Työn alla

maanantai 8. syyskuuta 2014 Valeäiti 60 Kommenttia

Näin, nyt on hommat työn alla. Blogi muuttuu, kehittyy ja kasvaa. Erinäköiseksi vain pikkuhiljaa, koska nyt kello on liikaa ja Blogger on syvältä. Katsotaan johtaako osoitteenkin muutokseen. Sisältömuutos alkaa n y t, ainakin pääni sisällä jos ei muuta.

On aika mennä eteenpäin. Kiitos teille kaikista kommenteista, hurjan kiva kuulla että haluatte lukea "mitä vain" (suosikkini oli ehkä Salkkareiden referointi :D), joten sitä tulee. Ihan mitä vaan.

Valeäiti on ollut alusta asti perheblogi. Vähän vahingossa, ja ainakin vahvasti jämähtäen. Kakkajutut lähti niin hyvin liikkeelle, etten oikein osannut olla muutakaan. Äitiyden vaikeista tunteista oli lohdullista ja helppoa kirjoittaa, hauskat jutut muuttui jo tapahtuessaan vielä hauskemmiksi ja auttoivat selviämään taas yhdestä katastrofista. Mutta nyt alkaa muusat loppua. Ei ole vaikeita tunteita, ainakaan sellaisia jotka jotenkin yllättäisi. Hauskat tapahtumat ovat jotenkin lähempänä, enemmän lasten persooniin liittyviä, eikä niistä jokaisesta siksi enää halua kirjoittaa tännekään. Mitä siis jää jäljelle?

Yhteiskunnallista minusta ei vieläkään saa, olen aivan liian tietämätön ja toisaalta provosoivasti kirjoittava siihen. Menisin vain pauhaamaan jotain sellaista, josta joku olisi sitten samaa mieltä, ilman mitään järkeviä pohjasyitä.

Lifestyle ei myöskään ole mitenkään mahdollinen suunta. Vaikka olenkin jossain määrin esteetikko (ja blogin aiempi ilme sekä tämänhetkinen remonttiolotila syö siksi naista), olen aivan liian epävarma ulkoisista asioista puhuakseni niistä. Epämuodikkaasti valittu hame ja liian huonokuntoiset kengät hävettäisi liikaa. Noloa sekin, että se hävettäisi. Mutta silti, sisustus-, vaate- tai musiikkijutut jääkööt salaisuudeksi, jonka paljastan päivittäin palasina livemaailmalle parasta toivoen.

Jäljelle jää se yksi asia, josta olen ylpeä ja jossa tunnen oloni kotoisaksi. Paikoitellen olen tässä alueella enemmän itseni kuin äitinä. Työt.

Ei tästä työblogi tule, missään nimessä. Mutta nyt alan raottaa sitä verhoa, jonka olen tarkoituksella jättänyt roikkumaan. Syy on ihan naurettava, ja siksi pakottava puheenaihe: olen jotenkin vähän häpeillyt ammattiani. Äitijuttuja kirjoittava vertaistuki ei jotenkin minun päässäni saisi kertoa että on hyvässä ammatissa, menestyvä ja hyvä työssään (tämäkin lause oli vaikea kirjoittaa, poistin sen moneen kertaan). Kelatkaa nyt mitä sovinismia ja ennakkoluuloa! Oletan, etten saisi olla uratykki, koska minua kiinnostaa myös perhe-elämä. Vaikka todellisuudessa saan kummastakin valtavasti voimaa. Äitiys tukee johtajuutta ja vahva ura onnellista perhe-elämää.

