton etupenkillä keskellä yllättävää, outoa ja uutta tilannetta. Hieman peloissani, keltaisen lehtimeren tyynnyttämänä.

Sillä kerralla istuin pelkääjän paikalla ja odotin pitkän odotuksen päättymistä. Kiristävien, tukahduttavien kipuaaltojen välissä sain katsottua ylös, Mäkelänrinteen kadun keskelle. Puujonot ja -rivit hehkuivat niin mieleenpainuvan keltaisina, että muistan siitä matkasta edelleenkin supistuksia vahvemmin puiden värit ja onnellisen ajatuksen siitä, että tyttäreni syntyy keskelle kauneinta ruskaa.

Ja täällä sinä nyt olet, jo nelivuotias. Hehkut keltaisia puitakin kauniimpana syksyn lapsena, uteliaana ja tutkivana, rauhallisesti havannoivana prinsessana. Olet iso, olet ihana, olet rakas.



Minä olen aika nopea. Liian nopea. Sellainen energinen touhottaja, joka ei millään ehdi tarkkailla miten kynsilakka kuivuu, sillä sormilla o...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

  1. Onnea nelivuotiaalle :) Kivasti kirjoitettu. Olen myös useimmiten liian nopea enkä siksi aina oikein huomaa ympärilläni olevia asioita. Nyt lapsen myötä on kummasti alkanut petrata ja kiinnittää koko ajan enemmän huomiota ympäristöön, mutta vielä on parantamisen varaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä tässä saa vielä aika paljon petrata että tulee yhtä tarkaksi kuin noi lapset, nehän huomaa siis ihan kaiken :)

      Poista
  2. Onnea nelivuotiaalle!

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
  3. Onnea nelivuotiaalle prinsessalle =) Itse taidan olla myös usein liian hätäinen ja kiireinen. Pitäisi oikeasti vaan pysähtyä katsomaan ympärilleen ja seurata mitä ympärillä tapahtuu. Kuinkahan paljon ihania ja kauniita asioita meneekään ohi silmien, kun itse viilettää tukka putkella paikasta toiseen. Ja lapset..he todella huomaavat kaiken! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lapset on kyllä näppäriä tarkkailijoita, pitäisi laittaa ne vakoiluhommiin.

      Poista
  4. Miten kauniisti kirjoitettu, ihana teksti. Paljon onnea tyttärellesi!

    VastaaPoista
  5. Ai kamala, ei tällaista saisi lukea aamuneljältä, tämän univelan kanssa (unikoulu menossa). Poraan ihan täysii. Onnea ruskan tyttärelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos ja toivottavasti unikoulu tepsi!

      Poista
  6. Minä muistan sen myös! Tulin Kättäriltä ulos ensimmäistä kertaa moneen vuorokauteen, melkein viikkoon ja yhtäkkiä kaikkialla oli kirkas, kuulas syksy. Mennessäni sinne satoi vettä, oli pimeää ja synkkää.

    Näiden kahden muiston välillä minusta oli tullut äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näissä oli suuri ero! Tuli sellainen olo että Ykkönen laskeutui talven mukana tänne meille :) Hassua että on sama muisto :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.