Ehkä se tästä lähtee. Jos nyt tässä kerron ja listaan sen mitä teen, ehkä sen liittäminen osaksi ajatuksia, juttuja ja pohdintoja on luontevampaa. Lesoilematta, vähättelemättä, häpeilemättä ja huijarisyndroomaa vältellen - tätä minä teen arkisin (ja joskus vähän viikonloppuisin, koska tärkeän-työn-fiilis):

  • Olen koulutukseltani KTM. Luin 161 opintoviikkoa viidessä erittäin railakkaassa opiskeluvuodessa, mennen aika pitkälti sieltä missä rima on matalin. Paitsi Gradussa, koska kirjoittaminen.
  • Menin suoraan valmistumiseni jälkeen neljän partnerin perustamaan uuteen konsultointiyritykseen juniorikonsultiksi. Konsultoimme isoja Suomalaisia yrityksiä siinä, mitä ns. digitaalinen transformaatio tarkoittaa (lue: verkkokauppa ja -palvelut. Ne oli silloin uusia). Superkiinnostavia projekteja.
  • Paahdoin neljä vuotta täyttä häkää, laskin business caseja, suunnittelin palveluita, vedin strategiaprojekteja, möin, neuvottelin, väitin vastaan ja annoin mielipiteitäni vailla suurempaa totuutta. Erityisesti jälkimmäistä. Raskasta, rakasta aikaa jota aina välillä vieläkin kaipaan.
  • Firma kasvoi 100+ hengen organisaatioksi. Mukaan tuli teknologiatekeminen, tahtoo sanoa koodaus.
  • Jäin äitiyslomalle pelko perseessä. Tähän se ura varmaan loppui. 
  • Jäin vahingossa uudestaan äitiyslomalle. 
  • Tulin takaisin, päätin ottaa rennosti. Sama titteli ja samat haasteet kiitos. 
  • Puolen vuoden sisällä paloi käämit - haluan jotain uutta. 
  • Ja tällä hetkellä, noin 1,5v töihin paluun jälkeen, olen ylennyt toimitusjohtajan alle. Olen pienosakas. Istun neljän hengen johtoryhmässä (tietysti kaikki muut miehiä). Vastaan "mobiliteetti" -tarjoomasta, ja vedän 12 hengen design tiimiä. Tiimissä on strategisia konsultteja, analyytikkoja, palvelumuotoilijoita, UX suunnittelijoita, fronttidevaajia. Taitavia, ihania ihmisiä. Vastuullani on näiden ihmisten työllistäminen, myynnin kasvattaminen ja ylipäänsä koko firman bisneksen parantaminen entisestään. Rajusti. 
  • Oikeaksi työkseni puhun. Paljon. Ohjeistan muita, pohdin kollegan kera, keskustelen asiakkaiden kanssa, myyn meitä ja itseäni. Kuuntelenkin, aina joskus. Soitan aina yhtä vaikeita myyntipuheluita, tapaan uusia ihmisiä ja kättelen vaikka kuinka isoja herroja aina hymyissä suin ja pelkäämättä. Kyselen, haastan, perustelen ja mietin ääneen. Useimmiten teen näistä myös hyvän esityksen, jossa minulle oleellista on ylläripylläri toimiva tarina ja kauniit, asiaa eteenpäin vievät kuvat. 
  • Olen aika hyvä. Teen paljon väärin, ja usein olen puhtaasti laiska, mutta pohjimmiltani olen positiivista energiaa tuova voima, joka osaa purkaa vaikeat haasteet selkeiksi etenemissuunnitemiksi. 
  • Mutta yksityiskohtia en jaksa. Onko sillä nyt väliä, tuleeko hinnaksi 30k vai 130k, kunhan nyt tehdään näin karkeasti sanottuna "tämä". 

Kylläpäs tämä nyt tuntuu vähän dorkalta. Että onko siitä nyt tarpeen koko maailmalle kailottaa. Kai sitä sitten on. Kun tälläinen olen minä. Minkähänlainen olet sinä?

Näin, nyt on hommat työn alla. Blogi muuttuu, kehittyy ja kasvaa. Erinäköiseksi vain pikkuhiljaa, koska nyt kello on liikaa ja Blogger on sy...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

60 kommenttia :

  1. Tee mitä susta tuntuu hyvällä, mun tehtävä on lukea se. Sä olet mun suosikki kautta aikojen. Pusss. Ja upeaa että olet menestynyt. Sulla on huippu mies ja ihanat lapset, kiva koti ja mikä tärkeintä sä olet todella valloittavan persoonan oloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No puss itsellesi, kiitos! MIes myös kiitti hämmentävästä päätelmästä että hän on huippu :D

      Poista
    2. No hei, kertoohan sen jo se että teillä on niin loistavia whatsappeja jne. Huippu perhe. Olisi ilo tavata teidät livenä, mutta ootte kotiutunut ihan väärään kaupunkiin. ;)

      Poista
  2. Mä sanoisin et tää teksti teki susta rohkean. Musta on mahtavaa että osaat ja uskallat, ja pystyt kuitenkin olemaan läsnä myös perheelle! Nostan hattua ja kuulen kernaasti lisää!

    Täällä juttelee äiti. Ensin äiti. Sitten kai vaimo ja lopulta lähihoitaja. Töissä valtavassa sairaalassa, kirurgisella osastolla. Ei mitään pehmolääketiedettä siis, vaan verta ja suolenpätkiä. Jatkuva kiire ja päällimmäinen tavoite pitää jengi hengissä, silleen huomaamatta.

    Etsin itseäni kuuden vuoden kotiäitiyden jälkeen. Yritän löytää maailmasta myös minut. Ei vain lasten äitiä, ei vain vaimoa tai työntekijää. Minkälainen olinkaan silloin ennen kun nää kolme syntyi? Mitä tein? Mistä tykkäsin? Miten ajattelin?

    Asun Ameriikassa. Olen amerikkalainen - siis oikeesti passi kourassa jenkki. Olen asunut täällä yli puolet aikuisesta elämästäni, reilun neljänneksen koko matkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo miten jännittävää, kerro lisää!? siis niistä suolenpätkistä, niin kiinnostaisi mitä ihmiset oikeasti sairaalassa työkseen tekee. Hurjaa. Ja jos jotain mun duunista vaihtaisin, niin sen päätavoitteen. Olisi kivempi pelastaa henkiä kuin tehdä kaikille vaan lisää rahaa.

      Poista
    2. Tottapuhuen hoitotyöstä on se telkkarisarjojen glamuuri aika kaukana. Mun työpäivästä voit käydä lukaisemassa täältä:
      http://tahdonasiat.blogspot.com/2014/08/toissa.html

      Poista
    3. Voi jösses, miten hektinen, vastuullinen ja tärkeä duuni sulla on. kaikki rispekti.

      Poista
  3. Ihanaa, huojentavaa... Niin paljon kuin lastani rakastankin niin minulle myös työ ja menestyminen työssä on tärkeää. Mikä tabu kun näin nimettömänä täytyy sekin asia tunnustaa... Onnea uuteen suuntaan blogissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin kai se on tabu tämäkin, hurjaa. Hyvä että tulin siis kaapista ulos :)

      Poista
  4. Mahtavaa! Hyvä sinä! Naisten töistä ja menestyksestä ei kyllä ole kirjoitettu liikaa. Tee tästä sellainen blogi, jonka voi antaa tyttärille (ja pojillekin) luettavaksi sitten kun ne rupeaa miettimään muitakin uravaihtoehtoja kuin balettitanssija tai maanviljelijä (ne eläimet, you know).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen huomio! Tässähän saa kätevästi sukupolville talteen, mitä se äiti oikein työkseen teki.

      Poista
  5. Tää blogi taisi juuri muuttua vielä jopa entistä kiinnostavammaksi, vaikken olisi uskonut sen olevan mahdollista.

    VastaaPoista
  6. Komppaan Äniä - blogisi muuttui juuri entistä kiinnostavammaksi! Ja itsensä kanssa kamppailu tällaisissa asioissa (klassinen asettelu perhe-elämä - työt - naisena!) on palkitsevaa - ja olet rohkea, kun taisteluun lähdit! Jään odottamaan uusia postauksia mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jännittävää itsellekin tämä! Heti tänään voisi taas kirjoittaa klassisesta "koko päivä piti käyttää kahden ison tarjouksen tekemiseen mutta pienemmällä oli aamulla kuumetta" - syndroomasta. Mutta taidan käyttää sen ilta-ajan näiden tarjousten tekemiseen...

      Poista
  7. Jes, mä diggaan! Yleensähän äitiysblogit hiipuu siinä kohtaa kun lapset oppii potalle ja menee päiväkotiin - loppuu elämästä haasteet sillä saralla :D Eli mahtavaa, että jatkat kirjoittamista uudesta kulmasta, mua ainakin kiinnostaa!

    Mut saanko sanoa, että pieni sovinistinen mega-tirsk pääsi kohdassa: "ylennyt toimitusjohtajan alle" :D Voisit hioa jotain toista ilmaisua tuohon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E kuitenkaan tossa "myyn itseäni" kohdassa? :)

      Poista
    2. Höhöö, mä hörähdin ääneen itsensä myymis-kohdassa. :3 Tykkään ku hullu puurosta sun kirjotuksista, ihanaa jos vielä saat monipuolisemmaksi sisältöä. Tosin hauskimpiahan ne kirjotukset on, missä kaikki menee päin peetä.. ;) Tippa linssissä kyllä usein luen tätä, varsinkin tekstejä, jotka oot kirjottanu lapselle "suoraan" :)

      Ja minähän olen naisihminen, jolla on 13 lasta. Alle 3-vuotiaita. Onneksi ne on minun vain kaheksan tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa ;) Eli lastenhoitaja päiväkodissa, jolla ei ole omia lapsia, mutta ehkä vielä joskus.. :)

      Poista
  8. Great! Hieno nainen. Lisää tätä. Mulle tuli sillai hyvällä tavalla kateellinen olo. Tämmöset saa tsemppaamaan! Tiedän, että itse en ole mikään uratykki, mutta en mä nyt ihan pikkutouvaksikaan ajatellut jäädä :D Opinnot painettava siis loppuun ja päästävä takaisin aikuistenmaailmaan.. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä sinä! Opinnot pulkkaan vaan ja siitä sitten tykittämään just niin pitkälle kun itselleen sopii :)

      Poista
  9. Todella hyvä suunta! Mamma blogeja, missä sisältö on kakkajutut, lastenvaattet ja sisustus on todella paljon. Virkistävää, että uskallat puhua avoimesti tavotteistasi ja saavutuksistasi työelämässä ja niiden tärkeydestä sinulle. Vaikka olen pian jäämässä toiselle äitiysvapaalle, on jo ajatukset vahvasti siinä mihin suuntaan haluan työurani kehittyvän kun sen jälkeen palaan lopullisesti töihin. Mutta näistä tunteista ei kaikissa piireissä sovi avoimesti puhua. Mahtavaa, että uskallat sen tehdä täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavsti täällä riittää sitten mielenkiintoista juttua sulle :)

      Poista
  10. Vau! Ja kiitos kun raotat verhoa nyt ihan kunnolla.

    Mulla on ura(ttomuus)kriisi. Työnantaja pisti pillit pussiin nyt kesällä, tosin en ole siellä pariin vuoteen kääntänyt ja sisältötuottanut ja viestinytkään, koska taapero (9/12) ja vauva (5/14). Mitä seuraavaksi? Löytyykö työtä vai palaisko kouluun? Uusia vauvoja kiitos ei!

    Bloggaan (aikavarkaissa.blogspot.fi), koitan kirjoittaa viihteellistä jännitysromaania (varaan option myös tv:n referointiin, jos se kerran vaikutti pätevältä idealta), nostelen puntteja olkkarissa enkä saa taaperoa potalle. Sellainen lukija täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi jännitysromaani kolahti kovaa. mietin tänään rannalla (!) kirjoittavan sellaisen, jossa ei olisi taas yksi "sadistinen sarhamurhaaja, joka pitää saada kiinni", vaan yksi kylä jossa kaikki rupeis vaan murhaa toisiaan. Sellainen "meissä kaikissa asuu pieni murhaaja" -kirja. Oisko? :)

      Poista
  11. Ihan huippu kirjoitus asiasta, josta mielestäni vaietaan ihan liian usein. Miksi äidillä(kin) ei muka voisi olla työuraa? Kun itse palasin työhön tenavan päästyä nipinnapin vuoden ikään, sain osakseni rutkasti arvostelua: "Mikä kiire sinne töihin nyt jo on palata?" Lapsi on vain kerran pieni, nauti nyt!" Nautinhan minä, mutta silti vain kaipasin työminääni äitiroolini rinnalle. En vain ollut valmis vaihtamaan maisteri- ja kesken jäänyttä tohtoritutkintoani tutkintoon nimeltä kotiäiti, ei minusta vain ollut siihen. Siinä olet täysin oikeassa, että äitiys tukee työminääni ja vahva ura antaa voimaa perhe-elämään. Nyt meillä on tohtoritutkinnon viimeistellyt äiti, huippu mies (niin kuin sullakin! ;), reipas 5-vuotias, joka ei ole näyttänyt saavan suurempia traumoja, vaikka joutuikin päiväkotiin vuoden ikäisenä, ja kaunis oma koti, jota ei varmaan olisi saatu ostettua kotihoidontuella. En kadu hetkeäkään, että valitsin työuran - tai paremminkin yhdistin sen äitirooliini. Jään innolla odottamaa blogisi uusia tuulia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan MAHTAVAA että kirjoitit tohon "kaunis oma koti, jota ei varmaan olisi saatu ostettua kotihoidontuella" - toi on se seuraava suuri tabu johon en vielä ole uskaltanut tarttua. Raha, omaisuus, elintaso ja näihin pyrkiminen. Materiasta välittäminen. Ne on myös tärkeitä asioita, joita moni tavoittelee. Ja varmaankin iso syy siihen miksi en ole töistäni aiemmin puhunut. Tuntuu väärältä olla hyvin toimeentuleva. Onpa siinäkin taas fiksu ajatus.

      Poista
  12. Wau! Ihana lukea tälläistä. Itse myös pyrin urallani eteenpäin ja koen kiinnostavaksi työelämän. Olen toki myös äiti ja vaimo, mutta myös työstä pitävä nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla! siis että näet itsesi noin :)

      Poista
  13. Hienoa!! :) Jotain tämmöistä sinusta uumoilinkin. Ja itsekin haluaisin omassa blogissani avata sitä muuta eläkmää vanhemmuuden lisäksi. Omaa matkaani työelämään. Omaa matkaani politiikkaan. Kerron, kun on kerrottavaa. Suunnitelmia kyllä piisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OOooooo tämähän on mielenkiintoista, kerro heti kun lisätietoa on vakoiltavissa! :)

      Poista
  14. Hieno juttu! Sun ala se juuri tarvitsee sellaisia naisjohtajia jotka ymmartaa perheiden aikataulutuksen vaikeuden. Etta se tehtyjen ylityotuntien maara ei kerro tyon laadusta ja etta tyontekijat on sita motivoituneempia mita enemman heidan tilannettaan ymmarretaan. Itse taalla yritan jotenkin saada paatettya jaanko osa-aikaiseksi niin etta voin olla kotona usein kun L alottaa vuoden paasta koulun (!!!!), vai alanko tosissaan etsimaan jotain pysyvampaa koko aikaista hommaa... huoh!

    Tsemppia uuteen alkuun!

    -Henkka pitkan kommenttitauon jalkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, meneekö L jo kouluun?!?! IHana kuulla susta, mietinkin just että mitähän teillä puuhataan :)

      Poista
  15. Kyllä, lisää tätä! Toivoo äiti, joka on virka-aikaan tietopalveluyrityksen keskijohtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa! Jos joskus törmätään jossain kokkareilla, me niiiiiin sanotaan päivää vaikka kilpaijoita oltaisiinkin :)

      Poista
  16. Tämä oli aivan mahtava tunnustus! Olen joskus miettinyt vastaavaa, mutta omalla alalla on niin pienet piirit että työpaikkani tunnistettaisiin heti. On kuitenkin aivan mahtavaa, että nainen ja äiti uskaltaa nauttia työstään. Minäkin nautin ihan pirusti, ja se vasta on mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti munkin työpaikka tästä jo tunnistettiin, mutta ehkä se ei ole niin vakavaa. Ei ole mitään salattavaa :)

      Poista
  17. Mahtavaa!! Äidin työminä on yksi käsittämättömimmistä tabuista mitä tiedän. Eihän kukaan oikeasti (eihän?) kuvittele, että äidiksi tultuaan nainen lakkaa olemasta kaikkea muuta - mutta siitä muusta puhuminen on silti kovin vaikeaa ja typistyy typeriksi kinoiksi siitä, minkä ikäisenä on sopivaa laittaa lapsi päiväkotiin.

    Nyt kun isät ovat alkaneet kirjoittamaan vanhemmuusblogeja, on vain oikein, että Valeäiti alkaa kirjoittamaan työstä ja johtajuudesta. Molemmat roolit ovat mielestäni edelleen turhan ahtaat, mies nähdään vain perheen elättäjänä ja nainen vain äitinä. Ja nyt mä lipsun sinne yhteiskunnallisen puolelle, joten jätetään nämä höpinät tähän :D

    Tsemppiä uuteen, jään mielenkiinnolla odottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti, miesten kirjoittamat vanhemmuusblogit on joko olemattomia tai aikamoista viherpesua ja ideologiaa. Normaaleja äijiä blogosfääriin kiitos!

      Poista
  18. JES! Odotan innolla mitä tuleman pitää, jo tätä oli mielenkiintoista lukea. Jo se kertoo yleisestä asenneilmapiiristä jotain, että mielestäni tekstisi oli rohkea keskustelunavaus — mutta johtaja-asemassa olevan naisen hehkutus urastaan saisi olla ihan peruskauraa! Siis kirjoita, suureen ääneen!

    Itselläni ei ole lapsia, mutta tasapainoilen silti sen kanssa, miten paljon sisältöä soisin työn tuovan elämääni ja kuinka paljon siihen haluan panostaa. Olen aina ajatellut tekevän työtä perustyytyväisenä ansaitakseni rahaa kunnianhimoisia luovia harrastuksia varten. Päädyin kuitenkin ammattiin, jota kohtaan lähestulkoon kaikki kolleegat tuntevat syvää kutsumusta ja tunteen paloa, ja oma pallo on välillä hukassa sen kanssa, pitäisikö itsekin alkaa säätää urapolkua enemmän sinne oman kutsumuksen suuntaan vai nauttia siitä, että siihen rakkaimpaan tekemiseen ei liity rahanansaitsemispaineita. Aika näyttää!

    Mielenkiinnolla luen tätä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, noi kutsumusjutut on vaikeita. Siitä oli tosi hyvä kolumin parin viion sisällä, miten kaikkien EI ole pakko kokea intohimoa työstään. Että voi tehdä ihan ok työtä ja olla siinä ihan hyvä, ilman että hakkaa 220 -tuntista viikkoa. Tsemppiä sulle!

      Poista
  19. Komppaan edellisiä kommentoijia, mahtavaa! Jään innolla seuraamaan uusia tekstejäsi tältä saralta. Itse työskentelen IT-alalla, pienet lapset, käyn päivittäin töissä toisella paikkakunnalla. Kyllä tässäkin asetelmassa mun miestä pidetään todellisena arjen sankarina (mitä se toki onkin), mutta välillä mietityttää, että pidettäisiinkö mua sankarina, jos mun mies olis toisella paikkakunna töissä ja mä hoitaisin ne aamupala- ja päiväkotiinvientikuviot.... no ei pidettäis. Se on edelleen valitettavasti monessa perheessä automaatio, että nainen hoitaa ne arjen sähellykset. Että todellakin on tabu, että äiti "tekee uraa" ja menestyy ja arkea pyörittää se, joka parhaiten ehtii.
    t. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sankarihan sinä juuri olet kun jaksat reissata väärään kaupunkiin! Toi miesten saama "vau sä hoidat lapsiakin" on jotain niin ärsyttävän kivikautista, että oksat pois. Hyvä sinä ja te!

      Poista
  20. Upea aloitus! Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

    VastaaPoista
  21. Hyvä vaan että blogi muuttuu elämäntilanteen mukana, jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan :) Itse olen reilun puoli vuotta ollut työelämässä äitiyslomien jälkeen. Kaksi lasta kutakuinkin samanlaisella ikäerolla kuin sulla. Ja olen erikoistuva lääkäri yliopistollisessa sairaalassa.

    Huomasin kanssa äitiyslomalla perhekerhoissa yms. käydessä, että ei siellä tosiaan rupatella muiden äitien kanssa ammateista tai töistä juurikaan. Kerran yksi isä ammattia multa kysyi ja toisella kerralla erään äidin kanssa huomattiin olevamme kollegoja samasta sairaalasta. Totaalisen eri aloilta tosin.

    Nimim. Kotisairaanhoitoon sairaan lapsen kanssa tänään siirtynyt (en minä virka-aikaan täällä muuten...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multakin on muuten kysytty tasan kaksi kertaa ammattia (tai mun omaa etunimeä!) ja ne oli kummatkin miehiä. Ne oli myös tasa ne kaksi kertaa leikkipuistossa, kun siellä oli mielenkiintoista. Aikamoista.

      Poista
  22. Mahtavaa, että Valeäidin vertaistukitoimiston palvelutarjonta laajenee! Olen lukenut blogiasi lähes alkuajoista saakka ja samaistunut vahvasti sun juttuihin, sillä meillä on samanikäiset lapset ja kaiketi aika samanlainen suhtautuminen äitiyteen. Olen itsekin pohtinut äiti työelämässä -aiheen ympärille löyhästi punoutuvan blogin perustamista. Viimeistelen väitöskirjaa ja valmistelen muuttoa ulkomaille töihin enkä ole vielä törmännyt tilanteeseeni sopivaa vertaistukea ja vinkkejä tarjoaviin blogeihin. Yleensä ulkomaille kai lähdetään ennen lapsia tai niin, että toinen vanhemmista (=äiti) jää kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä kuvaus tämä vertaistukitoimisto :D :D Päivän palveluina sulle annan vinkin että kai luet jo tätä http://kiina-ilmio.blogspot.com.es ?

      Kiva kun olet ollut pitkään mukana :)

      Poista
    2. Kiitos blogivinkistä! Terveisin aiemmin anonyymi Rationalisti, jonka blogi ottaa haparoivia ensiaskeleita tajunnanvirrassa osoitteessa http://rationalistiseikkailee.blogspot.fi/

      Poista
    3. Ou jee, mahtavaa! Hyvä ote blogiin. I like :)

      Poista
  23. Ihana, skarppi, älykäs, hauska valeäiti! Oikeasti kiinnostavaa kuulla kuinka suhtaudut intohimoisesti myös työhösi. Kiitos, hyvä uudistus.

    VastaaPoista
  24. Mä en voinut kommentoida tätä puhelimella aikaisemmin (syytän: i+blogger, ehkä?), mutta siis tiesin tän.

    Rock-rock ja samoilla mennään, noin suunnilleen. Meen vähän edellä, lapset astetta isompia ja voin luvata - it gets better! Ehkä kutsun sut lounaalle joku kiireetön (heh) päivä.

    t. tiskari

    ps. kannan ylpeydellä Valeäiti-paitaa! öisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhaa, toivottavastti on hyvä yöpaita :D :D Lounas kuulostaa just hyvältä, kiiretön päivä utopialta :)

      Poista
  25. Bravo, nää työssäkäyvien ja työelämään intohimoisesti suhtautuvien perheenäitien blogit on niin upeita!

    Omista lapsistani isommat ovat jo kouluikäisiä, mutta pienin vielä päiväkotilainen. Elämään mahtuu aika hiton monenlaista, heh. Kaikenlaisia vertaiskokemuksia on ihan älyttömän kiva lukea.

    Olen itse ollut innolla töissä lasten syntymien väleissä ja nytkin taas pian jo vuoden päivät, kun daddy jäi viime talvena pitämään omaa osuuttaan vanhempain- ja hoitovapaasta. Tuntuu, että ammattini on vähintään 50 prossaa kaikesta siitä, mitä minä olen. Paluuta perhevapaakuvioihin ei enää meikäläisellä ole, koska lapsiluku on ehdottomasti ja lopullisesti täynnä. Aika ihanaa päästä keskittymään taas vähän enemmän työelämän muuvsseihinkin!

    Toki lasten kasvaessa, harrastusten lisääntyessä, kaverikuvioiden monimutkaistuessa, puberteetin (!) kolkutellessa jne. elämään tulee aika paljon kaikenlaista twistiä, joka pitää ison osan huomiosta aina kotoisissa kuvioissa. Mutta itse nautin siitä, että elämä on tällä tavalla täyttä. Sanan jokaisessa merkityksessä. Joku voi tuntea lipsuvansa jatkuvasti kaltevalla pinnalla ruuhavuosien ikeessä. Mä jotenkin tykkään, ja koen nimenomaan syvää tasapainoa, kun joka saralla sattuu ja tapahtuu.

    You go, Valeäiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva saada tukea tähän aiheeseen! Vähän jännä paikka kun töissäkin ihmiset tulee kiittämään että hyvin kirjoitettu, tekis mieli sanoa että ette saa enää lukea :D

      Poista
  26. Mahtavaa! Jään odottamaan jatkoa!

    VastaaPoista
  27. Wau!! Luinkin rivien välistä, että olet työorientoitunut. Meinasin kerran kommentoida, mitä töissä tykätään, kun lapset on mukana. Mutta ilmeisesti se hyväksytään mutinoitta, jos olet toimitusjohtajan alla myymässä itseäsi. ��
    Mä olin 18-vuotta kotiäitinä, enkä tuntenut mitään hinkua mihinkään muualle. Nyt olen toista vuotta opiskelemassa, valmistun keväällä ja mietin, mihin suuntaan sitten jatkan opiskeluita. Ammatin hankin ennen lapsia, nyt on ammatinvaihto menossa. Jotenkin ihanaa toteuttaa itseään, kun lapset on jo isoja, kolme vanhinta aikuisia ja loputkin koulussa. Kaksi ylä- ja kaksi ala-asteella.
    Nuorempana en olisi tajunnut tälle alalle lähteä opiskelemaan ja nyt tuntuu, ettei perustutkinto riitä. Intoa ja ymmärrystä opiskelun haasteisiin riittää. Äitinikin valmistui ammattiin 41-vuotiaana ja opiskeli amk:ssa valmistuen sieltä 50-vuotiaana. Ei paha, ensi vuonna olen "vasta" 40.

    Mielenkiintoisia aikoja siis lukijoille odotettavissa täällä. Kiva osata suhteuttaa juttuja elämääsi.
    Hyvää syksyä toivotellen
    Helmiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä tykätään ihan tosi paljon lapsista, siitä pitäisi ehkä kirjoittaa ihan oma postauksensa :) Kiva kun luet vielä!

      Poista
  28. Oi mahtavaa! Mulla oli tauko sun blogin lukemisessa ja vitsi mitä kamaa täällä odottikaan!

    Tosi kiinnostavaa kuulla sun töistä ja siitä, miten saat homman toimimaan. Ehkä väännät niitä tarjouksia yömyöhään, jos lapset sairastaa ja sulle lankeaa kotinakki? Jännää!

    Täällä huutelee toista kotikierrostaan vetävä FM, joka työskentelee aikuiskouluttajana. Työ on tärkeää ja antoisaa, ja vaikka siinä on vaikea "edetä" muuten kuin vaihtamalla taloa suunnilleen vastaaviin tehtäviin, huomaan että päässä muhii kaikenlaista. Ekan lapsen jälkeen ryntäsin töihin mahdollisimman pian, nyt kaavailen työllistäväni itseäni hoitovapaalla just sillai sopivasti. Oon jopa miettinyt yrityksen perustamista tai jotain muuta pientä aluevaltausta. Kuka sanoo, ettei hoitovapaalla voisi tehdä jotain ammatillisesti kutkuttavaa ja kehittävää?

    Nyt 32-vuotiaana alan uskoa, että pystyn aika moneen, jos vaan uskallan.

    Venni

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.